Hukka kaveri! || Janni!

Pimeäpaikka on nimensä mukaisesti pimeä. Vuorokauden ympäri. Pimeäpaikka sijaitsee Mor vuoren varjoissa, pysytellen näin koko vuorokauden piilossa auringolta. Ja se on hyväksi, sillä tätä kaupunkia asuttaa yönkansa.
Kaupunki koostuu yhdestä, suuresta kadusta jonka molemmille puolille on noussut asuntoja, majataloja, kapakoita, putiikkeja. Tämä ei kuitenkaan ole jokamiehen pysähdyspaikka, sillä jos tavallinen kuolevainen tänne erehtyy, hän todennäköisesti tulee kuolemaan vierailunsa aikana.. tavalla tai toisella. Majatalot on suunniteltu yönlapsille, ottaen huomioon jokaisen synkän taruolentolajin tarpeet. Suurimmaksi osaksi tätä kaupunkia asuttavat vampyyrit, mutta toisena suurena rotuna on ihmissudet. Kaupunki on myös rikollisten ja varsinkin palkkamurhaajien suosiossa. Ihmisillä ja haltioilla ei ole asiaa tähän paikkaan, siitä pitävät huolen niin pimeänpaikan asukit, kuin myös vuorilla asustavat lohikäärmeet, jotka eivät siedä ihmisiä tai haltioita lähellä omaa reviiriään.

Valvoja: Crimson

Hukka kaveri! || Janni!

ViestiKirjoittaja suskari » 31 Joulu 2015, 00:57

Kalmankoira

Siintä olikin jo jonkin aikaa kun aavekoira oli pimeään paikkaan astunut, mutta se oli aina yhtä synkkä ja jopa kotoisaksi kutsuttava. Ainakin Kalman mielestä. Kaupungin yllä oleva pimeys oli asia, josta Kalma nautti täysin, sillä hänen ei tarvinnut varoa sellaista kun päivanvalo silmiensä tähden vaan saattoi liikkua kadulla niin kauan kuin halusi. Tämä paikka olisikin ollut oiva koti.. mutta hänellä oli ihmisten kylässä henkilöitä jotka välittivät hänestä. Joten hänen kotinsa oli siellä. Pimeä paikka oli enään vain paikka jossa hän kävi silloin kun itse halusi, vaikka ennen tämä oli ollut hänelle piilopaikka ja tavallaan koti. Koti joka ei koskaan tuntunut muuttuvan. Aina oli se sama yksinäinen tie, jonka varrella oli kapakoita, kauppoja ja majataloja joissa oli ties millaista porukkaa viettämässä aikaa, sekä ne synkät kujat jotka työnsivät heikko hermoiset pois luontaan. Kukaan järkevä ei niihin mennyt muutenkaan astumaan. Kalma vähiten. Hän oli aave jolla oli ihmisen keho, joten Kalma kiersi synkeät kujat täällä mielellään.

Kalma työnsi tutuksi käynneen kapakan oven auki ja asteli sisälle enemmän ja vähemmän synkeän näköiseen kapakkaan, mutta synkeästä olemuksestaan huolimatta pimeyden olennot, suurimmalta osin, viettivät rentoa iltaa kuka mitenkin. Osa joi tiskillä, osa pelasi korttia kavereiden kanssa ja osa piti vain hauskaa ystävien kanssa. Suurempaa rähinää ei ollut, joten Kalma saattoi iskeä takamuksensa yhden pöydän tuolille pöydän ääreen. Kalma vilkasi vierus kaveriinsa hieman hymähtäen kääntäen sitten katseensa muualle katsellen muiden touhuja siinä aikansa kun paikallinen, mies puolinen, tarjoilija tuli kysymään mitä punasilmäinen kulkija huolisi.
"Otan vain tuopin kaljaa." Vain jano juomaksi ja tämän jälkeen tarjoilija katosikin hakemaan juomaa uudelle tulokkaalle. Kalma itse riisui hieman takkiaan ja laski sen selkänojalle roikkumaan.
"..Oletko yksin täällä?" Kalma kysyi hieman varovasti, kun tunnetusti täällä ei kaikki pitänyt juttu seurasta, eikä tämä iso kokoinen mies siltä näyttänytkään arpiensa kanssa ja muutenkaan koko olemukseltaan, mutta olisi tylsää istua yksin kapakassa.
"Tuota.... olen Kalma." Kalma sanoi ojentaen kättää isompaansa kohden, oli mies ottanut siintä tai ei, ja veti sen sitten pois ottaakseen tarjoilijan tuoman juoman vastaan, maksaen tietenkin ohessa.
"Sinä? ...vai oletko juttu kaveria?" Kalma jatkoi jutteluaan kovin tuttavallisesti.

// Janni tänne hukkasensa kanssa! //
suskari
 

Re: Hukka kaveri! || Janni!

ViestiKirjoittaja Janni » 31 Joulu 2015, 16:31

Fergus Verikuu

Pimeäpaikka mitä tunnelmisin kolkka koko Cryptissä, tämä oli ensimmäinen kerta kun hän oli tänne päätynyt. Fergus oli saanut vihiä tästä paikasta, täällä kaikki pimeyden olennot lymysivät, vampyyreisrä ihmissusiin. Ehkä hän löytäisi mahdollisia uusia tovereita.
Tosin oli sääli ettei kuunvalokaan paistanut tähän syrjäiseen kolkkaan. Ei hän kuitenkaan aikonut lorvia täällä seuraavaan täysikuuhun ja olihan hänellä kykynsä muuttua sudeksi milloin halusi.

Ensimmäinen pysäkki miehelle oli ollut kapakka, joka tuntui jo heti paljon synkeämmältä paikalta mitä muut kapakat missä hän oli vierailut.
"Olut." Mies sanoi ensitöikseen kun pääsi tiskille. Juoman maksettuaan ja saatuaan tämä hakeutui vapaaseen pöytään janoaan sammuttamaan. Jonkin aikaa Fergus sai yksinään juoda, kun samaan pöytään istahti mustahiuksinen mies. Ihmisusi katsahti toista kulmiensa alta, mutta ei sanonut mitään, olut oli edelleen kesken.

Pian toinen avasi yllättäen suunsa. Fergus ei ollut odottanut että kukaan pimeässäpaikassa olisi oma-alotteinen puhumisen suhteen, mutta nyt kun toista katsoi tuntui tuo ystävällisemmältä kaikkiin muihin verrattuina. Oluttuoppi laskettiin pöydälle ja päätä kallistettiin pohtivasti sivulle. Fergus kumartui toisen puoleen ehkä vähän turhankin lähelle nuuhkien toista. Mies ei ollut aivan ihminen.
"Yksin kyllä." Ihmissusi vastasi toisen kysymykseen ja antoi kulmahampaisen virniatyksen. "Fergus." Mies esitäytyi takaisin ja nojautui tuolinsa selkänojaan rennosti.
Tarjoilijan tuodessa pöytäkaverille oluensa, pyysi Fergus toista tuopillista. "Mikä suo minulle tämän juttuseuran?" Mies uteli tyhjentäen ensimmäisen tuopillisensa.

//Täällä ollaan o/
Janni
 

Re: Hukka kaveri! || Janni!

ViestiKirjoittaja suskari » 01 Tammi 2016, 00:48

Kalma veti itseään hieman taaemmas tuolissaan kun hänen uusi tuttavuutensa nojautui häntä kohden turhankin lähelle, nuuhkien ohessa aavekoiraa. Kalma nuuhkasi muutaman kerran takaisin ja tajusi miehen olevan ihmissusi. Se toi hänelle mieleen hetkellisesti Edin, mutta tämä mies ei ollut Ed, joten Kalma ei lähtenyt tähän otukseen luottamaan sokeasti. Tai ainakaan olettanut olevan yhtä harmiton susi kun hänen tuntemansa. Ihmissusi vastasi hänen kysymykseensä että oli yksin ja hänen niemnsä oli Fergus. Kalma nyökkäsi tähän juoden hieman juomaansa alas kurkustaan katsellen nyt paremmin uutta tuttavuuttaan. Mies oli karu ja kovia kokeneen näköinen, oikein sellainen katu-uskottava ja voimakas joka niittaisi kenet hyvänsä muutamalla nyrkin iskulla. Mutta ei vaikuttanut kovinkaan agresiiviselta luonteelta..
"Kuninkaallinen lähetti palvelu." Kalma naurahti naama pokkana ihmissudelle laskiessaan tuoppinsa pienen kolahduksen kera pöydälle. "No ei, oma yksinäisyyteni." Kalma vastasi sitten kääntäen hieman päätään katsoen isompaansa kasvoihin. "Satuit vain mukavasti siinä istumaan, vaikka ihmissusista saa harvoin juttu seuraa." Kalma lisäsi virnistäen hieman uudelle tuttavuudellensa.

"En ole nähnyt sinua ennen täällä, oletko uudempikin tapaus?" Kalma kävi kysymään, vaikkei itsekkään liikkunut kovinkaan paljoa enään täällä päin, mutta tämä oli aina niin hieno tapa avata keskustelua. Tutustua tähän hukkaseen.
suskari
 

Re: Hukka kaveri! || Janni!

ViestiKirjoittaja Janni » 01 Tammi 2016, 17:09

"Haa?" Fergus murahti toisen puhellessa kuninkaallisesta lähettipalvelusta, mutta korjasi sitten pian jutustelevansa vain ystävällisyydestään. "En kyllä odottanut ystävällisyyttä pimeässä paikassa, mutta en valita." Mies totesi.
Kalmaksi esittäytynyt mainitsi vielä että ihmissususista harvoin sai juttuseuraa. Toinen siis oli jo älynnyt, noh ei hänen kasvonsa paljoa piilotelleetkaan, vaikka monen arvaus oli ensimmäisenä örkki tai jokin muu vastaava. "Sinuna en menisi sanomaan noin kenelle tahansa ihmisudelle." Fergus totesi kurtistaen hieman kulmiaan. "Mutta en itse ole niin herkkänahkainen että ottaisin nokkiini." Mies kuitenkin totesi virnistäen.

Fergus sai pian toisen ruopillisensa, joka maksettiin samantien. "Ensimmäinen vierailuni." Ihmisusi vastasi nuollen tuopista kuohuvaa vaahtoa kielellään. "Mutta ottetaas kaksi askelta taaksepäin. Mistä huomasit minun olevan ihmissusi?" Fergus kysyi.
Janni
 

Re: Hukka kaveri! || Janni!

ViestiKirjoittaja suskari » 01 Tammi 2016, 19:32

Kalma hymyili pienesti sudelle kun tuo ihmetteli että tälläisestäkin, pimeyden tyys sijasta saattoi löytää ystävällisyyttä, mutta ei Fergus sitä pahakseen ottanut laisinkaan. Mikä oli hyvä. Vakavat itseään täynne olevat tyypit olivat tylsiä ja usein kärttyisiä tapauksia.
"Ei paikan nimi kenestäkään pahaa tee." Kalma tokaisi näihin sanoihin ja hieman vakavoitui, muuttui jopa huolestuneen näköiseksi itsestään, kun Fergus kävi huomauttamaan ettei Kalman olisi kannattanut louksuttaa leukojaan liikaa ihmsisusille.
"Anteeksi." Kalma pahoitteli, vaikka Fergus sanoikin ettei ottanut itse koiran sanoista nokkiinsa. Sehän tästä puuttuisi että hän loisi tästä tapaamisesta enemmän ja vähemmän vahingossa tappelun!

Fergus myös kertoi että oli ensinmäistä kertaa täällä juoden tuopistaan, johon Kalma nyökkäili pienesti juoden omaansa, mutta kallisti päätään suden suuntaan kun mies kävi kysymään mistä hän oli huomannut miehen olevan ihmissusi. Kalma hymähti tähän.
"Haistoin sen, ei sen kummempaa." Kalma vastasi Fergukselle tuon esittämään kysymykseen ja samantien säpsähti kun hänen viereensä istahti isokokoinen nainen. Kalma katsoi naista, ja valehtelematta yli syönnyttä ruumista, joka näytti katsovan hänestä Fergukseen juuri sillä tietyllä silmällä. Ja lemusta päätellen tämä nainen oli ihmissusi myös.
"Nainen.. meillä oli juttu kesken tässä." Kalma yritti sanoa väliin, mutta nainen katsoi häntä murhaavasti keltaisilla silmillään.

// anteeksi, minun oli pakko XD //
suskari
 

Re: Hukka kaveri! || Janni!

ViestiKirjoittaja Janni » 02 Tammi 2016, 00:56

Fergus kohotti kulmaansa Kalman vastaukselle ja käänsi päätään haistaakseen kainalonsa suuntaan, ei kai hän niin pahasti löyhkännyt? "Hmm... Siinä tapaksessa et itse varmaan ole tavallinen ihminen." Mies ennätti todeta, ennenkuin pöytään istahtu uusi tulokas.
Fergus tuijotti pöytään istahtanutta naista siinä missä Kalmakin, joka nyt yritti toista häätää, mutta turhaan. Naisen ominaistuoksu ylsi pöydän yli Ferguksenkin sieraimiin. Ihmissusi, joka oli selvästi saalistanut kyllikseen.

"No hei, oliko neidolla asiaakin?" Mies kysyi, hörpäten tuopistaan, ennen kuin lisäsi; "Niin kuin pikkukaverini sanoi, meillä on juttu kesken kultaseni." Kyllä hän oli älynnyt naisen katseen, mutta jos jotain tahtoi pitäisi se tulla sanomaan suoraan, sekä edellinen ilakointi oli ollut jotain niin omaa luokkaansa, että hänen oli vaikea alentua siitä.

//No huh huh :D //
Janni
 

Re: Hukka kaveri! || Janni!

ViestiKirjoittaja suskari » 02 Tammi 2016, 16:02

Nainen loi pienen vihjaavan hymyn Fergukselle kun uros susi kyseli oliko naisella asiaakin. Oli ja paljon, mutta naisen kasvoilla oleva hymy muuttui loukkaantuneeksi kun mies huomautti toisesta "pienemmästä" pöytäseurastaan ja jota kohden nainen loi harvinaisen vihamielisen mulkkauksen.
"Mitä sinä tuosta kirpusta välität? Etenkin kuin olisi parempaakin tarjolla? ..Vai onko hän ystäväsi?" Nainen kysyi vetäen kasvoillensa takaisin sen aikaisemman virneensä nousten paikaltaan ja kiersi pöydän ympäri Ferguksen puolelle nojautuen miestä kohden ehkä liiankin tuttavallisesti paljastaen samalla rintansa paitansa alta.
"Voisimme olla tämän illan kahdestaan, herra?" Nainen kävi utelemaan Ferguksen nimeä, kun melkein herkäksi käynneen keskeytti Kalman ärähdys. "Nyt riitti, sinä painut läskin perseesi kanssa muualle siintä!" Kalma kävi korottamaan ääntään naiselle, nousten ylös tuolistaan ja katsoi nyt kurkusta muristen naista takaisin, joka näytti hetken yllättyneeltä, mutta vakavoitui nopeasti. "Oletpas suulas.." Nainen murahti paljastaen susimaisia piirteitään, jättäen itsensä siihen ihmisen ja suden välimuotoon, tuijottaen nyt kultaisilla silmillään aavekoiraa.
"Itse olet sika ja pervo~" Kalma virnisti takaisin saaden vain suden kimppuunsa. Kalma teleporttasi naisen taakse sen kerran ja kun nainen kääntyi räppäsi Kalma kerran naista kasvoille suoraan.. ja sitten se olikin jo kivun huutamista.
"Kuka se nyt on pätkä?" Kalma murahti ja katsoi Ferguksen päälle hieman pahoittelevasti.
suskari
 

Re: Hukka kaveri! || Janni!

ViestiKirjoittaja Janni » 02 Tammi 2016, 17:14

"Ei hän vielä ole ystäväni." Fergus vastasi naisen kysymykseen, laskien kyynärpäänsä pöytää vasten ja nojasi päänsä kämmeneensä. "Vai kahden." Fergus toisti naisen sanoja, joka kiersi pöydän ympäri tullen melkein iholle. Mies ei ollut varma häätääkö toinen kimpustaan, hänellä kyllä ei ollut sinäänsä mitään suunitelmia illan suhteen... vai oliko nyt päivä?
Fergua ei ennättänyt kertomaan nimeään, kun vierustoveri yllättäen ärähti naiselle. Mies katsoi toista yllättyneenä ja kuunteli nyt kuinka tuo kävi sanasotaa naisen kanssa. Eikä aikaakaan kun Kalma sai naisen suuttumaan.

Fergus joutui väistämään, kun hermostunut nainen hyökkäsi miehen kimppuun, joka yllättäen olikin naisen päällä. Fergus ei voinut olla purskahtamasta nauruun, kun oli yllätyksestään selvinnyt. "En tajunnut että janoat seuraani noin pahasti." Mies nauroi ja virnuili toisen letkautukselle.
Janni
 

Re: Hukka kaveri! || Janni!

ViestiKirjoittaja suskari » 02 Tammi 2016, 22:58

Ferguksen reagtio oli hieman, no, yllättävä. Hukka nauraa rätkätti kuin viimeistä päivää ja nainen verisenä kasvojensa kanssa kihisi kiukusta mulkoillen kumpiakin miehiä ja lopultakin päätti poistua uhkaillen kaikilla mahdollisilla tavoilla. Kalma napitti hetken naisen perään ja sitten Ferguksen päälle, joka huomautti hänen innokkaasta halusta saada susi herrasta seuraa. Kalma hymähti tähän hieman vaivautuneena.
"Hän häiritsi.." Kalma tuumasi ihmishukalle ja saattoi istahtaa takaisin istumaan omalle paikallensa. "Mutta se että olenko ihminen.. no, en ole ja olen toisaalta." Kalma kävi palaamaan Ferguksen aikaisempaan kysymykseen. Kehollisesti hän oli ihminen, vaikka hän sitä olikin hieman muokannut omiin käyttöihinsä sopivaksi.
"Mutta, olin koira.. joskus.. sitten sain tämän kehon ja sitä rataa." Kalma jatkoi selittelyjään mikä oli. "Kehollisesti olen kuitenkin ihminen." Kalma lisäsi vielä juoden nyt vielä juomastaan ne viimeiset tilkat.

"Mikä sinä taas olet miehiäsi kun tähän sodan runtelemaan maahan olet eksynyt?" Kalma kävi vuorostaan kyselemään Fergukselta. "Jaaaa, mikä se pikkukaveri oikein oli!?" Kalma kysyi luoden hieman loukkaantuneen katseen miehen suuntaan?
suskari
 

Re: Hukka kaveri! || Janni!

ViestiKirjoittaja Janni » 03 Tammi 2016, 16:02

Fergus sai naurunsa kuriin, mutta virnuili edelleen huvittuneena toisen mutinaan. Naurunsa päätteeksi mies otti kulauksen oluestaan, kuunnellen nyt Kalman selitystä mikä oli. Koira joka oli nyt ihminen. "Crypt on sitten outoja otuksia täynnä." Fergus totesi. "En tiedä kannattaako minun kysyä miten moinen toimii." Mies lisäsi, mutta ymmärsi nyt miksi tuli toisen kanssa hyvin juttuun, koirat ja sudet olivat sukua.

"Heh, voisikai sanoa että olen yksinäinensusi vailla laumaa." Mies vastasi Kalman kysymykseen, eikä voinut olla naurahtamatta toisen muka niin loukaantuessa pikkukaveriksi kutsumiseta. "No olet pikkuinen ja koirakin vielä. Pikkukaveri." Fergus selitti kurottaen pörröttämään toisen mustia hiuksia aika tuttavallisesti, vaikka oli tuntenut toisen vain muutaman minuutin. Se savuke jonka hän oli poltanut ennen kapakkaan astumista taisi vaikuttaa häneen edelleen, ottaen huomioon vielä oluen.
Janni
 

Re: Hukka kaveri! || Janni!

ViestiKirjoittaja suskari » 03 Tammi 2016, 17:34

"Usko pois, olen vielä kevyestä päästä." Kalma hymähti Fergukselle kun tuon ihmetteli miten hänenkaltaisensa edes toimi, tai pystyisi olemaan olemassa. Sitä tosiaan oli hieman vaikea lähteä selittämään noin vain.
"Toisaalta sanoo olento, joka muuttuu täydenkuun aikaan lihalla mässääväksi hirviöksi." Kalma hymähti nostaen hieman tuoppiaan pöydän pinnalta vain tajutakseen sen olevan täysin tyhjä. Nojaa, ei hän tänne muutenkaan tullut päätään sekaisin vetämään. Joten Kalma työnsi tyhjän lasisen tuopin sivummalle itsestään ja saattoi keskittyä uuteen tuttavuuteensa.

"Mitä laumallesi tapahtui?" Kalma kysyi kohottaen hieman kulmiaan. "Ihmisetkö?" Kukapa muu laji tällä surkealla maan kamaralla jahtasi heitä olentoja, joita myös friikeiksi kutsuttiin. Etenkin ihmissdet ja vampyyrit tuntuivat olevan kovakin jahtaamisen aihe. Tosin oli sillekin syynsä, mutta ehkei niistä kannattanut Ferguksen kanssa käydä jutustamaan.
"itse olet!" Kalma ehti puuskahtaa kun Ferguksen vahva käsi ojentui häntä kohden pörröttäen Kalman tukan aivan sekaisin, jolloin Kalma totta kai sukelsi pois alta yrittäen haroa hiuksiaan takaisin jonkin näköiseen kuosiin.
"En silti ole mikään pentu.." Kalma jupisi sudelle mulkoillen tuota muka loukkaantuneesti. "Ja luulin että sudet syövät koiria." Kalma lisäsi.
suskari
 

Re: Hukka kaveri! || Janni!

ViestiKirjoittaja Janni » 03 Tammi 2016, 20:14

"Se on asia josta en mielelläni puhu." Fergus vastasi Kalman kysymykseen laumasta. Se oli jotain joka häntä edelleen riipi. "Mutta ihmisetpä hyvinkin." Tämä kuitenkin lisäsi, nostaen tuopinsa huulilleen kulauttaen sen tyhjäksi.
Miea hörähti toisen reagtiolle hiusten pörrötyksestä. Vai että hän itse oli pikkuinen? "Hei, en sanonut pentu missään vaiheessa." Fergus korjasi toisen sanoja, nostaen kätensä ylös kutsuakseen rarjoilijan pöytään.

"Niinhän ne syövät, jos sattuvat tielle väärään aikaan." Mies totesi Kalman puheisiin koirien syönnistä. "Mutta yleensä koirat pistävär ärsyttävästi hanttiin, joten riistaeläimet ovat paljon helpompia saalistaa." Tämä selitti, katsahtaen sitten tarjoilijaan pyytäen toisen oluen. Ennen kuin tarjoilija poistui katsahti tuo vielä Kalmankin puoleen, jos tuollekin saisi olla jotain.
"Mutta, tiedätkö missä täällä päin myydään rentouttavia rohtoja tai jotain joka pistää pään sekaisin?" Fergus päätti udella, oma pikku varasto alkoi käydä vähiin ja kylään josta hän yleensä osti huumaavia aineitaan oli pitkän matkan päässä.
Janni
 

Re: Hukka kaveri! || Janni!

ViestiKirjoittaja suskari » 03 Tammi 2016, 22:08

"Ouh." Kalma äänähti kun Fergus ilmoitti ettei aikonut käydä aavekoiralle avautumaan asiasta sen enempää laumansa kohtalosta, mutta ihmiset olivat olleet sen kaiken takana. Tietenkin, kuten aina. Aina tuhoamassa jotakin toisten omaa, jos eivät itse siintä pitäneet.
"Pikkuinen juontaa siihen hölmö!" Kalma murahti tuupaten toista kevyesti paikallaan tuolin päällä. Tuo iso paha susi pitänyt häntä alimittaisena kärpäsenä! Mokoma!

"Alat kuulostamaan hyvin terveelliseltä seuralle minulle.." Kalma tokaisi kun Fergus kävi kovin rauhallisesti selittämään siintä kuinka sudet söivät koiria, mutta söivät mielummin riistaeläimiä kun olivat huomattavasti helpompi napata.
Tarjoilija tuli Fergukselle tuomaan juomansa ja katsoi nyt aavekoiraa kohden, joka pudisti päätään ja antoi tarjoilijalle tyhjän lasinsa, että voisi viedä pois. Ei hän enempää joisi. Ei ollut tavetta. Tarjoilija siis poistui aavekoiran lasin kanssa ja Kalma käänsi katsettaan Fergukseen, joka kävi esittämään muutamaa astetta erikoisemman kysymyksen. Tiesikö aavekoira missä täällä myytiin yrttejä, jotka pistivät pään sekaisin? "No.. minun on myönnettävä, etten itse juuri käytä tuollaisia." Kalma myönsi hieman vaivautuneesti, mutta kävi lisäämään kuitenkin. "Mutta, voin lähteä oppaaksi ja auttamaan etsimään rohtosi. Jos seurani kelpaa?" Kalma ehdotti sudelle ja tarjoutui auttamaan.
"Mutta sillä ehdolla, ettet popsi minua matkalla!" Kalma lisäsi vetäen kätensä puuskaan ja katsoi Ferguksen päälle kovin vaativasti. Hän ei lähtisi jos tuo suden rontti ottaisi hänet mukaansa vain matkaevääksi!
suskari
 

Re: Hukka kaveri! || Janni!

ViestiKirjoittaja Janni » 04 Tammi 2016, 00:33

"Äläs nyt, olen lempeä kuin karitsa, jos minulle ollaan lempeä. Mutta jos minut suututtaa olen vihainen kuin... susi." Fergus selitti toisen sarkastisiin sanoihin.
Tarjoilijan tuotua miehelle oluensa ja Kalman anettua tuolle tyhjän tuopin kertoi toinen ettei käyttänyt huumaavia aineita itse, mutta tuli miellään oppaaksi. "Ja vieläpä viaton, pidit siitä tai et, olet pikkukaveri tästä eteenpäin." Fergus kiusasi naureskellen hörpäten oluttaan. "Mutta jos kehtaat lähteä seuraksi, mikä ettei." Mies myöntyi toisen ehdotukseen. "Ja kuten sanoin älä huoli, olen syönyt kyllikseni ennen kuin päädyin tänne. Mistä muualta luulet minun saaneeni rahaa näihin juomiin?" Mies lisäsi kohotaen tuoppiaan.
Janni
 

Re: Hukka kaveri! || Janni!

ViestiKirjoittaja suskari » 04 Tammi 2016, 12:55

Fergus vakuutteli lempeyttään ja vaikka Kalma olisi halunnut siihen uskoa, niin silti pieni ääni takaraivossa varoitti miehestä. Lähinnä varmasti vain Ferguksen niin mukavien puheiden jälkeen. Tai sitten hän oli vain vainoharhainen tämän suden suhteen.
"En pidä edelleenkään --antaa olla." Mutta sen enempää Kalma ei jaksanut käydä Ferguksen sanoihin sanomaan mitään, pyöräyttäen vain kerran silmiään päässään. Kutsukoot häntä sitten pikkuiseksi, jos niin tahtoi. Ei se häntä tappanut.

"Lähden kyllä." Siintäkin huolimatta että seura oli hieman arveluttava, mutta ei Fergus varmasti paha ollut, vaikka olikin hyvin karun näköinen.
"Eh, älä kerro enempää.." Kalma nyrpisti nenäänsä kun Fergus vihjasi mistä olikaan saannut rahansa tämän hetkiseen huvitteluunsa. Tappamalla tietenkin. Kalman olisi tehnyt mieli huomauttaa siintä miksi ihmiset olivatkaan niin vihaisia ihmissusille kaikesta, mutta päätti pitää naamansa kiinni. Suuttuisi hukka vielä.
"Joten juoppas tuoppisi niin voimme mennä." Kalma huokasi ja odotteli sen aikaa että susi herra saisi juomansa alas kurkustaan, että voitaisiin poistua tästä kapakasta ja siirtyä kaduille. Kalma itse sillä aikaa otti takkinsa tuolin nojasta roikkumasta ja veti sen päällensä, jääden sitten vain siihen seisomaan ja odottamaan.
suskari
 

Seuraava

Paluu Pimeäpaikka

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron