To war

Kivinen laaja alue, jonka on täyttänyt kuoleman haju. Synkkä ja masentava maisema karkottaa kaikki satunnaiset matkaajat kauas tästä paikasta. Kenttää asuttavat sodan aaveet, jotka yhä huutavat apua laajoilla, kivisillä alueilla. Tannersodan loputtua on tämä alue jälleen suosiolla hylätty. Vain harva edes viitsii astua näille kivisille kuoleman kentille. Tämä on paikka, jossa voi varmasti törmätä aaveisiin yöllä.

Valvoja: Crimson

To war

ViestiKirjoittaja Aksutar » 18 Heinä 2011, 00:49

Alf

Sää enteili sadetta. Hienoa, aivan kuin tanner ei muuten olisi jo masentava ja sotkuinen paikka. Mutaa lensi siinä missä vertakin, kuolleita ympäriinsä. Jos sinne kaatui, sinne jäi. Kukaan ei ehtinyt tässä mytäkässä hakea läheisiään pois tantereelta mädäntymästä. Ainoastaan linnut ja pedotpedot - niin eläimet kuin hirviötkin - ottivat osakseen tuhota aina sopivan tilanteen tullen näitä ruhoja. Kaunista.
Vain idiootti nautti tästä. Edes tappamista rakastava henkilö ei voinut nauttia tästä. Paitsi tietenkin yksi, mutta se sattui olemaan väärällä puolella. Ihmisten leirissä kävi melske. Uusia rykmenttejä oltiin kokoamassa, vanhojen vetäytyessä lepäämään ja ilmoittamaan menetyksensä ja mahdolliset voittonsa. Jos vihollisten puolelta kaatui joku vähänkin tärkeä - kenraali esimerkiksi - siitä piti totta kai ilmoittaa. kaikki pienetkin voitot olivat tärkeitä. Totta kai, tähtäimessä olivat eliittikenraalit joiden takana seisoi itse pääpalkinto, kuningas.
Sinne tuskin pääsisi kukaan. Vihollisen puollustus oli turhankin voimakas. Mutta niin oli täälläkin päässä. Lisäksi kukaan ei ollut nähnyt vielä kumpaakaan kuningasta kentällä, mikä kertoi siitä, ettei vielä ollut viimeisen taiston aika.

Alf värvättiin rykmenttiin, joka oltiin kasattu satunnaisista friikeistä ja lahjakkaista taistelijoista. Puolihaltia ei pistänyt siitä pahakseen, oli paljon helpompi taistella kaltaistensa rinnalla kuin puhdasveristen ihmisten. Nämä kaverit pysyivät sentään vauhdissa mukana, elleivät menneet jopa nopeampaa.
Yllään Alfilla oli punainen tabardi, kuten kaikilla piti olla. Muuten olisi saanut kentällä kuonoonsa omiltansa - vahingossa. Tabardin alla puolihaltialla oli kevyt, paksusta nahkasta tehty haarniska, joka peitti lähinnä hartijat, rintakehän ja reidet. Ei se suoria iskuja estäisi, mutta pitipähän ainakin nuolet loitolla ja heikot iskut eivät päässeet ihoon asti. Lisäksi nahkaisten armorin osien alla oli tummanpunainen, ohut paita ja mustat housut. Jalkoja koristi jykevät saappaat. Aseekseen tuo oli tottakai valinnut keihään ja muutaman puukon. Puolihaltia oli valmis taisteluun.
Tuo seisoskelikin polttelemassa sätkäänsä rykmentin reunalla, kuunnellen heidän rykmentin johtajan ohjeita siinä missä muutkin, mikäli jaksoivat. Sen enempää Alf ei vielä kiinnittänyt huomiota taistelutovereihin, sillä oli uppoutunut omiin ajatuksiinsa tällä hetkellä....

// Le suskari //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja suskari » 18 Heinä 2011, 10:01

Kalmankoira

Kalma... noh tuo oli, kuten aina, nukkumassa tähän aikaa päivästä velhon teltassa lähtien taas illan pikku tunneilla taas tappamaan haltioita ja samalla ruokailemaan. Mutta nyt koira oli herännyt vessa hätäänsä ja koska velhon teltassa ei ollut minkään asteista käymälää piti koiran vaivautua ulos asti ja leirin reunalle tekemään tarpeensa. Kuitenkin kesken matkan joku huusi häntä pysähtymään ja aavekoira käänsi pöpperöisen ja väsyneen katseensa huutajaan joka vissiin oli joku komentaja, joka pyyteli kentälle. Kalma tuijotti tuota hetken unisena kunnes nyökkäsi mumisten jotakin myöntävää ja sanoi tulevansa heti kunhan saisi rakkonsa tyhjäksi sekä valmistautua hieman.
Noh koiran saatua rakkonsa tyhjäksi tuo palasi telttaan muuttaen muotonsa ihmismäisemmäksi pukien vaatteensa päälle, johon ei oikeastaan mitään erikoista kuulunutkaan aavekoiran osalta sillä oli nähnyt kaikki suojavarusteet kömpelöinä ja hidastavina seikkoina, joten noita ei Kalmalla ollut ainuttakaan. Aseikseen aavekoira valitsi kaksi hopean sävyistä puukkoaan ja jalkajousensa jotka asetti vyöllensä roikkumaan omille paikoillensa. Tabartti? Noh se oli Kalman käsittelyssä saannut aivan uuden ulkonäön koiran repiessä sen kappaleiksi jättäen siintä vain jäljelle S-kuvion suikaleen jonka oli kietonut sitten käsivartensa ympärille solmun kanssa. Näin hänen olisi helppo liikkua myös koira muodossaan, koska ei syystä tai toisesta saannut tabarttia sulautumaan koiramuodon kanssa, joka taas oli meinannut johtaa viime kenttä käynnillä kuolemaan. Mutta se olisi toinen juttu jo.

Aavekoiran saatua itsensä kuntoon tuo lyöttäytyi joukkoihinsa jotka tällä kertaa olivat niin friikkejä kuin ihmisiä. Ja totta kai aavekoiran mielessä kävi jälleen pistää muutama omistaankin riveistään poskeensa, tai ainakin tappaa ihan vahingossa ja syödä~ Se oli oikeastaan parasta antia kentällä olemisesta, kukaan ei voinnut kaivata yhtä ihmistä ja kysellä kuka sen on tappanut. Tosin piti miettiä tarkkaan miten moisen järjestäisi, kukaan ei saisi kuitenkaan nähdä. Komentajan puheet menivät taas kuuroille korville kokonaan Kalman osalta.
Kuitenkin siinä uhriaan etsiessään koiran silmiin osui hyvin tuttu niska ja Kalman kasvoille nousi pieni hymyn tapainen.
"Katos." Kalma mutisi puoli ääneen kävellen melko reippaasti kädet takkinsa taskuissa tutun puoliverisen luokse jääden kuitenkin tuon sätkän savun takia tuulen alapuolelle. Hän ei kuitenkaan voinnut sietää sätkän hajua millään asteella.
"Sinäkin tänne eksynyt." Kalma tuumasi katsellen Alfia päästä jalkoihin saaden todeta mielessään että tuo oli ainakin hieman varustautunut taisteluun, toisin kuin hän. Tosin eipä häntä kiinostanutkaan häviäisivätkö he vai voittaisivat, vai orjuttaisivatko haltiat koko ihmis populaation voitettuaan. Se olisi yksi hailee koiralle jota kiinnosti tällä hetkellä vain kostonsa saaminen eräälle henkilölle.

"Ja kehtaatkin epäillä suojelutaitojani Ednaa kohtaan sillä että lähetät velhon perään." Kalma tuumasi melko kylmän kuuloisesti pienen hiljaisuuden jälkeen ja samassa kävi komento lähteä liikkeelle. Kalma muuttui koiraksi ja lähti köpöttämään eteenpäin.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 18 Heinä 2011, 15:17

Alf

Puoliverisen ajatukset katkesivat tuon kuullessa tutun äänen lähettyviltään. Laiskasti puolihaltia vilkaisi aavekoiraa, samalla kun heitti sätkänsä maahan.
"Voi sitä sieluparkaa joka oikeasti tänne on eksynyt" Alf totesi kuivahkosti. Tanner oli viimeinen paikka minne kannatti eksyä. Sieltä ei enää elävänä takaisin löytäisi.
Mutta se oli sen ongelma, joka sinne eksyi. Käsky kävi lähteä liikkeelle. Rykmentti lähti valumaan eteenpäin kuin karjalauma, joka suunnisti kohti teurastamoa. Tietämättä siitä mitä edessä oli, mutta eteenpäin mentiin, koska ylempi taho käski niin. Aavekoiran seuraavat sanat saivat puolihaltian virnistämään entistäkin viekkaammin.
"Minulla on syyni epäillä. Kertaakaan Edna ei ollut joutunut suureen vaaraan ennen kuin sinä tulit ja saatoit hänet jopa haltiakylään asti? Millaista suojelemista se on, idiootti?" Puolihaltia tokaisi, siirtäen sitten katseensa kukkulan takaa aukeavaan tantereeseen.

Näky oli surullinen. Mitä muutakaan saattoi odottaa tantereelta? Jokainen siellä taisteleva henkilö taisteli vapaudesta, mutta myös omasta hengestään. Vain hullu piti tätä hauskana. Vain hullu ja todellinen hirviö.
Paluuta ei kuitenkaan ollut. Nyt mentiin, eikä kentältä päässyt pois, ennen kuin kävi vetäytymiskäsky. Jos lähtisi, tulkittaisiin se petturuudeksi ja turvassa odotti sitten mestaus.
Rykmentti lipui hitaasti, mutta määrätietoisesti linjaan muutaman muun rykmentin kanssa. Käsky kävi, pitää tämä linja, tuli vastaan mitä tahansa. Kaukaisuudesta saattoi kuulla demonien, hirviöiden, lohikäärmeiden huutoja, joita toinen puoli oli värvännyt omalle puolelleen. Vähemmästäkin alkoi pelottamaan. Kuitenkin muutaman rykmentti välin päässä oli ensimmäinen lohikäärmeen torjunta rykmentti, jota johti itse Fritz, kukapa muukaan.
Rykmentin pysähdyttyä seurasi hetken hiljaisuus. Hiljaisuus ennen ensimmäistä iskua. Kukaan ei sanonut mitään, sillä ei ollut mitään sanottavaa. Kuitenkin vihollisen lähestyessä virneitä nousi kasvoille. Ei ilosta, vaan silkasta pelosta ja jännityksestä. Ne tunteet purkautuivat ja tulivat pintaan tällä tavalla.

Minuutit tuntuivat tunneilta. Kun vihollinen vihdoin oli saapunut tarpeeksi lähelle, kävi käsky hyökätä ja piestä äpärät maantasalle. Ensimmäinen hyökkäys oli käynnistynyt..
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja suskari » 18 Heinä 2011, 16:32

Kalmankoira

"Siintä huolimatta hän on elossa ja kunnossa, idiootti." Kalma saarnasi takaisin puoliveriselle tuon valittaessa siintä että hän oli Ednan saattanut niinkin suureen vaaraan kuin haltiakylä... jossa oli yksi ihastuttava mustasukkainen ihailija.

No siintä seurasi tuskallinen hiljaisuus komppanian kävellessä suoraan taistelu tantereelle josta kuului hirviöiden, lohikäärmeiden sun muiden otusten karjuntaa joka sai jo nyt aavekoiran painamaan korvansa vasten niskaan tiiviisti ja pää painautui alas. Normaalisti pystyssä oleva häntäkin oli tipahtanut alas ja oli melkein pujahtanut koipien väliin.. siis melkein. Melu joka ympärillä vellosi oli herkkä kuuloiselle aavekoiralle tuskaa, etenkin metsän hiljaisuudelle tottuneelle aavekoiralle. Lisäksi kaikkialla haisi veri, voimakas raudan hajuinen veri joka pisti nenänkin sekaisin joka oli kuitenkin koiran yksi tärkeimmistä aistinelimistä. Nyt kun sekin oli poissa pelistä sekoitettuna kaiken maailman vieraisiin hajuihin ja ennen kaikkea veren voimakkaaseen hajuun Kalma oli täysin ulalla, sekä peloissaan sen suhteen mitä ympärillä tapahtui näkökentän ulkopuolella. Hän näki vain näin joukkojen takana ollessaan vain paljon erilaisia jalkoja ja saappaita ja vähän kauempana muutaman kiven murikan, ei muuta.. Yht`äkkiä kävi hyökkäys käsky ja koira hieman säikähti astuen taaksepäin onnistuen jopa vahngossa kampata yhden sotilaan nurin, jota koira pienesti naurahtaen pyyteli anteeksi lähtien itsekkin hieman kankean oloisena muiden perään.

Haltiat ja ihmiset iskivät yhteen ensinmäisten kaatuessa jo muutaman sekunnin sisällä yhteen otosta. Kalma ei ruumiita säikkynyt, mutta se kaikki kaaoottisuus sai kylmäpäisen Kalman hieman jäykäksi taistelemisen suhteen ja tuo jäi vähän taaemmas tuijottamaan hömistyneenä... häntä koipien välissä.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 18 Heinä 2011, 20:25

Alf

Taistelun alettua jokainen pääsi purkamaan sisäistä jännitystään, adrenaliinin noustessa pintaan. Jokaisella oli vain yksi tavoite päässä: Pysyä hengissä vaihtoon asti. Heillä ei ollut sen kummoisempaa tehtävää, kuin pitää tämä linja ja pysäyttää jokainen mahdollinen hyökkääjä, keinolla millä hyvänsä.
Alf taisteli siinä missä muutkin, mutta toisin kuin ihmiset, Alf tiesi miten haltioiden rykmentit toimivat. Näissä tilanteissa oli pienesti kiitollinen haltiakylässä eletystä ajasta. Siinä taistelun tiimellyksessä ei ollut aikaa katsella ympärille, kun piti pitää huoli siitä että pysyi itse elossa. Kuitenkin, rivistön vaihtuessa Alf hyppäsi pari metriä taaemmas ja huomasi Kalman, joka katseli taka-alalla hölmistyneenä, häntä koipien välissä. Hengästynyt puolihaltia tuhahti turhautuneena, loikaten sitten Kalman luokse ja nappasi tuota etutassujen takaa, nostaen tuon vauhdista kainaloonsa ja siitä viereiselle, suurehkolle kivelle. Olihan Kalma painava, mutta vauhdista ja tässä adrenaliini kuohussa moista ei jäänyt edes miettimään, millä mystisellä voimalla sitä oli koiran tempaissut ilmaan.

Alf laski Kalman kivelle ja kyykistyi tuon viereen, osoittaen haltia rykmentin takana seisovaa tärkeän näköistä haltiaa.
"Näetkö tuon hintin taka-alalla? Totta kai näet, ellet sitten sokeaksi pelosta mennyt. Käytä jalkajoustasi ja yritä saada mies alas, jos hän kaatuu, menee heidän rivinsä sekaisin" Noiden sanojen jälkeen puoliverinen tapautti aavekoiraa päälakeen ja hyppäsi alas kiveltä, estääkseen heitä kohti juoksevan haltian etenemisen. Taistelussa ei ollut aikaa jähmettyä. Kuolema saattoi olla vain sekunneista kiinni.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja suskari » 18 Heinä 2011, 21:40

Kalmankoira

Kalma vain tuijotti hölmönä kun muut tekivät työtä ja koittivat pitää haltoita poissa tukikohdasta. Kalma kyllä tiesi hyvin mitä pitäisi tehdä, mutta jonkin ihmeen syyn takia koira ei saannut itseensä mitään liikettä.. kunnes joku muu teki sen koiran puolesta ja nosti melkein sydänkohtauksen saanneen koiran ilmaan, jolloinka koira päästi kurkustaan säkähtäneen ulvaisun ja vinkasun välimuodon. Koira laskettiin kivelle ja Kalma siirsi katseensa Alfiin joka kyykistyi hänen viereensä ja kertoi suunnitelmastaan hänelle taputtaen koiraa päälaelle ja hyppäsi sitten takaisin teurastamaan haltioita.
Kalma itse muuttui takaisin humanoidiksi ja jäi istumaan kivelle jalat sylissään ristikkäin tarkastellen hiljaisuudessa taistelun melun pauhatessa ympärillä, joka tosiaankin sai aavekoiran herkät tärykalvot huutamaan kivusta, mutta Kalma yritti keskittyä vaikka ilme olikin hieman tuskainen, ja kaivoi takkinsa alta jalkajousensa asettaen nuoli kotelon paikallensa. Katse kiinnittyi puoliveriseen.
"Pidä ne kaverit kaukana minusta hetken aikaa.." Kalma huomautti Alfille, sillä oli huomannut ainakin yhden huomanneen aavekoiran aikeet pomoa kohtaan ja kävi päälle. Kalma tähtäsi, tähtäsi suoraan haltia komentajan suurimmaksi osaksi suojaamattomaan kaulaan ja lähetti nuolen matkaan. Nuoli kuitenkin ei osunnut aivan kuten olisi pitänyt vaan osui melko paljon kaulan sivuun jääden siihen törröttämään ja haltia piti vuotavaa kaulaansa tuskaisen näköisenä. Halvatun ukko käänsi päänsä väärään aikaan! Kalma ei jättänyt komentajaa rauhaan vaan ampui kolme nuolta perään joista yksi olisi päässyt perille ellei joku olisi sitä torjunut. Kalman huomio komentajasta siirtyi muualle ja sai huomata itse olevansa nuolen kohteensa, joten koira siirtyi äkkiä pois toiseen paikkaan teleporttaamalla haltian nuolen kimmotessa tyhjältä kiveltä minne sattujaan.
Kalma oli siirtynyt toisen kiven päälle seisomaan ja oli ampumassa komentajaa uudestaan ellei tuo olisi hävinnyt jonnekkin koko paikalta. Kalma jupisi omalla kielellään joukon kirosanoja ja laskeutui kiveltä alas.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 24 Heinä 2011, 15:55

Alf

Puoliverinen vilkaisi virnistäen kohti Jackiä, joka päätti ryhtyä tuumasta toimeen, pyytäen samalla mustalaista pitämään "kaverinsa" kauempana hänestä. Se oli jotain, mitä Alf pystyi tekemään ja ilomielin.
Niimpä puoliverinen piti kaikki lähestyvät haltiat ja friikit kauempana Jackista, tuon yrittäessä tehdä selvää vihollisrykmentin komentajasta. Se osoittautui kuitenkin vaikeammaksi tehtäväksi, mitä olisi olettanut. Tosin, mikään ei ole helppoa tantereella. Ympäristö ja tilanne on täysin erillainen, kuin jossain kaksintaistelussa. Hermojaan ei saanut kuitenkaan menettää. Yksi airahdus, ja se saattaisi olla viimeinen hengenveto, minkä otit.
No, Kalma yritti parhaansa. Kuitenkin haltiat eivät olleet niin tyhmiä, mitä olisi toivonut ja pian vihollisrykmentin komentaja oli kadonnut paikalta, turvallisemmalle etäisyydelle, pois näkökentästä. Alf kirosi siinä missä Jackikin, mutta ei alkanut tuolle huutamaan epäonnistumisesta. Ei aina voinut onnistua ja onnistumisen mahdollisuus kentällä oli pienempi mitä normaalistikkin...

Tätä peliä pystyi pelaamaan kaksikin. Heti kun haltioiden kenraali oli turvassa, lennähti kentän poikki nuoli, joka osui kohteeseensa fataalisti. Ihmisten rykmentin johtaja sai osuman, suoraan kallonsa läpi. Väkivahva johtaja seisoi hetken pystyssä, kunnes kaatui maahan suorilta jaloilta.
Kun miehet pikkuhiljaa tajusivat mitä juuri oli tapahtunut, alkoi rykmentissä leviämään pakokauhu....
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja suskari » 24 Heinä 2011, 17:06

Kalmankoira

Kalma oli palaamassa alkuperäiseen tehtäväänsä, jota ei ollut ehtinyt jäykyytensä takia edes aloittamaan, kun ilmassa sujahti nuoli joka oli tähdätty aivan muualle kuin heidän riveihinsä.. se upposi heidän komentajansa pään sisään kuin kuuma veitsi voihin ja kaatoi mies paran siihen paikkaan muiden ruumiden sekaan. Kalma tuijotti apaattisen näköisenä kuollutta komentajaa ja hänen pieneen nuppiinsa iskostu se kylmä fakta että kukaan ei ollut ohjaamassa tätä kana laumaa ja ilman komentajaa he kuolisivat. Hänellä, kuten ei varmasti monella muullakaan, ollut mitään kokemusta taisteluista kentillä ja miesten taistelu into katosi kuin tuhka tuuleen joka näkyi välittömästi riveissä. Jokainen taisteli nyt vain hengestään ja se näkyi paremmin kuin hyvin: silkkaa epätoivoista sähläämistä ei mitään järkevää toimintaa. Haltiat puskivat läpi tappaen miehiä yksi mies kerrallaan ja olisi vain ajan kysymys milloin nuo tuhoaisivat heidät ja pääsisivät tämän linjan läpi.
Paniikki valtasi myös Kalman ja tuo jäi jälleen tönkkönä seisomaan aloillensa tujottaen panikoivia rivejä jotka havenivat mies mieheltä hitaasti mutta varmasti, mutta samalla aavekoiran mieli täyttyi muustakin: hengissä säilymisestä. Jos hän nyt lähtisi ja jättäisi nämä tolvanat taistelemaan hänet tapettaisiin karkurina ja jos hän jäisi tänne tulos olisi sama.. Ellei..

"Kuunnelkaa saatanan kanat!" Kalma ärähti kaiken melun lävitse miehille jotka eivät ottaneet kuunnellakseen, jostakin vain kuului käsky tulla auttamaan eikä seistä sivussa.
"Hiton idiootit.." Kalma sihahti huulien välistä itsekseen ja ingoorasi näiden idioottien valitukset siintä ettei hän ollut oikeastaan mitään tehnyt vielä.
"Ensinmäinen rivi vetäytykää ja päästäkää toinen rivi puolustukseen!" Kalma ärähti noille siintä huolimatta että kukaan ei taaskaan ottanut kuuleviin korviin vaikka kilometrin päähän näkyikin että ensinmäinen ja puolustava rivi alkoi väsymään. Jos he jatkaisivat näin he
eivät kestäisi edes viittä minuuttia järjestyksessä toimivia haltoita vastaan. Aavekoira alkoi olemaan jo epätoivoinen tilanteen suhteen, hän ei halunnut kuolla ei näin.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 30 Heinä 2011, 15:16

Alf

Komentajan kaatuessa alkoi koko pakka seota. Alf perääntyi taistelusta hetkeksi, vetääkseen henkeä, mutta moinen ei onnistunut pidemmän aikaa. Rykmentti alkoi hajota ja kukaan ei tiennyt mitä tehdä, nyt kun ei ollut ketään huutamassa komentoja. Idiootit. Toisaalta, pystyikö heitä siitä syyttämään? Eivät nämä friikit olleet käyneet koulutusta. Heidät oli tuupattu kentälle kylmäverisesti toivoen, että nuo pysyisivät hengissä.
Kuitenkin, yllättävä taho astui komentoon, yrittäen saada miehet takaisin riviin. Jack, joka äsken oli jäätynyt totaalisesti, yritti saada miehet liikkeelle, latelemalla neuvoja. Alf seurasi hetken sivusta tätä epätoivoista - mutta kunniallista - yritystä pelastaa rykmentin maine ja henki. Kukaan ei kuitenkaan ottanut kuuleviin korviinsa. Johtuiko se siitä, ettei Jack ollut kovin suosittu vai siitä, ettei kukaan uskonut tuon kouluttamattoman friikin tietävän yhtään sen enempää kuin hekään.

Puoliverinen tuhahti ja kiiruhti Jackin luokse, nousten läheiselle kivelle seisomaan.
"Adan! Tuo rivisi taakse ja päästä toinen rivi taistelemaan, ennen kuin kuolette kaikki!" Alf huudahti haltiakielellä, kiinnittäen eturivissä taistelevan puolihaltian huomion kutsumalla tuota nimellä. Alf tunsi tämän puoliverisen, joka oli liittynyt ihmisten joukkoihin samoihin aikoihin mitä Alf itse.
Eturivissä taistellut haltia kääntyi rivistönsä puoleen ja välitti Alfin komennon muille. Eturivi vetäytyi, vihdoista viimein, päästäen hieman levänneen, seuraavan rivistön taistelemaan etusijalla.
"Pitäkää linjat! Älkää luovuttako! Joku lähtee nyt viemään viestin leiriin, kenraali kaatui ja tarvitsemme apujoukkoja!" Alf jatkoi, vilkaisten ympärilleen miehiin, jotka alkoivat saada itsensä takaisin kasaan. Kun joku oli ohjaamassa, saivat nämä älykääpiöt jostain lisää uskoa ja toivoa selviytymiseen.
"JA ensikerralla kuunnelkaa kun joku teitä fiksumpi antaa käskyjä!" Alf huudahti vielä perään, vilkaisten sitten Jackiin.

"Ihmismieli on kaunis ja hauras... ja tyhmä. Sitä ei kannusteta ja johdeta haukuilla, vaan vahvoilla ja rohkaisevilla sanoilla" Alf totesi virnistäen. Mistä hän sai äkkiä moisen johtajuus puuskan? Olihan hän aina ollut ihmisten kanssa tekemisissä, viihtynyt suurissa porukoissa ja käynyt koulutuksen. Ei siihen paljoa tarvittu, että sai tutut ja puolitutut kuuntelemaan itseään.
"Vie sinä viesti leiriin, pääset sinne varmasti nopeammin kuin kukaan näistä friikeistä" Alf jatkoi, suoraansanottuna komentaen Jackia lähtemään.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja suskari » 31 Heinä 2011, 23:53

Kalmankoira (Kakkonen)

Astetta yllävämpi taho ilmestyi aavekoiran luokse ja Kalma loi tuohon paikalle pöllähtäneeseen puoliveriseen hyvin kysyvän katseen kun tuo avasi suunsa ja alkoi puhumaan, ilmeisesti, haltia kieltä jollekkin tutullensa saaden ensinmäisen rivin perääntymään mallikkaasti. Kalma kieltämättä oli hieman mustasukkainen asian puolesta, mutta antoi olla.. nyt heillä, ja etenkin hänellä, olisi suuremmat mahdollisuudet pärjätä ja selvitä hengissä. Alf jakoi vielä muutaman kullan arvoisen neuvon taistelijoille ja alkoi sitten hänelle saarnaamaan. Kalma tuhahti.
"En ole johtaja tyyppiä." Kalma huomautti melko kylmästi ja suorasanaisesti puoliveriselle luoden tuon päälle kylmän mulkkauksen kun tuo komenteli häntä. Jos tilanne olisi ollut toinen Kalma tuskin olisi viitsinyt totella tuota, mutta koska tilanne oli mitä oli aavekoira nyökkäsi ja vaihtoi muotonsa takaisin koiraksi kunhan oli ensin jalkajousensa vyöllensä.
"Älä ota tuota tavaksi." Kalma huomautti puolihaltialle ja lähti sitten juoksemaan takaisin kohden leiriä hakeakseen apua ja uuden johtohahmon johtamaan tätä kanalaumaa.


Pian aavekoira pääsikin takaisin leiriin jossa etsi käsiinsä, tai tässä tapauksessa tassuihinsa, ensinmäisen vastaan tulevan vähänkin isomman näköisen tyypin ja kertoi tuolle nopeasti huohottaen tilanteen jolloin tuo kenraali mikä lie alkoi keräämään sillä sekunnilla apujoukkoja käskien Kalman odottaa hetken aikaa, jotta tuo voisi johdattaa heidät taistelu paikalle. Siinä ei kauaa mennyt ku tällä uudella johtajalla oli miehet koossa ja Kalma lähti etunenässä johdattamaan miehiä kentälle joutuen ajoittain odottamaan noita nopeutensa takia.
Lopulta Kalma kera vahvistuksiensa pääsi paikalle ja ilmeisesti jopa harvinaisen ajoissa, sillä haltiat olivat työntäneet heitä taaemmas..
Ihmisten joukkojen sotahuudot kaikuivat tantereella kun Kalman johtama joukko rynnisti avuksi heikentyneille Alfin johtamille joukoille. Väsyneet miehet siirtyivät takavasemmalle uusien levänneiden miesten tieltä, jotka aloittivat hetkessä haltoiden raivaamisen takaisin päin.
Kalma itse oli vielä jäännyt taaemmas kävellen Alfin luokse ja katsoi tuota hetken aikaa hiljaa silmissä näkyen että tuo oli hieman kiitollinen siintä että tuo oli ottanut hetkellisesti komennon, ääneen aavekoira ei kuitenkaan sanonut mitään.

"Sanohan kavereillesi että tekevät tilaa.. lähden poimimaan kukkia." Kalma tuumasi Alfille äänellä joka madaltui uhkaavan kuuloisesti möreäksi basso ääneksi, iho musteni vauhdilla ja muutamassa sekunnissa musta turkkinen Kakkonen oli räjähtänyt ulos. Punaisena hohtavat silmät laskeutuivat puolihaltiaan ilme vakavana pysyen.
"Saatan tulla luoksesi jossakin välissä, joten pidäkkin huolta." Kakkonen tuhahti Alfille laskeutuen neljälle jalalle ryntäen kohden ihmisrivejä kuin sotavaunu konsanaan jolloin sotilaat tekivät tietä etteivät jäisi alle. Kakkonen nousi jaloillensa eturvissä ja tarrasi samalla ensinmäisen haltian kypärästä kiinni repien sen irti päästä väkisin jonka jälkeen iski hampaansa tuon päähän ja hajotti sen kuin pähkinänsärkijä pähkinän inhottavan rusahduksen kera. Haltian veltto ruumis putosi maahan ja Kakkonen alkoi raatelemaan ja heittelemään heikko rakenteisa haltioita tieltään kuin rikka ruohoja konsanaan. Tietysti haltiat yrittivät saada valtavaa petoa asioihin yrittäen tökkiä mustaa hirviötä pienillä ja heikoilla aseillaan joihin Kakkonen vastasi rikkomalla heikko rakenteiset keihäät tai yksinkertaisesti tappoi liian lähelle tulevat ahdistelijansa. Myös ihmiset ja friikit auttoivat Kakkosta pitämään haltiat poissa.. ja piku hiljaa haltioiden riveissä alkoi olemaan reikä.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 08 Elo 2011, 13:57

Alf

Rykmentti sai kuin saikin pidettyä linjansa apujoukkojen saapumiseen asti. Välillä tilanne näytti toivottomalta, mutta kun joku oli neuvomassa, onnistui näiltäkin kouluttamattomilta friikeiltä yhdessä taisteleminen kuin tanssi. Alfilla ei ollut kokemusta johtamisesta ja se näkyi. Tuon käskyt olivat välillä epäselviä ja hetkellisesti puolihaltia meni paniikkiin, kun jotain raskauttavaa tapahtui. Lisäksi toisten komentelua ei helpottanut yhtään se, että kauempana seisovat jousimiehet yrittivät listiä Alfin siitä hyvästä, että tuo oli ottanut komennon. Siinä toisia neuvoessa ja komentaessa, Alf päättikin hiljaa mielessään, ettei ikinä ryhtyisi kenraaliksi!
Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen Kalma palasi kera lisäjoukkojen. Väsyneet miehet pääsivät lepäämään ja Alf pääsi pois komennosta, uuden kenraalin astuessa kuvioihin.

Kalman lauseeseen Alf ei vastannut mitään, vilkaisi vain aavekoiraa joka otti astetta ronskimman muotonsa esiin. Aavekoiran seuraavat sanat saivat puoliverisen virnistämään ja ei aikaakaan kun Kalma oli jo täydessä touhussa tappamassa suippokorvia.
Näytti siltä, että haltioilta alkoi loppua miehet. Kuitenkin, kun kaikki alkoivat huokailla helpotuksesta, saapui myös haltioille lisäjoukkoja. Nämä joukot olivat huomattavasti paremmin varustettuja taistelemaan epämääräisiä friikkejä vastaan. Näytti siltä, että heillä oli kaiken maailman aseita erillaisten olentojen tappamiseen, mukaan lukien hopea-aseet.
Riveissä seisovat friikit tunsivat palan nousevan kurkkuun, kun kyseessä alkoi oikeasti olemaan hengenlähtö..
Alf puolestaan ei reagoinut näihin erikoisjoukkoihin mitenkään. Hän kuoli millä tavalla tahansa, joten se oli se ja sama minkänäköinen ase sisään survaistiin.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja suskari » 08 Elo 2011, 19:20

Kalmankoira (Kakkonen)

Kevyesti varustautuneet haltiat yrittivät tehdä musta turkkiesta hirviöstä selvää pienillä ja hyödyttömillä aseillaan. Jokainen haltia joka yritti turhan lähelle napattiin valtavaan käteen ja revittiin kappaleiksi, jonka jälkeen tuo heitettiin maahan mätääntymään muiden sekaan suolet valuen pihalle vatsasta. Kakkonen virnisti kuin mielipuoli repiessään haltioita kappaleiksi yksitellen samalla kun ihmiset, kuten myös friikit, pitivät mustan tankkinsa suojausta yllä.
Haltioiden rivit vähenivät hitaasti mies mieheltä kun horisonttiin ilmestyi uusi haltia rykmentti, jotka vaikuttivat olevan huomattavasti paremman varustettuja kuin aikaisemmat tavalliset rivimiehet. Nuo olivat friikkeihin erikoistuneita sotilaita jotka voisivat saada Kakkosenkin alas. Kuitenkaan Kakkonen ei osannut tuntea sellaista asia kuin pelko joten tuo vain karjasi verta hyytävästi naurahtaen lopuksi kuivasti hyvin pilkkaavasti.
"Tulkaa tänne suippokorvat, tulkaa helvettiin~" Kakkonen mutisi lähinnä itsekseen avaten kitansa auki ladaten suuhunsa energia ammuksen saaden lähellä tastelevat haltiat hätääntymään ja juoksemaan pelkurimaisesti karkuun. Hölmökin tajusi että Kakkosen lähelle ei kannattaisi nyt jäädä jos henki oli kallis. Kakkonen laskeutui neljälle jalallensa iskien kyntensä tukevasti maahan kiinni ampuen ammuksensa keskelle haltioiden rivejä jolloin ruumiin osia sateli ympäriinsä. Kakkonen virnisti lipaisten huuliaan. Haltoiden riveissä oli hetken aikaa valtava aukko ja hetkellinen sekasorto jona aikana ihmisten rivit saivat hetken järjestää omansa uudestaan. Kakkonen ei liikkunut minnekkään suuntaan.

Haltoiden uusi rivistö korjasi nopeasti menehtyneet Kakkosen iskussa ja jos tuo olisi ymmärtänyt yhtään haltia kielen päälle, tuo olisi saannut korviinsa käskyn jonka mukaan hänet pitäisi teilata eturivistä ensinmäisenä. Kakkonen ei sitä suinkaan ymmärtänyt vaan otti ensinmäisen vastaan tulevan haltian vastaansa koittaen huitaista tuota kynsillään, mutta tuo astui taaemmas karaten jonka jälkeen perässä tuli muita.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 08 Elo 2011, 20:27

Alf

Haltioiden rivit alkoivat kärsiä enemmän ja enemmän vahvistusten saavuttua. Molemmat osapuolet olivat jo lähes poikki, kun haltiat päättivät perääntyä. Heidän joukkonsa olivat yksinkertaisesti Liian kevyesti varustautuneet friikkejä vastaan taistellakseen. Mutta ei vihollinen voinut tietää, mitä oli vastassa. Totta kai he olettivat naiivisti riveistä löytyvän vain ihmisiä. Joten he vetäytyivät. Joukko poistui hitaasti, mutta varmasti kohti omaa puollustulinjaansa, jota vahtivat kolossaalliset hirviöt ja valtavat joukot. Sinne ei kenraali komentanut tätä joukkoa hyökkäämään. Se oli ammattilaisten hommaa. Tälle joukolle se olisi ollut yhtä itsemurhaa, jopa Kalmalle, joka oli osoittautunut hyödyllisimmäksi tästä joukosta.

Joten haltioiden vetäydyttyä, saivat omat joukot käskyn vetäytyä takaisin leiriin. Haavoittuneet otettiin mukaan, parantajat ja hoitajat saisivat hoitaa nuo kuntoon seuraavaa taistelua varten. Kuolleet jätettiin taakse. Vaikka rykmentti oli voittanut tämän taiston, ei kukaan tuntunut juhlivan. Paitsi Alf, joka virnuili itsekseen tästä voitosta. Yksi taistelu takana, monta vielä tulossa. Ehkä joku niistä tulisi vielä olemaan hänen viimeisensä...
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja suskari » 08 Elo 2011, 21:02

Kalmankoira (Kakkonen)

Haltiat päättivät lopulta perääntyä vahvempiensa luokse ja kenraalilta kuului käsky perääntyä, mutta veren makuun päässyt Kakkonen ei meinannut aluksi suostua liikauttamaan jalkaansakkaan lähteäkseen paikalta... mutta järki huusi lähtemään takaraivossa, joten hirviö kääntyi kannoillensa muiden mukana kokeillen kevyesti toista poskeaan joka oli saannu jossakin välissä riehuessaan osumaan ja nyt siinä oli viiltohaava joka oli vuotanut hieman. Ja nyt vasta Kakkonen senkin huomasi. Katse siirtyi kuitenkin hieman veren tahrimasta kädestä etsimään tuttu naamaa, tai tässä tapauksessa takaraivoa, joka löytyi yllättävän helposti ja Kakkonen käveli Alfin helposti kiinni kävellen tuon viereen saaden ihmiset sekä friikit astumaan askeleen taaemmas.
"Olisi aika.." Kakkonen tuumasi melko kylmällä ja tylyllä äänensävyllä, jonka jälkeen nytkähti pienesti ja hitaasti katosi takaisin Kalman sisään ja aavekoira tipahti polvillensa maahan vaatteet rekaleisena. Kalma nosti katseensa Alfiin nousten ylös ottaen tuosta hieman tukea.
"Voitto?" Oli kysmys puolihaltialle, sillä kuten tiedettiin, Kalma ei ollut kovinkaan tietoinen Kakkosensa toimista kun tuo oli päällä joten se oli varsin ymmärrettävä kysymys. Niine sanoineen aavekoira lähti sitten hitaasti väsyneen näköisenä kävelemään muiden mukana takaisin leiriin. Hän haluaisi juoda tämän jälkeen ainakin sata lirtaa vettä.. suu oli aivan kuiva ja maistui rautaiselle verelle? Mitä se takku turkki nyt oli tehnyt?
suskari
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 08 Elo 2011, 21:39

Alf

Puolihaltia vilkaisi kohti hirviötä, joka marssi häntä päin ilman mitään varoitusta. Toiset väistivät kunnioittavasti tuon tieltä. Totta helvetistä moisesta otuksesta pysyisi kaukana. Pelottiko Alffia? Totta helvetissä! Mutta toisin kuin muut, hän ei näyttänyt pelkoaan mitenkään ulkoisesti, vaan seisoi paikallaan antaen tuon hirviön tulla lähelleen.
Puoliverinen kohotti kulmaansa pienesti kakkosen sanoille, mutta ennen kuin ehti mitään vastata, muuttui tuo hirviö takaisin hölmön näköiseksi - Alfin mielestä - humanoidiksi, ottaen tukea puoliverisestä. Toisin kuin olisi ehkä olettanut, Alf otti kiinni Kalmasta, antaen tuolle tukea jota heikko friikki näytti kaipaavan. Tuo kyseli voitosta. Virne nousi jälleen arpisille kasvoille, puoliverisen nyökätessä pienesti.
"Voitto tällä kertaa. Huomenna uudestaan" Tuo totesi, irttoittaessaan otteensä Kalmasta. Tuon jälkeen he lähtivät muiden mukana perääntymään.

Leirissä palannut rykmentti hajosi jokainen omille teilleen. Toiset parsittavaksi, toiset lepäämään, toiset syömään leirin perällä sijaitsevaan suureen telttaan, jonka keskellä pidettiin yötä päivää tuli yllä, jolla kokit tekivät ruokaa jokaisen tarpeisiin. Niin friikeille kuin ihmisillekkin.
"Noh, mihin sinä nyt?" Oli kysymys puoliveriseltä, joka oli suunnattu Kalmalle.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Seuraava

Paluu Verikenttä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron