Dragon hunt|| Ros


Arot sijaitsevat valtakunnan länsiosassa, aueten heti Quinn metsän vieressä ja jatkuen pitkälle pohjoiseen Kleth vuorelle asti. Arot ovat kumpuilevaa ja välillä tasaantuvaa ruohomaata silmänkantamattomiin. Aroilta löytyy kuitenkin teitä, jokia ja jopa pieniä järviä, jotka rikkovat tämän ruohomeren yhtenäisyyttä silloin tällöin. Kaksi suurinta tietä kulkevat ihmisten kaupungista Nahor kylään ja toinen suurin tie taas ihmisten kaupungista arojen halki Kleth vuorelle. Kleth vuorelle kulkevaa tietä ei kuitenkaan käytetä kovin usein lohikäärmeiden pelossa.

Aroilla sijaitsee tätä nykyä myös Haltioiden kaupunki. Pohjoisemmasta löytyy myös kyliä, jotka uhkarohkeana pitävät majaansa aroilla.

Haltiat pitävät aroja erittäin tarkkaan silmällä kaupunkinsa tähden, joten on erittäin todennäköistä törmätä haltioiden sotilaspartioihin aroilla, varsinkin eteläosassa.

Valvoja: Crimson

Avatar

Monarkki

Viestit: 14248

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Touko 26, 2009 5:52

Dragon hunt|| Ros

Lounatuuli

Päivä oli jo pitkällä. Kello lähenteli mukavasti jo iltapäivää, mikä tarkoitti sitä että lohikäärmeiden olisi parempi pysyä vain vuorilla ja odotella että päivä kääntyisi illaksi. Tietenkään Lounatuuli ei voinut jäädä iltaan odottamaan, vaan lähti liikkeelle samantien. Tällä kertaa hän ei halunnut leikkiä tai lennellä huvikseen, tällä kertaa hänet ajoi ulos luolastaan nälkä. Kyllähän lohikäärmeidenkin piti syödä sillointällöin. Onneksi Lounatuuli oli niitä lohikäärmeitä joiden ei tarvinnut syödä päivättäin, vaan hän pärjäsi hieman isommalla saaliilla muutaman viikon.
Siispä nuori lohikäärme pisti päänsä ulos luolastaan, tarkisti ettei kukaan ollut kyttäämässä lähistöllä ja lähti sitten lentoon. Nopeasti lohikäärme liisi alemman vuorenrinnettä pitkin, kunnes lähti vaakatasossa lentämään kohti aroja.
Aroilla oli aina jotain syötävää.. tosin yleensä Aroilla laiduntavat "makupalat" huomasivat lähestyvän lohikäärmeen jo kaukaa, mikä merkitsi sitä että piti alkaa ajojahtiin.. Piti vain toivoa ettei ruoka kerkeäisi kipittää metsään, siellä olisi hieman hankalampi metsästää, ainakin näin ison otuksen.

Käärmemäinen varjo lipui arojen yli täysin äänettömästi. Aurinko paistoi mukavasti taivaalla lämmittäen lohikäärmeen suomuja, mikä taas sai Lounatuulen yhä pirteämmälle tuulelle.
Pian näkökenttään osuikin muutama peura, jotka olivet uskaltautuneet pidemmälle aroille. Lounatuuli ei sen enempää miettinyt vaan syöksähti kohti peuroja suoraan yläpuolelta, antamatta edes pienintäkään varoitusta itsestään.
Siihen hyökkäykseen päättyi yhden peuran elämä. Lounatuuli musersi tuon leukojensa väliin yhdellä puraisulla, sen enempää ruualla leikkimättä. Muut peurat pinkoivat täyttä häkää takaisin metsään, päästellen hätäisiä huutoja matkallaan. Lounatuuli kohotti pääntä ylös ja hotkaisi peuran kitaansa sen enempiä pureskelematta ja jäi sitten pitkin pituuttaan makailemaan arolle, laskien päänsä alas nurmelle. Nyt pitäisi antaa ruuan sulaa... tämä ei ollut kyllä maailman paras paikka alkaa sulatella ruokaa, mutta Lounatuulelle ei ennenkään ollut aroilla mitään pahaa käynyt, joten miksi nytkään kävisi?
Nuori lohikäärme sulki silmänsä ja päästeli matalia, krokotiilin murahduksia muistuttavia äännähdyksiä, mitkä pitivät ainakin muut petoeläimet loitolla...

//ja ros herroineen tänne :) //

Ros

Viesti Ti Touko 26, 2009 6:33

Rudyard (+ alaiset)

Miehet olivat odottaneet lohikäärmeen luikertelevan luolastaan jo muutaman päivän ajan. He olivat väijyneet asemissaan ja odottaneet käärmeen tulevan nälkäiseksi jolloin sen viimeistään olisi lähdettävä luolastaan. He eivät kuitenkaan olleet odottaneet olevansa näin hyvätuurisia että olento lähtisi pesästään päiväsaikaan.
Luolan lähellä olleet miehet sytyttivät tulen. Sen savu kiertyi punertavana taivaalle - merkkinä siitä, että saalis oli lähtenyt liikkeelle.
Nämä miehet olivat ammattilaisia, koulutettu juuri tällaisia tehtäviä varten. Heidät oli valittu kymmenien miesten joukosa parhaina ja hyödyllisinä. Nuo olivat kuitenkin vain pelinappuloita strategin laudalla - hyödyllisiä ja hyvinkoulutettuja nappuloita, mutta siitä huolimatta pelkkiä nappuloita.

Savu kiemurteli taivaalla ja sai aikaan toisenkin savukiekuran lohikäärmeen valtavan varjon ylitettyä vartiopaikat. Käärmeellä ei näyttänyt olevan minkäänlaisia epäilyksiä tuosta punertavasta savusta vaan se jatkoi matkaansa suoraan ansaan.
Peurat laidunsivat hieman pidemmällä arolla ja metsästäjä hyökkäsi niiden kimppuun hiipien kuin varjo taivaalta. Yhden eläimen kohtaloksi tuli lopettaa elämänsä lohikäärmeen leuoissa muiden pyrähtäessä pakoon. Vieläkään ei ollut tapahtunut mitään tavallisuudesta poikkeavaa eikä nuori lohikäärme nähnyt mitään syytä kiirehtiä.
Saalistaja jäi varomattomasti arolle lepäämään. Sotilaan käsi kohosi rauhoittelevasti, vielä ei ollut oikea hetki hyökätä varomattoman, nuoren olennon kimppuun.
Miehet olivat piiloutuneet yllättävän taidokkaasti siihen nähden, että arolla ei ollut kovinkaan monia paikkoja, mihin piilottaa lähes kymmenen miehen joukot verkkoineen ja seipäineen.

Hiljaisten, krokotiilisimaisten murahdusten alkaessa punatukkainen komentaja nyökkäsi miehille. Nyt oli oikea aika iskeä.
Hyökkäys oli yksinkertainen. Voimakkaat, moneen otteeseen tarkastetut verkot otettiin käsiin ja miehet laukaisivat tarkoin suunnitellun ansan. Käärmeen ei pitäisi päästä pakoon miehiä, jotka hyökkäsivät sen kimppuun peitsin ja verkoin, tarkoituksenaan ainoastaan vangita tuo, vahingoittaa vain niissä määrin, missä oli pakko. Tämä kaikki tapahtui pelottavan järjestelmällisesti, kuin miehillä olisi ollut yhteinen tahto, yhteinen sisäinen tahto jota he seurasivat.
Kuin sotilaat olisivat olleet osa suurempaa kokonaisuutta.
Operaation aivot ei osallistunut hyökkäykseen. Rudyard jäi tarkastelemaan tilannetta hieman kauempaa, mutta kuka tahansa olisi pystynyt näkemään tuon miehen olevan johdossa. Punatukka seisoi omahyväisesti hymyillen, selkä suorassa, tuuli hiuksia pörröttäen katsellen strategiansa toteutumista.
Käärme oli hänen pääsylippunsa korkeampaan asemaan.
Avatar

Monarkki

Viestit: 14248

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Touko 26, 2009 8:21

Lounatuuli

Nuori uros ei kauaa kerennyt maassa makoilemaan, kun kuulikin jo nopeasti lähestyviä askeleita. Tietenkään Lohikäärme ei osannut odottaa mitään suurta tai vaarallista, ehkä joku utelias kadun tallaaja oli taas kiinnostunut lohikäärmeestä. Laiskan oloisesta Lounatuuli avasi silmänsä ja kohotti päätään, mutta nähdessään kuka lähestyi, hän räväytti silmänsä auki.
Alta aikayksikön lohikäärme oli jalkoillaan ja vispasi häntäänsä raivokkaasti, päästäen ilmoille valtavan, pitkälle kaikuvan karjahduksen. Lohikäärme avasi kitansa syöstäkseen tulta hyökkääjiä kohti, mutta samassa sen kidan ympärille kietoutui vahvasta teräksesta valmistettu ketju, joka sulki kidan sillä sekunnilla.
Lohikäärme yritti tempaista päätään ylemmäksi, mutta voimat pistivät vastaan.. mistä lähtien ihmisistä oli tullut näin hyvinä lohikäärmeen metsästäjiä?! Pidemmälle Lounatuuli ei kerennyt ajattelemaan, kun tunsi pistävää kipua solisluiden kohdalla.. keihäitä.. perhana, nämä miehet tiesivät selvästi mitä tekivätä. Lounatuuli heilautti häntäänsä valtavalla voimalla niin, että sai muutaman miehen viskattua kauemmaksi, häiriten näin näiden täydellistä yhteistoimintaa.

Lounatuuli kerkesi vilkaisemaan ympärilleen kunnolla ja näki kauempana punatukkaisen miehen seisomassa... tuon täytyi olla komentaja, kyllä Lounatuuli sen verran tiesi.
Sen pahemmin miettimättä Lounatuuli otti vauhtia ja rynnisti kohti punatukkaista miestä, mutta ei kuitenkaan päässyt viittä metriä pidemmälle kun jo verkko heitettin päin naamaa.. totta kai Lounatuuli siihen sotkeutui pahemman kerran, eikä aikaakaan kun miehet viimeistelivät lohikäärmeen liikuntakyvyttömäksi ja kellistivät tämän vasten maata.
Lohikäärme ei silti luovuttanut vaan odotti pienintäkin virhettä näiden toiminnassa, muristen erittäin agressiivisesti. Ilma sen ympärillä lämpeni ja mikäli joku olisi tarpeeksi tyhmä mennäkseen koskekaan lohikäärmeen suomuja, olisi tuo varmasti saanut mukavat palovammat käsiinsä..

Ros

Viesti Ke Touko 27, 2009 7:41

Rudyard

Komentaja seisoi yllättävän tyynesti lohikäärmeen syöksyessä häntä kohti.
Kun tuo oltiin saatu taltutettua, mies Rudyard vilkaisi olkansa yli.
Pienikokoinen nainen seisoi Rudyardin takana ja mies kääntyi hetkeksi tuon puoleen hymyillen. Lopulta hän lähti lähestymään lohikäärmettä mukanaan suurisilmäinen poika. Lapsen pehmeät, vaaleanpunaiset sormet olivat kietoutuneet miehen valkeiden sormien ympärille mutta kaksikon punaisista hiuksista saattoi olettaa noiden olevan läheistä sukua vaikkei muita yhtäläisyyksiä löytynytkään.
Punatukka nosti pikkuserkun poikansa - äidin puolelta - tukevasti syliinsä voidakseen joudttaa askeliaan matkalla lohikäärmeen luo.
"Kuulin, että pidät lapsista", mies totesi hymyillen, katsoen suoraan kahlittuun lohikäärmeeseen. "En valitettetavasti löytänyt sopivaa lohikäärmeen tai haltian penikkaa tähän tehtävään, mutta eiköhän pikku Leyton kelpaa."
Rudyard oli käyttänyt hyväkseen kaikkia mahdollisia heikkouksia, mitä oli käärmeestä kuullut. Sukulaispoika oli hänen kilpensä jonka vuoksi lohikäärme ei voisi harkitakaan hyökkäämistä, ainakaan jos sotilaan kuulema piti paikkansa. Leyton kuitenkin oli mahdottoman viattoman näköinen suurine, ruskeine silmineen, lapsuudenpulleine jäsenineen, vaaleanpunaisine raajoineen ja kiharine, punertavine hiuksineen sekä pisamisine kasvoineen.
Miksi mies oli valinnut oman sukulaispoikansa tähän? Hänen sukunsa ei ollut kovinkaan arvokasta, hän ei edes tuntenut pikkuserkkuaan joten lapsi olisi voinut olla täysin vieras. Sen lisäksi he sattuivat näyttämään samalta, isältä ja pojalta oletettavasti, joten lohikäärme tuskin uskaltaisi edes harkita komentajan vahingoittamista.

Rudyard ei ollut täysin tyytyväinen miestensä tänäiseen suoritukseen. Sotilaat olivat saaneet lohikäärmeen kiinni ja kaikki oli aluksi sujunut täydellisesti. Olento oli kuitenkin murtanut sotilaiden rivistön hetkeksi ja tuon pienen hetken ajan punatukkainen oli ollut varma, että joutuisi ottamaan lapsen kilvekseen liian aikaisin.
Mies laski lapsen alas ja kääntyi varajohtajan puoleen. Tuo mies oli hoitanut hommansa tällä kertaa hyvin.
"Tilanneraportti", Rudyard totesi pehmeästi, mihin pidempi mies kuittasi etteivät he olleet menettäneet yhtään miestä. Pian tilanneraportissa selvisi, että yksi oli murtanut muutaman kylkiluun ja toinen murtanut kätensä. Keihäitä oli katkennut muutama mutta yksikään verkko ei ollut rikkoutunut.
"Tarvitsemme lisää treeniä", perfektionistinen komentaja totesi huultaan purren. Hän oli toivonut tämän menevän täydellisesti - hän oli valinnut miehensä suuremmasta joukosta ja vaikka hänen joukkonsa oli suppea, se oli sitäkin intensiivisemmin koulutettu.

Komentaja asteli pehmeästi lähemmäs lohikäärmettä.
"Onnittelut, saat ilmaisen matkalipun kaupunkiimme."
Avatar

Monarkki

Viestit: 14248

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Touko 27, 2009 11:50

Lounatuuli

Kieltämättä Lounatuulella kävi mielessä, että hän odottaisi tuon punatukkaisen miehen tulevan lähemmäksi ja sitten repäistä itseään sen verran irti että saisi edes kuumaa ilmaa puhallettua tuon naamalle, mutta jätti sen tekemättä huomatessaan että tuolla oli lapsi mukana..
Liekö oma ipana, siltä se vähän kyllä näytti. Lohikäärme ei tehnyt mitään vaan makasi hiljaa paikallaan, päästäen yhä matalaa murinaa. Tosin se hiljeni kun mies saapui tarpeeksi lähelle ja alkoi puhumaan hänelle. Lounatuuli tuijotti miestä hiljaa vaaleansinisillä silmillään, silmäillen samalla poikaa tuon sylissä... Mistä lähtien kuolevaisista oli tullut noin kieroja? Ilkeää, mutta silti ihailtavaa.. sitä Lounatuuli ei kyllä sanonut ääneen. Sitten mies laski pojan alas ja kääntyi puhumaan miehilleen. Lounatuuli jäi tuijottamaan poikaa melko mitään sanomattomalla ilmeellä. Olisiko pitänyt sääliä kerätä? Jos vääntäisi kasvoilleen pienen epätoivon ja anelevat silmät niin olisiko tuo penikka saanut "isänsä" mielipiteen muuttumaan? Tuskin ja Lounatuuli päätti täydessä hiljaisuudessa että tuo mies oli pojan isä.

Sitten mies tuli taas lähemmäksi Lounatuulta, joka siirsi astetta vihaisemman katseensa mieheen, tämän ilmoittaessa että Lounatuuli oli saanut ilmaisen lipun ihmisten kaupunkiin. Voi tätä onnen päivää! Tosin sitten Lounatuuli väänsi kasvoilleen pienen hymyn ja alkoi naureskella itsekseen.
"Ja milläs ajattelit minut sinne raahata? Minähän pysyn tasan tässä" Lounatuuli sanoi iskien samalla kyntensä maahan, vakuuttaakseen että hänen aikomuksensa oli todellakin pysyä tässä.
Miten Lounatuuli pystyi puhumaan vaikka hänen kita oli suljettu? Eihän hänen tarvinnut edes avata kitaansa kun puhui. Nyt hänen puheensa kuulosti siltä kuin se olisi kaikunut suoraan hänen ajatuksistaan.
Niin... mitenköhän tuo mies oli ajatellut saada suurehkon lohikäärmeen kaupunkiin? Lounatuuli ei todellakaan ollut yhteistyöhaluinen siinä hankkeessa ja hän päätti olla sortumatta uhkauksiin.. tokihan nuo voisivat uhata että tappaisivat Lounatuulen tähän paikkaan jos tuo ei liikkuisi, mutta kai se oli sama kuolisiko tässä vai sitten myöhemmin ihmisten käsittelyssä... Kyllä Lounatuuli arvosti omaa elämäänsä, mutta siltikään hän ei pelännyt kuolemaa.

Ros

Viesti Ke Touko 27, 2009 5:13

Rudyard

Rudyard hymähti kuullessaan ajatukset päänsä sisällään. Hän ei pitänyt ajatuksesta, että joku pääsisi hänen päänsä sisään edes niissä määrin, että pystyi keskustelemaan telepaattisesti hänen kanssaan. Mies kuitenkin kesti sen ilmekään värähtämättä, vaaleille huulille nousi tyytyväinen hymy toisen iskiessä kyntensä maahan ja ilmoittaessa, ettei aikonut liikkua mihinkään.
"Mukavaa, että tulit kysyneeksi", komentaja totesi pehmeästi ja sipaisi punaisia hiuksiaan omahyväisesti. "Astuit ansaan hyökätessäsi sen peuran kimppuun. Jo silloin olit verkossa vaikka vaikutat kuvittelevasi, että ainoat sinua kahlitsevat verkot ovat päälläsi."
Rudyard otti jälleen muutaman askeleen lähemmäs käärmettä ja miehen lahkeeseen kiinnittynyt lapsi seurasi tuon askelia. Pikkupoika tuijotti silmät hämmästyksestä pyöreinä valtavaa mateliaan, tajuamatta miten vakava asia oli. Leyton oli kasvatettu kuten useimmat lapset - uskomaan taikaolentojen pahuuteen ja leikkimään lohikäärmettä tappavaa ritaria.
Sotilas potkaisi pehmeästi maata verkon päältä. Lohikäärmeen alle oli kätketty valtava verkko joka oli vahvistettu metallilla muutamista solmukohdista
"Me vain kiskomme sinut väkisin kuljetusvälineeseen. Se saattaa olla hankalaa, mutta meillä on aikaa käyttää siihen muutamakin päivä, lopulta sinäkin väsyt puristamaan maata kynsilläsi."

Rudyard ei vaivaantunut uhkailemaan olentoa tuon hengen riistämisestä. Eihän hän voinut pitää lupauksiaan tuon tappamisesta eikä mies voisi edes kiduttaa tuota näyttääkseen olevansa tosissaan.
Lohikäärme oltiin haluttu mahdollisimman hyvässä kunnossa.
"Tietenkin minulla on varasuunnitelma jos rimpuilet liikaa tai saat verkon osittain rikki, jolloin emme voi kuljettaa sinua pois helposti", mies totesi. Hän nosti jälleen lapsen syliinsä ja suuteli tuon otsaa isällisesti. "Silloin minun täytyy haetuttaa tänne lapsia ja teloituttaa heidät silmiesi edessä. Et ehkä välitä omasta elämästäsi mutta viattomien, nuorten olentojen uhraaminen itsepäisyytesi takia tuskin kuuluu tapoihisi."
Poika sylissään Rudyard kyyristyi lähemmäs lohikäärmeen päätä.
"Et kai aio pakottaa minua äärimmäisiin keinoihin?" mies kysyi ja väläytti toiselle hymyn, joka kertoi, että hän oli itse valmis tappamaan lapsia saadakseen työn tehtyä.
Avatar

Monarkki

Viestit: 14248

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Touko 27, 2009 6:44

Lounatuuli

Mies suorastaan etoi Lounatuulta.. vielä puuttuisi sarvet ja häntä niin tuo olisi ollut täydellinen piru. Lohikäärme seurasi katseellaan miehen liikkeitä ja kuunteli kun tuo kertoi mahtavasta suunitelmastaan... Siinä sitten kävi ilmi että Lounatuulen alla oli valtava verkko. Tämä kaikki yhden lohikäärmeen nappaamiseen? Woah, Lounatuuli oli otettu, mutta toisaalta taas sehän oli melko ymmärrettävää.. Lohikäärmeet olivat vaikeita otuksia pyytää, eikä lohikäärmettä saanutkaan kiinni tuosta vain kävelemällä sen luolalle.
No, Mies kertoi että nämä aikoisivat vaikka väkisin raahata Lounatuulen kaupunkiin ja että näillä oli aikaa vaikka muille jakaa... niin oli Lounatuulellakin! Tosin tottahan se oli, ettei lohikäärme ikuisuuksiin jaksanut vastaan pistää. Jossain se raja meni jopa näilläkin olennoilla. Mutta silti Lounatuuli oli valmiina pistämään hanttiin viimeiseen asti. Ei hän pelkästä ajatuksesta luovuttaisi.

Sitten mies kertoi että hänellä oli myös varasuunnitelma? Lounatuuli vilkaisi kysyvästi mieheen, joka otti pikku pojan syliinsa ja suukotti tuota otsalle... söpöä, mutta Lounatuuli jätti tuonkin reaktion sanomatta.
Miehen seuraavat sanat saivat lohikäärmeen tempaisemaan kehoaan erittäin rajusti ja päästämään pitkän, ilkeän murahduksen.. mutta eihän tuo siitä ansasta mihinkään liikkunut. Siinä oli ja pysyisi.
"ja te ihmiset sanotte meitä hirviöiksi" Lounatuuli totesi sitten rauhoituttaan ja hyväksyi sen tosiasian että tästä ei ollut kuin yksi tie pois..
Toisaalta.. oliko Lounatuuli valmis uhraamaan oman vapautensa ja henkensä lapsien tähden, jotka kuitenkin kasvatettaisiin pelkäämään tai vihaamaan hänenkaltaisia "friikkejä"?.. oli, Lounatuuli oli sen verran lapsirakas otus ettei halunnut nähdä yhdenkään näistä kärsivän.
Lounatuuli lopetti pienimmänkin liikehdinnän ja päsäti kyntensä irti maasta.. tämä ei siltikään tarkoittanut että hän yhteistyöhön rupeisi, mutta ei aikonut kyllä pistää hanttiinkaan jos lapsien hengestä oli kyse.
"mistä lähtien ihmiset ovat pyytäneet, eivätkä tappaneet lohikäärmeitä?" Lounatuuli kysyi nostaessaan katseensa takaisin mieheen ja jäi tuijottamaan tuota jäätävän kylmillä silmillään.

Ros

Viesti Ke Touko 27, 2009 7:17

Rudyard

Rudyard katseli lohikäärmettä odottavasti. Hänen tunnustuksensa varasuunnitelmasta sai olennon tempaisemaan aggressiivisesti itseään kahlitsevia verkkoja mutta tuon keho ei liikkunut mihinkään. Miehet olivat tehneet ammattilaismaista työtä ja kahlinneet matelian paikalleen.
Mies naurahti toisen kommentille.
"Sitähän te olettekin", komentaja totesi. "Ja hirviöiden kiinniottamiseksi ja mahdollisesti tuhoamiseksikin on käytettävä äärimmäisiä keinoja - vaikka muuttuisitkin itse hirviöksi." Hän näki asian tällä tavalla - mies ei ollut hyvä ihminen eikä hän yrittänytkään olla. Todellisen strategin olisi nähtävä alaiset pelinappuloina, liikutettava noita kuin shakkilaudalla ja oltava valmiina uhraamaan muutama sotilas voiton vuoksi.

Mies oli osannut arvata, että lohikäärme oli liian lempeä ja lapsirakas ettei voisi antaa edes ihmilasten kuolla. Kuinka naiivi tuo olento osasikaan olla.
Sotilas oli lähes nauraa ääneen, tämä oli liian helppoa.
Lohikäärme lopetti liikehdintänsä eikä aikonut enää pistää hanttiin. Punatukka nyökkäsi alaisilleen jotka lähtivät valmistelemaan saalista sen kuljetusta varten. Valtavaa verkkoa alettiin kuroa kasaan.

Komentaja seurasi katseellaan alaisiensa toimia mutta lohikäärmeen puhuessa hänelle keltaisten silmien katse kääntyi jälleen tuohon. Leyton liikkui levottomasti tilanteen jännitysen ansiosta mutta sotilas ei edes vaihtanut tuota parempaan asentoon.
"Harmikseni minä olen vain nappula herrani shakkilaudalla", mies totesi. "Toteutan vain saamiani määräyksiä." Hänelle oltiin annettu mahdollisuus vangita lohikäärme joka takaisi hänelle oletettavasti ylennyksen. Sen enempää miehen ei ollut tarvinnut tietää.
"Teen tämän nähdäkseni, millaista tulosta harjoitus on saanut aikaan. Mieheni liikkuivat paremmin kuin ammattilaiset, olen ylpeä heistä vaikka rikoit suorituksen täydellisyyden."
Mies puhui asiasta, kuin se olisi ollut urheilua. Helppohan hänen oli, hän ei ollut ollut vaarantamassa henkeään vaan seissyt kauempana.
Avatar

Monarkki

Viestit: 14248

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Touko 28, 2009 11:21

Lounatuuli

Täydessä hiljaisuudessaan Lounatuuli kirosi tuon miehen alimpaan helvettiin palamaan muiden pakanoiden kanssa... Tuon miehet alkoivatkin sitten kuroa verkkoa kasaan komentajansa käskystä.. Lounatuuli salaa toivoi että joku näistä oli tarpeeksi tyhmä tai huolimaton ja jättäisi hänen kuononsa ympärillä olevan ketjun turhan löysälle.. Äkkiäkös Lounatuuli tuon ketjun saisi pois ja sen jälkeen kärventyisivät kaikki kilometrin säteellä.. paitsi pikku poika, häntä Lounatuuli ei halunnut satuttaa.. näemmä tuo mies oli senkin keksinyt ja käytti poikaa tavallaan kilpenä. Raukkamaista, jos Lounatuulelta kysyttiin, mutta sinänsä erittäin imartelevaa. Jos tuo kerran turvautui äärimmäisiin toimiin jottei lohikäärme hyökkäisi hänen kimppuun.

Mies kertoi noudattavansa vain saamiaan määräyksiä.. käsky tuli ylemmältä taholta? No nyt alkoi kiinnostamaan. Sitten tuo vielä kehuskeli omia miehiään ja kertoi olevansa ylpeä näistä.. Lounatuuli suorastaan aisti kuinka miehet tunsivat ylpeyttä ja itsevarmuutta kun komentaja heitä oli kehunut.
Äkkiä Lounatuuli väänsi kasvoilleen virneen ja heilautti häntäänsä sen verran voimaakkaasti että aiheutti miesten keskuuteen pienen paniikinomaisen liikkeen..
"samanlaisia pelkureita te kaikki olette. menkää kotiinne kuolemaan rauhassa vanhuuteenne" Lounatuuli totesi virnistäen, jatkaen jälleen liikehdintäänsä ja iski kyntensä takaisin maahan.. kyllä hän aikoi vielä pistää hanttiin! Ei luovutettu niin helpolla.. eihän tuo mies vielä ollut ketään tässä teurastamassa.
"Te ihmiset tulette vielä tuhoamaan itsenne tuolla ylimielisyydellä" Loihkäärme lisäsi lähtiessään kiskomaan päätään ylemmäksi.. tosin eihän se puolta metriä maanpinnasta korkeammalle kohonnut, sen verran jykevät olivat näiden miesten varusteet.. perhana.
Lounatuuli suuntasi kuononsa kohti punatukkaista miestä ja puhalsi sieraimistaan todella kuumaa ilmaa... eihän se ketään tappanut, korkeintaan poltti epämukavasti, mutta tuon parempaan Lounatuuli ei kyennyt kahlittuna.
Hänellä kävi kyllä mielessään muuttaa muotoaan ihmismäiseksi, mikä varmasti hämäisi miehiä.. tuossa muodossa hän saattaisi päästä irti kahleista, mutta sitten hän olisi haavoittuvaisempi ja voimattomampi.. Lisäksi hänet olisi silloin helpompi kuskata minne tahansa, joten Lounatuuli jätti senkin vaihtoehdon kokeilematta.

Ros

Viesti To Touko 28, 2009 11:59

Rudyard

Kukaan miehistä ei missään vaiheessa näyttänyt tekevän virheitä. Kuonon ympärille jätetty ketju pidettiin kireänä eikä yksikään toheloinut muidenkaan käärmettä kahlitsevien ketjujen kanssa. Tätä oltiin suunniteltu ja harjoiteltu useamman viikon ajan ja komentaja ei ollut sallinut keskinkertaisia suorituksia. Jos jokin oli mennyt pieleen, kaikki oli aloitettava alusta. Hän oli koonnut hyökkäusstrategiaansa kuin palapeliä - jokaisen palan olisi sovittava kohdalleen tai muuten koko rakennelma sortuisi kuin lapsen hiekkalinna nousuveden tullessa.
Miehet tiesivät, mitä tapahtuisi jos he olisivat huolimattomia. Kuolleeksi palaminen ja komentajan raivo saivat heidät toimimaan mahdollisimman tarkasti ja panemaan pienimmätkin yksityiskohdat merkille.

Hännän heilautus kuitenkin säikäytti miehet täysin. He olivat olettaneet matelian jo luovuttaneen ja antavan heidän suosiolla vangita tuon. Sen sijaan olento piiskasi hännällään maata. Hajonneet rivistöt kokoontuivat kuitenkin hetkessä.
Punatukkainen komentaja kohautti olkiaan kuullessaan äänen päänsä sisällä.
"En usko, että vanhuuteen kuoleminen on kovinkaan monien miesteni suunnitelmissa", Rudyard totesi. Hän ei maininnut millä tavalla oli itse aikeissa kuolla eikä ollut rehellisesti sanottuna miettinyt kuolemaa. Elämä oli eläviä varten, kuolema kuolevia. Mies oli edelleen elossa, joten miksi miettiä etukäteen sellaista, minkä joutuisi kohtaamaan välttämättömästi?
Kuono kohotettiin sotilaskomentajaa kohti ja miehen päälle puhallettiin kuumaa ilmaa. Ainoa, mikä hänestä sai sitä osakseen olivat hansikoidut kädet. Lapsi miehen sylissä sen sijaan sai tuntea poltteen pyöreillä kasvoillaan. Pulleat kädet puristuivat hetkeksi nyrkkiin ennen kuin pikkuinen purskahti itkuun. Huomattuaan kuitenkin, ettei Rudyard pahemmin välittänyt kyynelistä itku muuttui säälittäväksi nyyhkytykseksi.
"Ja minä luulin, että sinä pidit lapsista", komentaja totesi kylmästi ja vaihtoi lapsen asentoa sylissään kuin tuo ei olisi ollut lainkaan elävä olento vaan ainoastaan kilpi.

Lohikäärme ei näyttänyt luovuttavan.
"Aiot siis taistella vastaan?" Rudyard kysyi ja kääntyi katsomaan korkea-arvoisimpaan alaiseensa. "Toisitteko ensimmäisen lapsen tänne -- ei, tuokaa heidät kaikki. Arvon herra lohikäärme saa itse valita, kenet heistä teloitamme ensimmäisenä."
Alaisen kasvoilla ei näkynyt epäröinnin merkkiäkään tuon nyökätessä ja luvatessa toteuttaa komentajansa käskyn. Rauhallisesti mies lähti kävelemään pois päin.
"Haluat siis tosiaan, että todistan sinulle olevani tosissani?" Rudyard kysyi hymyillen ärtyneesti. "Hyvä on, jos se on toiveesi, olen valmis toteuttamaan sen. Itsepäisyyksissäsi tietenkin uhraat lapsen hengen, minulla tuskin on vastaansanomista siihen."
Mies tiesi, ettei tuo olento antaisi mitä suurimmalla todennäköisyydellä hänen uhrata lapsia. Noiden lapsien henki ei kuitenkaan merkinnyt paljoakaan miehelle - he olivat orpoja jotka oltiin puettu muutamissa tapauksissa hienoihin vaatteisiin, aivan kuin heidät olisi todella otettu hienommista perheistä. Hän pääsisi kenties ihailemaan, millaisista lapsista olento piti eniten ja uhrata niitä tuon edessä.
Rudyard saisi tietää enemmän olennon heikkoudesta ja voisi käyttää sitä entistä julmemmin hyväkseen.
Avatar

Monarkki

Viestit: 14248

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Touko 28, 2009 1:11

Lounatuuli

Lapsen alkaessa itkemään Lounatuuli puristi silmänsä kiinni ja veti päätään taaemmas.. jos hänellä olisi ollut korvat, ne olisivat nyt aivan varmasti luimussa. Ei tarkoituksena ollut satuttaa pikku poikaa, mutta näemmä vanhko pääsi käymään. Ehkei pitäis antaa raivon vallata itseään.
Lohikäärmeen pää heittelehti hetken edestakaisin, kunnes lapsi lopetti itkemisesnsä. Kävi kyllä harvinaisen selväksi että Lounatuuli oli se, joka välitti tuon lapsen kyynelistä enemmän kuin tuo mies. Tosin käytöksen perusteella tuo ei tainnutkaan olla pojan isä.. tai sitten hän oli erittäin sydämetön mies.
Ai aiot siis taistella vastaan? Totta hemmetissä Lounatuuli aikoi, mutta kuullessaan miehen seuraavat sanat lohikäärme pysähtyi kuin seinään. Tuo ei voinut olla tosissaan! Antoiko heidän kuningas muka miestensä tehdä tällaista?! Toisaalta, kuka nyt orvoista välitti.. nuo kuolisivat kuitenkin kaduille joko nälkään tai sitten muuten.. surullinen tosiasia jonka lohikäärmekkin tiesi. Hän ei kyllä tietänyt että mies käytti orpoja lapsia tässä hankeessaan, mutta pystyihän sen pienellä järjellä päättelemään.

"HYVÄ ON!" Lohikäärme karjaisi sitten kun mies oli jo valmiina teloittamaan pikku lapsia tämän silmien edessä.
Aneemisesti Lounatuuli vaipui takaisin maan tasalla lopettaen liikehdintänsä ja irroitti otteensa taas maasta, tuijottaen eteensä mitään sanomaton ilme kasvoillaan. Suoraansanottuna se ei enää tiennyt mitä tehdä... Se ei todellakaan halunnut vapaaehtoisesti luovuttaa, mutta nyt ei näyttänyt olevan mitää muutakaan vaihtoehtoa.. Tosin jos tuo nyt olisi lapsia Lounatuulen silmien edessä teloittanut, olisi viha vain yltynyt. Vihaisena Lounatuuli ei pahemmin ajatellut järkevästi, sen verran alhainen hänen sivistyskynnyksensä oli. Loppujen lopuksi hän oli vain lohikäärme jonka ei olisi pitänyt kyetä edes keskustelemaan sivistyneesti. No, hän oli poikkeus, kuten muutama muukin täällä.
Kiltisti Lounatuuli antoi miesten kahlita hänet kuljetusta varten.. mutta ei hän siltikään itse meinannut kylään kävellä, saisivat vaikka kantaa hänet jos väkisin halusivat lohikäärmeen sinne viedä!

Ros

Viesti To Touko 28, 2009 5:24

Rudy

Lohikäärme kärsi henkisesti huomatessaan, että tuo puhallus oli saanut enemmän tuhoa aikaan lapseen kuin tuota sylissään pitelevään mieheen. Rudyard ei ollut saanut kuumaa ilmaa lainkaan kasvoilleen ja ainoastaan hansikkaat tuntuivat painostavan nihkeiltä ja sormien liikuttaminen tuotti pienen hetken ajan veuksia.
Miehen uhkaus sai lohikäärmeen lopettamaan tempomisen. Sormiaan napsauttamalla mies pysäytti oikean kätensä, joka oli kävellyt lähes teennäisen hitaasti poispäin. Odottaen, että komentaja käskisi hänen pysähtyä.
Rudyardin suunnitelma ei tietenkään ollut kuninkaan keksintöä - komentajan herra ei ollut käskenyt alaisensa käyttää lapsia kiristämiseen ja lohikäärmeen rauhoittamiseen. Sotilas kuitenkin uskoi herransa hyväksyvän sen jos sattuisi siitä kuulemaan. Nuo lapset olivat olleet tulevaisuudettomia kakaroita, ilman perheitä he kuolisivat luultavasti vuoden sisällä jos jatkaisivat elämäänsä kadulla. Orpokotiin vietyinä noista lapsista tulisi vain kelvottomia aikuisia. Katkeria nuoria jotka ryhtyivät vihaamaan kaikkea ympärillään.
He eivät kaivanneet sellaisia lapsia. Yhteiskunta ei tehnyt tuolla roskasakilla mitään.

Lohikäärme vaipui maahan ja lopetti liikehdintänsä. Kynnet irroitettiin maasta ja olento päätyi tuijottamaan eteensä kasvoillaan mitäänsanomaton ilme. Tuo vaikutti luovuttaneensa lopultakin eikä uusia raivoisia kuuman ilman purkauksia olisi tiedossa kunhan mies muistaisi pitää pojan lähellään.
"Oikeastaan olisi helpompaa, jos olisit hieman yhteistyöhaluisempi mutta annan sinun pitää ylpeytesi", mies totesi tarkastellen lohikäärmettä katseellaan. Alaiset lähtivät raahaamaan tuota kuljetusvälinettä kohti ja koska matka kului hitaasti, komentaja pystyi kulkemaan verkon vierellä nauttien saaliinsa katselusta. Leikkisä suudelma painettiin sylissä istuvan pojan otsalle ja tuon korvaan kuiskittiin kehuja. Mies oli äsken näyttänyt, kuinka kylmästi osasi suhtautua lapseen ja kuinka vähän tuosta välitti mutta siitä huolimatta pikku Leyton vaikutti ilahtuvan lumoavan äänen kehuessa tuota.
"Saat varmasti pian tietää, mihin sinua tarvitaan", Rudyard totesi katsellessaan, kuinka lohikäärmettä nostettiin sisälle kuljetusvälineeseen - mies itse jäi ulos katselemaan.
Avatar

Monarkki

Viestit: 14248

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Touko 30, 2009 12:10

Lounatuuli

Oli suorastaan nöyryyttävää alistua edes tämän verran kuolevaisten tahtoon, mutta punatukkaisen miehen mainitessa yhteistyön, Lounatuuli puuskahti erittäin äänekkäästi. Sen verran ylpeyttä hänellä oli ettei suosiolla kipittelisi toisten vangiksi. Vaikka, tyhmähän hän oli ollut kun oli edes langennut tähän ansaan. No, ainakaan hän ei hävinnyt huonolle. Siinä kun miehet häntä siirsivät, Lounatuuli alkoi miettimään miksi he edes näkivät tämän vaivan? No, saattoi olettaa että punatukka saisi ylennyksen, jos ihan kuninkaan käskystä oli lohikäärmettä alkanut metsästämään.. mutta olivatko nämä ottaneet vain satunnaisen lohikäärmeen vanginneet vai tarkoituksella yhden niistä jotka olivat liittoutuneet haltioiden kanssa? Tiedä sitä, eikä Lounatuuli oikeastaan halunnutkaan tietää.
Lounatuuli seurasi sivusilmällä kun mies taas paapoi poikaa sylissään... oliko tuo kaksijakoinen persoona? Ota tuostakin nyt selvää. Ihmiset olivat aina olleet omituisia Lounatuulen mielestä.. paitsi lapset. Lapset olivat yllättävän "helppo lukuisia" otuksia, mutta kasvaessaan heistä tuli entistä monimutkaisempia ja lopulta niin outoja ettei lohikäärmeen aivot riittäneet tulkisemaan kaikkia noiden tunteita.

Lounatuuli ei tiennyt miten miehen seuraaviin sanoihin olisi pitänyt reagoida. Hetken lohikäärme tuijotti miestä sanomatta mitään, kunnes tuhahti jälleen äänekkäästi.
"ehkä kuninkaanne haluaa tappaa lohikäärmeen, mutta ei ole enää kykenevä lähtemään ulos pesästään." Lounatuuli totesi astetta ilkuvammalla äänellä.. ihmisten kuningas.. pah.
Lounatuuli kyllä muisti millainen mies kuningas oli ollut nuoruudessaan. Ei kuningas tyhjästä ollut repäissyt kunnioitusta ja petojen päitä seinilleen.. kyllä tuo joskus oli osannut saalistaa, mutta ihmisissä oli se pieni paha vika.. vanhuus.
Lounatuuli ei edes halunnut kuvitella miltä tuntuisi elää niin lyhyt elämä. Eihän siinä ajassa kerennyt tekemään mitään. Mutta ehkä oli vain hyvä ettei ihmiset eläneet pidempään, johan noita oli jo tarpeeksi täällä taruolentojen riesana.
"...sinä tunnut tietävän vaikka mitä minusta, mutta minä en edes tiedä sinun nimeäsi" Lounatuuli totesi sitten hetken hiljaisuuden jälkeen.. halusiko hän edes tietää tuon nimen? Ehkä, tietäisipähän ainakin kenelle kostaa jos ikinä pääsisi vapaaksi.

Ros

Viesti Ma Kesä 01, 2009 9:58

Rudyard

Rudyard naurahti. Hän tavallaan piti tästä lohikäärmeestä. Lounatuulessa oli alistuneenakin sellaista uhoa, mitä ei kaikissa ihmisissä nähnyt. Tuo jaksoi tuhahdella vaikka raskaat verkot painoivat selkää ja miehet kiskoivat sitä juuri vankeuteen kuljettaviin kärryihin. Joskus mies taas muisti, mitä oli nuorena nähnyt haltioissa - mitä ihmeellisyyttä oli ihaillut maagisessa kansassa.
"Ei hänen korkeutensa aivan niin vanha vielä ole", sotilas totesi pehmeästi ja hymyili hurmaavaa hymyä. "Hän oli mahtava mies nuoruudessaan ja on sitä yhä, mutta kuninkaalla on vastuunsa. Jos hän aikoo tappaa sinut itse, niin eikö ole ymmärrettävää, että hän lähetti jonkun tilalleen. Herrani ei olisi voinut jättää valtakuntaa pärjäämään omillaan."
Rudyard tiesi jonkin verran hallitsemisesta. Hän kuitenkin oli jokapäivä tekemisissä vallan kanssa ja hallitsi itse omia alaisiaan. Jos mies jätti puutarhansa kastelematta, se ei tuottaisi satoa seuraavana syksynä - kansa oli lähes samanlaista kuin puutarha ja kuningas sen puutarhuri.
Eikä kuningas ollut enää nuorukainen. Matka olisi ollut miehelle hyvin rasittava, vaikkei tuo vielä mikään ikäloppu ollut. Tätä sotilas ei kuitenkaan myöntänyt ääneen.

Lohikäärme kysäisi vierellään kävelevän miehen nimeä. Olihan se tietenkin reilua, että Lounatuuli saisi tietää, kenelle kostaa mahdollisesti pakoon päästessään tai kenen perheen paremman puutteessa repiä kappaleiksi.
"Niin tosiaan", punatukka totesi. "Täytyyhän sinun tietää, kenelle kostaa, jos joskus pääset vapaaksi."
Tuossa tilanteessa sotilas olisi pulassa. Hänestä ei ollut kukistamaan lohikäärmettä yksinään - hän oli joukkuepelaaja. Hän oli se, joka ei vaarantanut henkeään vaan antoi muiden tehdä sen ja todellisen tilanteen tullessa hänen alaisensa joutuisivat suojelemaan komentajaansa.
Mies ei ollut ketjun heikoin lenkki, muttei myöskään vahvin. Hänen taistelutaitonsa olivat auttamattoman keskinkertaiset.
"Rudyard", punatukka lopulta kertoi nimensä.

Miehet lähtivät nostamaan Lounatuulta sisälle kuljetusvälineeseen. He olisivat heti lähtövalmiita, mutta matka tulisi pikaisesta lähdöstä huolimatta kestämään pitkään. Nyt heillä oli lohikäärmeen painava keho raahattavana mukanaan aina linnalle asti.
Avatar

Monarkki

Viestit: 14248

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Kesä 02, 2009 11:53

Lounatuuli

Punatukkaisen miehen kehuessa omaa kuningastaan sanat menivät kuin kuuroille korville. Lounatuulelle kuningas, prinsessa, prinssi tai tuo punatukkainen mies eivät olleet sen kummempia kuin tavallisia kuolevaisia... paitsi että näillä tunnetusti oli enemmän valtaa. Mutta se ei muuttanut asiaa, kuolevaisia nuo silti oli. Tosin Lounatuuli tiesi yhtä jos toistakin kuninkaan ipanoista....
Taas lohikäärmeen teki mieli pistää hanttiin... mutta se hillitsi oman raivokkuutensa ja tyytyi olemaan heittopallona tässä pelissä. Hän ei yhäkään halunnut nähdä yhdenkään lapsen kuolevan. Sekin oli hassua.. hän piti lapsista, mutta nämä kuitenkin kasvatettiin vihaamaan hänenkaltaisiaan ja aikuisina he olisivat niin ahdasmielisiä ettei heistä enää vointu edes pitää.. joten miksi lohikäärme piti pienistä lapsista, jotka eivät tulleet koskaan pitämään hänestä? Elämän suuria mysteerejä.

Mies tosiaan aikoi vastata Lounatuulen epäsuoraan kysymykseen. Tuo selvästi luki lohikäärmeen katseesta miksi tuo hänen nimeään tarvitsi.. kyllä, Lounatuulen täytyi tietää kenelle kostaa jos pääsisi vapauteen. ja sen koston Lounatuuli aikoi myös saada! Tosin se saattaisikin sitten olla hankalampi operaatio.
Mies kertoi nimekseen Rudyard. Lounatuuli pyöritteli nimeä hetken mielessään, kunnes painoi sen syvälle mielensä sopukoihin.. Rudyard. Sen hän tulisi muistamaan koko loppu elämänsä.. tai no, ainakin seuraavat parisataa vuotta. Tuossa ajassa Rudyard olikin kuollut sitten ihan kivasti, ellei saatanan kanssa mennyt sopimuksia tekemään.
"Rudyard... punainen piha... osuvaa" Lounatuuli puheli ääneen samalla kun miehet alkoivat - tai no yrittivät - nostaa suurta lohikäärmettä sisään kuljetusvälineeseen.. siinähän yrittivät.

Sitten Lounatuuli sai viestin.. telepaattisesti. Lohikäärme kuunteli viestin tarkkaan loppuunasti ja alkoi sitten nauramaan äänekkäästi. Nauru kaikui kahtena pitkin aroja, samalla kun lohikäärme liikahteli pienesti.
"Kuten herrani haluaa" Lounatuuli totesi lopulta sulkien silmänsä ja alkoi muuttamaan muotoaan.
Lohikäärme pieneni silmissä.. ympärille nousi pieni tuulenpuuska samalla kun lohikäärme otti itsellensä pienemmän, ihmismäisemmän muodon, jääden sitten seisomaan paikoilleen muodonmuutoksen ollessa valmis.. tosin ei hän kauaa paikoillaan seisonut kun jo kasa sotilaita hyppäsi häntä uudelleen kahlitsemaan, hieman sopivampiin kahleisiin... no, nyt hänet olisi ainakin helpompi kuljettaa.
Seuraava

Paluu Laurina Arot

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö