Kuin aika olisi pysähtynyt

Kivinen laaja alue, jonka on täyttänyt kuoleman haju. Synkkä ja masentava maisema karkottaa kaikki satunnaiset matkaajat kauas tästä paikasta. Kenttää asuttavat sodan aaveet, jotka yhä huutavat apua laajoilla, kivisillä alueilla. Tannersodan loputtua on tämä alue jälleen suosiolla hylätty. Vain harva edes viitsii astua näille kivisille kuoleman kentille. Tämä on paikka, jossa voi varmasti törmätä aaveisiin yöllä.

Valvoja: Crimson

Kuin aika olisi pysähtynyt

ViestiKirjoittaja Vihreä Liekinheitin » 19 Huhti 2009, 13:01

Viileähkö tuuli puhalsi kentän yllä. Vanhat, rääsyiset liput liuhuivat sen vallassa ja irtoroskaa pyöri maassa eteenpäin. Eräs ei tuulesta välittänyt. Paksun turkin läpi tuollainen viileä tuuli päässyt kylmettämään olentoa, mutta silti tämä tunsi olonsa hieman kylmäksi ja haikeaksi. Vaaleanharmaa griipi seisoi suuren lohkareen päälle ja katsoi alas maahan, suoraan luunvalkeaan ja luonnon kiilloittamaan kalloon. Kuura tuijotti siihen suoraan ja käänsi sitten katseensa muualle kentälle ja muihin valkoisiin luihin. Niitä oli paljon. Nuorukainen tunsi kyllä selvät sodan ja taistelun merkit tällä paikalla. Kukapa ei olisi. Ne olivat niin selvät. Griipi räpäytti voimakkaita siipiään kerran ja kokosi ne takaisin kylkiä vasten.
"Miksi he ovat jättäneet nämä merkit niin selviksi?"
Olento kysäisi ääneen, vaikka tiesi olevansa ihan yksin tällä paikalla. Mutta asia vaivasi hänen sisuksiaan. Aarnikotka tiesi sodan merkityksen ja oli nähnyt sitä sivusta, mutta ei silti ymmärtänyt sen tarvittavuutta. Ja varsinkaan tätä kenttää, jonka keskellä hän seisoi. Kuura oli lennellyt sen yllä ja ajatellut saavansa aukealta kenties saalista, mutta tullessaan lähemmäs pintaa joutunut huomaamaan tämän paikan olevan yksi kuolemankenttä ja vienyt samalla halun saalistaa tiehensä. Miksi tämä paikka oli jätetty tähän kuntoon. Se ei ollut selvästi muisto kunniasta tai häpeästä. Ihan kuin taistelijat eivät olisi välittäneet koko paikan olemassaolosta. Tämä kanta vihastutti nuorta griipiä. Ei ollut luonnon vika että se joutui kärsimään näin sodan takia. Kuura loikkasi alas kivipaadelta ja käveli kivien, luiden ja muiden asioiden lomassa tarkkaillen tätä paikkaa tarkemmin sen omalta tasolta. Luonto otti kyllä osansa takaisin, mutta hitaasti. Pieni huokaisu pääsi irti pedosta, joka katseli eteenpäin kuin ikuisuuteen ja mietti mitä nyt tekisi.

//Mukaan vaan. En odota ketään tiettyä//
Vihreä Liekinheitin
 

ViestiKirjoittaja Ay » 19 Huhti 2009, 14:38

Sää oli loistava niin vaaleanhopeiset hiukset levahtivat hopeaksi harjaksi. Vaalean iho muuttui vaalean siniseksi. Mustat pupillit katosivat keltaisen silmäisen alle. Muuttuminen oli huolella tehty, ettei kukaan olisi nähnyt naisen muuttuvan hirviöksi. Moni ei pitänyt hirviöistä ja samoin itseksään ei pitänyt hirviöitä. Hän ei voinnut sille yhtään mitään, että oli syntynyt lohikäärmeeksi. Korkealle hän lensi, että ihmisen tapainen näkisi taivaalla mitään erikoista. Ylemmäksen mentäessä tuli sää kylmäksi. Suomu peitti hyvinkin kylmyyden pois luistaansa. Itsekseen nainen ihmetteli hyvinkin, että miksi oli muuttanut itsensä oikeaksi olennoksi mitä oli. Täytyihän päästä lentämään isona matomuotona. Enemmän porukka ihmettelisivät lentävää ihmistä.
Tarkallaan näöllä Evgenia huomasi maiseman ala maassa muuttuvan rajusti. Mikä sai hänet lentämään alemmaksi ihmettelemään. Äsken oli niin kaunis puinen metsä alla ja nyt karmiva paikka. Naaras mietteli minne oikein hän oli lentänyt. Lian kovalla vauhdilla oli lentänyt eteen päin, että maisema nauttiminen oli jäänyt. Tarkemmin katsottuna sielä oli otus karmivalla paikalla. Niin hän päätti laskeutua ja kysyä toiselta. Kysymyskään ei tullut suusta, vaikka yritteli pakottaa. Pienenä nolostuneena hän katsoi toista.
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

ViestiKirjoittaja Vihreä Liekinheitin » 19 Huhti 2009, 17:03

Kuura ei alkuksi huomannut lähestyvää lohikäärmettä, mutta kuullessaan siipien työskentelyä nosti aarnikotka katseensa taivaalle. Nuoren olennon ilme muuttui hieman hämmentyneeksi, kun taivaalta laskeutui lohikäärme. Hetken aikaa griipi harkitsi pakenemista, mutta toinen ei näyttänyt millään tavalla uhkaavalta tai riidanhaluiselta, joten Kuura antoi suuremman olennon rauhassa tulla maan tuntumaan. Griipin siniset silmät tutkivat naarslohikäärmettä päästä päähän arvioiden toisen ajatuksia ja haluamisia sulkaisesta olennosta. Griipi mietti oliko toinen nolostunut, mutta olisiko se des mahdollista lohikäärmene kaltaiselle olennolle. Kuura katsoi edessään tököttävää lohikäärmettä hieman pää kallellaan ja odotti toisen sanovan jotain.
"Tuota... Hei."
Kuura lopulta sanoi hieman hämmillään suomuiselle jättiläiselle kun ei muuten tilanne muuttuisi.
"Tuota, satutko liikkumaan täällä usein?"
Kuura kysäisi ja mietti oliko toinen kenties mykkä.
Vihreä Liekinheitin
 

ViestiKirjoittaja Ay » 19 Huhti 2009, 20:32

//Hänellä ei ole nyt siipiä ylläänsä//

Naaras katsoi hiukan pahoittelevasto toista otusta. Hän laskeutui kysymään ei muuta, mutta jotenkin hän oli unohtanut kysymyksen kokonaan ajatuksestaansa. Se oli tuskallinen olemus. Ärsyttävä ja piinaava asia. Evgenia antoi olla asian, kun aarnikotka alkoi puhua hänelle, kun mielessään yritteli etsiä kysymyksensä käsiinsä.
" Hei! Minun piti kysyä sinulta, mutta jollakin tavalla olen kysymys hävisi ajatuksistani. " Naaras sepitteli.
Kovasti Evgenia haittasi, kun hän ei pitänyt hirveän vanhana vielä. Nyt tuntui siltä, että hän olisi erittäin vanha lohikäärme, joka unohtelee.
" En ole liikkunut täälä usein. Entä te? " Evgenia kysyi.
Suuhunsa hän yritteli väsäillä pahoitteluaansa, mutta kiitollinen, ettei toinen lähtenyt hipsuttelemaan pois päin hänestä.
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

ViestiKirjoittaja Vihreä Liekinheitin » 19 Huhti 2009, 21:02

//Hups. Sori.//

Kuura katseli toista enemmän hämmentyneenä kuin äsken, mutta väänsi ilmeensä kuitenkin peruslukemiin ja vilkaisi hieman sivuille ennekuin keksittyi taas lohikäärmeeseen.
"Ensimmäinen kerta näillä main."
Kääntää katseensa vieressä olevaan kalloon.
"Eikä ole mitenkään mieltä ylentävä paikka."
Nostaa katseensa takaisin lohikäärmeeseen, joka ei vaikuttanut paljoakaan samanlaiselta olennolta kuin muut lajitoverinsa. Kuuran mielessä kutkutteli ajatus, että toisessa saattoi olla jotain muuta kuin silmä antoi käsittää.
"Mutta kun kyseessä on tälläinen kuolemalta löyhkäävä paikka, niin ei mikään ihme."
Kuura vilkuili ympärilleen siltä varalta, että lohikäärme oli tuonut myös muita kaltaisiaan paikalle hänen huomamatta.
"Oletteko kenties eksynyt? Jos olette, niin en voi valitettavasti auttaa teitä siinä ongelmassa, sillä en ole täältä kotoisin."
Huomamattaan aarnikotka tuijotti toista pää kallellaan.
Vihreä Liekinheitin
 

ViestiKirjoittaja Ay » 20 Huhti 2009, 21:28

Eugenia katsoi hieman peläten ja myös uteliasti ympärille. Uusi paikka uudet jetkut. Hän ei kuitenkaan harrastanut minkäälaista jekkuilua. Toinenkin oli ensimmäistä sanoin hänkin. Erittäin yllättävää, että hän oli eksynyt tällaiseen kylmääseen paikkaan.
" Ei kyllä olekkaan. " Eugenia Evgenia sanoi aarnikotkalle.
Lohikäärmeen korallimaiset sarvet tulivat enemän esiin, kun hopeinen harja oli kaatunut, kuin ihmisellä olisi etu hiukset.
" Toivottavasti heillä ei ole hirveä kohdata kuolemaansa. " naaras sepitteli itsekseen.
Aarnikotkan esittelevän kysymyksen ja sanoen ettei ollut täältä kotoisin. Hän oli pienesti pettynyt, mutta antoi asian olla hiljalleen.
" Oikeastaan lensin ihan sattumaltaan tänne. Itse en oikein viihtyisi asua täälä. " Eugenia sanoi.
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

ViestiKirjoittaja Vihreä Liekinheitin » 20 Huhti 2009, 22:42

Kuuran katse kävi taas luissa, kun lohikäärme puhui sotilaiden kohtalosta.
Tai ehkä heille ei vain annettu mahdollisuutta..
Nuorukainen ajatteli mielensä sopukoissa, mutta ei uskaltanut sanoa sitä toiselle ääneen. Lohikäärmeen kertoessa sattumuksestaan, yhtyi griipi toisen sanoihin nyökkäyksellä.
"Ymmärrän, sillä minulle sattui myös samoin. Ja tämä paikka tuskin on sopiva elinpaikka meidän kokoisillemme olennoille. Täällä menestyvät vain jyrsijät ja hyönteiset. Joutuisimme kaikki päivät pitkät saalistamaan itsemme uuvuksiin, jotta pysyisimme tyydyttämään nälkämme."
Kuura puhdisti hieman huvittuneena päätään ajatellessaan kuinka isot olennot etsisivät pieniä hiiriä kivien alta epätoivoisena. Se vasta olisi kumma ja karu näkymä. Pian kuitenkin Kuura havahtui takaisin kuvitelmasta tosimaailmaan ja kääntyi takaisin lohikäärmettä kohti.
"Olen Kuura ja tulen hyvin kaukaa pohjoisesta."
Griipi sanoi ja teki pienimuotoisen kumarruseleen toiselle.
Vihreä Liekinheitin
 

ViestiKirjoittaja Ay » 20 Huhti 2009, 22:58

Toinen sanat huvittivat, mutta hän itsekkin oli ajatellut samalla lailla. Tämä paikka oli hirveä asun paikaksi isoille eläville otuksille. Pieni hiiri ei soisi nälän hävitettäväksi vatsasta. Koko ajan saisi olla nälkä ja etsimässä ruokaa itselleensä.
" Olet oikeassa tässä paikassa ei voisi asua, mutta varmaakin oudoimmat ja hulluimat asuisivat täälä. " Eugenia sanoi.
Hän ei olisi niin hullu, että jäisi asumaan tällaiseen paikkaan mistään hinnasta. Toisen esitelleen itsensä hän huomasi itse, että hän ei ollut esittäytynyt toiselle.
" Olen Eugenia. Hauska tutustua Kuura. " Lohikääre sanoi.
Hän meinasi ojentaa kädensä, mutta muisti, että hän oli lohikäärmeen asussa eikä ihmisen. Toiseksi eihän vasta henkilöllä ole kättä myöskään. Sen sijaan hän nyökkäso päätäänsä pienenä kummaruksena.
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

ViestiKirjoittaja Vihreä Liekinheitin » 21 Huhti 2009, 17:50

Kuura nyökkäisi toiselle.
"Samoin Eugenia."
Lohikäärme vaikutti edellene hieman omituiselta, mutta ei onneksi uhkaavalta. Kuuralla ei ollut mitään haluja alkaa kahinoida itseään suuremoien kanssa jos ei ollut ihan pakkko ja onneksi toinen ei antanut siihen syytä.
"Joten sinäkään et sitten tiedä syytä siihen miksi tämä paikka on jätetty tähän kuntoon tai että mikä on ollut tämän taistelun syy."
Kuuran äänestä saattoi kuulla pienoisen vihan sävytyksen asiaa kohtaan, sillä nuorukianen ei voinut vai ymmärtää tätä paikkaa kunnolla.
Vihreä Liekinheitin
 

ViestiKirjoittaja Ay » 21 Huhti 2009, 20:21

Se oli kiva kuulla mitä Kuura sanoi Eugenian mielestä. Itse naaras ihmetteli, että miksi itse ei oikein tiennyt syytä taisteluun mikä harmitti todella paljon. Olihan hän elännyt monta sataa, mutta nähtävästi lian vähän satoja vuosia. Nähtävästi hän oli vielä pentu, kun oli vasta 505 vuotias lohikäärme. Sen aikana hän ei ollut huomannut tällaista tappelua hänen aikansa.
" Nähtävästi en elännyt silloin vielä, mutta uskon, että tämä taistelu on peräisin milloin ihmisten ja haltia välinen alkoi. " Eugenia sanoi.
Sanoessa hän katseli ympärilleensä mikä ei ollut satumailmasta.
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

ViestiKirjoittaja Vihreä Liekinheitin » 21 Huhti 2009, 20:58

Kuuran silmät laajentuivat järkytyksestä.
"Haltiat ja ihmiset sodassa?!"
Kääntyy lohikäärmettä kohti ja astuu lähemmäs toista.
"Miksi? Luulisi haltioiden rakastavan luontoa sen verran, että osaisivat arvostaa myös tätä paikkaa."
Kuura käänsi päänsä pois päin ja tuhahti katseen osuessa uuteen luurankoon ja viha nousahti pinnalle
"Ja se jatkuu edelleen?"
Griipi kysäisi tällä kertaa hieman rauhoittuneemalla äänellä ja katsoi lohikäärmettä hieman huolestuneella katseella ja uskoi vastauksen olevan ei mieluinen nuorukaiselle.
Vihreä Liekinheitin
 

ViestiKirjoittaja Ay » 21 Huhti 2009, 21:35

Kuuran sanat järkyttelivät Eugenian mieltä. Lohikäärme katsoi kysyvästi, eikö aarnikotka herra tiennyt, että haltiat ja ihmiset ovat sodassa. Aluksi lohikäärme kaatua pois jaloiltaa, kun ajatukset heittelivät niin paljon.
" Kyllä vain ja monta vuotta. Ihmiset ovat vaihtaneet monta sukupolta, mutta hyvässä onnessa haltiat vaihtavat vasta ensimmäiseen sukupolveen. " Eugenia sanoi.
" Kyllähän haltiat rakastavat luontoa, mutta ihmiset ei sinäänsä pidä luonnosta hirveän paljon. Kai se oli yksi syy aloittaa sodan, kun ihmisiä alkoi tulla hullun lailla enemmän, kuin syöpäläiset. Enemmäkseen kuninkoiden juurilta sota on myös lähtenyt. Kuka on maan kuningas herruudesta. " Lohikäärme sepitteli.
Toinen nähtävästi oli kiinostuut sodasta, mutta olisihan itse Eugenia myös Kuuran tialla olisi.
"Valitettvasti kyllä. " Hän sanoi ja nyökkäsi lopuksi.
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

ViestiKirjoittaja Vihreä Liekinheitin » 22 Huhti 2009, 19:18

Kuura oli nostanut katseensa jonnekkin kaukaisuuteen lohikäärmeen puhuessa sodasta. Lopulta griipi päästi huokauksen ja rentouttui lihaksensa.
"Vai sillä tavalla. En olisi koskaan uskonut, että jotkut jaksaisivat sotia niin kauan."
Nuorukianen puusti päätänsä ja katsoi Eugenia kääntämättä päätänsä toisen suuntaan.
"Miten muut tämän ympäristön olennot? Ovatko he mukana vai pysyttelevät kaukana?"
Kuura halusi kuulla nyt kaiken jotta voisi arvioida paikan mahdollisimman hyvin.
Vihreä Liekinheitin
 

ViestiKirjoittaja Ay » 22 Huhti 2009, 21:37

" Sanoppas muuta. Miten he jaksavat vihata toisiaansa niin kauan. Miehillä on vai mieli lisäännyt tää itselleen poika lapsia, että voisivat kostaa haltioille isommalla porukalla. " Evgenia sanoi.
Itsekkin huokaisi syvään, mutta hän oli mielissään puhua asiasta, kun kaikki melkein sulkeutuivat vihansa kanssa sieluunsa.
" Moni taru olento ovat haltioiden puolella, vaikka löytyy puolueettomia ja ihmisten puolella olevia. Kaikilla on oma näkemyksensä sodasta ja sen avulla tekemät oman päätöksen kumman puolella ollaan. Minä en pakota sinua ottaan juuri nyt jomman kumman puolen. Mutta moni saanoo itsensä puolueettomaksi, vaikka on kallellaan jompaan kumpaa. " Lohikäärme puhui.
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

ViestiKirjoittaja Vihreä Liekinheitin » 22 Huhti 2009, 23:05

Viimeisten lauseiden aikana heräsi taas viha pintaan.
"Ottamaan puolen?!"
Kuura katsoai lohikäärmettä osittain järkyttyneenä ja osittain vihaisena.
"Ottamaan puolen? Tämä maa jalkojeni alla ei ole minun kotini. Minun kotini on kaukan pohjoisessa, paikassa johon ei ole valtaa tämän paikan olennoilla. Olen vain vaeltaja tällä alueella, joka ei aio sotkeutua tähän typeryyteen edes pudonneella sulalla."
Nuorukainen kääntyi pois päin ja huomasi melkein astuneen yhden kallon päälle. Hetken aikaa hänen mielessään kävi ajatus sen hajoittamisesta, mutta hän ei sitä tekisi. Hän ei edes koskisi vuositakaisin vainajiin.
"Mihin sinä sitten kuulu?"
Kuura kysyi ja käänsi pänsä Eugenian suuntaan.
Vihreä Liekinheitin
 

Seuraava

Paluu Verikenttä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron