Minulla on ikävä

Arot sijaitsevat valtakunnan länsiosassa, aueten heti Quinn metsän vieressä ja jatkuen pitkälle pohjoiseen Kleth vuorelle asti. Arot ovat kumpuilevaa ja välillä tasaantuvaa ruohomaata silmänkantamattomiin. Aroilta löytyy kuitenkin teitä, jokia ja jopa pieniä järviä, jotka rikkovat tämän ruohomeren yhtenäisyyttä silloin tällöin. Kaksi suurinta tietä kulkevat ihmisten kaupungista Nahor kylään ja toinen suurin tie taas ihmisten kaupungista arojen halki Kleth vuorelle. Kleth vuorelle kulkevaa tietä ei kuitenkaan käytetä kovin usein lohikäärmeiden pelossa.

Aroilla sijaitsee tätä nykyä myös Haltioiden kaupunki. Pohjoisemmasta löytyy myös kyliä, jotka uhkarohkeana pitävät majaansa aroilla.

Haltiat pitävät aroja erittäin tarkkaan silmällä kaupunkinsa tähden, joten on erittäin todennäköistä törmätä haltioiden sotilaspartioihin aroilla, varsinkin eteläosassa.

Valvoja: Crimson

Re: Minulla on ikävä

ViestiKirjoittaja Noitarinki » 11 Huhti 2016, 22:00

"... Toivottavasti olet oikeassa", Azure mutisi hiljaa vastaukseksi unidemonille tuon vakuutellessa, ettei enkelit normaalisti satuttaneet viattomia. Mutta... kiharapäinen neito ei kuitenkaan ollut kovin vakuuttunut. Ehkä Sethos oli oikeassa. Mutta hän ei voinut tietää miten Shiloh olikaan saattanut reagoida yhteenoton jälkeen. Toivon mukaan mitään hätää ei kuitenkaan ollut.

Sisaruksista vanhempi silmäsi toista kahta sen verran, että varmistui siitä, että nämä lähtisivät hänen mukaansa. Hän näki paremmaksi vaihtoehdoksi jättää huomioimatta vaimeita sanoja, jotka tämä Sethos jakoi hänen sisarelleen, vaikka ei sekään kovin helppoa ollut. Cecil lupasi itselleen, että antaisi hämäräheikin tosiaankin kuulla kunniansa jos selviäisi tuon olevan syypää Azuren... tilanteeseen. Jotain oli tosiaankin täytynyt tapahtua että tyttö oli näin poissa tolaltaan.
Vaimeasti huokaisten viljelijä nosti talikkonsa mukaansa, johtaen muut mukanaan asuinrakennukselle tiputettuaan heinähangon nopeasti ladon seinämälle.

Cecil veti auki talon jykevän ulko-oven ja viittoili matkalaiset edellään sisälle. Noiden ja koirien mentyä, astui perheenisä sisään päätään varoen. Mies varmisti oven menneen visusti kiinni ennen kuin kääntyi kohti pienen eteistilan jälkeen avautuvaa tilavaa tupakeittiötä. Nopeallakin vilkaisulla hän saattoi nähdä vaimonsa vanhimpien tyttöjen kanssa valmistelemassa illallista ja seuraavan päivän ruokia, kun taas lapsista kolme nuorimmaista lojuskeli tuvan puolella pörröisten koirien kanssa.
"Elaine? Rakas, saimme vieraita", Cecil ilmoitti keittiössä hyörivälle naiselle, joka kääntyi katsomaan tulokkaita punaruskea poninhäntä heiluen. Iloisen yllättynyt hymy levisi pisamaisille kasvoille tuon tunnistaessa ovensuussa seisovan tytön, ja niine hyvineen tuo keskeytti tekemisensä ja pujotteli tyttöjen välistä puolisonsa ja tämän siskon luokse, antaen Azurelle oman osansa halauksista varoitettuaan sokeaa ensin. "Herranen aika", nainen henkäisi yllättyneenä käydessään lämpimällä katseellaan läpi tytön ulkonäköä ja Sethosia, nyökäten jälkimmäiselle lyhyesti. Ei hän tiennyt kuka tuo mies oikein oli, mutta eiköhän sekin selviäisi. Ei varmaankaan kovin paha sotkuisesta ulkomuodostaan huolimatta, Azure kun ei hänen tietääkseen tavannut pyöriä sellaisten kanssa. "Tiedätkö yhtään kuinka huolissamme olemme olleet?"
Azure naurahti hieman vaivaantuneena. "Voin vain kuvitella. Olen pahoillani", hän vastasi. Elaine oli harvinaisen ylipirteä tänään, mutta... eipä sen niin väliä. "Claudia, katatko vielä kahdelle?" Nainen huudahti keittiön suuntaan, josta kuului myöntävä vastaus.
"Oletteko syöneet?" Elaine kysyi kaksikolta, katsoen lähinnä Sethosin suuntaan tällä kertaa, ei Azure häntä nähnyt kuitenkaan. "Olet varmaan tullut Azuren kanssa? Olen Elaine, mukava tavata.", toisin kuin miehensä (joka tälläkin hetkellä seisoi vieressä varsin happaman näköisenä), nainen väläytti uudelle tulokkaalle aidosti lämpimän hymyn.

//Ota kakkaaaa NE VOI SIT TAPELLA KAHESTAAN PYÖREESSÄ HUONEESSA PAKKOPAIDOISSA JOOOO CECIL NOSTELEE SETHOSIN PITKIN SEINIÄ//
... Kaikkia kinosti.

Naava
Avatar
Noitarinki
Porvari
 
Viestit: 753
Liittynyt: 14 Heinä 2012, 17:28

Re: Minulla on ikävä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 30 Huhti 2016, 19:44

Askel vei aina etuovelle asti Cecilin perässä, jossa pidempi mies kävi oven kaksikolle avaamaan ja antoi näiden edellä kävellä, tullen itse rakkien kanssa perässä. Sethos teki nätisti tietä koirille jotka ohi livahtivat vauhdikkaasti, demoni jääden sitten sijoilleen Azuren vierelle. Kuinka oudolta se tuntuikaan, mennä nyt jonkun kotiin tällä tavalla kutsuttuna. Siitä oli varmasti jo pari vuosisataa, kun Sethos viimeksi jonkun kotona oli käynyt kunnolla... Jos siis ei laskettu majatalonhuoneita ja sen semmoisia väliaikaisia asumuksia. Totta kai se jännitti, nyt kun suljetussa tilassa uusien ihmisten kanssa oli - nimenomaan ihmisten! Eihän Sethos ollut ihmisiä nähnyt pahemmin ennen kuin Azureen törmäsi, ellei sitten laskettu niitä, mitä oli tullut vastaan taistelutantereella toisessa suuressa sodassa. Demoni tunsikin olonsa kovin ahdistuneeksi, mikä näkyi lähinnä siinä että luiseva mies hätkähteli kovin paljon yllättävistä äänistä ja jos joku lähelle yritti..

Se pistävänoranssi katse seurasi kuinka vanhempi nainen - ilmeisesti nimeltään Elaine - lähestyi kaksikkoa ja kävi Azurelle suomaan lämpimän tervetulohalauksen. Tämä nainen lieni talon emäntä, Cecilin puoliso. Ainakin tuo näytti olevan vanhin paikalla oleva naikkonen, muut lienivät sitten tyttäriä? Ainakin noista lähti vaisu, samanlainen tuoksu, minkä Sethos saattoi tarkempiaistisena havaita - tai sitten se vain johtui siitä, että kaikki asuivat saman katon alla.
Jahka Azuren oli toivottanut tervetulleeksi, käänsi emäntä huomionsa Azuren seuralaiseen. Sethos kävi heti silminnähden hätkähtämään pienesti, pudistellen päätään ensimmäiselle kysymykselle vaisusti. Kuitenkin, tuon naisen lämpimänhyväksyvä hymy sai painajaispaimenen osin rentoutumaan - sentään tuo ei näyttänyt siltä että olisi valmis murhaamaan unidemonin, toisin kuin talon isäntä.
"Kyllä tulin.. Sethos. Nimeni siis. Nimeni on Sethos", demoni kävi sopertamaan vastaukseksi Elanieksi esittäytyneelle naiselle, nyökäten pienesti tervehdyksen eleenä.
"Ruokin hänet viimeksi aamul-- tai siis. söimme viimeksi.. aamulla... jotain pientä, ennen kuin tänne tulimme", painajaispaimen jatkoi sopertamistaan, tietämättä varsinaisesti miten nyt tässä tilanteessa olisi pitänyt toimia. Pitikö hänen leikkiä ihmistä vai ei?!


// Ota sääkin kakaaaaaa. VOI EI SETHOS JUOKSEE PAKOON JA CECIL PERÄS ET NYT TULI NOUTAJA //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Minulla on ikävä

ViestiKirjoittaja Noitarinki » 23 Touko 2016, 09:16

Elaine saattoi kyllä huomata, miten tämä vieras mies hätkähti yksinkertaisesta kysymyksestä, mutta ei kuitenkaan kiinnittänyt asiaan sen enempää huomiota, ehkäpä tuo vain ahdistui helposti. Mies esittäytyi Sethosiksi, ja melkeinpä säteilevä maatilanemäntä nyökkäsi jälleen pirteästi. "Sethos siis sitten", hän totesi melkeinpä enemmän itselleen kuin muille paikallaolijoille, ennen kuin kuunteli tuon vastauksen ruokapolitiikkaan. Viimeksi olivat nuo saaneet jotain syödäkseen joskus kauan sitten aamulla. Eihän se nyt vain käynyt päinsä. "No siinä tapauksessa saavuittekin juuri sopivaan saumaan, illallinen on valmis ihan näillä näkymin. Lammaspaisti ja perunat kelvannevat?"

Unidemonin vierellä seisova Azure hymyili. "Todellakin! Vai... Onko sinulla jotain sitä vastaan?" Hän osoitti kysymyksensä Sethosille, kohottaen katseensa jonnekin tuon suuntaan. Kyllähän Azure tiesi, ettei demonin tarvinnut syödä normaalia ruokaa elääkseen, mutta hän ei ollut aivan varma saattoiko tuo yleensäkään edes syödä. Eikä hän halunnut pakottaa miestä mihinkään mitä tuo ei halunnut tehdä... vaikka no, jo pelkästään koko tämä tilanne taisi olla sellainen. Sokea tunsi pienen syyllisyydenpiston rinnassaan. Ehkä olisi kuitenkin ollut parempi idea olla tulematta, Cecilkin vaikutti melkoisen kireältä. Eivätkä nuo edes tietäneet Sethosin olevan demoni! Ainakaan hänen tietääkseen...

Kyseinen perheenpää risti käsivartensa rinnalleen, silmäillen tapahtumia jollain tasolla kiinnostuneena. Elaine oli aina ollut hieman turhankin nopea hyväksymään asioita ja tässä se taas nähtiin kun tuo ei näyttänyt millään lailla kyseenalaistavan Sethosia. Kuka tuo oli ja mitä tuo aikoi? Cecil halusi hämäräheikin ulos talostaan, mutta tiesi ettei voisi tehdä moista sisarelleen ainakaan ennen kuin ilmenisi jokin tarpeeksi hyvä syy. Jos. Saattoihan hän toki olla väärässäkin ja Sethos olikin kiva kaveri, mutta... syyllinen kunnes toisin todistetaan.

"Mistä oikein ehdit nämäkin kalastaa?" Elaine kysyi puolisoltaan nauraen viittoessaan vieraat käymään pöytään, ennen kuin kävi koppaamassa nuorimman tytön syliinsä tuodakseen tämänkin ruokailemaan. Cecil hymyili kuivakasti. "En 'kalastanut' heitä mistään, he vain... ilmestyivät pihaan yhtäkkiä. Tai siis kävelivät." Mies vilkaisi kaksikon perään, katsoen ensin varmaksi että Azure seuralaisineen oli vähän matkan päässä, ennen kuin kääntyi takaisin lastaan pitelevän vaimonsa puoleen. "Usko kun sanon että tässä on nyt jotain outoa. Ensin joku tiputtaa Panin pihaan ja häipyy saman tien ja sitten pari päivää myöhemmin Azure ilmestyy ilman mitään varoitusta jonkun... tuon kanssa!" Cecil viittasi Sethosin suuntaan, pitäen huolen siitä että piti äänenvoimakkuutensa tarpeeksi matalana etteivät sanat kantaneet muiden kuin hänen ja emännän korviin. Elaine kurtisti kulmiaan, vilkaisi kaksikkoa nopeasti ja hymähti pienesti. "Saatat hyvinkin olla oikeassa, rakas, mutta myöskin väärässä. Älä vedä liian nopeita johtopäätöksiä asioista. Viimeksi kun tarkastin niin Azure kyllä oli täysin pätevä arvioimaan sen mikä oli hänelle itselleen parhaaksi." Nainen puhui täysin vakavissaan.
"Ja kauanko siitäkin on? Vuosi? Kaksi? Elaine, siinä ajassa ehtii tapahtua vaikka mitä, etkö ole lainkaan huolissasi?"
"... En väittänyt niin. Rauhoitu nyt hetkeksi ja tule syömään, Camellia tarvitsee ruokaa." Näine sanoineen nainen lähti istuttamaan parivuotiaan pöytään, jättäen Cecilin lyötynä ylhäiseen yksinäisyyteensä. Mies huokaisi kasvojaan hieroen ennen kuin meni perään. "Kuinka kaukaa olette oikein tulleet jos kerran aamulla olette viimeksi ruokailleet?" Mies kysäisi, yrittäen ottaa vaimonsa neuvosta opikseen ja rentoutua edes hiukan.

//MIETIN VAAN KU NE JUOKSEE PAKKOPAIDOISSA PITKIN PAIKKOJA NI CECIN PITÄÄ OLLA TOSI PRO ET SE SAA HAKATTUU SETHOSIN ILMAN KÄSIÄ also pientä hittiä mut??? Sano jos haittaa//
... Kaikkia kinosti.

Naava
Avatar
Noitarinki
Porvari
 
Viestit: 753
Liittynyt: 14 Heinä 2012, 17:28

Re: Minulla on ikävä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 26 Touko 2016, 08:05

"Ei tietenkään", oli vastaus Azurelle, tuon kysellessä oliko demonilla jotain illallista vastaan.
Olihan se jokseenkin jopa mielenkiintoista seurata, kuinka "normaali" ihmisperhe valmistautui illalliseen. Oranssikatseinen demoni katselikin tarkkaan emännä ja isännä perään, nyökäten ohimennen Elainellelle tuon toistaessa hänen nimensä. Sethos se tosiaan oli, ainakin tälle porukalle. Tarpeeksi neutraali, ainakin painajaispaimenen mielestä. Olihan hänelläkin tosinimensä - tai lähinnä syntymänimensä - mutta sitä hän ei ollut edes Azurelle kertonut. Ehkä sitten joskus, jos heistä jotain suurempaa tulisi, kuten demoni ehkä jossain mielensä porukoissa toivoi. Hän todellakin halusi pitää huolen Azuresta ja katsoa, että tyttö sai kaiken tarvitsemansa ja haluamansa. Aivan sama, oliko Sethosilla siihen rahaa. Hän halusi silti tarjota Azurelle vain parasta. Ei hän tiennyt sokean tunteista, mutta painajaispaimen oli kasvattanut suurempia, läheisempiä tunteita syvällä mielensä sopukoissaan Azurea kohtaan. Ehkä se oli virhe, Ehkä ei. Mutta, jos se oli erhe, Sethos oli valmis siitä maksamaan.

Painajaispaimen kuitenkin katsoi Azuren istumaan pöydän ääreen, samalla sivukorvalla kuunnellen isäntäparin keskustelua, mitä nyt kykeni kuulemaan. Eihän se hänelle varsinaisesti kuulunut, mutta silti vierasarka demoni halusi kuulla, mitä uudet tuttavuudet puhuivat. Jahka Azure oli istuutunut pöydän ääreen, siirtyi Sethos tuon viereisen paikan ääreen seisomaan, vielä istahtamatta alas kuitenkaan.
"Tulimme metsästä... kylästä, joka sijaitsee syvällä metsässä. Olemme pitäneet siellä majaa muutaman kuun ajan", Sethos vastasi Cecilin kyselyyn, olettaen, että Azure myös älysi olla mainitsematta haltioiden piilopaikkaa nimeltä. Sethos ei ainakaan mielellään kertonut tietävänsä sen sijaintia, sen verran lojaali hän oli haltioille - tosin jos Ihmiset sen paikan löytäisivät ja yrittäisivät vallata, ei noilla olisi mahdollisuutta. Ainakin niin Sethos oli ymmärtänyt.

"Emme viitsineet - tai älynneet... - ottaa evästä matkalle. Tyhmästi toivoimme ja oletimme, että pääsisimme perille ennen iltaa. Onneksi se toive toteutui", Sethos jatkoi, mitätellen heidän panostaan matkan suhteen. Totta kai Sethos tajusi sen, että olisi kannattanut ottaa evästä Azurelle sen verran, että tuo tarvittaessa olisi vuorokauden selvinnyt. Mutta, se ei tullut mieleen silloin, kun oli aika lähteä. Eihän demoni itse tarvinnut ravintoa ja nyt kun oli joku toinen, josta huolehtia, ei se ravinto aina tullut mieleen - vaikka olisi pitänyt.
"Ruoka kuitenkin kelpaa meille, eikö?", Sethos tokaisi kysyvästi, vilkaisten Azuren puoleen, "Matka oli pitkä ja uuvuttava", unidemoni lisäsi, vilkaisten isäntään ja sitten emäntään. Eihän se matka häntä varsinaisesti ollut uuvuttanut, Sethos oli valmis matkaamaan samantien takaisin jos siitä oli kyse, mutta silti. Hän uskoi, että Azuren oli parempi saada syödäkseen ja levätä. Sitä paitsi, Azuren takia he tänne olivat tulleet. Joten demoni oli valmis myös pysymään täällä niin pitkään, kuin Azure halusi...



// CECI PIEKSEE SETHOSIN ILMAN KÄSIÄKIN KOSKA SETH ON SILLEEN "EI SAA ÄLÄ PLZ SATTUU DDDD:". Ja hitit ei haittaa, ANTEEKS JOS MUN HITIT HAITTAA //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Minulla on ikävä

ViestiKirjoittaja Noitarinki » 27 Kesä 2016, 01:38

Azure antoin ilomielin Sethosin saattaa hänet pöydän ääreen istumaan, ei tuon olisi tarvinnut, hän kyllä tunsi talon jossa oli lapsuutensa kasvanut, mutta ei hänellä ollut minkäänmoista syytä estääkään tuota tekemästä niin. Hänen huomionsa terävöityi hieman veljensä kysellessä heidän matkastaan, mistä he olivat lähteneet. Onneksi Sethos pelasti hänet vastaamisen vastuulta, ei hän ollut ehtinyt edes miettiä vastausta valmiiksi! Oli melkoisen selvää kyllä, ettei noille voinut suoraan kertoa heidän tulleen haltioiden mailta, joten sokea neito teki sen mitä saattoi ja pysyi hiljaa, nyökäten demonin selitykselle kylästä metsän siimeksessä. Eihän se ollut edes vale.
"Ahah. Totta, meidän olisi pitänyt ajatella vähän paremmin matkasuunnitelmaa, mutta kuten sanottua, onneksi pääsimme perille tarpeeksi nopeasti", tyttö jatkoi Sethosin selitystä heidän päivästään, tajuten itsekin miten huolimattomia he olivatkaan olleet. Olisi hän kyllä ruuatta pärjännyt aikansa, mutta kuitenkin. Platinablondi nyökkäsi hymyillen kirkkaasti Sethosin todetessa illallisen kelpaavan hyvin, ja onnistui vain vaivoin pidättelemään naurunsa tuon lisätessä matkan olleen uuvuttava. Kyllähän hän tiesi ettei asia ollut aivan niinkään, mutta arvosti suuresti painajaispaimenen yritystä vaikuttaa mahdollisimman normaalilta hänen perheelleen. Hänen täytyisi kiittää tuota myöhemmin.

Cecil silmäili kaksikkoa epäilevästi, kohauttaen olkiaan lopulta. Hänellä ei loppujen lopuksi ollut mitään syytä olla uskomatta noiden sanaa. "No sitten on hyvä, että olette täällä nyt... Istu ihmeessä alas", mies viittasi Sethosia ja tuolia kohden, loihtien karkeille kasvoilleen pienen hymynpoikasen, ehkä hieman pakotetun, mutta hymyn kuitenkin. Azuren ja Elainen vuoksi hän voisi yrittää.
Kansan päästyä vihdoin valmiiksi katettuun pöytään asti, auttoi mies vaimoaan nostamaan ruoka-astiat väen saataville, syötävää nyt oli tavalliseen tapaan tarpeeksi, että oli vain parasta antaa noiden syödä oman makunsa mukaan. "Olkaa hyvät sitten", hän totesi istuessaan alas itsekin.

//RUOKAAAAAAA. JOO KUULE CECIL ON NINJA SE SAA KYL HAKATTUU SETHOSIN JOS PAKKO TULEE KUULE OOTA VAAN NI KATOTAAN KU SE RIPUSTAA SEN KATTOON ROIKKUMAAN. Eikä hitit haittaa ei, ihan jees c.//
... Kaikkia kinosti.

Naava
Avatar
Noitarinki
Porvari
 
Viestit: 753
Liittynyt: 14 Heinä 2012, 17:28

Re: Minulla on ikävä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 27 Kesä 2016, 22:42

Sethos saattoi vain huokaista huomaamattomasti helpotuksesta, kun heidän olinpaikastaan ei sen pahemmin lähdetty kyselemään. Kylillä oli nimiä ja varmasti joku epäilevämpi olisi saattanut haluta kuulla missä metsässä sijaitsevassa kylässä he olivat olleet. Ja Sethos ei kuolemakseenkaan muistanut saatikka tiennyt yhtään ihmistenkylän nimeä, jota olisi voinut siihen väliin heittää. Tosin, tiesikö tämäkään perhe? Ehkä hän olisi voinut vain keksiä äkkiä jonkun, jos siitä lähdettiin. Tosin hän ei ollut luova persoona, todennäköisesti hän olisi vain maininnut ensimmäisen asian mikä silmään osuisi ja jos hän olisi kertonut, että he olivat majailleet "soppakauha" nimisessä kylässä, olisi tarina pettänyt siihen...

Pienesti hymähtäen - tai ynähtäen - Sethos nyökkäsi, Cecilin kehottaessa häntä istumaan alas. Sen demoni teki mukisematta, koittaen rauhoittua siihen sijoilleen hetkeksi. Ei tässä mitään hätää ollut. Ei kukaan häntä satuttaisi - ja helvetti, mitä väliä sillä olisi jos satuttaisikin, eivät ihmiset pystyneet häntä pahemmin satuttamaan, elleivät ristejä ja vihkivettä niskaan heittäneet. Tai no, nämä ihmiset eivät voineet, Sethos epäili syvästi, että Cecil ei ollut valeasuinen demonintappaja. Silti, vaikka mitään hätää ei ollut, tunsi demoni olonsa yhä kovin vaivautuneeksi ja levottomaksi.
Siinä pienesti epämukavuuttaan liikahdelle, seuraili painajaispaimen hiljaa kuinka pöytä käytiin kattamaan ja viimein lupa käydä syömään annettiin. Hetken Sethos seurasi kuinka muut ruokaa kävivät ottamaan, ennen kuin Azuren puoleen kääntyi.
"autanko sinua...?", demoni kysyi sokealta, tuttuun tapaansa tarjoten apua ruuan ottamiseen. Ja mikäli se apu kelpasi, auttoi Sethos myös sokeaa kasaamaan itselleen aterian, ennen kuin muita jotenkin matkien koitti itselleenkin jotain kasata eteen. Kyllähän hän ruokaa söi, mutta niin kovin harvoin siihen oli tarvetta. Ehkä heidän olisi sittenkin pitänyt Azuren kanssa miettiä vähän pidempi tovi tätä kyläilyä...



// Seuraavana aamuna Sethosia ei löydy mistään ja Azure tulee kyseleen missäseon ja Cecil on silleen lol tein siitä kattokruunun <: JA AKJDFWKJFAKFW SE VASTASI <333 //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Minulla on ikävä

ViestiKirjoittaja Noitarinki » 12 Syys 2016, 03:27

Azure huomasi varsin hyvin, ettei Sethos nauttinut olostaan, ja tunsi vatsanpohjaa nakertavan syyllisyyden purevan hieman kovempaa. Olisi demoni voinut sanoa hänelle, jos ei olisi halunnut lähteä, kyllä hän olisi ymmärtänyt… No, toivon mukaan tilanne helpottuisi kunhan Cecil rauhoittuisi ja lakkaisi epäilemästä. Jos lakkaisi. Toivottavasti lakkaisi.
“Hmh? Ah, toki, kiitos”, tyttö vastasi aatoksistaan havahtuen Sethosin kysyessä tarvitsisiko hän apua annoksen kasaamisessa. Todennäköisesti hän jotenkuten onnistuisi itsekin, mutta se olisi paljon helpompaa näin, kuin että hän alkaisi sohimaan kirjaimellisesti sokkona minne sattuu. Siinähän olisi kohta koko kattaus nurin!

****

Myöhemmin illalla Cecil oli jäänyt vielä tuvan puolelle muiden jo vetäydyttyä nukkumaan - perheenpää tarvitsi hetken omaa rauhaa selvittääkseen päänsä illan tapahtumien suhteen. Asiassahan ei varsinaisesti ollut mitään sen suurempaa setvittävää, suurin mysteeri oli Azuren uusi seuralainen ja tuon tarkoitusperät. Hän tiesi siskon voivan olla joskus jopa hieman liiankin hyväuskoinen, ja Sethos oli enemmän kuin epäilyttävä. Syvään huokaisten viljelijänpoika viskasi hiljaa kytevään takkaan muutaman halon, hän ei halunnut antaa talon päästä jäähtymään liiaksi ja sitä kautta sairastuttaa itseään tai tyttöjä.
Huolestuneet silmät seurasivat mihinkään varsinaisesti huomiota kiinnittämättä, kuinka koivupuu sai riesaksenen nopeasti riemastuvan liekin, joka valaisi hieman pimeää huonetta.

Kun aloillaan seisovan miehen korviin kantautui vaimeita askelia, kääntyi hän ympäri kohtaamaan niiden omistajan. Huoneen toisella puolen, ulko-ovea kohden hiipparoi Sethos, selvästikin yrittäen pysyä mahdollisimman hiljaisena, ettei huomiota herättäisi. Kohtelias ajatus kylläkin, saisivatpahan halukkaat nukkua, mutta se ei kovin paljoa lämmittänyt. Cecil oletti Azuren nukkuvan kun mies oli tuon rinnalta poistunut, sen verran hyvin oli tuo tyttöä iltaa myöten varjostanut. “Ulos matkalla?” Hän kysyi hieman varauksellisesti, vilkaisten vielä pikaisesti tulipesään päin, se kyllä selviäisi hetken ilman vahtia. “Kelpaako seura?” Katseensa takaisin vieraaseen mieheen kääntäessään, käveli Cec tuon ohitse, vastausta odottamatta ja viittoi muukalaisen seuraamaan. Aika ottaa vähän selkoa tästä kaverista.

Viileä yöilma tervehti heitä tavalliseen tapaansa, ja pidemmän miehen askeleet veivät tottuneeseen tapaan kohti lampaiden tallia - ei ollut viisasta pitää eläimiä ulkona öisin, ties mitkä mönkiäiset päättäisivät vierailla ruokailemassa. Ja kun ulkona oltiin, niin samahan se oli käydä vielä kerran läpi kotieläintarhan tähdet, ja varmistaa niiden varmasti olevan tallessa. Vakavana hän kääntyi kohtaamaan tummanpuhuvan hahmon. “Kerrohan nyt sitten oikeasti. Kuka oikein olet, ja mitä teet Azuren kanssa?”

//Ja niin talo paloi maan tasalle ja naiset kuoli. the end. LOOK I’M BACK FINALLY WOOOO. Some serious talk-time!! ja nyt Danna nukkumaan miten niin kello on puol neljä ja aamulla koulua ahahahahaha ‘orz//
... Kaikkia kinosti.

Naava
Avatar
Noitarinki
Porvari
 
Viestit: 753
Liittynyt: 14 Heinä 2012, 17:28

Re: Minulla on ikävä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 19 Syys 2016, 21:17

Ilta eteni rauhallisissa merkeissä, Sethosin antaen Azuren vaihtaa kuulumisiaan sukulaistensa kanssa, siinä missä itse lähinnä pysytteli hiljaa ellei häntä puhuteltu. Niinhän se aina meni, hän ennemmin istui nurkassa ja kuunteli, kuin itse puhui. Ei hän muutenkaan pitänyt suurista porukoista ja tämä tuntematon perhelauma oli hänelle ehkä hieman liikaa... No, ainakin kykeni sanomaan, että Cecil vaimoineen oli ollut ahkerana.

Ilta alkoi hämärtyä yöhön ja jokainen vetäytyä yöpuulle tai ainakin valmistautumaan nukkumaan. Sethos oli seuraillut Azurea kuin hai laivaa ja koittanut pysyä mahdollisimman normaalinoloisena, tietämättä oliko siinä sitten onnistunut tai ei. Lopulta kun Azure oli nukahtanut - eipä se kovin vaikeaa ollut tämänpäiväisen reissaamisen jälkeen - jäi Sethos hetkeksi vain istumaan sijoilleen ja sulattelemaan tilannetta päässään. Tämä kaikki tuntui niin absurdilta. Silloin kun Azuren kanssa alkoi elämään, ei Sethos ollut olettanut mitään tällaista tapahtuvan. Tuntui oudolta istua vieraassa talossa, keskellä ihmisiä, vieraana jota ei heti seivästetty talikolla - tosin mitä tuli talon isäntään, tuon ilmeestä kyllä kykeni aavistelemaan sitä talikkoa päin näköä minä hetkenä hyvänsä.
Olo oli levoton. Ei Sethos voinut vain pysyä paikallaan, joten niinpä painajaispaimen lähti vähin äänin hiljaa hiipien pois Azuren luota, suunnaten kulkunsa kohden etuovea. Hän tarvitsi happea, kenties yön viileät tuulet selvittäisivät ajatuksia hieman.

Sikäli mikäli olisi ollut täydessä terässä, eikä niin omissa maailmoissaan, olisi Sethos varmasti huomannut maatalonisännän takan ääressä. Nyt kuitenkin tuo ronski työmies pääsi yllättämään ja demoni lähes hätkähti silmissä, vilkaisten nopeasti takan ääressä seisoskelevaan Ceciliin joka vieraan aikeita uteli. Unidemoni ehätti vain pienesti nyökätä miehen udellessa oliko hän ulos matkalla, kun Cecil jo kyseli kelpaisiko seura. Ei oikeastaan, Sethos olisi mielellään ollut yksin, mutta eihän sitä ääneen voinut sanoa! Eikä Cecil tainnut edes hyväksyä kieltävää vastausta, kun jo askelsikin demonin ohi ulko-ovelle ja viittoi vierasta seuraamaan. Eipä tässä muutakaan vaihtoehtoa tainnut olla, joten kiltisti kuin kuuliainen koira, lähti Sethos seuraamaan Ceciliä pihamaalle.

Ulkoilma tuntui niin raikkaalta ja piristävältä, pitkän illan jälkeen. Sethos olisi voinut vaikka jäädä koko yöksi pihalle istumaan, tuntui niin paljon paremmalta olla ulkona avarassa. Ilmakin oli mukavan viileää ja taivas hämärtyvä.
Siitä olotilasta ei kuitenkaan kauaa saatu nauttia, kun Cecil kävi jo kyselemään mikä painajaispaimen oli oikein miehiään. Mitä siihen nyt olisi pitänyt vastata? Ei hän totuutta voinut kertoa, ties millaiset lynkkaukset Cecil olisi käynnistänyt - Azure saisi itse kertoa totuuden kumppanistaan, sitten jos ja kun halusi. Siihen asti painajaispaimen leikkisi ihan "normaalia" ihmistä.
"Olen joku joka välittää siskostasi", Sethos lopulta aloitti rauhallisesti, koittaen keksiä jotain nättiä vastaukseksi, "Ja olen hänen kanssaan, koska hän valitsi minut".

"Harmikseen tai onnekseen... Kahdesta pahasta", demoni vielä lisäsi lähinnä itsekseen mutisten, kääntäen hiustensa takana katseensa pois Cecilistä.


// YOU'RE BACK YAAAASSS MOAR DANNA MOAR<3 No siis, kello viiteen aamulla sitä pitää ropettaa jos inspaa, t minä //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Minulla on ikävä

ViestiKirjoittaja Noitarinki » 18 Heinä 2017, 00:22

Cecil astui vaitonaisena sisään tallirakennukseen, ryhtyen systemaattisesti käymään läpi rennnonletkeasti määkivien villakasojen karsinoiden hakoja läpi. Pysähtyessään rapsuttamaan yhtä erityisen huomionhakuista yksilöä, hän kuunteli. Kuunteli Sethosin selvästikin harkitun vastauksen hänen esittämäänsä kysymykseen. Joku, joka välittää siskostasi. Vain silmänräpäyksen ajan tunsi viljelijänpoika rinnassaan jollakin tasolla syyllistäväksi luettavan pistoksen näiden vilpittömiltä kuulostavien sanojen alla, ja huokaisi syvään.

Hän kääntyi pois päin lampaista ja Sethosin puoleen. Kireys olemuksessaan hellitti vain hieman, mutta epäilys katseessaan oli yhä silmin nähtävissä. "Myönnän, saatan hyvinkin pelätä turhaan, mutta sinun on ymmärrettävä, että olen huolissani Azuresta ja hänen hyvinvoinnistaan", hän sanoi sen kummempia kiertelemättä. "Ja jos hän kerran on sinut... valinnut, ei minun auta enää muuta kuin luottaa hänen arviointikykyynsä. Siitäkin huolimatta, sinun on parempi pitää sisareni turvassa, tai siinä vaiheessa minä en enää vastaa seurauksista."
Viljelijä muisti pian, että hevoset olivat yhä vailla iltaruokiaan ja harppoi taas toisen miehen ohitse yöilmaan heinälatoa kohden. Kyllä hän vielä selkoa ottaisi tuostakin hyypiöstä. Azuren suosio yksinään ei todellakaan riittänyt saamaan hänen luottamustaan puolelleen, mutta se oli alku. Vaikkakin hyvin pieni sellainen.

"Se asia sikseen", hän jatkoi hakiessaan uskollisen talikkonsa mukaansa ja avatessaan puisen ladonoven, "kukaan ei edelleenkään ole selvittänyt minulle lainkaan, mistä tässä tilanteessa on kyse." Hän lähti latomaan heinää kasasta kärryihin puhuessaan, mutta pysähtyi tekemisissän ennen pitkää ja kääntyi nyt enemmänkin huolestuneena Sethosin puoleen.
"Jos todella olet kuka väität olevasi ja välität Azuresta, tiedät tasan tarkkaan millainen hän on. Hän löytää kaikesta ja kaikista jotain hyvää, ja viimeiseen asti vähättelee ongelmiaan, jottei huolestuttaisi muita liikoja. Siksi haluankin kysyä tätä mieluummin sinulta, kun tunnut olevan paremmin perillä asioista."

Cecil silmäsi hetken tummanpuhuvaa miekkosta ennen kuin jatkoi: "Pelkästään jo sen perusteella, miten Azure säikähti kun kerroin Panista, uskallan epäillä, että asiat eivät ole täysin kunnossa - olenko oikeassa?" Tällä kertaa miehen karheassa äänessä ei ollut kuultavissa enää hiukkaakaan syyttävää epäilystä.

//I WAS THERE GANDALF, 3000 YEARS AGO. Kato tsuikkelsson mitä tein, I'M BACK AGAIN, MY DUDE.//
... Kaikkia kinosti.

Naava
Avatar
Noitarinki
Porvari
 
Viestit: 753
Liittynyt: 14 Heinä 2012, 17:28

Re: Minulla on ikävä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 20 Heinä 2017, 00:50

Velikulta kävi myöntämään, että saattoi hyvinkin pelätä turhaan sisarensa puolesta. Se ei ollut totta Sethosin mielestä. Cecilillä oli kaikki oikeus olla sisarestaan huolissaan ja pelätä tuon puolesta, jos Sethosilta kysyttiin. Hän ymmärsi täysin, miksi isoveli sisarestaan niin huolissaan oli, demonin tyytyenkin katsomaan hiustensa seasta nyökäten ihmismiestä. Siinä samalla koittaen pysyä mahdollisimman kaukana eläimistä, joiden luokse he olivat eksyneet. Elikot kun eivät häneen niin suopeasti aina reagoineet ja sen saattoi kyllä huomata karjan epämääräisestä liikehdinnästä. Eihän hän peto ollut, varsinaisesti, mutta lihansyöjä kera varoittavan auran siinä missä muutkin.

Se asia sikseen. Selvä, Sethos ei sanonut mitään viljelijän sanoihin, seuraten vain toista kuin uskollinen koira isäntäänsä. Olisihan hän voinut vain hyvästellä tältä illalta ja lähteä omille teilleen, mutta syystä tai toisesta se ei tuntunut... oikealta.
Cecil ilmaisi kuitenkin huolestustaan siihen, ettei ollut aivan täysin ajanta tasalla tilanteen suhteen. Tuskin Sethokaan oli, mutta painajaispaimen tiesi enemmän mitä tuo ihminen. Mutta mitä mokomalle sitten kannatti kertoa, vai pitäisikö vain pysyä hiljaa? Oli miten oli, Sethos kävi kepeästi hymähtämään Cecilin mainitessa, kuinka Azure löysi kaikesta ja kaikista jotain hyvää. Se oli totta. Sokea nuori hölmö. Jos tuo olisi tiennyt paremmin, Azure olisi pysynyt kaukana Sethosista. Kuka nyt demonin, painajaispaimenen, matkaan lähtisi niinkin kepeästi? Ehkä juuri se naiivi luottamus ja sokea empatia oli se, mihin Sethos oli kiintynyt nuoressa naisessa? Tuo oli hyvä, sydämensä pohjalta asti, viaton ja puhdas. Jo pelkkä hymy sokean kasvoilla sai auringon paistamaan kenen tahansa päivään – tai siltä Sethosista ainakin tuntui.

Mutta, Azuren ihailu jäi sikseen, kun Cecil koirasta huomautti ja suoranaisesti epäili, etteivät asiat täysin kunnossa olleet. Painajaispaimenen katse terävöityi ja kääntyi talikon kanssa heiluvaan mieheen, demonin pysyen hiljaa hetken.
”Olet”, Kuului lopulta vastaus viljelijälle, Sethosin näkemättä syytä valehdella tuolle. Hän halusi Azuren parasta, niin varmasti myös tuon velikin.

”Häntä vainotaan. Meitä vainotaan. Mies joka toi Panin teille, on sisaresi perässä ja hänen ainoa tavoitteensa on päästää sisaresi pahasta”, Yllättäen painajaispaimen aloitti kovinkin avoimesti, ”Sisaresi on vaarassa. Oli hän sitten minun seurassa, tai ei. Voin ja aion koittaa sovitella asiaa sen miehen kanssa uhraamalla itseni, mutta en usko, että hän antaa silti anteeksi Azurelle. Ei sen jälkeen, mitä tein sille miehelle, suojellakseni sisartasi”.
”Emme ole ihmisiä”, Sethos lopulta kertoi suoraan, tarkkaillen Cecilin reaktioita, ”Sisaresi löytää hyvää. Kaikkialta ja kaikista. Niin myös meistä. Ymmärrän, jos talikkosi kera nyt haluat ajaa minut pois... Mutta ennen kuin teet sen, pyydän että muistat..”
”Siinä missä sisaresi, on myös rakkaus sokea”.


// GUESS WHO'S BACK. BACK AGAIN. DANNA'S BACK //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Minulla on ikävä

ViestiKirjoittaja Noitarinki » 20 Heinä 2017, 14:52

Ikävikseen hän olikin ollut oikeassa pelätessään. Väri sinisissä silmissä tuntui synkentyvän sitä mukaa, kun Sethosin sanat ilmoille nousivat, eikä Cecil irrottanut huomiotaan hetkeksikään seuranpitäjästään tuon puhuessa. Tilanne oli kuin olikin vakavanpuoleinen, ja ilmeisesti molemmat osapuolet olivat osaltaan siihen syyllisiä. Maatilanisäntä sulatteli saamaansa tietoa vaitonaisena, antaen peittelemättä hieman arvioivan katseensa kulkea Sethosin yllä tuon lopulta kaartelematta kertoessa, ettei kumpikaan ollut ihminen alkuunkaan. Jostain syystä hän ei ollut yllättynyt.
Farmari ei voinut olla hymyilemättä pienesti toisen miehen vedotessa siihen, että rakkaus oli ihan yhtä umpisokea kuin hänen siskonsakin - sen jos minkä hän osasi tietää itsekin omasta kokemuksestaan. Suunnilleen Azuren iässä hän oli itse tavannut Elainen, ja vaikkei heidän elämäänsä ollutkaan kuulunut minkäänlaisia vainoja tai muitakaan varsinaisia vaaroja, kyllä hän rakkauden tunsi nimeltäkin.

"... Jos Azure tietää sinusta, en minä välitä siitä mikä olet tai et ole, joten olet turvassa talikolta ainakin toistaiseksi. Mutta..." Cecil porasi jälleen vakavoituneen katseensa lyhyempään mieheen, "sinulle täytyy keksiä uusi sotasuunnitelma. Itsensä uhraaminen on erittäin jalo konsepti, kyllä, mutta itsekin sanoit, ettei se toinen mies kuitenkaan aio luovuttaa! Jos itsesi puolesta tahdot heittää henkesi hukkaan, mikä minä olen estämään, mutta älä kehtaakaan väittää aikovasi sitä 'Azuren parhaaksi!'" Hän ymmärsi Sethosin logiikan, hän olisi itse aivan yhtä valmis uhrautumaan perheensä puolesta, mutta vain, jos se todella auttaisi pelastamaan heidät. Kaikissa muissa tapauksissa hänestä olisi enemmän hyötyä elossa. Ei ehkä paljoa, mutta enemmän kuin ei mitään. "Hän on menettänyt jo tarpeeksi elämänsä aikana, älä kasvata listaa enää yhtään enempää."

//Cecil: "Oooh heell no!"//
... Kaikkia kinosti.

Naava
Avatar
Noitarinki
Porvari
 
Viestit: 753
Liittynyt: 14 Heinä 2012, 17:28

Re: Minulla on ikävä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 20 Heinä 2017, 15:26

Sokean veli otti asian suhteellisen hyvin vastaan, eikä ainakaan heti painajaispaimenta nylkenyt elävältä. Ehkä tilanne olisi ollut toinen, jos Sethos olisi suoraan kertonut olevansa demoni? Ja mitä mahtaisi ajatella viljelijä, jos saisi tietää sisarensa pakenevan demonin kanssa enkeliä? Jos Sethos jotain tiesi ihmisten uskosta ja sen kautta suhtautumisesta heidän kaltaisiin, niin oli hänen ja Azuren tilanne varmasti absurdi konsepti joillekin. Eipä maalainen vaatinut parempaa selitystä minkälaisten olentojen kanssa oli tekemisissä, joten ei Sethoskaan siitä sen enempää puhunut.

Pää kallistui kuitenkin pienesti, Cecilin kieltäen painajaispaimenta menemästä surman suuhun. Totta kai syy tällaiselle kiellolle oli Azure, joka viljelijän mukaan oli elämänsä aikana menettänyt jo tarpeeksi. Demoni ei pitänyt siitä, kun hänelle saarnattiin menettämisestä. Mutta toisaalta, jos katsoi heidän elinikäänsä, oli Azure kyllä ehättänyt enemmän menettämään, mitä vuosisatoja vanha unidemoni.

”Ja sinullako on parempi idea?”, tumma tukka murahti pidemmälleen, ”Hän tuskin lopettaa vainoamistamme, ennen kuin on saanut haluamansa. Yhteenotto on väistämätön, se on vain ajan kysymys koska hän saa meidät kiinni”, Sethos jatkoi, vilkaisten ulos ladonovesta tuulen ujeltaessa aroilla. Kyllä hän aisti sen. Ei siivetön kauas ollut mennyt ja nyt kun painajaispaimen oman auransa kanssa oli paikalle saapunut, saapuisi varmasti myös enkelikin, joka heitä oli odottanut.

”Minut hän haluaa hengiltä varmasti”, painajaispaimen jatkoi, katseen kääntyen hitaasti takaisin Ceciliin, ”Mutta uskoisin hänen kuuntelevan vielä järkipuhetta. Oletteko uskovaisia?”, Mitään suurta uskonkiihkoilua Sethos ei viljelijän perheen suhteen ollut nähnyt illan aikana, mutta kai nuokin nyt kirkkokuntaan kuuluivat, jos ei muuten, niin vain muodonvuoksi? Ehkä enkeli antaisi Azuren olla, jos perhe lupaisi viedä sokean synninpäästöön ja katsoisivat, ettei viaton sielu enää tieltä eksyisi paholaisten tanssiin demoneiden kanssa. Tai jotain sinne päin, ei Sethos tiennyt miten asiat toimivat kirkossa ja miten Enkeli asian näkisi, mutta voisihan sitä kokeilla?


// Hei apua mulle tuli mieleen vaan se kuin muumit valmistautuu siihen ku mörkö tulee yöllä ja nyt muo pelottaa :'DDDD tää peli on liian spooky mulle //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Minulla on ikävä

ViestiKirjoittaja Noitarinki » 20 Heinä 2017, 20:05

Cecil, Azure

Oliko hänellä parempaa ideaa? Ei. Halusiko hän kehittää sellaisen? Todellakin. "Rehellisesti sanottuna, ei ole", Cecil huokaisi lyötynä, "mutta se ei silti estä minua etsimästä sellaista. Halutkoon sinut hengiltä, ei hänelle tarvitse antaa sitä tyydytystä! En voi pakottaa sinua siihen, mutta pyydän edes yrittämään."
Olivatko he uskovaisia? Pellavapäinen kurtisti kulmiaan hämmentyneenä.. "... Jollain tasolla, kyllä? Onko se tärkeääkin?" Hän ei ihan kyennyt näkemään yhteyttä näiden asioiden välillä, mutta ehkä tässä oli vielä jotain, mitä hän ei tiennytkään.

***

Kuinka hän olikaan kaivannut vanhaa lammaskoiraa jalkopäähänsä nukkumaan. Huolimatta siitä säikähdyksestä jonka hän oli kokenut Cecilin kertoessa Panista, oli Azure hyvinkin nopeasti totuttautunut karvapallon seuraan, ja sekin tuntui olevan iloinen nähdessään hänet jälleen. Ei niinkään täpinöissään Sethosista, mutta oli demonin läsnäolostakin huolimatta käynyt ennen pitkää levolle hänen kanssaan.
Sinä yönä neito ei kuitenkaan levännyt kovinkaan hyvin. Vain lyhykäisen unen jälkeen Azure hätkähti hereille peittojensa alla, kylmän hien peittämänä. Aikoihin ei hän ollut kokenut painajaisia - kiitos Sethosin - eikä sokea kyllä ollut tätä tunnetta ollut kaivannutkaan. Pan kohotti vanhaa päätään neidon vetäessä syvään henkeä ja totutellessa taas olemaan hereillä. "Sethos...?" Huone oli hiljainen, eikä Azure saanut vastausta värisevään kutsuunsa. Hetken istuttuaan ja hyytävässä turvattomuuden tunteessa kylvettyään vaaleaverikkö nousi ylös, etsi kenkänsä jalkoihinsa ja sauvansa mukaansa. Unidemoni oli mitä todennäköisemmin joko tuvassa tai ulkona, eikä nuori nainen sillä hetkellä kaivannut mitään muuta kuin seuraa.

Raskain mielin hän kulki itselleen tyypillisessä pimeydessä, ensin huhuillen tyhjästä talosta, varoen herättämästä Elainea ja tyttöjä, mutta jatkoi ennen pitkää ulko-ovesta. Yhä edelleen yömekossaan kulkeva Azure tunsi öisen tuulen ihollaan muttei antanut sen vaivata itseään, vaan keskittyi kuulemaan jonkinlaista merkkiä rakkaansa olinpaikasta. Hetken tuttua tilaa kierrettyään hänen korviinsa kantautui vaimeaa puhetta ladon suunnalta, joten tyttö teki siitä määränpäänsä. Vaikkei hän sanoja erikseen erottanutkaan, saattoi hän kuulla niin veljensä kuin demoninkin.

"En tiennytkään teidän tulevan noinkin hyvin juttuun?" Hänen sanoissaan oli kuultavissa hitunen väsynyttä huvittuneisuutta astuessaan kaksikon seuraan, ja ne saivat Cecilin kääntymään yllättyneenä kohti sisartaan ja naurahtamaan hieman syyllisen oloisena. Ei hän ollut olettanut tytön tulevan paikalle, mutta elämä olikin täynnä yllätyksiä. "Heh. Mikäs sinut sitten herätti?" Viljelijä kysyi ja laski talikkonsa heinäkärryjen päälle helpompaa kuljettamista varten ennen kuin valmistautui lähtemään - hän joutuisi jatkamaan keskusteluaan Sethosin kanssa uudemman kerran ellei halunnut sotkea Azureakin siihen. Ja eiköhän sokealla ollut jo tarpeeksi huolia elämässään.
"... Painajaiset, en saanut nukuttua, mutta Sethos olikin täällä joten ymmärrän kyllä", neito vastasi tavallista itseään jokseenkin nuutuneempana, etsien siltikin demonia luokseen. Ei hän syyttänyt miestä tilanteestaan, hänen oli muutenkin menneen vuoksi vaikea levätä rauhassa, ja painajaispaimenen avusta oli suurta hyötyä, mutta ei tuo ollut silti mitenkään velvollinen hoitamaan hänen ongelmiaan.

//Okei pelit seis ku Aksua jänskättää liikaa! BDD//
... Kaikkia kinosti.

Naava
Avatar
Noitarinki
Porvari
 
Viestit: 753
Liittynyt: 14 Heinä 2012, 17:28

Re: Minulla on ikävä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 20 Heinä 2017, 22:18

Sethos, Shiloh


Ei Cecilillä ollut suunnitelmaa, parempaa tai huonompaa, mutta viljelijä aikoisi kehitellä sellaisen. Ihailtavaa optimistisuutta, jota Sethos pääsi todistamaan lähinnä aina vain ihmisten toimesta. Hän itse kun oli ikuinen pessimisti – tai no, oli sekin muuttunut nyt hieman Azuren toimesta – joten hänestä oli vain huvittavaa toisinaan katsella, kuinka kuolevaiset uskoivat pystyvänsä mihin vain oikealla asenteella. Mutta, ehkä viljelijä oli oikeassa. Ehkä he keksisivät jotain, mistä painajaispaimen tiesi, kuinka fiksuja maalaiset olivat. Todennäköisesti fiksumpia mitä hän, jos siitä lähdettiin...
”On jos haluat Azuren selviävän”, Painajaispaimen vastasi viljelijälle, aikeissa selittää paremmin miksi usko olisi tässä tilanteessa tärkeä, mutta ennen kuin siihen asti pääsi, liittyi kolmas osapuoli keskusteluun.

Sethos vilkaisi Azuren puoleen, kun yöpukuinen tyttö paikalle askelsi. Se mitä tuo teki hereillä, oli sitten seuraava kysymys, josta Cecil päätti ottaa selvää ensimmäisenä. Kuulemma sokea oli painajaisiin herännyt, mikä sai Sethosin hymähtämään pienesti. Tietenkin juuri se yö, kun hän ei pitkästä aikaa ollut Azuren vierellä, oli se yö jolloin tytön piti nähdä hirveitä painajaisia.
”anteeksi”, Painajaispaimen kävikin pahoittelemaan läsnäolonsa puuttumista, samalla kun sokean viereen askelsi ja kätensä tuon käteen tarjosi, ”Jos haluat takaisin nukkumaan, voin tulla untasi valvomaan”, ehkei se kuulostanut veljen korvaan kovin soveliaalta, mutta juuri nyt Sethos ei jaksanut miettiä mitä Cecil ajatteli.
Kuitenkin, ennen kuin pääsi puheissaan mitään jatkamaan, huomasi demoni silmäkulmassaan liikettä. Kaukana, arojen puolella, muttasilti näkyvää, kaikesta iltahämärästä huolimatta. Terävästi demoni käänsi katseensa arojen puolelle, hetken vain tuijottaen kaukaisuuteen. Koittaen pysyä mahdollisimman rauhallisena, kun viimein ymmärsi mitä tai ketä tuijotti.
”Hän on täällä”, Harvinaisen rauhallisesti Sethos lopulta tokaisi, pitäen yhä silmällä kauempana seisovaa huppupäätä. Ilmeisesti siivetön enkeli oli ollut koko ajan lähettyvillä kyttäämässä, tai sitten tuo saapui joka ilta katsomaan maatilalle. Oli miten oli, tuolla se nyt seisoi, harvinaisen tietoisena demonin ja sokean läsnäolosta. Mutta, enkeli ei tullut lähemmäksi. Ei vielä ainakaan, miksei? Antoiko siivetön heille mahdollisuuden tulla luokseen, jottei Ceciliä ja tuon perhettä tarvinnut tähän sotkea?

”Jos sinulla niitä suunnitelmaideoita oli, nyt olisi hyvä hetki niistä kertoa”, unidemoni lopulta katsahti Cecilin puoleen, ”muussa tapauksessa vie Azure sisälle turvaan”.


// LIIAN PELOTTAVAA! JÄNNÄKAKKA TULEE PUNTTIIN //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Minulla on ikävä

ViestiKirjoittaja Noitarinki » 21 Heinä 2017, 00:40

"Älä turhaan pyydä anteeksi, en... ehkä halua nukkua vielä uudestaan", Azure vastasi väsyneenä hymyillen hakeutuessaan jokseenkin alitajuntaisesti kiinni demonin kylkeen. Ehei, hän ei uskonut kykenevänsä moiseen vielä pitkään aikaan, ei vaikka Sethosin tarjous houkuttelevalta kuulostikin. Myöhemmin. Nuori nainen saattoi sokeudestaankin huolimatta tuntea veljensä pistävän tuijotuksen. Huomionsa kuitenkin kiinnittyi unidemoniin, joka oli pysähtynyt tekemisissään seuratakseen jotakin mitä he eivät nähneet. Ja varsin pian heille selvisikin mistä oli kyse. Eikä kumpikaan maalaisista näyttänyt olevan kovinkaan onnellinen asiasta. Azure tunsi henkensä salpautuvan rintaansa, Cecil laski kärrynsä otteestaan ja kääntyi katsomaan samaan suuntaan kuin Sethos, vaikkei ehkä kyennytkään näkemään yhtä hyvin. Kumallakaan ei kuitenkaan ollut mitään syytä epäillä miehen sanojen todenmukaisuutta.

Sokea neito käänsi jollain tasolla loukkaantuneen katseensa yläviistoon demonia kohden, säikähtänyt hahmonsa ehkä hitusen kovettuenkin. "Mitä? Ei! Ei. Ei onnistu. Minä en aio piileksiä pimeässä sillä aikaa kun tiedän, mitä tapahtuu!" Azure sanoi, irrottautuen hieman kauemmas toisesta. "Olen pahoillani, mutta ei."
Cecil sen sijaan seurasi sisartaan huolestuneena. "Sethos ei halua sinua vaaraan. Ei meistä kumpikaan", hän vetosi hiljaa, saaden osakseen vain kipakan tuhahduksen nuoremmaltaan. "... Selvä. Asia on kai sillä selvä", viljelijä huokaisi hermostuneena - ei heistä kumpikaan saisi tytön päätä käännettyä ja mitä todennäköisimmin he molemmat myöskin tiesivät sen. Mies koppasi matkaansa levossa olleen valurautaisen talikon, ennen kuin askelsi Azuren ja Sethosin vierelle. "No. Suunnitelma. Minusta ei todennäköisesti tule olemaan juurikaan apua, mutta jos todella aiot tehdä mistä kerroit, vähin mitä voin tehdä, on antaa teidän olla lähtemättä yksin." Hän naurahti kuivasti. "Ja kuka tietää, ehkä joku todellakin saa talikosta vielä tämän illan aikana."

//ALKFNALKDNFBLAKDFNBKLSDFNALKNGDBLKADNFLKNBLKANDLKBNAKLDNL MÖRKÖ TULEE//
... Kaikkia kinosti.

Naava
Avatar
Noitarinki
Porvari
 
Viestit: 753
Liittynyt: 14 Heinä 2012, 17:28

EdellinenSeuraava

Paluu Laurina Arot

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa

cron