Kirjoittaja suskari » 21 Marras 2009, 12:47
Ankoku
Ankoku oli tällä hetkellä ihan tietämätön armaan silmätikkunsa poistumisesta kylmään talviseen yöhön. Niin ja ihan hyvällä tavalla Ada oli lohikäärmeen silmätikku, Ankoku vain piti tuosta todella paljon, eikä paljoa epäillyt tai mennyt kyseenalaistaan vamyyriään. Mutta nyt Ankoku oli omassa kodissaan tai huoneessaan, miten ikinä halusikaan sanoa, ylhäässä yksinäisyydessään ja tutkiskeli ahkeraan erästä kirjaa jonka oli pöllässyt ihan mielenkiinnon takia yhdeltä aloittelevalta velholta jonka olikin sitten hakannut maahan. Kirjan Ankoku oli lähinnä varastanut sen takia, että siinä oli kerrottu erilaisista kirouksista.. Mutta monen kymmenen selaamisen ja lukemisen läpi mitään ei ole löytynyt. Ei ainakaan sellaista mistä olisi voinut ollakkin hyötyä.
"Roskaa.." Ankoku sähähti hamapiden välistä sulkien kirjan hillitysti, nostaen takamuksensa ylös ja kävi asettamassa sen muiden satojen kirjojen sekaan. Tällä vauhdilla hän tarvitisisi kyllä lisää tilaa kirjoilleen. Niitä oli eri maista ja kulttuureista, ihan kaikki alta missä lohikäärme oli käynnyt tekemässä tuhojaan tai muuten vain käymässä. Silti hän ei ole löytänyt mitään hyödyllistä kirouksensa tuhoamiseksi, hän halusi vain kuninkaallisen lohikäärme muotonsa takaisin. Ei muuta.
Mutta ehkä.. ehkä hän voisi tehdä uhkarohkean tempun ja mennä joku ihana päivä tervehtimään itse niin mahtavaa ja kuuluisaa Blackiä. Tosin hän saattaisi saada hyvinkin tylyn vastaan oton.. ajatellen että hän on karannut vanki ja varsin vaarallinen sellainen. Ja velho varmasti muistaa hänet viimekertaisesta tapaamisesta mikä ei ollut mikään maailman ystävällinen. Lohikäärmeen ajatukset kuitenkin keskeytyivät pahasti kun sisään tuli yksi hänen miehistään ilmoittaen, että Ada oli mennyt ulos turhankin salakavalan oloisesti. Ankoku kohautti pienesti toista kulmaansa kysyvästi, mutta meni vakavaksi.
"Menen perään.. Kuinka kauan?" Ankoku sanoi sitten ja meni hakemaan miekan, mutta ei omaansa vaan ihan tavallisen perus miekan. Noin metrin pituinen ja kevyt.. haltia tekoa. "Viisi minuuttia sitten, herra." Demoni vastasi lohikäärmeen kysymykseen ja Ankoku nyökkäsi komentaen demonin tiehensä samalla kun puki päällensä pitkän yli polvien yltävän mustan takin ja siihen päälle lapaset. Ei hänkään nyt pakkasta kestänyt..
Sitten lohikäärme poistuikin asunnostaan ja piilopaikasta kuin rasvattu salama lähtien seuraamaan lentäen Adan jälkiä lumessa.. Samalla kun hieman peitti niitä mennessään. Herran jestas jos joku nuo näkisi!
Jäljet johtivat pimeään paikkaan ja Ankoku kadottikin ne sen jälkeen tuhasien jälkien alle. Lohikäärme laskeutui alas ja lähti ävelemään pitkin pimenpaikan synkkiä katuja jos vaikka jotakin epäilyttävään kuuluisi ihmissusien ulvonnan lisäksi. Nekin vielä..