Eläimiä ollaan kummatkin

Arot sijaitsevat valtakunnan länsiosassa, aueten heti Quinn metsän vieressä ja jatkuen pitkälle pohjoiseen Kleth vuorelle asti. Arot ovat kumpuilevaa ja välillä tasaantuvaa ruohomaata silmänkantamattomiin. Aroilta löytyy kuitenkin teitä, jokia ja jopa pieniä järviä, jotka rikkovat tämän ruohomeren yhtenäisyyttä silloin tällöin. Kaksi suurinta tietä kulkevat ihmisten kaupungista Nahor kylään ja toinen suurin tie taas ihmisten kaupungista arojen halki Kleth vuorelle. Kleth vuorelle kulkevaa tietä ei kuitenkaan käytetä kovin usein lohikäärmeiden pelossa.

Aroilla sijaitsee tätä nykyä myös Haltioiden kaupunki. Pohjoisemmasta löytyy myös kyliä, jotka uhkarohkeana pitävät majaansa aroilla.

Haltiat pitävät aroja erittäin tarkkaan silmällä kaupunkinsa tähden, joten on erittäin todennäköistä törmätä haltioiden sotilaspartioihin aroilla, varsinkin eteläosassa.

Valvoja: Crimson

Eläimiä ollaan kummatkin

ViestiKirjoittaja Mori » 07 Touko 2015, 20:27

Un

Aarnikotka suoristi valkoisia siipiään, sen kellertävä nokka avautui laiskaan haukotukseen. Un tömisteli maata talonsa pihalla ja mietti ottaisiko pieni muotoisen lentelylenkin. Talossa oli rauhallista tällä hetkellä, hän oli yksin, sillä Alris oli kaupungilla ja hänen rakkaansa oli taas jossain. Mahdollisesti ostamassa päivällistä. Hän oli päättänyt tulla ulos ja tehdö vähän ulkotöitä. Kun yöt oli tehty oli Un kyllästynyt ihmismuotoonsa ja alkoi lapsellisesti leikkiä pihallaan omassa alkuperäisessä muodossaan. Leikkiminen tosiaan oli kirjaimellisesti pyörimistö maassa tai joidenkin hyönteisten tutkistelua ja matkimista, kun mitään muuta ei keksinyt. Aarnikotka kyllästyikin pihalla myllertämiseen ja kohotti suuret siipensä ylös ja pamautti ne maahan, kun hän nousi ylös ilmaan. Hän halusi lentää, kun aika kävi tylsäksi. Kaiken kaikkiaan hänet oli luotu lentäväksi olennoksi. Ei ehkä kauneimmaksi, mutta silti Un pitk muodostaan. Hän oli eläimellinen ja suurin piirtein ulkonäöllä ei siis ollut sen suurempaa väliä.
Vaikka oli alkanutkin lämmetä ja suurin osa päivästä oli sisäilman lämpöistä oli ylhäällä taivaalla hieman viileämpää. Maankamarasta irtautuminen tuntui rauhoittavalta ja aarnikotka lenteli kaikessa rauhassa, tutki katseellaan kauas maahan ja laskeutui aina välillä katselemaan kevään merkkejä. Hän voisi kerätä vaikka kotiin tulijaisiksi pienen kimpun pikkusia kukkia, jotka tällä hetkellä kukkivat. Un ei kuitenkaan aikonut tehdä sitä ihan vielä. Hän katsoi sopivammaksi lentää vielä enemmän ja kovempaa. Siivet muotoilivat ilmaa allaan. Ne liikkuivat aina silloin tällöin alas ja ylös, kun tuulenvirtaukset eivät enää osuneet häneen. Hän ilmestyi hyvinkin ylös jonkin kylän yläpuolelle ja liiteli sen ympärillä. Hän oli tarpeeksi korkealla, etteivät haltijoidenkaan silmät nähneet häntä ja lisäksi valkoiset pilvet antoivat hyvän suoja värin albiino aarnikotkalle.

Un katseli uteliaana kylän menoa ja ravisti päätään. Hän päästi kimeän haukan äänenja lähti sitten liitelemään takaisin aroille päin. Hän saattoi mennä muutaman metrin alemmas, jotta höyhen ja turkin peittämä iho ei menisi kylmäksi viileässä ilmassa. Un syöksyi kovalla vauhdilla vaakamaisessa asennossa, kunnes levitti siipensä ja hidasti vauhtiaan. Hän rupesi laskeutumaan ja laskeutui arolle. Istahti siihen, kunnes laskeutui makaamaan ja antoi leijon häntänsä heilua. Aurinkokin lämmitti mukavasti, joten valkea aarnikotka jäi siihen sitten kököttämään. Odottamaan ehkä jotakin.

//Kiifpro ja Tica tänne kiitos :3
Mori
 

Re: Eläimiä ollaan kummatkin

ViestiKirjoittaja kiifpro » 07 Touko 2015, 20:45

//Bzädääm, here se come!

Lastica

Saukko tutkiskeli iloisesti kukkia, jotka oli sattunut löytämään aron reunamilta. Siniset pienet kukat olivat selvä kevään merkki, mistä henki oli iloinen. Lämpimähköhän ilma jo oli, sitä ei voinut kieltää, mutta kukkien näkeminen oli silti mukavaa.
Aikaisin edellisenä aamuna oli Tica lähtenyt taivaltamaan läheisille aroille, joskin erittäin hidasta vauhtia. Se oli nimittäin liidellyt hetken eräässä kylässä, jossa eräs pikku poika oli nähnyt saukon ja halunnut leikkiä sen kanssa. Sattumalta lapsi oli kuitenkin leikin tiimellyksessä keksinyt jakaa huolensa eläimenmuotoiselle hengelle, jolloin otus oli tietenkin jäänyt kuuntelemaan. Kaikkea jännää lapsi olikin kertonut, kuten isänsä alkoholismista. Mutta niin surullista kuin se olikin, poika ei ollut pyytänyt apua, eikä Lastica voinut auttaa.

Rauhaisasti henki oli kuitenkin vaeltanut aroille yön jälkeen. Se ei tiennyt miksi se halusi mennä sinne. Jokin tuntematon asia veti saukkoa puoleensa suurilla aavoilla alueilla, tai ehkä vain pieni hengähdystauko kaupungin vilinästä.
Kimeä kotkan ääni sai Tican nostamaan päätään kukista, ja katsomaan taivaalle. Suuri lintua muistuttava otus lenteli taivaalla, ja henki katsoi sitä haltioissaan. Mikä se sitten ikinä olikin, se oli herättänyt saukon mielenkiinnon. Täysin kukat unohtaneena Tica lähti leijailemaan kohti lintumaista olentoa, joka oli juuri laskeutunut.

Yhtäkkiä, kuin tyhjästä, saukon taakse ilmaantui suuri petolintu. Hengen valtasi paniikki, ja se lähti lentämään ilmassa niin nopeasti kuin pystyi. Säikähdyksissään se ei tajunnut muuttua näkymättömäksi, vaan piti pelästynyttä kuikutusta loikkien paniikissa eteenpäin.
kiifpro
 

Re: Eläimiä ollaan kummatkin

ViestiKirjoittaja Mori » 07 Touko 2015, 20:57

Kaikessa rauhallisuudesta huolimatta Un tuijotti punaisilla silmillään ympäristöä. Tuuli oli leuto ja rauhallinen. Sieltä täältä kuului iloisia linnun lauluja ja serenaadeja. Un ymmärsi osittain, mutta hän osasi paremmin ymmärtää kotkien kieltä. Äkisti kuului jokin ilmassa, joka sak aarnikotkan pään kääntymään. Se kuulosti siipien havinalta. Un nousi hitaasti yös ja lähti kävelemään. Ei sen tarvinnut juosta, Un oli kaksi ja puoli metrinen. Se kun juoksisi menisi taphtuma ihan ohi suun. Jokin liikkui lähellä ja Un näki sen erityisen selkeästi.
Saukkoa muistuttava olento loikki minkä ehti, ilmassa. Unin mustat korvat nousivat hieman kummastuneena ylös. Se kallisti päätään ja näki petolinnun yrittävän saada saukkoparkaa kynsiinsä. Aarnikotka käveli muutaman askelesn, kunnes se levitti siipensä, joka esti petolinnun etenemisen. Onneksi lintu ehti hidastaa ettei se törmännyt valkoiseen siipeen. Un alkoi kiljua, se meni asentoon, joka viestitti uhasta petolinnulle. Aarnikotkaan verrattuna se oli monin kerroin pienempi ja heikompi, joten lintu säikähti, räpiköi ja lensi pois.

Un vei siipensä takaisin omalle paikalleen ja rentoutui. Hän käänsi katseensa saukkoon ja kallisti uudestaan päätään. Aarnikotka lösähti lopulta vai istumaan ja siitä sitten vielä makaamaan, kun sillä tuntui olevan erityisen laiska päivä tänään. Punaiset silmät kysyivät kysymyksen. Oliko saukko kunnossa. Muut kysymykset säästettöisiin myöhemmäksi. Olisi parasta saada tilanne rauhalliseksi, ennen äkkipikaisi kysymyksiä. Lisäksi Un oli liian laiska puhuakseen ja oikeassa muodossaan seei oikein käynyt. Olihan hän taruolento, jolle ei periaatteessa oltu luoltu puhekykyä.
Tuuli heilutteli sulkia Unin kaulalla ja hän nautti siitä. Hän näytti rauhalkiseltam vaikka häntä vispasi pitkin maata, minkä ehti.
Mori
 

Re: Eläimiä ollaan kummatkin

ViestiKirjoittaja kiifpro » 20 Touko 2015, 08:25

Lastica

Tica kiisi ilmassa minkä ehti petolintu takanaan. Se tiesi että otus ei voisi syödä sitä mutta pelko siitä, että lintu kuljettaisi sen jonnekkin mistä saukko ei löytäisi kotiin, oli liian suuri. Nopeasti otus hyppeli ilmassa ja havaitsi alhaalla liikettä. Jokin vielä suurempi lintuotus oli alhaalla, mikä sai Tican kuikahtamaan hämmästyneenä. Saukko teki kuitenkin nopean ratkaisun. Jos hän syöksyisi otuksen vierestä, iso eläin ei ehkä ehtisi nappaamaan sitä, ja ehkä petolintu säikähtäisi suurta olentoa.

Lastica syöksyi suoraan alaspäin kohti isoa otusta ja koki yllätyksen. Kun Tica oli syöksynyt sen ohi, lintu laittoi siipensä saukkoa jahtaavan pedon eteen. Kummissaan henki katseli toista edelleen ilmassa leijuen. Se laskeutui alas varovaisesti, kun suuri ei näyttänyt haluavan sille pahaa, vaan lösähti myös maahan. Saukko haisteli ilmaa viikset väpättäen. Ihmeellinen otus katsoi Ticaa kuin kysyäkseen oliko hän kunnossa. Lastica purisi ja katsoi suurta tummilla silmillään kiitollisena. 'Olen kunnossa, kiitos!" ruskea otus ajatteli, vaikka tiesi ettei toinen kuullut.
Vähitellen otusta katsellessaan saukko tajusi, että tuo oli se sama kotkaotus minkä se oli nähnyt taivaalta laskeutuvan. Ihmeissään henki tepsutti lähemmäs korkeaa eläintä ja nuuhki edelleen ilmaa. 'Mikä sinä olet?' saukko yritti kysyä katsellaan.
kiifpro
 

Re: Eläimiä ollaan kummatkin

ViestiKirjoittaja Mori » 20 Touko 2015, 20:22

Saukko tai siis leijuva saukko näytti olevan kunnossa. Ainakin sen eleistä tunnisti kiitoksen. Aarnikotka haukotteli ja nyökkäsi vain. Un vei päätään hieman edemmäs, joka ylsi jo helposyi saukon luo. Tietenkään hän ei tarkoittanut mitään pahaa, mutta ehkä liike sai toisen pelästymään, joten aarnikotka vetätyi pian. Hän katseli saukkoa ihmeissään. Leijuva saukko, joka hieman oli läpi kuultava. Oliko toinen kenties henki?
Saukko katsoi häntä vastikään ja käänsi jysyvästi päätään. Liikehti minkä ehti ja Un vain höristeli korviaan. Mitä toine yritti viestittää? Toisaalta saukon silmät paljastivat kaiken ja Un vain pärskähti. Kuului leijonamaista ääntä. Hän ei voinut sanoa sitä tässä muodossa, ei sitten millään. Aluksi aarnikotka kuitsnkin esitteli kehoaan hieman ja nousi seisomaan. Eikä kulunut aikaakaan, kun utuisesti Un muuttui. "Aarnikotka. Mikä sinä olet?" Unin pirteä ääni kuului ja mies seisoi nyt saukon edessä.

Hän kallisti päätään ja antoi häntänsä edelleen vispata mihin sattui. "Minä olen Un. Kuka sinä olet?" hän esittäytyi ja kysyi saukon nimen, tosin oli hyvin mahdollista, ettei saukko osannut puhua tai kommunikoida tavallisesti, mutta toisaalta toinen leijui ja oki läpi kuultava. Kaikki oli mahdollista. Olihan hänkin muuttanut juurikin muotoaan ja seisoi ntkaksimetrisenä toisen edessä. Edelleen toisen tasolla, vaikka saukko leijuikin. "Käveletkö koskaan? Maassa siis?" Un kysyi jahka toinen olisi ehtinyt vastat edellisiin kysymyksiin. Ihmeellinen saukko ainakin oli, tosin hyvin herttainen pikkuinen otus.
Un taas oli... Iso, kotkan ja leijonan risteytys ja sen lisäksi hyvin vaarallisen näköinen. Silti hänellä oli oikein hyvä luonne ja hän piti seurasta. Uteliaisuus sai miehestä aina välillä vallan.
Un asettui istumaan maahan, ettei näyttäisi niin pitkältä. Hän kehräsi, vaikka se eo näyttänt päälle päin, kuului vain. Leijonan kehrääminen.
Mori
 

Re: Eläimiä ollaan kummatkin

ViestiKirjoittaja kiifpro » 26 Touko 2015, 15:12

Lastica

Tica katsoi haukottelevaa suurta, kun se nyökkäsi ja laski päänsä lähelle saukkoa. Henki katsoi otusta ihmeissään ja nuuhki sitä minkä kerkesi. Se ei ollut koskaan törmännyt moiseen. Ehkä siksi, että kaupungissa ei voinut liikkua tuollaisena herättämättä huomiota.
Pian olento vetäytyi kuitenkin pois, kai se ajatteli että pelästyttäisi saukon olemalla lähellä. Tica leijaili lähemmäksi Suurta saadakseen ehkä selville mikä toinen oli. Ilmeisesti otus hoksasi mitä hän pyysi koska päästi kummallista ääntä, joka kuulosti ihan leijonalta. Se nousi seisomaan ja muuttui sitten utuisesti ihmiseksi. Kuikuttaen saukko pyöri miehen ympärillä. 'Mitä sille kävi?' Tica ajatteli hädissään. Henki kieppui ihmeissään ihmisen ympärillä ja nuuhki sitä kummissaan. Viikset väpättäen se yritti tunkea kuononsa toisen naamaan kokeillakseen oliko se tosiaan ihminen. Uniksi esittäytynyt ihminen kertoi olevansa aarnikotka. Saukko päästi matalan urahduksen. Menihän juttu nyt aivan reisilleen. Iso ja suuri olikin aarnikotka joka oli ihminen. Nyt elämä meni jo sekavaksi...

Kysymykseen mikä pötkön nimi oli, ei henki voinut vastata. Toisaalta sitä harmitti, kun ei voinut kertoa että se oli Lastica, ja sitä voi sanoa Ticaksi. Mitä virkaa nimellä oli, jos kukaan ei voinut käyttää sitä?
Vastaukseksi tähän Tica päästi surullisen ja kuikuttavan äänen merkiksi, ettei voinut puhua. Sen sijaan seuraavaan kysymykseen se pystyi vastaamaan! Saukko humpsahti suorinta tietä maahan ja lyllersi hieman eteenpäin ruohossa tai heinikossa, miksi sitä nyt kutsuikaan. Se palasi kuitenkin pian Unin luo loikkien, ja purisi ylpeänä. Kyllä se osasi kävellä maassa.
Miehen käydessä istumaan lysähti saukkokin makuulleen. Se kallisti päätään vuoroin toiseen ja vuoroin toiseen suuntaan, ja katsoa tapitti kehräävää Unia. Vaikka se oli vasta käynyt makuulleen, se taapersi miehen luo ja katsoi sitä huolestuneena. Mikä sille nyt oli tullut?
kiifpro
 

Re: Eläimiä ollaan kummatkin

ViestiKirjoittaja Mori » 26 Touko 2015, 20:24

Saukko ei osanjut näemmä puhua. Un murahti siihen vain, jos kerran tuo ei osannut puhua, ei hänenkään tarvinnut. Lisäksi, ei hän näyttänyt ihmiseltä kuin kasvoiltaan, korkeintaan sekasikiöltä. Saukko pyöri maassa, mikä selkeästi viittasi siihen, että kyllä selaski tassunsa maahan aina silloin tällöin. Aarnikotka katsoi pötkön touhuja na hymyili pienesti. Toinen oli erityisen herttainen pieni otus. Äkisti saukko tuli hänen veirensä ja tuijottihäntä kysyvästi. Kehräys lakkasi. Un katsoi saukkoon yhtä kysyvästi. "Mikä oudoksuttaa?" hän kysyi ja haisteli itseään, aarnikotkalle haisi. Ei hajua ainakaan ollut kysymyksen lähde. Un rupesi kehräämään uudestaan ja vilkaisi saukkoa. Hän naurahti äkisti. "Se on kehräystä. Teen sitä, kun olen tyytyväinen." hän totesi ja asettui makaamaan, jolloin aarnikotka vaihtoi takaisin isoksi valkeaksi itsekseen. Iso aarnikota katsoi saukkoa, joka li niin utelias. Un katsoi sitä hetken, kunnes lempeästi pukkasi sitä nokallaan.
Kurkusta tuli piipityksen omainen ääni, kun Un katseli saukon touhuja. Jos tässä oltiin eläimiä, niin kyllä pelkkä elekieli riitti. Aarnikotka pyörähti selälleen ja venytteli, sitten se nousi ylös javenytteli siipiään, kunnes laskeutui alas makaamaan ja katsoi sitten saukkoa. Un äänähti tyytyväisenä ja ikään kuin kysyen. Mikä sinä olet? Muu kuin saukko, joka leijuu ilmassa?

Un laskipäänsä maahan ja alkoi leikkisästi seurata saukon liikkeitä. Hän heilutti häntäänsä, kuin yrittääkseen saada saukon mukaan leikkiin. Ei seura tehnyt koskaan pahaa aarnikotkalle.

//Hei, mitäs sinne kuuluu?
Mori
 

Re: Eläimiä ollaan kummatkin

ViestiKirjoittaja kiifpro » 01 Elo 2015, 12:29

Lastica

Saukko katsoi toista heiluttaen päätään, kuin nyökäten aarnikotkan selventäessä kehräävänsä. Henki oli nähnyt usein ihmisten tekevän niin kun ymmärtävät jotain, ja muutenkin. Ehkä toinen tällä tavoin ymmärtäisi vähän.
Lastica katsoi jälleen lumoutuneena kun Un muuttui takaisin isoksi valkeaksi, ja se kuikutti innoissaan. Siitä oli hauskaa katsella kun puf, toinen vain muuttuikin. Se ei itse pystynyt tekemään niin laisinkaan, ainoastaan kerran elämässään se oli vaihtanut muotoaan saukoksi. Eikä siitä ollut enää paluuta. Toisaalta, ei se Ticaa harmittanut. Päinvastoin, se oli oikein onnellinen saukon muodossa. Unin pukatessa saukkoa kevyesti nokallaan, otti saukko nokasta vauhtia ja teki muutaman kiepin ilmassa. Ruskea eläin loikki ilmassa hetken aikaa, mutta kuullessaan aarnikotkan piipityksen omaisen äänen, se pysähtyi katselemaan mitä toinen teki. Suuri ja valkea oli kellahtanut selälleen ja venytteli raajojaan nousten sitten siipiään oikomaan. Tica katseli toisen isoja siipiä ja leijaili nuuhkimaan niitä toisen asettuessa taas makaamaan. 'Onpa hänellä suuuret siivet!' Tica ajatteli ihmeissään. Saukko itse ei tarvinnut siipiä lentämiseen, se vain lähti juoksemaan ilmaan ja se pysyi siellä. Se oli kaiketi jonkinlainen ominaisuus mikä hengillä oli, näin pitkula eläin oletti.
Unin äännähtäessä hieman kysyvästi saukko taapersi maata pitkin suoraan toisen eteen. Se istahti siihen ja tapitti aarnikotkaa. Tummilla silmillään anteeksipyytävästi, eihän se nyt osannut kertoa mikä oli. Ison ja valkean laskiessa päänsä ja heiluttaessa häntäänsä saukko purisi innostuneena. Sen häntä tamppasi maata ja se nousi ilmaan juosten aarnikotkan ympärillä. Yhtäkkiä se kuitenkin muuttui näkymättömäksi ja hyppäsi ilmaan katselemaan löytäisikö suuri ja valkea sitä..

//Heissuli vei, tänne kuuluu lähinnä kesäkiireitä (vaikkei tätä Suomen kesää voi kesäksi sanoa). Mukavaa että olet jaksanut odotella, vaikka peli onkin seissyt ties kuinka kauan. ^^|| Mitäs sinne päin kuuluu?//
kiifpro
 

Re: Eläimiä ollaan kummatkin

ViestiKirjoittaja Mori » 01 Elo 2015, 21:17

Un katseli saukon puritusta jonkin aikaa, ei häntä haitannut, jos tuo ei voinut vastat hänen kysymykseensä. Saukko pyöri hänen ympärillään villisti. Aina välillä sinne tänne ja hyppi miten sattui. Tutki häntä ainakin hyvin tarkasti ja ihaili hänen siipiään. Un saattoi vain vilkaista saukkoa ja siinä se olikin. Tavallinen saukko, joka läpikuulsi sekä leijui ilmassa. Tosin äkisti tuo katosi suoraan aarnikotkan nenän edessä ja valkea peto alkoi kääntelemään päätään kyselevästi.
Se nuuhki ilmaa, mutta eihän läpikuultava saukko mitään hajuaja jättänyt, joten aarnikotka vähän harmistui. Ei se nähnyt saukkoa, joten se vain laski päänsä koipiensa päälle ja näytti vähän harmistuneelta siitä, ettei voinut tulla leikkiin mukaan.
Aarnikotka nousi jaloilleen ja levitti uljaat siipensä. Se nousi ilmaan ja lenteli matalalla, antaen siipien leikkiä tuulen kanssa. Se esitteli parhaimpia liikkeitään ja viserteli kurkustaan lintumaisia ääni.

//Lyhyttä. Kesä oli lyhyt yhyy. Ja minä olen tottunut odottamaan, joskus peli voi odottaa puolivuotta ja silti jatkua, ellei hahmolla ole ruuhkaa :D
Mori
 

Re: Eläimiä ollaan kummatkin

ViestiKirjoittaja kiifpro » 02 Elo 2015, 09:48

Lastica katsoi ilmassa temppuilevaa aarnikotkaa haltioissaan. Vaikka eläin oli iso, se pystyi silti tekemään vaikka ja mitä. Saukko kuikutti haltioissaan ja muuttui näkyväksi. Se juoksi ilmassa niin kovaa kuin kintuistaan pääsi muttei silti saavuttanut aarnikotkaa heti. Pienen mutkaoikaisun jälkeen Tica pääsi juoksemaan Unin rinnalle, mistä henki ilmoitti kuikahtamalla toiselle. Nopeasti saukko kipitti ison ja valkean mukana ja matki kaikkia tuon liikkeitä. Jos Un teki jonkun kiepin tai käännöksen, saukkokin teki. Elämäniloa pursuava pakkaus oli onnessaan kun sai lentää jonkun kanssa. Elle ei osannut lentää, eikä se pappa joka hänelle perunoita anteli kojusta osannut lentää. Un osasi, ja henki nautti siitä. Harvoin hän pääsi tekemään yhtään mitään tälläistä kenenkään muun kanssa.

//Aargh.. Tulipas pätkä. Ja minä en kyllä puhuisi edes kesästä. :D Ja no, sehän on ihan hyvä jos on kärsivällisyyttä. Mulla varsinkin jäätyily on vähän paha tapa, yksässä saa potkia persuuksille jos kestää liikaa. xD
kiifpro
 

Re: Eläimiä ollaan kummatkin

ViestiKirjoittaja Mori » 02 Elo 2015, 11:58

Saukko purisi ja kuikutti minkä ehti hänen vierellään loikkien. Punaiset silmät katsoivat leikkisästi seuralaista ja se lisäsi nopeuttaan. Kiitäen nopeammin ja katsoi pysyikö saukko sen perässä. Aarnikotkat olivat nopeita ja voimakkaita eläimiä, joten Unin teki aivan mieli testata saukon rajoja. Hän kiisi ja nousi ylemmäs, sukelsi ja nousi taas ylös. Lopulta tämän lentohetken jälkeen, joka oli jatkunut jo jonkin aikaa aarnikotka pysäytti itsensä ja laskeutui rauhallisesti alas. Se ei ollut hengästynyt eikä se tuntenut lihaksiaan raskaiksi. Se nosti mustia korviaan ja kiljaisi oikein korkealta, kotkamaisella äänellään ja näytti oikein tyytyväiseltä lentelyynsä.
Se katseli saukkoa, joka oli niin soma pikkuinen otus, että Un työnsi naamansa aivan tuon lähelle ja pukkasi saukkoa uudestaan katsellen sen menoa. Un asettui takaisin makaamaan oikein ryhdikkäänä ja tyytyväisenä. Saukon seura oli piristänyt sitä oikein mukavasti. Aroilla tuuli lempeästi tuuli ja valkea peto ravisteli päätään, josta kuului hassu ääni, kuin jokin raskas asia olisi heilunut vahdikkaasti ja teki kumisevaa ääntä.

//Kyllä on lyhyttä, mutta juu laitan korvan taakse.
Mori
 

Re: Eläimiä ollaan kummatkin

ViestiKirjoittaja kiifpro » 04 Elo 2015, 09:56

Lastica huomasi Unin kasvattavan vauhtia vähitellen ja tihensi askeliaan yhä nopeampaan ja nopeampaan tahtiin. Se tiesi, että aarnikotka olisi sitä nopeampi, mutta saukko parka halusi epätoivoisesti juosta toisen tahdissa. Tai lentää, liitää, miksi sitä sanoikaan. Tosiasiassa se oli ilmassa juoksemista ja loikkimista, sillä saukolla ei ollut siipiä, eikä se liikkunut mihkään jossei juossut. Pito tassuissakin oli aivan samanlainen kuin maassakin.
Vähitellen henki hoksasi miten voisi pysyä hyvinkin Unin perässä. Suuremmalla aarnikotkalla kesti enemmän sukeltaa alas, kun taas saukolta siihen meni onnettoman vähän aikaa sulavan ja sukkelan kehonsa vuoksi. Myös ylöspäin kääntyminen kävi vaivattomammin, mutta Tican oli pakko myöntää, että toinen oli nopea suuresta kehostaan huolimatta. Ja se oli ihailtavaa.

Saukko parkaa alkoi jo hieman uuvuttaa aarnikotkan perässä pysyminen mutta onneksi suuri ja valkea lähti laskeutumaan maahan. Henki seurasi perässä tuhisten hassusti. Se oli iloinen, kun oli saanut lentää jonkun kanssa, harvoin kun tuli vastaan otuksia jotka taidon osasivat. Ja varisten kanssa oli tylsä lentää, sillä joutui olemaan näkymätön etteivät he pistelisi pientä saukkoa joukolla poskeensa.
Unin päästäessä kotkamaisen kiljahduksen taivaalle Lastica paukutti häntäänsä maahan kuin taputtaakseen. Se yritti itsekkin päästää kuuluvan äänen suustaan, mutta tulos oli vain jonkin sortin "Gräääf!", jonka vain Un saattoi kuulla. Ison valkean pukkaistessa henkeä taas nokallaan, oli Tican pakko kokeilla nokkaa anturoillaan, ja nuuhkittava sitä. Se tuntui hassulta, ei yhtään pehmeältä tai sulkaiselta. Aarnikotka nosti kuitenkin päänsä ja ravisteli sitä, josta tuli kumiseva ääni. Ääni sai Lastican päästämään ihastunutta tuhinaa, ja kokeili itsekkin ravistella. Siitäkin tosin kuului vain säälittävä ääni, ei yhtään niin hieno kuin suurelta ja valkealta. Saukko katsoi pää kallellaan Unia kuin arvoidakseen millä tyylillä aarnikotka oli päätään ravistanut. Henki yritti uudestaan, tällä kertaa koko kehollaan, mutta tulos ei ollut mitenkään erilainen. Ei se saanut itseään kumisemaan.

//Laita ihmeessä. Jospa tästä tulisi hieman pitempi kuin edellisestä.
kiifpro
 

Re: Eläimiä ollaan kummatkin

ViestiKirjoittaja Mori » 04 Elo 2015, 10:53

Saukon matkimis yritykset olivat suloisia ja lähes niin hauskoja, että Unin tekk mieli nauraa. Se ravisteli itseään näyttäen vain lötköltä spagstilta, jota heilutettiin. Se oli niin söpöä ja suloista. Vaikka pieni saukko yritti kaikkensa, se ei saanut samanlaista pääntä kuin Un. No sen ymmärsi, Unilla oli hieman enemmän massaa päässään. Saukko turisi ja tuhisi minkä ehti. Un katseli pientä ystäväänsä ja näytti hymyilevän. Vaikka nokalla oli kylläkin vähän vaikeaa hymyillä kun se ei oikeastaan likkunut mihinkään suuntaan.
Saukon kiljumis yrityskset saivat aarnikotkan hekottelemaan. Se hytisi heiman, mutta eläimen äänellä varustetti olento ei osannut tietenkään nauraa. Ainostaan se avasi heiman nokkaansa ja hytisi. Sitten Un nousi jaloilleen, venytteli raajojaan ja ravisti itseään hieman. Se katsoi kohti kotiaan ja katsoi sitten saukkoa. Se kujersi pienesti ja heilautti päätään ja siinä samalla koko kroppaansa.

Aarnikotka kuuli jo kaukaa, kun sitä huhiltiin kotiin shömään ja sehän passasi vallan mainiosti miehelle. Toisaalta se katsoi saukkoa kysyvänä. Tahtoisiko tämäkin tulla nauttiman lautasellisen ruokaa? Un odotti hetken, sitten se nousi siivilleen ja lähti lentäen rauhallisesti kohti kotia.
Kun se oli saapunut kotinsa pihalle ja laskeutui ja muutti muotoaan mieheksi. Hän katsahti vierellleen ja taakseen.
Mori
 

Re: Eläimiä ollaan kummatkin

ViestiKirjoittaja kiifpro » 09 Elo 2015, 10:48

Lastica katseli hytisevää Unia puristen. Aarnikotkaa ilmeisesti huvitti paljonkin saukon matkimisyritykset, eikä se sinänsä ollut mikään ihme. Henki kun oli paljon pienempi, ei siltä voinut olettaakkaan samanlaisia asioita, kuin suurelta ja valkealta. Saukko ei vain aivan täysin halunnut sisäistää sitä, kyllähän sekin pystyisi kaikkeen mihin Unkin. Jos se vain tajuaisi hyvän taktiikan. Tai jotain...
Tovin vielä saukko yritti jotenkin ravistella itseään, mutta kun siitä ei tullut mitään, päätti se luovuttaa. Samassa Tica huomasi Unin kuuntelevan jotain. Ruskea eläin yritti itsekkin kuulla, mitä suuri ja valkea kuunteli, muttei kuullut mitään. Aarnikotka kuitenkin katsoi saukkoa hetken kysyvästi, ja lähti siitten lentämään rauhallisesti yhteen suuntaan. Henki tuhisi hieman kysyvästi suurelle ja valkealle. Minne ihmeeseen suuri eläin nyt liiteli? Lastica katseli hetken Unin menoa ja lähti sitten perään, loikaten ilmaan vauhdikkaasti. Saukko halusi nähdä minne päätyisi.

Pian aarnikotka laskeutui ilmeisesti kotinsa pihalle, muuttui tuo miehen muotoon. Saukko itse kipitti tuon viereen leijumaan ja katseli ympärilleen. Aika hauska paikka.
kiifpro
 

Re: Eläimiä ollaan kummatkin

ViestiKirjoittaja Mori » 09 Elo 2015, 11:37

Un katsoi henkeä, joka pomppi hänen luokseen ihmetellen miksi hän tänne oli tullut. "Pystytkö sinä syömään tavallista ruokaa?" mies kysyi. Talon sisältä kuului ääniä ja ovi avautui. Sieltä tuli toinen mies ulos. "Un!" miehen raivokas huuto kuului niin, että aarnikotka joutui hieman liikuttelemaan korviaan. "Mitä?" hän kysyi ja kääntyi mieheen, joka lähestyi kaksikkoa. "Missä sinä olet ollut koko päivän? Heti kun minulla on vapaata niin sinä katoat paikalta! Eikä- Whoa!" mies huudahti ja katsoi saukkoa yllättyneenä. "Mikä sinä olet?" haltija kysyi ja toi kasvonsa aivan saukon naaman eteen. Un laski suuren kätensä isänsä päähän ja veti sitä kauemmas saukosta. "Hän on ruokavieras, isä." Un sanoi. Alris katsoi aarnikotkaa ja sitten saukkoa. "Jaa?" tämä totesi levittäen virneen kasvoilleen.
"Mutta missä hemmetissä sinä olet piileskellyt??" Alris älähti ja kamppasi suuren aarnikotkan, ottaen tuon painiotteeseensa ja Un vain paukutti maata. "Minä vain otin vähän vapaata!" hän huudahti naurahtaen, kun Alris hölläsi hieman otettaan pojastaan. "Hmmm... Selvä, tulkaa sisään. Ruoka on valmista." Alris totesi ja lähti raahaamaan aarnikotkaa hännästä, vaikka se näytti varsin hassulta. Un ei pyristellyt vastaan vaan risti kätensä ja katsoi saukkoa, kun hänen isänsä teki kaikkensa raahatakseen poikansa sisään.

"Tuletko sinäkin syömään?" hän kysyi hymy huulillaan.
Mori
 

Seuraava

Paluu Laurina Arot

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron