Sivu 3/5

ViestiLähetetty: Ke Heinä 16, 2008 2:24
Kirjoittaja Aksutar
Lounatuuli

Miksi eroaisinkaan? Hyvä kysymys.. silti kaikki uskoivat että ihmisillä, haltijoilla ja taruolennoilla oli jotain eroa ja sen takia nyt piti sitten väkisin sotaa vääntää.
Lounatuuli naurahti pienesti Deanoicin mainitessa että hänellä ei kylläkään ollut rintoja, mikä nyt oli ilmiselvää jopa lohikäärmeellekkin.. sen verran hän tiesi ihmisten anatomiasta.
Sitten Deanoic kysyi oliko Lounatuuli tavannut ihmisten prinsessan. Lohikäärme nyökkäsi ja veti syvään henkeä, ennen kuin avasi suunsa jälleen.
"En tiedä miksi mutta jostain syystä se tyttö oli haltijoiden nurkilla... Siitä tosin on jo aikaa kun hänet näin, mutta olempahan nähnyt. Ei se tosin mitenkään erikoinen kokemus ollut, ei hän eronnut muista muuta kuin hän oli ehkä hieman... mikä se sana oli... kiukkuinen." Lounatuuli selitti raapien taas samalla kaulaansa, miettiessään asiaa tarkemmin.
Oli siitä jo kulunut reippaasti aikaa, kun hän viimeksi oli prinsessan nähnyt.. se kerta taisi olla viimeinen kerta kun hän "suosikki" haltija kloppiansakkin näki. Pitäisi varmaan taas käydä kurkkaamassa haltija kylässä, ettei ihan unohtuisi.
"Etkö sinä sitten ole nähnyt prinsessaa?" Lounatuuli kysyi.
Jotenkin se tuntui itsestään selvyydeltä että kuninkaalliset olisi nähnyt ainakin kerran! Tosiasiahan oli että yli puolet kyläläisistä eivät koskaan olleet nähneet ainuttakaan kuninkaallista kunnolla, saatika tunnistaneet näitä vaikka kävelisivät kadulla vastaan.

ViestiLähetetty: Ke Heinä 16, 2008 5:57
Kirjoittaja Miwra
Deanoic

Deanoic kuunteli jälleen Lounatuulen kertomusta mielenkiinnolla ja ylitse pursuavalla uteliaisuudella naurahtaen sitten kun toinen keksi sopivan sanan ihmisprinsessan luonteesta.
"Eivätkö kaikki prinsessat ole? Ainakin niin se menee tarinoissa", hän sitten kysyi ja päätti taas tehdä tuttavuutta ruohikon kanssa, valahtaen sen päälle selälleen. Mitä ihmisprinsessa tosiaan oli tehnyt haltijakylän reunoilla? Etsinyt tietoja? Karannut kotoaan? Miksi prinsessa ylipäätään karkaisi kotoaan, eivätkös asiat olleet mukavasti silloin kun oli palvelijoita ja rahaa? Sitä Deanoic ei tiennyt, hän piti elämästään sellaisena kuin se oli. Niin kauan kuin se pysyisi samanlaisena kuin tällä hetkellä.
"En, en ole nähnyt yhtäkään kuninkaallista, paitsi sen kuninkaan silloin kun kävimme haltijakylässä", hän sanoi sitten ja se olikin ollut hänen ensimmäinen kertansa kun hän oli tavannut jonkun kuninkaallisen, joka ei sekään ollut kunnolla luottanut häneen. Tosin Deanoic näytti ihmiseltä, joten olikos se ihmekään?

ViestiLähetetty: Ke Heinä 16, 2008 8:37
Kirjoittaja Aksutar
Lounatuuli

Niin, tarinoissahan prinsessat olivat.. no, olivat mitä olivat, itseasiassa Lounatuulta ei voinut vähempää kiinnostaakaan miten prinsessat yleensä käyttäytyivät. Deanoic pisti taas pötkölleen. Hetken siinä seisoskeltuaan Lounatuuli istui Deanoicin vierelle ja siitä lopulta pisti pötkölleen, katsoen kuitenkin ettei tökännyt sarviaan mihinkään. Multaiset sarvet eivät olleet kovinkaan kivat.
Deanoic kertoi ettei ollut tavannut yhtään kuninkaallista, paitsi nyt Aranin tänään.. ensimmäinen kerta siis.
"heh.. minä olen tavannut... kolme kuninkaallista" Lounatuuli sanoi ja jatkoi "Ihmisten prinssin ja prinsessan sekä haltija kuninkaan. Ihmisten kuninkaaseen en ole vielä törmännyt enkä ole niin innoissani häntä tapaamassakaan... hän ei kuulemma pahemmin pidä meikäläisistä" Lounatuuli kertoi laskien kätensä vatsansa päälle.
Sitten lounatuuli hiljeni ja jäi tuijottamaan taivasta. Pilvet lipuivat hitaasti ohi ja taivas alkoi jo punertamaan kiitos ilta auringon.
"Se.. on aika harmillista ettet voi öisin katsella tähtiä" Lounatuuli sanoi katsellen taivaalle.
"Minä olen joka yö katsellut tähtiä.. ja jos ne ovat pilvien peitossa, menen lentämään pilvien ylle." Lounatuuli kertoi hymyillen itsekseen.

ViestiLähetetty: Ke Heinä 16, 2008 9:20
Kirjoittaja Miwra
Deanoic

Deanoic seurasi hieman epäilevänä Lounatuulen makuulle käymispuuhia ja katsoi ettei toinen vahingossa tökännyt häntä sarvillaan, mutta onneksi sellaiselta vahingolta vältyttiin. Lohikäärmeen seuraaville sanoilla hän kohotti hämmästyneenä kulmiaan.
"Ja missä sinä sen prinssin tapasit?" Dean kysyi sitten ja siirsi katseensa vieressä loikoilevaan Lounatuuleen kulmiaan kohottaen, silmänsä innostuksesta kiiluen. Hän tykkäsi siitä kun hänelle kerrottiin asioita. Etenkin jos hän sai kuulla kertomuksia, joita lapsuudessaan ei oltu ennätetty kertomaan.
"Ehkei hän pidä, etenkin kun olet vastakkaisella puolella", Dean tuumi sitten ja siirsi hänkin katseensa taivaalle. Lounatuulen sanat saivat hänet astetta surullisemmaksi. Hän oli nähnyt tähdet viimeksi todella pienenä poikana, kun ei ollut vielä saanut puremaa. Näkihän hän niitä öisin, muttei muistanut enää aamuisin miltä ne näyttivät. Movyan oli kertonut hänelle että ne olivat kauniita ja sädehtiviä. Kerta kaikkiaan ihmeellisiä ja taianomaisia juttuja.
"Haluaisin niin muistaa miltä ne näyttävät", Deanoic mutisi ja pieni alakuloisuus kuului hänen äänestäänkin, kun hän sulki silmänsä. Yksi kyynel vierähti silmäkulmastaan, vaikka hän kuinka koettikin pitää sen poissa.

ViestiLähetetty: To Heinä 17, 2008 12:07
Kirjoittaja Aksutar
Lounatuuli

"tapasin hänet metsässä.." Lounatuuli aloitti Deanin kysyttyä missä hän prinssin oli tavannut "hän oli viemässä yhtä tuttavaani haltija kylään turvaan kun törmäsin heihin.. huomasin kyllä etten tule kunnolla toimeen hänen kanssa.." Lounatuuli selitti katsellen taivaalle.
Sitten hän käänsi katseensa Deanoiciin ja näki tämän silmäkulmasta vierähtävän kyyneleen. Hetken Lounatuulella kesti tajuta mistä kiikasti, kunnes hän sen tajusi. Lounatuuli jäi tuijottamaan Deanoicia kunnes nousi hitaasti ylös hieroen niskaansa ja jäi siihen istumaan.
"en.. itse osaa tehdä taikaa jolla voisin näyttää sinulle tähtitaivaan, mutta tiedän yhden joka ehkä kykenisi siihen.." Lounatuuli sanoi hetken mietittyään.
"En kyllä tiedä mistä hänet löytäisi tai... no, suostuisiko hän ylipäätään puhumaan minulle - viime tapaamisemme ei ollut kovinkaan rattoisa - mutta sinua hän saattaisi auttaa.." Lounatuuli jatkoi hymyillen pienesti.
"hänen nimensä oli.. eeehm... Tomtomiksi häntä kutsuttiin.. mutta hänen oikeaa nimeään en muista" Lounatuuli kertoi.
"Hän on velho.. tai taikuri, en tiedä onko niillä edes mitään eroa" Hän lisäsi vielä hymähtäen.

ViestiLähetetty: To Heinä 17, 2008 10:06
Kirjoittaja Miwra
Deanoic

Deanoic mietti miksi prinssi olisi jotakuta Lounatuulen tuttavaa turvaan vienyt, muttei kuitenkaan kysynyt, koska hänen mielestään se olisi mennyt jo liiaksi uteluksi, eikä se edes hänelle kuulunut, joten hän antoi toisen pitää sen omana tietonaan.

Deanoic ei jaksanut ymmärtää miten hän jaksaisi öitä enää, kun koko ajan paljastui lisää asioita joita hän ei nähnyt eikä tulisi koskaan näkemäänkään. Lounatuulen sanat saivat Deanin niiskauttamaan nenäänsä, mutta hän ei suostunut avaamaan silmiään vaan vei kätensä kasvojensa suojaksi. Ei Lounatuulen tarvitsisi moisia murehtia, hänen ongelmansahan se olisi jos hän ei näkisi tähtien peittämää taivasta.
Silti toisen puheet herättivät hänessä pienen mielenkiinnon ja se aiempi lapsimainen innostus palasi, vaikkei Lounatuuli sitä vielä voinutkaan nähdä kun kädet peittivät Deanin kasvoja edelleen.
"Velho?" Hän kysyi sitten hiljaisella äänellä, muttei siirtänyt käsiä kasvoiltaan, kun koetti saada kyyneleensä ja samalla myös innostuksensa pidettyä sisällään.

ViestiLähetetty: To Heinä 17, 2008 12:24
Kirjoittaja Aksutar
Lounatuuli

Sitten Deanoic peitti kasvonsa. Lounatuuli oli toisaalta melko kujalla, hänellä kun ei ollut muutakuin alkeelliset tunteet, ei hän ymmärtänyt rakkaudesta tai surusta mitään.. hänelle oli olemassa vain viha, uteliaisuus, kiintymys ja turhautuminen.
Hetken Lounatuulesta tuntui että Deanoic aikoisi alkaa pillittämään kuin pikku tyttö, mutta sen sijaan tämä toistikin velho sanan eikä kuulostanut enää niin surulliselta. Lounatuuli hymyili itsekseen, ollen pienesti onnellinen siitä että Deanoic sentään kiinnostui asiasta hieman.
"niin, velho.. minä itse tiedän.. kaksi velhoa, mutta toista niistä sinä et halua tavata.. kuninkaan velho - ihmisten kuninkaan siis - ja tämä Tomtom taisi olla jotain sukua hänelle.. kai, en ole varma. Näin velhon tekevän taikatemppuja enkä usko että se olisi täysin mahdotonta luoda pieni tähtitaivas illuusiona." Lounatuuli sanoi raapien jälleen kaulaansa... joku päivä hän vielä raapisi kaulansa verille.
"luulen että hän huitelee jossakin metsässä.. tai sitten haltijoiden kylässä.. tai ihmisten kylässä.. tai.. en minä tiedä! Hän oli kuitenkin melko hassusti pukeutunut, laihahko käppänä.." Lounatuuli sitten sanoi, hänellä ei ollut harmainta aavistustakaan missä Tomtom lymyili.

ViestiLähetetty: To Heinä 17, 2008 3:44
Kirjoittaja Miwra
Deanoic

Deanoic siirsi viimein kädet kasvojensa suojasta ja nousi innostuksissaan istumaan, kääntäen kasvonsa Lounatuulen puoleen. Hänen poskensa punersivat hieman innostuksen johdosta ja silmänsä kiiluivat malttamattomina. Jos he löytäisivät sen velhon hänen päivänsä olisi entistä parempi, toisaalta jos eivät ei hänen päivänsä siltikään huonoksi muuttuisi. Hänellä oli ollut tänäänkin hauskaa Lounatuulen seurassa eikä mikään saisi häntä muuttamaan mieltään sen asian suhteen.
"Mutta...mistä me hänet löydämme?" Dean sitten mutisi kun lohikäärme koetti miettiä missä velho tällä hetkellä olisi ja ihmissuden into alkoi pikku hijlaa hiipua. Jos velho saattoi olla missä vain niin oli aika epätodennäköistä että he häntä löytäisivät.
Deanoic katseli mietteliäänä taivaalle ja puri huultaan, vetäen jalkansa koukkuun. Hän painoi poskensa polviaan vasten ja keinui hieman puolelta toiselle. Pian olisi yö, eikä hän tahtonut enää lisää öitä, etenkään jos ei saisi ennen yön tuloa tietää miltä se kauniiksi kuvailtu tähtitaivas todella näytti.

ViestiLähetetty: To Heinä 17, 2008 8:45
Kirjoittaja Aksutar
Lounatuuli

Mistä he tosiaan löytäisivät tuon velhon.. Lounatuuli mietti kuumeisesti mistä saattaisi löytää velhon, joka oli erikoistunut lääkkeisiin ja--
"Yrttejä.." Lounatuuli totesi ohimennen vilkaisten metsään päin.
"Hänhän saattaisi ihan hyvin olla metsässä etsimässä yrttejä! Kai sinä tiedät sen osan mesästä missä kasvaa erittäin paljon erillaisia yrttejä? Lähellä metsä aukeaa, jos oikein muistan.." Lounatuuli sanoi vilkaisten Deanoiciin joka oli painanut poskensa polviaan vasten.
"jos lähdemme nyt, saatamme keretä sinne vielä helposti ennen pimeää.." Lounatuuli sanoi nousten ylös.
kun hän nousi, näytti siltä kuin joku olisi vetänyt hänet pystyyn narulla.. itse asiassa hän leijui ylös seisomaan, mitä sitä suotta lihaksiaan tuollaisilla pienillä tempuilla rasittamaan.
"jos siis haluat koittaa etsiä hänet.. ei tietenkään ole pakko" Lounatuuli lisäsi vilkaisten Deanoiciin kysyvästi, odottaen mikä olisi tämän päätös.
Ei lounatuulta haittaisi vaikka hän joutuisi etsimään koko yön kyseistä velhoa, samalla kun Deanoic hyppelisi ties missä ihmissutena kaneja nirhaamassa.. itse asiassa Lounatuuli halusi löytää velhon, Deanoic näytti olevan niin innoissaan asiasta että olisi kurja tuottaa pettymys, jos velho ei löytyisikään.

ViestiLähetetty: To Heinä 17, 2008 9:46
Kirjoittaja Miwra
Deanoic

Deanoic kohotti päätään kun kuuli Lounatuulen sanat ja hänen silmänsä kirkastuivat jälleen. Joku muu olisi saattanut ihmetellä miksi hän niin kovasti tahtoi löytää velhon, jotta tämä näyttäisi hänelle tähtitaivaan, mutta hänelle tähdet eivät olleet niin itsestäänselvyys. Hän ei voinut nähdä niitä öisin, jotta muistaisi ne vielä aamulla ja hän niin kovasti tahtoi nähdä tähdet. Jos Dean ne yhdesti näkisi hän todennäköisesti muistaisi sen koko ikänsä ajan. Se olisi kuin yksi saavutus lisää hänen pienessä, lyhyessä elämässään ja ajatus siitä piristi hänen mieltään huomattavasti.
"Tottakai minä tahdon löytää hänet!" Hän sanoi naurahtaen katsottuaan ensin hämmentyneenä Lounatuulen seisomaan nousemista, kompuroiden pian itse tämän jäljessä jalkeille. He ehtisivät ennen pimeää, olisi vain eri asia oliko velho etsimässä yrttejä.
"Hyvällä tuurilla voin löytää sinne, mutta uskoisi että nenäni yrtit haistaisi", Dean sitten pohti ja katsoi Lounatuulta pomppien innoissaan, "Mennään, mennään!"

ViestiLähetetty: Pe Heinä 18, 2008 2:31
Kirjoittaja Aksutar
Lounatuuli, Tomoderuwix

Lounatuuli hymyili kun Deanoic selvästikkin oli innoissaan asiasta. Hän kompuroi ylös ja tuumi samalla että voisi tuurilla löytää yrtti paikan hajuaistinsa avulla. Sitten Deanoic suorastaan hoputti että lähdettäisiin jo. Lounatuuli nyökkäsi ja lähti kävelemään kohti metsää.. kyllä, parempi liikkua ihmismuodossa metsässä kuin rymistellä lohikäärmeenä ahtaissa pusikoissa.
"Ja jos hän ei ole siellä.." Lounatuuli sanoi heidän saapuessaan metsään "meidän täytyy etsiä muualta.. sinänsä hyvä että Crypt on saari, en usko että hän on täältä poistunut.. sillä välin kun sinä hypit sutena, minä voin haravoida alueita lentäen. Paitsi minä en voi mennä ihmisten kylään, se on ainoa paikka mistä en voi etsiä." Lounatuuli sanoi varoen kokoaika kävellessään sarviaan, etteivät ne takertuisi mihinkään kiinni.
Lounatuuli tiesi tarkalleen mihin suuntaan heidän piti mennä ja kuinka kauan.. yrtti paikalle oli täältä noin puolen tunnin matka, mutta jos meni nopeammin niin saattoi aika puolittua huomattavasti.
Siinä aikansa käveltyään he saapuivat yrtti alueelle. Alue oli melko valoisa, täynnä pehmeää sammalta ja erillaisia yrttejä. Lounatuuli katseli ympärilleen tarkastaen aluetta, mutta ei nähnyt mitään.
"ei.. hän taida olla täällä" Lounatuuli sanoi.. harmi vain ettei hän älynnyt katsoa ylös puihin. Siellä istui oksalla pieni mies, joka katseli alas kaksikkoon hymyillen, naputellen sormenpäitään yhteen.

//neeh, vetäsin Tomtomin mukaan :'D //

ViestiLähetetty: Pe Heinä 18, 2008 3:49
Kirjoittaja Miwra
Deanoic

Deanoic lähti Lounatuulen perässä metsälle päin ja toivoi todella että he löytäisivät velhon ennen yötä. Lounatuulen sanat auttoivat, kun tämä kertoi voivansa etsiä velhoa silloinkin kun hän oli susimuodossaan, mutta Dean niin kovasti tahtoisi löytää velhon tänään. Hän ei millään malttaisi odottaa tähtitaivaan näkemistä huomiseen saakka, jos velho sitä edes suostuisi hänelle näyttämään. Uskoisi nyt kuitenkin ettei se niin hankalaa ja aikaa vievää olisi.
Deanoic saapui Lounatuulen perässä yrttipaikalle, eikä hän ollut nenäänsä tarvinnut, kunhan oli seurannut ystäväänsä. Oli hän silti haistanut yrtit varsin pitkän matkan päästä, joten hän olisi pystynyt kertomaan missä suunnalla yrttipaikka oli, jos Lounatuuli olisi lähtenyt väärään suuntaan.
Saavuttuun paikalle Dean jäi tuijottamaan ihmeissään paikkaa. Hän ei ollut koskaan käynyt yrttipaikalla, vain haistanut sen ja jos hän oli täällä öisin käynyt niin hän ei sitä muistaisi. Kuinka muistaisikaan? Ihmissuden katse ei käynyt puussa, mutta hetken haisteltuaan hän oikaisi Lounatuulen sanoja.
"Kyllä on...", Deanoic sanoi ja nuuskaisi ilmaa vielä kerran virnistäen hieman. Ehkä hyvästä hajuaistista joskus olikin hyötyä...

//Heh, tämähän on ehdottomasti Deanin elämän suurin seikkailu tähän mennes. Nehä on käyny jo vähä joka puolella 8DD//

ViestiLähetetty: Pe Heinä 18, 2008 6:00
Kirjoittaja Aksutar
Lounatuuli, Tomtom

Lounatuuli vilkaisi Deanoiciin kysyvästi kun tämä korjasi hänen sanojaan.. velho oli täällä?
"mitä sinä tuolla tarkoita--" Pidemmälle lauseessaan lohikäärme ei päässyt, kun pieni ukon käppänä kopsahti hänen takaraivoonsa ja pomppasi siitä sitten eteenpäin.
"vaaaai on lohikäärme lähtenyt kävelylle? Siitä onkin pitkä aika kun sinut viimeksi näin sinut." Tomoderuwix sanoi laskeutuessaan Lounatuulen ja Deanoicin eteen, katsellen näitä vahingoniloisesti hymyillen.
Lounatuulen olisi tehnyt mieli kärventää käppänä samantien, mutta hillitisi itsensä.. nyt oli paljon tärkeämpää tekemistä kuin grillata ihmisiä.
Tomtom siirsi katseensa Lounatuulesta Deanoiciin ja katsoi tätä päästä varpaisiin.
"siinäpä vasta outo tapaus.. olet ihmissusi, etkös olekkin?" Tomtom sanoi hymyillen. Ai mistä hän tiesi? No.. hän oli velho, eiköhän se selittänyt? Lisäksi hän päätteli niin siitä kun Deanoic oli nuuhkinut ilmaa.
Toisaalta, oliko Tomtomilla varaa sanoa ketään erikoiseksi? Hänhän itse oli varmasti oudoin vanhus mitä Cryptistä löytyi!

"mukava nähdä teitäkin" Lounatuuli tokaisi lopulta hieroen päätään.
Samassa Tomtomin katse kääntyi Lounatuuleen. Nyt hän hymyili erittäin epäilyttävästi, nostaen etusormensa pystyyn ja osoitti sillä Lounatuuleen.
"Sinä tarvitset minun apuani jossain, eikö totta?" Tomtom kysyi ja Lounatuuli nyökkäsi.
"No, mitä sinä sitten haluat? Mitä minä siitä saan?" Tomtom aloitti kysymys pommituksensa, hymyillen yhä oudosti.
"Itse aisassa minä en halua mitään.. tai no, tavallaan. Haluan että näytät Deanoicille tähtitaivaan" Lounatuuli sanoi.
"tähtitaivaan? miksi sinä tähtitaivaan haluat nähdä?" Tomtom kysyi siitäen nyt katseensa Deanoiciin.

//hah :'D seikkailu senkun vain paisuu. en tiiä miks, mutta mulla on jostain syystä "paha" tapa ropettaa pitkiä ropeja, jos inspaa ^^' //

ViestiLähetetty: Pe Heinä 18, 2008 9:21
Kirjoittaja Miwra
Deanoic

Lounatuuli ei ehtinyt viimeistellä kysymystään, eikä Deanoic siihen ehtinyt vastata kun velho jo ilmestyikin jostain puun oksalta mahdollisesti ja Dean seurasi huvittuneena tuon menoa pystymättä pitelemään pientä hämmentynyttä virnettä poissa kasvoiltaan.
Deanoic tyytyi nyökkäämään Tomtomin kysymykseen vaikka olisikin tahtonut mainita sen ettei hän ollut outo. Tavallinen. Tavallinen ihmissusi joka liikkui lohikäärmeen seurassa ja halusi nähdä tähtitaivaan? Ehkei sittenkään niin tavallinen ihmissusi, mutta kai täällä nyt oli muitakin ihmissusia hänen lisäkseen? Eihän hän nyt niin uusi ilmestys voinut olla...

Deanoic tyytyi hiljaisena seuraamaan käynnistyvää keskustelua ja oli jo korjaamassa että se oli hän joka jotain halusi, mutta Lounatuuli ehti vastata ennen kuin hän sai sanansa muotoiltua.
Hän nyökkäsi toisen sanoille osoittaakseen olevansa yhtä mieltä lohikäärmeen kanssa.
"Koska en ole koskaan nähnyt sitä?" Dean ehdotti sitten kulmiaan kohottaen kuin asia olisi ollut lähes itsestäänselvyys, mutta koetti silti kuulostaa ystävälliseltä.

//Ei siin mitää...Näkeepä Deanki maailmaa ja tutustuu eri otuksiin :D//

ViestiLähetetty: La Heinä 19, 2008 5:34
Kirjoittaja Aksutar
Lounatuuli, Tomtom

Tomtom katseli mietteliäänä Deanoiciin sukien partaansa samalla. Lounatuuli odotteli että vanhus sanoisi jotain, mutta mitään ei kuulunut.. ei mitään.
"Hän ei muista yöstä mitään... sen takia hän ei ole 'nähnyt' tähtitaivasta" Lounatuuli sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen.
"aivan aivan.. mutta et vieläkään sanonut mitä minä siitä hyötyisin? miksi auttaisin teitä?" Tomtom kysäisi sukien yhä partaansa.
"no mitä sinä haluat?" Lounatuuli kysyi. Tässä vaiheessa velhon huulille levisi erittäin leveä hymy. Hän selvästikkin oli odottanut tätä kysymystä ja nyt kun sen kuuli, hän myös näytti sen.
"Haluan sinun kyyneleitä" Velho asetti ehtonsa. Lounatuuli katsoi astetta kummaksuemmin velhoon, hän halusi lohikäärmeen kyyneliä? Kyllä Lounatuulikin tiesi että ne olivat harvinaisia, johtuen varmaan yhdestä syystä.. lohikäärmeet eivät pahemmin itkeneet.
"Hyvä on. Anna minulle pullo mihin saan kyyneleet. Sillä välin sinä voit näyttää Deanoicille ne tähdet.." Lounatuuli sanoi hetken hämmästeltyään, melko myrtsillä äänellä.
Velho ojensi Lounatuulelle laukustaan - joka oli ilmestynyt hänen viereensä kuin taika iskusta - lasisen putkilon ja lohikäärme poistui paikalta vääntämään kyyneliä siihen... tosin ensin Lounatuulen piti keksiä miten saisi itsensä itkemään.

"noniiin. katsotaampas" Tomtom sanoi ja lähti penkomaan laukkuaan, upottautuen melkein vyötäröönsä asti sen sisälle.
Laukusta kuului kauhea kolina ja kilinä, aivan kuin siellä olisi ollut enemmänkin tavaraa mitä sinne näytti mahtuvan.. oikeastaan siellä olikin tavaraa melkein yhtä paljon mitä kuninkaalla. Laukku oli sisältä erittäin tilava, kiitos loitsun, joten sinne mahtui kaikkea krääsää. Lopulta Tomtom suoristautui ja veätisi laukusta esiin noin jalkapallon kokoisen, mustan kristallipallon ja ojensi sen Deanoicille.
"siinä sinulle tähtitaivas" Tomtom aloitti. Pallossa ei näkynyt mitään, se oli vain musta ja kiiltävä.. ei tähtiä "Mutta jotta se toimisi, täytyy olla täysin pimeää" Velho lisäsi ja napsautti sormiaan.
Samassa heidät verhosi pimeys.. maasta nousi varjoja, jotka ympäröivät heidät tehden ympärille kuin tyhjän pimiön. hetken päästä Kristallipallossa alkoi näkyä pieniä tähtiä, jotka lisääntyivät koko ajan. Niitä tuli ulos pallosta ja leijui ympärillä, valaisten koko pimiön. Ne loistivat kirkkaina ja kauniina, aivan kuin oikeat tähdet.
"Oikeasti tähtiä on paljon enemmän, mutta sinulla onkin nyt oma, henkilökohtainen tähtitaivas. Sain tuon pallon aikoinaan kaukaisen maan sulttaanilta matkoillani, mutta ei ole ollut tarvis käyttää sitä" Tomtom selitti katsellessaan tähtiä.