Weird night

Pimeäpaikka on nimensä mukaisesti pimeä. Vuorokauden ympäri. Pimeäpaikka sijaitsee Mor vuoren varjoissa, pysytellen näin koko vuorokauden piilossa auringolta. Ja se on hyväksi, sillä tätä kaupunkia asuttaa yönkansa.
Kaupunki koostuu yhdestä, suuresta kadusta jonka molemmille puolille on noussut asuntoja, majataloja, kapakoita, putiikkeja. Tämä ei kuitenkaan ole jokamiehen pysähdyspaikka, sillä jos tavallinen kuolevainen tänne erehtyy, hän todennäköisesti tulee kuolemaan vierailunsa aikana.. tavalla tai toisella. Majatalot on suunniteltu yönlapsille, ottaen huomioon jokaisen synkän taruolentolajin tarpeet. Suurimmaksi osaksi tätä kaupunkia asuttavat vampyyrit, mutta toisena suurena rotuna on ihmissudet. Kaupunki on myös rikollisten ja varsinkin palkkamurhaajien suosiossa. Ihmisillä ja haltioilla ei ole asiaa tähän paikkaan, siitä pitävät huolen niin pimeänpaikan asukit, kuin myös vuorilla asustavat lohikäärmeet, jotka eivät siedä ihmisiä tai haltioita lähellä omaa reviiriään.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Aksutar » 09 Helmi 2008, 15:31

Ada Wolfe

"totta tuokin, yksi riittää näille seuduille.." Ada sanoi ja kulautti jälleen kaljaa alas kurkustaan.
Sitten hän vilkaisi Ediin, kun tämä kysyi vampyyrinä olemisesta. Halusiko hän tosiaan tietää?
"Noh.." Ada aloitti pyöritellen sormeaan lasinsa reunoilla, luoden pienen vingahduksen "Se on.. erillaista. Mitä ihmisenä oleminen.. tosin enhän minä voi verrata, kun en ihmiselämästä tiedä. Mutta onhan tässäkin etunsa, olemme nopeampia, meillä on paremmat ja tarkemmat aistit, olemma vahvempia ja.. no, eipähän tarvitse kantaa huolta turhista asioista.. on tässä tietty varjopuolensakkin, ei voi liikkua päivisin, pitää juoda verta säännöllisin väliajoin ja muuta sinnepäin, kyllä sinä tiedät.. etkö?" Ada sanoi ja hörppäisi lasistaan taas.
Ada vilkaisi ympärilleen ja näki muutaman vampyyrin tuijottavan häntä hieman toruvasti.
"Mitääh?! Hän vain halusi tietää, ei ole laitonta kertoa!" Ada sanoi ja kääntyi takaisin Ediin päin.
"Miksi muuten kysyit? uteliaisuuttasiko?" Ada sanoi ja nojautui tiksiä vasten.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Dudeboy » 09 Helmi 2008, 16:24

Ed

"Mutta niitä saattaa tulla lisää vielä." Ed sanoi ja katseli vain lasia jossa oli vielä jäljellä kaljaa.
'Porukka on mennyt aika hiljaiseksi.' Ed ajatteli kun kuunteli mitä Hukka puhui. "Aika paljon etuja joihinkin ammatteihin, en tiedä kaikkea." Ed sanoi.
'Mestarini oli ylpeä varmaan minusta jos tulisin vampyyriksi ja ammattini takia se olisi hyvä juttu minun mielestäni.' Ed ajatteli ja hymyili katsellen tiskin takaa seinää.
Ed huomasi että jotkut vampyyrit katsoivat Hukkaa aika toruvasti ja tämä selitteli jotakin.
"Tavallaan ja jos tulisin sellaiseksi siitä olisi etua ammatissani, jatkuvat uuvuttavat pakoretket ovat aika raskaita." Ed sanoi vastaten Hukalle ja otti lasista uudestaan hörpyn.
Dudeboy
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 09 Helmi 2008, 20:05

Ada

"sinustako vampyyri?" Ada katsoi hölmistyneenä Ediä joka hörppäisi omasta lasistaan.
"Mikäs siinä, senkun rupeat.." Ada aloitti loulta kohauttaen olkapäitään ja hörppäisi loput oluet omasta lasistaan "Mutta ensin sinun pitää ruveta puolivampyyriksi.. emme koskaan veretä kerään suoralta kädeltä täysivampyyriski" Ada sanoi ja vilkaisi olkansa yli muita vampyyreja.
Vampyyrit pysyivät hiljaa ja katselivat muualle, sehän oli Adan asia mitä kertoi, kenelle ja miksi.. Tosin kuullessaan että mies haluaisi muuttua vampyyriksi, nämä olivat alkaneet kuunnella ihan tosissaan Adan ja Edin keskustelua, sen verran mielenkiintoiseksi se oli muuttunut.
"Puolivampyyrinä on se etu että pystyy vielä liikkumaan auringon valossa.. mutta silloin ei pysty vielä kiitämään, mutta muuten on ihmisä nopeampi ja voimakkaampi.. ja silloin täytyy harvemmin juoda verta, mitä täysivampyyrin" Ada selitti kääntäen katseensa Ediin.
"Voin tehdä sinusta puolivampyyrin, mutta sinun täytyy olla täysin varma päätöksestäsi.. paluuta ei ole" Ada sanoi matalammalla äänellä mitä normaalisti puhui.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Dudeboy » 09 Helmi 2008, 21:54

Ed

"Niin." Ed sanoi vastaten Hukan kysymykseen. 'Eivät taida ottaa tosissaan.' Ed ajatteli ja vilkaisi paikalla olijoita. "Kyllä." Ed sanoi.
"Niinhän se aina on, sen tiedän harjoittelija ensin ja sitten lopullinen tulos." Ed sanoi hiukan hymyillen. "Edut puolittuvat aika paljon." Ed sanoi ja huomasi että porukka kuunteli kun olivat hiljaa kaikki olivat kiinnostuneita kun nämä kaksi puhuivat.
"Olen aivan varma." Ed sanoi ja otti pikku kulauksen, lasista loppui kalja muttei Ed vielä ollut humalassa.
Dudeboy
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 09 Helmi 2008, 23:42

Ada Wolfe

"Selvä.." Ada sanoi ja kääntyi kokonaan kohti Ediä, vilkaisten samalla vampyyreita jotka katselivat heitä hymyillen.
"Anna kätesi" Ada sanoi eikä sen pahemmin jäänyt odottamaan että Ed olisi antanut kätensä, vaan nappasi tämän kädet omiinsa ja tutki niitä hetken aikaa.
"nooo.. hmm.." Ada mutisi itsekseen ja vilkaisi sitten Ediä silmiin "Tämä nipistää hieman" Ada sanoi ja vinkkasi silmäänsä.
Sen sanottuaan, Ada painoi kyntensä Edin jokaisen sormen päähän, upotti ne lihaan, viiltäen pienen haavan sormen päihin. Sen jälkeen hän teki saman itselleen, molmpiin käsiin vuorotellen, kunnes jokaisessa sormessa oli pieni haava, joka vuosi verta.
"no niin, nyt älä liiku" Ada sanoi ja iski omat sormensa Edin sormia vasten, niin että haavat kohtasivat ja veri pääsi sekoittumaan. Adan vamppyyri veri virtasi sisään edin haavoista, sekoittuen tämän ihmisveren kanssa. Ada tunsi kuinka hänen verensä virtasi Ediin ja Edin verta siirtyi häneen toisen käden haavoista.
Hetken vielä Ada piti sormiaan kiinni Edin sormissa, kunnes irroitti otteensa ja katsahti sormiaan.
"Noin.." Ada sanoi ja nuolaisi sormen päätään "Se oli siinä.. olet nyt puolivampyyri." Ada sanoi nuoleskellen sormiaan yhä, hänen sylkensä pysäytti verenvuodon ja umpeutti haavat.
"Miltäs nyt tuntuu?" Ada kysyi hymyillen.
"ai niin.. Oikea nimeni on Ada Wolfe, Hukka on vain peitenimi" Ada sanoi.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Dudeboy » 10 Helmi 2008, 00:24

Ed

Ed ei oikein kerennyt sanoa mitään kun Hukka jo otti tämän kädet. Tyhjä lasi oli jo onneksi pöydällä. Ed oli nyt Hukkaan päin. Ed tunsi kuinka Hukka upotti kyntensä tehden niihin viillon Edin sormenpäihin. Verta tuli niistä ja sitten Hukka teki myös itselleen niin.
Ed ei liikkunut kun Hukka kehotti niin. Ed tunsi hassusti kun tunsi Hukan sormenpäät omiaan vasten. Veret sekoittuvat toisiinsa, Ed tunsi sen hyvin ja sitten Hukka irrotti sormen päät toisistaan ja rupesi nuolemaan omiaan.
Hän tunki kummatkin kätensä viittaan jotta edes veren vuotaminen tyrehtyisi, siinä ei mennyt kauaa kunnes se loppui mutta Ed piti vielä käsiään viitassa.
"Hiukan oudolta ja sitä vähän arvelinkin. Mitähän sitä nyt?" Ed sanoi pidellen sormiaan viitan sisässä.
Dudeboy
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 10 Helmi 2008, 16:35

Ada

"Voi hupsu! Nyt viittasi on ihan sotkuinen.." Ada huudahti nähdessään edin tunkevan verta vuotavat kätensä viittaansa.
"sinun pitää kyllä saada uudet vaatteet nyt..." Ada sanoi ja laskeutui alas tuolita.
Hän kaivoi taskustaan pari kulta kolikkoa ja heitti ne tiskille maksuksi juomista.
"Tule" Ada sanoi ja lähti kävelemään ovelle. Nyt kaikki vampyyrit katsoivat heitä hyväksyvästi ja hieman hymyillen, kunnes Ada astui ulos kapakasta ja katseli hetken aikaa ympärilleen.
"Hmm..." Ada mutisi ääneen vilkuillessaan ympärilleen, hän ei ollut ihan varma missä pimeässä paikassa oli vaatekauppa, tai edes räätäli.. saatika oliko näitä olleknaan.
"ah, tänne päin" Ada sanoi ja lähti kävelemään vasemmalle päin.
"Onko sinulla rahaa? Täällä mikään ei ole ilmaista.." Ada kysyi Ediltä heidän kävellessään.
Pian he saapuivat suurehkolle talolle, jonka oven yläpuolella oli tummentunut puukyltti, minkä tekstistä ei ottanut selvää millään. Ada avasi oven ja astui sisään, huone oli pimeähkö ja tunkkainen. Huoneen seinustat olivat täynnä tummia hyllyköitä ja kaappeja ja huoneen toisessa päässä istui vanhan näköinen, pieni ja kärttyisä mies, naputellen sormiaan yhteen.
"no.. valitse itsellesi sopivat.. en pidä tuosta tyypistä, joten lähdetään äkkiä.." Ada kuiskasi Edille ja jäi oven viereen nojailemaan seinään.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Dudeboy » 10 Helmi 2008, 19:19

Ed

Ed piteli vielä käsiään vielä viitassa. 'Niiden pitäisi olla jo tyrehtyneet mutta pidän varmuuden vuoksi niitä vielä viitassa.' Ed ajatteli ja katsoi viittaansa joka oli hieman veressä. "Varmaankin pitäisi.'" Ed sanoi ja kun alkoi laskeutumaan pois penkiltä ja seurasi Adaa sen kun tämä sanoi tule ja käveli sitten tämän perässä ulos ovesta.
Ed pysähtyi Adan taakse kun tämä rupesi katselemaan ympärilleen. Ed oli hiljaa ja seurasi Adaa vasemmalle päin. "On minulla rahaa." Ed sanoi. Jonkin hetken kuluttua he tulivat suuren talon luokse jossa oli kyltti josta ei saanut selvää.
Ed tuli Adan perässä talon sisälle se oli melko pimeä, nurkassa istui joku äijä. "Teen sen jotenkin nopeasti." Ed sanoi ja käveli Adan ohitse kierrellen taloa pitkin katsoen vaatteita. Hänen silmiinsä osui vampyyrin metsästäjän pukua muistuttava vaate jonka mukana oli hattu. Se oli harmaan värinen ja siinä oli kaksi ruskeaa vyötä.
Ed otti sen ja meni jonkinlaisen sermin taakse pukeutumaan. Hänellä ei mennyt kauaa riisuessa ja pukeutumisessa. Sormet olivat lakanneet vuotamasta. Hän jätti vanhat vaatteet sinne ja astui sermin takaa ulos, nakaten miehelle pienen rahapussin. "Tyylikäs mies on houkutteleva uhrille kuin rääsyihin pukeutunut." Ed sanoi ja käveli Adan luokse pysähtyen tämän eteen.
Dudeboy
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 10 Helmi 2008, 22:16

Ada

Ada katseli kun Ed kierteli pitkin huonetta, kunnes tämä löysi mieleisensä vaatteet ja hipsi sermin taakse vaihtamaan ne. Ada jäi toljottamaan myyjää joka katsoi häntä, mutta ei sanonut mitään. Hetki kului ja lopulta Ed palasi uuden asunsa kera.
"no johan.. heti näyttää paremmalta" Ada sanoi iskien silmäänsä Edille ja irrottautui seinästä.
"Noh. maksahan nyt niin lähdetään... en yhäkään pidä tuosta myyjästä.. hän katsoo jotenkin oudosti" Ada sanoi ja raotti ovea valmiiksi.
Ada hyppi jo edeltä pihalle ja odotteli oven vieressä, istuen kumotun tynnyrin päälle. Hän kaivoi taskustaan pitkän piippunsa ja sytytti sen, vetäen pitkän henkosen siitä ja nosti toisen jalksansa toisen päälle. Hän sulki silmänsä hetkeksi ja rentoutui sen ajan mitä hänellä hetken yksiseen oli.. kunnes hän tunsi terävän pistoksen reidessään.
"AI PERHANA!! AI AI AI!!!" Ada huusi hypäten ylös tynnyriltä, mutta kaatui maahan vilkaisten jalkaansa jossa sojotti nuoli.
"Sainpas!" Kuului matala murahdus kadulta kun Kontio marrsi lähemmäksi kädessään jousipyssy.
Ada kirosi itsekseen, ei hän tällä jalalla voinut taistella!
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Dudeboy » 11 Helmi 2008, 00:01

Ed

"Niinhän se." Ed sanoi ja näki kun Ada iski tälle silmää. Ed nakkasi uudestaan miehen eteen lattialle rahapussin. "Hän on hiukan outo." Ed sanoi Adalle ja lähti tämän perässä ulos talosta.
Hän jäi hiukan jälkeen mutta tuli silti ja näki Adan polttelemassa piippua tynnyrin päällä.
Sitten kuului huutoa, Adaan oli osunut nuoli ja Ed käänsi katseensa Adasta puhujaan joka oli ampuja.
"Luulin Kontio että taistelisit paremmin että haavoittaisit vihollistasi raukkamaisesti." Ed sanoi ja veti sapelin esille. "Miten olisi kaksintaistelu?" Ed sanoi huvittuneella äänellä. 'En ole vahva mutta älliä minulla on.' Ed ajatteli ja katseli kauempaa Kontiota.
Dudeboy
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 11 Helmi 2008, 18:10

Ada Wolfe

Ada ja Kontio katsoivat Ediä hiljaa ja lopulata molemmat alkoivat nauramaan.
"Ed kuule, asia ei koske sinua joten anna vain olla" Ada sanoi ja nousi seisomaan.
Hän tarttui nuoleen ja repäisi sen nopeasti irti jalastaan, kuului ilkeä lihan repivä ääni, veri roiskui ja Ada karjaisi kivusta, mutta silti hymyili.. sen verran masokisti hän oli.
"älähän nyt hukka, anna pojan yrittää jos kerran haluaa" Kontio sanoi jylisten saatuaan naurunsa naurettua.
"hm, miten vain.. mutta varoitan, hän on jo puolivampyyri" Ada huomautti kontiolle jonka leuka loksahti auki.
"Sinä veretit hänet?" Kontio kysyi katsellen Ediä päästä varpaisiin.
"juu u.. joten ole varuillasi.. saithan jo turpiisi pikku tytöltäkin" Ada sanoi pidellen jalastaan kiinni.
"mutta tällä kertaa en häviä!" Kontio karjaisi ja hyökkäsi kohti Ediä.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Dudeboy » 11 Helmi 2008, 20:13

Ed

'Aika naurettava asia tosiaan, olen ollut vasta puolivampyyri vähän aikaa ja tuo Kontio nauraa silti luullessaan minua ihmiseksi.' Ed ajatteli ja kuunteli naurua.
"Herrasmies auttaa jos haluaa." Ed sanoi kuulostaen niin kuin joltakin rikkaalta. Ed katseli mielenkiintoisena Adan irrotus operaatiota nuolen poistamista jalastaan ja sitten katsoi Kontiota. "Pojat kyllä näytän sulle Kontio.' Ed ajatteli ja kuunteli kun Ada rupesi puhumaan.
"Niin hän teki. Vapaaehtoisesti halusin muuttua." Ed sanoi vähän kauempaa Kontiosta.
'Ei tule helppoa voittoa ainakaan sillä varustauduin aika hyvin mutta tietääkseni viimeaikaisen taistelun jälkeen ei myrkyt tehoa vampyyreihin.' Ed ajatteli harmissaan ja hymyili pirullisesti kun Kontio lähti hyökkäykseen. "Koolla ei ole väliä." Ed sanoi ja otti vasempaan käteen esille ruoskan. Hän lähti liikkeelle kohti Kontiota.
Hän hyökkäsi kyykyssä ja yritti tehdä Kontion toisesta jalasta sapelilla toimintakyvyttömän ja sen jälkeen yrittää sivaltaa piikikkäällä ruoskalla Kontion vatsaan jäljen.
Dudeboy
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 12 Helmi 2008, 12:15

Ada
//saattaa sisältää voimakkaita kohtauksia..//

Ada risti kätesä puuskaan kun nämä alkoivat tapella.. hänestä suunnitelma B olisi ollut parempi: pakoon minkä kintuistaan pääsi. Kotinto väisit Edin ensimmäisen hyökkäyksen, mutta sai ruoskasta vatsaansa viillon ja karjui kuin karhu. Vatsasta alkoi vuotamaan verta.. runsaastikkin, viilto oli osunut oikeaan ja syvälle ja nyt kontio katsoi Ediä kuin raivohullu, järkensä menettänyt karhu.
"Senkin saatanan poika!" Kontio karjui ja nosti miekkansa ylös, mutta pistävä kipu hänen selässään pysäytti hänet.
Kontio kääntyi huutaen ympäri näki Adan heittäneen tikarin hänen niskaansa. Kun Ada näki Kontion kääntyneen, hän otti tilanteesta hyödyn irti. Ada syöksähti kohti kontiota ja survaisi kätensä syvälle tämän vatsassa olevaan haavaan, puristi kämmenen nyrkkiin ja vetäisi suolet pihalle, Sen jälkeen Ada perääntyi katsoen Kontiota joka vajosi polvilleen pidellen vatsastaan kiinni ja huusi.
Adan käsi oli kyynärpäätä myötäen veressä, katu värjäytyi punaiseksi kun kontion veri valui alamäkeä kohti kylän rajoja, kontio otti käsiinsä suolensa ja yritti tunkea ne takaisin sisälleen, aivan kuin tämä vielä jotakin voisi tehdä.. mutta ei. Kontio nauroi hysteerisesti ja hoki "kyllä se tästä" itselleen, vielä viimeisen kerran kontio nousi ylös, mutta kaatui sitten maahan vatsalleen ja kuoli. Ympärillä leijui voimakas veren haju, mutta kukaan ei tullut katsomaan.. ketä nyt vampyyrin veri kiinnostaisi, sehän oli myrkyllistä.
Ada ravisteli verta kädestään ja siirsi katseensa kuolleesta kontiosta Ediin.
"Se oli yhden legendan loppu.." Ada sanoi ja tuuppaisi kontion hartijaa jalallaan, aivan kuin varmistaakseen että tämä oli kuollut... ja niinhän hän olikin.
Ada lähti linkuttamaan katua kohti majataloa.
"En tiedä sinusta, mutta minä menen nyt hoitamaan haavani.. voit tulla mukaan taikka sitten lähteä, päätös on sinun" Ada sanoi ja jäi odottamaan mitä Ed aikoisi.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Dudeboy » 12 Helmi 2008, 17:36

Ed

Ed käänsi katseensa Kontioon, ruoska pyörähti oikean kätensä päälle se ei tehnyt vahinkoa hänelle mutta Kontiolla oli vatsa auki.
'Näytti uponneen pahasti ja viilto meni aika syvälle.' Ed ajatteli ja katsoi kontiota joka tuijotti häntä. Hän oli lyömässä uudelleen ruoskalla kun Kontio kiroili ja otti miekkansa maasta mutta tämä kääntyi kohti Adaa. Ed huomasi että niskaan oli osunut veitsi sitten Ada hyökkäsi Kontiota kohti upottaen käden syvälle Kontion mahassa olevaan haavaan.
Ada vetäisi täysillä suolet ulos ja perääntyi hieman Kontiosta. Kontio putosi polvilleen huutaen ja tämä rupesi pistämään suoliaan takaisin mutta siitä ei ollut apua.
"Tuo ei oikein auta." Ed sanoi ja katsoi kun Kontio puheli itsekseen ja nauroi. Tämä nousi pystyyn mutta kaatui pian maahan takaisin. "Siihen loppui raukan elämä ja varmaankin ansaitsi sen." Ed sanoi ja katseli Kontiota mutta sitten nosti katseensa Adaan joka näytti kävelevän kohti jotakin taloa. "Tulen minä." Ed sanoi ja muuttui koiraksi. Se ei vienyt kauaa. "En vie niin paljoa tilaa kuin ihmisenä." Ed sanoi ja jatkoi Adan vierelle. Ed aloitti kävelyn kohti majataloa ja tiesi että Ada saattaisi tulla perässä.
Dudeboy
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 12 Helmi 2008, 18:26

Ada

"hu?" Ada vilkaisi alas koiraan, joksi Ed oli muuttunut.
"miten vain" Ada sanoi ja lähti kävelemään Edin vierelle, tuntui hassulta että tämä osasi muuttua koiraksi.. tosin, eihän Ed ollut ainoa Adan tuttu joka osasi.
Ada avasi majatalon oven, päästäen Edin ensiksi sisään. Jälleen kerran, vanha, luinen ja synkähkö majatalon isäntä katsoi yli kulmiensa kun Ada linkutti tiskille. Ada pyysi huonetta hetkeksi vain ja saikin sen. Ada linkutti käytävää pitkin kohti huonetta, jonka avain hänellä oli kädessään.
"Tässä ei pitäisi mennä kauaa.." Ada sanoi heidän saapuessaan ovelle.
Ada avasi oven, päästäen Edin taas ensiksi sisään ja astui itse perässä, sulkien oven. Hän istahti sängyn reunalle ja käänteli jalkaansa, tutkien haavaa.
"hmm... ei kai muu auta" Ada sanoi itsekseen, sylkäisi haavaansa ja alkoi hieromaan sylkeä siihen.
"Vampyyrin sylki on parantavaa.. umpeuttaa haavat nopeampaa" Ada huomautti katsellessaan haavaan, joka alkoi jo pikku hiljaa umpeutua.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

EdellinenSeuraava

Paluu Pimeäpaikka

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron