Apuako kaipaat?

Pimeäpaikka on nimensä mukaisesti pimeä. Vuorokauden ympäri. Pimeäpaikka sijaitsee Mor vuoren varjoissa, pysytellen näin koko vuorokauden piilossa auringolta. Ja se on hyväksi, sillä tätä kaupunkia asuttaa yönkansa.
Kaupunki koostuu yhdestä, suuresta kadusta jonka molemmille puolille on noussut asuntoja, majataloja, kapakoita, putiikkeja. Tämä ei kuitenkaan ole jokamiehen pysähdyspaikka, sillä jos tavallinen kuolevainen tänne erehtyy, hän todennäköisesti tulee kuolemaan vierailunsa aikana.. tavalla tai toisella. Majatalot on suunniteltu yönlapsille, ottaen huomioon jokaisen synkän taruolentolajin tarpeet. Suurimmaksi osaksi tätä kaupunkia asuttavat vampyyrit, mutta toisena suurena rotuna on ihmissudet. Kaupunki on myös rikollisten ja varsinkin palkkamurhaajien suosiossa. Ihmisillä ja haltioilla ei ole asiaa tähän paikkaan, siitä pitävät huolen niin pimeänpaikan asukit, kuin myös vuorilla asustavat lohikäärmeet, jotka eivät siedä ihmisiä tai haltioita lähellä omaa reviiriään.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Ylva » 16 Joulu 2011, 09:24

Ylva

Ylva kurtisti kulmiaan miehen varoitukselle, yritti kuunnella, mutta ei naisen kuulo ihan niin hyvä ollut kuin miehen jostain kumman syystä. Tai ehkä paremminkin ei osannut sulkea häiritseviä ääniä pois ja paikallistaa kyseisiä askelia. "Ketkä? Miten hitossa?" Nainen ähkäisi ärtyneenä, mutta seurasi kuitenkin hämärää opastaan, koska ei todellakaan pystyisi nyt taistelemaan useampaa ihmistä vastaan. Tai pystyisi, mutta se oli hieman liian riskialtista peliä juuri tällä hetkellä. Nainen mietti kuumeisesti miten tuo oli voinut jäädä kiinni, koska paikalla ei ollut ollut ketään murhan tapahtuessa. Täältä pitäisi päästä pois, kokonaan koko kylästä. Sokea mies otti ja muuttui koiraksi, jolle Ylva kohotti hieman kulmaansa, vilkaisi taakseen ja kohautti olkiaan, ei tässä muukaan auttanut.

Naisen paikalle ilmestyi iso, musta susi, joka jolkotti kylki verta valuen itseään pienemmän koiran perään. Neljällä jalalla liikkuminen oli tosiaankin nopeampaa ja vähemmän huomiota herättävää. Ylvan susimuoto kaupungeissa yleensä katsottiin isoksi koiraksi, jos ei ollut susiin sen tarkemmin perehtynyt. Harvempi muutenkaan halusi uskoa, että keskellä kaupunkia jolkotteli susi. Ylva seurasi Saferin esimerkkia ja muuttui yhtä sulavasti ihmiseksi ja oli kuin ei olisikaan, vaikka kipu kyljessä alkoi olemaan harvinaisen ärsyttävä. "Tuo on kai se majatalo? Meidän olisi varmaan parempi hajaantua... ellet sitten halua tehdä minulle seuraa" nainen virnisti ja tuo virne kuului myös naisen äänestä viimeisen lauseen kohdalla. "Niin ja kiitos, sinulla ei ollut mitään syytä auttaa minua enää", huomautti astetta vakavammin, nainen ei useasti ketään kiitellyt, mutta teki sen silloin kun siihen oli aihetta. Nainen asteli puhuessaan kohti majataloa haluten päästä sinne paikkaamaan itsensä, jotta pääsisi joskus lähtemäänkin tästä paikasta, mutta toisaalta voisi sitä joskus tulla takaisinkin. Ihan näin uteliaisuuttaan. Tämä oli kaikessa vaarallisuudessaan erittäin kiehtova paikka.

//Anteeksi, että kesti, mutta aivot täynnä räkää ei oikein luonnistunut pelaaminen. Ja muutenkin.
Ylva
 

ViestiKirjoittaja Templer » 08 Tammi 2012, 16:50

Soul Safer

Mies pudisti pienesti päätään toisen tokaisulle, että haluaisiko hän mennä naisen kanssa majataloon. Ei. Safer oli saanut mitä halusi ja jos nuo takaa-ajajat löytäisivät naisen, he löytäisivät myös hänet, eikä Soul Safer sitä halunnut. Tuskin nuo tiesivät missä nainen oli, mutta kyseessä oli Pimeä Paikka.
Safer nyökkäsi toiselle, joka katosi majatalon uumeniin ja lähti sitten kulkemaan verkkaisesti pois päin majatalosta. Näin oli hyvä, Safer oli jopa tehnyt päivän hyvän työn... auttanut toista. Vaikka olihan se samalla ollut jotain brutaaliakin, olihan toinen tappanut ihmisiä.
Silti mies oli ylpeä itseensä ja toivoi, että tapaisi toisen vielä joskus...

//lyhyttä pukkasi ja minulla kesti vielä kauemminkin kun en oikein keksinyt tähän mitään, niin eiköhän se tässä nyt ollut. kiitosta vain peliseurasta ja niin ees päin ;)//
Templer
 

ViestiKirjoittaja Ylva » 10 Tammi 2012, 21:09

((No ei sen lopetusvuoron pidempi tarvitse olla. Kiitos samoin, otetaan joskus uusiksi :) ))
Ylva
 

Edellinen

Paluu Pimeäpaikka

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron