Charge, mein moomoo!

Kivinen laaja alue, jonka on täyttänyt kuoleman haju. Synkkä ja masentava maisema karkottaa kaikki satunnaiset matkaajat kauas tästä paikasta. Kenttää asuttavat sodan aaveet, jotka yhä huutavat apua laajoilla, kivisillä alueilla. Tannersodan loputtua on tämä alue jälleen suosiolla hylätty. Vain harva edes viitsii astua näille kivisille kuoleman kentille. Tämä on paikka, jossa voi varmasti törmätä aaveisiin yöllä.

Valvoja: Crimson

Charge, mein moomoo!

ViestiKirjoittaja Aksutar » 03 Tammi 2011, 15:47

Constantine

Mikään ei ollut mieltä kohottavampaa kuin veren haju ilmassa aamutuimaan. Ainakin Constantine Fritz oli sitä mieltä. Yllättävänkin väkivaltainen eliittikenraali oli odottanut tätä hetkeä jo kauan. Kunnon taistelu suippokorvia vastaan. Suippokorvia, jotka olivat turhankin pieniä kohteita massiivisen kenraalin ja tuon tapparan tielle. Constantine johtikin taistelussa erikoisryhmää, joka otti alas haltioiden puolella olevia lohikäärmeitä, kuin muita isoja petoja. Suippokorvat kun olisivat muuten olleet alakynnessä, joten nuo turvautuivat suurempiensa apuun. Mutta moinen luikuripeli ei menoa haitannut, päin vastoin.

Constantine oli tunnettu lohikäärmeiden ja hirviöiden tappotaidoistaan, joten ei ollut ihmekkään että hän sai johtaa joukkoja noita vastaan. Fritzin joukko koostui monista koulutetuista nuorista miehistä, jotka tiesivät mitä tehdä, mikäli vastassa olisi lohikäärme. Jokainen oli tarkoin valittu ja koulutettu, sillä virheisiin ei ollut varaa.

Päivä oli ollut tuulinen ja taivaalle kasautui pilviä, jota enteilivät rankkaa lumisadetta. Taisteluja käytiin pitkin verikenttää, toiset versempiä, toiset taktisempia. Kumpikaan osapuoli ei ollut liikkunut linjaltaan senttiäkään, näiden lukuisten päivien aikana. Eikä sodalle näkynyt loppua. Molemmista leireistä marssi lisää, levänneitä ja voimissaan olevia taistelijoita korvaamaan haavoittuneita ja kaatuneita.
Verikentät olivat talven tultua peittyneet lumeen. Lumi puolestaan oli tallaantunutta, likaista ja veristä. Verikentät ansaitsivat jälleen kerran nimensä, punaisella sävyllään.

Constantinen miehet olivat väsyneitä. He olivat kaataneet kymmenkunta pienempää lohikäärmettä viimeisen vuorokauden aikana ja levonpuute sekä nälkä alkoi verottaa harventuvaa rivistöä. Fritz puolestaan oli voimissaan, tai niin ainakin uskoi. Adrenaliini virtasi kehossa eikä kyntöhärän voimalla huitova kenraali halunnut pysähtyä. Mies oli kuitenkin vanha, eikä tuo ikuisuuksia tulisi kestämään. Mutta se oli sitten sen ajan murhe.
"ETEENPÄIN MIEHET! Vielä on petoja kaadettavana! Ei tätä sotaa itkemällä voiteta! SE ON ÄMMIEN HOMMAA!" kaikui ei niin rohkaisevat huudot kentällä, samalla kun yksikkö lähti paikantamaan seuraavaa, suurta riistaa kentältä.

// Mein lilla Anglia plox //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Aksutar » 03 Tammi 2011, 18:28

Constantine

Kentällä ei näkynyt lähettyvillä mitään kahta metriä suurempaa petoa, joten ryhmä oli jo suunnittelemassa leiriin vetäytymistä, odottamaan uutta hälyytystä lohikäärmeestä tai suuremmasta pedosta. Kenraalille tuo ei ollut ilo uutinen, mutta turhaan sitä kentällä seisoi maalitauluna etäämmältä ampuville jousimiehille.
Ryhmä lähti liikkeelle, mutta pysähtyi muutaman kymmenen metrin päästä kuuluviin huutoihin. Huudot kentällä - niin tuskaiset kuin voitonhuudahdukset - eivät olleet ihme eikä mikään, mutta näihin huutoihin sekoittui selvä paniikki, pakokauhu ja tuska. Katseet kääntyivät kohti etulinjan joukkoja, jotka näyttivät pakenevan henkensä edestä jostain syystä. Ja pian syy selvisikin.

Suuri, noin kolme metriä korkea sarvipää myllersi läpi joukkojen, yllättäen joukot salakavalasti omiensa keskeltä. Peto ei näyttänyt tuntevan sanaa armo. Moinen olento sai Constantinen huulille leviämään virneen, joka kertoi kenraalin löytäneen seuraavan kohteensa. Pian tuo sorkkaolento muutti muotoaan valtavaksi humanoidiksi, alkaen riehumaan miesten keskellä kuin lapsi kukkapenkissä. Normaalit lähitaistelijat yrittivät parhaansa, mutta noista ei ollut miekkoineen saatika keihäineen vastusta tälle kolossille, jonka Fritz jo tunnistikin tuon todellisessa muodossaan. Kukaan tuskin oli nähnyt haltioiden eliittikenraaleihin kuuluvaa Authionia elävänä. Constantine onnekseen tai epäonnekseen kyllä.

"Tuon me seuraavaksi kaadamme!" Constantine ilmoitti, saaden pienen paniikin vireille miehissään, jotka eivät olleet koskaan ennen kaataneet humanoidia. vain kaikkea, mikä kulki neljällä jalalla "Ja jos emme siinä onnistu niin vieköön piru henkemme!".
Noiden sanojen saattelemana yksikkö lähti kohti hirviötä, joka pisti härskeimmänkin miehen miettimään kahdesti hyökkäystä. Nähdessään erikoisyksikön lähestyvän, etulinja perääntyi ja siirtyi suosiolla pidättelemään haltioita kauempana valtavasta liittolaisestaan.

"Authion!" Oli seuraava huudahdus viskin aikoinaan raiskaamasta suusta "Olet aiheuttanut jo tarpeeksi tuhoa tällä tantereella... nyt on sinun vuorosi kaatua!"
Noiden sanojen myötä suuri tappara laskeutui kenraalin olalta valmiusasemiin käsiin, samalla kun miehet takana ottivat oman paikkansa tässä tarkassa, tiiviissä ja järjestelmällisessä muodostelmassa, joka valmistautui nyt pahimpaan taisteluunsa tällä tantereella.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Aksutar » 03 Tammi 2011, 21:09

Constantine

Demonin uhoamiset eivät vaikuttaneet kenraaliin mitenkään. Tuo oli kuullut uhkauksia suunnasta jos toisestakin ja oli elänyt todistaakseen sen, ettei sanat satuta.
Demonien käännettyä henkisen ja fyysisen huomionsa täysin erikoisjoukkoihin, pystyivät etulinjan pojat huokaisemaan helpotuksesta hetkeksi. Kuitenkin, Constantine suorastaan aisti kuinka pelko hyppäsi miehestä toiseen selkänsä takana, kun nuoret, lohikäärmeitä kaataneet miehet pelkäsivät tämän uuden ja tuntemattoman voiman edessä. Kenraali ei epäillyt etteikö demonikin olisi huomannut pelkoa nuoremmissa kuolevaisissa, mutta nyt ei ollut aika antaa moisen häiritä. Kunhan eivät halvaantuisi pelosta, niin kaiken pitäisi sujua kuin tanssi. Tai niin Constantine ainakin toivoi.

Uhkauksia seurasi ärjähdys, joka oli jotain täysin muuta kuin lohikäärmeen karjaus. Ärjäisy sai kenraalin sydämen hakkaamaan kahta kauheammin. ei pelosta, vaan innostuksesta, kun tuo demoni muutti muotoaan humanoidista häräksi, lähtien rynnistämään kohti joukkoja. Constantine päästi ilmoille naurun ja karjahduksen välimuodon, samalla kun sonni lähestyi uskomattomalla vauhdilla.
Constantine oli kuitenkin osannut varautua tähän. Yksi nopea, suuri harppaus sivummalle ja kenraali sai massiivisen kehonsa pois härän sarvien edestä. Hetkeäkään epäröimättä Fritz kääntyi kannoillaan ja heilautti tapparaansa ohikiitävän härän vierestä, saaden nyhväistyä jotain irti: Suuresta sarvesta irtosi melkein puolet, mutta moinen tuskin haittasi härän menoa.

Osa erikoisrykmentin miehistä ei ollut niin onnekkaita mitä johtajansa. Kauhusta kankeat miehet eivät älynneet lähestyvää sonnia, ennen kuin se oli liian myöhäistä.
"NELJÄ JALKAA JA KITA JOTA VAROA!" Constantine huusi miehilleen "Ei se ole sen erikoisempi kuin siivetön lohikäärme!"
Monen fakta sai osan miehistä palaamaan maantasalle ja keskittymään taisteluun. Joukot vetivät esiin aseensa, teräviä, suuria keihäitä jota käytettiin valaanpyynnissä. Nämä tosin olivat vielä jykevämpiä, ottaen huomioon mihin tarkoitukseen niitä käytettiin. Tarkoituksena oli odottaa seuraavaa hyökkäystä liikkumatta minnekkään ja viime hetkellä iskeä keihäät maahan, terä kohti petoa ja antaa sen oman ruumiinpainon ja vauhdin survaista keihäs massan sisään ja toivoa fataalia osumaa. Osalla miehistä oli mukanaan varsijouset, joita käytettiin pedon härnäämiseen.

Sen kummempia ihmettelemättä, miehet alkoivat ampua härkää varsijousillaan. Ampujat seisoivat keihästen kantajien takana, jotka valmistautuivat parhaansa mukaan seuraavaan iskuun.
Constantine puolestaan oli siirtynyt seisomaan miestensä taakse, pidellen kädessään irronnutta sarven palaa.
"TULE HAKEMAAN SARVESI PETO!" Kuului ilkkuva huuto sänkileuan suusta "Revimme sinut kappaleikksi vaikka pala kerrallaan!"
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Aksutar » 03 Tammi 2011, 23:07

Constantine

Oli suorastaan tyydyttävää saada tuo demoni kiihtymään noinkin paljon. Mikään ei ollut palkitsevampaa kuin nähdä raivo olennon silmistä, joka kykeni inhimilliseen ajatteluun.
Constantine sujautti sarvenpalan vyölleen talteen, tarkoituksenaan pistää se kunniapaikalle muistoksi, jahka tämä peto saataisiin alas. Kenraali oli erittäin itsevarma tällä kertaa, mutta tietämättään aliarvioi vihollisen. Levon tarpeessa oleva kenraali ei huomannut arviointikykynsä heikkenemistä, vaan halusi jatkaa aina loppuun asti.
Sarvipää lähti uuteen hyökkäykseen. Virne Constantinen kasvoilla kasvoi sitä mukaan mitä demoni tuli lähemmäksi. Virne kuitenkin pyyhkiytyi kasvoilta nopeammin mitä oli noussut, demonin ottaessa oman olomuotonsa esiin juuri ennen iskua. Tämän seurauksena osa miehistä panikoi jälleen, eikä älynnyt väistää demoni massiivista kouraa, joka pyyhkäisikin mukanaan yli puolet keihäistä ja noiden kantajista. Rivien mennessä sekaisin, miehet panikoivat jälleen. Suurin osa peruutti samantien kenraalin taakse, joka huusi pää punaisena rivistöille, kiroten nuo idiooteiksi. Vaikka eipä kenraalilla ollut varaa sanoa, ei hänkään ollut osannut odottaa tätä, vaikka muodonmuutos olikin melko todennäköinen veto demonilta.

Ne muutamat keihään kantajat jotka olivat selvinneet Authionin iskusta, tekivät sen minkä parhaaksi näkivät. Yrittivät löytää demonin armorista heikkoja kohtia ja hamuilivat keihäillään niitä. Osa iski jalkoihin, osa yritti turhaan ylttää kaulan tienoille. Constantinekin oli huomannut heikon kohdan kaulan tienoilla, mutta olisi yksi itsemurha yritys lähteä hamuilemaan sitä aluetta demonin ollessa vielä voimissaan. Kenraali ei myöskään ollut varma miten miehet kuvittelivatkaan pystyvänsä iskemään keihäät tarpeeksi syvälle demoniin omin voiminensa. Siihen tarvittiin suurempi voima, jotta tuo peto olisi edes tuntenut jotain. Tai niin Constantine oletti.
Oli miten oli, hän oli selvästikkin aliarvioinut tämän vastuksen.

Millisekunnin tilannetta päässään pyöriteltyään Constantine määräsi jalkajousten käyttäjät taakseen ja kehotti näitä tähtäämään mitättömiä nuoliansa kohti demonin kaulaa, mikä ei todellakaan ollut helppo kohde henkilöille, jotka eivät olleet erikoistuneet tarkkoihin iskuihin pieniin kohdealueisiin. Yrittää kuitenkin piti. Yhden miehistään Constantine lähetti leiriin, noutamaan lisävahvistusta riveihin ja hankkimaan linkoja ja ruutipommeja. Niistä saattoi olla apua tätä otusta vastaan.

Constantine sen sijaan nosti tapparan käsiinsä ja otti muutaman vauhdikkaan askeleen kohti demonia ja heijasi massiivisen tapparansa kohti tuon kylkeä, tarkoituksenaan alkaa runnelemaan tuon kroppaa peittävää haarniskaa näin alkuunsa.
Koko ajan mies piti silmällä demonin käsiä, kyetäkseen ennakoimaan seuraavan iskun, mutta kuten sanottu, kenraalin arviointi kyky ja jopa refleksit alkoivat jo heiketä..
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Aksutar » 04 Tammi 2011, 01:08

Constantine

Kuolevainen sai pian harmikseen huomata että tarvittiin huomattavasti enemmän voimaa tehdäkseen mitään vahinkoa jätin armoriin. Kirottu haltioiden haarniska. Se ei kuitenkaan saanut Constantinea luovuttamaan. Oli sitä pahemmissakin paikoissa oltu, tai niin tuo kuvitteli. Vaikka tilanne olikin melkolailla onneton kuolevaisten kannalta, se ei saanut Constantinea perääntymään. Perääntyminen olisi ollut kuolemaakin pahempi vaihtoehto. Vielä kamalampaa olisi, jos hän haavoittuisi ja hänet kannettaisiin turvaan. Se ei ollut Fritz periaatteiden mukaista. Mies halusi taistella viimeiseen asti ja kuolla kunniaallisesti. Kuolemaanhan tänne oltiin tultukkin. Ei vanha kenraali uskonut selviävänsä tästä sodasta elävänä. Ja jos selviäsi, niin sitten juotaisiin viikko putkeen.

Takaisin tähän hetkeen. Constantine väisteli parhaansa mukaan kolossin iskuja. Kaikkea tuo ei kyennyt väistämään, mutta ei kuitenkaan antanut demonin saada kunnon otetta itsestään, saatika tehdä mitään suurempaa vahinkoa. Iskut kuitenkin sattuivat jo valmiiksi rasittuneeseen kroppaan. siinä väistellessään Constantine tajusi tulevansa vanhaksi. Kirottu kuolevaisuus.
Siinä väistellessään Constantine yritti yhä tapparallaan parhaansa mukaan runnoa demonin armoria, toivoen että jostain löytyisi heikompi kohta. Moinen etsiskely tuntui kuitenkin turhalta, eikä hän tulisi kauaa kestämään tätä painia. Nopean harkintahetken jälkeen Fritz otti muutamia harppauksia taaksepäin, demonin ulottumattomiin hetkeksi.
"Anna tulla! Näytä tuota kaunista pärstääsi lähempää! Anna kun haistan kitasi aromeita! Mittaan leukasi jotta saan ne asetettua mukavasti tuvan seinälle kun sinut on teurastettu!" Fritz huuteli kolossille, yllyttäen tuota käyttämään leukojaan kenraaliin itseensä.
Tarkoituksena oli saada otus kumartumaan, jotta kaula tulisi lähemmäksi. Sitä Constantine ei tiennyt oliko tämä kolossi niin tyhmä, että tajuaisi juonen, vai olisiko tuo raivon sokaisemana mennyt halpaan.

Fritz itse ei näyttänyt olevan parhaimmassa kunnossa. Mies oli selvästikkin hengästynyt ja hikoili enemmän kuin pieni sika uunissa. Lisäksi tuo tärisi, pienesti ja huomaamattomasti, mutta jos tarkkaan katsoi niin sen saattoi huomata. Varmaa ei ollut tärisikö tuo jännityksestä ja innosta vai alkoiko tuon keho alkamaan jo periksi.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Aksutar » 05 Tammi 2011, 16:55

Constantine

Kuolevainen saikin sen mitä pyysi. Kolossi kumartui kenraalin puoleen, mutta samalla riisti tuolta mahdollisuuden iskeä tapparaa päin rumaa naamaansa. Vaikka kaikki perusitsesuojeluvaiston rippeet huusivat ottamaan jalat alle, Constantine ei hievahtanutkaan, vaan tuijotti tuota kuoleman sanansaattajaa ilme värähtämättäkään. Sen kita haisi sanoinkuvailemattoman pahalle. Eikä tuon leukojen sisältökään ollut kaunista katseltavaa. Mikäli joku kokematon sinne olisi kurkistanut, olisi tuo saattanut kuolla jo pelkän tuon kauhun nähdessään. Constantine oli kuitenkin elämänsä aikana nähnyt kuolevia miehiä, naisia ja lapsia, joten tämän näyn todistaminen nostatti vain muutaman niskakarvan pystyyn.
"täytyy myöntää... olet maineesi ja nimesi veroinen, Angelus Authion" Constantine totesi hetkenä, jona sekunnitkin tuntuivat tunneilta. Kenraali ei nähnyt mitään muuta, kuin tuon pedon joka seisoi edessään enteillen lopun lähenemistä. Ympäristö unohtui täysin, kaikki sodan äänet katosivat hiljaisiksi muistoiksi iäisyyteen.

Tuon sekunnin jälkeen, joka iäisyydeltä tuntui, jotain vilahti Constantinen silmäkulmassa. Tuo näky sai miehen virnistämään ja lopulta nauramaan astetta karummin, katseen kiinnittyessä takaisin demoniin.
Vaikka Kenraali oli niinsanotusti riisuttu aseista, eivät tuon miehet vielä olleet paenneet paskat housuissa pois paikalta. Muutama kauiten Constantinen joukoissa palvelleista sotilaista olivat huomanneet kenraalinsa juonen, eivätkä jääneet toimettomiksi. Nyt kun peto oli matalalla, oli helpompi osua sen melki paljaaseen kaulaan.
Yksi uhkarohkea nuorukainen otti vauhtia ja hyppäsi Demonin selkään, yrittäen iskeä keihäänsä tuon niskaan. Toiset taas saapuivat Kenraalinsa luo, suoraan pedon eteen, yrittäen iskeä omat terävät aseensa tuon paljaille, suojattomille aluielle.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Aksutar » 08 Tammi 2011, 13:53

Constantine

Demoni ei selvästikkään ollut tyytyväinen heidän herkän hetkensä häiritsemisestä. Alta aikayksikön tuo kolossi päätti luopua tapparasta ja huitaisi hyökkääjiä pois kimpustaan. Tällä kertaa Constantine ei ehtinyt saatika kyennyt hyppäämään syrjemmälle, vaan Kenraali otti osuman siinä missä muutkin tuon kolossin edessä seisoneet henkilöt. Demoni nousi takaisin kahdelle jalalle, tehden selvää miehestä joka oli onnistunut hyppimään kolossin selkään.
Demoni selvästi ei enää ollut pelkästään kenraalin perässä, vaan yritti jälleen päästää päiviltä jokaisen joka oli iskuetäisyydellä. Miehet näkivät tämän tilaisuuden ja kysymättä lupaa, päättivät raahata loukkaantuneen ja loppuun palaneen kenraalinsa pois tantereelta, turvaan linjojen taakse. Constantine tietenkin olisi halunnut jäädä mittelemään voimiaan kolossin kanssa - nyt kun vauhtiin oli päästy - mutta kukaan ei uskonut puolikuntoisen, vanhan kenraalin selviävän viittä minuuttia kauempaa tässä taistelussa.

Niimpä miehet jäivät kiinnittämään demonin huomiota, samalla kun muutama raahasi kenraalin pois tantereelta. Viskikurkku vannoi kostoa ja kaatavansa vielä tuon Demonin kun seuraavan kerran tuohon törmäisi ja sen kuuli varmasti kaikki muutaman metrin säteellä olleet. Mutta nyt, ei ollut enää mitään mitä Fritz olisi voinut tehdä..

//yoink! //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt


Paluu Verikenttä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron