The Night Fantasy

Miksi hän tänne oli tullut? Eihän hänellä edes ollut hevosta. Näitä nuori haltianeito mietti, kulkiessaan keltaisen heinän seassa. Hän oli tullut metsästämään, täällä päin liikkui kauriita ja muita saaliseläimiä. Samassa jokin rasahti ja Saraclya nappasi jousensa, osoittaen sillä äänen suuntaan. Neito odotti hetken, mutta laski sitten jousensa ja jatkoi matkaa.

Hetken käveltyään, Saraclya huomasi kauempana kauriin ja tämän vasan. Haltia meni kyykkyyn ruohon sekaan ja odotti, eläinten tulevan lähemmäksi. Hänen ei tarvinnut kauaa odotella, kun emo jo loikki ampuma etäisyydelle ja vasa seurasi perässä. Nainen jännitti jousensa ja tähtäsi; Yksi tarkka tähtäys ja osuma keskelle, vasan päätä. Emo loikki kauhuissaan pakoon, mutta vasa kaatui kuolleena maahan. Saraclya käveli saaliinsa luo ja sitoi tämän jalat yhteen köydellä, jotta hänen olisi helpompi kantaa sitä. Nainen kohotti katseensa ylös maasta ja näki muutaman kymmenen metrin päässä itsestään suuren, pitkäkarvaisen olennon. sillä oli korkeutta ainakin kolme metriä, ellei enemmänkin. Saraclya laski saaliinsa ja kohotti jousensa, valmiina ampumaan, jos olento olisi vihainen.

Lamir

Pieni olento käveli pitkin aroja. Tai, no, ehkä kääpiöbehemothiksi, muttei ehkä muiden mielestä. Lamir nosti jälleen suuren turpansa kohti taivaita, ja yritti nuuskia jotain, mutta kun mitään ei tullut kuonoon, se laski suunsa jälleen maata vasten, nyhtämään ruohoa rauhallisesti kuten aina. Sitten se kuuli sen: Kauris, emä kauris joka Lamir oli haistanut pariinkin kertaan juoksi tästä ohi. Mutta missä vasa? verenhaju kantautui tuulen mukana suoraan sieraimiin, mutta Lamir tiesi, että se mikä oli vasan tappanut, ei uhkaisi häntä. Kuka idiootti hyökkäisi näinkin ison otuksen kimppuun, jos ei osaisi täysikasvuista kaurista tappaa, vaan otti mielummin sen heikomman ja pienemmän vasan?

Lamir käveli vähän lähemmäs verenhajun lähdettä, ja venytti sitten pitkää kaulaansa. Se ei nähnyt mitään, miten puhkaistuilla silmillä muka näkisikään, mutta se haistoi ja aavisti, että edessä oli joku. Lamir istahti maahan niin että tanner tömähti, ja nosti toista etujalkaansa kuin tervehdykseen.

Olento näytti varsin ystävälliseltä, niinpä haltia jätti jousensa ja saaliinsa, kävellen lähemmäs tuota suurta olentoa. Olento kohotti etujalkaansa ja Saraclya oletti, että tämä oli olennon tapa tervehtiä. "Hei vain. Kukas se sinä olet?" Haltianeito puheli ystävällisesti ja käveli kosketusetäisyydelle. Hän ei ollut ikinä tavannut tälläista lajia ja kiinnostuneena tutkiskeli olentoa. "Olet söpö." haltia totesi ja hymyili, tajuten sitten, että olento ei voinut nähdä häntä. "Kuka sinulta silmät on puhkaissut?" Saraclya kysyi itsekseen ja ojensi kätensä varovasti kohti olennon turpaa, jotta tämä voisi haistella häntä. "En tahdo sinulle pahaa." Saraclya puheli rauhallisella äänellä. Toivottavasti iso olento ymmärtäisi, että hän tahtoi tutustua lähemmin. Haltia suorastaan rakasti kaikenlaisia eläimiä ja kosketti varovaisesti olennon sileää turkkia. "Mikähän sinun nimesi mahtaa olla?" Haltia mietti ääneen. Olento oli läheltä katsottuna varsin komea ja sotilaallisen näköinen. Nainen istahti maahan ja katseli lumoutuneena tuota komeaa olentoa.

//Tuli vaan mieleen, että jos Lamir on eläin niin ymmärtääkö se haltian kieltä, koska haltiat osaavat puhua eläimille?\\

Lamir

Haltia (Lamir oli tunnistanut lajin hajuaistin perusteella, haltiat nimittäin tuoksuivat paremmalle kuin ihmiset) puheli aika paljon, ja tuli sitten lähelle. Lamir työnsi turpansa lähemmäs, ja nuuski neitoa vähän tarkemmin. Tuo sattui kysymään Lamirin silmistä, ja sorkkaeläin vain kallisti päätään. Se olisi osannut vastata, muttei pahemmin halunut ajatella asiaa, sitä miten se oli menettänyt emänsä, ja miten se oli paiskottu alas mäkeä... Sitä Lamir ei halunut ajatella. Sen sijaan tuo nuuski entistä tarkemmin neitoa. Tuo sitten meni kysymään nimeä, vaikkakin ehkä itsekseen. Lamir nosti kaulaansa hieman ylöspäin, ja päästi pitkän "ammuuuuu"n. Se tietysti tarkoitti sanoa "Lamir", mutta kun se ei osannut puhua "ihmistä", niin piti ammua.

Haltia istahti, ja Lamir työnsi turpansa melkein tuon syliin. Samalla hän nuuski tuosta tulevaa ihastuttavaa hajua. Jotenkin sen ihastus oli yhtäpuolista, Lamir kun halusikin puhella jonkun kanssa, tai edes olla. Seura teki hyvää tälle yksinäiselle märehtijälle.

Saraclya nauroi, olennon nuuskiessa tätä. "Kutittaa." Haltia sanoi nauraen ja silitteli olennon turpaa. Tämän turkki oli pehmeä ja sileä. Olento kallisti päätään, haltian kysyessä sen silmistä ja jotenkin Saraclyasta tuntui, että olento ei halunnut puhua siitä asiasta. "Selvä. Ei puhuta silmistäsi." Haltia tuumasi ja jatkoi olennon silittelyä. Antaisikohan haltiakuningas Saraclyan tuoda olennon kylään? Jotenkin neidosta tuntui, että hän ei halunnut hylätä olentoa nyt kun oli tämän löytänyt. Olento ammui ja Saraclya katseli tätä kummissaan. "Ei kai nimesi ole Ammuu?" Saraclya kysyi. "No, kutsun sinua Ammuksi." saraclya totesi.

Lamir työnsi turpansa Saraclyan syliin ja haltia puhalsi kevyesti tämän sieraimiin. "Olet todella ihastuttava. Vien sinut kotiini, sanoi kuningas mitä sanoi." Saraclya puheli olennolle ja jatkoi rapsuttamista. "Enhän voi sinua nyt hylätä. Olet varmasti yhtä yksinäinen kuin minäkin. Onneksi löysin sinut." Haltia puheli Lamirille.

Lamir

Öh, ei, ei "ammuu", vaan "Lamir", mutta menkööt. Olihan Ammuukin ihan mukava nimi. Lamir oli sitäpaitsi perheen antama nimi, joten kai uusi nimi olisi paikallaan. Lievittää koti-ikävää mukavasti, kuten tämä puhelias haltiakin teki nyt.

Hehheeh, Lamirhan pääsisi jonnekkin haltian kanssa! Ei siinä mitään, olisi Lamir varmaan seurannut tuota muutenkin kylälle saakka. Se vain että tuo olisi varmaan häädetty sen takia... Lamir puhalsi samalla tavalla takaisin, sieraimista tottakai. Mielessään Lamir meinasi pomppia riemusta, kun sai näköjään ystävän... Hän oli tähän mennessä tavannut ainoastaan pari ihmistä, jotka olivatkin sitten yrittäneet tulittaa kääpiöbehemothin nahkan täyteen nuolia. Onneksi Lamir oli nopeampi, kuin miltä näytti.

Melkein makuullaan oleva "kääpiö" nousi ylös seisomaan, ja laski turpaansa maata kohti, aivan kuin olisi kumartunut. Ajatteli vin, että voisihan hän tästä tämän haltian kotiinsa kantaa, jos kerran muutenkin aikoi ottaa Lamirin lemmikikseen. Tosin tajuaisikohan neito kiivetä Lamirin kaltevaan niskaan?

[[Hups, unohtu äskesessä mainita, et juu, kyl Lamir tajuaa ihmispuhetta ja haltiaa, mut se osaa vain ammua. On sitten eriasia, tajuaako kukaan sen ammumista. ]]

"Ammu. Se kuulostaa hyvin söpöltä ja sopii sinulle." Saraclya nauroi. Hänestä oli ihanaa jutella jollekin, joka kuunteli. Tämä olento pysyisi varmasti haltian rinnalla niin kuin haltiakin pysyisi Ammun rinnalla. "Perheeni varmasti ihastuu sinuun. Kukapa ei ihastuisi." haltia sanoi ja painoi päänsä Lamirin turkkiin. "Voikohan sinulla ratsastaa?" Saraclya mietti ääneen. Hän tutkaili tarkasti ison olennon selkää ja rakennetta. Kesyltähän tuo vaikutti, joten varmasti haltia pystyisi nousemaan tuon selkään.

Yhtäkkiä olento kumartui ja hetken haltia katseli tätä ihmeissään. "Mitä sinä nyt ehdotat?" Saraclya kysyi itsekseen. Pian haltia tajusi, että olento halusi hänet selkäänsä. "Toimit melkein kuin ajatus." Haltia nauroi ja tarttui Lamiria kaulasta kiinni ja kipusi tämän niskaan. Saraclyasta tuntui, että hän oli todella korkealla, mutta kuinkahan korkealla hän sitten olisi kun olento nousisi seisomaan. "Selvä. Sitten vain haltiakylää kohti." Haltia sanoi iloisesti. "Tai voisimmeko hetken kirmailla täällä aroilla? Se voisi olla mukavaa." Saraclya puheli Lamirille ja silitti tämän turkkia.

Lamir

Lamir tunsi erittäin kevyen painon niskallaan. lamir nosti hieman päätään, niin että Saraclya oli noin metrin korkeudella. pehmeä silitys... lamir kuuli naisen sanat, ja pisti sitten jalkasna liikkeelle. Omituisesta, kömpelöstä ulkomuodosta huolimatta Lamir oli nopea: Juoksu oli hieman töyssyistä, mutta vauhti oli huima, lähes puolentoistametrin loikkia kerrallaan. Hiekkaa ja tomua nousi, kun Lamir jymisti eteenpäin, venyttäen pitkää kaulaansa. Kohta tuo tosin kaartoi takaisin, lamir ei ollut pahemmin pitkän matkan juoskia, vaan hänen laukkansa oli lyhyttä ja räjähtävää. Lamir riiputti hieman päätään, hidastaen vauhtiaan käynniksi. Mitäköhän Saraclya oli pitänyt lyhyestä, voimakkaasta juoksulenkistä?

[[Ääääh!!!!! Ihan älylyhyttä! *hakkaa päätään tiiliseinään* Nyyh ;__; ]]

Saraclya tarttui tiukasti kiinni, Lamirin turkista kun tämä lähti päätä huimaavaan laukkaan. Tuuli tuiversi haltian hiuksia ja Saraclya sulki silmänsä hetkeksi. "Mahtavaa!" haltia nauroi ja uskalsi levittää kätensä sivuilleen. lamirin selässä pysyi hyvin, vaikka ei kiinni pitänytkään.

Pian otus hidasti laukkansa käynniksi ja haltia nauroi makeasti. Saraclya kumartui lähelle Lamirin korvaa. "Se oli mahtavaa. Kiitokset." Haltia sanoi lemmikilleen ja silitti tätä hellästi. "nyt voisimme lähteä taivaltamaan haltiakylään. Ihan sama mitä muut sanovat, sinä tulet mukaani, koska olet lemmikkini." Haltia totesi päättäväisesti. "Oi! Käydään hakemassa jouseni ja saaliini." haltia kehotti.

[[Eipä mitään. Ei mullakaan kovin pitkää tullu]]

Lamir

Kiitos tuntui aina mukavalta, ja Lamir päästikin pehmeän äänähdyksen merkkinä siitä, että oli ymmärtänyt. Pää heilahti kevyesti, ja se lähti haltian perään, kun tuo kävi hakemassa jousensa. Saraclyan mainitessa, että Lamir olisi tästä eteenpäin tuon lemmikki, nosti Lamir päänsä kohti taivaita, ja päästi taas sen tutun äänen, jonka mukaan s eoli samaa mieltä.

Pehmeä, kevyt turpa laskeutui nuuskimaan vasaa. Ikävä homma, pikkuinen, mutta elämäsi päättyi tänään, ja jokin uusi sai alkunsa tänään. Vaihtokauppaa elämän kanssa. Lamir ei osannut pelätä veren hajua, ensinäkin siksi koska oli niin iso ettei hänen paljoa tarvinnut pelätä ja toiseksi, ettei koskaan aiemmin ollut haistanut peuran verta. Omaansa kylläkin, muttei läheskään niin metsillä kuin aroilla tepastelevien eläinten. lamir istahti uudestaan, aivan kin katsoakseen Saraclyan puuhia jonkin aikaa. jos tuo tarvitsisi kantoapua, niin sitähän oli tarjolla juuri siinä takana.

Saraclya hymyili, kuullessaan Lamirin pehmeän äännähdyksen. "Taisit hyväksyä itsesi minun lemmikikseni." Haltia sanoi suurelle olennolle. Haltia tutki saalistaan ja totesi sen olevan koskematon. Se oli hyvä, sillä hän ei halunnut viedä kotiinsa saalista, joka olisi puoliksi syöty.

Saraclya koppasi jousensa ja heitti sen selkään. Hän kääntyi katsomaan Lamiria hymyillen. "Sinä varmaan voisit kantaa saalistani, sillä se on aika painava." Saraclya totesi ja nosti peuraa niin, että saisi sen heitettyä Lamirin selkään. Haltia oli helpottunut, että otus ei pelännyt veren hajua. "Sinä olet oikein rohkea." Haltia sanoi lamirille. Hän odotti, että Lamir saisi vasan selkäänsä ja lähti kulkemaan eteenpäin. "Minä voin kyllä kävellä. Kanna sinä saalista." Saraclya sanoi. Haltia lähti kohti kyläänsä iloisena siitä, että oli saanut uuden ystävän.

[[Siirretäänkö peli haltiakylään? Voin tehdä topicin.]]

Lamir

Eipä vasaa voinut selkään pistää, mutta nsikaan kylläkin. Selästä se olisi liukunut vain alas, kun Lamir ei ollut ihan tavallinen kääpiöbehemoth...
Saraclya puheli mukavia, ja Lamir välillä päästeli omia ääniään, aivan kuin se olisi ollut samaa mieltä Saraclyan kanssa. Ihanaa saada ystävä, tai tässä tapauksessa ehkä omsitaja oli parempi termi. Matka kyllä oli aika hidas, kun Lamirin oli pakko välillä pysähtyä nyhtämään ruohoa maasta. Näinkin ison otuksen oli pakko syödä jotain, ja kasvissyöjänä ravintoa meni enstistä enemmän, suunnilleen parin kymmenen kilon edestä ruohoa, ja saman verran lehtiä. Nam.

[[Eäh, lyhyt, mut juu, siirtyy.]]

http://p1.foorumi.info/thenightfantasy/ ... 4339#14339

Siinä ois :)