Home?


Pimeäpaikka on nimensä mukaisesti pimeä. Vuorokauden ympäri. Pimeäpaikka sijaitsee Mor vuoren varjoissa, pysytellen näin koko vuorokauden piilossa auringolta. Ja se on hyväksi, sillä tätä kaupunkia asuttaa yönkansa.
Kaupunki koostuu yhdestä, suuresta kadusta jonka molemmille puolille on noussut asuntoja, majataloja, kapakoita, putiikkeja. Tämä ei kuitenkaan ole jokamiehen pysähdyspaikka, sillä jos tavallinen kuolevainen tänne erehtyy, hän todennäköisesti tulee kuolemaan vierailunsa aikana.. tavalla tai toisella. Majatalot on suunniteltu yönlapsille, ottaen huomioon jokaisen synkän taruolentolajin tarpeet. Suurimmaksi osaksi tätä kaupunkia asuttavat vampyyrit, mutta toisena suurena rotuna on ihmissudet. Kaupunki on myös rikollisten ja varsinkin palkkamurhaajien suosiossa. Ihmisillä ja haltioilla ei ole asiaa tähän paikkaan, siitä pitävät huolen niin pimeänpaikan asukit, kuin myös vuorilla asustavat lohikäärmeet, jotka eivät siedä ihmisiä tai haltioita lähellä omaa reviiriään.

Valvoja: Crimson

Viesti To Elo 25, 2011 11:53

Clarence

Ei kai tässä sitten ollut muutakaan vaihtoehtoa kuin seurata Lillithiä. Nuorukainen kyllä seurasi tyttöä, mutta huolestunut katse pysyi Mikissä koko sen ajan. Pärjäätkö sinä? Puoliverinen kysyi kuiskaten haltialta, vieden kätensä tuon olkapäälle varovasti. Clarence, sekä varmaan Mikikin tiesi että haavat täytyisi hoitaa mahdollisimman nopeasti, kenties hän saisi pyydetyksi isältään pienen hetkisen sen hoitamiseen. Toisaalta kyllä, olihan pikkudemoni kertonut isännän olevan huonolla tuulella.

Viesti Pe Elo 26, 2011 7:09

Miki

Clarence kuseli neidon vointia ja Miki ei voinut muuta kuin nyökätä, kyllä hän ainakin saattaisi selvitä.
Mies laksi kätensä varovasti tytön olalle, se vain jäi haltialta lähes huomaamatta kun käsiin sattui.
Kolmen hengen askeleet kaikuivat kartanon käytävillä, ja kahdet niistä olivat tiedottomia siitä minne matkasivat.
Haltialle alkoi tulla paha olo, lievää huimausta ja tuntui ehkä vähän oksettavankin, mutta kuten tavallista tuo ainakin koitti peittää sen.

Viesti Pe Elo 26, 2011 12:35

Clarence

Tietenkin Miki nyökkäsi ja toki nuorukainen tytön vastaukseen luotti, vaikka hieman epäilikin. Toisen kädet näyttivät selvästi tärisevän ja tuskin tytön olo oli hyvä, eihän tuo ollut syönyt moneen tuntiin.
Nuorukainen ei pahemmin kiinnittänyt huomiota ympäristöönsä, hän vain seurasi Lillithiä ja yritti olla Mikin tukena parhaansa mukaan. Viimein pikkudemoni pysähtyi tuttujen ovien eteen. Se oli se sama koristeellinen sisäänkäynti, jonne Lillith oli heidät ensimmäisenä päivänä johdattanut ja olihan huone käynyt Clarencelle tutuksi Eelis aamun jälkeen.
Pikkudemoni koputti pari kertaa oveen, ennen kuin rohkeni avata ne. Se sama synkkyys otti kolmikon vastaan ja ikkunan edessä istuvan siluetin saattoi jälleen tunnistaa. Hain heidät niin kuin käskitte. Lillith ilmoitti, saaden miehen kääntämään pienesti päätään. Hyvä. Demoni totesi, yllättävän rauhallisella äänensävyllä, ennen kuin nousi ylös lokoisalta sohvaltaan.

Viesti Su Elo 28, 2011 1:57

Miki

Tytön hengitys alkoi käydä astetta raskaammaksi kun he saapuivat suurien ovien eteen. Lillith koputti ja hetken päästä olikin kaikki kolme huoneen sisäpuolella. Talon isäntä vaikutti yllättävän rauhalliselta Lillithin kertomaan verrattuna. Tuo nousi ylös sohvaltaan ja silloin Miki nojautui varovasti Clarenceen. Tuskallinen hiki tuntui nousevan pintaan, joka paikkaa kuumotti ja silmät eivät meinanneet pysyä auki.
Miki ei itse hyväksynyt sitä ajatusta että nyt lähtisi taju, ei ei nyt oli pysyttävä tolkuissaan.
Miki Kohotti vaivalloisesti katseensa suurempaan demoniin, mitä tuolla miehellä oikein oli mielessä ?

Viesti Su Elo 28, 2011 9:26

Clarence

Nuorukainen vilkaisi pienesti Mikiä, joka tuntui nojautuvan häneen. Kyllä hän sen salli, mutta huoli vain kasvoi sitä mukaa. Clarence huomio kiinnittyi kuitenkin uudemman kerran demoniin, joka oli astellut lähemmäs kolmikkoa.
Miksi noin runnellut kasvot, Lillith? Mies kysyi, katsahdettuaan palvelijaansa. Haltia hyökkäsi kimppuuni. Pikkudemoni vastasi nopeasti, mutta niin teki myös Clarencekin; Miki ei aloittanut sitä. Nopeasti oli miehen katse kohdistunut poikaan ja siitä sitten vuorostaan Mikiin, silmäillen tuota päästä varpaisiin. Oletko kohdellut vierastani kaltoin, Lillith? Demoni kysyi, katsahtaen neitokaista. Hän huusi minulle! Tyttö kivahti. Ja mitä sinä teit sitä ennen? Lähdit luotani hyvin kiivastuneena. Mies totesi, saaden pikkudemonin mutristamaan suunsa, muttei tuo vastannut isäntänsä kysymykseen.

Viesti Su Elo 28, 2011 9:34

Miki

Tytön silmät rävähtivät kerralla lautasen kokoisiksi kun talon isäntä uteli syytä Lillithin runnotuille kasvoille. Miki katsoi suurempaansa eikä kerennyt itseään puolustaan kun Clarence jo teki sen. Mies myös näytti puoltavan tässä asiassa Mikiä Lillithin sijaan ? Se osittain kummastutti tyttöä sillä hän oli kuvitellut talon isännän ja Lillithin olevan erinomaisissa väleissä ja että jos tämä haltia menisi tekemään jotain väärää niin hän löytäisi itsensä ruokalistalta, mutta näin ei ilmeisesti ollut ?
"Ööö, tuota, Lillith tuli melko äkäisenä herättelemään ja kun minun herättämiseni on aina vähän omalla vastuulla asia, anteeksi menetin malttini, varsinkin kun Lillith otti ja rykäisi tulta niskaan." Miki selitti viitaten kädellään kärähtäneitä huiksia ja pahasti palaneita kämmeniä. Tyttö nojasi kyllä yhä Clarenceen, vaikkakin olisi ollut ehkä järkevämpää koittaa seistä omin avuin. Sensei oli aina opettanut ettei viholliselle pidä näyttää heikkouttaan, ja tässä paikassa kaikki voisivat olla tytön vihollisia.

Viesti Ti Elo 30, 2011 5:29

Clarence

Demonin katse siirtyi Lillithistä Mikiin, tytön kertoessa mitä tarkalleen oli tapahtunut. Sitä minä arvelinkin. Mies totesi lyhyesti haltian hiljennyttyä ja katsahti uudemman kerran alamaiseensa, joka näytti nyt entistä enemmän mököttävältä pikkulapselta. En kehtaa huutaa sinulle tässä, joten ole kiltti tyttö ja mene pyytämään palvelusväkeä tulemaan hoitamaan Mikin haavat. Mies totesi, saaden mykistyneen katseen pikkudemonilta, joka ei kuitenkaan alkanut huutamaan vaikka siltä näytti. Pahantuulisen näköisenä Lillith marssi oville ja paukautti ne perässään kiinni.
Anteeksi, hän osaa olla hieman lapsellinen joskus. Johtuu varmaan tuosta ulkomuodosta. Demoni totesi, käännyttyään takaisin kaksikon puoleen. E-Et siis ole pahalilatuulella meidän takiamme? Clarence rohkeni viimein kysyä, kyllä hän oli pistänyt myös merkille miehen rauhallisuuden. En. Mutta huusin kyllä Lillithille aiemmin, kun hän ei ollut käynyt pyytämässä teitä aamiaiselle.

Viesti Ti Elo 30, 2011 5:36

Miki

Pikkuhiljaa puhe meinasi vaihtua muminaksi ja tuntui selvästi että kaikki muutkin aistit heikkenivät. Mikillä alkoi tehdä tiukkaa pysyä tolkuissaan, käsiä poltteli hetki hetkeltä enemmän. Lillith ilmeisesti lähti hakemaan palvelijoita auttamaan Mikiä, voi kumpa tuo pikku retale toimisi nopeasti.
Isäntä ei kuulema ollut Clarencelle, tai Mikille vihaisena, se oli ainakin positiivista.
Haltialla oli sellainen tutina että tämän takia nousisi vielä kuume, tuntui että kehossa väreili kuumia aaltoja, tosin kipukin saattoi aiheuttaa sen.

Viesti Ti Elo 30, 2011 10:09

Clarence

Clarence vei molemmat kätensä tukemaan Mikiä, huomatessaan kuinka tytön tila näytti huononevan. Voinko saattaa Mikin huoneeseemme? Nuorukainen kysyi katsahtaen demonia, joka jo pudisteli päätään. Et vielä. Hän saa luvan auttaa harjoituksissasi. Mies totesi, astellen hitaanlaisesti takaisin sohvansa luo. Mu-Mutta hän on heikossa tilassa. Clarence totesi kiireesti, mutta demoni huitaisi välinpitämättömästi kättään. Palvelijat saavat hänen olonsa kyllä kohoamaan, ainakin hetkeksi.. Demoni totesi, istahtaen alas mukavaan löhöasentoonsa.

Viesti Ti Elo 30, 2011 10:14

Miki

Clarence huolestui kun tuo huomasi tytön voinnin heikkenevän, kun taas talon isäntä vaikutti viis veisaavan. Miki kurtisti kulmiaan mietteissään, oliko tuo merkki siitä että nyt pelataan kovilla ?
"Ei hätää Clarence, on pahemmastakin selvitty." Miki sanoi ehkä hieman haastavallakin äänensävyllä. Haltiat ovat kovempaa tekoa kuin uskotkaan... Miki mietti katsoen kun Demoni istuutui löhösohvaansa ja sanoi että palvelijat saavat hänen olonsa paranemaan, ainakin hetkeksi.
Mikiä ärsytti tilanne suuresti, hän ei vain pitänyt heikon asemassa olemisesta, juuri kun Miki oli avaamassa suunsa niin rapsahtikin ovi jälleen auki, palvelijat taisivat saapua ?

Viesti Ke Elo 31, 2011 5:49

Clarence

Mutta Miki, etkö näe kuinka huonossa kunnossa olet? Clarence kuiskasi tytölle takaisin pidellen tuosta vain lujemmin kiinni, varovasti kuitenkin.
Nuorukaisen huomio kääntyi kuitenkin avautuviin oviin saman tien kun pari palvelus tyttöä asteli sisään. Kutsuitte isäntä. Tytöt lausuivat saman aikaisesti, niiaten siihen perään. Miki tarvitsee hoitoa palohaavoihinsa ja kohentakaa hänen oloa. Tarvitsemme häntä. Demoni selosti lokoiselta paikaltaan ja ei palvelijoille tarvinnut selittää kahdesti. Toinen tytöistä asteli kaksikon luo, pyytäen kohteliaasti nuorukaista väistämään ja talutti sitten haltian varovasti lähimmälle tuolille ja istutti tytön siihen. Toinen taas laski kantamansa pienen ensiapusalkun Mikin vierelle ja avasi sen.
Sideharsoa, erilaisia pulloja ja muita tarpeita. Tämä saattaa kirvellä, mutta yrittäkää kestää. Toinen neitokaisista totesi, availlessaan pikkupulloa, joka sisälsi alkoholia, kun taas toinen valmisteli side harsoa. Pian oli jo pehmoinen pumpulituppo painettu hellästi Mikin vasenta kämmenselkää.

Viesti Ke Elo 31, 2011 5:57

Miki

Neito antoi palvelijoiden liikutella häntä vapaasti, ja nuo istuttivatkin tytön jakkaralle. Toinen availi pulloa ja varoitti että tämä sattuisi, ai niinkö sherlok ? "Kyllä minä--Hnh-- kestän..." Miki sanoi, tai ainakin koitti, kivun kyllä erotti selvästi viimeisestä sanasta. Pian palvelijat laittoivat pumpulia ja sideharsoa tytön käsiin, tuo suojaisi haavoja ainakin hetken, sitäpaitsi Miki oli pääsääntöisesti niin pirteä ja oli nytkin nukkunut luojaties kuinka kauan, kyllä hän jaksaisi. Niin hän ainakin itselleen vakuutteli.
"Kiitos." Haltia kuiskasi kaksikolle kun haavat oli sidottu, kipu vain ei kadonnut mihinkään.

Viesti Ke Elo 31, 2011 9:08

Clarence

Palvelijattaret eivät todenneet mitään Mikin puheisiin, hoitivat vain tytön käsiä. Toisen palvelusneidon laitellessa siteitä, penkoi toinen ensiapulaukkua ja näytti ottavan uuden hieman isomman lasipullon esille, sekä puhtaan valkoisen pienen liinan.
Clarence katseli hiljaisena ja huolissaan prosessia sivusta, ihmetellen pienesti mihin toisen pullon sisältämää ainetta oikein tarvittiin. Palvelusneito näytti kostuttavan valkean liinan sinertävällä nesteellä. Mitä se on? Nuorukainen kysyi varovasti ja sai kyllä lyhyen vastauksen tytöltä; Huumetta. Vaaleat silmät laajenivat nopeasti hätkähdyksestä, tyttöhän oli asettamassa liinaa Mikin nenälle ja suulle. Mi-Mitä?! Ei hän se- Clarence parahti, aikoessa mennä väliin, mutta demoni pysäytti hänet siihen paikkaan. Clarence! Se ei ole vaarallista, moinen pikku määrä auttaa häntä vain unohtamaan kivun ja rentoutumaan. Mies selitti.

Viesti Ke Elo 31, 2011 9:14

Miki

Tyttö seurasi mielenkiinnolla vierestä kun palvelija otti astetta isomman pullon esiin. Mikin epäilykset alkoivat siinävaiheessa heräillä kun tuo toinen alkoi kostuttaa valkeaa liinaa pullosta tulleella aineella, Mutta siinä välissä kun palvelija totesi sen olevan huumetta ja nosti rätin tytön kasvoille niin neidon silmät laajenivat kauhusta. Reaktio oli varmaan pään sisällä yhtä suuri kuin Clarencella mutta kaikki mitä haltia kykeni tekemään oli napata kiinni palvelijan kädestä jossa liina oli ja koittaa vetää se pois kasvoilta.
Tyttö kuuli myös jotain siitä ettei tämä määrä huumetta olisi hänelle vaaraksi, mutta jostain syystä tyttö ei tahtonut uskoa etteivät nämä demonit satuttaisi häntä.

Viesti To Syys 01, 2011 2:46

Clarence

Miki näytti pyristelevän vastaan, joten palvelijattarien oli pakko hieman perääntyä. Mutta neiti, tämä vain parantaa oloanne. Tyttö liina kädessään selitti. Demonikin oli kääntänyt katseensa sohvan selkänojan yli haltiaan. Älä anna meidän odottaa kauaa Miki. Mies hoputti.
Clarence katseli tilannetta sivulta toimettomana, ei hän kehdannut mennä väliin, olihan hänen isänsä juuri komentanut. Ei nuorukainen myöskään pitänyt ajatuksesta että tyttö huumattaisiin vain siksi että tuo pystyisi olemaan hänen opetuksessaan hyötynä.
EdellinenSeuraava

Paluu Pimeäpaikka

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö