Home?

Pimeäpaikka on nimensä mukaisesti pimeä. Vuorokauden ympäri. Pimeäpaikka sijaitsee Mor vuoren varjoissa, pysytellen näin koko vuorokauden piilossa auringolta. Ja se on hyväksi, sillä tätä kaupunkia asuttaa yönkansa.
Kaupunki koostuu yhdestä, suuresta kadusta jonka molemmille puolille on noussut asuntoja, majataloja, kapakoita, putiikkeja. Tämä ei kuitenkaan ole jokamiehen pysähdyspaikka, sillä jos tavallinen kuolevainen tänne erehtyy, hän todennäköisesti tulee kuolemaan vierailunsa aikana.. tavalla tai toisella. Majatalot on suunniteltu yönlapsille, ottaen huomioon jokaisen synkän taruolentolajin tarpeet. Suurimmaksi osaksi tätä kaupunkia asuttavat vampyyrit, mutta toisena suurena rotuna on ihmissudet. Kaupunki on myös rikollisten ja varsinkin palkkamurhaajien suosiossa. Ihmisillä ja haltioilla ei ole asiaa tähän paikkaan, siitä pitävät huolen niin pimeänpaikan asukit, kuin myös vuorilla asustavat lohikäärmeet, jotka eivät siedä ihmisiä tai haltioita lähellä omaa reviiriään.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Janni » 17 Heinä 2011, 16:27

Clarence

Demoni kyllä huomasi pettymyksen vivahteiden ilmeen nuorukaisen kasvoilla, eikö tuo uskonut häntä? Mies hymähti, poikahan oli fiksu. Kerrohan minulle miten osasit tulla luokseni? Demoni uteli, silmäillessään Clarencea. Tämä oli vain silkka sattuma. Törmäsimme Lillithiin ja hän kertoi teistä. Nuorukainen selitti, saaden demonin puistelemaan pienesti päätään. Älä teitittele minua ja en usko aivan että se oli silkka sattuma. Mies kertoi hymyillen, saaden Clarencen katsomaan tuota kysyvästi. Sinusta teistä molemmista näkee, ettette ole koskaan aiemmin jalallanne astuneet pimeään paikkaan. Kerro minulle miksi olet täällä? Demoni esitti uuden kysymyksen, katsoen samalla odottavasti pojan silmiin, joka tuijotti tuota takaisin. Kysymys sai puoliverisen ajatukset palaamaan eilisiin tapahtumiin ja kurjaan tunteeseen. Minut karkotettiin rangaistukseksi teoistani. Clarence kertoi surun hiljentämällä äänensävyllä. Karkotettiin rangaistukseksi? Demoni toisti huvittuneena, vieden kätensä suunsa eteen kuin pidätellen naurua. Kuinka sinut voi karkottaa omaan kotiisi ja kuinka se olisi muka rangaistus? Mies kysyi. Se sai Clarencen olon hämmentyneeksi. Kotiini? Nuorukainen toisti, samalla kun tunsi kalpean käden asettuvan hänen olkapäälleen. Olet cambioni, demonin lapsi. Kotisi on täällä.

//Eikä ollu, mut pitäs kunnolla juoni keksiä tähän >n< //
Janni
 

ViestiKirjoittaja Kitty » 17 Heinä 2011, 17:00

Miki

Suurempi kysyi nyt miten hänen poikansa oli tänne löytänyt, keskustelu tuntui neidosta hämmentävältä eikähän ollut kunnolla kärryillä siitä mitä puhuttiin. Clarencen kuitenkin kertoessa että tämä oli rangaistus hänen teoistaan meni Mikiltä hermo. "TEoissasi ei ollut mitään väärää ! Se paskiainen pitäisi polttaa hendiltä ja tuhkat haudata hevon paskaan älä syyllistä itseäsi siitä että pelastit henkeni !" Miki ärähti tajuten vasta sitten miten maltti oli mennyt vähän turhankin paljon. "Anteeksi.." Tyttö kuiskasi perään irrottaen toise kätensä Clarencen paidasta, painaen sitten sormillaan nenänsä vartta ummistaen sitten silmäsnä ai että kun osasi hävettää...
Ei Clarencen koti ole täällä.... Neito mietti mielessään kun toinen koitti vakuutella että nuorukainen kuuluisi tänne, ei ei se niin voinut olla, vai voisiko ?

//Niin kyllä pitäs ... Ideoita ? Yksärillä voitas suunnitella.//
Kitty
 

ViestiKirjoittaja Janni » 17 Heinä 2011, 17:17

Clarence

Clarence säpsähti pahanpäiväisesti Mikin avatessa niin yllättäen suunsa ja vielä korottaen ääntänsäkin. Demoni kaksikon edessäkin katsoi tyttöä, mutta rauhallisen ilmeen kanssa. Lillithiä taas näytti ärsyttävän se kuinka epäkohteliaasti haltia alkoi vain tuolla tavalla huutamaan isännän huoneessa.
E-Ei se mitään. Nuorukainen totesi hiljaa Mikin tajuttua äänenkäyttönsä ja pahoitellessa äskeistä. Kyllä tyttö oli oikeassa siinä ettei Clarencen teoissa ollut mitään väärää, mutta nuorukaista vain haittasi millaiseksi hirviöksi oli muuttunut.
Sisukas nuori neito. Demoni kommentoi tähän väliin, jäätyään silmäilemään Mikiä hetkeksi. Ja kuinka sinä olet tänne joutunut? Mies uteli tuolta vuorostaan, laskien kätensä hiljalleen alas pojan olalta.
Janni
 

ViestiKirjoittaja Kitty » 17 Heinä 2011, 17:31

Miki

Clarence näytti säikähtäneen pahastikkin tytön ärhentelyä, niin säikähti kyllä tyttö itsekkin. Kaapuun pukeutunut mies kysyi nyt miten oli Miki tänne päätynyt.
"Seurasin vain Clarencea, tai oikeastaan häntä kuljettavia vankkureita." Miki vastasi jättäen selitykset siitä miten hän olisi mieluummin lähtenyt seuraamaan vaikka Lillithiä kuin mitä olisi kotiin mennyt, tai selittänyt siitä miten Clarence oli ainoa syy hänen olemassa oloonsa tai miten hän rakasti toista ja .... Ehkä tuo nyt kuitenkin olisi paras, lyhyt ja ytimekäs vastaus, joka saattoi tosin herättää vain lisää kysymyksiä.
Mikin onneksi demoni oli rauhallinen, toisin kuten Lillith joka näytti siltä että voisi yrittää luututa lattioita Mikllä.
Kitty
 

ViestiKirjoittaja Janni » 17 Heinä 2011, 18:44

Clarence

Demoni kallisti päätään, Mikin vastatessa hänen kysymykseensä. Vai että oli vain seurannut Clarencea. Vai niin... urhoollista sanoisin, vai mitä Lillith? Mies totesi hymähtäen, mutta pikkudemoni tuhahti vain tuon selän takana pitäen kätensä puuskassa pikkulapsen lailla.
Mutta, mitä oikein tässä seisomme? Demoni naurahti levitellen käsiään ihmetellen. Kenties voin tarjota illallista, jonka ääressä voimme keskustella lisää? Mies ehdotti ystävällisesti, saaden Clarencen vilkaisemaan pienesti Mikiä ennen kuin totesi; Jo siitä ei ole vaivaa.
Janni
 

ViestiKirjoittaja Kitty » 18 Heinä 2011, 12:23

Miki

Mies kehui tytön tekoja urhoollisiksi, mutta Miki tiesi tasan että senseistä tuo olisi typerää, ei urhoollista. "Tein sen rakkaudesta, en rohkeudesta." Miki vastasi naurahtaen, sitten hymyilevä katse kohdistui Clarenceen. Mies ehdotti ruokailua ? Mikiä hieman mietitytti se että jos he söisivät ei neitokainen saisi istuskella Clarencen sylissä, no kun nuorukainen siihen kerta suostui niin nyökkäsi Mikikin vastaukseksi.
Kitty
 

ViestiKirjoittaja Janni » 18 Heinä 2011, 13:27

Clarence

Demonin takaa kuului selvä tyrskähdys Mikin sanojen jälkeen, mutta edes mies ei näyttänyt ottavan sitä kuuleviin korviinsa. Lillith sai olla yksin huvittunut asiasta, ainakin näin ulkoisesti.
Ei tietenkään. Luuletko että vaivautuisin itse tekemään illallisen? Demoni hymähti Clarencen sanoihin, vieden sitten kätensä noiden molempien olkapäille ja käänsi kaksikon ympäri, samalla kun ovet avautuivat heidän edessään. Lillith, mene käskyttämään palvelusväkeä. Haluan aterian suoraa eteeni. Mies totesi, jolloin tyttö niiasi nätisti ja seuraavassa hetkessä hulmahti jo kolmikon ohi kadoten käytävän hämäryyteen.
Toivottavasti Lillth ei saa oloanne epämukavaksi käytöksellään. Hän on hyvä tyttö, mutta osaa olla hyvin tarkka kaiken suhteen. Demoni selitti, puhuen varmaan nyt hieman enemmän Mikille.
Janni
 

ViestiKirjoittaja Kitty » 18 Heinä 2011, 13:37

Miki

Jaa että demonilla oli palvelusväkeäkin ? No kai sitä sai pimeään paikkaankin palvelijoita siinä missä muuallekkin.
Isäntä pahoitteli Lillithin käytöstä, ja taisi suunnata pahoittelun enemmänkin Mikille. "Ei se haittaa, ymmärrettävää sinänsä, olenhan minä "saastainen" haltia." Miki vastasi, niin kai nämä demonit sun muut pitivät haltioita aivan pohja sakkana. Ovien aukenemin ihmetytti neitoa kyllä suuresti, haltiakylässäkin oli paaljon taikaa, muttei hän itsestään aukeaviin oviin ollut vielä törmännyt.
Käytävä oli taas pimeänä, oih mukavaa...
Kitty
 

ViestiKirjoittaja Janni » 18 Heinä 2011, 13:53

Clarence

Et ole saastaista nähnytkään. Demoni hymähti Mikin sanoihin lähtien johdattamaan kaksikkoa käytävää pitkin, kädet yhä molempien harteilla.
Käytävä ei tuntunut löytävän loppuaan, tai sitten tämä hämäryys vain leikitteli silmillä. Ilmapiiri pysyi hiljaisena, kunnes mies päätti rikkoa sen. Olet ihmeen hiljainen Clarence. Demoni totesi, laskien katsettaan poikaan, jonka ilme muuttui hetkeksi vaivaantuneeksi. Hän oli ujo ja häntä pelotti ettei mies katselisi sitä hyvällä. Tuota minusta on turha olla äänessä jos ei ole mitään järkevää sanottavaa. Nuorukainen yritti selitellä jotain fiksua ja rohkeni kääntämään katseen demoniin, joka hänen yllätyksekseen näytti hymyilevän. Viisaan puhetta. Mies totesi, jonka jälkeen Clarence käänsi katseensa takaisin eteensä. Hymy oli ilmestynyt nuorukaisenkin huulille, kenties hän alkoi pikkuhiljaa tottumaan ajatukseen että tämä demoni oli hänen isänsä?
Janni
 

ViestiKirjoittaja Kitty » 18 Heinä 2011, 14:15

Miki

Mies kertoi ettei neito ollut saastaista nähnytkään, mies oli mukavan kohtelias eikä tämä antanut minkäänlaista syytä olla peloissaan. pikkuhiljaa alkoi Miki rentoutua enemmän, mies uteli pojaltaan tuon hiljaisuutta ja siihen osasi Clarence vastata vielä oikein viisaastikkin.
Suurempi demoni piti yhä käsiään kummankin nuoren olalla, se oli jokseenkin outoa muttei se kyllä mitään haitannutkaan.
Kitty
 

ViestiKirjoittaja Janni » 18 Heinä 2011, 14:36

Clarence

Kolmikon matka jatkui portaikkoa pitkin alakertaan, joka oli yhtä hämärästi valaistu kuin yläkertakin. He ilmeisesti olivat eteisaulassa, joka komeili synkkine kattokruunuineen ja antiikkisine kalusteineen. Sama tumma sisustus jatkui aina ruokasaliin asti, joka löytyi pariovien takaa aulan oikealta puolelta. Pitkä tammipöytä komeili koristeineen valmiina, kattausten odotellessa jo heitä.
Iltaa isäntä. Pöydän vierellä seisova nuori poika tervehti miestä palvelusväen univormuun pukeutuneena. Onhan ateria valmis? Demoni kysyi, johon poika vastasi nyökäten; Niin kuin aina. Tyytyväisenä mies johdatti kaksikkoa pöydän vastakkaiseen päähän, jossa odotti komea nojatuoli, aivan kuin valtaistuin. Muut pöydän tuolit olivat komeita kyllä, mutta eivät vetäneet vertoja isännän istuimelle. Clarence, istuisitko oikealle puolelleni ja Miki vasemmalle? Demoni pyysi, johon nuorukainen tyytyi nyökkäämään ja astelemaan nyt pöydän päähän oikealle puolelle isäänsä.
Janni
 

ViestiKirjoittaja Kitty » 18 Heinä 2011, 14:45

Miki

Kartano oli niin komea että ei paremmasta väliä, se oli toki pimeä ja ehkä hieman karmivakin mutta omalla tavallaan hyvin komea ja hienostunut. Neito katseli äimänä ympärilleen, ruokasaaliin astuttaessa kiinnittyi huomio kuitenkin palvelijaan, vain hetkeksi tosin. Iäntä pyysi vieraitaan istumaan eripuolille häntä ja ei kai siihen mitään sanomistakaan ollut. Isännän omaa istuinta ei tarvinnut kahdesti arvuutella, näki sen heti missä komein tuoli seisoi.
Miki asteli omalle puolelleen pöytää odottaen että kaikki muutkin istuutuisivat, sen verran hänkin osasi käytöstapoja.
Kitty
 

ViestiKirjoittaja Janni » 18 Heinä 2011, 19:30

Clarence

Pieni napakka käsien taputus kuului pöydän toisesta päästä, nuoren pojan antaessa luvan muulle palvelusväelle. Sivuovi avautui, jolloin kolme muuta palvelijaa asteli kolmen ruokalautasen kanssa saliin. Sillä välin oli kolmikko istuutunut mukavasti alas, demonin silmäillessä vuorotellen vieraitaan. Kertokaahan, mitä olette aikoneen tehdä tilanteellenne? Mies uteli, johon Clarence ei oikein tiennyt vastausta. Päällimmäisenä ajatuksena oli ollut halu palata haltiakylään, mutta eihän siellä häntä enää hyvällä katsottaisi, ottaisivat kiinni uudelleen ja passittaisivat takaisin. En oikein tiedä. Nuorukainen omalta osaltaan myönsi. Ei kaksikko oikein ollut ehtinyt puhella keskenään, sen jälkeen kun he olivat toisiinsa törmänneet ja nöin suunnitella mitä he oikein tekisivät.
Janni
 

ViestiKirjoittaja Kitty » 18 Heinä 2011, 20:09

Miki

Palvelus väki tuli kiikuttamaan ruokalautasia pöytään ja isäntä sillävälin uteli mitä nuoriso aikoi tilanteelleen tehdä. No mitä sitä voisi tehdä ? Haltiakylään jos mieli takaisin niin varmaan pitäisi mennä ylempitahoisten puheille jonne ei kukatahansa pääse...
Jos sitä vaikka jäisi tänne ? Ei se ei ollut mikään vaihtoehto, vai oliko ? "Ei taida olla mitään suunnitelmia..." Miki sanoi katsoen kysyvästi Clarencea vilkaisten sitten isäntää. "Nyt olisi kait pää tavoitteena selvitä yön yli hengissä." Tyttö lisäsiå, ei kai se enään ollut vaikeata kun oli Clarencen isän katon alla.
Kitty
 

ViestiKirjoittaja Janni » 18 Heinä 2011, 21:01

Clarence

Vai niin, mutta uskon ettei siitä tule ongelmaa. Demoni totesi hymyssä suin Mikin vastauksen jälkeen. Mitä tarkoitat? Clarence kysyi, johon mies hymähti; Tietenkin selviätte hengissä yön yli, jos yövytte täällä. Jääkää niin pitkäksi aikaa kuin tahdotte. Demoni totesi, ennen kuin kiinnitti huomionsa eteen laskettuun ruokaan. Se näytti mehukkaalta pihviltä, erikoisten kasvisten kanssa. Toivottavasti maistuu. Demoni totesi, tarttuen jo itse ruokailuvälineisiin.
Clarence silmäili ruokaa hetken, mutta nälkä pakotti häntäkin tarttumaan veitseen ja haarukkaan. Kiitos. Nuorukainen kiitti kohteliaasti, ennen kuin kävi ruokaansa käsiksi.
Janni
 

EdellinenSeuraava

Paluu Pimeäpaikka

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron