Dragon hunt|| Ros


Arot sijaitsevat valtakunnan länsiosassa, aueten heti Quinn metsän vieressä ja jatkuen pitkälle pohjoiseen Kleth vuorelle asti. Arot ovat kumpuilevaa ja välillä tasaantuvaa ruohomaata silmänkantamattomiin. Aroilta löytyy kuitenkin teitä, jokia ja jopa pieniä järviä, jotka rikkovat tämän ruohomeren yhtenäisyyttä silloin tällöin. Kaksi suurinta tietä kulkevat ihmisten kaupungista Nahor kylään ja toinen suurin tie taas ihmisten kaupungista arojen halki Kleth vuorelle. Kleth vuorelle kulkevaa tietä ei kuitenkaan käytetä kovin usein lohikäärmeiden pelossa.

Aroilla sijaitsee tätä nykyä myös Haltioiden kaupunki. Pohjoisemmasta löytyy myös kyliä, jotka uhkarohkeana pitävät majaansa aroilla.

Haltiat pitävät aroja erittäin tarkkaan silmällä kaupunkinsa tähden, joten on erittäin todennäköistä törmätä haltioiden sotilaspartioihin aroilla, varsinkin eteläosassa.

Valvoja: Crimson

Ros

Viesti Ke Kesä 03, 2009 8:50

Rudyard

Rudyard vastasi kysymykseen tietäen, että olisi luultavasti kuollut, kun toinen päättäisi kostaa. Tuolle vuosikymmen tai - sata ei ollut aika eikä mikään joten sotilas olisi turvassa elämänsä loppuun asti. Matelia saattaisi läydä repimässä hänen tai hänen sukulaistensa mahdollisia jälkeläisiä, jotka kantaisivat hänen sukunimeään, kappaleiksi mutta mitä siitä? Siinä vaiheessa sillä ei olisi enää punatukalle mitään väliä.
Oli tyydyttävää ajatella, että joku, joka eläisi huomattavasti pidempään kuin Rudyard, tulisi muistamaan hänet. Tuo tulisi pitämään muistoa hänestä yllä pidempään kuin hänen sukulaisensa - jollei mies tulisi tekemään jotain todella suurta.
Lohikäärmeen nappaaminen itsessään oli hyvin suurta ja muistamisen arvoista, mutta mies piti sitä lähes rutiininomaisena työnä. Hän ajatteli ja alaiset toteuttivat hänen määräyksiään. Tässä prosessissa mies ei todellisuudessa tehnyt paljoakaan, vaikka hän saikin kunnian kaikesta työstä. Tuskin yksikään laulaja tulisi lurittelemaan lauluja miehen urotöistä.
Toinen ilmoitti, että miehen nimi oli osuva. Rudyard naurahti.
"Joskus sukumme nimi oli yksinkertaisesti punainen - paljon punatukkaisia - mutta joku meni lisäämään siihen pihan."
Se oli kommentti, jota toisen ei tarvinnu tietää, mutta sotilas totesi sen silti.

Rudyard kohotti kulmiaan toisen nauraessa ja napsautti sormiaan. Miehet tulivat heti lähemmäs, valmiina hyökkäämään lohikäärmeen kimppuun jos tuo yrittäisi jotain. Mitä miehet olivat ikinä olettaneetkaan tapahtuvan, tämä oli yllätys. Lohikäärme suorastaan kutistui silmissä ja sai pienemmän, ihmismäisen muodon. Komentaja katseli tätä muodonmuutosta haltioituneena, puristaen lasta tiukemmin syliinsä.
Sotilaat reagoivat nopeasti. He kahlitsivat muotoaan muuttaneen Lounatuulen heti tilaisuuden tullen sopivampiin kahleisiin. Tuota testattiin, kokeiltiin löytyisikö lohikäärmeeltä aseita.
"Muutit muotoasi", komentaja totesi, näyttäen hieman pettyneeltä. "Oletin, että se olisi ollut jotain hieman vaikuttavampaa."
Miehen sylissä istuva poika näytti huomattavasti vaikuttuneemmalta tästä muutoksesta. Silmät olivat rävähtäneet ammolleen ja suu jäänyt roikkumaan avoinaisena. Pian tuon huulilta pääsi ihastunut kikatus.
Rudyard ignoroi jälleen lapsen.
"Toivottavasti et elättele toivoa, että pääsisit paremmin pakoon tuossa muodossa."
Avatar

Monarkki

Viestit: 14470

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Kesä 04, 2009 1:25

Lounatuuli

Lounatuulta ei kiinnostanur Rudyardin sukunimen historia pätkän vertaa, jotei ei lohikäärme tuon kommenttiinkaan mitenkään reagoinut.. tämän puheet menivät kuin kuuroille korville. Ei hän ollut pyytänyt nimestä sen enempää tietoa, mutta saikin näköjään enemmän.. mutta kuten sanottu, Lounatuuli ei kuunnellut.
Olisi toisaalta hyvä joskus kuunnella mitä "viholliset" puhuivat.. ties vaikka lipsauttaisivat jotain ohimennen, josta voisi olla hyötyäkin. Joskus sekin päivi tulisi vastaan.. tosin tähän mennessä Lounatuuli ei ollut saanut mitään irti ihmisistä, joita oli tavannut.
Rudyardin todetessa että Lounatuuli muutti muotoaan, Lohikäärme katsoi huvittuneen kysyvästi mieheen, kasvoillaan "ihanko tosi"- ilme.
"Vaikuttavampaa? tee itse jotain vaikuttavampaa jos osaat, kuolevainen" Lounatuuli totesi samalla kun sotilaat kahlitsivat häntä kuin mitäkin vankikarkuria.. tosin nämä kahleet olivat hieman järeämpää tekoa.
Lounatuuli olisi kyllä varmasti kyennyt rikkomaan nuokin kahleet, jos tarpeeksi kauan olisi temponut ja raivonnut, mutta hän ei yhäkään halunnut ottaa sitä riskiä että tuo mielipuoli teurastaisi lapsia hänen nenänsä edessä, joten Lounatuuli seisoi kiltisti paikallaan kun häntä kahlittiin.
"ja mihinkäs minä tästä pakenisin.. mennään nyt linnalle kun kerran itse kuningas kutsuu... harvemmin sitä ihmiset saavat kutsua itse Harald suuren linnaan, mutta että ihan lohikäärmekkin? Jo on aikoihin eletty" Lounatuuli sanoi, painottaen ikävän ilkkuvasti sanaa kuningas.. hänelle haltia kuningas oli ainoa oikea kuningas, tosin ei hän kovinkaan lojaalu tuollekkaan ollut... totteli silloin kuin huvitti.

Lounatuuli kohotti käsiään pienesti katsellen kahlittuja ranteitaan.. kahleet pitivät mukavaa kilinää.. tosin sitä hän ei tiennyt oliko se niin mukava ihmisten mielestä, mutta voisipa ainakin ärsyttää näitä tuolla kilinällä.
"no, joko mennään vai vieläkö rupatellaan?" Lounatuuli totesi sitten nostaen katseensa Rudyjardiin virnistäen.
.. mistä moinen asenteen muutos? No, Lounatuuli oli aikaisemmin saanut uudet ohjeet telepaattisesti.. ja mikäs siinä, kun pääsi näkemään vihollisen linnoitusta tarkemmin. Ehkä sieltä löytyisi heikkouksia. Ei tainnut kuningas ottaa huomioon ettei välttämättä kannattaisi napatuttaa näinkään viisasta lohikäärmettä, joka nyt sattui työskentelemään haltioille.

Ros

Viesti Ke Kesä 10, 2009 8:49

Rudyard

Rudyard naurahti pilkallisesti.
"Minä teen jatkuvasti. Et vain huomaa asian vaikuttavuutta", mies totesi. Hän ei ollut erikoinen millään muulla tavlla kuin tällä. Hän sai ihmiset kuuntelemaan itseään - hän sai alaisensa palvomaan itseään. Miehet, jotka eivät olleet välttämättä valmiina uhraamaan henkeään kuninkaansa tai maansa vuoksi, olivat valmiina tekemään sen saadakseen kuulla nuoren komentajan olevan tyytyväinen. Se oli jotain sellaista, mihin kuka tahansa ei pystynyt.
Ja sotilaan omissa silmissä se oli paljon vaikuttavampaa, kuin matkakokoon muuttuminen tai kuuman ilman sylkeminen kasvoille.
Katse kääntyi jälleen lohikäärmeen.
"Mukavaa, että olet vaihtanut käytöstäsi hieman säyseämmäksi", sotilas totesi huomatessaan, ettei toinen vastustellut lainkaan kahlituksi tulemista. "Ehkä opit jopa pitämään siitä." Jälkimmäistä kommenttia seurasi sadistinen naurahdus. Kyllähän mies todellisuudessa tiesi, mistä syystä toinen pysyi niin nätisti paikallaan.
Lounatuulen halveksiva äänensävy tuon mainitessa kuninkaan sai miehen irvistämään. Hän ei kuitenkaan huomauttanut siitä mitään.
"Sinulla on onnea."

Mies hymähti toisen todetessa, että oli valmis lähtemään.
"Tietenkin. Menkäämme", punatukka totesi ja otti taskustaan liinan. Se sidottiin lohikäärmeen silmille, vaikkei siihen todellisuudessa ollut minkäänlaista tarvetta. Toinen tiesi, missä linna oli eikä se, että he menisivät sinne hieman eri reittiä kuin yleensä, auttaisi tässä asiassa enää. Ihmisten kaupunki ei ollut kätketty samalla tavalla kuin haltioiden.
"OIemme valmiit lähtemään", komentaja huusi alaisilleen, jotka lähtivät raahaamaan vankiaan kuljetusta varten. He lähtisivät saman tien, jäämättä lepäämään. Kuningas oli pyytänyt heitä pitämään kiirettä ja siten he tekisivät.
Avatar

Monarkki

Viestit: 14470

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Pe Kesä 12, 2009 5:14

Lounatuuli

No, viimeinkin päästiin "matkaan". Eihän se tietenkään lohikäärmeen mieleen ollut, mutta mentiin nyt kiltisti kun kerran oli tarkoituskin. Tosin sitten hänen silmänsä sidottiin... Tyhmiäkö nuo olivat? Kaikkihan tiesivät missä ihmisten kylä oli! Mutta sitten Lounatuuli ymmärsi että ehkeivät he halunneet hänen nähdä itse kylää tai linnaa sen paremmin. Lounatuulella ei ollut hajuakaan minne häntä oltiin viemässä ja totta kai se olisi hankalampaa päästä sieltä pois, jos ei kerran nähnyt mistä tuli. Parempi koittaa pistää reitti mieleen. Tosin Lounatuuli ei koskaan ollut ollut kovinkaan hyvä pistämään reittejä muistiin.. paitsi lentäessä.
Kyllä lounatuuli aisti mitä ympärillä tapahtui, vaikkei hän mitään nähnytkään. Haju ja kuuloaisti pelasivat silti, plus hänellä oli tietenkin "kuudes aisti", jonka avulla hän aisti aurat sun muut energia kentät ja toisten ruumiinlämmöt.

Lounatuuli alkoi hyräilemään itsekseen heidän edetessä.. ainakaan hänen ei tarvinnut kävellä. Rudyardin aikaisempi, sadistinen naurahdus jäi mietityttämään Lounatuulta. Luojan kiitos hän oli sen verran paksunahkainen ettei häntä helposti satutettukkaan. Mutta ihmiset varmasti keksisivät keinon, sitä Lounatuuli ei epäilly. Kauankohan matkassa menisi? Varmaan tunti.. tai ehkä enemmän. Tai kenties vähemmän. Lounatuuli saattoi olla pienemmässä muodossa, mutta silti hän painoi yllättävän paljon. Mutta kaiketi näilläkin oli koko päivä aikaa tehdä töitään.
"kerrohan, Rudyard, mikä on elämäsi tarkoitus?" Lounatuuli pamautti lopetettuaan hyräilynsä ja alkoi itsekseen hymyilemään. Tyhmä kysymys? Ehkä, mutta ainakin täysin tarpeeton. Mutta Lounatuuli halusi tietää kuinka syvällinen persoona Rudyard loppujen lopuksi oli.. ja lisäksi Lounatuuli ei halunnut pysyä hiljaa.

Ros

Viesti La Kesä 13, 2009 8:47

Rudyard

Rudyard olisi mieluummin ratsastanut ulkona, mutta hevosia ei ollut tarpeeksi. Muutama oli säikähtänyt lohikäärmettä heidän tuodessaan sitä lähemmäs ja oli paennut. Ratsuja ei oltu ehdittu ottaa kiinni, sillä miehillä oli ollut tärkeämpääkin tekemistä. Tämän vuoksi komentaja nousi itse lohikäärmeen viereen, lapsi edelleen sylissään. Pedon silmät oli sidottu ja tuo näytti yllättävän vaarattomalta tässä muodossaan, mutta koskaan ei voinut tietää, milloin se hyökkäisi.
Keltaiset silmät tarkkailivat lohikäärmettä. Tuo oletettavasti yritti painaa mieleensä sitä, mihin he olivat menossa. Tietenkään se ei haittaisi, ihmisten kylän sijainti ei ollut salainen, mutta Rudyardin omat reitit menivät hieman eri polkuja kuin muiden. Suurempi syy oli kuitenkin se, että mies tunsi olonsa mukavammaksi, kun Lounatuuli ei päässyt tuijottamaan häntä.
Sotilas ei pelännyt lohikäärmettä vaan kunnioitti. Hän kunnioitti sen ikää ja elämänkokemusta sekä yksinkertaisesti fyysistä voimakkuutta - entisenä taruolentojen rakastajana hän ei ollut päässyt koskaan eroon kunnioituksestaan.

Lohikäärmeen alkaessa hyräilemään sekä mies, että tuon sylissä istuva poika, höristivät korviaan. Kummallakin oli tiettyä kiinnostusta lohikäärmettä kohtaan, Leytonin kohdalla se oli lapsen ihastusta, Rudyardin kohdalla ärtyiseisyyden ja kunnioituksen värittämään uteliaisuutta.
Lohikäärme lopetti hyräilyn ja kysyi kysymyksen vangitsijaltaan.
"Elämäni tarkoitus?" punatukka kysyi, selvästi yllättyneenä. Yleensä vangit eivät ryhtyneet näin puheliaiksi. "Uskontoni antaa elämäni tarkoitukseksi täyttää maan jälkeläisillä." Mies naurahti sarkastisesti. Nauru paljasti, ettei hän tosiaankaan pitänyt tuota omana tarkoituksenaan.
"Haluan luoda paremman maailman elää. En kenties ole sinun silmissäsi oikeamielinen ja saatan pyrkiä tavoitteisiini väärin keinoin, mutta se on päämääräni", sotilas totesi. Äänensävystä ja pienistä miettimistauoista sai helposti käsityksen hyvin sivistyneestä ja oppineesta miehestä. "Haluan palvella isänmaatani, haluan palvella kuningastani. Elämäni tarkoitus on toteuttaa kuninkaani käskyjä. Toimia hänen silminään ja kielenään sekä miekkaa kohottavana kätenä, jos hän näkee sen tarpeelliseksi. Hänen tarkoitusperänsä ovat pohjimmiltaan samat, kuin omani."
Avatar

Monarkki

Viestit: 14470

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Kesä 15, 2009 1:06

Lounatuuli

Lohikäärme ei ollut uskonut että Rudyard aikoisi vastata tuohon kysymykseen.. mutta tosiin kävi. Ensin mies heitti sarkastisen viittauksen uskontoonsa liittyen, johon Lounatuuli tuhahti vain pienesti.. ihmiset ja niiden uskonnot. Lohikäärmeenä Lounatuuli ei voinut ymmärtää jumalan.. tai jumalien painoarvoa ihmisten tai edes haltioiden elämässä. Ja nyt oli jo liian myöhäistä yrittää tuputtaa lohikäärmeelle enää mitään uskontoa. Se olisi pitänyt tehdä jo pentu vaiheessa, jos olisi halunnut tuon oppivan edes jotain.
No, sitten Rudyard kertoi mitä hän todella piti elämänsä tarkoituksena. tuon enempää Lounatuuli ei olettanutkaan mieheltä, mutta vastausken myötä tuo sai pientä arvostusta Rudyardilta. Ei tuo sitten ollutkaan rahan, maineen ja vallan perässä juokseva "sankari", vaan ihminen suurine pienine unelmineen.
"vai niin..." Lounatuuli totesi sitten hetken hiljaisuuden jälkeen ja käänsi kasvonsa kohti Rudyardin sylissä olevaa pikku poikaa.
"Haluatko nähdä jotain jännää?" Lounatuuli kysyi pienesti virnistäen.
Sen kummemmin vastausta odottamatta Lounatuuli kohotti käsiään sen verran että sai kämmenensä suunsa eteen. Lohikäärme puhalsi kämmeniinsä tulta ja saattoi nähdä kuinka ilma sen käsien ympärillä väreili kuumuudesta. Hetken Lounatuuli piti kämmeniään yhdessä, kunnes raotti niitä pienesti.
Kämmenistä lennähti ilmoille pieni, Noin kaksikymmentä senttiä pitkä ja sentin paksu, liekki lohikäärme. Liekki lohikäärme oli käärmemäinen siinä missä Lounatuulikin.. Se pyörähteli hetken ilmassa tehden voltteja ja ympyröitä, kunnes lopulta hiipui ja katosi kokonaan, kun tuli sammui.
Lounatuuli hymähti jälleen pienesti ja nojautui taakse päin.. hän ei enää edes jaksanut yrittää esittää vihaista.

Ros

Viesti Ti Kesä 16, 2009 6:19

Rudyard

Rudyard ei saanut lohikäärmeen sanoista selvää, oliko tuo tyytyväinen hänen vastaukseensa eikä se paljoa merkinnytkään. Hän ei ollut kiinnostunut kuulemaan sarkastisia kommentteja omista näkemyksistään ja kehumiset olisivat olleet teennäisiä. Jos toinen olisi suoraan sanonut ymmärtävänsä, sotilas olisi todennyt kylmästi tuon valehtelevan.
Rudyardkaan ei väittänyt voivansa ymmärtää lohikäärmettä, vaikka oli tutkinut tuon heikkouksia pitkän aikaa. Hän tiesi lohikäärmeesta enemmän kuin tuo tulisi luultavasti koskaan tietämään hänestä.
Miten sen pitikin olla. Hän oli metsästäjä, joka oli napannut saaliin. Saaliin ei kuulunut tuntea saalistajaansa.

Mies vaipui ajatuksiinsa, mutta lapsi huomasi siitä huolimatta lohikäärmeen. Tuo tuijotti ihastuksissaan tulta, kallisti päätään sen lähtiessä liikkumaan ja alkoi nauramaan pienen lohikäärmeen tehdessä voltteja ja ympyröitä ilmassa. Pienet kädet hakkasivat yhteen lapsen antaessa innostuneena ablodeja onnistuneelle esitykselle.
Komentajan katse kääntyi laiskasti lohikäärmeeseen.
"Älä innosta häntä liikaa", mies totesi. Kakara oli muutenkin mahdoton - ainakin oli ollut sen vähän aikaa, mitä Rudyard oli hänen kanssaan ollut. Leyton vaati jatkuvasti huomiota ja ihasteluja. Tuon vanhemmat olivat hemmotelleet lapsen piloille rakkaudellaan, tehneet tästä täysin pehmeän ja avuttoman.
Avatar

Monarkki

Viestit: 14470

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Kesä 18, 2009 12:08

Lounatuuli

Lounatuuli ei voinut olla tuntematta pientä ylpeyttä siitä että oli saanut lapsen noinkin iloiseksi.. ja kai se oli osin anteeksi pyyntö äskeisestä, kun hän oli tuon päälle lämmintä ilmaa hönkinyt. Tosin se mitä Lounatuuli oli lapsista oppinut, oli se että nuo olivat melko lyhyt vihaisia ja antoivat helposti anteeksi, kunhan saisivat vain jotain makeaa tai kivaa. Jos aikuisetkin olisivat noin yksiselitteisiä niin tätä sotaakaan tuskin olisi.
Mutta karu totuus oli etteivät aikuiset olleet lähelläkään lasten ajatusmaailmaa ja Rudyard oli siitä yksi elävä esimerkki.
Rudyard käski olla innostamatta poikaa liikaa. Lounatuuli virnisti ilkikurisesti ja omassa pienessä mielessään yllytti itseään yllyttämään poikaa, jotta tästä matkasta tulisi erittäin ärsyttävä sotilaan puolesta. Kai sitä näinkin voisi kostaa.. vaikka mieluummin Lounatuuli näkisi tuon palamassa. Niin, nyt hän voisi sytyttää koko kärryn tuleen, eihän hänellä ollut mitään suun peittona.. mutta tosiasia olisi että siinä sivussa kuolisivat kaikki jotka olisivat lähelläkään vaunuja, mukaan lukien pikku poika joka Rudyardin sylissä istui.. joten se siitä pyromaanisesta aikeesta.

"enhän minä... annetaan pojan vain istua apaattisena niin hänestä tulee varmasti sinunlaisesi..." Lounatuuli sanoi lopulta hymyillen yhä itsekseen, alkaen jälleen hyräilemään omiansa, ikivanhoja säveliä vuosisatojen takaa.
Jokohan kohta oltaisiin perillä? Sitä Lounatuuli ei tiennyt, mutta ei hänellä kyllä ollut minnekkään kiire.. hänen puolestaan matka saisi kestää vaikka koko loppu päivän, tosin kyllä tässä takamus alkaisi jossain vaiheessa puutua.

Ros

Viesti To Kesä 18, 2009 7:58

Rudyard

Leyton tosiaan oli innoissaan. Tuo olisi mieluusti nähnyt uudenkin tempun ja katseli nyt hieman myrtyneenä lohikäärmettä. Vanhat kaunat oli jo unohdettu eikä pieni poika tuntunut täysin ymmärtävän, että hänen edessään edes seisoi se äskeinen peto. Lapsi oletti Lounatuulen olevan vain outo ihmismies, ei olettanut ettei hiusten väri ollut kovinkaan normaali ihmismiehelle tai etteivät sarvet välttämättä kuuluneet tavallisesti ihmiselle.
Lapsi kuiskasi miehen korvaan haluavansa nähdä lisää, mutta Rudyard vain pudisti päätään samalla kun tuijotti lohikäärmettä. Hän tiesi, ettei peto voisi tehdä hänelle mitään, kun hän piteli lasta sylissään, muttei silti tuntenut oloaan turvalliseksi. Tuon lisäksi hänen oli vaikeaa irroittaa silmiään kummallisesta näystä.
Lohikäärme ei nähnyt sitä, mutta tietyllä tavalla Rudyard oli utelias kuin lapsi. Hänen elämänkokemuksensa ja vihansa vain estivät häntä ihailemasta tuon tilanteeseen sopimattomia temppuja.

Mies hymähti toisen mainitessa että pojasta tulisi pian samanlainen kuin hänestä. Eikö se olisi vain hyvä asia? Ihmiset saisivat uuden, voimakkaan ja lumoavan karismaattisen johtajan.
Minkäänlaista vastausta mies ei päässyt sanomaan, sillä lohikäärme lähti hyräilemään jälleen.
"Tuo on epäkohteliasta", komentaja totesi ja kääntyi katsomaan suuntaan, mihin he olivat menossa. Hän oli jo näkevinään aavistuksen linnan torneista. He olisivat pian perillä kaupungissa.
Avatar

Monarkki

Viestit: 14470

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Pe Kesä 19, 2009 1:33

Lounatuuli

Lounatuuli lopetti hyräilynsä loppui taas kuin seinään Rudyardin kommentoidessa lohikäärmeen vastausta. Hetken vaikutti siltä kuin lohikäärme olisi ottanut itseensä ja olisi nyt valmis kärventämään koko kylän, mutta sitten Lounatuuli alkoi nauramaan.
Nauru kaikui lähistöllä hetken, kunnes lohikäärme lopetti ja nosti kasvonsa kohti Rudyardia virnistäen ilkikurisesti.
"näytänkö minä kovinkin kohteliaalta? En usko, eikä minulla ole sen vertaa katumusta että tuntisin huonoa omaatuntoa siitä mitä sanoin. Lisäksi minähän olen vain lohikäärme.. ei meille ole kerrottu mikä on epäkohteliasta ja mikä ei.. vaikka puhunkin, ei se tarkoita että olisin sivistynyt" Lounatuuli sanoi pienesti virnuillen.
Hän kyllä piti itseään sivistyneenä verrattuna muihin lohikäärmeisiin.. tai ainakin niihin jotka vain karjuivat ja raatelivat. Mutta ei Lounatuuli siltikään voinut kutsua itseään sivistyneeksi.. eihän hän osannut lukea saatika kirjoittaa, eikä hän pahemmin tiennyt mikä oli kohteliasta ja mikä ei. Sen verran hän kuitenkin tiesi ettei ihmismuodossa kannattanut hyppiä ilkosillaan.. irstaat otukset.
Lounatuuli nojautui taaemaksi hymyillen yhä itsekseen, jättämättä tällä kertaa hyräilyt sikseen. Häntä ei enää huvittanut hyräillä.. jostain syystä. Hän ei yhäkään nähnyt, mutta saattoi jo aistia kylän lähestyvän. Kaikki ne äänet ja hajut kantautuivat lohikäärmeen tietoisuuteen, vaikka matkaa olikin vielä. Mitä lähemmäksi he pääsivät, sitä voimakkaammiksi nuo äänet ja hajut alkoivat käydä, loogisesti. Ihmiselle se ei ehkä ollut kovakaan meteli, mutta Lounatuulelle, joka nyt sattui omaaamaan paremman kuulon, kylän äänet saattoivat aiheuttaa päänsärkyä ja pahoinvointia.

Ros

Viesti Ma Kesä 22, 2009 7:59

Rudyard

Mies huokaisi. Kyllä, toinen ei näyttänyt kohteliaalta. Enemmänkin villiltä ja kesyttämättömältä. Juuri sellaselta, joka veti naisia puoleensa kuin magneetti sitä itse tajuamattaan. Mies pystyi itsekin aistimaan toisesta uhkuvan viehätysvoiman - kenties jotain sellaista, millä saalistaja pystyi houkuttelemaan saaliin luokseen - vaikkei uskonut olevansa sen kohteena.
Lohikäärmeet olivat pelottavia olentoja. He eivät olleet sivistyneitä, eivät osanneet lukea mutta silti noilla oli persoona, vaikkeivat he ihmisiä olleetkaan. Riehuvia, tulta syökseviä petoja oli helppo ymmärtää - ne pystyi tappamaan tuntematta sen suurempia omatunnon tuskia.
Lounatuulen kaltaiset olennot olivat asia erikseen. Tuosta näki selvästi, ettei olento ollut ihminen, mutta silti sillä oli sellaista karismaa, mitä useilta ihmisiltä puuttui. Samanlaista karismaa, mitä sotilaskomentaja olivi toivonut itsessäänkin olevan.
Pelon sävyttämää vaikutusvaltaa. Siihenhän hän tavallaan pyrki.

Mies ummisti silmänsä hetkeksi. He eivät olleet ollet kaukana kotoa ja lohikäärmeen kiinni nappaaminen oli onnistunut hetkessä, mutta siitä huolimatta hän oli uupunut. Hyökkäyksen suunnittelu, niin yksinkertainen kuin tuo väijytys olikin ollut, oli vienyt paljon aikaa ja henkisiä voimavaroja.
Tämän lisäksi mies ei ollut kyennyt nukkumaan parin viime yön aikana lähes laisinkaan. Kaikki tämä rasitus sai hänen päänsä särkemään.

He olivat matkanneet jo hyvän matkaa kaupungille. Mies ei vielä pystynyt kuulemaan kaupungin ääniä samalla tavalla kuin lohikäärme, mutta hän pystyi jo aistimaan suuren ihmismäärän.
Se sai komentajan niskavillat nousemaan pystyyn. Ihmisten läsnäolo sai hänet tuntemaan olonsa kotoisaksi. Kaupungin tutut tuoksut ja äänet viettelivät hänet helposti ja mies saattoi unohtua kävelemään kaduille useiksi tunneiksi.
"Olemme pian perillä."
Avatar

Monarkki

Viestit: 14470

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Kesä 23, 2009 5:40

Lounatuuli

Mikäli Lounatuuli olisi tiennyt että Rudyard salaa ihaili jollain tasolla häntä, lohikäärme olisi varmasti ollut otettu. Tosin tässä tilanteessa hän ei sitä olisi näyttänyt millään tavalla. Mutta Lounatuuli nyt oli otettu melko pienistäkin asioista. Äskenkin kun pikku poika oli hänelle mitättömästä liekkitempusta taputtanut, hän oli otettu siitä että oli saanut tuon edes hymyilemään. Lounatuuli oli kehujen ja muiden kohteliaisuuksien suhteen samalla tasolla mitä koira.. se innostui ja tunsi itsensä erityiseksi jos joku kehui sitä pienestäkin tempusta tai jopa palkitsi hänet. Siinä mielessä Lounatuuli olisi helppo kouluttaa, ensiksi pitäisi vain saada hänestä ulos ihmisviha ja muut negatiiviset ajatukset ihmisistä... se saattoi jopa olla helposti tehtävissä.

Siinä missä Rydyard tunsi olonsa kotoisaksi, Lounatuuli tunsi itsensä erittäin vaivautuneeksi ja epämukavaksi. Oli hän kerran aikaisemminkin käynyt ihmiskylässä.. mutta se oli erittäin epämukava kokemus, vaikka hän oli siinä samalla saanut uuden ystävän.
Lohikäärme päästi matalan murahduksen, samalla kun Rudyard ilmoitti heidän olevan pian perillä.
"jo oli aikakin.." Lounatuuli totesi sitten hymähtäen pienesti samalla kun alkoi liikehtiä levottomoasti.
Vaikka se tähän asti oli ollut melko rauhallinen, ei Lounatuuli voinut kiistää etteikö häntä jännittänyt.. lähinnä se mitä tulisi tapahtumaan. Ties vaikka hänet teurastettaisiin samantien. Nuo ajatukset kun alkoivat päässä liikkua, sitä alkoi myös miettimään takana olevaa elämää ja niitä kokemuksia, mitä oli saanut kokea tämän "lyhyen" elonsa aikana..

Ros

Viesti Ke Kesä 24, 2009 6:13

Rudyard

Sotilaskomentaja nojautui voimakkaammin ulospäin ja hengitti lähestyvän kaupungin tuoksuja. Ilmaa, jota oli jo usea muu hengittänyt ja nautti tästä tunteesta, vaikkeivät he vielä kaupungissa olleet.
Vaunut kulkivat kovaa vautia kohti takaovea. Tuuli suhisi korvissa ja antoi käsityksen siitä, mihin suuntaan he olivat menossa. Punatukka loi pikaisen katseen toiseen, miettien itsekseen, että voisi huonosti, jos olisi tuon asemassa. Lohikäärme ei nähnyt, mihin suuntaan he olivat menossa koska silmät olivat sidottu mutta tuon keho antoi selvästi merkkejä olevansa vauhdissa. Ihminen olisi saanut tuollaisesta matkapahoinvointia kun ei voinut kohdistaa katsettaan horisonttiin, mutta lohikäärme ei tuntunut voivan huonosti.
"Totta", komentaja vastasi hieman hajamielisesti toisen toteamukseen. Kultaiset silmät näkivät, ettei toinen ollut enää rauhallinen - ei läheskään. Hän ei kuitenkaan rauhoitellut lohikäärmettä, sanonut ettei tuolla ollut mitään hätää. Etenkään, koska mies ei tiennyt, oliko. Hänen herransa ei ollut kertonut, mitä lohikäärmeelle aiottiin tehdä eikä mies ollut halunnut inttää.

Kärryjen pyörät kolisivat mukulakivillä. Leyton nauroi innoissaan ja katseli vaihtuvia maisemia. Pojalla oli ollut koti-ikävä, eikä Rudyard voinut väittää tuon olleen ainoa. Myös mies oli ikävöinyt noina pitkinä päivinä kotiaan, ajatellut mitä voisi tehdä milläkin hetkellä, jos työtehtävä ei olisi pakottanut häntä lähtemään.
Kuin Rudyard pitäisi erikseen pakottaa lähtemään töihin.
"Olemme perillä", mies totesi kärryjen pysähtyessä ja käveli alas. "Viemme sinut sisälle."
Avatar

Monarkki

Viestit: 14470

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Kesä 25, 2009 7:21

Lounatuuli

Lounatuuli olisi kyllä nauranut päin Komentajan naamaa mikäli tämä olisi yrittänyt häntä rauhoitella. Ei hän uskonut edes että tuo häntä saisi rauhoiteltua vaikka mitä tekisi. Lounatuuli kun ei yhtään sattunut pitämään tästä herrasta ja jokainen sana mitä tuo tulisi sanomaan olisi kuin kirosana hänen korvilleen. Joten parempi vain että Rudyard piti suunsa kiinni ja antoi lohikäärmeen elellä omissa maailmoissaan.

Mukulakivitie ei todellakaan ollut Lounatuulen mieleen. Lohikäärme piti matalaa, krokotiilimaista murinaa koko matkan. Ainoa asia mikä sai lohikäärmeen rauhoittumaan vähän ja hymyilemään pienesti, oli pikku pojan nauru. Se sai lohikäärmeen hymyilemään pienesti, mutta ei siltikään rauhoittanut tätä kokonaan. Kaikki se hälinä ja tärinä mitä ympärillä kävi.. ehkä oli vain hyvä ettei Lounatuuli nähnyt mitään.
Lopulta he pysähtyivät ja Rudyard ilmoitti heidän olevan perillä. Lounatuuli hymähti pienesti ja nousi seisomaan, samalla kun hänet "talutettiin" pois kärryistä. Rydyard kertoi että Lounatuuli vietäisiin sisätiloihin... siinä vaiheessa Lounatuuli kavahti ja käänsi kasvonsa kohti Rudyardin ääntä, kohottaen kulmiaan erittäin kysyvästi.
"Kuinka pieniin sisätiloihin?" Lounatuuli kysyi.. kyllä, hän kärsi klaustrofobiasta eikä todellakaan tykännyt ahtaista tiloista..

Ros

Viesti Ke Heinä 01, 2009 7:44

Rudyard

Sotilaskomentaja katseli vierestä, kuinka lohikäärmettä saatettiin vaunuista. Lapsi roikkui edelleen hänen lahkeessaan - kaukaisesta sukulaisesta oli tullut puolijumala lapselle, tuohan oli nähnyt, kuinka mies oli vanginnut lohikäärmeen. Leytonin katse kuitenkin harhaili enemmän Lounatuulessa kuin urheana pitämässään sotilaassa. Rudyard ei huomannut tätä pikku yksityiskohtaa ja jos olisi huomannut, hän olisi antanut kakaralle pitkin korvia. Kehtasikin tuijotella vihollista noin arastelematta.
Pojan olisi pitänyt opetella kasvattamaan itsesuojeluvaiston.

Lohikäärme käänsi kasvonsa kohti Rudyardia ja hetken ajan mies oli varma, että tuo aikoi hyökätä hänen kimppuunsa.
Hyökkäystä ei kuitenkaan tapahtunut.
"Onko sillä väliä?" mies kysyi. "Sinulle on määrätty tietyt tilat enkä voi vaikuttaa asiaan, jos haluan pitää virkani."
Sotilas lähti kävelemään eteenpäin, samall kun hänen alaisensa lähtivät taluttamaan sidottua lohikäärmettä kohti tuolle erikseen valittua tyrmää. Rudyard saattoi esittää tietämättömämpää kuin oli koska oli kyllästynyt vastaamaan kysymyksiin, mutta jos näin oli, mies ei näyttänyt sitä sanoillaan.
EdellinenSeuraava

Paluu Laurina Arot

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö