off whit his head

Pimeäpaikka on nimensä mukaisesti pimeä. Vuorokauden ympäri. Pimeäpaikka sijaitsee Mor vuoren varjoissa, pysytellen näin koko vuorokauden piilossa auringolta. Ja se on hyväksi, sillä tätä kaupunkia asuttaa yönkansa.
Kaupunki koostuu yhdestä, suuresta kadusta jonka molemmille puolille on noussut asuntoja, majataloja, kapakoita, putiikkeja. Tämä ei kuitenkaan ole jokamiehen pysähdyspaikka, sillä jos tavallinen kuolevainen tänne erehtyy, hän todennäköisesti tulee kuolemaan vierailunsa aikana.. tavalla tai toisella. Majatalot on suunniteltu yönlapsille, ottaen huomioon jokaisen synkän taruolentolajin tarpeet. Suurimmaksi osaksi tätä kaupunkia asuttavat vampyyrit, mutta toisena suurena rotuna on ihmissudet. Kaupunki on myös rikollisten ja varsinkin palkkamurhaajien suosiossa. Ihmisillä ja haltioilla ei ole asiaa tähän paikkaan, siitä pitävät huolen niin pimeänpaikan asukit, kuin myös vuorilla asustavat lohikäärmeet, jotka eivät siedä ihmisiä tai haltioita lähellä omaa reviiriään.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Aksutar » 03 Touko 2008, 19:27

Ada

Ada piti kaiken huomionsa kiinni Rexin veljessä, koittaen saada tehtyä tähän jonkinlaista vahinkoa.. turhaan. Ihmissusi oli sen verran ketterä, että kerkesi väistelemään Adan iskuja.. näinä hetkinä Ada kirosi, että ihmissudet eivät olleet yhtä kömpelöitä mitä ihmiset.
Ada kuuli Crewin kysymykseen ja vilkaisi häneen, nähden samalla että Rex oli jo haavoittunut ja Crew tämän kimpussa. Sen muutaman sekunnin ajan kun Ada oli katsonut muualle, Ihmissusi oli päässyt vetäytymään kauemmaksi ja iskeytyi nyt täydellä voimalla vasten Adan mahaa, niin että keuhkot olivat lentää pihalle. Ada parkaisi kivusta kun sisuskalut musertuivat ja hän lensi muutaman metrin päähän selälleen maahan.
"e...ei tässä mitäänh..." Ada nurisi maasta Crewille vastaukseski, tosin edes Ada ei kuullut kunnolla omaa ääntään. Nyt piti saada henki kulkemaan. Isku vatsaan ja sen jälkeen selälleen lentäminen olivat lamaannuttaneet hengitys tiet hetkeksi, kunnes Ada sai vetäistyä keuhkonsa täyteen raikasta ilmaa.. ja samantien piti olla puollustamassa itseään. Ihmissusi hyökkäsi kohti Adaa ja oli jo aivan lähellä. Ada ei enää kerkeäisi vetämään puukkoaan avukseen, nyrkeistä tuskin olisi apua, mutta...
Ada nosti jalkansa vauhdilla ylös ja potkaisi Rexin veljeä suoraan nivuksiin. Mies parkaisi ja tipahti polvilleen, pidellen kukuleistaan kiinni. Ada päästi ryömimään kauemmaksi ja nauroi erittäin vahingoniloisesti.
"Näin saat isonkin miehen polvilleen!" Ada sanoi räkättäen, samalla kun nousi itse ylös.
Se siitä sitten? Oliko se näin helppoa? Kai sitten.. Ada oli toisaalta hieman pettynyt, mutta toisaalta vain helpottunut että se oli ohi, sisuskalut huusivat yhä kivusta ja tuntui kuin joku olisi valuttanut happoa hänen kurkustaan alas.. poltti niin pirusti.
"Entä miten siellä sujuu?" Ada huudahti Crewille, pidellen toisella kädellä kiinni mahastaan.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Lazu » 03 Touko 2008, 19:55

Cerw

Cerw naurahti nähtyään sivusilmällä Hukan hieman... Radikaalin ratkaisun. Ja sitten nainen kysäisi, miten Cerwillä sujui. Vampyyri hyppäsi juuri sivuun Rexin nyrkin tieltä ja survaisi sitten katanansa ihmissuden vatsaan. Vampyyri vetäisi miekkansa pois ja asteli Hukan luo.
"Hyvin sujuu. Voitaisiinko kumminkin lähteä? Kun kerta nuo kumpikin ovat vielä elossa, eivätkä vaikuta järin iloisilta... En kylläkään kamalasti ihmetteli. Kuitenkaan, ei huvittaisi jäädä tappelemaan enempää."
Vampyyri virnisti, vilkaisi hiljaa vaikeroivaa Rexiä ja lähti käänsi sitten katseensa Hukkaan. Nainen taisi tuntea paikat hiukkasen paremmin kuin hän.
"Oletko kunnossa?"
Cerw kysäisi. Olihan nainen lentänyt aika pahannäköisesti seinään. Ei Cerw tosin uskonut naisella mitään hätää olevan, vaikutti olevan vahvaa tekoa, mutta ainahan oli hyvä tarkistaa.
Lazu
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 03 Touko 2008, 20:58

Ada

Ada vilkaisi Crewiin ja nyökkäsi pienesti.. hänelle kyllä kävi että lähdettäisiin, hänellä ei ollut mitään intoja juuri nyt jäädä tähän paikkaan odottelemaan, että ihmissudet saisivat itsensä koottua ja lähtisivät taas riehumaan nyrkit pystyssä.
"mennään vaan, en pane vastaan" Ada sanoi pienesti naurahtaen ja lähti pikku hiljaa kävelemään kauemmaksi, kääntäen selkänsä ihmissusille.
"ah, olen, kyllä olen.. vähän vain polttelee, mutta kyllä se tästä" Ada sanoi pienesti hymyillen, suoristaen selkänsä ja pyöräytti hartiansa kerran.
"no, oli siinä taas vaihteeksi vähän jännitystä elämään" Ada sanoi vilkaisten taivaalle. Taivas alkoi pikkuhiljaa muuttumaan tummemmaksi... yö oli tulossa, se merkitsi sitä että pimeästä paikasta voisi lähteä turvallisin mielin minne tahansa Cryptiin!
"heee, voisi jo tänä yönä hoitaa keikkoja pois alta.. jos vatsa sallii" Ada totesi katsellen taivaalle odottaen jo ensimmäisiä tähtiä.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Lazu » 03 Touko 2008, 21:17

Cerw mittaili hetken naista katseellaan, mutta toinen väitti olevansa kunnossa. Ja kyllähän Cerw uskoi.
"Hmm, niinpä olikin."
Cerw hymyili hieman ja vilkaisi Hukkaa. Nainen kertoi ajattelevansa hoitaa muutamia keikkoja pois, jos vain pystyi. Cerw mietti omaa lupaustaan Art-haltijalle. Onneksi hänellä ei ollut mikään kiire.
"On tulossa kaunis yö."
Cerw suuntasi katseensa taivaalle. Nyt ei ollut järin kylmä ja taivas oli pilvetön.
"Onko paljonkin keikkoja tekemättä?"
Cerw käänsi punaisten silmiensä katseen Hukkaan. Oli hyvin mukavaa saada viettää aikaa oman lajitoverinsa kanssa, eikä Cerw oikein halunnut naisen lähtevän. Tosin, olihan hänelläkin hoitamattomia asioita vaikka kuinka paljon. Vaan oli hänestä siltikin mukavempaa viettää aikaansa jonkun mukavan ihmisen - tai ehkä oikeammin vampyyrin - kanssa.
Lazu
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 03 Touko 2008, 21:29

Ada

Ada mietti hetken, laskien mielessään kuinka monta keikkaa hänen piti hoitaa...
"Onhan niitä muutama.. mutta ainahan työt voivat odottaa, tässä ammatissa sattuu olemaan liukuva työaika" Ada sanoi naurahtaen ja laksi katseensa taivaalta Crewiin.
"muuten.." Ada aloitti hymyillen "oikea nimeni on Ada.. Ada Wolfe. Tuskin siitä haittaa on jos sinulle sen kerron" Ada sanoi esitellen itsensä oikella nimellään ja kertoen jopa sukunimensä.
Kadut alkoivat pikkuhiljaa herätä 'henkiin'. Koko pimeä kansa lähti liikkeelleen koloistaan ja piiloistaan näin yön tullen, pikku hiljaa kadulla oli jo kiitettävän paljon. Ada katseli sivusilmällä ohikulkevia hyypiöitä (näin kauniisti sanottuna), tunnistaen lähes jokaisen heistä... no, oliko tuo nyt ihmekkään.
"Mikäli sinulla ei ole muuta tekemistä, lähde toki minun mukaani tänä yönä käymään ihmisten kylässä.. siellä on kiva pitää vähän 'hauskaa'" Ada ehdotti lopulta hypähtäen kävelemään Crewin edellä, kävellen jälleen selkä menosuuntaan päin.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Lazu » 03 Touko 2008, 21:48

"Ada... Ada Wolfe... Äh, pidin enemmän Hukasta..."
Huvittunut äänensävy ja ilkikurinen virnistys. Katse harhaili hetken ympäristöstä, mutta palasi takaisin Adaan tämän esittäessä ideansa ihmisten luona vierailusta. Cerw hymähti.
"Kuulostaa hyvältä."
Herra lähti kävelemään Adan perään. Naisen täytyi olla jonkinsortin ajatustenlukija. Niin kuin kaikki muutkin naiset. Ajatustenluku oli selvästi yksi naisten perusominaisuuksia, se oli kyllä tultu todettua jo monta kertaa aikaisemminkin. Tosin eipä siitä haittaa ollut, ei suinkaan, sai vain seuraa pidemmäksi aikaa.

// Uusi töpö jonnekin? Ja kumpis tekisi? : D //
Lazu
 


Edellinen

Paluu Pimeäpaikka

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron