Constantine
Mikään ei ollut mieltä kohottavampaa kuin veren haju ilmassa aamutuimaan. Ainakin Constantine Fritz oli sitä mieltä. Yllättävänkin väkivaltainen eliittikenraali oli odottanut tätä hetkeä jo kauan. Kunnon taistelu suippokorvia vastaan. Suippokorvia, jotka olivat turhankin pieniä kohteita massiivisen kenraalin ja tuon tapparan tielle. Constantine johtikin taistelussa erikoisryhmää, joka otti alas haltioiden puolella olevia lohikäärmeitä, kuin muita isoja petoja. Suippokorvat kun olisivat muuten olleet alakynnessä, joten nuo turvautuivat suurempiensa apuun. Mutta moinen luikuripeli ei menoa haitannut, päin vastoin.
Constantine oli tunnettu lohikäärmeiden ja hirviöiden tappotaidoistaan, joten ei ollut ihmekkään että hän sai johtaa joukkoja noita vastaan. Fritzin joukko koostui monista koulutetuista nuorista miehistä, jotka tiesivät mitä tehdä, mikäli vastassa olisi lohikäärme. Jokainen oli tarkoin valittu ja koulutettu, sillä virheisiin ei ollut varaa.
Päivä oli ollut tuulinen ja taivaalle kasautui pilviä, jota enteilivät rankkaa lumisadetta. Taisteluja käytiin pitkin verikenttää, toiset versempiä, toiset taktisempia. Kumpikaan osapuoli ei ollut liikkunut linjaltaan senttiäkään, näiden lukuisten päivien aikana. Eikä sodalle näkynyt loppua. Molemmista leireistä marssi lisää, levänneitä ja voimissaan olevia taistelijoita korvaamaan haavoittuneita ja kaatuneita.
Verikentät olivat talven tultua peittyneet lumeen. Lumi puolestaan oli tallaantunutta, likaista ja veristä. Verikentät ansaitsivat jälleen kerran nimensä, punaisella sävyllään.
Constantinen miehet olivat väsyneitä. He olivat kaataneet kymmenkunta pienempää lohikäärmettä viimeisen vuorokauden aikana ja levonpuute sekä nälkä alkoi verottaa harventuvaa rivistöä. Fritz puolestaan oli voimissaan, tai niin ainakin uskoi. Adrenaliini virtasi kehossa eikä kyntöhärän voimalla huitova kenraali halunnut pysähtyä. Mies oli kuitenkin vanha, eikä tuo ikuisuuksia tulisi kestämään. Mutta se oli sitten sen ajan murhe.
"ETEENPÄIN MIEHET! Vielä on petoja kaadettavana! Ei tätä sotaa itkemällä voiteta! SE ON ÄMMIEN HOMMAA!" kaikui ei niin rohkaisevat huudot kentällä, samalla kun yksikkö lähti paikantamaan seuraavaa, suurta riistaa kentältä.
// Mein lilla Anglia plox //