Weird night

Pimeäpaikka on nimensä mukaisesti pimeä. Vuorokauden ympäri. Pimeäpaikka sijaitsee Mor vuoren varjoissa, pysytellen näin koko vuorokauden piilossa auringolta. Ja se on hyväksi, sillä tätä kaupunkia asuttaa yönkansa.
Kaupunki koostuu yhdestä, suuresta kadusta jonka molemmille puolille on noussut asuntoja, majataloja, kapakoita, putiikkeja. Tämä ei kuitenkaan ole jokamiehen pysähdyspaikka, sillä jos tavallinen kuolevainen tänne erehtyy, hän todennäköisesti tulee kuolemaan vierailunsa aikana.. tavalla tai toisella. Majatalot on suunniteltu yönlapsille, ottaen huomioon jokaisen synkän taruolentolajin tarpeet. Suurimmaksi osaksi tätä kaupunkia asuttavat vampyyrit, mutta toisena suurena rotuna on ihmissudet. Kaupunki on myös rikollisten ja varsinkin palkkamurhaajien suosiossa. Ihmisillä ja haltioilla ei ole asiaa tähän paikkaan, siitä pitävät huolen niin pimeänpaikan asukit, kuin myös vuorilla asustavat lohikäärmeet, jotka eivät siedä ihmisiä tai haltioita lähellä omaa reviiriään.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Dudeboy » 12 Helmi 2008, 20:16

Ed

Ed odotti että Ada tulisi tämän vierelle. Ada avasi oven ja Ed käveli sisään.
Hän pysähtyi ja katsoi vanhaa miestä joka näytti olevan majatalon pitäjä. Mies ei nähtävästi huomannut Ediä kun Adaa näytti katselevan joka meni tiskille.
Hän käveli Adan taakse ja istahti niin kuin odottaen isäntäänsä. Ada otti avaimen ja lähti kävelemään pitkin käytäviä kohti yhtä huonetta ja Ed vain seurasi jäljessä. Ketään ei näkynyt oikein majatalossa, kaikki olivat varmaankin huoneissaan tekemässä jotakin. Kun he tulivat huoneen ovelle, Ada avasi sen ja taas päästi Edin ensin joka tietenkin meni sisään. Ada meni sängylle ja istahti sängylle tutkimaan jalkaansa.
Ed rupesi makaamaan matolle ja katsoi kun tämä rupesi hoitamaan sitä aika erikoisella tavalla Edin mielestä. "En ole ennen tiennytkään." Ed sanoi ja nuolaisi käpälää joka oli hieman likainen. hän katsoi häntäänsä piikkirenkaat olivat vielä siinä hyvässä kunnossa. "Selkäni jäljet ja rintani jäljet taitavat pysyä vielä pitkäänkin. Kerrohan menneisyydestäsi, Ada." Ed sanoi.
Dudeboy
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 13 Helmi 2008, 17:07

Ada

Ada vilkaisi Ediä kun tämä kysyi hänen menneisyydestään.. tai pyysi häntä kertomaan siitä.
"hah, palkkamurhaajilla ei ole menneisyyttä.. mutta jos välttämättä haluat kuulla" Ada aloitti ja istui lootusasentoon, kaivoi taskustaan piippunsa ja alkoi polttamaan sitä "hmm.. mistä aloittaisi.. Noh, synnyin vampyyriksi, isäni ja äitini ovat molemmat vampyyreita. Isä tosin on aika.. raskali, ties vaikka minulla olisi sisarpuolia jossakin päin Cryptiä. Lähdin kotoani täytettyäni 19 vuotta.. ja sitten 20 vuotiaana rupesi palkkamurhaajaksi... siinä se, eipä kummempia ja tässä sitä ollaan, elossa ja suht koht kunnossa." Ada lopetti lyhyehkön kertauksen elämästään, samalla kun puhalsi savu pilven ulos suustaan.
"kerran vain olen jäänyt kiinni työstäni.. silloin perääni lähetettiin vamppyyrinmetsästäjä.. mutta sitä kaveria kiinnosti enemmän pitkä elämä kuin raha, joten teimme sopimuksen ja minä veretin hänet.. tosin, en tiedä miten hänellä nykyään menee, kai hänkin hyvin pärjää.. hänen peite nimensä on kettu" Ada lisäsi ja käänsi katseensa taas Ediin.
"Noh, entäs sinä? kerroppa sinä oma tarinasi" Ada sanoi napauttaen piippua.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Dudeboy » 13 Helmi 2008, 18:00

Ed

"Jonain päivinä se tulee kaikilla vielä esille kylläkin. Niin haluankin." Ed sanoi hiukan epäröivällä äänellä.
"Hyvinkin mahdollista että sinulla saattaisi olla ehkä veljiä tai siskoja jossakin." Ed sanoi ja kuunteli melkein hiljaa kiinnostuneena Adan kertomuksista. "Hyvässä kunnossa tosiaan olet." Ed sanoi hiukan nauravalla ilmeellä mutta ei kehdannut nauraa. 'Saisin mukavan selkäsaunan jos nauraisin.' Ed ajatteli ja koitti olla hiljaa.
"Minulla niitä pakoreissuja on ollut aika paljon kun jotkut paikat on melko hyvin vartioituja. Ehkäpä hänellä menee hyvin sillä tuossa ammatissa siitä on paljon hyötyä." Ed sanoi ja kuuli sen jälkeen kysymyksen omasta elämästään.
"Synnyin koirana enkä silloin osannut muuttua oikein ihmiseksi. Eräänä päivänä orjakauppiaat tulivat ottaen minut ja tappaen äitini silloin kun olin pieni. Vähän isompana pentuna karkasin sieltä ja kuljettuani jonkin aikaa minut otti kasvatukseen eräs velho, hän opetti minulle kuinka muututaan ihmiseksi. Siinäpä se oli en tiedä nyt missä mestarini on mutta hänellä on naispuolista seuraa enkä tiedä mitä hän tekee nyt." Ed sanoi ja rupesi nuolemaan turkkiaan.
Dudeboy
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 14 Helmi 2008, 00:01

Ada

"hmm... velhoista on vain haittaa.. ainakin omien kokemusteni mukaan" Ada sanoi ja jatkoi "tunnen Blackin.. sen velhon jonka sinä yritit teilata.. Minun äitini ja minä autoimme häntä kun hän oli loukkaantunut ja harhaili aroilla.. sitten kun hän tuli kuntoon, autoin hänet kuninkaan juttusille ja niin hän sai paikkansa kuninkaan velhona.. joten hänen kuuluisi kiittää minua kaikesta! mutta ei.. se perhanan kalkkis ei edes kiittänyt.. mutta vaikka olenkin hänelle vihainen, en voisi koskaan kuvitellakkaan tappavani häntä.." Ada sanoi hymyillen ja vetäisi taas henkosen piipustaan.
Ada vilkaisi ikkunasta ulos ja vaipui omiin ajatuksiisa, kunnes havahtui.
"VOI SAMPERI!" Ada kirosi ääneen ja nousi ylös sängyltä.
"Minulla on keikka tänään! voi perhanan perhana.. pitäisi lähteä heti jotta kerkeän ajoissa.. tu... tuletko sinä mukaan? Ei sinun tietenkään ole pakko, mutta jos olet matkalla ihmisten kylään niin lähde toki seuraksi" Ada sanoi hymyillen samalla kun sammutteli piippuaan.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Dudeboy » 14 Helmi 2008, 00:40

Ed

"Niin heistä on mutta ei kaikista. Paljonkin kiinnostava pikku seikka hänestä ja hänen pitäisi kiittää sinua todellakin." Ed sanoi ja nousi pystyyn matolta. "Minulle maksettiin siitä että tappaisin hänet mutta se ei onnistunut hyvin helposti kuin luulin.
'En ole kertonut pienestä keikastani mestarille vaikka tapasin hänet tässä jokin aika sitten.' Ed ajatteli ja rupesi kuuntelemaan kun Ada puhui keikastaan. "Ihan sama minulle, menen kylälle päin ja tulen sillä tulee varmaankin kiinnostava yö." Ed sanoi ja muuttui takaisin ihmiseksi. Hän käveli ovelle ja avasi sen. "Teidän jälkeenne." Ed sanoi kohteliaasti.
Dudeboy
 


Edellinen

Paluu Pimeäpaikka

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron