täällä taas


Arot sijaitsevat valtakunnan länsiosassa, aueten heti Quinn metsän vieressä ja jatkuen pitkälle pohjoiseen Kleth vuorelle asti. Arot ovat kumpuilevaa ja välillä tasaantuvaa ruohomaata silmänkantamattomiin. Aroilta löytyy kuitenkin teitä, jokia ja jopa pieniä järviä, jotka rikkovat tämän ruohomeren yhtenäisyyttä silloin tällöin. Kaksi suurinta tietä kulkevat ihmisten kaupungista Nahor kylään ja toinen suurin tie taas ihmisten kaupungista arojen halki Kleth vuorelle. Kleth vuorelle kulkevaa tietä ei kuitenkaan käytetä kovin usein lohikäärmeiden pelossa.

Aroilla sijaitsee tätä nykyä myös Haltioiden kaupunki. Pohjoisemmasta löytyy myös kyliä, jotka uhkarohkeana pitävät majaansa aroilla.

Haltiat pitävät aroja erittäin tarkkaan silmällä kaupunkinsa tähden, joten on erittäin todennäköistä törmätä haltioiden sotilaspartioihin aroilla, varsinkin eteläosassa.

Valvoja: Crimson

Viesti La Heinä 19, 2008 6:36

Deanoic

Deanoic seurasi hieman orvonoloisena näiden käymää keskustelua ja hänen teki mielensä sanoa ettei Lounatuulen tarvitsisi vaivautua, sehän oli hän joka sen tähtitaivaan tahtoi nähdä...Lohikäärmehän saattoi hyvin nähdä sen joka yö jos niin tahtoi. Kuitenkaan hän ei saanut sanaa suustaan ja tunsi pienen omantunnon pistoksen sydämessään kun Lounatuuli lähti kauemmas. Ei tältä olisi mitään voinut vaatia kun se oli Dean joka tähdet tahtoi nähdä ja joka ei niitä muuten tulisi varmaankaan koskaan näkemäänkään. Hän muistaisi kyllä Lounatuulta hyvällä tästä ja takuulla pyytäisi anteeksi jos pääsi vaivaamaan toista sillä että tahtoi kovasti nähdä tähdet.

Deanoic käänsi katseensa Tomtomiin ja oli vähällä tirskahtaa kun tajusi ettei laukku ehkä ollut niin pieni kuin miltä ulospäin vaikutti tai sitten velho vain jollain ihmeellisellä keinolla sai itsensä noin sisälle laukkuunsa. Kolinan ja kilinän kuullessaan ei ihmissusi pystynyt estämään pientä virnettä kasvoiltaan. Hän oli varma vaikka vannomaan että tuohon laukkuun oli käytetty jotain loitsua, ei sen sisältö muuten voisi tuollaista ääntä pitää.
Dean alkoi tuntea olonsa orvoksi ilman Lounatuulta, hän oli jo niin tottunut tämän seuraan että tuntui siltä kuin hän ei pärjäisi ilman tätä.
Deanoic otti hämmentyneenä pallon vastaan, mutta nyökkäsi sitten velhon seuraavat sanat kuullessaan. Hetken hän ehti jo miettiä kuinka hän ikinä saisi pimeän tähän ja nyt, mutta Tomtomilla olikin jo ratkaisunsa ja Dean katsoi jo pelkästään varjoja silmät suurina. Ja jos silmänsä olivat suuret jo varjojen heidän ympärilleen kietoutuessa niin silloin ne vasta olivatkin pullistua ulos kuopistaan kun hän näki tähdet. Deanoic tuijotti niitä haltioissaan ja unohti jo välistä hengittääkin. Ne olivat kauniita, ei ihmekään kun Movyan oli sanonut ettei pystynyt selittämään sitä kuinka kauniita ne olivat. Ne olivat niin upeita ja hänelle tuli oitis surullinen olo kun hän ajatteli ettei näkisi niitä enää. Tosin olihan hänen seikkailuissaan jo muutenkin kertomista veljelle kun hän majatalolle aamulla ennättäisi.
Deanin olo oli samalla niin uskomaton että niin haikea. Hän olisi voinut katsella noita tähtiä ikuisuudet ja taas ikuisuudet sen jälkeenkin!
"Ne ovat niin kauniita", hän mumisi sitten ja tuntui kuin hän olisi jähmettynyt paikoilleen ja aika olisi pysähtynyt. Tämä oli harvinainen hetki ihmissuden elämässä...hän takuulla muistaisi sen aina.
Avatar

Monarkki

Viestit: 14486

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Heinä 20, 2008 8:34

Tomtom, Lounatuuli

Tomtom katseli hiljaa kuinka Deanoic ihaili tähtiä. Hänestä tähdet eivät olleet kovinkaan ihmeellisiä, korkeintaan kauniita ja kiehtovia.. hän kun ei vielä ollut tutkinut tähtiä sen tarkemmin.
Tosin sitten pimeys katosi ja tähdet palasivat salamannopeasti takaisin palloon. Lounatuuli oli palannut paikalle ja ojensi velholle pienen pullon johon oli saanut väännettyä kyyneleen jos parikin.
"Sen enempää en vollota, riitti se tai ei" Lounatuuli sanoi mutisten samalla kun velho otti pullon vastaan ja heitti sen kuin halvan korun takaisin laukkuunsa.
"Ei ole tarvis saada enempää. No, te saitte mitä halusitte ja minä sain mitä minä halusin" Tomtom sanoi sulkien laukkunsa ja nosti sen ylös kepeästi.
"Joten, nyt voin sitten poistua. Pidä pallo tallessa ja varo tiputtamasta sitä.. se särkyy melko helposti" Tomtom sanoi Deanoicille ja ykskaks katosi savupilven saattelemana, niin kuin taikurit yleensä.
Lounatuuli tuijotti hetken eteensä kunnes vilkaisi kysyvästi Deanoiciin.
"näyttikö hän sinulle tähdet?" Hän kysyi, epäillen sitä että häntä oli vedetty nenästä nyt.

Viesti Su Heinä 20, 2008 8:52

Deanoic

Deanoic oli inahtaa pettymyksestä kun Lounatuuli jo palasi, mutta eihän se olisi ollut sopivaa. Toinen oli hänen ystävänsä ja hän oli iloinen tämän paluusta, ainakin siitä syystä koska Tomtom oli hieman pelottava...tai no, pelottava oli väärä sana...ehkä epäilyttävä olisi ollut parempi. Joka tapauksessa hän tunsi olonsa myös helpottuneeksi Lounatuulen palatessa takaisin.
Dean oli naurahtaa lohikäärmeen sanoille, mutta sai hillittyä itsensä. Velho puhui jälleen ja teki selvästi lähtöä. Seuraavat sanat saivat hänen silmänsä suurenemaan. Hänkö s-sai pitää sen?
Hän oli jo kysymässä aikoiko velho oikeasti antaa pallon hänelle, mutta tämä ehti jo kadota hänen silmiensä edestä.

Deanoic kietoi kätensä tiukasti pallon ympärille ja hymyili jännittyneenä, kääntäen varovasti katseensa Lounatuuleen.
"Näytti", hän vastasi innoissaan, "Ja ne olivat ihania ja kauniita ja ne olivat aivan kuin oikeita!" Hän hihkui, mutta varoi kuitenkin tiputtamasta palloa. Sitten Deanin mieleen tuli eräs pieni ongelma.
"Mihin minä laitan sen yön ajaksi?" Hän sitten kysyi ja katsoi palloa. Majatalolle hän ei enää ehtisi, tai no, ehkä ehtisi sinne muttei takaisin tänne ennen muodonmuutosta.
Avatar

Monarkki

Viestit: 14486

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Heinä 21, 2008 1:46

Lounatuuli

Deanoic oli siis saanut nähdä tähdet, hyvä. Lounatuulta ei oltukkaan vedetty nenästä.. jos näin olisi ollut, se käppänä ei olisi enää päivänvaloa nähnyt. Lounatuuli oli iloinen että Deanoic oli saanut nähdä tähdet ja oli selvästikkin iloinen siitä. Sitähän tässä toivottiinkin.
Sitten Lounatuuli vilkaisi Deanin käsissä olevaa palloa, kun Dean otti sen puheeksi. Mikä se pallo edes oli? Lounatuuli katseli palloa hetken aikaa, kunnes nosti katseensa Deanoiciin.
"Minä voin pitää sen tallessa sen aikaa... mutta mikä ihme se on?" Lounatuuli kysyi kävellen Deanin eteen ja tökkäsi palloa varovasti etusormellaan.
Ainakin pallo oli kova, eikä pehmeä.. tuskin se mitään syötävääkään oli.
"Jos odotan sinua jälleen aroilla.. kun hyppelet sutena ties missä." Lounatuuli ehdotti ottaen pari askelta kohti aroja..
Tosin sitten alkoi mietityttämään kerkeäisivätkö he aroille ennen kuin Dean muuttu.. ei sillä että Deanin sinne piti tulla, mutta Lounatuuli ainakin aikoi mennä takaisin sinne. Sieltä hänet oli helppo löytää sitten aamulla.

Viesti Ma Heinä 21, 2008 2:04

Deanoic

Deanoic oli edelleen innoissaan. Hän oli nähnyt tähdet vaikkei ollut koskaan uskonut niitä näkevänsä. Hän näyttäisi pallon Movyanille heti kotiin päästessään. Heidän majatalohuoneessaan oli sellainen komero, jossa säilytettiin tiesmitä, siellä olisi takuulla tarpeeksi pimeää. Ehkä hän muuttaisikin komeroon asumaan ja katseli tähtiä päivät pitkät eikä tulisi ulos kuin öiksi. Toisaalta silloin hän saattaisi kyllästyä tähtiin eikä hän tahtonut kyllästyä niihin. Hänen pitäisi katsoa niitä vain oikein tylsinä päivinä niin ne olisivat aina yhtä kauniita ja aina yhtä kiinnostavia ja ihmeellisiä.

Lounatuulen kysymys herätti Deanin mietteistään ja tämä käänsi katseensa silmiään räpytellen lohikäärmeeseen.
"Ne tähdet ovat siellä sisällä", hän mutisi ja katsoi palloa palvovalla katseellaa, "Mutta ne tulevat ulos vain pimeässä." Hän puri hetken huultaan ja mietti ehtisiko hän aroille. Voisihan hän yrittää.
"Hienoa, kiitos ja kiitos kun toit minut tänne ja kiitos kun toteutit sen ihmevelhon toiveen ja...kiitos?" Deanoic hölisi edelleen innoissaan ja kurotti halaamaan Lounatuulta.
Halauksen jälkeen hän katsoi mietteliäänä palloa ja jälleen lohikäärmettä.
"Ehkä sinä pidät tätä siltä varalta etten ehdi aroille ennen muodonmuutosta. En tahdo tiputtaa sitä." Dean mutisi ja ojensi pallon Lounatuulelle, lähtien sen jälkeen iloisesti hyppelemään aroille päin. Hän ei edes osannut olla huolissaan tulevasta yöstä, hän oli niin onnellinen nyt kun oli nähnyt tähdet ja ne olivat hänellä mukanakin!
Avatar

Monarkki

Viestit: 14486

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Heinä 22, 2008 7:48

Lounatuuli

Tähdet olivat pallon sisällä? Lounatuulelta meni nyt ohi, pahemman kerran. Ei hän nähnyt pallossa edes mitään saumaa tai rakoa, mistä olisi voinut nähdä pallon sisälle.. no, kai sekin selviäisi sitten aikanaan, nyt Lounatuuli ei jaksanut alkaa kyselemään sen enempää. Tosin sitten Deanoic lisäsi että tähdet tulivat vain ulos pimeässä.. mutta siltikään Lounatuuli ei ymmärtänyt miten pallo toimisi.
Sitten tulikin kiitosten aika. Lounatuuli kuunteli hiljaa kun Deanoic hölisi kiitellen kaikesta, mikä tuntui Lounatuulesta melko pieneltä.
"mitäs pienistä.." Lounatuuli sanoi melko vaivautuneesti, hän ei ollut tottunut kiitoksiin eikä todellakaan osannut itse kiittää ketään mistään.
Sitten Deanoic törkkäsi pallon Lounatuulelle. Lohikäärme nappasi kristallipallon käsiinsä ja pyöritteli sitä hetken aikaan, mutta lähti sitten kävelemään iloisesti hyppelevän Deanoicin perään. Taas oli yksi päivä vierähtänyt melko nopeasti.. ja kaikkea tähän päivään oli mahtunutkin. He olivat käyneet haltija kylässä ja ihmisten kylässä.. ja tavanneet velhon. Siinä oli huomattavasti paljon enemmän tekemistä mitä Lounatuulella yleensä.
"no... saitpahan ainakin omia tähtiä" Lounatuuli huomautti kun he saapuivatkin jo arojen reunalle.
Aurinko oli juuri painumassa horisonttiin, värjäten vielä taivaan punaiseksi, Muutama oikea tähtikin näkyi jo taivaalla.

Viesti Ke Heinä 23, 2008 6:36

Deanoic

"Pienistä!?" Deanoic huudahti hämmentyneenä ja nyrpisti Lounatuulelle nenäänsä, "Sinulle ne saattavat olla pieniä asioita, mutta minun elämässäni ja minulle ne ovat suuria." Hän sitten sanoi, jatkaen matkaansa eteenpäin ja jos vain olisi kehdannut hän olisi saattanut lurautella pienet laulut, muttei kuitenkaan tohtinut. Lohikäärme ei ollut vielä niin hyvä ystävä että jaksaisi kuunnella ihmissuden surkeaa lauluääntä.

Dean vain nyökkäsi Lounatuulen seuraaviin sanoihin ja tajusi jo pian tulleensa arojen reunalle. Hän katseli punertavalle taivaalle pää kallellaan ja iloinen ilmeensä muuttui jälleen astetta surullisemmanoloiseksi.
"En tahdo muuttua taas", hän mutisi hiljaa ja halasi yhtä, satunnaista puuta vierellään, pitäen katseensa kuitenkin aroille päin suunnattuna, "Ei siitä nyt voi olla jo niin kauaa kun viimeksi muutuin..." Deanoic ulisi surkeana ja halasi puun runkoa entistä tiukemmin. Hänestä tuntui kuin olisi kulunut vasta muutama hetki edellisestä muodonmuutoksesta. Tosin, hyvässä seurassahan aika kului aina liian nopeaa tahtia.
Avatar

Monarkki

Viestit: 14486

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Heinä 24, 2008 12:57

Lounatuuli

niin.. pienet asiat olivat suhteellisia. Tämä kaikki oli Lounatuulelle pientä, mutta ilmeisessti Deanoicille tämä oli paljon enemmän. No, joka tapauksessa Lounatuuli oli iloinen siitä, että Deanoic oli iloinen.. vähän niin kuin koira, joka iloitsi silloin kun isäntä oli iloinen. Lounatuuli ei kuitenkaan vastannut mitään Deanoicin vertaukseen, ei hän nähnyt mitään syytä alkaa tästä asiasta väittelemään.
Sitten Deanoic alkoi halailla puuta? Lounatuuli katsoi kulma kohollaan kun Dean halaili puuta aivan kuin se olisi ollut elävä olento. Lounatuuli ei koskaan edes ollut harkinnut puun halailua, mutta kai tuo sitten oli normaalia? Deansanoi ettei halunnut muuttua taas, eikä uskonut että siitä olisi jo kulunut kokonainen päivä kun hän viimeksi oli muuttunut.
"niin se aika rientää" Lounatuuli sanoi pyöritellen käsissään mustaa kristallipalloa.
"Mutta äkkiäkös on uusi aamu. Ei se yö niin pitkä ole" Lounatuuli lisäsi, nostaen katseensa pallosta Deanoiciin.
"meinaatko taas jättää vaatteesi huitsin nevadaan ja juoksennella aamulla ilkosillaan pitkin metsiä?" Lounatuuli kysyi, hymyillen vahingoniloisesti, vaikka eihän siinä oikeastaan mitään hauskaa ollutkaan.. tai oli, riippui keneltä kysyi.

Viesti To Heinä 24, 2008 2:20

Deanoic

Deanoiciakaan ei juuri nyt huvittaisi alkaa väittelemään asioista kun hän muuten oli niin iloinen ja toisaalta...hieman surullinen. Hän ei voinut estää itseään muuttumasta jälleen sudeksi, niin kuin ei pystynyt estämään aurinkoakaan laskemasta, joten oli vain parempi jälleen tottua siihen tosiasiaan että teki hän mitä hyvänsä hän muuttuisi sudeksi öisin, ellei sitten tekisi itsemurhaa, mutta moinen ei ollut Deanille edes vaihtoehto. Ehkä hän muuten olisi voinutkin sitä harkita, mutta se satuttaisi Movyania aivan liikaa eikä hän tahtonut luopua elämän tarjoamista pienistä iloista jotka jaksoivat pitää hänet kauan onnellisena...eikä hän tahtonut luopua uudesta ystävästäänkään, joten itsemurha ei edes käynyt tämän ihmissuden mielessä kun hän seurasi auringon laskua.

Lounatuulen sanat piristivät Deanin mieltä hieman, mutta seuraavaksi lausutut sanat sen sijaan saivat hänet vetämään kätensä puuskaan ja kääntymään muka loukkaantuneennäköisenä lohikäärmeen puoleen.
"Tuo ei ollut hauskaa", hän nurisi lapsellisimmalla äänellä, jonka huuliltaan vain sai, mutta naurahti sen jälkeen jatkaen, "Mikäli et saa traumoja alastomasta miesruumiista niin voisin mielelläni muuttua jossain tuossa aroilla niin löytäisinkin vaatteeni helpommin...tai sitten sinä löytäisit ne..."
Deanoic virnisti ja kirmaili takaisin aroille, pysähtyen tutulle pienelle kukkulalle, veti kätensä selkänsä taa ja katsoi aurinkoa samaan tapaan kuin pikkulapsi katsoisi äitiään jos tahtoisi tikkarin.
Avatar

Monarkki

Viestit: 14486

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Pe Heinä 25, 2008 1:44

Lounatuuli

Lounatuuli hymyili vaikka Deanoic esittikin loukkaantunutta, mutta tottahan tuo äskeinen lause oli, vaikka se ei hauska olisikaan ollut.
"Vai traumoja. Joka päivä minä nään alastomia eläimiä ja minulle ihminen on vain yksi muiden joukossa" Lounatuuli huomautti.
Hänen mielestä alastomuus oli normaalia, paitsi oli hänessä se pieni ihmismäinen osa, joka kehotti pitämään kaapua päällä ihmismuodossa. Ihan vain kohteliaisuus syistä.
Sitten Deanoic olikin jo kirmannuy aroille, sille samalle vanhalle kukkulalle katselemaan auringonlaskua. Lounatuuli käveli hitain, mutta varmoin askelin Deanin perässä ja jäi seisomaan takavasemmalle hänestä.
Aurinko värjäsi taivaan punertavaksi ja olihan se kaunista.. mutta sen kun oli nähnyt monia kertoja, niin ei se Lounatuuli jaksanut sitä hehkuttaa. Aringon lasku ja nousu olivat varmaoja kuin kivi, ne tulisivat aina ajallaan.. ja jos eivät tulisi, silloin olisi maailmanloppu.
"Enää pari minuuttia.. sitten aurinko on laskenut" Lounatuuli huomautti, vaikka Deanioc varmaan itsekkin tiesi sen.

Viesti Pe Heinä 25, 2008 1:59

Deanoic

"Parempi niin", Deanoic naurahti Lounatuulen sanoihin. Olihan hänen kuitenkin täytynyt varmistaa, kun oli sellaisiakin olentoja olemassa jotka eivät alastomuudesta pitäneet tai joiden mielestä se oli erittäin häpeällistä. Ei Deankaan voinut kieltää sitä etteikö häpeäisi omaa vartaloaan ja ylipäätään alastomuutta, mutta kuitenkaan hän ei voinut estää itseään muuttumasta, joten hän ei voinut mitään sille ettei hänellä aamuisin ollut vaatteita yllään...siitä johtuen hänellä olikin huolehtivainen veli, joka etsi hänet aina aamuisin ja toi pinon vaatteita...Movyan tosin vei Deanin aina siihen tiettyyn paikkaan muuttumaan, jotta tiesi aamulla etsiä veljensä vaatteet sieltä ja vasta sitten selata minne veljensä oli tällä kertaa joutunut.

Deanoic puri huultaan hermostuneena ja katsoi auringon hidasta laskemista vuorien taakse. Odottaminen oli aina se pahin hetki, heti muodonmuutoksen jälkeen. Hän hermostui aina kun odotti auringon laskevan ja toivoi sen nytkin laskevan nopeasti ettei hänen tarvitsisi odotella kovin kauaa...odottelu sai hänet aina ajattelemaan ja huolehtimaan aivan turhia.
Avatar

Monarkki

Viestit: 14486

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Heinä 28, 2008 5:40

Lounatuuli

Sitten odotettiin... ja odotettiin.. ja odotettiin. Lounatuuli - näin lohikäärmeenä - ei ollut kovinkaan kärvsivällinen otus, joten hänen hermoille ei sopinut odottaminen. Tuntui siltä kuin aurinko olisi tehnyt tämän ihan tahallaan. Se laksi hitaasti ja tuntui että sen lasku vain hidastuisi. Lounatuuli katseli pää kallellaan aurinkoa, kunnes tuhahti pienesti. Hän sulki silmänsä ja muutti muotonsa takaisin lohikäärmeeksi, nostattaen samalla pienen tuulen ympärilleen. Siihen muodonmuutokseen ei mennyt kuin pari sekunttia ja hän oli jälleen pitkä, suuri ja ylväs lohikäärme.
Lounatuuli nosti päänsä hitaasti ylös ja avasi kitansa, päästäen pitkän, kumisevan ja pitkälle kantavan karjahduksen, joka muistutti dinosauruksen huutoa. Huudon myötä, aurinko laski lopulta pois näkyvistä, jättäen maiseman täysin kuun valaisemaksi. Lounatuuli ei itsekkään tiennyt miksi oli päästänyt karjahduksen, mutta nyt hänen katseensa kiinnittyi Deanoiciin ja hän jäi odottamaan tämän muodonmuutosta.
Lounatuuli itse hohti jälleen pienesti kuun valossa, aivan kuin kiiltomato. Toisinaan valkeista suomuista oli vain haittaa.

Viesti Ma Heinä 28, 2008 8:15

Deanoic

Yleensä Deanoic jaksoi odottaa pitkiäkin aikoja, mutta tällaisina hetkinä hän oli todella malttamaton...tai no, malttamaton oli väärä sana, koska hän ei pitänyt siitä mitä oli tulossa, muttei voinut sitä estääkään. Hitaasti aurinko laski eikä Dean aluksi edes huomannut Lounatuulen muuttaneen muotoaan. Hän huomasi sen vasta kun nopeasti sivusilmällä vilkaisi tätä ja säikähtikin kuullessaan toisen suustaan päästämän karjahduksen, joka olisi normaalisti saanut hänet juoksemaan sukkelasti pakoon.
Hitaasti Deanoic käänsi katseensa jälleen aurinkoon, joka oli hänen hämmästyksekseen jo laskenut. Kuun noustessa taivaalle Dean puri huultaan ja tunsi käsiensä hikoavan. Pian hän päästikin suustaan tuskaisen huudahduksen ja tunsi jälleen kerran kuinka ruumiinsa muuttui. Se sattui, samaan tapaan kuin aina ennenkin ja lopputulos oli myös sama. Paikassa, jossa oli äsken seisonut nuori mies, istui nyt susi, joka katseli varsin innokkaasti ympärilleen. Jälleen oli sen vuoro elää niin kuin se tahtoi eikä Deanilla ollut paljoakaan valtaa sen suhteen mitä susi tekisi, toki se edelleen Lounatuulen tunnisti, muttei hän voinut estää sutta juoksemasta metsään ruo'an hakuun.
Avatar

Monarkki

Viestit: 14486

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Heinä 29, 2008 11:42

Lounatuuli

Lounatuuli piti katseensa siellä minne aurinko oli laskenut. Heti kun aurinko oli painunut alas, hän oli alkanut laskemaan ääneti päässään sekuntteja, kunnes pysäytti laskemisensa kuullessaan Deanoicin huudahduksen. Hän kerkesi laskemaan kymmeneen.. menisikö siinä aina kymmenen sekunttia auringonlaskun jälkeen, kun Deanoic muuttui? Sitä Lounatuuli ei osannut sanoa, mutta mikäli hänelle tulisi vielä mahdollisuus todistaa tätäkin tapahtumaa, hän laskisi uudestaan. Hän halusi tietää oliko aika tarkka, vai vaihteliko se.. ai miksi? Koska hänellä oli tylsää, siksi.
Pian hänen vierellään istuikin jälleen pörröinen susi. Lounatuuli käänsi katseensa hitaasti siihen, pyöritellen suuressa etutassussaan kristallipalloa, joka näin pimeän tullen näytti päästävän tähtiä sisältään.
Lounatuuli jäi odottamaan mitä susi tekisi. Lounatuulen ei juuri nyt tehnyt mieli liikauttaa ahteriaan, joten susi saisi juoksennella itsekseen pitkin maita ja mantuja, Lounatuulen löytäisi täältä. Tai no, mikäli susi pulaan joutuisi niin sitten Lounatuuli kyllä ahteriaan liikauttaisi, eihän hän voinut jättää ystävää pulaan.

Viesti Ti Heinä 29, 2008 12:04

//Yössä ei liene paljoa kirjoitettavaa, joten jatkan vähän lähemmäs aamua...^^//

Deanoic

Deanoic jolkotteli sudenmuodossaan metsän laidalle. Susi oli saanut vatsansa täyteen ja iltakin oli muuttunut jo yöksi ja pikkuhiljaa se oli muuttumassa uudelleen aamuksi. Se osa, jota Dean itse onnistui sudesta hallitsemaan tahtoi kovasti palata Lounatuulen luokse ja näyttää tälle että hän todella oli kunnossa. Niin susi sitten päätti tehdäkin ja hetken metsän reunalla istuttuaan se suuntasi matkansa aroille, joilta Lounatuuli todennäköisesti löytyisikin.
Aurinko ei ollut vielä noussut taivaalle ja kuu viimeisteli jo vuoroaan taivaankannella, mikä sai suden kirmailemaan ympäri aroa koettaen ottaa vielä viimeiset ilot irti yöajastaan, jolloin se sai olla valloillaan. Susi hyökkäili sinne tänne ja pysähtyi hetken ajaksi ulvomaan kuulle, kunnes lähti etsimään Lounatuulta.
EdellinenSeuraava

Paluu Laurina Arot

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö