Vihertävä katse

[Aksutar]

Marduk

Marduk tuhahti Safilyen prinsessa huomautukselle ja laski päänsä takaisin alemmas.
"miten niin jos sinä olisit prinsessa? Sinähän olet, älä yritä sitä minulta peittää. Mutta kuten jo sanoin, et ole puhdasverinen ihminen, mikä heikentää sinun mahdollisuuksiasi... iste en henkilökohtaisesti pidä ollenkaan susista.." Marduk huomautti puhuen nyt vähemmän virallisellä äänellä, mitä tähän mennessä oli puhunut.
"mutta totta se on, prinsessoista on parempi pysyä kaukana, vaikka ne ovat erittäin hienoja keräilyesineitä.." Marduk sanoi, puhuen prinsessoista "se" muodossa, eikä "hän".
Lopulta marduk suoristi käärmemäisen kehonsa pois Safilyea ympäröivän mäen ympäriltä, Antaen tälle nyt tilaisuuden paeta.
"mene pois, kipitä takaisin metsään minne kuulutkin, keltasusien prinsessa" Marduk sanoi vilkaisten kauempana näkyvää metsän reunaa, joka oli aina yhtä synkän näköinen, katsoi sitä mistä suunnasta tahansa.

[Ay]

Naisen suunitelman ketju meni aivan pilalle. Olisihan hänen täytynyt ymmärtää, että lohikäärme tiesi, että hän oli prinsessa. Mielessäänsä hän ei pidä itseänsä prinsessana. Miten hän voisi kutua prinseksaksi, jos vanhempansa on kuolleet ja suurin osa laumastakin. Sisaruksien kanssa hän pitää pientä yhteyttä.
" Miksi et pidä susista? " Safilye kysyi uteliaana.
Hän ei oikein ymmärtänyt miten nyt lohikäärmeetsä lakoi rentoutua, jos se sana kelpaa siihen sanaan. Olemus muuttui kokonaan uudestaan mikä sai utelemaan kovasti toista. Safilye katseli ympärilleen, kun Marduk päästi hänet menemään. Naisen silmät muuttuivat normaaliseksi ja keltaisista silmistä ei ollut enään jälkeä. Safilye käänsi selkänsä ja kipusi mäen huipulle. Mäen huipulla hän kääntyi katsomaan Mardukkia silmiin. Hempeästi hän hymyili.
" Nähtävästi sinä kaipaat nais puolisen lohikäärmeen rinnalesi. " Safilye puhui.

[Aksutar]

Marduk

"minulla on omat syyni miksi en susista pidä, ei sinun niistä tarvitse tietää" Marduk vastasi lyhyesti Safilyen kysmykseen siitä, miksi Marduk ei pitänyt susista.
Juuri nyt lohikäärmevanhus ei ollut sillä tuulella, että olisi jaksanut alkaa siitä selittämään sen tarkemmin. Lohikäärme katseli kuinka tyttö kipusi ylös kuopasta, sen kummemmin mitään sanomatta, mutta sitten Safilye kääntyi kohti Mardukia ja hymyili lempeästi.
Marduk kohotti toista kulmaansa ja katsoi kysyvästi tyttöön, kunnes kuuli mitä sanottavaa tällä oli. Tuon kuultuaan Marduk purskahti nauruun ja pudisti päätään, laskien päänsä jälleen kerran alas, Safilyen tasolle.
"Olen elänyt jo niin kauan, etten enää rinnalleni kaipaa ketään. Ne ajat oli ja meni jo, emmekä me lohikäärmeet kaipaa lempeä, olemme loppujen lopuksi kuin eläimet. meidän tehtävämme on vain lisääntyä" Marduk sanoi ja veti taas syvään henkeä, nostane päänsä kauemmaksi.

[Ay]

Hän ei halunnut olla tunkeileva ja siksi hyväksyi Mardukin lauseen. Taka ajatuksen pienesti kismitti, että miksi lohikäärme ei pitänyt susista. Vanhoja myyttejä hän sai ajatukseen, että miksi lohikäärme ei pitänyt susista. Vähemmän hän piti menneisyyden otteena tai murha näytelmänä. Hän ei voinnut uskoa, että lohikäärme naurahti hänelle lauseeleensa tai lauseen ajattelusta. Pienesti hän katsoi suruissaan, että uros ei halunnut toista hänen viereensä. Viimeinen lause sai Safilyen naurahtamaan. Nauru ei loppunut heti.
" Sinä et ole löytänyt sitä oikeata vain. " Safilye snaoi.
Mäen huipulla Safilye tunsi arvoa enemmän, kuin mäen pojalla. Mäen pojalla hän tunsi orjuuttavaksi.

[Aksutar]

Marduk

Marduk hymisi pienesti Safilyen nauraessa ja pudisti lopulta päätään.
"Ei, en ole, enkä tule löytämään. Minä en enää jälkikasvua kaipaa enkä oikeastaan koskaan ole kaivannutkaan. Tähän päättyy vain yksi harvoista lohikäärmeiden suvuista, mikä ei harmita ketään." Marduk sanoi raapien taas rintakehäänsä pitkillä kynsillään.
Marduk huomasi heti että Safilyesta tuli paljon puheliaampi kun tämä pääsi pois kuopasta.. mistä sekin johtuin, Marduk ei siitä halunnut kysellä. Kai sitten olennot halusivat puhua vapaina enemmän, mitä vangittuina.. nyt kun Marduk sitä tarkemmin ajatteli, ei hänkään varmaan puhuisi yhtään sanaa, mikäli häntä siihen yritettäisiin pakottaa.
Sitten jonkun läsnäolo iski Mardukin tietoisuuteen kuin salama kirkkaalta taivaalta. Lähistöllä ei näkynyt ketään, mutta jos kuunteli tarkkaan, saattoi kuulla kuinka kauempaa lähestyi joku hevosella.. tai jotkut.
"Kipitäppäs nyt metsään.." Marduk sanoi uudestaan, laskien päätään taas alemmaksi.

[Ay]

" Muita ei harmita, mutta sinua harmittaa ja samassa sivussa olet menettänyt toivosi. " Safilye puhuli.
Puhuessaan hän käänähti pään asentoa vinosti. Koira mainen luukki hänelle tuli kasvoilleen. Itsekkään hän ei kuitenkaan huomannut. Pienesti hän loukkaantui, kun toinen halusi lähtevänsä pois. Safilye ei huomannut metsää lähettyville. Hän joutuisi juosta ainakin monta kilometriä, että pääisi perille asti. Juokseminen metikköön ei kiinostanut tällä hetkellä laisinkaan. Enemmäksen häntä kiinosti miksi lohikäärme halusi hänet pois eroon. Kai jotenkin hän kiusasi toista.
" Anteeksi, jos olen antanut kiduttavan tunteen. " Safilye sanoi ja tarkoittaen susi häiritsevän lohikäärmettä.
Vaikka hän ei voinnut asialle mitään, kun oli susi ja ei ihmis prinsessa. Hän kuitenkin hyppäsi lohikäärmeen kädelle ja siitä nenän eteen. Lohikäärmeen otsalle hän antoi pienen pusun ja hymyili lopuksi. Annettuaan hän loikkasi ruohikkotasanteelle.

[Aksutar]

Marduk

Marduk ei kerennyt vastaamaan Safilyen lauseisiin, ennen kuin tämä hyppäsikin jo hänen kuonolleen ja suuteli otsalle. Marduk tuijotti hetken Safilyenia kysyvästi, sanomatta mitään, kunnes naurahti pienesti.
Nauru tosin loppui kuin seinään, kun suuri lohikäärme nosti kehoaan ylemmäksi käännähtäen nopeasti ympäri, ja päästi valtavan, matalan karjahduksen.
Kauempaa lähestyi viisi hyvinvarustettua ratsumiestä, jotka eivät selvästikkään olleet päiväkävelyllä. Miehet pysähtyivät sillä sekunnilla kun näkivät Mardukin, mutta lähivät pian lähestymään keihäiden kera.
Marduk naurahti äänekkäästi ja kääntyi Safilyen puoleen, ottaen tämän etukäpäliinsä ja nousi valtavan tuulen saatamana ilmaan, jättäen ratsumiehet taakseen.
Lohikäärme kohosi yhä ylemmäs ja ylemmäs, pitäen tiukasti kiinni Safilyenistä, ettei tämä tippuisi. Marduk lensi kohti metsää, laskeutuen lähelle metsän reunaa, laski Safilyen maahan ja muutti muotonsa ihmismäiseksi, niin oli helpompi pysyä piilossa.
"turvassa toistaiseksi" Marduk mutisi raapien tyhjää silmäkuoppaansa etusormella.

[Ay]

Maedukin kysyvän ilmeen hän tunsi, kun katsoi häntä. Astelessaan pois päin lohikäärmeen karjaisu pysäytti naisen. Nainen kääntyi katsomaan lohikäärmettä kädet korvilla. Ääni oli kova korvilleensa. Nopeasti hän tajusi miksi Marduk oli tehnyt niin. Yllätyksenä hänelle tuli, kun Marduk otti käteensä kiinni lennähti taivaalle. Ratsu miehet jäivät kauas taakse ja yrittivät ampua nuolille lohikäärmettä päin. Toisaalta Safilye luotti urokseen, että ei veisi hänet luolaansa vaan enemmäkseen lohikäärme yritti päästä naisesta eroon. Näkymät olivat hienot ja Marduk saisi aina nähdä nämä kauniit maisemat. Pieneksi alostomaksi hän tunsi itsensä lohikäärmeen kädessä. Naisen jalat roikkuivat samoin hameen alta pääsi kylmiä tuulia sisään. Koko matkan nautti ja katsellen kauniita maisemia ennen laskeutumista. Pieni naurahdus tuli naisen suusta, kun Marduk puhui hänelle. Ystävällisesti hän hymyili lohikäärmeelle, joka oli nyt ihminen.
" Vain pienen hetken vain. " Safilye sanoi hymyillen.
Hän tiesi, että kohta uudelleen hän joutusi pulaan metsästäjän kanssa. Niin kysyvästi hän katsoi miestä, että miksi lohikäärme pelkäsi susia. Sitä hän ei ole saanut vaimaamasta päätäänsä pos.

[Aksutar]

Marduk

Vain pienen hetken vain.. toden totta, sitä ei käynyt kiistäminen. Ratsumiehet varmasti näkivät että Lohikäärme oli laskeutunut metsälle päin ja tottakai nämä lähtisivät etsimään sitä ja todennäköisesti etsisivät kunnes löytäisivät, saisivat surmansa taikka väsyisivät.. Marduk oli ennenkin pakoillut metsästäjiä, pisin ajojahti oli kestänyt jopa viikon, ennen kuin Marduk kyllästyi pakoilemaan ja kärvensi nämä elävältä. Raakaahan se oli, mutta minkäs teet. Tässä maailmassa vain vahvimmat selvisivät.
Sitten Marduk vilkaisi Safilyeen, tuntiessaan tämän katseen. Vanha mies huokaisi ja pudisti päätään.
"tässä vaiheessa sinä yhäkin haluat tietää, miksi vihaan susia?" Marduk sanoi.
"Vihaan tai lähinnä halveksun niitä, niiden brutaalin käytöksen takia, kuten kaikkia eläimiä. Olen erittäin ennakkoluuloinen persoona.. enkä todellakaan pidä vähä-älyisitä pedoista" Marduk selitti, siiryen sukimaan partaansa ja kuunteli lähistön ääniä, jotka eivät vielä olleet uhkaavia...

[Ay]

" Ou! " Tuli Safilyen suusta kuulessaan mitä Marduk sanoi.
Olihanne eläimiä, jolla on eläimen käytös. Myös lohikäärmeellä oli elämän tavat mistä hän ei myöskään pitänyt. Pienesti hän ei pidä siitä sielun avulla toinen enemmäkseen elää, mutta jos sen täytyy elätä niin sitten täytyy. Elämä on julmaa, mutta siitä tytyy kuitenkin nauttimaan. Itse hän nyt nautti, kun ei ole tarvinnut juosta henkihieväriin. Pienesti hän haluisi, että Marduk pitäisi häntä hyvä sutena eikä pahana. Hän vai riistää hengen, jos on pakko ei muuten.
" Nähtävästi sudeilla hirveän paljon parantamista omalla maineella. " Safilye sanoi ja huokaisi raskaaksi.
Itse hän yrittää tehdä jonkun laista hyvää mainetta, mutta aina jokin rikkoon maineen huonpaan suuntaan. Se rasitti kovasti ja varsinkin mitä veli oli tehnyt sitä tahraa ei saisi enään käänettettyä hyvyyteen. Jälki polvien etenemisessä viha vain seuraa mukana ja tarina painottuu enemmän vihamaan heitä mitä velinsä oli tehnyt. Safilye jakois hymyillä miehelle, joka vihaa susia. Hiljalleen hänkin kääntyi katsomaan äänien tulevien isäntiä.

[Aksutar]

Marduk

Marduk ei sen enempää susista puhunut. Häntä ei vain huvittanut, asia oli niinkuin oli eikä hän aikonut siitä sen enempää vatvoa. Marduk oli ylimielinen otus, eikä sille mitään mahtanut. Mutta siitä Marduk oli samaa mieltä, että susilla toden totta oli paljon parannettavaa oman maineensa suhteen.. tosin vaikka nämä kuinka parantaisivat mainettaan, Marduk ei uskonut arvostavansa näitä elukoita ennen kuin ne puhuisivat ja joisivat sivistyneesti teetä.. Sivistys oli sitä, mitä Marduk arvosti.
Sitä hän oli aina arvostanut ja tulisi arvostamaan, niin kauan kuin eläisi.
Sitten Marduk vilkaisi ympärilleen, kunnes lähti kävelemään syvemmälle metsään, mitään sen kummemmin sanomatta. Hän nyt oletti että Safilye oli sen verran fiksu, että tajuaisi ettei ollut maailman paras vaihtoehto jäädä seisomaan siihen paikoilleen, aivan kuin odottamaan että metsästäjät tulisivat ja tappaisivat.
Sitä Marduk ei sanonut että Safilyen pitäisi häntä seurata.. kai tämä tyttö tietäisi metsän paremmin mitä vuorilla elävä lohikäärme.

[Ay]

Toivottavasti hän ei pahentanut sanoillaan pahemmaksi miltä Safilyeltä tuntui juuri nyt. Nyt hän odotteli onnen ja iloisuuden jatkuvan. Kuin odotella toivottamana pahempaa tulijaa. Hiljaisuus oli laskennut heidän välille mikä jonkin verran härnäsi naisen ajatuksia. Miehen astelessa metsään hän katsoi aluksi, kunnes itse päätti seurata. Hän uskoi, että lohikäärme heput ei oikein kävelisi metsissä. Poikeus tulisi olemaan Dantesta. Jostakin syystä Dante viihtyi haltia muodossa, kuin Marduk. Marduk nähtävästi piti omasta muodostaansa enemmän, kuin ihmis. Hätä tilanteista mies saattoi olla ihminen. Metsässä hän saattoi kaunistella ja ottaa tuoksut vastaan mitä he kertoivat hänelle mitä on tapahtunut vähä aikaa sitten.
" Mikä ihana tuoksu. " Safilye sanoi.
Nopeasti hän sai uutta hajua nenäänsä mikä ei ollut mukava. Lähemmäksi Safilye asteli haistellen. Lopulta hän asteli pari askelta taakse päin ja vaihtoi katsen suuntaan. Haju oli ihmisen virtsaa. Olihan haiskannut aijemmin, mutta jotenkin siinä oli autoa. Pieni uteliasuus tuli naisen kasvoille esiin. Parin puun ja pusikon takaa hän kurkisteli. Varmuuden vuoksi hän hypähti puuhun ketterästi, ettei tehnyt ääntä. Pieni ihmis porukka oli kiusottelemassa toisiaan oluen kanssa.

[Aksutar]

Marduk

kuinka ollakkaan, Safilye lähti seuraamaan häntä.. ei se nyt ihme ollut, Marduk oli sen jo arvannutkin. Eikä siitä nyt haittaa ollut, kunhan tyttö ei alkaisi kyselemään liikaa.
siinä hetken he kävelivät, kunnes Safilye huomautti ihanasta tuoksusta. Marduk hymähti tuohon pienesti, mutta ei sen pahemmin kommentoinut metsän tuoksuja. Olihan se melkoinen hajupommi vuoriston hajujen jälkeen, mutta kuten sanottu, Mardukin hajuaisti ei ollut sieltä parhaimmasta päästä.
Sitten Safilye kiipesi puuhun. Marduk pysähtyi siltä seisomilta ja katseli tytön perään.. mitä ihmettä se nyt teki?
"Mitä ihmettä sinä teet?!" Marduk huusi Safilyen perään hetken aikaa seurattuaan tilannetta...
hän kyllä aisti että lähistöllä oli joku muu, mutta känninen miesporukka oli sen verran kaukana heistä, ettei Marduk kuullut saatika nähnyt heitä vielä... haistamisesta puhumattakaan.

[Ay]

Puussa hän katsoi miesten puuhia. Se sai hieman hymyilemään, kuinka tyhmiä ja hauskoja ne olivat. Nauruus jäi lyheen, kun kuuli Mardukin huutavan hänelle. Tasapaino pienesti heitteli, mutta sai nopeasti korjattuaan. Hän kääntyi katsomaan Mardukia. Katse oli niin, että mies ei huutaisi. Muuten hänet huomattaisiin ja varmastikkin joutuisi ongelmiin. Miehet oluet kädessä pysähtyivät kuuntelemaan. Sen Safilye huomasi. Niin mukavaksi hän oli asettautunut puuhun katsomaan. Lopulta miehet huomasi Safilyen ja niiden puhuttelut puuttuivat ällöttäväksi naisen korvissa. Safilye hyppäsi alas puusta ja asteli Mardukin viereen.
" Katselin heitä, mutta nyt ne huomasivat minut sinun huudon avulla. " Safilye sanoi.
Katsoessa taakse hän huomasi, kun miehet olivat seurannut häntä perässä. Safilye päätti juosta pois karkuun. Toivoen samassa he eivät tulisi perässäänsä.

[Aksutar]

Marduk

Ah, ihmisiä siis.. Safilye kertoi että ihmiset olivat huomanneet hänet Mardukin huudon ansiosta.
"auts" Marduk totesi kylmän viileästi, ehkä jopa sarkastisesti.
Pian miehet ilmestyivätkin näköpiiriin.. nyt Marduk haistoi näiden vastenmielisen löyhkän ja kuuli näiden rivot, sopimattomat puheet. Marduk jäi seisomaan paikalleen kun Safilye lähti juoksemaan karkuun.
Vanha mies katsoi lähestyviä ihmisiä tympiintyneen näköisenä, mutta ennen kuin hän kerkesi tekemään mitään, hän tunsi pistävän kivun olkapäässään. Hitaasti Marduk laski katseensa olkapäähänsä ja huomasi että yksi miehistä oli heittänyt keihään hänen vasemman olkapään läpi...
No totta kai se meni läpi! Eihän hänellä ollut suomuja suojaamassa häntä, ihmismuodossaan hän oli yhtä haavoittuvainen mitä muutkin kuolevaiset.
Marduk päästi valtavan karjahduksen, iski kätensä yhteen - välittämättä keihäästä, joka oli yhä kiinni olkapäässä - synnyttäen näin suuren tulipylvään, joka pyyhkäisi miesten yli kuin tuuli aroilla. Miehet huusivat tuskasta, mutta eivät kauaa. He kärventyivät elävältä siihen paikkaan, savuavat ruumiit kaatuivat maahan täysin mustina.
Marduk lysähti polvilleen, ojensi toisen kätensä ylös ja imi miesten sielut itseensä. Nyt ei ollut varaa nirsoilla siitä, kenen sielun hän imisi.. nyt hän tarvitsi voimaa.
Sitten marduk tarttui nopein liikkein keihääseen ja kiskaisi sen ulos etukautta, jolloin keihäs repi hänen lihaksiaan uudestaan. Marduk karjaisi jälleen, heitti keihään pois ja nousi ylös. Hitaasti hän käveli lähimmän puun viereen, istui nojaamaan sitä vasten ja alkoi tutkimaan olkaansa... sitä hän ei tiennyt mihin Safilye oli juossut, mutta toivottavasti tämä nyt oli turvassa.