Kirjoittaja Ros » 03 Kesä 2009, 08:50
Rudyard
Rudyard vastasi kysymykseen tietäen, että olisi luultavasti kuollut, kun toinen päättäisi kostaa. Tuolle vuosikymmen tai - sata ei ollut aika eikä mikään joten sotilas olisi turvassa elämänsä loppuun asti. Matelia saattaisi läydä repimässä hänen tai hänen sukulaistensa mahdollisia jälkeläisiä, jotka kantaisivat hänen sukunimeään, kappaleiksi mutta mitä siitä? Siinä vaiheessa sillä ei olisi enää punatukalle mitään väliä.
Oli tyydyttävää ajatella, että joku, joka eläisi huomattavasti pidempään kuin Rudyard, tulisi muistamaan hänet. Tuo tulisi pitämään muistoa hänestä yllä pidempään kuin hänen sukulaisensa - jollei mies tulisi tekemään jotain todella suurta.
Lohikäärmeen nappaaminen itsessään oli hyvin suurta ja muistamisen arvoista, mutta mies piti sitä lähes rutiininomaisena työnä. Hän ajatteli ja alaiset toteuttivat hänen määräyksiään. Tässä prosessissa mies ei todellisuudessa tehnyt paljoakaan, vaikka hän saikin kunnian kaikesta työstä. Tuskin yksikään laulaja tulisi lurittelemaan lauluja miehen urotöistä.
Toinen ilmoitti, että miehen nimi oli osuva. Rudyard naurahti.
"Joskus sukumme nimi oli yksinkertaisesti punainen - paljon punatukkaisia - mutta joku meni lisäämään siihen pihan."
Se oli kommentti, jota toisen ei tarvinnu tietää, mutta sotilas totesi sen silti.
Rudyard kohotti kulmiaan toisen nauraessa ja napsautti sormiaan. Miehet tulivat heti lähemmäs, valmiina hyökkäämään lohikäärmeen kimppuun jos tuo yrittäisi jotain. Mitä miehet olivat ikinä olettaneetkaan tapahtuvan, tämä oli yllätys. Lohikäärme suorastaan kutistui silmissä ja sai pienemmän, ihmismäisen muodon. Komentaja katseli tätä muodonmuutosta haltioituneena, puristaen lasta tiukemmin syliinsä.
Sotilaat reagoivat nopeasti. He kahlitsivat muotoaan muuttaneen Lounatuulen heti tilaisuuden tullen sopivampiin kahleisiin. Tuota testattiin, kokeiltiin löytyisikö lohikäärmeeltä aseita.
"Muutit muotoasi", komentaja totesi, näyttäen hieman pettyneeltä. "Oletin, että se olisi ollut jotain hieman vaikuttavampaa."
Miehen sylissä istuva poika näytti huomattavasti vaikuttuneemmalta tästä muutoksesta. Silmät olivat rävähtäneet ammolleen ja suu jäänyt roikkumaan avoinaisena. Pian tuon huulilta pääsi ihastunut kikatus.
Rudyard ignoroi jälleen lapsen.
"Toivottavasti et elättele toivoa, että pääsisit paremmin pakoon tuossa muodossa."