Lohikäärmeet lumessa


Arot sijaitsevat valtakunnan länsiosassa, aueten heti Quinn metsän vieressä ja jatkuen pitkälle pohjoiseen Kleth vuorelle asti. Arot ovat kumpuilevaa ja välillä tasaantuvaa ruohomaata silmänkantamattomiin. Aroilta löytyy kuitenkin teitä, jokia ja jopa pieniä järviä, jotka rikkovat tämän ruohomeren yhtenäisyyttä silloin tällöin. Kaksi suurinta tietä kulkevat ihmisten kaupungista Nahor kylään ja toinen suurin tie taas ihmisten kaupungista arojen halki Kleth vuorelle. Kleth vuorelle kulkevaa tietä ei kuitenkaan käytetä kovin usein lohikäärmeiden pelossa.

Aroilla sijaitsee tätä nykyä myös Haltioiden kaupunki. Pohjoisemmasta löytyy myös kyliä, jotka uhkarohkeana pitävät majaansa aroilla.

Haltiat pitävät aroja erittäin tarkkaan silmällä kaupunkinsa tähden, joten on erittäin todennäköistä törmätä haltioiden sotilaspartioihin aroilla, varsinkin eteläosassa.

Valvoja: Crimson

Viesti Pe Tammi 15, 2016 4:58

Lohikäärmeet lumessa

Acar

Acar ei suuremmin valittanut ikinä vuodenajoista. Hän sopeutui vain tilanteisiin, mutta nyt jopa suuren liskon piti myöntää, ettei saalistaminen ollut yhtä helppoa talvella. Eläimiä oli vähän, ja nekin yleensä pieniä. Vastoin yleistä periaatettaan, alfauros oli hetkellisesti jättänyt laumansa, ja lähtenyt etsimään hieman pidemmältä jotain saalistettavaa. Tietysti haltioilla, kuten ihmisilläkin, oli kotieläimiä, kuten hevosia, mutta niihin Acar ei koskenut. Haltiat olivat hänenen liittolaisiaan, ja oli kuinka vaistojensa varassa tahansa, Acar ei veisi mitään haltioille kuuluvaa. Hänen laumallaan oli tarpeeksi ongelmia ja vihollisia, ilman että myös haltiat alkaisivat jahtaamaan heitä. Ihmisten karjaa Acar mielellään ryösti, mutta nyt siitä oli pidettävä hieman taukoa, etteivät maanviljelijät päässeet jyvälle, kuka heidän lehmiään ja lampaita vei.

Kuitenkin, villit eläimet olivat onneksi kaikille vapaata riistaa. Acar kohottautui takajaloilleen ja nuuhki ilmaa, yrittäen aistia jotain, mutta tuuli ei ainakaan toistaiseksi tuonut mitään kiinnostavia hajuja. Alfauros jatkoi matkaansa. Onneksi sentään ei ollut kylmä. Acarilla oli säänkestävä, talvisen valkea ulkomuoto, joten hänellä ei olisi sen suhteen hätää. Kenties kannattaisi hetkeksi jäädä vaanimaan. Arot olivat suojattomia, ja uros erottui helposti, ellei hän ollut ovela, joten vahvoilla etukäpälillään Acar kaivoi lumeen syvän kuopan, ja asettui hetkeksi siihen. Hän voisi samalla säästää energiaa ja vaania mahdollisesti ohi kulkevia olentoja. Mutta tänne hän ei kyllä laumaansa toisi, vaikka ravinto reviiriltä ehtyisikin. Täällä sitä oli vielä vähemmän. Oli kuitenkin aikaista, aurinko oli vielä ylhäällä, joten ei tässä ainakaan kiire ollut. Acar pärjäsi pitkään ilman ruokaa, joten hänellä oli varaa piilotella tässä hetken aikaa. Mutta jos asiat kääntyisivät huonommaksi, alfauros jatkaisi matkaa jonnekin muualle.

Viesti Pe Tammi 15, 2016 5:56

Re: Lohikäärmeet lumessa

Electra

Järvilohikäärmeestä oli tullut haltiakuninkaan virallinen lemmikki ja tähän mennessä kaikki oli sujunut vallan mainiosti. Lisko ei pannut järjestelyä pahakseen, saihan hän kaikkea kivaa ja kiiltävää säilöttäväksi ja tutustua kaikkeen uuteen ja mielenkiintoiseen. Nuori naaras kuitenkin oli niin energinen, että tuon oli pakko hipsiä aika ajoin ulos koko kaupungista päästäkseen purkamaan energiaansa johonkin ja tällä kertaa se oli metsästys. Tosin, vaikka valkea lumi oli ollut ensimmäisellä kerralla hyvin kiehtova asia oli lohikäärme pian huomannut että se toi tiettyjä rajotteita ja hankaluuksia eteen. Kylmyys ei tuota sinällään haitannut, suomupeite suojasi viimalta ja pakkaselta, mutta naaras kyllä nautti enemmän lämmöstä. Lumi tuppasi olemaan liukasta ja petollista, jos astui vahingossa syvään lumeen humpsahti kinoksiin helposti. Järvilohikäärme liikkui maalla muutenkin edelleen hieman kömpelösti ja kahdella jalalla kulkeminen liukkaalla oli haastavaa. Siivistä oli kuitenkin hyvää apua tasapainon ylläpitämiseen ainakin näin yleisesti ottaen. Siivet, jotka eivät olleet tarpeeksi isot varsinaisesti lentämiseen toimivat kuitenkin hyvin pyrähtelyyn ja itsensä ylös lumihangesta saamiseen.

Sinertäväsuomuinen naaras ei sulautunut ympäristöön kovinkaan hyvin, olisihan tuo voinut olla värikkäämpikin ja erottua vielä enemmän, silti sinertävä sävy erottui valkeasta taustasta. Juuri sillä hetkellä Electra asteli eteenpäin aroilla etsiskellen jotain syötäväksi kelpaavaa. Kylmä tuntui ajavan eläimet piiloihinsa, joitain pieniä olentoja tuli välillä vastaan, jotka välttelivät joutumasta ison liskon jalkoihin. Electralla ei toisaalta ollut mitään pakottavaa tarvetta saada saalista, touhusi nyt vain omaksi ilokseen. Lisko säpsähti kun aivan tuon nenän edestä hypäti lumihangesta talviturkkinen jänöjussi joka alkoi pinkoa henkensä edestä ennen kuin lisko edes tajusi sen olemassaoloa. Vaikka järvilohikäärmeellä oli hyvä näkö, ei tuon silmät olleet erottaneet paikallaan nököttävää jänöä, joka sulautui täysin taustaansa. Hajuaisti ei ollut järvilohikäärmeen vahvempia puolia, ikävä kyllä, joten janö-parka olisi pysynyt piilossa jos tuo ei olisi hermostuksissaan lähtenyt liikkeelle. Electra heilautti päätään leikkisästi ja lähti pinkomaan jänön perään ihan vain omaksu huvikseen.

Electran vahvat takajalat tekivät tuosta vikkelän ja jopa ketterän, tosin liukas alusta aina vaikeutti tämän ominaisuuden näkemistä. Kynnet kuitenkin purutuivat pehmeään lumeen ja pitivät askeleen vakaana, jäinen pinta olisi sitten asia erikseen. Jänö tuntui katoavan syvempään hankeen jonne lisko sukelsi pää edellä saaden kasan lunta kuonolleen kun sen nosti ylös lumesta. Naaras pudisteli lunta pois päästään ja tuhahti saadakseen lumihiutaleet pois nenästään ennen kuin työnsi päänsä uudestaan huvittavan näköisesti lumihankeen yrittäen etsiä jänöä, joka oli varmaankin sukeltanut johonkin koloon. Lumen alta sitä ei ainakaan löytynyt ja hetken tongittuaan naaras luovutti pahemmin piittaamatta siitä että pieni leikkikaveri oli kadonnut. Naaras pudisteli uudemman kerran päätään saadakseen lumet pois. Lisko oli siitäkin outo näky, että tuon kaulassa roikkui hohtavia koruja tässäkin muodossa, hieman kaulapantaa muistuttava viritelmä joka siis ei tietystikään ollut kaulapanta vaan kaulakoru jos naaralta kysyttiin koristi tuon kaulaa ja siitä roikkui muutama hopeinen ketju. Myös tuon sarvien ympärille oli kietoutunut välkehtiviä ketjuja joista roikkui muutama jalokivi. Electra oli hyvin ylpeä näistä koristeista joita saattoi pitää todellisessakin muodossa.

Viesti Pe Tammi 15, 2016 7:26

Re: Lohikäärmeet lumessa

Acar

Alfauros makasi paikallaan, ja kuuntelin lumen seasta erilaisia ääniä. Toistaiseksi oli ollut hiljaista, talvi oli sellainen vuodenaika, ettei missään vaikuttanut olevan minkäänlaista elämää. Mutta Acar tiesi kokemuksesta, miten paljon elämää myös talvella oli. Se vain piti osata löytää. Lunta alkoi hieman kertyä uroksen päälle, mutta se ei paljoakaan häntä liikuttanut. Acar sulki silmänsä ja vajosi hetkellisesti pieneen horteeseen, jossa kuulo ja haju kyllä toimivat, mutta alfa sai silti levätä. Acar oli juuri vaipumassa miellyttävään horteeseen, kun jostain kuului ääniä. Lumen narahtelua jonkin suuremman eläimen alla. Acarin silmät revähtivät auki, koko keho jännittyi ja mieli valpastui. Varovasti hän nosti päätään ja katsoi ympärilleen lumikolostaan. Jossain kauempana oli tosiaan suuri eläin, peto, lohikäärme. Acar sähisi itsekseen, lohikäärmeet olivat harmaata aluetta, niistä ei koskaan tiennyt, olivatko ne hyviä vai pahoja. Ne kilpailivat samasta ruuasta ja olivat joskus tappaneet Acarin jälkikasvua, joten koskaan ei voinut olla turhan varovainen.

Acar seurasi sivusta, miten lohikäärme ajoi liikkeelle jäniksen, ja lähti itse sen perään. Miten outo saalistustekniikka toisella olikaan. Se oli kuin leikkiä, jotain mitätöntä juoksemista saaliin perässä. Tuosta ei tulisi mitään, jänis pääsisi helposti karkuun noin kehnoa saalistajaa. Ei, ei tosiaan, tämä lohikäärme ei olisi vaarallinen. Jos se ei saisi edes jänistä kiinni, miten se ikinä pärjäisi tappelussa Acarin kanssa? Alfauros olisi turvassa. Ja niin oli näemmä jäniskin. Se luikahti johonkin koloon, mihin lohikäärme ei mahtunut seuraamaan. Acar kuulosteli tarkkaan ja käänteli vähän päätään. Se aisti jäniksen lumen alta. Yhdellä voimakkaalla loikalla alfauros äkisti hyppäsi piilostaa ja rojahti keskelle lumihankea, etukäpälät ojennettuina. Suurella päällään hän kaivoi tietään lumen läpi, ja kun Acar nosti päätään, samainen jänis roikkui leukojen välistä. Acar oli nyt tehnyt selväksi olemassa olonsa ja katsoi lohikäärmettä. Hänellä ei ollut aikomustakaan jakaa saalistaan, ja jos lohikäärme halusi jäniksestä tapella, tulkoot vain päälle.
"Olet surkea metsästäjä."
Acar totesi lohikäärmeelle, laskettuaan hetkeksi saaliin leuoistaan. Hanki muuttui nopeasti punertavaksi.

Viesti Pe Tammi 15, 2016 8:07

Re: Lohikäärmeet lumessa

Electra sai kokea miltä sydänkohtaus tuntui kun iso lisko pomppasi yhtäkkiä esille näennäisesti ei miestään. Naaras hypähti vaistomaisesti taaksepäin käyttäen pieniä siipiään hyväksi siinä, joten loikka oli pidempi kuin ihan normaali hypähtäminen. Miten tuo oli tuon tehnyt? Tosin toisella näytti olevan suojaväri omasta takaa, joten se selitti jo jotain. Järvilohikäärme tuijotti kun uros kaivoi saaliinsa esiin kuin toista ivatakseen. Electra kohotti päätään ja veti siipensä lähemmäs kehoa, naaras oli selvästi jännittynyt toisen ilmestymisestä ja ylipäätään läsnäolosta. Toisaalta Electra oli äärimmäisen utelias ja koetti nuuhkia varovasti ilmaa, ei kuitenkaan uskaltanut lähestyä urosta, jolla nyt oli jänönen leuoissaan. Oliko toisesta kenties naaraalle vaaraa? Mikä otus tuo oikeastaan edes oli? Lisko, se nyt oli selvä, mutta toisella ei ollut siipiä, joten ehkä tuo ei mennyt lohikäärmeiden kastiin kuitenkaan. Electra ei osanut olla tuijottamatta toista kuonosta hännänpäähän ja takaisin tutkailevasti ja selvästi kiinnostuneena kummasta otuksesta, noh hänelle kummasta, koska ei ollut koskaan tavannut moista. Tosin Electra ei ollut nähnyt paljoakaan maanmatosia, jos siitä lähdettiin.

Naaraan katse siirtyi toisen pääntienoille kun uros puhui hänelle mikä sai liskon kallistamaan päätään ehkä hieman lintumaisesti. Electra ei osannut puhua, eikä tuon kuulokaan ollut hyvä, mutta kuuli sentään ja ymmärsi kyllä puhetta. Järvilohikäärmeillä oli kuitenkin erikoislaatuinen kyky kommunikoida minkä tahansa olennon kansa, telepatia. "En minä metsästänyt sitä", naaras totesi tuhahtaen hieman ja avaten massiivisia leukojaan (no ne eivät olleet mitään urokseen verrattuna). Sanat tuntuivat kaikuvan alfan päänsisällä ja tuon saattoi olla vaikeaa päättää oliko toinen tosiaan puhunut ääneen vai ei. Äänellä ei ollut sinänsä sävyä, mutta jostain syystä siitä sai naisellisen vaikutelman. "Minä vain pidin hauskaa", naaras täsmensi ja laski hieman päätään yrittäen hivuttautua lähemmäs toista. "Miksi sinä säikyttelet toisia tuolla tavalla?" naaras puolestaan kysyi jotenkin syyttävästi. Jos toinen katsoi naaraaseen saattoi tuo hyvin päätellä ettei 'ääni' lähtenyt olennosta itsestään. Tai kyllä se tuosta lähti mutta käytännössä se ei ollut ääni ollenkaan. Kenenkään mieli ei kyennyt käsittämään telepatian toimintaperiaatteita kokonaan ja harvempi edes yritti. "Mikä sinä olet?" kuului toinenkin kysymys ennen kuin ensimmäisenkään oli vastattu.

Viesti Pe Tammi 15, 2016 9:05

Re: Lohikäärmeet lumessa

Acar oli kokenut soturi. Hän oli kaatanut haastajia, muita uroksia, jotka yrittivät alfan paikkaa, saalistanut itsensä kokoisia eläimiä, rynninyt läpi ihmisten teräaseiden ja repinyt lohikäärmeiltä siipiä irti. Acar ei ollut koskaan hävinnyt taistelua, muuten hän tuskin olisi elossakaan, joten mitä tahansa tämä lohikäärme yrittäisi, ei tulisi onnistumaan. Acar päätti olla nopea. Jos saalista ei ollut, siitä ei tulisi riitaa. Yhdellä nopealla haukkauksella alfauros otti saaliin leukoihinsa ja nieli kokonaisena. Tyytyväisenä huuliaan lipoen hän saattoi keskittyä nyt lohikäärmeeseen. Acar mittaili mahdollista vastustajaansa, heilautteli päätään välillä ja yritti ottaa selvää toisen heikkouksista. Lohikäärme kyllä vaikutti enemmän uteliaalta kuin uhkaavalta, nuuhkiessaan ilmaa ja yrittäessään lähestyä Acaria. Toinen oli naaras, hajusta ei voinut erehtyä. Oli laji mikä tahansa, kaikki naaraat tuoksuivat samalta. Sama koski tietysti myös uroksia. Yleensä ne eri lajien naaraat, joita Acar oli kohdannut, olivat olleet uroksia pienempiä ja heikkorakenteisempia. Kenties jos tällä lohikäärmeellä oli jossain kumppani, uros, Acar saattoi epäillä myös, minkä kokoinen se oli, mikäli joutuisi tappeluun.

Naaras vastasi Acarille, mutta ääni oli erikoinen. Se sai alfauroksen hämilleen. Ääni tuntui kuuluvan hänen omasta päästä, ei lohikäärmeen suusta. Hämmentyneenä Acar heilutteli päätään, yrittäen ymmärtää outoa asiaa. Miten erikoista. Mutta vielä oudompaa oli sanojen sisältö. Ei metsästänyt? Acar avasi myös leukojaan, vastaten mahtailevasti lohikäärmeen eleeseen.
"Miksi sitten juoksit sen perässä? Vain pennut jahtaavat ilman tarkoitusta. Hauskanpito talvella kuluttaa turhaa energiaa. Eikö sinulle tule nälkä?"
Oli normaalia, että myös Acarin omat pennut jahtasivat vielä elossa olevia saaliita, jotta ne oppisivat. Mutta lohikäärme näytti aikuiselta, joten miksi se niin teki? Acar kuitenkin alkoi sähistä ja iski etukäpälänsä maahan uhkailueleenä, lohikäärmeen äänen muuttuessa syyttäväksi.
"Minä en säikyttele, minä metsästän. Olen Acar, alfauros, ja etsin parempaa reviiriä laumalleni. Ja samalla myös ruokaa. Ja jos sinulla on jotain valittamista asiaan, voit yrittää haastaa minut. Mutta silloin sinusta tulee seuraava ateriani."

Viesti Pe Tammi 15, 2016 10:07

Re: Lohikäärmeet lumessa

Naaras sävähti toisen uhkaavan eleen edessä ja otti pari askelta takaisin päin. Electra ei halunnut haastaa riitaa, urokset tosin tuntuivat olevan kamalia tuittupäitä. "Kyllä minä säikähdin", naaras intti ehkä hieman loukkaantuneen kuuloisena. "Joten silloin säikyttelit, enhän minä ole saaliseläin", naaras tuhahti lopulta ja kallisti päätään toisen suuntaan. "Eikö aikuiset saa leikkiä?" naaras kysäisi kummastuneena. Toinen tuntui enemmänkin käytännölliseltä tapaukselta ja niin kauhean tylsältä. Oli Electra tuollaisiin ennenkin törmännyt. Naaras heilautti häntäänsä iloiseen sävyyn. "Saan kyllä ruokaa muualta, jos en itse saa kiinni", naaras selitti kallistellen päätään puolelta toiselle yhä uteliaan oloisena, mutta kuitenkin varuillaan. "Acer... hauska tutustua", lohikäärme totesi ja koetti taas hivuttautua lähemmös toista. "En minä halua tapella, ehei, ei sinun tarvitse olla niin äkäinen", Electra totesi ravistaen hieman päätään ja kehoaan saadakseen lunta pois päältään. "Olen Electra ja asun tällä hetkellä kuningas Aranin linnassa", lisko ilmoitti kohottaen nyt hieman päätään ylpeänä asuinpaikastaan. Tosin toista se ei tainnut hetkauttaa, mutta naaras ei siitä pahemmin välittänyt, hän piti asuinpaikastaan ja kaikesta kimalluksesta siellä.

Electra silmäili urosta yhä heilutellen leppoisasti häntäänsä ja kallistellen päätään. Toinen vaikutti hyvin mielenkiintoiselta tapaukselta noin ulkoisesti, mutta toisaalta persoonalta toinen tuntui hyvin tylyltä mikä ei miellyttänyt naarasta. Noh, ehkä tuo vain lämpeni hitaasti. "Jos olet niin hyvä metsästäjä, miksi et näyttäisi minulle miten se tehdään", naaras totesi jokseenkin ovelasti, toinen selvästi oli hyvin tietoinen itsestään ja kuten useat urokset tuo halusi olla iso ja pelottava ja voimakas ja kaikkea. Ehkä toinen innostuisi näyttämään taitojaan. "Vai rajottuuko se jänisten nappaamiseen?" Electra koetti hieman kepillä jäätä härnäten toista hieman. Ei osannut varsinaisesti pelätä isoa urosta, ei uskonut että tuo oikeasti satuttaisi naarasta ilman hyvää syytä ja pienen kurituksen pahimmassa tapauksessa kyllä kestäisi, jos toinen saisi tuon hyppysiinsä siis.

Viesti La Tammi 16, 2016 1:47

Re: Lohikäärmeet lumessa

Acar oli elämässään puhunut monenlaisten olentojen kanssa, ja oppinut erilaisia tapoja elää ja selviytyä. Yksi niistä oli lyöttäytyä kaksijalkaisten kanssa tiimiksi, olla heille apuna, jolloin sai ruokaa ja suojaa. Tämä lohikäärme näytti hyvin syöneeltä, ja sillä oli aikaa ja energiaa myös tuhlattavaksi. Lisäksi, sen taidot olivat niin kehnot, ettei se tosiaan tainnut saalistaa omaa ateriaansa. Kenties haltiat ruokkivat sitä. Mutta miksi? Lohikäärme ei näyttänyt soturilta, jota voisi käyttää ihmisiä vastaan, joten mitä ihmettä lohikäärme saattoi tarjota haltioille? Jos kerta kyseessä tosiaan oli vain jokin palatsin lemmikkilisko, Acar ei nostanut rimaa kovin korkealle. Oli kai turhaa väitellä olennon kanssa, joka ei ollut nälkäistä päivää nähnytkään.
"Aikuiset leikkivät kesällä, kun siihen on aikaa ja energiaa."
Acar totesi matalalla äänellään. Talvella iso osa ajasta kului ihan vain selviytymiseen ja lauman pitämiseen hengissä. Alfan rooli oli suuri, piti löytää hyviä metsästysmaita joka vuosi. Lohikäärme hivuttautui jälleen lähemmäs uteliaan näköisenä, mutta tällä kertaa Acar ei uhkaillut, vaan istahti maahan itsevarman oloisena. Naaraasta ei olisi mitään haittaa, siitä hän oli varma.

Ajatus lemmikkiliskosta vain sai enemmän kannatusta, naaraan esitellessä itsensä Electraksi (sievä nimi, sen Acar myönsi), ja kertoi asuvansa palatsissa. Alfauroksen kurkusta kantautui naurun kaltaista murahtelua ja hän nousi takaisin jaloilleen, alkaen kierätääm Electran ympärillä.
"Eli olet jonkun lemmikki? Minä syön mielelläni muiden lemmikkejä. Kissoja, koiria, hevosia..mutta en ole ennen kuullut lohikäärmeen alistuvan jonkun lemmikiksi. Mikä on tehtäväsi sitten? Koska tuskin haltiatkaan pitävät turhaa lemmikkiä, he haluavat hyötyä. Kissat jahtaavat hiiriä, koirat riistaa ja hevoset juoksevat koirien perässä. Oletko sinäkin jonkun ratsu?"
Tämä tosiaan oli uusi tilanne joten Acar alkoi myös olla utelias. Puhua hän voisi, muttei sen enempää.
"Toisin kuin sinulla, joka voit lihoa jonkun toisen työllä, minun täytyy hankkia itse ruokani. Minulla ei ole varaa tuhlata energiaa, vain jotta voisin näyttää sinulle taitoni. Saalistan vain kun on pakko, ja haltioiden eläimiin en koske. Laumallani on sopimus haltioiden kanssa. He eivät häiritse meitä, ja me emme kaada heidän elikoitaan, tai heitä."

Viesti La Tammi 16, 2016 3:21

Re: Lohikäärmeet lumessa

Uroksen istuessa alas uskaltautui naaras tulla lähemmäs tuota nuuskimaan, ehkä turhankin lähelle. Tuon hajuaisti ei ollut kovin hyvä, joten liskon täytyi tulla hyvin lähelle tuota jotta sai kunnon tuntuman toisen ominaistuoksusta. Uros tuntui jatkavan yrmeällä linjallaa, mutta tuon pilkatessa naarasta lemmikiksi nosti tuo päätään ja tuhahti kuuluvasti. "En ole kenenkään ratsu", närkästyneet sanat kaikuivat toisen päänupissa. Electra heilautti päätään hieman ärtyneesti. "Hassu haltia pitää siitä miltä näytän ja saan sitä vastaan suojan, ruokaa ja kiiltäviä helyjä", lisko totesi kallistellen taas päätään puolelta toiselle kuin kokeillen kummalla silmällä tuo toisen näki paremmin. "Minusta se on varsin helppo järjestely", naaras huomautti. Saihan tuo myös tutustua näihin erikoisiin olentoihin ja noiden tapoihin paremmin. Kunhan vain palasi linnalle ennen kuin kukaan alkoi tuota kaipaamaan, ongelmia ei tullut. Lisko liikautti hieman siipiään avaten niitä aavistuksen verran ennen kuin veti ne taas lähelle kehoaan. "Ja minä Osaan metsästää", naaras huomautti loukkaantuneen oloisena. Toinen kehtasi epäillä hänen kykyään elättää itsensä. "En näe syytä miksi tekisin asiat hankalammin kun voin tehdä ne helposti", naaras huomautti ja toi häntänsä sivulleen avaten sen päässä olevan evämäisen osan, jota oli tähän mennessä pitänyt kiinni hännän kyljissä. "Olen Nenlyg, näetkös?" tuo selitti heilutellen hieman häntäänsä ennen kuin veti evän kasaan. "Järvilohikäärme, minä metsästän vedenalla", tuo totesi ja jatkoi. "Tai metsästin kun asuin järvessäni, nykyään tutkin paikkoja", Electra selitti. Oikeastaan tuosta oli vain tullut kauhean yksinäinen ja siksi lähtenyt tutkimaan maailmaa järven ulkopuolella. Oli hän jo yhtä sun toista oppinut, mutta talvella metsästäminen oli vielä hakusessa kun saaliit piti löytääkin. "Sitäpaitsi pääasiallisesti metsästän oman ruokani", tuo huomautti vielä kuin olisi ollut jotain todistelua velkaa toiselle.

Sinisävyinen naaras seurasi toista katseellaan. "Sinulla on lauma? Teitä on siis enemmän? Mitä te olette?" Kuului taas utelias kysymysten tulva ja korut olennon sarvissa helähtivät tuon viskellessään päätään malttamattomana. Oli tietysti myös totta että Electra oli kovin nuori lohikäärme ja sellainen nuorille kuuluva innokkuus paistoi tuosta auttamattomasti läpi. Osasi kyllä selvitä hengissä yksinkin, ehkä tuo oli kuitenkin tiedostomaton kaikista niistä vaaroista mitä maanpäällä liikkui ja hieman liian hyväuskoinen. Tähän mennessä kaikki oli sujunut hyvin ja autuaan tietämättön naaras oli siitäkin että käytännössä oli haltiakuninkaan vanki. Jos toinen mielisi lähteä omilleen linnasta, ei sitä sallittaisi. Kuitenkin tähänmennessä kaikki oli sujunut varsin leppoisasti. Iso uros oli nyt kuitenkin liskon tähtäimessä uutena outona ja kiehtovana tapauksena. Vaikkakin tuo oli kauhean vakava. "Lähempänä metsää on yleensä kauriita", Electra totesi avuliaasti mitä toisen metsästysmaihin tuli. "Täällä kaikki on hijaista tähän aikaan vuodesta, no jänöjä näkyy", lisko totesi vaihtaen painoa toiselta jalalta toiselle.

Viesti La Tammi 16, 2016 8:20

Re: Lohikäärmeet lumessa

Acar ei voisi koskaa kuvitella palaavansa kenenkään orjaksi tai näyttelyeläimeksi, hän oli kokenut jo omistajuuden kauheudet, eivätkä ne houkutelleet lainkaan. Acar olisi vapaa sielu loppuun asti, vaikka se tarkoittaisikin kylmässä ja märässä selviämistä ja ajoittaista nälkää sekä tappelua. Mutta tietysti Electran näkökulman saattoi ymmärtää, kerta nuori lohikäärme ei ollut koskaan näemmä kokenut asian huonoja puolia. Mutta kiiltävät helyt hämmensivät Acaria.
"Mitä lohikäärme tekee koruilla? Niitä ei voi syödä."
Acar ojensi kaulaansa ja katsoi lohikäärmeeseen sotkeutuneita korusia. Ne näyttiväy kylmiltä ja epämukavilta, eivät ehkä painavilta, mutta varmasti olisivat tiellä saalistaessa.
"Helppoa se on nyt, kun isäntäsi vielä pitää sinusta. Minullakin oli isäntä, kunnes söin hänet. Julma mies piiskan kanssa. Sain ruokaa ja sain suojaa, mutta minusta oli hyötyä vain vihaisena, kun minuun sattui."
Alfauros ravisteli päätään muistolle ja sähähti hiljaa. Se ei ollut hyvä muisto, mutta se kannatti pitää mukana, jottei samoja virheitä tulisi toistettua myöhemmin. Acar oli melko varma, että ennemmin tai myöhemmin myös Electra joutuisi joko näkemään kaksijalkaisten julmuuden ja halun hallita, tai sitten yksinkertaisesti hänet karkotettaisiin.

Electran hyvin itsevarmoista sanoista huolimatta, Acar ei edelleenkään uskonut, että naaras osasi saalistaa kovin hyvin. Ei ainakaan niin hyvin, kuten Acarin oma naaras, hänen kumppaninsa. Tietysti, pyrstön avaaminen ja esittely järvilohikäärmeeksi saattoi muuttaa asiaa. Eihän Acar tiennyt, miten hyvä Electra oli veden alla. Se kun ei suoranaisesti ollut hänen elementtiään. Mutta asiaan saisi helposti vastauksen.
"Rikon sinulle veteen avannon, niin näytä, osaatko todella saalistaa. Sinulla on energiaa tuhlattavaksi, lemmikki."
Acar heilautti pitkään, piiskamaista häntäänsä kohti talven jäädyttämiä vesistöjä. Acar söi mielellään myös herkkuja vedestä ja ui myös hyvin, muttei juurikaan saalistanut. Samalla Electra kyseli hänen laumastaan.
"Me olemme mitä olemme. Haltiat kutsuvat meitä nimellä Old Lacerta, mutta itse emme anna itsellemme rotunimeä. Minulla on lauma, olen sen alfauros, mutta sitä johtaa naaraani, lauman jäsenten emo. Missä sinun alfauroksesi on?"
Suurin osa laumasta oli alfaparin omia pentuja, mutta osa oli myös ulkopuolelta vaeltaneita yksilöitä, ja osa pennuista oli lähtenyt perustamaan omaa laumaa.
"Kauriit kelpaavat ruuasta, mutta et tule saamaan yhtäkään kiinni, jos kiliset korujesi kanssa."

Viesti La Tammi 16, 2016 9:39

Re: Lohikäärmeet lumessa

Toisen sanat saivat lohikäärmeen miettimään toisen kertomaa, isäntänsä julmuudesta ja piiskasta. Se ei kuulostanut mitenkään mukavalta ja lisko pudisti päätään. "Ei haltia ole sellainen" tuo totesi suostumatta kutsumaan tuota kuitenkaan isännäksi. Se kuulosti kauhean määräilevältä titteliltä. Toivoi ettei koskaa muuttuisikaan sellaiseksi, haltia oli kehunut liskon ulkomuotoa ja antanut tuolle koruja, joten Electra oli hyvin tyytyväinen. Sinisuomuinen kallisti päätään ja vilkaisi vesistön suuntaan uroksen sinne hännällään viittelöi. Naaras röyhisti rintaansa ja loksautti leukojaan. "Toki, näytä tietä", nenlyg vastasi haasteeseen mielellään ja kerta toinen vielä kehtasi epäillä tuon saalistustaitoja. Miten tuo luuli että naaras oli pysynyt hengissä ennen haltiakuningasta? Uros kävi kuitenkin vastaamaan nuorempansa kysymyksiin kertoen rotunsa. Tokihan naaraan omakin rotu oli jonkun muun antama, haltiat kutsuivat noita nenlygeiksi siinä missä muut järvilohikäärmeiksi. Naaras availi leukojaan pienesti ja sulki taas muutamaan otteeseen toisen puhuesssa. Suu napsahti kiinni toisen tiedustellessa missä tuon alfa oli. "Ei meillä ole alfoja", naaras huomautti hieman hämmentyneen kuuloisesti kun toinen moista kyseli.

Jos uros lähti liikkeelle, sinisuomu seurasi tuota hiljalleen kilisten. Yllättävän vähän tuosta lähti ääntä ylipäätään, vaikka tuolla niitä helyjä olikin yllään. Aika ajoin lisko pudisteli päätään ja kehoaan lumen kertyessä suomuille. Toisaalta ehkä hän voisi saada oman suojapeitteen jos olisi paikallaan. Ajatus kuvitti energistä liskoa tuon tepastellessa eteenpäin vilkuillen aika ajoin uroksen suuntaan. "Me emme elä laumoissa", Electra päätti jatkaa kerta aihetta ei vaihdettu ainakaan uroksen puolesta. "Vanhempani kasvattivat minut järvessä ja lähtivät kun olin tarpeeksi vanha", Electra selitti ja tiesi hyvin että tuon pitäisi mennä etsimään lajikumppaneitaan löytääkseen itselleen kumppanin ja tehdäkseen jälkikasvua. Sellainen ei kuitenkaan vielä kiinnostanut uteliasta liskoa saati sitten oikein tiennyt mistä noita olisi pitänyt etsiä. Tosin olisi voinut luottaa vaistoihinsa ja seurata niitä. "Enkä minä itselleni niitä kauriita vaan teille", lisko huomautti. Electra ei pitänyt siitä että uros kutsui tuota lemmikiksi mutta päätti olla sanomatta mitään. Toinen oli selvästikin jääräpää ja noihin harvoin pystyi vaikuttamaan. Sitäpaitsi Electran mielestä toinen sai ajatella mitä halusi.

Viesti Ma Tammi 18, 2016 7:11

Re: Lohikäärmeet lumessa

Tämä lohikäärme oli erikoinen tuttavuus. Ei puoliksikaan niin epämiellyttävä, mitä jotkut lohikäärmeet osasivat olla, mutta erikoinen. Electra suostui olemaan jonkun lemmikki, hänellä ei ollut laumaa tai alfaa, eikä nähtävästi kumppania. Ja, mikä edelleen oudointa, hän piti kiiltävistä kivistä. Miksi? Mikä niiden pointti oli? Acar ei käsittänyt asiaa lainkaan. Electra oli kummallinen. Mutta sentään mukava kummallinen, jos ei muuta. Nuori yksilö, mikä saattoi käydä vanhemman uroksen hermoille, muttei pahasti. Olihan hän itsekin sentään isä. Electra muistutti Acaria hänen omista, nuorista laumalaisista, jotka kuluttivat aikaansa lähinnä kisaillen, leikkien ja härnäten vanhempia yksilöitä. Se oli onneksi harmitonta.
"Olet hyvin omituinen olento, Electra. Mutta et sentään ole pahimmasta päästä oleva tapaus."
Acar puhui matalalla äänellään, ollen nyt paljon rauhallisemman ja lauhkeamman kuuloinen kuin aikaisemmin. Ei hän jaksanut nuorelle yksilölle kärttyillä.

Acar johdatti uuden tuttavuutensa jäätyneelle lammelle. Pakkanen oli tehnyt siitä kovan ja molempien painoa kannattelevan, mutta silti jää ritisi hieman Acarin suurten käpälien alla. Alfauros nuuhki jään pintaa ja kokeili eri kohtia käpälällään, etsien heikkoa kohtaa. Hän oli utelias näkemään, miten Electra oikein saalisti vedessä, ja kenties, Electra suostuisi jakamaan kalasaaliin, jos Acar jakaisi oman kaatonsa. Ainakin se riittäisi molemmille.
"Jos haluat puolestasi auttaa minua hirven kaadossa tämän jälkeen, voit niin tehdä. Ehkä opit jotain."
Acar pysähtyi, löytäessään kohdan, missä jää oli hieman ohuempaa. Suuri alfauros nousi takajaloilleen ja pudottautui koko ruumiin painolla alas. Jää ritisi, muttei antanut periksi. Muutaman kerran Acar toisti saman, käyttäen apunaan myös kynsiään, kunnes sen jalat luiskahtivat jään läpi kylmään veteen. Avantoa tietty piti hieman suurentaa, jotta lohikäärme sinne mahtuisi, mutta ainakin heillä oli nyt aukko kalastamista varten.

Viesti Ma Tammi 18, 2016 8:47

Re: Lohikäärmeet lumessa

"Itse olet omituinen", naaras vastasi mutta hyväntahtoisesti heilutellen häntäänsä kuin innostunut koiranpentu. "Korut ovat kauniiita, kiiltäviä, säihkyviä ja tekevät minusta säihkyvän", Electra jatkoi muistellen että toinen oli ihmetellyt koruja. Naaras heilautti päätään sanojensa päätteeksi niin että sarvista roikkuvan koristeet helisivät vaimeasti. Ei Electra kiintymystään kiiltäviin asioihin osannut sen paremmin selittää, oikeastaan se tuli tuolle luonnosotaan. Järvilohikäärmeillä kun oli joku luontainen pakkomielle kaikkeen kiiltävään, jolla nuo koristelivat pesänkin. Tosin Electran koristautuminen oli jo ihan uutta rodulleen, mutta ei sen puoleen ollut ketään arvostelemassakaan. Nuorempi yksilö seuraili vanhempaansa tutkaillen tuon ulkomuotoa kiinnostuneena kerta näöllä sai paljon enemmän irti kuin huonolla hajuaistillaan. Veden alla kun semmoisia ei pahemin tarvinnut.

Lopulta, mikä tuntui nuoremmasta kovin pitkältä ajalta, päätyi liskokaksikko jäälle. Naaraan askeleet muuttuivat varovaisemmiksi, täällä sitä liukasta oli jos jää tuli esiin lumenalta liiaksi. Uros pysähtyi ja sinisuomu jäi katselemaan tuon touhuja kallistellen päätään. Toinen tuntui tunnustelevan jäätä ja Electra seurasi perässä koettaen hoksata mitä tuo teki tai siis miten tuo teki. Meinasi törmätä vanhempaansa kun tuo lopulta pysähtyi. "Ai? Juu, toki, voin vaikka ajaa saaliin sinun luoksesi, olit niin hyvin piilossa että yllätät sen varmaan", nuorempi tapaus pohti innostuen tästä ajatuksesta että voisi auttaa tätä toista liskoa metsästämään. Kyllä kaksijalkaiset olivat mielenkiintoista porukkaa, mutta kieltämättä samanhenkisen olennon kanssa oli jotenkin tuttavallisempaa ja mukavampaa olla. Jää ritisi ja lopulta antoi periksi uroksen mahtavien etujalkojen käsittelyssä. Naaras hivuttautui lähemmäs laskien kuonoaan lähemmäs jäänpintaa. Avantoa joutui suurentaa vielä ja siinä puuhassa Electra auttoi takajaloillaan vuoron perää kuin olisi kuopinut maata. Lopulta avanto oli tarpeeksi iso, jotta solakka naaras voisi luikahtaa siitä hyiseen veteen.

Electra sujahti avantoon pää edellä niin että osa vedestä loiskahti avannista ylös tuon massan johdosta. Olisi voinut prassailla ja käyttää vendenhenki-kykyään, mutta tyytyi nyt vain uiskentelemaan kiinteässä muodossa. Hän olisi myös voinut houkutella kaloja laulullaan, mutta toinen kuitenkin nurisisi sen olevan huijausta. Järvilisko käytti siipiään uimiseen ja niiden avulla, sekä vahvan pystöhännän ansiosta naaras liikkui vedessä huimaa vauhtia ja oli kiletämättä todella sulava liikkeissään. Tätä hän oli tehnyt useastikin eikä kestänyt kauaa kun löysi parven tarpeeksi isoja kaloja joiden perään suikahti. Lyhyen takaa-ajon jälkeen liskon leukoihin jäi kaksi kalaa, toinen pystöstään joten raukka oli yhä elossa ja sätki liskon suupielessä tuon pään pulpahtaessa pintaan. Naaras puhalsi sieraimistaan ilmaa ulos ja sylkäisi kalat jäälle uroksen eteen. Naaras pulahti takaisin vedenalle etsimään lisää purtavaa.

Paluu Laurina Arot

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö