off whit his head

Pimeäpaikka on nimensä mukaisesti pimeä. Vuorokauden ympäri. Pimeäpaikka sijaitsee Mor vuoren varjoissa, pysytellen näin koko vuorokauden piilossa auringolta. Ja se on hyväksi, sillä tätä kaupunkia asuttaa yönkansa.
Kaupunki koostuu yhdestä, suuresta kadusta jonka molemmille puolille on noussut asuntoja, majataloja, kapakoita, putiikkeja. Tämä ei kuitenkaan ole jokamiehen pysähdyspaikka, sillä jos tavallinen kuolevainen tänne erehtyy, hän todennäköisesti tulee kuolemaan vierailunsa aikana.. tavalla tai toisella. Majatalot on suunniteltu yönlapsille, ottaen huomioon jokaisen synkän taruolentolajin tarpeet. Suurimmaksi osaksi tätä kaupunkia asuttavat vampyyrit, mutta toisena suurena rotuna on ihmissudet. Kaupunki on myös rikollisten ja varsinkin palkkamurhaajien suosiossa. Ihmisillä ja haltioilla ei ole asiaa tähän paikkaan, siitä pitävät huolen niin pimeänpaikan asukit, kuin myös vuorilla asustavat lohikäärmeet, jotka eivät siedä ihmisiä tai haltioita lähellä omaa reviiriään.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Lazu » 26 Huhti 2008, 20:07

Cerw


Hukka totesi, että kaikki paikallaolijat ovat vain tavallista pimeää porukkaa. Cerw vilkaisi naista sivusilmällä, mutta jatkoi sitten muun väen tarkkailua. Eipä hän oikeastaan paljon kaltaisiaan tuntenut, kun ei ollut viitsinyt tutustua. Vaan vampyyrillä kyllä aikaa riitti, vaikka muille jakaa. Tosin, se oli myös jokseenkin surullista, kun itse eli lähestulkoon ikuisuuden, mutta ystävät ja perhe taas kuolivat vanhuuteen.
Vampyyriherra naurahti, kun Hukka taas alkoi pommittaa häntä kysymyksillä.
Jaa, kyllähän sitä kaikenlaista tulee tehtyä. Viis siitä, kuka pitää päästää päiviltään. Ja aseena taas
Cerw siirsi kätensä katanan kahvalle.
Toimii katana. Ja raaka voima.
Suupielet kohosivat taas virneeseen. Muutaman sekunnin vampyyriherra oli hiljaa.
Entäpä sinä?
Hän lopulta kysäisi. Kaipa sitä nyt oli kohteliasta esittää vastakysymys. Ja loihan se pientä keskustelun tuntua. Ja olihan se toki toisaalta mielenkiintoista tietää enemmän Hukasta.
Lazu
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 26 Huhti 2008, 21:39

Ada

Ada kuunteli innostuneena kun Crew selitti jälleen itsestään ja lopuksi vielä kertoi aseistaan.. Ada ei ennen ollut katanaa nähnyt, joten hän silmäili miekkaa pitkän tovin, ennen kuin havahtui Crewin kysymykseen ja selvitti kurkkuansa.
"Minä hoidan melki mitä vain, kaikki käy.. mutta mieluiten hoidan miehiä pois päiviltä, heitä kun on helpompi 'hoidella'..." Ada aloitti vinkaten välissä, hänellä kun oli joskus tapana vietellä uhrinsa ennen kuin nirhasi nämä "Ja aseina minulla on pienehkö jousipyssy, joka tällä hetkellä on majapaikassani, miekka ja puukkoja.. ja toki nämä" Ada sanoi ja nosti terävät kyntensä esille.. niillä kun oli hyvä viiltää kaulat auki, se oli niin sanotusti 'luonnollinen' tapa tappaa.
Sitten Ada siirsi katseensa taas väkijoukkoon.. sivu pöydässä oli meneillään kädenvääntö kisa. Haastajat jonottivat pöydän ääreen jossa istui erittäin kookas ja hieman karvainen mies.. karvat kielivät siitä, että tämä oli ihmisusi, sen nyt tajusi ihminenkin! Ada katsoi hymähdellen, kun haastaja toisensa jälkeen mursi tai venäytti kätensä, kun roteva mies kaatoi näitä kuin heinää viikatteella.
"Tuo on Rex.." Ada aloitti katsellen kädenvääntöä "kuulemma kulmien paras kädenvääntäjä, kukaan ei ole voittanut häntä vielä.. haluatko kokeilla onneasi?" Ada sanoi ja siirsi katseensa virnuillen Crewiin.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Lazu » 26 Huhti 2008, 22:10

Cerw


Cerw kuunteli uteliaana Hukan puhetta. Niin, kyllähän hän ymmärsi, että naisvampyyrin oli helpompi hoitaa miesuhrit päiviltään. Ihan luonnollista. Herra ei voinut olla hymähtämättä, kun Hukka näytti terävät kyntensä.
Cerw käänsi katseensa Rex-nimiseen ihmissuteen, josta Hukka juuri puhui. Näyttihän kaveri toki vahvalta, mutta ulkomuodon perusteella ei vastustajaansa sopinut koskaan arvioida.
Hmm, jaa, häviäminen olisi kerta kaikkiaan epämiellyttävää, sillä kaikilta tuntuu vähintäänkin murtuvan luita. Mutta haaste on kyllä perin houkutteleva
Suupielet kohosivat terävät kulmahampaat paljastavaan virneeseen ja vampyyriherran silmistä näkyi selvästi halu tarttua haasteeseen. Hyvällä tuurillahan sitä voisi vaikka olla ensimmäinen, joka olisi tuon ihmissuden voittanut. Tosi, Cerw palasi realistiseen ajatteluun, niin varmasti moni muukin oli ajatellut ja sitten haasteen jälkeen mennyt parantelemaan murtunutta kättään. Ja tottahan toki häviö kävisi itsetunnolle kovasti, etenkin kun vampyyriherra piti itseään suhteellisen vahvana.
Mikäs siinä, voisinpa vaikka yrittää.
Pieni into kuulsi Cerwin äänestä hänen noustessa seisomaan ja suunnatessaan askeleensa kohti tätä Rexiä.
Lazu
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 27 Huhti 2008, 14:41

Ada

Ada hymähti myöntyvästi, häviäminen olisi todella epämiellyttävää.. ja tosiaan kaikki tuntuivat murtavan kätensä Rexin käsittelyssä, ihmekkös tuo kun tyyppi väänsi kuin härkä. Ada vilkaisi Crewiin joka virnuili niin, että kulmahampaat näkyivät ja tämän silmissä näkyi selvästi halu tarttua haasteeseen.. Toisaalta Ada toivoi että Crew edes kokeilisi, muukalaiset kun yleensä yllättivät positiivisessa mielessä.
Lopulta Crew sanoi yrittävänsä, nousi ylös ja suuntasi kohti pöytää, jossa Rex jo väänsi seuraavan haastajan kättä murskaksi niin, että luut rutisi. Ada pomppasi siinä samassa alas jakkaralta ja hyppeli Crewin perään, pysytellen takavasemmalla, hymyillen jännityksestä ja innosta.
Lähempänä pöytää oli jo kova vedonlyönti jokaisen haastajan kohdalla erikseen, tosin suurin osa veikkasi Rexin voittavan, kuten tämä myös voittikin..
"Hei Rex.." Ada huudahti heidän päästyään pöydän ääreen. Rex käännähti kohti Adaa ja tervehti naisvampyyriä hymyillen, olivat he jotenkin tuttuja toisilleen..
"Tässä olisi seuraava haastaja! kymppi vetoa että et voita häntä" Ada sanoi hymyillen, tapauttaessaan Crewiä selkään.
Rex myöntyi ja vastakkaiselle penkille tehtiin tilaa Crewille, jotta tämä voisi istua alas heti kun olisi valmis. Kyllä, Ada uskoi että Crew voittaisi, ainakin hän uskoi Crewillä olevan 50 % mahdollisuudet voittoon, sen verran luottavaisella päällä Ada oli tänään.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Lazu » 27 Huhti 2008, 15:07

Cerw


Täytyi kyllä myöntää, että Cerw hieman hämmästyi, kun Hukka veikkasi Rexin häviävän. No, jos nainen kerta oli niin varma asiasta.
Cerw kävi istumaan Rexiä vastapäätä ja mittaili tätä hetken katseellaan. Ruumiinrakenteen perusteella tuo ihmissusi olisi tosiaan voittanut helpolla, vaan ei se Cerwiä hermostuttanut. Vampyyri virnisti jälleen hieman ja asetti kätensä pöydälle.
Et sinä minua pelota.
Oi miten hänen olisikaan tehnyt mieli sanoa se ääneen. Pikkupoikamaista uhoamista, kerskailua. Itsehillintä onneksi piti. Olisi ollut suorastaan noloa ensin uhitella ja kerskailla ja sitten lähteä käsi murtuneena. Eikä se tekisi järin hyvää itsetunnollekaan.

// Plääh, anteeksi. Nyt ei tullut oikein mitään järkevää :'D //
Lazu
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 27 Huhti 2008, 15:34

Ada

Ada asettui seisomaan pöydän päähän, kun Crew asettui paikalleen ja nosti kätensä pöydälle. Crew ei uhonnut taikka mielistellyt, kuten aikaisemmat kilpailijat, jotka sitten saivat lähteä suoraan lekurille parantelemaan käsiään.. kyllä sen sairastuvalla huomasi, milloin oli väännetty kättä kapakassa! tupa oli silloin täynnä enemmän tai vähemmän krapulaisia miehiä, joilla kaikilla oli oikea käsi murskana.
Rex hieraisi käsiään yhteen ja nosti oikean kätensä pöydälle, ottaen kunnon otteen Crewin kädestä ja katsoi tätä voitonriemuisesti hymyillen, aivan kuin olisi voittanut ottelun jo nyt.. ylpeys käy lankeamuksen edellä, niin sanoi sanontakin.
"Valmiina?" Rex kysyi ja lähti samantien vääntämään kättään vastakkaiseen suuntaan, yrittäen saada Crewin käden luut paukkumaan.
Ada seurasi silmä kovana tilannetta, pysyen aivan hiljaa, toisin kuin muut katsojat jotka huusivat ja hurrasivat minkä kerkesivät, niin että korvissa kaikui.

// ei se mitään, kunhan eteenpäin päästään >8DD //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Lazu » 27 Huhti 2008, 15:49

Cerw


Valmiina.
Cerw nyökkäsi ja samassa yritti jo Rex vääntää hänen kätensä pöytään. Vampyyri ei ollut varautunut aivan niin nopeaan alkuun ja siksi meinasikin hävitä jo ennen kuin kisa oli kunnolla edes alkanut. Vaan vampyyrien voimia kun ei sopinut aliarvioida. Ensimmäisten hetkien aikana Cerw ei tehnyt yhtään mitään, esti vain Rexiä läimäyttämästä hänen kättään pöytään. Tuhlatkoon ihmissusi voimansa, jos vain halusi. Vampyyri tarkkaili hetken Rexin kasvoja ja jälleen hänen olisi tehnyt mieli tokaista jotain, mutta hän osasi pysyä hiljaa. Ei sitä nyt kannattanut suotta ruveta ärsyttämään.
Vampyyri tuhahti pienen hetken päästä ja ryhtyi vääntämään ihmissuden kättä pöytää kohden. Vastustajan käsi lähestyi uhkaavasti pöytää Enää muutama sentti Pöydässä oli.
Taisin voittaa.
Cerw tokaisi tyynesti. Pieni osa hänestä olisi kylläkin halunnut hyppiä riemusta ja nauraa ilkeästi hävinneelle ihmissudelle.
Lazu
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 27 Huhti 2008, 19:03

Ada

Adan pupillit kapenivat kun Rex ei saanutkaan heti alussa murska voittoa! Crew pisti kampoihin yllättävän hyvin, eikä ihmisusi saanut väännettyä hänen kättään alas, alku notkahduksesta huolimatta. Yleisö hiljeni mitä kauemmin kisa jatkui, kunnes Crew lähti muina miehinä vääntämään Rexin kättä kohti pöytää, sentti sentiltä, kunnes ihmisuden rystyset kopsahtivat pöytään ja Crew sai todeta voittaneensa. Kaikki olivat aivan hiljaa ja katsoivat monttu auki.. ei Rex voinut hävitä?! Mutta niin uskomattomalta kuin se tuntuikin, niin oli nyt käynyt. Ihmisusikin katsoi kumottua kättään kuin se olisi lähtenyt pois paikoiltaan.
Hiljaisuuden rikkoi Adan pirtsakka, vahingoniloinen naurahdus kun hän hyppeli Crewin luo ja kietaisi kätensä tämän kaulan ympärille.
"HE! Tiesin että pystyisit siihen!!" Ada hihkui pörröttäen Crewin hiukset ja päästi tästä irti ja hyppeli Rexin luokse käsi ojossa.. olihan Ada nyt voittanut. Ihmisusi kaiveli mutisten taskustansa kymmenen kultakolikkoa ja ojensi ne Adalle.
Ada hymyili pirtsakasti ja hyppeli takaisin Crewin luokse ja otti toiseen käteensä viisi kultakolikkoa.
"nee, sinä ansaitset puolet!" Ada sanoi ja ojensi kolikot Crewiä kohti.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Lazu » 27 Huhti 2008, 20:08

Cerw


Vampyyriherra nousi seisomaan ja kieltämättä hämmentyi hieman, kun huomasi iloisesti pälpättävän Hukan pian roikkuvan kaulassaan. Cerw hymähti ja hymyili tyytyväisenä katsoessaan, kun nainen sitten meni vaatimaan rahojaan.
Oh, ei, pidä sinä vaan. Minulle kyllä riitti mukava pikku kädenvääntökisa.
Vampyyri kieltäytyi kohteliaasti. Pitäkööt nainen toki rahat, se tuntui vähintäänkin kohteliaalta. Herra käänsi katseensa kohti hävinnyttä ihmissutta.
Sentäs en murtanut kättäsi.
Oikeastaan pieni osa yllytti yhä Cerwiä ilkkumaan ja nauramaan toiselle päin naamaan. Sama pieni osa hoki myös, ettei voitontanssikaan olisi pahasta, sehän vain kuului asiaan. Olisihan se ollut kertakaikkisen hupaisaa, mutta kapakkatappelun sai kyllä järjestettyä helpomminkin. Ja kun ihmissusi näytti olevan vielä niin kovin poissa tolaltaankin (näky sai Cerwin hyvin tyytyväiseksi), niin eihän mokomaa nyt kannattanut kiusata enempää.
Lazu
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 27 Huhti 2008, 21:17

Ada

Ada hymähti pienesti kun Crew ei ottanutkaan rahoja.. no, mikäs siinä, enemmän Adalle.
"no se on hyvä se! Sairastupa maksut eivät ole mitään halpoja" Ada huomautti Crewin todetessa, ettei käsi sentään murtunut. Rex jäi pöytään istumaan ja ihmettelemään, kuinka hän voi hävitä sellaiselle kuin vampyyri! Ei ihmisudet voi hävitä vampyyreille, ei ainakaan näin Rexin mielestä.
Ada nappasi Crewiä ranteesta ja talutti tämän pihalle kapakasta, vilkaisten vielä peräänsä ettei kukaan seurannut heitä. Hän vetäisi Crewin sivukujalle ja oli lähellä ettei alkanut hihittämään siinä samalla, kun mietti Rexin äskeistä ilmettä.
"hheee... Se oli tosiaan kunnon kädenvääntö, mutta Rex ei näyttänyt pitävän.. voi olla että lähtee perään jos tarpeeksi juovuksissa on, sen takia talutin sinut tänne" Ada selitti siirtäessään hiuksiaan pois kasvoiltaan.
Hän hymyili pienesti ja vilkaisi Crewiin, mutta katse kääntyi äkkiä kujan perälle kun kuului rymähdys. Ada oli samantien vetäissyt yhden puukoistaan esille ja katsoi nyt hiljaa kujan perälle.. ei mitään, vai musta kissa joka luikki häntä koipienvälissä heidän ohitseen isommalle kujalle ja katosi pian jäljettömiin.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Lazu » 28 Huhti 2008, 16:06

Cerw


Hieman hämmentyneenä Cerw roikkui mukana, kun Hukka raahasi hänet mukanaan pihalle.
Voi olla että lähtee perään jos tarpeeksi juovuksissa on, sen takia talutin sinut tänne.
Hukka selitti pian ja Cerw tyytyi vastaamaan toisen selitykseen vain hymyilemällä hieman.
Rymähdys! Cerwin kaikki lihakset jännittyivät ja katse sinkoutui äänen suuntaan. Heidät oli tosin onneksi säikäyttänyt vain musta kissa, joka luikki ehkä aavistuksen peloissaan pois. Cerw katseli muutaman sekunnin katin matkaa, mutta käänsi sitten katseensa takaisin Hukkaan.
Kenties se lähtee perään joka tapauksessa, oli sitten juovuksissa tai ei, ei meinaan tainnut tykätä häviämisestä. Eipä tosin haittaa, pieni tappelu piristää aina.
Viimeisen lauseen kohdalla suupielet nykivät jälleen virneeseen, mutta vampyyriherran onnistui pitää kasvonsa peruslukemilla.
Yö ei tainnut olla vielä järin pitkällä, ainakin kadulla vaeltavasta väestä päätellen, mutta eihän sitä täällä voinut koskaan olla varma. Kapakassa oli hyvinkin saattanut vierähtää yllättävän paljon aikaa, mutta se ei tässä ikuisessa hämärän valtakunnassa haitannut laisinkaan.
Lazu
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 28 Huhti 2008, 17:56

Ada

"tottahan tuo!" Ada sanoi Crewin lauseeseen, pikku tappelu ei tuntuisi missään, joten se olisi enemmänkin kuin tervetullut.. osa Adasta oikein toivoi että Rex ryntäisi nyt nurkan takaa, huutaen kuin hullu rabies koira!.. mutta ei kuulunut mitään, vain hiljaisuutta.. tosin sitten Ada äkkäsi vilkaista ympärilleen, tarkistaen katon reunat, ettei kukaan heitä sieltä olisi tarkkaillut.
"no, tiedä häntä.. ehkä hän sitten jänisti" Ada sanoi lähtien käppäilemään kohti pääkatua, kunnes pysähtyi ja peruutti todella nopeasti.
"eh.. ei tainnut jänistää.. ja otti veljensä mukaan" Ada sanoi kuiskaten, osoittaen pääkadulle päin.
Kulman takaa näkyi kaksi varjoa, kaksi erittäin suurta henkilöä seisoi kulman takana aivan hissun kissun... no, olisihan se ollut noloa Rexille, jos tämän voittanut vampyyri hyppisi pitkin katuja kuin mikäkin kunigas, joten tämä näköjään päätti hoitaa asian.. sinänsä erittäin huonoa häviämistä, jos ei pelissä voittanut niin sitten piti koittaa hakata toinen nurkantakana.. tosin nyt Ada puolestaan hymyili, nyt hänkin pääsisi 'pelaamaan'.
"he, tasa jako! Ota sinä Rex niin minä hoitelen sen veljen" Ada sanoi naurahtaen ja veti puukkonsa esille, pyöräyttäen niitä muutaman kerran käsissään.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Lazu » 29 Huhti 2008, 19:16

Cerw


Olihan se tavallaan pettymys, kun Rex oli kerta tainnut jänistää. Mutta jaa, sai sitä aikansa muutenkin kulumaan
Eh Ei tainnut jänistää... Ja otti veljensä mukaan.
Cerw kohotti kulmaansa ja katsoi Hukkaa ehkä aavistuksen kysyvästi. Syntyisikö tästä sittenkin tappelu? Ihmissudet olivat kyllä pirun huonoja häviäjiä, mutta mitäs pienistä.
Kuulostaa hyvältä. Mennään sitten.
Cerw virnisti ja nyökkäsi ja jatkoi sitten kävelemistä. Onneksi hänellä olit nyt se pieni etu puolellaan, että hän tiesi Rexin väijyvän kulman takana.

Tervehdys. Otit sitten lisävoimia mukaan
Cerw tervehti Rexiä virnuillen. Oli ilahduttavaa huomata, kuinka paljon Rexiä häviö harmittikaan. Eikä nähtävästi ollut velikään järin ylpeä Rexin häviöstä. Cerw ei järin pitänyt ihmissusista, etenkään vihaisista sellaisista. Hallitsemattomia ja äkkipikaisia. Ja nyt, kun hänen edessään sitten seisoi hyvin vihainen ja kookas ihmissusi, Cerw huomasi kuinka vaikuttavia nuo otukset osasivat olla. Lähestulkoon pelottavia.
Lazu
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 29 Huhti 2008, 21:37

Ada

Ada lähti Crewin mukana kävelemään kohti kahta ihmissutta, jotka seisoivat nurkan takana. Ada virnuili itsekseen, pyöritellen yhä kaarevaa puukkoaan käsissään.
Crew tervehti Rexiä erittäin 'ilkeällä' tavalla, mikä ei selvästikkään miellyttänyt ihmisusia. Nämä katsoivat vampyyreja erittäin kärttyisen näköisinä.. tosiaan.. Rex ja tämän veli olivat huomattavasti kookkaampia mitä Crew saatika Ada!.. mutta ei Ada näiden koosta välittänyt, se vain merkitsi sitä että nämä olisivat huomattavasti verkkaisempia mitä he, joskus pienuudesta oli hyötyä, sen Ada oli saanut huomata monestikkin.
Rex ja tämän veli eivät sanoneet mitään vaan kruntsauttivat sormensa pariin kertaan ja hyökkäsivät sitten suoralta kädeltä, ilman mitään varoitusta.. no, kaikkihan tiesi missä tästä oli kysymys, joten tuskin sitä olisi tarvinnut erikseen mainita. Ada hyppäsi suoraan Rexin veljen eteen, jättäen Rexin Crewin hoideltavaksi. Rexin veli oli hieman pienempi ja rujompi, mitä veljensä, mutta erittäin voimakas. Ada sai väistellä ihmisuden nyrkkejä hetken, ennen kuin pääsi iskemään puukkonsa tämän kylkeen. Mies ulvahti ja otti pari askelta taaksepäin, pidellen toisella kädellä kyljessään olevaa viiltohaavaa. Ada ei jäänty paikoilleen vaan lähti samantien hyökkäämään kohti ihmissutta, joka nyt sai vuorostaan väistellä.. ei Adalla ollut tarkoitus tappaa häntä, vain antaa kunnon opetus.. tosin ei sitäkään tiennyt mihin asti tappelu jatkuisi.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Lazu » 03 Touko 2008, 19:07

Cerw

Melkein heti Rex jo syöksyikin Cerwin kimppuun. Vampyyri oli kylläkin varautunut johonkin sellaisen ja kerkesi siksi syöksähtää sivuun ajoissa. Cerw päätti vain muutaman sekunnin sadasosan mietinnän jälkeen, ettei pelkkä raaka voima riittäisi. Hän oli saattanut voittaa tuon ihmissuden kädenväännössä, mutta silkka tappelu saattoikin sitten olla eri juttu. Cerw vetäisi katanan tupesta ja sen terä välkähti kauniisti kuunvalossa. Vampyyri syöksyi vihaista ihmissutta kohti yrittäen viiltää tätä käteen, mutta heti liikkeelle lähdettyään hän tiesi, ettei osuisi: välimatka oli hieman liian pitkä ja Rex kerkesi helposti astua syrjään. Jokin osui Cerwiä selkään ja hän lensi muutaman metrin päähän maahan. Cerw kiitti onneaan siitä, että oli vampyyri, sillä äskeinen olisi tappanut ihmisen tai ainakin vahingoittanut. Suuri ihmissuden nyrkki iskettynä lujaa selkään ei tehnyt järin hyvää vampyyrillekään, mutta nopeasti Cerw oli taas ylhäällä. Nopea vilkaisu Hukkaa kohti, mutta kamalasti aikaa ei ollut muualle vilkuilla, sillä Rex oli taas tulossa kohti.
"Heh, olet aika surkea tappelemaan..."
Cerw virnisti ja Rex hyökkäsi jälleen. Cerw sujahti kuitenkin ihmissuden ohi, viiltäen samalla tämän kylkeen ilkeän näköisen haavan. Vampyyri pysähtyi muutaman metrin päähän Hukasta.
"Miten sujuu?"
Huvittunut äänensävy, mutta sen pidemmäksi aikaa vampyyriherra ei jäänyt seisoskelemaan vaan siirtyi takaisin Rexin luo, yrittäen sivaltaa tätä katanalla.
Lazu
 

EdellinenSeuraava

Paluu Pimeäpaikka

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron