Minulla on ikävä


Arot sijaitsevat valtakunnan länsiosassa, aueten heti Quinn metsän vieressä ja jatkuen pitkälle pohjoiseen Kleth vuorelle asti. Arot ovat kumpuilevaa ja välillä tasaantuvaa ruohomaata silmänkantamattomiin. Aroilta löytyy kuitenkin teitä, jokia ja jopa pieniä järviä, jotka rikkovat tämän ruohomeren yhtenäisyyttä silloin tällöin. Kaksi suurinta tietä kulkevat ihmisten kaupungista Nahor kylään ja toinen suurin tie taas ihmisten kaupungista arojen halki Kleth vuorelle. Kleth vuorelle kulkevaa tietä ei kuitenkaan käytetä kovin usein lohikäärmeiden pelossa.

Aroilla sijaitsee tätä nykyä myös Haltioiden kaupunki. Pohjoisemmasta löytyy myös kyliä, jotka uhkarohkeana pitävät majaansa aroilla.

Haltiat pitävät aroja erittäin tarkkaan silmällä kaupunkinsa tähden, joten on erittäin todennäköistä törmätä haltioiden sotilaspartioihin aroilla, varsinkin eteläosassa.

Valvoja: Crimson

Avatar

Monarkki

Viestit: 14051

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Huhti 04, 2016 1:04

Minulla on ikävä

Sethos


Keväinen aamu alkoi pikkuhiljaa sarastaa metsänsiimeksessä piilottelevaan kylään. Pieni pakkanen oli yöllä vielä laskeutunut valtakuntaan, mutta näin usvaisen aamun tullen sekin väistyi ja lämpötila alkoi nousta. Hyvä vain, pakkasyöt olivat hirveitä, oli kyseessä sitten paukkupakkanen tai pieni kevätpakkanen, näin jos unidemonilta kysyttiin. Painajaispaimen kun nökötti yönsä yleensä katolla, silloin kun ruokaili, keräten lähitienoon painajaisia siipiinsä ravinnoksi. Huomattavasti mukavampaa se oli katolla nököttää, kun ei tarvinnut palella koko yötä. Olihan Azure hänelle kaulaliinan tehnyt pakkasöitä varten ja nytkin tuo harmaansävyinen vaatekappale oli kiedottuna rujonkarun demonin kaulan ympärille. Toi se jotain lämpöä, mutta ehkä siinä eniten lämmitti se ajatus - hänen rakastama henkilö oli hänelle tämän tehnyt.

Kerta aamu alkoi jo sarastamaan ja väki heräilemään arkiseen aherrukseensa, päätti Sethos myös lopettaa ruokailunsa tältä erää. Suureksi levitetyt siivet vedettiin kasaan ja neliraajainen peto nousi seisomaan katonharjalle, venytellen raajojaan monen tunnin istumisen jäljiltä. Varovaisesti suuri otus lähti löntystämään katonharjaa eteenpäin, kunnes saapui oikean ikkunan kohdalle. Askel vei katon reunalle, jonka luona Sethos viimein vaihtoi muotonsa humanoidiksi ja kapusi reunan yli, laskeutuen ikkunalaudalle. Ikkuna työnnettiin varovaisesti auki ja mies pujahti sisään sen suuremmitta ongelmitta - tämä rutiini kun oli käynyt jo tutuksi täällä asuessa.
Azure ja Sethos pitivät yhä majaansa syrjäisemmässä majatalossa, autellen majatalon emäntää askareissa ja täten maksaen asumisensa paikanpäällä. Silloin tällöin Sethos myös teki pienimuotoisia "keikkatöitä" mitä milloin sattuikin olemaan tarjolla, jotta sai hieman valuuttaa ja kykeni Azurelle ostamaan kaiken mitä tyttö nyt silloin tällöin sattui tarvitsemaan. Eihän se paljoa ollut, mutta sentään jotain.

Jahka sisään huoneistoon oli pujahtanut, lukitsi painajaispaimen ikkunan perässään ja talssi sitten kohden kamiinaa jossa vielä yön jäljiltä muutama hiili hohkasi. Tulipesään heitettiin pari pökköä lisää, jottei pesä täysin ehättäisi sammua, jonka jälkeen mies jäi lämmittelemään käsiään tulen lähettyville, vilkaisten viimein Azuren puoleen, joka näytti ainakin jotenkuten hereillä olevan.
"Huomenta", olikin tuttuun tapaan ensimmäinen tokaisu unidemonilta, "Nukuitko hyvin?", kysyttiin sen jälkeen. Eipä Sethos tiennyt kuinka hyvin Azure yönsä nukkui, mutta siitä hän oli varma, ettei tuo painajaisista ehättänyt kärsiä kovinkaan pitkään, kun demoni oli jo moiset tytön mielestä kahmaissut ruuakseen.



// Paljon pelejä kesken -> Aloita uusi peli -> Tunne itsesi voittajaksi. NO MUTTA TÄÄ OIS PITÄNY ALOTTAA JO AJAT SITTEN JOTEN Danna darling raahaa byllysi ja pikku Azuresi tänne kiitos <: //
Avatar

Porvari
Porvari

Viestit: 797

Liittynyt: La Heinä 14, 2012 5:28

Paikkakunta: Silver Millenium

Viesti Ma Huhti 04, 2016 2:53

Re: Minulla on ikävä

Azure

Hän oli alkanut jo hiljalleen tottua elämään täällä. Tottahan se oli, etteivät haltiat hirveämmin piitanneet sokeasta, mutta se ei ollut onnistunut Azurea lannistamaan. Hänellä oli Sethos, ei hän ollut yksin. Talven tullessa ja mennessä oli tyttö ehtinyt jo tekemään töitä asuinpaikkansa eteen ja opettelemaan uutta kieltä varmasti ymmärtääkseen mitä hänen ympärillään saattaisikaan tapahtua. Yleisesti ottaen nuori neito oli varsin tyytyväinen tilanteeseensa pieniä epäkohtia lukuunottamatta.

Tyttö lojuskeli sängynpohjalla vielä jokseenkin unisena, hän oli hetki sitten herännyt itsekseen, nyt taas vaihteeksi kaipaillen Panin perään, se kun oli tavannut hänen jaloissaan öisin tuhista. Eikä Sethoskaan hirveämmin näyttänyt nukkuvan, ja hän tuntisi olonsa hiukan typeräksi jos kyselisi toista viereensä hetkittäin. Noh. Voi voi. Vaaleaverikkö kierähti kyljelleen, koukisti polvensa rintaansa vasten ja keräsi peittonsa ympärilleen mytyksi. Veljiinsäkään ei hän erinäisistä syistä ollut pitänyt yhteyttä, ei sitten maisemanvaihtonsa jälkeen - toivottavasti nuo eivät huolehtisi aivan liikoja. Ehkä hänen pitäisi ehdottaa Sethosille...

Siinäpä paha missä mainitaan. Hän kuuli ikkunan raottuvan ja jalkojen laskeutuvan lattiaa vasten, jonka jälkeen askel kävi kohti tulipesää, pitämään yllä lämpöä huoneessa. Pieni hymy levisi tytön kasvoille miehen toivottaessa hyvät huomenet ja kysyessä hänen unensa laadusta. Azure haukotteli hienoisesti ja naurahti. "Huomenta vain, ja ihan hyvin, kiitos kysymästä", hän vastasi sokeita silmiään hieroen ja istumaan nousten. Hän oli tottunut heräämään viimeistään siinä vaiheessa kun unensieppaaja möngersi sisään katolta öisiltä ruokahetkiltään. Joskus hän kuitenkin nukkui myöhempäänkin mutta niin kävi harvemmin. Pitkään yöpukuun pukeutunut tyttö istui sängynreunalla hieman mietteliään näköisenä, kyllä hänen pitäisi päästä pois piilopaikasta ainakin hetkeksi. Hänellä oli ikävä tuntemiaan ihmisiä, perhettä.

"Kuule, Sethos", kiharat hiukset sojottivat villeinä joka suuntaan päästä, mutta Azure ei hirveämmin jaksanut näin aikaisin aamusta, "jos sanoisin tahtovani lähteä tapaamaan veljeäni, lähtisitkö kanssani?" Hän vilkaisi miehen suuntaan huolestuneena, etsien jonkinlaista reaktiota tuolta, peläten idean suoranaista lyttäämistä.

//NImenOMAAn. Kaikkiin pitäis vastata mut uusia alotetaan. Mut tää on tärkeetä 8D Dässä olen byllyineni ja Azureineni, käske Sethosin tehä jotain!//
... Kaikkia kinosti.

Seuraa tarjolla
(melkein) 24/7

Azure ◇◆◇ Haulokki ◇◆◇ Aella ◇◆◇ Marielle ◇◆◇ Cecil
Avatar

Monarkki

Viestit: 14051

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Huhti 04, 2016 7:54

Re: Minulla on ikävä

Pienesti painajaispaimen kävi hymähtämään sokean myöntäneensä nukkuneensa hyvin. Hienoa, Sethos kun aina hiljaa mielessään kyseenalaisti sen oliko Azurella kaikki hyvin. Vaikka he mukavasti olivat ehättäneet asettua aloilleen, pelkäsi demoni ettei tytöllä kaikki sittenkään ollut kunnossa. Varmasti tuo kaipasi entistä tavalla tai toisella, eikä Sethos yhäkään uskonut olevansa se paras henkilö maailmassa katsomaan kenenkään perään - puhumattakaan siitä että hänestä jotain kumppania koittaisi muovata... eiväthän he varsinaisesti vielä mitään sitoutuneet olleet eivätkä oikeastaan puhuneet mistään sellaisesta. Eikä Sethosista varsinaisesti ollut ottamaan asiaa puheeksi. Hän oli tyytyväinen tähän tilanteeseen omalta osaltaan, kun sai pitää Azuren lähellä ja suojella tuota, eikä tarvinnut toisen hengen puolesta pelätä.

Käsien puoleen siirtynyt huomio kääntyi takaisin Azureen, joka siinä sängynreunalla istuskellessa kävi suunsa avaamaan - selvästi aikeissa ehdottaa tai kysyä jotain. Pienoinen vino hymy kohosi demonin kasvoille tuon katsellessa pörröpäistä blondia, jääden kuitenkin kuuntelemaan tuon kysymyksen. Kysymyksen, joka oli kieltämättä aika outo ja tuli puuntakaa täysin. Hetken tulisenoranssit silmät vain tuijottivat Azurea, kunnes painajaispaimen kävi kääntymään paremmin tuon puoleen ja käveli lähemmäksi.
"Luuletko että uskaltaisin sinut yksin päästää metsään harhailemaan?", Sethos kysyi retorisesti samalla kun pysähtyi Azuren eteen, kyykistyen siihen sijoilleen, "Totta kai lähtisin... mutta se kuinka pitkälle tulisin, riippuu täysin siitä missä veljesi asuu...".
"En voi tulla kaupunkiin. Enkä kyliinne - riippuen tietenkin kylästä... En eroa ihmisestä paljoakaan illuusiossani, mutta en ottaisi siltikään riskiä", Demoni täsmensi, "Väärään aikaan väärässä paikassa ja joku asiansa tunteva saattaa minut demoniksi tunnistaa ja siitä ei seuraa hyvää minulle saatikka sitten sinulle, jos seurassani liikun... Kaikenlisäksi kirkkonne saavat minut voimaan pahoin...".


// SETHOS TEKEE! //
Avatar

Porvari
Porvari

Viestit: 797

Liittynyt: La Heinä 14, 2012 5:28

Paikkakunta: Silver Millenium

Viesti Ma Huhti 04, 2016 9:04

Re: Minulla on ikävä

No niin, hiljaisuus ei ikinä luvannut hyvää. Sängynreunan ylitse roikkuvia jalkojaan hermostuneena heilutteleva Azure odotti kärsivällisesti vastausta, kyllä hän hankkisi jonkun muun seurakseen ellei unidemoni moiseen ryhtyisi. Suurin kysymys oli toki vain se, ettei neito osannut sanoa kuka muukaan sitten... Mutta kuitenkin, kieltäytymisen sijasta Sethos esitti kysymyksen - päästäisikö tuo häntä yksin metsään seikkailemaan? Ei varmaankaan. Tajutessaan vastauksen, hymähti Azure hiljaa, ehkä asiat eivät olleetkaan ihan niin hullusti kuin hän olikin osannut pelätä.

Mies kertoi lähtevänsä hänen mukaansa jos hän niin toivoisi, vastaus oli suorastaan sydäntälämmittävä, ja vähintään yhtä lämmin ja ilostunut hymy löysi tiensä hänen kasvoilleen platinablondin tuntiessa voivansa melkein hyppiä paikoillaan innostuksesta. Olisihan hänen pitänyt arvata, ettei asia kuitenkaan olisi aivan niin yksinkertainen, mutta kuunnellessaan Sethosin selostusta siitä, ettei kulkisi kaupungissa tai kylissä tai kirkoissa, ei sokea voinut olla nauramatta ääneen päätään pudistaen. "Sethos", hän alkoi vastauksensa lausumalla tuon niin tutuksi käyneen nimen. Nimen, jonka lausuminen täytti hänet lämmöllä ja turvantunteella. "Cecil asuu maalla, lähin kyläkin on puolen päivän hevosmatkan päässä. Älä siis suotta moisesta huolehdi."

Varovati hän laski kätensä eteensä laskeutuneen miehen poskelle kuin puuttuvan aistinsa jatkeeksi. "Ja en todellakaan aio pakottaa sinua tulemaan yhtään lähemmäksi kuin tunnet olosi mukavaksi."

//ooooo jeee Sethos tekee jotain joo! 8) lähetääks menee//
... Kaikkia kinosti.

Seuraa tarjolla
(melkein) 24/7

Azure ◇◆◇ Haulokki ◇◆◇ Aella ◇◆◇ Marielle ◇◆◇ Cecil
Avatar

Monarkki

Viestit: 14051

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Huhti 06, 2016 10:27

Re: Minulla on ikävä

Azuren käydessä nauramaan ei Sethos voinut olla hymähtämättä pienesti, katsellessaan päätään pudistelevaa tyttöä. Sokea kävi kertomaan, että veljensä Cecil - kyllähän Sethos tuon nimen oli kuullut, mutta ei aina muistanut... - asui maalla, kaukana kylistä ja kaupungeista. Se oli oikeastaan jopa huojentavaa kuulla, nyt Sethos ainakin voisi tulla perille asti saattamaan Azurea. Tosin riippuen tietenkin siitä, miten sokean veli suhtautui taruolentoihin, demoneista puhumattakaan. Ja jos totta puhuttiin, ei Sethosilla ollut hirveä hinku tavata Azuren sukulaisia, ellei tyttö nyt välttämättä halunnut heitä hänelle esitellä. Painajaispaimenella kun ei ollut kovinkaan hyviä kokemuksia ihmisistä...

Päätä kallistettiin paremmin vasten Azuren kättä, tuon käydessä sen hellästi demonin poskelle laskemaan. Se pienikin huomio ja kontakti sokealta tuntui aina niin ihanalta, vaikkei Sethosista ollut moista huomiota vaatimaan Azurelta. Hän pysyi kaukana ja piti välimatkaa mielellään, mikä joskus saattoikin tuntua turhan etäiseltä joidenkin makuun.
"Jos niin sanot", Sethos hymähti, katsellen kulmiensa alta ylös Azureen, "kuinka pian ajattelit matkaan lähteä?".
"Meidän pitänee ilmoittaa myös majatalon väelle, että olemme poissa jonkin aikaa. Lienisi varmaan parasta luovuttaa samantien tämä sija ja katsoa, mitä sitten kun palaamme", painajaispaimen tuumi, miettien mahdollista helpointa tapaa paikalta poistua. Ei hänellä ennen ollut tällaisia "ongelmia" ollut tullut vastaan, hän kun ei pahemmin majapaikkoja itselleen varannut saatikka tarvinnut. Kadulla oli hyvä, silloin tällöin satunnaisia latoja saattoi myös lainata yösijana. Olisihan hänellä ollut mahdollisuus myös mennä sotilastuville majoittumaan, olihan hän haltioiden riveissä liittolaisena ja täten laskettavissa sotilaaksi, mutta moinen ei oikein houkutellut painajaispaimenta, joka sitten edellisen tannersodan ei ollut halunnut mihinkään tekemisiin armeijan kanssa.


// TO THE ADVENTURE. Tai pikemminkin to the kriisipalaveri //
Avatar

Porvari
Porvari

Viestit: 797

Liittynyt: La Heinä 14, 2012 5:28

Paikkakunta: Silver Millenium

Viesti Ke Huhti 06, 2016 12:39

Re: Minulla on ikävä

Pieni käsi kävi hellästi silittelemään demonin poskea sen omistajan kuunnellessa miehen sanoja. Kuinka pian hän haluaisi lähteä? "No... Niin pian kuin suinkin mahdollista, jos se vain sinulle käy?" Hän ei hirveämmin halunnut hukata aikaa, ja vaikkei hänellä ollutkaan varsinaisesti valittamista sen hetkisestä oleskelupaikastaan, täytyi naisenalun myöntää että päivästä toiseen samassa paikassa mitään varsinaisesti tekemättä oleminen alkoi käydä pikkuhiljaa jokseenkin ahdistavaksi. Sitä paitsi, ei Azurella ollut varsinaisesti mitään, mikä pitelisi häntä täällä. Surullista sinänsä.

Azure nyökkäsi. "Taidat olla oikeassa, ehkä ei kannata jättää heitä miettimään minne oikein katosimme yhtäkkiä", hän naurahti huvittuneena, kuunnellen sitten seuraavaa ehdotusta. "Hmm... Selvä. Kuulostaa hyvältä." Eivätpä he kai täälläkään voineet ikuisuuksia majailla, ehkä olisi aikakin keksiä jokin vastaava vaihtoehto. Hetkeksi kiharapäinen hiljentyi miettimään. Olisikohan sittenkään kovin hyvä idea viedä Sethosta Cecilin luokse. Ehkä ei, mutta eiköhän veli kuitenkin ymmärtäisi tilanteen kun hän selittäisi...

"Minä ainakin olen valmis heti kunhan vain saan ruokaa ja vaatteet päälleni!" Neitokainen totesi pirteästi, nousten vihdoin venytellen jaloilleen. "Joten jos sinulla on asioita hoidettavana, nyt olisi hyvä hetki hoitaa ne."

//Piip piip piip piip kriisikeskukseen, kriisikokoukseen, palaveriin, iiiiuuuuiiiiiuiuiuuu//
... Kaikkia kinosti.

Seuraa tarjolla
(melkein) 24/7

Azure ◇◆◇ Haulokki ◇◆◇ Aella ◇◆◇ Marielle ◇◆◇ Cecil
Avatar

Monarkki

Viestit: 14051

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Huhti 06, 2016 5:04

Re: Minulla on ikävä

Niin pian kuin suinkin mahdollista. Ilmeisesti Azure oli miettinyt tätä reissua jo pidempään itsekseen ja vasta nyt otti sen puheeksi. No, mitä sitä suotta viivyttelemään, eipä heillä ollut mitään mikä täällä olisi pidätellyt. Sethosillakaan ei ollut tiedossa mitään töitä, eikä kukaan häntä kaivannut mihinkään, joten ihan yhtä hyvin he voisivat lähteä vaikka heti.
"Jos niin haluat. Mitä sitä suotta viivyttelemään", Demoni hymähti, nousten siinä samalla sitten ylös kun Azurekin sijoiltaan ylös hypähti, "Kerta aamukin on vasta valkeamassa, ei ole yhtään hullumpi aika lähteä matkaan".

"Pue sinä, vaatteesi ovat lipaston päällä. Minä käyn kyökin puolella ilmoittamassa aikeistamme", Sethos ilmoitti ennen kuin kääntyi kannoillaan ja käveli huoneen ovelle, luikahtaen sitten käytävän puolelle oven raosta, jättäen Azuren pukeutumaan rauhassa. Askel vei alakertaan emännän luo, joka jo aamupuuhissa hääräsi majatalon keittiössä. Sethos selitti tilanteen Aryalle, joka näytti jokseenkin harmistuneelta kaksikon lähdöstä, mutta ei sanonut mitään vastaan. Olihan Arya ehättänyt jo mainostella majatalonsa olevan ainoa, jossa vieraat eivät nähneet painajaisia, kiitos unidemonin, mutta onneksi se mainos ei pitkälle ollut ehättänyt kulkea. Sethos kysyi vielä Aryalta jotain aamupalaksi Azurelle, ennen kuin palasi takaisin huoneelle. Mukanaan demoni toi pienen kannullisen maitoa, leipää kera voin ja juuston, sekä pari omenaa, jotka emäntä oli hänelle mukaan antanut - tähän aikaan aamusta kun ei ollut vielä tarjota lämmintä ruokaa.

Sethos kopautti pari kertaa rystysillään huoneen oveen, ennen kuin sisään astui, antaen näin merkin siitä että sisälle tulisi - ollen tietenkin valmis jäämään käytävän puolelle, sikäli mikäli Azure hänen käskisi odottamaan, jos tytöllä vielä pukeutuminen oli kesken. Eihän Sethos halunnut tirkistellä.
"Missä päin valtakuntaa veljesi asustaa?", Sethos kävi kyselemään jahka huoneeseen oli astahtanut ja kävi laskemaan ruokatarjottimen pöydälle, "Pitääkö meidän varautua yöpymään matkalla vai uskotko, että ehdimme perille ennen pimeää?".
"Joskaan ei se pimeässä matkaaminen minua haittaa...", Sethos lisäsi. Olihan hän yöeläjä, joten totta kai yöllä liikkuminen oli hänelle helpompaa. Hän kun kaiken lisäksi paloi kovin helposti auringonvalossa ja kirkas päivä saattoi toisinaan häikiä. Ja liian kirkas valo pidemmän päälle pisti pään kipeäksi. Joten vaikka ei vampyyreiden tapaan kuollut päivänvalossa, ei Sethos silti hirveästi välittänyt kesähelteillä, aurinkoisina päivinä auringonporotuksessa kävellä pitkään.



// Lanssilla sairaalaan! Mediheli apuun! //
Avatar

Porvari
Porvari

Viestit: 797

Liittynyt: La Heinä 14, 2012 5:28

Paikkakunta: Silver Millenium

Viesti Ke Huhti 06, 2016 6:23

Re: Minulla on ikävä

Sokeampi tapaus nyökkäili myötäilevästi unidemonin pohdinnoille - hyvä, että he olivat samaa mieltä aikataulutuksesta. Sethos neuvoi hänet pukeutumaan, ilmoittaen aikovansa itse käydä mainitsemassa heidän lähdöstään. Azure puolestaan jatkoi nyökkäilyään vielä haukotellen - aamuhan alkoi varsin mallikkaasti, suunnilleen saman tien heräämisen jälkeen oltiin jo matkaan lähtemässä. Eipä hän vastaankaan pistäisi.

Demonin poistuessa huoneesta haki tyttö käsiinsä puolipitkähihaisen ruskeansävyisen puuvillamekon. Hän oli Shilohin ja Sethosin yhteenoton jälkeen lähtenyt niin vauhdikkaasti evakkoon, ettei ollut saanut mukaansa lainkaan vaihtovaatteita, joten jostainhan niitäkin oli ollut pakko hankkia. Ei hänkään samoissa vetimissä voinut viikkotolkulla kulkea. Sinistähän hän olisi itse suosinut, mutta pärjättävä oli sillä, mitä saatavilla oli. Sitä paitsi, eipä niinkin pieni asia kuin vaatteiden väri häntä kauheasti liikuttanut kun ei kerran sellaista edes nähnyt. Azure hieraisi hieman särkevää niskaansa pari kertaa ennen kuin sujautti kenkänsä jalkaansa ja solmi kiinni esiliinannauhat. Nuori nainen huokaisi syvään, sulatellen yhä ajatusta siitä, että pääsisi pitkästä aikaa tapaamaan Ceciliä ja tuon perhettä. Ajatus sai hänet hymyilemään kiharia kammalla selvitellessään.

Hänen hiljaisen hyräilynsä keskeytti ovelta kuuluva koputus - Sethos hyvien tapojen mukaan ilmoitti saapumisestaan sokealle. "Tule vain!" hän lupasi miehen tulla takaisin huoneeseen. Painajaispaimen selvästikin totteli, sillä ovi avautui ja askeleet kantoivat lähemmäs. Demoni tiedusteli häneltä veljensä asuinpaikkaa, arvioiden matkan vaatimaa aikaa. Tyttö pysähtyi tekemisissään hieman miettimään - miten kauan heillä mahtaisikaan mennä... "Ah... No... Kotitila on täältä lounaaseen. Uskaltaisin melkein arvioida, että jos näillä näkymin kohta puoliin lähdemme matkaa taittamaan, niin voisimme hyvinkin päästä illaksi, hieman ennen auringonlaskua perille. Mutta no, en ole kovin hyvä arvioimaan matkaa, anteeksi."

//Medicccc! helikopterilla klinikalle, teho-osastolle. Elvytystä. Tippa. Eikun siis hetkinen mitä täällä nyt tapahtuu. Se oli vaan kriisipalaveri 8'DD//
... Kaikkia kinosti.

Seuraa tarjolla
(melkein) 24/7

Azure ◇◆◇ Haulokki ◇◆◇ Aella ◇◆◇ Marielle ◇◆◇ Cecil
Avatar

Monarkki

Viestit: 14051

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Huhti 06, 2016 8:00

Re: Minulla on ikävä

"Suotta anteeksipyytelet", Sethos hymähti Azurelle, samalla kun kävi istumaan pöydän ääreen, vastapäätä paikkaa jonka eteen tarjottimen oli laskenut, "en minäkään matkoja osaa arvioida pahemmin... Harvemmin edes matkustan pitkiä matkoja ja jos matkustan, niin silloin etenen omaa tahtiani. Emmeköhän me perille kuitenkin pääse, ennemmin tai myöhemmin".
"Varsinkin jos ratsastat minulla. Silloin emme kyllä voi pitkin yleisiä teitä kulkea - riski törmätä ihmisten sotilaisiin tai muuten vain aggressiivisiin tapauksiin olisi liian suuri... Demonimuotoni kun ei ole huomaamaton saatikka sitten kovin ystävällisennäköinen.... tai nätti muutenkaan..", viimeiset sanat demoni lähinnä mutisi itsekseen. Ei hän ulkonäöstään välittänyt varsinaisesti - näkihän sen humanoidimuodon resuisista vaatteista ja sotkuisista hiuksistakin - mutta silti toisinaan se todellisen muodon hirviömäinen ulkomuoto pidätteli demonia. Ei hän mielellään ollut demonimuodossaan Azuren lähellä ja totta vie karsasti jos tuo yritti hänen kasvojaan silloin koskea. Tosin eipä se muukaan kroppa kovin miellyttävä ollut, mutta se taas oli eriasia. Mutta, oli siinä rumuudessa puolensakin. Sentään häntä ei häiritty turhaan, jos demonina liikkui katoilla.

"Kerroin Aryalle että lähdemme pian. Hän kyseli koska palaisimme, sanoin ettemme tiedä. Mutta hänen puheistaan päätellen hän olisi valmis majoittamaan meidät kyllä sitten, kun palaamme... Jos palaamme?", Sethos kertoi, vilkaisten Azuren puoleen, "Eihän meidän ole... Pakko tänne palata jos et halua", demoni kertoi. Mikään mahti maailmassa ei heitä pakottanut takaisin piilopaikkaan. Tämä kyläpahainen vain sattui olemaan se, minkä Sethos määritteli jotenkuten kodikseen. Täällä hän oli asustanut jo vuosisatoja, joten miksikäs sitä nyt muualle olisi mennyt? Tosin nyt kun Azure oli hänen vastuullaan, piti demonin myös miettiä mitä tyttö mahdollisesti halusi. Tottahan se oli, ettei tämä ollut ehkä paras paikka nuorelle ihmisnaiselle. Haltiat kun osasivat olla ilkeitä...



// LEIKKAUSSALIIN, ELVYTYSTÄ! eikun mitä nyt taas. Cecil tarvii kyl elvytystä ku pyörtyy //
Avatar

Porvari
Porvari

Viestit: 797

Liittynyt: La Heinä 14, 2012 5:28

Paikkakunta: Silver Millenium

Viesti Ke Huhti 06, 2016 9:26

Re: Minulla on ikävä

Sethosin mukaan hänen ei tarvitsisi pyydellä anteeksi. Tottapa tuokin taisi olla, ehkä hänen pitäisi hieman vähentää anteeksipyytelyä, eipä hän ollut vastuussa kaikesta maailman menosta. Demoni kertoi, ettei itsekään ollut mikään matkanmäärittelijä, ja heidän pääsevän kyllä ennen pitkää perille asti... Etenkin jos hän kulkisi demonin kyydissä. Silloin matkassa tosin olisi enemmän riskejä, mutta... "Hmm.... No, jos kiertoteiden kautta pääsemme nopeammin perille niin minulla ei ole mitään vastalauseita", vaaleaverikkö naurahti sydämellisesti, astellen samalla istumaan pöydän ääreen - Sethos oli ollut ihana ja tuonut hänelle ruokaa alakerrasta. Hän päätti suosiolla jättää sen suuremmatta huomiotta toisen toteamuksen tosimuotonsa ulkonäöstä, hymähtäen vain pienesti. Hänelle Sethos oli silti Sethos, näyttipä miltä hyvänsä.

Azure alkoi mutustella ruokaansa harvinaisen innokkaasti, kuunnellen siinä samalla toisen sanoja. Milloin he palaisivat? Palaisivatko? Ne olivat hyvinkin tärkeitä kysymyksiä, joihin hänellä ei sattunut olemaan suoranaisia vastauksia. Tytön ilme valui mietteliääksi tuon pureskellessa aamiaistaan. "Minun puolestani voimme kyllä pysyä näillä main siihen asti, että keksimme paremman vaihtoehdon. Jos keksimme paremman vaihtoehdon. Niin kauan kunhan vain... Olemme jokseenkin turvassa Shilohilta." Enkelin ajatteleminen teki yhä kipeää, Azure ei olisi halunnut joutua muistelemaan niitä ikäviä tapahtumia jotka olivat johtaneet hänen tämänhetkiseen tilanteeseensa, mutta joskus oli vain pakko. Ainakaan tähän saakka hän ei ollut kuullut minkäänlaisia uutisia toisesta miehestä, tuo saattoi olla vielä parantelemassa haavojaan, eihän hän voinut tietää.

Ennen pitkää neito sai kuitenkin syömisensä syötyä, ja huokaisi tyytyväisenä, nousten lopulta jälleen seisomaan. "No! Minä olen valmis", hän sanoi pirteästi, "joten milloin vain olet valmis lähtöön."

//Cecil VARSINKI tarvii elvytystä ku järkyttyy siitä missä seurassa systeri pyörii nykyään B) Just deal with it, man.//
... Kaikkia kinosti.

Seuraa tarjolla
(melkein) 24/7

Azure ◇◆◇ Haulokki ◇◆◇ Aella ◇◆◇ Marielle ◇◆◇ Cecil
Avatar

Monarkki

Viestit: 14051

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Huhti 06, 2016 11:26

Re: Minulla on ikävä

Azurella ei ollut mitään sitä vastaan, että he palaisivat tänne, kunnes keksisivät jotain parempaa. Kuulosti hyvältä, näin Sethosinkin mieleen. Ei hänellä ollut mitään suunnitelmaa ja hän ainakin oli ihan tyytyväinen tähän järjestelyyn - sikäli mikäli Azure halusi jotain muuta, voisi tuo ottaa sen puheeksi. Totta kai Sethos yrittäisi toteuttaa Azuren toiveet, sikäli mikäli ne olivat toteutettavissa. Mutta valitettavasti jos sokea kartanoon halusi asumaan, niin sitä painajaispaimen ei voinut oikein toteuttaa... ei ainakaan Azuren elinaikana.
Kuitenkin kun Azure kävi mainitsemaan Shilohin, kävi Sethosin ilme vakavoitumaan. Kyllä hän osasi tuon nimen yhdistää enkeliin, eikä voinut sanoa pitävänsä tästä puheenaiheesta. Mutta selvästi se vielä vaivasi Azurea.
"älä huoli... Pidän huolen, ettei hän sinua tule häiritsemään", Sethos hymähti, antaen asian sitten olla. Hän ei halunnut puhua siitä pahemmin ja uskoi, ettei Azurekaan. Sen sijaan demoni antoi sokean syödä rauhassa ja sulatella ajatusta matkasta, siinä missä hän itsekin valmistautui henkisesti lähtöön. Totta kai lepo ennen matkaa olisi tehnyt hyvää, mutta eipä hänen voimansa vielä olemattomat olleet. Hän saattoi hyvinkin mennä muutaman vuorokauden ilman lepoa, ennen kuin oli pakko hetkeksi torkahtaa.

Lopulta Azure oli kuitenkin valmis matkaan ja ilmoittikin, että lähtö riippuisi nyt siitä kuinka pian Sethos oli valmiina. Demoni naurahti pienesti, samalla kun kankesi itsensä tuolilta ylös.
"No, lähdetään saman tien, mitä sitä suotta viivyttelemään", Sethos hymähti, käyden askeltamaan Azuren vierelle ja tarttui tuota hellästi kädestä, "tule", demoni vielä kehotti, ennen kuin lähti ohjaamaan sokeaa mukanaan alakertaan. Alakerrassa majatalon emännälle heitettiin vielä hyvästit, ennen kuin kaksikko poistui majatalon lämpimistä sisätiloista.
Ulkona ilma oli viileän raikasta ja kosteaa, juuri ihanan piristävää näin varhaiseen aamutuimaan. Kaikessa rauhassa Sethos talutti Azurea kohden kylän reunoja, siinä ohimennen nyökäten tervehdykseksi vartijoille jotka vastaan sattuivat tulemaan kaduilla. Totta kai Azure sai osakseen rumia katseita, mutta Sethos piti turpansa visusti kiinni eikä käynyt haastamaan riitaa sanoin tai edes katseellaan vartijoiden kanssa. Sen sijaan matka jatkui hiljaisuudessa aina kylän reunalle asti, josta he astuivat metsään. Kun kylä oli jäänyt taakse ja metsässä oli ehätetty hetki rämpiä, pysähtyi Sethos sijoilleen ja muutti muotoaan.
"Hyppää kyytiin niin mennään", Demoni kehotti käheänmoninaisella äänellään, samalla kun laskeutui makuulleen sen verran, että Azure helpommin selkään pääsisi. Siinä samalla painajaispaimen katseli ympärilleen sumuiseen metsään, tunnustellen kosteaa maata allaan. Ketään ei näkynyt eikä kuulunut. Hyvä, he saisivat lähteä matkaan rauhassa.

Ja niin he myös tekivät. Jahka Azure selkään oli päässyt, nousi unidemoni ylös ja lähti rauhallisesti askeltamaan eteenpäin. Varmistaen että tyttö myös pysyi selässä, pikkuhiljaa lisäten vauhtiaan koko ajan.
"Kerro minulle mistä kylästä - tai kaupungista - osaisit neuvoa reitin veljesi tilalle", Sethos tokaisi, suunnaten näin ensialkuun kohden metsän reunoja, "Jatkamme sieltä sitten sinun ohjeiden mukaan".
Azure mainitsi Nahorin, jota kohden demoni lähti suuntaamaan - näin parhaan muistinsa mukaan. Sieltä sokea osaisi neuvoa parhaiten reitin veljensä luo, joten sieltä oli hyvä aloittaa.
"Pidä lujasti kiinni", oli vielä viimeinen kehotus Azurelle, ennen kuin Sethos lisäsi vauhtia entisestään ja lopulta lähti loikkimaan uskomattoman pitkiä matkoja eteenpäin.

Täten matka taittuikin nopeasti. Näin aamusta ei ollut vielä pahemmin ketään liikkeellä ja ne vähäisetkin kulkijat näkyivät kaukana, kun aroille päästiin. Tosin heitä tuskin kukaan ehätti edes huomaamaan, kun painajaispaimen hyppeli eteenpäin liitäen, koittaen olla kiinnittämättä kenenkään huomiota. Aivan ensimmäiseksi Sethos suuntasi kohden haltioiden kaupunkia, kunnes sen nähdessään osasi kaartaa kohden länttä, jossa Nahor sijaitsi. Ei hän koskaan ollut käynyt mokomassa paikassa, eikä kyllä mielinytkään, joten kunhan vain päästäisiin lähelle tuota ihmisten suurinta kylää, olisivat he tarpeeksi lähellä.
Päivä kohosi valtakunnan ylle matkan jatkuessa. Aurinkoisenkeväinen päivä ei ollut ehkä se kaikkein mieluisin Sethosille matkaamisen kannalta, mutta eipä painajaispaimen valittanut. Jatkoi vain matkaa, välillä hidastaen liikkeitään kävelyksi ja välillä taas jatkaen tuota liitävää hypähtelyä - aina tietenkin varoittaen Azurea vauhdinmuutoksista, ennen kuin lähti loikkimaan.
Iltapäivä ehätti jo laskeutua, kun he viimein saapuivat Nahorin lähettyville. Sethos ei kuitenkaan liian lähelle uskaltanut mennä, etteivät he olisi saaneet mahdollisia vartijoita niskaansa. Sen sijaan Azure sai kauempaa käsin neuvoa mihin tästä edettäisiin. Sentään sokea osasi yllättävän hyvin neuvoa reitin riippumatta siitä, ettei itse nähnyt mitään. Demoni puolestaan parhaansa mukaan koitti seurata Azuren ohjeita, ehdittiin siinä muutamaan kertaan jopa eksyä, mutta silloin ei auttanut muu kuin palata takaisin lähtökohtiin.

Ilta kuitenkin alkoi laskeutua valtakuntaan, kun he viimein saapuivat määränpäähänsä. Osin valaistu tilus näkyi kävelymatkan päässä, jolloin Sethos pysähtyi sijoilleen ja laskeutui jälleen maaten.
"Uskoakseni olemme perillä... Nouse selästä, muutan muotoani", demoni kertoi, odottaen maltillisesti että Azure selästä nousisi, jonka jälkeen painajaispaimen muutti muotonsa takaisin humanoidiksi. Ei hän halunnut rujossa ulkomuodossaan lähestyä ihmisasutusta, saisi vielä talikosta päin näköä jos niin tekisi.
"Mennään katsomaan...", Sethos tokaisi, tarttuen jälleen Azurea kädestä ja lähti ohjastamaan tuota tilaa kohden.
"Tunnistaahan veljesi sinut?", Painajaispaimen tiedusteli, ehkä jokseenkin huolestuneena, "Eikä käyttäydy heti aggressiivisesti vieraita kohtaan...?".


// Cecil tarvii kriisiapua :---D CECIL SULJETULLE OSASTOLLE //
Avatar

Porvari
Porvari

Viestit: 797

Liittynyt: La Heinä 14, 2012 5:28

Paikkakunta: Silver Millenium

Viesti To Huhti 07, 2016 12:40

Re: Minulla on ikävä

Azure, Cecil

Varsin mallikkaasti pääsi kaksikko alkamaan matkansa kohti uutta määränpäätään ja tarpeeksi kauas kylästä päästyään muutti Sethos muotonsa helpompaa kulkua varten, eikä Azure aikaillutkaan selkään nousemisen kanssa. Hän keskitti kaiken huomionsa kyydissä pysymiseen, varsinkin siinä vaiheessa kun demoni vauhtiaan nostamaan kävi. Matka taittui mutkien kautta Nahorin lähelle, ja vielä lisää koukkuja syntyi heidän sen jälkeen harhaillessa vielä hiukkasen enemmän. Eipä sille mitään oikein tahtonut voidakaan, Azure kun ei tosiaankaan ollut mikään paras suunnanneuvoja, hän osasi vain suuripiirteisesti kertoa mihin suuntaan mistäkin kannattaisi kääntyä. Useiden tuntien jälkeen Sethos kuitenkin ilmoitti uskovansa heidän olevan perillä, kehottaen häntä nousemaan alas jotta kykenisi muuttamaan muotoaan toisen kerran. Tyttö totteli mukisematta, kiitollisena siitä että pääsi verryttelemään jalkojaan.

Unidemoni otti hänen kätensä otteeseensa, lähtien ohjastamaan sokeaa kohti jonkin matkan päässä sijaitsevaa tilaa, kysyen samalla tunnistaisiko veli sisarensa. "En minä niin paljoa ole muuttunut etteikö tunnistaisi", hän vastasi nauraen. Edellisestä kerrasta kyllä oli pitkän aikaa, mutta ei ihan niin kauaa. "Ja en tiedä. Ei hän ainakaan normaalisti käyttäydy vihamielisesti ilman hyvää syytä... Ja vaikka jostain syystä käyttäytyisikin, kyllä Cecil järkipuhetta kuuntelee. Mutta taa toisaalta, voin kuvitella hänen olevan melkoisen tuohtunut, hän ei ole kuullut minusta mitään kuukausiin."

***

Kevät oli muuten ihan mukavaa aikaa, mutta ikävän siitä teki se seikka, että kun maa suli, tallautui se kotieläinten jaloissa mutaiseksi sotkuksi aivan liian helposti. Ja se vain tarkoitti lisää töitä Cecilille, joka parhaansa mukaan yritti huolehtia lampaiden ja hevostenkin puhtaudesta. Tavalliseen tapaansa pellavapää oli hoitamassa tilan iltatoimia, siistimässä talleja ja hoitamassa eläimiä yöksi sisälle turvaan harvoilta, mutta silti mahdollisilta, saalistajilta. Lisäksi sen vuoden kylvötyötäkin piti alkaa pikkuhiljaa suunnitella, eiväthän he halunneet jäädä ilman satoa ja siten myös ruokaa ja toimeentuloa.

Ilta oli jo pitkällä, ja hänen työmaansakin melkein valmis, mitä nyt piti vielä huolehtia Aarenin ja Ferusin heinät yöksi. Viljelijä olikin heinähankoineen matkalla ihan tallin vieressä sijaitsevalle ladolle josta olisi helppo kuskata sapuskat nelijalkaisille, kun hän nappasi silmäkulmaansa liikettä kauempaa. Ruudulliseen paitaan pukeutunut Cec käännähti tavanomaisesti ottamaan paremmin selvää, mitä oikein tapahtui. Harvemmin he saivat vieraita tähän aikaan illasta, eivätkä he kyllä hänen tietääkseen odottaneetkaan ketään saapuvaksi. Kulmat kevyesti kurtussa hän seisoi odottamassa, että nuo kaksi hahmoa pääsisivät tarpeeksi lähelle, että hän saattaisi nähdä paremmin.

Ja siinä vaiheessa, kun nuo lopulta pihapiiriin ja valaistulle alueelle pääsivät, ei mies ensinnäkään tahtonut edes uskoa näkemäänsä. Jos hänen silmänsä eivät aivan täysin valehdelleet - eikä hän tosiaankaan uskovan kyseen olevan siitä - pihan laitamille pysähtynyt kaksikko oli hänen sisarensa ja joku hämärän näköinen hujoppi. Perheenisä kääntyi nyt kunnolla noita kohti, epäröimättä askeltaen lähemmäs. Hän halusi tietää mistä oli kyse. Hän todellakin halusi tietää mistä oli kyse! Ensin hän sai kuulla Victorian kuolleen ja Azuren lähteneen Nahorista kaupunkiin jonkun pelastajan mukana ja sitten yhtäkkiä pikkusisko katoaa kuin taivaan tuuliin herra tietää miten pitkäksi aikaa ja nyt seisoo kymmenen metrin päässä. Mitä.
"Haluaako joku selittää minulle, mitä helvettiä täällä oikein tapahtuu?" maajussi tivasi äkäisenä puolesta matkasta, kahden koiran jaloissaan pyöriessä. Mies pysähtyi sokean tytön ja tuon seuralaisen eteen, tutkaillen etenkin jälkimmäistä päästä varpaisiin. Kaikin puolin nuhjuinen ilmestys ei ollut kovinkaan paljoa häntä lyhyempi, mutta muuten varmaan puolet pienikokoisempi. Hänellä ei ollut aavistustakaan minkä takia tyttö tuon pitkäletin seurassa roikkui, mutta hän aikoi tosiaankin ottaa asiasta selvää. "Azure", hän aloitti, irrottamatta katsettaan toisesta miehestä. "Kuka tämä on ja mitä ihmettä sinulle on oikein sattunut?" Tämän muukalaisen täytyi olla jotenkin vastuussa tytön katoamisesta, se oli ainut selitys joka hänen mieleensä sillä hetkellä putkahti. Voi, kuinka hän olisikin halunnut syöksyä tuon kurkkuun kiinni ja päästää päiviltä siltä seisomalta tai edes heinähangolla husaista ja käskeä painumaan helvettiin hänen mailtaan, mutta Cecil ei ollut täysin kohtuuton mies. Hän halusi tietää asianlaidan ennen varsinaista päätöksentekoa. Hän kuitenkin saattoi jo päättää ettei tuo toinen voinut olla hyvää seuraa hänen siskolleen. Oliko Azure ajatellut ollenkaan miten toimensa vaikuttivat muiden, esimerkiksi hänen elämäänsä...? Vai oliko tuo vain... No ei tytölle olisi mitenkään uutta toimia vain hetken mielijohteesta mutta silti!

Turhautuneena Azure huokaisi syvään ja hartaasti. Hän oli sanoinkuvaamattoman iloinen tavatessaan Cecilin taas pitkästä aikaa, mutta tapa, jolla veli heidät vastaanotti, ei ehkä ollut se kaikista ystävällisin. Mutta ei kai tuota voinut siitä syyttääkkään, tuolla ei tosiaan ollut minkäänlaista tietoa tilanteesta. Ja hän tunsi veljensä tarpeeksi hyvin tietääkseen ettei asia selviäisi mitenkään muuten kuin puhumalla läpi asti. "Cecil, minä lupaan selittää kaiken ihan pian, mutta ensin sinun pitää rauhoittua hieman, en kaipaa yhtään enempää hälinää enää. Selvä?"

//SULJETULLE OSASTOLLE HETI PÄÄSEE SIELTÄ POIS SIT JOSKUS JOS PÄÄSEE 8) KERTOO KAIKILLE ET SE NÄKEE DEMONEITA. En oikeesti tiiä mitä oisin täs tehny ni ota ny jotain, Cecil voi äksyillä kohta enemmän//
... Kaikkia kinosti.

Seuraa tarjolla
(melkein) 24/7

Azure ◇◆◇ Haulokki ◇◆◇ Aella ◇◆◇ Marielle ◇◆◇ Cecil
Avatar

Monarkki

Viestit: 14051

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Huhti 07, 2016 5:14

Re: Minulla on ikävä

Jo kaukaa hämärään tottunut katse erotti tiluksien pihamaalla pyörivän miehen. Tuohan oli järkälemäinen! Ainakin näin maanviljelijäksi - tosin juuri tuollaisessa työssä sitä voimaa tarvittiin, eikö? Silti, ei tuota miestä olisi ihan heti uskonut Azuren veljeksi, ei ainakaan Sethos. Azure kun oli niin pieni ja hento, tuo mies näytti siltä että voisi karhun kanssa painia jos sille päälle sattuisi. Myös tuo mies näytti heihin kiinnittävän huomiota, eikä painajaispaimen voinut sanoa pitävänsä siitä pistävästä tarkkailusta, jota lähestyvä kaksikko sai osakseen. Ei hän edes tiennyt, miksi tilanne näin paljon yhtäkkiä alkoi ahdistamaan?! Hän oli kohdannut suurempiakin korstoja ja kymmenen kertaa vaarallisempiakin, hän oli ollut tannersodassa mukana ja ottanut yhteen ties kuinka monen koulutetun sotilaan kanssa - piru vie, hän jopa repi enkeliltä siivet! Eikä silloin pelottanut yhtään. Mutta nyt, kun piti olla "kunnon kansalainen" ja kohdata mahdollisen tyttöystävän perheenjäseniä, tunsi Sethos olonsa harvinaisen avuttomaksi ja ennen kaikkea pieneksi. Siinä nousevassa paniikissa se ote Azuren kädestä kävi tiukentumaan, samalla kun unidemoni kävi askeltamaan hitusen lähempänä sokeaa, kun he viimein valaistuun pihapiiriin saapuivat.

Oli harvinaisen hankalaa pysyä siinä sijoillaan, kun tuo miekkonen kävi heitä lähestymään. Palavanoranssit silmät seurailivat miehen liikkeitä, kiinnittyen seurailemaan tuon mukana pyörivien rakkien epämääräistä oleskelua - ne eivät näyttivät olevan varuillaan demonin saapuessa, oliko se sitten yllätys. Eläimet karttoivat häntä muutenkin, hyvä etteivät mokomat päälle käyneet... ainakaan vielä...
Leukaa laskettiin alemmas, demonin haudaten kasvojaan paremmin sen runsaan kaulaliina taa piiloon, aivan kuin kangaskappaleen takana piilottelu olisi mitään auttanut. Pienesti hän kävi jopa värähtämään miehen viimein suunsa avaten, tivaten vastauksia siitä mitä oli tapahtumassa - mitä ilmeisimmin tämä tosiaan oli Azuren veli ja he olivat kuin olivatkin oikeaan paikkaan päätyneet. Hyvä, sentään ei tulisi tuntemattoman talikosta päin näköä...

Azure lupaili veljelleen selittää kaiken pian, kunhan tuo nyt rauhoittuisi. Sethos pysyi hiljaa. Hän ei ollut koskaan ollut hyvä sosiaalisissa tilanteissa ja usein tuppasikin saamaan vihat niskaansa jos suunsa avasi - tai sitten vain samantien turpiinsa, riippuen kenelle hän päätään meni "vahingossa" aukomaan. Oli siis sinällään ihme, että hän oli edes Azureen kyennyt tutustumaan näinkin hyvin ilman, että olisi tuota loukannut verisesti vahingossa. Tai no, mistä hän tiesi jos olikin loukannut vahingossa, mutta Azure ei siitä itseensä ollut ottanut?
Nyt ei kuitenkaan liennyt paras aika miettiä tuollaisia, parempi vain keskittyä tähän tilanteeseen. Varovaisesti Sethos irrotti otteensa Azuresta, käyden lopulta ojentamaan kättään kohden tilan isäntää kättelyn elkeenä - ihmisethän kättelivät itsensä esitellessään, eikö?
"Sethos", mies kävi esittelemään itsensä kutsumanimellään kaikessa lyhykäisyydessä, kuulostaen kyllä selvästi jäykältä ja varautuneelta, ".... Hauska tavata".



//SINNE PEHMUSTETTUUN HUONEESEEN ISTUMAAN! Cecil flippaa ja raivoo ja lopulta kuitenkin halaa Azurea koska se onkin elossa ja se on ihanaa. Cecil ei tiedä mitä tekisi itsensä kanssa //
Avatar

Porvari
Porvari

Viestit: 797

Liittynyt: La Heinä 14, 2012 5:28

Paikkakunta: Silver Millenium

Viesti To Huhti 07, 2016 6:52

Re: Minulla on ikävä

Siniset silmät huomasivat mustanpuhuvan miehen olevan silminnähden ahdistunut tilanteesta, mikä ei kyllä ollut mikään ihmekään. Cecil oli enemmän kuin valmis nostelemaan toisen pitkin seiniä jos tarve moista vaatisi, toivon mukaan ei vaatisi. Hänellä vain ei ollut kovin hyvä tunne tästä miehestä. Azuren pyytäessä häntä rauhoittumaan, ei viljelijä voinut olla tuhahtamatta puoliääneen. Miten hän muka voisi rauhoittua tällaisessa tilanteessa? Hän oli sanomaisillaan vastaan kun kaksikosta vieraampi keskeytti hänen aikeensa nostamalla kätensä häntä kohden ja esittäytymällä Sethosiksi. Hetken aikaa Cecil tuijotti miestä pöllämystyneenä, yrittäen saada tuosta jotain irti, kunnes lopulta hänen ylikierroksilla käyvät aivonsa osasivat yhdistää palaset toisiinsa ja tajusivat tuon varmaankin haluavan kätellä. Hieman vastenhakoisesti hän tarttui ojennettuun käteen omallaan.
"... Cecil. Kuin myös." Ei oikeastaan, mutta ainakin Azure näytti tyytyväiseltä miesten esittäytyessä toisilleen. Viis siitä oliko heistä kumpikaan vilpittömästi mielissään toistensa tapaamisesta tahi ei.

Azure hymyili tyytyväisenä, tämähän sujui paljon paremmin kuin hän oli alunperin uskaltanut pelätä. Cecil oli selvästi vihainen, ja ihan syystäkin, mutta se nyt oli pikkuseikka. Aivan varmasti he saisivat asiat selvitettyä tavalla tai toisella. "No..." hän kuuli veljensä huokaisevan ominaisella tavallaan ja askeltavan lähemmäs (tuikattuaan ensin talikkonsa pystyyn pehmeään maahan). Mitä häneltä näkönsä vuoksi jäi huomaamatta, oli se, kuinka Cec vilkaisi Sethosin suuntaan jokseenkin varoittavan näköisenä, ennen kuin päätyi vetämään reilusti lyhyemmän sisarensa lämpimään halaukseen. "Tärkein asia on kuitenkin se, että olet turvassa ja kunnossa", mies hymähti helpottuneena, sentään hänen ei tarvitsisi enää viettää päiviään huolesta sekaisin ja tietämättä oliko tytölle kenties sattunut jotakin.

"Mutta ihan oikeasti, kerro minulle mitä on tapahtunut? Miksi katosit ilman minkäänlaista varoitusta? Miksi joku mies kävi jokin aika sitten tiputtamassa Panin tänne ilman sinua ja mikset yhtään aiemmin ilmoittanut olemassaolostasi?" Sillä sekunnilla kun miehen sanat ulottuivat hänen korviinsa, nosti Azure päänsä ylöspäin tuon kasvoja kohden ja vetäytyi irti tuon otteesta. "Sethos..." kalpein kasvoin sokea neito hapuili rakkaansa kättä omaansa, järkyttyneenä henkäisten. "Sethos, jos Pan on täällä niin sehän tarkoittaa, että... hän tietää missä Cecil asuu?" Lammaskoira oli jäänyt Shilohin luokse. Ei sen pitäisi olla täällä. Perinpohjin säikähtänyt tyttö yritti turhaan nähdä demonin kasvoja. Ei kai enkeli vain suunnitellut käyvänsä hänen perheensä kimppuun ja sitä kautta löytävänsä heidät? Ei kai enkeli ollut lähistöllä odottamassa? Jos Shiloh tiesi Cecilin asuinpaikan niin tietäisikö hän muiden veljien sijainnit? Hän saattoi yhtä hyvin vain ylireagoidakin, mutta kaikesta huolimatta paniikki nosti rumaa päätään hänen pienessä rinnassaan.

Cecil seurasi tilannetta hämmentyneenä. Selvästikin sisko oli sekaantunut johonkin vakavaan, eikä hän pitänyt ideasta. Hän vilkaisi vähän matkan päähän taakse jääneisiin Mariaan ja Paniin, jotka istuskelivat aloillaan heitä tuijotellen. "Minä... En tiedä lainkaan mistä on kyse, mutta ilmeisesti se on vakavaa. Uskaltaisin arvella, että aiheesta olisi mukavampi jatkaa sisätiloissa, ilta alkaa olla jo sen verran viileä." Cecil katsoi äsken saapunutta kaksikkoa ja viittasi kädellään kohti asuinrakennusta, jonka ikkunoista paistoi lämpimän kutsuva valo.

//asdfgfkaja PAKKOPAITAAN PEHMUSTETTUUN HUONEESEEN VAAN JA SETHOS KAVERIKS. Sori eipä se osannukkaan suuttua mut toivottavasti kelpaa silti!//
... Kaikkia kinosti.

Seuraa tarjolla
(melkein) 24/7

Azure ◇◆◇ Haulokki ◇◆◇ Aella ◇◆◇ Marielle ◇◆◇ Cecil
Avatar

Monarkki

Viestit: 14051

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Huhti 10, 2016 7:01

Re: Minulla on ikävä

Varautuneesti Sethos tarttui siihen kättelyyn, seuraillen koko ajan sekaisen pehkonsa suojista Ceciliä ja tuon liikkeitä. Tuo ei selvästikään pahemmin välittänyt tummatukkaisen läsnäolosta, kyllä Sethos sen huomasi. Normaalisti hän ei edes välittänyt siitä, pitikö joku hänestä vai ei, mutta juuri nyt moinen epävarmuus ja varautuneisuus tuntui jopa pelottavalta. Ehkä tämä kaikki johtui siitä, että Sethosin piti käyttäytyä ihmisten ilmoilla Azuren mieliksi ja vakuuttaa tuon veljelle, että sokea oli turvassa demonin kanssa... Tosin kannattiko siitä edes mainita, että Sethos oli demoni? Ehkä tuo ei niin taruolentovastainen ollut, kerta Azure ei mitään aikaisemmin ollut maininnut... mutta ehkä sekin selviäisi tässä ajan mittaan.

Sethos piti sijansa Cecilin tullessa lähemmäksi halaamaan sisartaan, vastaten siihen varoittavaan vilkaisuun omalta osaltaan haastavasti. Joskaan eipä hänen katsettaan tainnut edes nähdä kunnolla näin hämärässä sieltä hiusten takaa. Huomionsa kiinnittyi kuitenkin takaisin niihin koiriin, jotka kauemmas olivat jääneet. Toinen niistä näytti yllättävänkin tutulta jo ulkonäöltään, mutta kuullessaan Cecilin kertovan, kuinka joku mies oli Pan nimisen koiran tänne tuonut, osasi Sethos yhdistää palat toisiinsa. Terävöitynyt katse kääntyi koirista takaisin Azureen, joka hänen nimeään toisteli ja kättä hapuili. Se käsi ojennettiin Azuren puoleen, jotta sokea siitä otteen löytäisi, samalla kun kuunteli huolestuneen tytön puheita. Hän ymmärsi Azuren huolen, mutta ei varsinaisesti tiennyt mitä olisi tässä tilanteessa pitänyt tehdä. Ilmeisesti enkeli tiesi missä Azuren veli asui, mutta oliko sillä sitten merkitystä? Jos tuo olisi halunnut satuttaa veljeä, kai enkeli olisi sen jo tehnyt? Vai oliko tämä peliä. Yrittikö siipensä menettänyt pelotella heitä, oliko koiran jättäminen tänne jonkinlainen varoitus? Ehkä ei, mistä enkeli olisi edes tiennyt, että he tänne ilmestyisivät ennemmin tai myöhemmin.

Cecil ehdotti, että keskustelua lienisi mukavampi jatkaa sisätiloissa. Sethos nyökkäsi myöntävästi samalla hymähtäen, lähtien kevyen varovaisesti ohjaamaan Azurea tupaa kohden.
"Tiedät hänet... Hänen kaltaisillaan ei ole tapana satuttaa viattomia...", Painajaispaimen tokaisi Azurelle rauhallisella äänellä, koittaen uskotella itselleenkin ettei tässä mitään hätää ollut. Ehkä enkeli oli vain halunnut tuoda koiran tuttujen huostaan, kun itse ei tuon perään voinut katsoa?



// SETHOS SINNE KYTTÄÄMÄÄN NURKKAAN. Pyöreen huoneen nurkkaan höhö. AINA KELPAA ehkä Cecilille vielä tulee tilaisuus suuttua //
Seuraava

Paluu Laurina Arot

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö