Kirjoittaja Mori » 30 Heinä 2016, 20:48
Pilkahtavaan sävyyn Kalma rupesi siinä hieman pyrskäilemään. Asia oli kuitenkin toisin kuin Kalma sen saattoi ymmärtää. Ei Edward halunnut kiroustaan poistaa niin kuin Kalma sen oli ymmärtänyt tuon alkaessa vastaamaan hänen kertomuksiinsa. Johan olet itsellesi haasteet laittanut, oli koiran syvä huokaus. Kuinka Edward aikoisi kumpaakaan toteuttaa? Ennen kuin ihmissusi edes aloitti vastaamaan päätti koira ilmaista mitä mahdollisesti tapahtuisi, jos hän alkaisi yhdistelemään itseään ja toista persoonaansa. olihan se mahdollista. Kaksikon persoonat muovautuisivat yhteen ja muuttaisivat miehen luonnetta todella. Hän olisi silloin vähän kumpaakin, mutta ei koskaan sitä mitä ennen ehkä oli ollut. Edward kuunteli, ei tuomitsevasti. Kyllä hän tiesi, että Kalma yritti parhaansa näyttää hänelle erilaisia näkökulmia, mutta kun. Mutta kun.
Kirouksen poistamisen, jonka koira oli ymmärtänyt hieman väärin, Kalma mietti sen olevan todella vaikeaa. Kaikkea ystävä hyvä ehdotteli ja mietti. Lopulta pieni olkien kohautus sai miehen avaamaan tähän suuhunsa lempeästi. Lempeästi Edward antoi suunsa avautua, pienen ymmärtäväisen hymyn kera. Hänen katseensa oli täynnä sitä ymmärtämistä, jonka hän näki Kalman toiminnalla. "Ymmärrän kyllä, että tahdot auttaa, enkä tietenkään heita hukkaan sanojasi, mutta", ihmissusi taoutti hieman ja katsoi alaviistoon ystäväänsä. "Minä en puhunut siitä, että haluan ihmissuden kirouksestani eroon. Tarkoitin vain sitä, että haluan mitätöidä toisen persoonani kokonaan. En kadottaa kiroustani. Enkä ole niin tyhmä, että luulisin sen olevan edes mahdollista. Totta puhuen, en halua siitä eroon", Edward sanoi totuuden mukaisesti. "Mikä minä olisi edes sen jälkeen, jos saisin tämän taakan harteiltani? En kykenisi elämään itseni kanssa kunnolla. Olisin tappanut kyläni, vanhempani ja muuttunut äkisti takaisin ihmiseksi. Mikä antaisi sen oikeuden sellaiseen uuteen elämään? Olen tyytyväinen siihen mitä omistan nyt", hän tyytyi sanomaan lempeä sävy äänessään.
"Ja Kalma. Tiedän, että persoonani saattaisi muuttua minun omaksuessani toisen persoonani sisääni, mutta se tulisi olemaan hallitumpaa... En ehkä enää räjähtelisi kaikkialla... Olisi vaaraksi sillä tavalla. Minä vain..." miehen sanat alkoivat hitaasti kadota, kun hän kuunteli ehkä hieman epätoivoisia sanojaan. Hän oli tyytyväinen mitä hänellä oli, mutta kaikki saattaisi muuttua siinä, kun hän yrittäisi tehdä jotain kompromissia persoonansa kanssa. Mitä hän tekisi? Antaisi sen kehittyä joksikin omakseen?"Sitä paitsi minua haukannut ihmissusi on jo kuollut", ihmissusi päätti vain lisätä varmuuden vuoksi. Kun hän ei tiennyt kunnolla mistä jatkaa. Selkä suoristettiin ja hän otti hieman henkeä syvään. Hänen täytyi kasata ajatuksiaan. Tulevaisuuden näkymät tuntuivat haurailta. Jos hän koskaan tahtoi tasapainoista elämää, hänen pitäisi taata se jollakin tavalla. Tyttöystävällekään hän ei ollut kertonut vielä asiasta. Ei hän uskaltanut. Toki Nakami voisi tukea häntä, mutta häntä pelotti tytön puolesta.
"En näe muita keinoja. Olen umpikujassa. Auta minua", Edward työntyi Kalman luokse, lähes iholle. Hän katsoi toista silmiin koiranpentu ilmeellään ja vetäytyi pian pois. "Tiedän, että olet työstänyt aikaasi minuun. Olet sen verran jääräpäinen, enkä tiedä kuitekaan kuinka jatkan omillani. En ehkä koskaan pääse tästä ylitse. Mitä minun pitäisi tehdä?" Edward enemmänkin puhui itsekseen kuin Kalmalle.
Ihmissusi katseli käsiään vain hetken, kunnes vain veti taas toiseen kertaa henkeä ja ryhdistäytyi. "Kuitenkin, minun on keksittävä jokin tapa saada se edes aisoihin. Jos vain... Saisin sen kohdistumaan juurikin täysikuuhun, niin ongelma olisi ehkä ratkaistu. Silloin tietäisin milloin kykenisin vain sitomaan itseni kiinni", hän mutisi ja tuijotti keskittyneenä tyhjyyteen.