Eyes so fresh, so cool, so pretty || Lotscream!

Pimeäpaikka on nimensä mukaisesti pimeä. Vuorokauden ympäri. Pimeäpaikka sijaitsee Mor vuoren varjoissa, pysytellen näin koko vuorokauden piilossa auringolta. Ja se on hyväksi, sillä tätä kaupunkia asuttaa yönkansa.
Kaupunki koostuu yhdestä, suuresta kadusta jonka molemmille puolille on noussut asuntoja, majataloja, kapakoita, putiikkeja. Tämä ei kuitenkaan ole jokamiehen pysähdyspaikka, sillä jos tavallinen kuolevainen tänne erehtyy, hän todennäköisesti tulee kuolemaan vierailunsa aikana.. tavalla tai toisella. Majatalot on suunniteltu yönlapsille, ottaen huomioon jokaisen synkän taruolentolajin tarpeet. Suurimmaksi osaksi tätä kaupunkia asuttavat vampyyrit, mutta toisena suurena rotuna on ihmissudet. Kaupunki on myös rikollisten ja varsinkin palkkamurhaajien suosiossa. Ihmisillä ja haltioilla ei ole asiaa tähän paikkaan, siitä pitävät huolen niin pimeänpaikan asukit, kuin myös vuorilla asustavat lohikäärmeet, jotka eivät siedä ihmisiä tai haltioita lähellä omaa reviiriään.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Lotdow » 26 Loka 2013, 23:54

Ascarisin hymy laantui nopeasti suoraksi viivaksi hänen kasvoilleen, kunnes suupielet kaartuivat jopa alaspäin. Hänen silmänsä kavenivat ohuiksi viiroiksi, kaikki kolme paria, ja hänen otsalleen muodostui pari paksua kurttua. Nuori pystykorvahan taisi päästä jutun jujusta jo kiinni, eikä Ascarisilla ollut varaa ampua sekuntiakaan ylitse. Hän ei tiennyt tämän hiukan mystisen miehen taidoista juurikaan mitään, mutta saisi niistä enemmin tai myöhemmin selville. Kaiken tämän epäilevän selostuksen vahvisti vielä nulikan selvä vahvistus epäilyksistään.
"Occoe", raglus lakkasi naputtamasta keppiään saapastaan vasten ja vilkaisi lintuaan nopeasti. "Viitsisitkö?" Lintu ymmärsi viestin ja kumarsi nopeasti pyrähtäen sitten lentoon, nousten puiden ylimmille oksille kaksikkoa silmäilemään, varpuineen, yrttineen kaikkineen. Vanha raglus itse nousi hitaasti pystyyn ja otti huojuvan askeleen lähemmäs Jackalopea, sanoen:
"Taidat olla oikeassa." mustatukkaisen vanhuksen katse kiersi nopeasti koko ryteikön halki. "Ei täällä ole löydettävää." Hän seisahtui ja nojasi vähän taaksepäin kohottaen tukisauvansa ilmaan vaakatasossa.
"Ainakaan hansikasta", hän huomautti, ja toisenkäden sormia nopeasti napauttaen, oli puinen sauva hajonnut savuvanoina ilmaan. Hän laski kätensä sivuilleen ja käänsi kaikki silmäparinsa nuorukaiseen kiinni.
"Sillä itsehän en hansikkaita käytä", hän levitti kätensä sivuille kuin olisi lopettanut juhalvan puheen.

Ascaris nosti huulensa leveään irvistykseen, paljastaen pitkät ylähampaansa. Hän rakasti tätä hetkeä, sitä tunnetta kun saattoi pyyhkäistä pois kaiken sen ylimääräisen kohteliaisuuden ja arvokkuuden. Palata siihen mikä hän oikeasti oli; villipeto. Eläin, joka etsi jatkuvasti uutta saalista, tuoretta lihaa. Ja nyt hänen edessään oli herkullisen näköinen saalis, josta jäisi pitkä maku suuhun. Ascaris veti henkeä syvään ja päästi irti ihmisilluusiostaan. Kaikki lähti hänen sormiensa tavattomalla pitenemisellä, luiden tullen ihon alle näkyviin. Hänen vaatteensa ikäänkuin sulivat paksunevan panssarikuoren alle ja ihon väritys vaihtui harmaaksi suomukerrokseksi, jonka alla lihakset siirtyilivät hitaasti edestakaisin. Hän iski suuret etujalkansa maahan ja nosti häntänsä ilmaan, suuri pää kohti nuorempaansa kääntyen. Hän raapi käsillään maata ja ravisteli suurta ruumistaan, suoristautuen sitten parusryhtiinsä ja ojentaen kaulaansa eteenpäin, raskas hengitys suusta ulos kulkien.
"No, etsijä", hän irvisti. "Löydätkö tiesi pakosalle?"

Ascaris ei aikonut suotta kiirehtiä asioiden edelle ja soi ensimmäisen liikkeen ilon kaksijalkaiselle kohteelleen. Ehkä hän nautti siitä enemmän kuin nuori mies, mutta pääasiahan oli että joku siitä nauttisi, eikö vain? Kuitenkin hoputtaakseen toista tekemään päätöksensä vielä tämän päivän puolella, raglus astui pari hidasta, varoituksen omaista askelta eteenpäin ja heilautti suurta häntäänsä sivulle, niin että se osui rysähtäen viereiseen puuhun. Osa lehdistä varisi ohuimpien oksien päistä pois ja leijailivat hitaasti maahan. Occoe seurasi menoa hiljaa oksilta, jättäen jopa normaalit: "Näytä sille!"-huutonsa sikseen.

// Huomasin vasta nyt että olit vastannut D: Anteeksi!
Lotdow
 

Re: Eyes so fresh, so cool, so pretty || Lotscream!

ViestiKirjoittaja Crimson » 24 Maalis 2014, 22:35

//Ja mä oon taas luvattoman kauan pitänyt tätäkin peliä pannassa. Anteeksi 8<//


Keijuhaltian silmäpari seurasi punatakkisen miehen touhuja. Jackan toinen jalka oli jo vähällä alkaa naputtaa maata, kun mies näytti vain kurtistelevan otsaansa. Kun keijuhaltia kuitenkin paikallisti tuon oudon hansikastaan vielä hetki sitten etsineen miehen kolme silmäparia, jotka kaikki tuijottivat häntä viiruina, tunsi Jackalope hikipisaran puskevan ohimoltaan pintaan. Puuskaan nousseet kädet lähes tipahtivat jäniksen sivuille, keijun ottaessa muutaman askeleen kauemmas, kun Ascaris nousi sijoiltaan viimein ylös. Hän todellakin oli heittämässä sen typerän naiivin luottamuksensa pois heti paikalla, sillä jokin ääni nuorukaisen päänupissa käski kipittää karkuun minkä koivista pääsisi. Typeryksenä Jacka kuitenkaan ei minnekään pinkaissut, vaan tyhmänrohkeanakin jäi paikoilleen vain seisomaan ja kuuntelemaan tummatukkaisen miehen puheita.

Turkoosi silmäpari tuijotti nyt Ascarista, Jackan unohtaessa tyystin keltaisen kanan, jota mies oli aikaisemmin mukanaan raahannut. Minne lie oli kadonnut, se tuntui olevan keijunkutaleen huolista tällä hetkellä kuitenkin pienin, punatakkisen alkaessa yllättäen muuttaa muotoaan joksikin, jota Jacka ei olisi pahimmissa painajaisissaankaan nähdä. Ascarishan oli valtava hirviö! Pelkkä muodonmuutos sai keijuhaltian värisemään pienesti paikallaan, kun hänen edessään seisoikin nyt valtavat raajat ja kynnet – hampaista puhumattakaan – omaava olento. Keijuhaltiaa ei oikeastaan enää kiinnostanut se, mitä lajia Ascaris nyt edustikaan, sillä pelkkä hirviömäinen olomuoto selitti nulikalle tuon olevan harvinaisen pahassa jamassa.
Hirviön ilmoittamat sanat eivät myöskään olleet kovinkaan rohkaisevia. Ne saivat Jackan vain värähtämään paikallaan uudestaan, nielaisemaan palan kurkustaan alas ja tuntemaan olonsa kuin ahtaalle ajetulla. Niin paljon kuin keijuhaltia olisi jotain ehkä suustaan halunnut päästää, jumittivat sanat kitalakeen kiinni, vaikka suu selvästi aukesi lauseita lausuakseen.

Viimeinen niitti oli, kun Ascaris pamautti voimakkaalla hännällään vasten läheistä puuta, saaden sekä puun lehtien varisemaan alas, että Jackan kaatumaan jaloiltaan maahan. Ei tarvinnut kuitenkaan kahta kertaa käskeä, kun hampaitaan yhteen pureva nuorukainen näppärästi kokosi itsensä takaisin pystyyn ja lähti sen sileän tie puikkelehtimaan kohden hämärää metsikköä. Jackalopea ei kiinnostanut minne hän oli menossa, häntä kiinnosti vain karistaa tuo valtava peto pois kintereiltään - maksoi mitä maksoi.
Keijuhaltia ei tiennyt lainkaan, millaisia taitoja olento mahdollisesti omasi. Osasiko se jäljittää hajun perusteella? Vai oliko sillä jokin toinen tapa seurata saaliitaan minne ikinä nuo menivätkin? Keijuhaltia ei kuitenkaan jäänyt miettimään asiaa tarkemmin, vaan lähimmän puun taakse loikaten tuo sulautui tummaksi varjoksi, selkä puun kylmää ja karhean kaarnaista pintaa vasten, samalla kun nuorukaisen rintakehä kohoili nopeassa tahdissa silkasta pelosta. Jackalope ei saattanut kuin toivoa Ascarisin ryntäävän ohitse tai mahdollisesti olemaan löytämättä karkuun pinkonutta jänistä.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Eyes so fresh, so cool, so pretty || Lotscream!

ViestiKirjoittaja Lotdow » 31 Heinä 2014, 12:49

Ascaris kohotti päätään korkeammalle, kiertäen sitä hiljalleen puolelta toiselle, niin että hänen kaulanikamiensa välistä pääsi muutama rusahdus ja hän tunsi jäseniensä alkavan vetristyä jälleen.
"Pitkästä aikaa", hän myhäili tyytyväisenä, kun näki Jackalopen juoksevan häntä karkuun. Hetken hiljaa hykerreltyään paikallaan, Ascarisin leuat aukenivat päästämään suusta ulos kovaa naurua.
"Kyllä!" tämä ulvaisi kovaan ääneen. "Juokse, poika, juokse!" Sen saatuaan suustaan hän iski takajalkansa maahan, ponnistaen niiden avulla juoksuun. Maahan varisseet lehdet pöllähtivät uudestaan ilmaan kun hänen raskaat askeleensa täräyttivät maata aina iskeytyessään nurmen pintaan. Kuivuneet oksat napsahtivat poikki ja heinät pöllähtivät ilmaan jokaisen polkaisun johdosta. Raglus pujotteli puunrunkoja juostessaan eteenpäin, mutta välillä hänen kylkensä viistivät niiden runkoja ja saivat kaarnan rapisemaan ja paksuimmat rungot narahtivat valittavasti taittuessaan vähän sivummalle. Ascaris hidasti vähän tahtiaan ja levitti sieraimiaan jotta löytäisi pienen ystävänsä hajun, sillä kuurohkoista korvistaan hän tiesi ettei löytäisi tätä ainakaan hiljaisuutta kuuntelemalla. Hän maisteli ilmaa pitkä kieli suustaan roikkuen. Sen päästä putosi pari kuolapiskoa nurmen kuivalle pinnalle, ja pian raglus käänsi hännän tyytyväisenä viereensä. Hän veti lyhyellä nuolaisulla ylemmän hammasrivistönsä läpi ja sulki sitten suunsa, käännellen hitaasti suurehkoa päätään puolelta toiselle. Hänen silmänsä pyörivät villisti silmäkuopissaan kun hän yritti löytää kohteensa puiden välistä piileskelemästä. Matala naurahdus karkasi hänen suustaan ja Ascaris ilmoitti hiljaa:
"Minä haistan sinut." Hän keinautteli häntäänsä puolelta toiselle ja laski päänsä vieläkin alemmas, vetäen hajuja nenäänsä raa'alla otteella. Hän puristi pitkillä sormillaan vireisen puun ohuesta rungosta kiinni. Hykerrellen hän lisäsi: "Minä löydän sinut, pikku ystäväiseni." Hän rutisti rungosta entistä kovemmin kiinni ja nuori koivu taipui häntä kohti tiukassa otteessa.
"Ja kun löydän sinut", Ascaris lisäsi ja naureskeli vähän itsekseen. Hän painoi puunrungon katki, niin että ilmoille pääsi kova napsahduksen ääni, joka jäi hetkeksi kuulumaan koko metsikössä. "Katkaisen pienen kaulasi ja vien sen seinälleni."

Raglus pudotti katkaisemansa puun puolikkaan maahan ja lähti kulkemaan hitaasti eteenpäin, hajuja tarkkaillen.
"Tseh, tseh", hän kutsui hiljaa ja puristi kynsillään maata, seisahtuen jälleen paikalleen. Hän haistoi vahvasti tutun tuoksun ja käänteli jälleen päätään löytääkseen itselleen oikean suunnan. "Tule esiin." Ascarisin silmät pitivät koko maastoa näkökentässään ja hän oli valmistautunut reagoimaan pieniinkin liikkeisiin ja viittauksiin, missä Jacka oli.
"Oletpas ovela, menitkö piiloon?" hän kutsui uudelleen ja kohotti päänsä takaisin ylös, siirtäen silmänsä katsomaan taas yhteen suuntaan. Hän avasi suunsa ja vei kieltään edestakaisin hammasrivistönsä edessä, alkaen nauramaan kolkosti.
"Hyvä on, minä tulen etsimään", Ascaris lupasi ja hajuja seuraten hivuttautui puiden välistä. Hän kolautteli niitä hännällään sitämukaan kun pääsi niiden ohitse. Puut varistelivat lehtiään kolhujensa myötä, taipumatta minnekään, mutta pienimmät ja nuorimmat taimet katkesivat iskun saadessaan ja kaatuivat nurmelle. Ascaris kohotti päätään ylemmäs ja seurasi maastoa katseellaan. Hän ei kuitenkaan onnistunut näkemään ketään.

"Herrani!" kajahti silloin huuto ja Occoe räpytteli puiden latvojen lomasta alemmas, istahtaen pian maahan lehtien sekaan. Tämän ruskeat silmät tapittivat Ascarista kiintyneesti ja keltaiset höyhenet olivat pörhöllään, kun tämä ravisteli itseään hetken aikaa.
"Hän taisi paeta meiltä", Occoe epäili vahvasti ja suti vähän päätään siivellään. "ja sateenkin uhkaa-"
"Hiljaa, hölmö", Ascaris ärähti ja polkaisi jalallaan kerran maata varoituksenomaisesti. "Jos pelkäät vesipisaroita, voit painua takaisin kotiin, mutta minä en palaa ennekuin saan hänen päänsä seinälleni!" Tämän ilmoituksen myötä hän kohottautui takajalkojensa varaan ja ulvoi kovaa:
"Kuulitko? Minä saan pääsi seinälleni vaikka se olisi viimeinen tekoni!" Hän iski etujalkansa maahan ja Occoe pöllähti lentoon, pyörien pari kierrosta ilmassa ennenkuin istahti herransa selälle, kanamaisesti päätään keinautellen.
"Kuten haluatte herrani", hän nyökkäsi kuuliaisesti. "Metsästysonnea." Keltainen kana pöllähti lentoon ja räpyköi hitaan tahtisesti kohti kotia. Tämän epämääräinen kotkotus kantautui vielä ilmassa senkin jälkeen kun tämä oli kadonnut lehtipensaiden taakse.
"Noniin, kakara", Ascaris kääntyi puhumaan taas hiljaiselle metsälle. Hän ravisti kerran massiivista ruumistaan ja ojenteli käsiään. "Tuo isille sievät silmäsi."

//Aamen! Anteeksi luvattoman pitkästä kestosta D: Mutta nyt on ihanaa olla taas täällä ja pidän huolen ettei se tule toistumaan.
Lotdow
 

Re: Eyes so fresh, so cool, so pretty || Lotscream!

ViestiKirjoittaja Crimson » 02 Elo 2014, 20:00

Tummaksi varjoksi piiloutunut Jacka kirjaimellisesti värisi paikallaan. Yksikään Ascariksen sanoista ei kuulunut kuuroille korville, vaan jäivät kummittelemaan keijuhaltian korvien väliin kuin pahaisetkin aaveet, jotka nostattivat ihon kananlihalle. Jänis oli niin lamaantunut pelosta paikalleen, ettei tuo muuta hetkeen osannut tehdäkään, kuin pelätä sijoillaan vain eteensä tuijottaen, aina silloin tällöin hätkähtäen kun valtavaksi pedoksi kasvanut Ascaris välillä puita hakkasi hännällään.
Kun kumman otuksen askeleet alkoivat hiljalleen kuulua yhä lähempää ja lähempää, rohkeni Jacka viimein nielaisemaan. Hämärään piiloutuva varjo kurkkasi hitaasti puun takaa, nähdäkseen miten turhankin varmasti eteenpäin talsiva hirviö asteli lähemmäs jäniksen piilopaikkaa. Keijuhaltian pitäisi vaihtaa piiloansa, ellei haluaisi jäädä loukkuun – mutta minne ihmeeseen hän muka menisi?! Lähistöllä oli pelkkiä puita, luoliin tai koloihin ei pitäisi mennä, sillä ne nyt olisivat suora ansa, josta Ascaris voisi saaliinsa noutaa nätistä vastaan tulemalla. Pakoonkaan Jacka ei halunnut juosta, sillä ei oikeastaan tiennyt miten lujaa Ascaris pystyi juoksemaan tuossa muodossaan. Kokonsa nähden tuo saattoi olla hitaampi liikkeissään kuin notkean ketterä taskuvaras, mutta voittaisiko voimakkaampi peto hänet kuitenkin suoremmalla matkalla nopeudessa?

Jo aikeissaan piilottaa varjomaisen päänsä takaisin puun taakse, jumitti nuorukainen hetkeksi tuijottelemaan kun se perhanan kana taas räpytteli puustaan alas ja ryhtyi isäntänsä kanssa keskustelemaan. Kun kana kuitenkin häiritsi Ascarista omalta osaltaan, näki Jacka tilaisuutensa tulleen! Varjomainen otus lähti salamana lipumaan aina lähimmän puun taakse, pysähtyen hetkeksi ja jatkoi taas matkaa. Ascariksen ulvonta korkeintaan sai nulikan pysähtymään hetkeksi taas tärisemään paikoilleen, jonka jälkeen matka jatkui astetta verran haparammin, kun Jacka yritti hirviön toiselle sivulle puita hyödyntäen kiertää.

Kun Ascaris ilmoitti erikseen vielä ääneen jatkaakseen ajojahtiaan ja kananaivo otti poistuakseen paikalta ilmeisesti täysin, kulkivat kylmät väreet taas varjomaisen olennon selkäpiitä pitkin. Sen pitempään ajattelematta, varjo pinkaisi puunrunkoa pitkin ylös puiden oksille, Jackan ottaessa taas tyypillisempi hahmonsa takaisin. Kaikessa siinä hiljaisuudessa, yllättävästä ylös pyriköinnistä lähti kummallisenkin kova rapina, lehtienkin ja kuivien oksien käydessä putoilemaan ylhäältä alas, vain lyhyen matkan päähän Ascariksesta. Kovin nopeasti vain nykyistä tilannetta ajatteleva nulikka ei tätä tietenkään ollut ottanut huomioonsa, joten joutuikin vain puremaan hampaitaan yhteen ja toivomaan, ettei hirviö tajuaisi putoilevia lehtiä tai tajuaisi vaihtoehtoisesti katsoa ylös. Olihan peto aikaisemminkin osoittanut jo saavansa puunrungon poikki, joten Jacka olisi pahassa pulassa, jos Ascaris hänet äkkäisi! Eikä jänis mikään liito-orava sentään ollut...
Hiljaa kuin hiiri, vihreätakkinen nuorukainen kökötti matalana oksallaan ja hikoili kuin auringossa löhöävä sika, hieman kauhuissaan silmäten yhä alas lenteleviä kevyitä lehtiä.


//Batman! Eipä mittään, sattuuhan noita itse kullekin. Peli ottakoot jatkuakseen kuitenkin >:D//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Eyes so fresh, so cool, so pretty || Lotscream!

ViestiKirjoittaja Lotdow » 03 Elo 2014, 16:49

Ascaris oli jo lähtemässä tallomaan asteen verran takaisinpäin kohti tulosuuntaansa, mutta seisahtui havaitessaan muutaman lehden leijailevan kierrellen kaarrellen alaspäin. Hänen kaikki silmänsä seurasivat tätä kiepuntaa ja kuinka lehdet asettuivat makaamaan nurmen pinnalle, kasa kuivia oksia ympäriinsä ropisten. Ascaris laski päänsä alas ja nuuhkaisi niitä kerran, kohottaen sitten päänsä ylös loppuja lehtiä vastaan, jotka kulkeutuivat hitaasti hänen päänsä ohitse maahan asti. Hän avasi suunsa huvittuneeseen hymähdykseen ja siirsi katseensa hahmoon, jonka erotti yhdellä oksalla.
"No mutta hei", hän sanoi Jackalle, keinautellen häntää puolelta toiselle rauhallisen rennoin liikkein. Raglus painoi sormensa kevyesti puunrunkoa vasten, raapien sen vanhaa pintaan hitain liikkein. Ohuet soirot rapisivat hiljalleen maahan ja kynsien alta lähti rahiseva ääni. Nuorempaansa edelleen silmäillen, Ascaris otti muutaman lyhyen askeleen taaksepäin, asettaen painonsa kauttaaltaan takajalkojensa päälle, suuret kämmenet ilmaan kohoten. Hän tuki itseään hännällään ponnistautuessaan korkeammalle ja kaatuen sitten eteenpäin, etujalat paiskautuen kiinni puunrunkoon. Sen paksu pinta rusahti kuuluvasti ja kaarna asettui kaarevalle montulle, ohuet säleet nousten pystyyn. Oksat keinahtivat kerran edestakaisin ja havisuttivat lehtiään alas, ohuimmat oksat napsahtaen poikki taipuessaan toisiaan vasten. Ascaris nojautui enemmän puuta vasten ja kuunteli tyytyväisesti, kuinka puun runko alkoi antamaan periksi siihen kohdistuvan painon alla.

"Tulkaa isin luo", hän kutsui hiljaa perääntyessään takaisin takajalkojensa varaan uuteen työntöön valmistautuen. Toistaen jälleen saman liikeradan hänen tekemänsä monttu puunrungossa laajeni ja yhä pitemmät säleet pongahtivat pystyyn tai lähtivät irti. Lehdet putoilivat alas puusta ja osa niistä pinoutui Ascarisin selän ja pään päälle oksien kera. Hän ravisti pariin kertaan päätään puolelta toiselle, kääntäen sitten katseensa takaisin yläilmoja kohti. Tämä tuntui melkein liian helpolta. Hän kurotti korkeammalle puuta vasten, painaen sitä kaikella voimallaan alaspäin. Runko taipui hiljalleen kohti alaspäin ja ratkaiseva napsahdus lähti tuotapikaa ilmoille kuin vahvana aaltona. Ascaris hypähti lyhyesti kauemmas katkeavasta puusta, jonka halkeamasta sylkeytyi ohuita tikkuja ja puunpaloja. Hitaanpuoleisesta väistöstään huolimatta, terävänmallinen puun ylärunko teki hänen kylkeensä ohuet naarmut, joille raglus laski nopean katsahduksen. Ne olivat vain ohuita soiroja, eivätkä tulisi sellaisenaan häntä haittamaan. Puun oksat törmäsivät viereisten puiden oksiin sen kallistuessa alaspäin ja osa oksista napsahti poikki, tömäthäen raskaasti maata vasten ja nostaen laskeutuneet lehdet uudestaan lentoon. Ascaris, kulkeutui vielä vähäsen kauemmaksi, varoen kaikkia ennen korkealla olleita oksia, jotka tallasivat aluskasvillisuuden alleen ryminällä. Kovan rusahdusten ja rapinoiden kuoron jälkeen puu jäi katkenneena paikalleen maahan ja metsään lankesi uusi hiljaisuus.

Ascaris ei tuhlannut aikaansa sen pidempään seisoskelemiseen ja lähti tallomaan kaatunen puun oksien ylitse, rusentaen nekin poikki painonsa alla. Lehdet myttääntyivät hänen jalkoihinsa ja hän ravisteli uudelleen suurta ruumistaan saadakseen kaikki kuivat oksat pois selkänsä päältä.
"Tule tänne", hän sanoi hiljaa ja veti taas häntäänsä hetken aikaa maatapitkin. Hänen silmänsä kävivät maasta löytyviä oksia läpi ja etsivät Jackalopea uudestaan, hänen kyntensä ojentuen jo toimintavalmiuteen.
Lotdow
 

Re: Eyes so fresh, so cool, so pretty || Lotscream!

ViestiKirjoittaja Crimson » 04 Elo 2014, 22:02

Eiköhän Ascaris tajunnutkin nostaa ruman päänsä silmäpareineen ylös, saaden Jackan kavahtamaan sijoillaan. Puuhun kiipeäminen tuntui nyt todella huonolta idealta, kun turhan paljon pakoreittejäkään ei ollut tarjolla, lukuunottamatta sitten toisia puita. Ketterä keijuhaltia kuitenkin kapusi itsensä kyyryyn oksalle, nulikan tuijottaessa vuorostaan hyvin tuimasti alas tuohon kuusisilmäiseen petoon. Tuohan ei häntä kiinni saisi!
Keijuhaltia sai todellakin pidellä tasanpainoaan, kun Ascaris iski ensimmäisen kerran vasten puunrunkoa. Lehdet vain rapisivat alas, ja niin oli vähällä rapista Jackakin, kun peto iski uudelleen puuta vasten valtavat raajansa. Keijuhaltian katse laajeni hetkeksi, puun – jossa hän sillä hetkellä turvassa kökötti – rungon päästäessä lujan napsahduksen ja lähtiessä sitten hitaasti kallistumaan toiseen suuntaan. Jänis lähti välittömästi etsimään jotain, mihin loikata, ja sellainenhan löytyi. Paksummanpuoleinen oksa, joka vaikutti olevan turhankin sopivasti tarjolla kaatuvan puun liikeradan vieressä. Näppärästi Jacka hypähti kyseiselle oksalle – joka kuitenkin napsahti poikki. Kaikessa siinä rytäkässä, nulikka ei ehtinyt enää mitään mahtanut tehdä, vaan tipahti raskaan oksansa kanssa kaatuvan puun myötä alas oksien alle.

Nulikan onneksi, tuolle ei sattunut kuinkaan. Lehtipeitteinen, osin nurmi soi pehmeän tiputuksen, eivätkä katkeilleet oksat ja lentävä säle saaneet kuin pieniä naarmuja aikaiseksi paljaalle iholle. Keijuhaltia makasi kuitenkin sikiöasennossa maassa, lähtien sieltä kurkkaamaan miten oikeastaan oli käynytkään. Hän makasi oksien alla suojassa kaikilta näkeviltä, onneksi, sillä jännittynyt nuorukainen ei itseään liiemmin saanut liikkeelle enää kuin pakosta.
Rusentuvien oksien ääni kuitenkin sai Jackan ponkaisemaan lehtien alta ylös. Oli jokseenkin huvittava näky, kun latvaoksien seasta ilmestyi ensin jäniksenkorvainen pää, ennen kuin jänis muuten hyppäsi sijoilleen ylös. Salamana tuo oli käännähtänytkin jo Ascarista päin, hakien perääntyviä askelia oksien seasta.

”Saat kyllä kypäräni mutta päätäni et vie!”, nulikka huudahti, kätensä puuskaan nostaen, ”Tarvitsen sitä nimittäin vielä”, Jacka tuumaili jotenkin arvostellen, nokkaansa pitkin Ascarista tuijottaen. Vaikka miten jänis olisi taas vain voinut koittaa rynnätä karkuun, ei tuo halunnut ottaa sitä riskiä että itsensä hengästyttäisi juostuaan suuntaan jos toiseen kuin pässi narussa. Kaikista periaatteista poiketen, Jacka kävikin hypähtämään puunrungolle, ja otti muutaman juoksuaskeleen Ascarista kohden, paksun varjomaisen massan käydessä lentämään ilman halki suoraa tuon hirviön rumaa turpaa kohti – mutta se katosi juuri viime hetkellä.
Välttääkseen suoran lähestymisen, Jacka kierähti varjomuodossaan Ascariksen selkäpuolelle, tai tarkalleen ottaen suoraa pedon korkean selän harjalle. Ollessaan ainakin toistaiseksi etäällä Ascariksen hurjista käsistä, lähtivät varjon luikerot sormet kokeilemaan jos olisivat saaneet tökittyä pedon silmäpareja niin, että tuo hetkellisesti näkönsä olisi menettänyt. Se jos mikä tarjoaisi Jackalle entistä paremman tilaisuuden yrittää uudestaan pakoon!
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Eyes so fresh, so cool, so pretty || Lotscream!

ViestiKirjoittaja Lotdow » 09 Elo 2014, 23:57

Päätään puolelta toiselle käännellen ja kädet haravoiden oksien ja lehtien seasta jotain eläväistä, raglus nosti ylös kasan lehtiä ja vei ne nenänsä eteen niitä nuuhkaistakseen. Levittäen ne sitemmin takaisin maahan, lehtien ja oksien seasta pomppasi Jackalopen pää ja tuota pikaa loputkin nuoremmasta. Ascaris hymähti huvittuneena ja lakkasi rahaamasta käsiään pitkin maata, jääden niille sijoilleen, häntä vielä lakaisten lehtiä sivulle kuin valtava harava. Vastaukseksi Jackalle hän irvisti huvittuneena, painaen kätensä takaisin maata vasten ja puristaen oksia nippuihin. Hän painoi päätään alemmas ja kallisti sitä hitaasti sivulle, kaikki silmät Jackalopeen lukkiutuen.
"Poika, minä saan mitä minä haluan", hän vakuutti, silmääkään räpäyttämättä. "Tavalla tai toisella."

Hän oli ollut valmistautunut lähtemään uuteen jahtaukseen, ja heti ensimmäisestä liikahduksesta, jonka Jacka teki hän loikkasi eteenpäin, vain nähdäkseen yllätyksekseen miten nuorukainen loikkasi eteenpäin. Ehtimättä jarruttamisen lisäksi muuten reagoimaan hän näki vain hahmon lähestyvän päätään ja näykkäsi vaistomaisesti eteenpäin, saaden leukojensa väliin kuitenkin vain ilmaa. Hän tunsi painon asettuvan selkänsä päälle ja nostaen päätään korkeammalle ja taittamalla sivulle, yritti nähdä Jackalopen. Ennenkuin hän sai kuitenkaan selvää näköyhteyttä, tämän sormi kävi osumaan niin lähelle hänen silmäänsä että Ascaris heilautti vaistomaisesti päänsä toiselle sivulle.
"Olet sinä kyllä-", hän ärisi ja väänteli päätään molemminpuolin vuoronperään, yrittäen estää omaa sokeutumistaan. Hän yritti saada käsillään otetta selässään ratsastavasta nuoresta, mutta ilman minkäänlaista näköyhteyttä se oli yllättävän hankalaa. Pitkät sormet saaden väliinsä mitään, hän loikkasi sivullepäin ja paukautti hännällään maata. Loikkien puolelta toiselle kuin villihevonen, raglus nakkeli päätään ympäriinsä ja yritti heittää Jackalopen selästään pois, vaikka hän tunsi sen ikävästi jo iäkkäässä selkärangassaan. Ascaris lakkautti villin potkintansa rämähtämällä maata vasten kyljelleen, siinä toivossa että pieni kiusankappale olisi lystitynyt hänen alleen.
"Minä... lusikoin ne päästäsi", hän puuskutti hengästyneenä, kavuten hitaasti takaisin jaloilleen. Vetäen syvään henkeä, Ascaris päästi leukansa ammolleen ja varoittavan vihreä savumassa alkoi pulppuamaan hänen kurkustaan ja valumaan hitaasti alaspäin hänen hampaidensa välistä. Raglus puhalsi savun ulos suustaan kaikkialle ympärilleen, peruuttaen itse hitaasti kaeummas.

Puhallettuaan jämätkin suustaan ulos, Ascaris suoristi selkänsä ja venytti vähän käsiään.
"Olen liian vanha tällaiseen riehumiseen", hän nurisi itsekseen ja katsoi vihertävää savumerta, joka oli jo lähtenyt hälvenemään hiljalleen. Raglus silmäili vihreää mössöä ja odotti saavansa jälleen näköhavainnon, toivottavasti tukehtuneesta Jackalopesta.
Lotdow
 

Re: Eyes so fresh, so cool, so pretty || Lotscream!

ViestiKirjoittaja Crimson » 09 Loka 2014, 23:02

Varjomaista ainetta olevat sormet jatkoivat pedon silmien havittelua, mutta Jacka sai osakseen myös huomata Ascariksen pistävän yllättävän kovapintaisesti vastaan. Kookkaan otuksen pää heilua puolelta toiselle, eikä jänis myöskään halunnut jäädä kohti ojentuvien käsien tielle mistään hinnasta. Ascaris olisi helposti saanut revittyä hintelän keijuhaltian kappaleiksi tahtoessaan, ja sitä jos mitä Jacka ei tahtonut kokeilla.
Hännän paukahdus maata vasten sai kuitenkin keijuhaltian kutaleen vetäytymään kauemmas, pidemmälle pedon selässä, käsien havitellessa mitä vain mistä pitää kiinni, kun kookas otus lähtikin kuin pahin arojen härkä heilumaan paikoillaan. Jacka sai tehdä töitä pysyäkseen aluksi Ascariksen selässä, varjomuotonsakin pudotessa kuin syksyn kuivin lehti nuorukaisen yltä, paljastaen sen jokseenkin pelon ja säikähtäneen sekaisen ilmeen Jackan kasvoilta muidenkin nähtäväksi. Ei nulikka tällaiseen ollut tottunut! Hän halusi vain juosta kauas pois tätä tilannetta…

Lyöden päänsä muutamaan otteeseen Ascarista vasten aluksi, sai Jacka hypättyä – tai pikemminkin lennettyä – otuksen selästä tiehensä juuri ennen, kun peto kävi rymähtämään kyljelleen vasten maata. Jänis ei turhan kauas Ascariksesta lentänyt, ollen sen pienen hetken ja sekunnin verran jopa käden ulottuvissa toisesta. Keijuhaltia oli kuitenkin ripeä kintuistaan, ja notkeasti taiteili itsensä takaisin pystyyn, samalla hetkellä myös kauemmas luikkien kuusisilmäisestä.
Jacka ei todellakaan enää aikonut odottaa vain paikoillaan ja ottaa Ascariksen kanssa yhteen. Mokomakin teeskentelijä sai mennä keräämään silmänsä muualta tällä kertaa, Jackan halutessa vielä pitää omat, sievän turkoosit napit päässään!

Keijuhaltia kävi sen verran päätään kääntämään, että näki olennon suuntaan tuon sanojen jälkeen. Askeleensa pysähtyivät lähes tyystin, silmien vääntyessä vielä hitusen enemmän auki, kun kummallisen vihreä töhnä lähti valumaan Ascariksen avonaisesta kidasta ilmaan. Kevyenoloinen massa tavoitti jäniksen nopeasti, ja ensimmäinen hengenveto tomua keuhkoihin riitti potkimaan Jackan taas liikkeelle. Henkeään pidätellen, nuorukainen vipelsi käsi suunsa edessä savun ulottumattomiin, pysähtyen sitten yskimään kun pilvestä ulos pääsi.
Hetken nulikka oli luullut jo tukehtuvansa niille sijoilleen, saaden pienen kehon värisemään lievästi pienestä paniikista mitä Jacka koki. Vaikka liikkeelle lähtö yskimisestä ja hengästymisestä johtuen alkoi tuntua jo vaikealta, ei pojankoltiainen kuitenkaan jäänyt odottamaan sen pitempään savumassan hälvenemistä tai sitä, että Ascaris hyppäisi sen lävitse uudestaan hänen kimppuunsa. Jacka otti livahtaakseen taas seuraavaan, lähinnä olevaan puuhun liukkaammin kuin kuumennettu veitsi upposi voihin, kiiveten taas muutaman oksan ylemmäs ja jäi paikoilleen kyyhöttämään hiljaa kuin hiiri. Siro käsi lepäsi tiukasti kuitenkin nuoremman suulla, Jackan pidätellessä väkisin yskimistään sisällään samalla kun toivoi, ettei Ascaris jäisi häntä enää etsimään.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Eyes so fresh, so cool, so pretty || Lotscream!

ViestiKirjoittaja Lotdow » 25 Loka 2014, 22:23

Kun loputkin savusta olivat levinneet tuulen mukaan tai laskeutuneet maahan asti haihtuen, Ascaris murahti turhautuneena. Hänen edessään aukeutui vain lehtien ja katkenneiden oksien peittämä nurmi, eikä Jackalopesta ollut jälkeäkään jäljillä. Suuri pää kävi kääntymään vielä puolelta toiselle ja hänen silmänsä suuntautuivat kohti puiden oksia, mutta nekin ammottivat tyhjyyttään. Hän kohottautui suoremmaksi ja pälyili ympärille levittäytyvään metsikköön, hakien katseellaan nuorempaansa, joka mahdollisesti olisi pinkomassa pakosalle, muttei nähnyt merkkiäkään. Hän ei ollut varma, miten nopea Jackalope oli jaloistaan, joten ei voinut tietää, oliko tämä ehtinyt jo juosta kauas puiden sekaan, vai oliko tämä aloittanut uuden piiloleikkinsä. Oli miten oli, hänellä ei olisi aikaa aloittaa uutta leikkihetkeä. Ascaris painoi päänsä ja nuuhkaisi pariin kertaan ilmaa. Hän haistoi enää vain oman merkkihajunsa, jonka runsas savun käyttö oli aiheuttanut. Raglus puristi kynsillään maata ja kohotti päänsä taivasta kohti, työntäen syvältä kurkustaan asti ilmoille vahvan, torvimaisen äänen ilmoittaakseen hänen myöntävän oman tappionsa. Lakattuaan ulvomasta, hän laski päänsä alas ja kääntyi ympäri.

"Kuulin kutsunne, herrani!" kajahti silloin varsin tuttu kotkotus ja jostain kumman syystä se sai ärtyneen ja itseensä pettyneen Ascarisin nostamaan huvittuneesti suupieliään. Hän käänsi päätään katsomaan, kuinka keltainen höyhenpallo räpytteli vaivalloisen näköisesti hänen selkänsä päälle ja jäi hetkeksi siiven höyhenet pörhöllään vetämään henkeä.
"Totisesti, Occoe", hän vastasi linnulleen. "On aika palata kotiin." Hän lähti löntystämään hitaanpuoleisesti eteenpäin, kuunnellen Occoen hiljaista kotkotusta, kun tämä lähti tepastelemaan edestakaisin raglusin selällä.
"Mutta herrani, missä on se metelöitsevä pieni huligaani?" oocca kysyi varoen.
"Pääsi karkuun", Ascaris vastasi tyynesti ja keinautti häntäänsä.
"Miten valitettavaa", Occoe kotkotti. "Te tunnuitte tosiaan haluavan hänen silmänsä."Ascaris seisahtui ja käänsi päätään nähdäkseen lintunsa kunnolla. Occoen sulat nousivat pörhölleen ja tämä otti varovaisen askeleen taaemmas, kuin peläten että oli sanonut jotain sopimatonta. Ascaris kuitenkin vain naurahti.
"Kuten yhä tahdon", hän sanoi ja katsoi tyhjää maastoa. "Mutta joidenkin asioiden suhteen tulee olla kärsivällinen. Minä saan ne vielä ja sen pojan pään myös muiden viereen seinälleni. En vain välttämättä ole oikea herra häntä jahtaamaan."
"Oooh!" oocca kotkotti innostuneena ja räpytteli siipiään pirteästi. "Taidan ymmärtää, mitä ajatte takaa, herrani." Raglus väläytti tälle nopean irveen.
"Valmistaudu siis siihen, että kutsumme vieraita." Hän suoristi selkäänsä ja astellessaan eteenpäin, palautti takaisin ihmisilluusionsa ja Occoe pyrähti takaisin lentoon, kiertäen ilmassa ympyrää. Ascaris jatkoi parhaansa mukaan kävelemistä aina siihen asti, että seisoi enää kahdella huteralla ihmisjallaan. Hän napsautti kerran sormiaan ja sai tuekseen luotettavan tukisauvansa ja hän seisahtui suoristaakseen kaulustaan. Occoe laskeutui hänen olkapäälleen ja osoitti siivellään suuntaa.
"Kotimme odottaa tuollapäin", hän ilmoitti.
"Erinomaista", Ascaris sanoi ja veti kerran kättään pitkiä hiuksiaan pitkin kuin varmistaakseen että ne olivat jälleen siellä. Hän loi nopean katsahduksen taaksensa jäävään metsään ennen kuin jatkoi matkaansa eteenpäin. Jackalope oli voittanut tämän erän, mutta Ascarisilla oli tämän varalle jo uusi suunnitelma.


//Ja näin katson että pelimme voisi saavuttaa päätteensä. Minä NAUTIN suuresti! Kiitos oikein paljon erittäin ylevän mukavasta pelistä ja tule välittömästi hihasta kiskomaan jos haluat pelailla uudestaan! |3
Lotdow
 

Re: Eyes so fresh, so cool, so pretty || Lotscream!

ViestiKirjoittaja Crimson » 07 Tammi 2015, 00:24

Hirviö ei enää näyttänyt haistavan Jackan perään, saati sitten nähnyt minne nulikka oli ehtinyt luikkia. Siitä huolimatta Jacka painoi itseään puunrunkoa vasten, luottaen siihen että oksat saivat keijuhaltian kätkettyä taakseen niin, ettei Ascaris kykenisi sitten millään häntä näkemään. Kun peto sitten päästi ilmoille torvimaisen toitotuksen, painautui jänis vaistomaisesti yhä vain tiukemmin puuta vasten, tuntien miten kehonsa alkoi väristä pienesti tuon kunnioitettavan kokoisen pedon huutaessa. Osittain syynä oli tietysti myös äskeinen koitos, eikä varmasti enää olisi ollut kaukana, että Jacka olisi sen hävinnyt, ellei pelkurimaisesti olisi keksinyt karkuun pyrkiä. Mutta mitäpä hänen kokoisensa hintelä nulikka tuollaiselle olisi mahtanut!

Siinä ne keskustelivat kuitenkin taas. Ascaris ja tuon typerä tirppa, jonka kotkotus särki korvia ja tuli varmasti Jackan uniin asti. Keijuhaltia kuitenkin vaivihkaa kuunteli mistä tuo outo kaksikko keskusteli, ymmärtäen tästä lyhyestä keskustelusta sen, että Ascaris oli alun alkaen ollut vain ja ainoastaan keijuhaltian silmien perässä. Ja tuntui yhä olevan. Mitä ikinä vierailla tuo nilkki tarkoittikaan, Jacka ei tiennyt halusiko tietääkään. Taisi olla parempi pitää entistäkin matalampaa profiilia ja pysytellä kaukana tästä paikasta, vaikeuksista puhumattakaan – niitäpä jäniksellä taisi muutenkin olla niskassaan jo turhan paljon, jos muut taustat huomioon otettiin.
Tuttuun punatakkiseen olomuotoonsa taas muuttuen, Ascaris lähti tappionsa nielleenä tallaamaan Occoen hihkaisemaan suuntaan. Jackalope kyllä kuuli noiden kaikkoavan kauemmas, muttei todellakaan rohjennut kurkata piilostaan tuon hirviön perään edes tarkastaakseen, että nuo todella olivat lähdössä. Jacka istui vain hengitystään lähes pidätellen paikoillaan kuin kivettynyt patsas, hilliten tärisemistään ja pelkoaan, tuudittautuen siihen ajatukseen että taisi tältä erää olla jo turvassa.

Kului tovi, kun oksalleen hetkeksi torkahtanut Jacka säpsähti hereille. Keijuhaltian jalat katkaisivat ohimennen pienempiä risuja säpsähdyksen myötä, nulikan säikähtäen alitajuisesti että olisi piilopaikkansa paljastanut jollekin. Näyttäenkin säikähtäneeltä ja sähisten itselleen vahingostaan, jänis kurkkasi äkkiä alapuolelleen, sitten taas ympärilleen, nähden tai kuullen ympäriltään mitään ylimääräistä.
Varovaisesti jänis hymähti ääneen, varovasti laskeutuen puusta alemmas ympäristöään silmällä pitäen. Hän ei tiennyt kuinka kauan siitä oli, kun Ascaris oli lähtenyt menemään, mutta jos totta puhuttiin, ei Jackaa varsinaisesti kiinnostanutkaan. Pääasia oli että se peto oli jo tiessään. Ja että jänis pääsisi täältä sijaa itselleen etsimään jossa rauhoittua kunnolla ja vannomaan itselleen, ettei enää koskaan aikoisi Ascarista tavata. Eikä kenenkään hansikkaita mistään etsiä!


//Kauan siinä meni, mutta saatiinpahan kunnialla loppuun asti! Kiitos aivan suunnattomasti tästä sinullekin, tulen ehdottomasti kiskomaan hihasta uudemmankin kerran jatkossa taas ellet sinä ehdi ensin! o3o//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Edellinen

Paluu Pimeäpaikka

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron