Hukka kaveri! || Janni!

Pimeäpaikka on nimensä mukaisesti pimeä. Vuorokauden ympäri. Pimeäpaikka sijaitsee Mor vuoren varjoissa, pysytellen näin koko vuorokauden piilossa auringolta. Ja se on hyväksi, sillä tätä kaupunkia asuttaa yönkansa.
Kaupunki koostuu yhdestä, suuresta kadusta jonka molemmille puolille on noussut asuntoja, majataloja, kapakoita, putiikkeja. Tämä ei kuitenkaan ole jokamiehen pysähdyspaikka, sillä jos tavallinen kuolevainen tänne erehtyy, hän todennäköisesti tulee kuolemaan vierailunsa aikana.. tavalla tai toisella. Majatalot on suunniteltu yönlapsille, ottaen huomioon jokaisen synkän taruolentolajin tarpeet. Suurimmaksi osaksi tätä kaupunkia asuttavat vampyyrit, mutta toisena suurena rotuna on ihmissudet. Kaupunki on myös rikollisten ja varsinkin palkkamurhaajien suosiossa. Ihmisillä ja haltioilla ei ole asiaa tähän paikkaan, siitä pitävät huolen niin pimeänpaikan asukit, kuin myös vuorilla asustavat lohikäärmeet, jotka eivät siedä ihmisiä tai haltioita lähellä omaa reviiriään.

Valvoja: Crimson

Re: Hukka kaveri! || Janni!

ViestiKirjoittaja Mori » 22 Helmi 2016, 14:40

Hän ei saanut miehen vihaa niskaansa, vaan tuo päätti kutsua häntä uudeksi pikkukaveriksi. Pienesti Edward naurahti ajatukselle, kyllä sekin rooli kelpasi, kunhan tässä vihaisia ajatuksia ei syntynyt liikaa, että sotaan lähdettäisiin.
Kalmakin päätti esittää oman mielipiteensä tästä pikkukaveti ajatuksesta. Samalla Edward läheni kokoajan Kalmaa, lopulta napaten tuon kainaloonsa ja lähtien raahaamaan tuota siinä asennossa. Kalma mutisi hänen avatessa ulko-ovea, että jos Fergus koskaan tekisi hänelle mitään tuollaista uudestaan saisi tuo kokea koiran pyhän nyrkin. Ihmissusi virnisti, mutta virne katosi pikku hiljaa. "Ei hän tehnyt minulle mitään, hän vain ärsytti muutamaa haltia sotilasta, joilla oli hopeaa mukanaan. Puolustuksena siitä, että eräs heistä seivästi olkani, menetin itseni siinä tilassa. Olin heikoilla", hän totesi rauhallisesti, mutta piti tiukan otteen Kalmassa, jottei tuo laukkaisi takaisin sisään ja menisi mottaamaan Fergusta naaman.

//Jatkammeko peliä? Onko ideoita?
Mori
 

Re: Hukka kaveri! || Janni!

ViestiKirjoittaja Janni » 22 Helmi 2016, 15:15

Ei kaksikko suonut sen lämpimämpiä hyvästejä, korkeintaan Edwardin suusta kuului naurahdus mutta siinäpä se. Kun Fergus viimein vilkaisi olkansa yli, oli kaksikko jo kadonnut ulko-ovesta. Turhautuneena huokaisten, mies valui penkillä alemmas. Tuijottaen kattoa. Näinkö hän mahdollisia liittolaisi kohteli? Toki oli Ed kuin Kalmakin todennut aiemmin etteivät olleet kiinnostuneita laumaan liittymisestä, mutta liittolaiset olivat aina hyödyksi.
Tuhahtaen itselleen Fergus nousi ylös paikaltaan suunnaten kapakan tiskin luokse, välittämättä katseista joita nyt sai osakseen, he olivat olleet äänekkäitä.
Mies tilasi kapakan väkevintä juomaa ja jäi sille tielle turruttamaan mielensä alkoholilla, huomenna olisi uusi päivä... ellei jo nyt ollut päivä, äh ei tästä jatkuvasta pimeydestä tiennyt mikä kellonaika oli.

//Mulla ei ainakaan päähän lyö mitään tällä hetkellä :/
Janni
 

Re: Hukka kaveri! || Janni!

ViestiKirjoittaja suskari » 22 Helmi 2016, 21:05

Ed nappasi kaverinsa kainaloonsa ja kirjaimellisesti jo raahasi aavekoiraa ulos päin, ettei aavekoira vain kääntyisi sittenkin mottaamaan Fergusta. Kaksikko pääsi ulos ulko-ovesta, jossa Ed pysähtyikin ja alkoi puhumaan Kalmalle. Kalme kohotti kulmiaan, mutta mitä pidemmälle Ed pääsi sitä synkemmäksi ja vakavemmaksi aavekoiran silme muuttui kun katse oli porautunut nuoren miehen silmiin. Puhuiko Ed tuollaisesta tosiaan NOIN rennosti!? Kalma kiristeli hampaitaan kiroten mielessään ja olisi niin halunnut laulaa Edille muutaman sanan. Mutta mitä se hyödyttäisi? Ed oli liian pehmeä ja antoi kaikille kaikki anteeksi, vaikka se sattuisi mieheen itseensä kuinka.
"Olet idiootti!" Kalma ärähti Edille ja nosti kätensä nyrkkiin iskeäkseen sen Edin kasvoihin varsin tuntuvasti vain saadakseen miehen otteen irtoamaan itsestään. Kalma otti vain askeleen taaemmas ennenkuin oli kadonnut Edin edestä ja oli seuraavana hetkessä takaisin kapakassa. Fergus ei enään istunut pöydällä, joten aavekoiran katse haravoi huonetta läpi ja löysi suden alkoholi juomien kimpussa tiskillä.

"FERGUS!" Kalma ärähti ja teleporttasi uudestaan vain päästäkseen mahdollisimman nopeasti lähemmäksi ja upottakseen hampaansa ihmissuden niskaan tai hartioiden seutuville. Hitto, saisi oppia ettei hänen ystäviään käytettäisi hyväksi!

// Kyllä me tästä jatkoa saadaan :3 //
suskari
 

Re: Hukka kaveri! || Janni!

ViestiKirjoittaja Mori » 22 Helmi 2016, 21:39

Joko Kalma vain halusi taistella tai kerjätä todella nenästään verta, kun tuo nyrkki tavoitteli Edwardin kasvoja. Ärähdyksen saattelemana miehen leukaan pahamahti sietämätön kipu, jonka takia hän joutui pitämään sitä ja hieromaan. Pienesti hän oli myös horjahtanut samalla, kun Kalman nyrkki oli sanonut hei hänen leualleen.
Hetkessä Kalma oli kadonnut ja Edward tiesi minne. Hän nipisti pienesti silmänsä kiinni, piteli itseään, kuin hänellä olisi ollut suurikin kipu ympärillään. Hetken pöästä sisältä kuului huutoa ja Ed kalpeana nousi ylös ja rynnisti sisään vain nähdäkseen tappelun käynnistyneen. Kenen puolella hän seisoi? Tietysti hän ymmärsi Kalman tunteet, mutta hän ei halunnut mitäön pahaa kenellekään. Hän ei kyennyt tuntemaan niin suurta tunnetta kuin viha tai sittrj tunsi, mutta se oli pedon puolella. Negatiiviset tunteet olivat muutenkin lukittu hänen petopuoleensa, joka vain tuntui vahvistavan sitä.

Edward harppoi eteenpäin, välittämättä suurista ilmeistä ja niistä, jotka paikalta pakenivat. Paikan pitäjä röyhäsi jotain väliin, mutta kukaan ei tuntunut kuuntelevan. Miehen kädet tavoittelivat molempien tappelu pukareiden niskoja tai kauluksia, ihan sama missä muodossa nuo olivatkaan, hän repi nämä irti toisistaan. Kalman hän heitti maahan aggressiivisesti ja asetti jalkansa vasten tuon naamaa. Fergusta hän yritti läpsäistä vasten poskea. Mitään sanomatta, hän piti molemmista kiinni, nosti Kalman vain mukaan ja lähti kapakasta. Ohi mennen vain pahoitteli tapahtunutta kapakan omistajalle ja pyysi ottamaan hilunsa vyöltään. Omistajan tehtyä mitä hän oli pyytänyt hän oli höipynyt kaksikon kanssa.
Sanoja ei tullut, Edwardin piirteet olivat selkeät. Hänen korvansa olivat suipot ja hänen kasvojensa iho oli kiristynyt. Hänen hampaansa olivat suden ja hänen kätensä tuntuivat nykivän aina välillä, kun mies raahasi kaksikon johonkin hiljaisempaan nurkkaan. Siellä hän heitti kaksikon siihen sivuun seinää vasten. "Olkoon! Olemme kaikki idiootteja! Sen kerran, kun minä sanon, ettö asia on loppuun kösitelty, eikä tappelua aloiteta, et kuuntele!" hän huusi Kalmalle. "Enkä halunnut sinun kanssasi enää yhtään syytä taistella!" hän huusi vuorostaan Fergukselle.

"ONKO NIIN VAIKEAA YMMÄRTÄÄ, ETTÄ EN HALUA TÄTÄ?" paine ei olut hauskaa, kyllä Kalman pitäisi tietää. Ei varsinkaan, kun suden piirteet tuntuivat olevan yhä selkeämmin miehen ulkomuodossa. Hänen puheensa tuntui karjumiselta ja murisemiselta ja hän nytkähteli hallitsemattomasti. Lopulta Ed vain kyyristyi ja piteli päätään. Hän yritti hallita vihaisia tunteitaan, ärtymystään ja sitä tunnetta, joka sanoi, ettei pieni veren vuodatus haitannut.

//Noh, Kalma antoi syyn juuri jatkolle
Mori
 

Re: Hukka kaveri! || Janni!

ViestiKirjoittaja Janni » 22 Helmi 2016, 23:59

Fergus ennätti vain kiristää ilmeensä, kun kuuli takaansa äkäisen karjaisun. Ei hän edes ehtinyt kääntyä ympäri, kun hampaat upposivät hänen olkaansa. Mies älähti, joutuen Kalman painosta taipumaan taaksepäin pois tiskiltä. Osa kapakan asiakkaista näytti pelästyvän, kun taas osa ärsyyntyvän, moni näki parhaaksi poistua tappelun keskeltä. Tiskin takana oleva korstokin ryhtyi mesoamaan miehille.
Fergus oli tarrannut kiinni Kalman kuonosta ja väänsi tuon hampaan irti itsestään väkisin. "Helvetin piski!" Ihmissusi ärisi. Hän ei saanut tarpeeksi aikaa muuttuakseen, Kalma kun hyppi ärsyttävästi nenille, joten hänen täytyi tyytyä nyrkkeihinsä.
Edwardkin pyyhälsi sisään ilmeisesti Kalman perässä ja pian tuo olikin erottelemassa kaksikkoa toisistaan. Fergus ei aluksi kiinnittänyt nuorempaansa huomiota, mutta tuo yllätti voimallaa ja nopeasti mies oli irti koirasta. "Mi--" Ei Fergus ennättänyt sanoa sanakaan, kun sai iskun poskelleen avokämmenestä. "Mitä helvettiä... Ihan oikeasti?!" Mies ärisi, mutta joutui puolittain sudeksi muuttuneen Edwardin otteeseen, Kalmakin koki saman kohtalon.

Joukon nuorin raahasi kaksikon ulos kapakasta, pitäen tiukan otteensa näissä. Fergus ainakin yritti pyristellä vastaan, mutta ei toisen ote tuntunut pettävän. Lopulta selkä iskeytyi vasten seinää kivuliaasti ja Fergus menetti hetkellisesti tasapainonsa, joutuen valumaan seinää pitkin alas. Ed huusi, suorastaan raivosi. "Mih... Hän hyökkäsi niskaani! Älä minulle mesoa!" Fergus tiuskaisi kun Edward antoi hänellekin osansa.
Fergus nousi takaisin jaloilleen katsellen nyt nuorempaansa, joka näytti olevan romahduksen partaalla. "Katso nyt mitä sait aikaan." Mies moitti Kalmaa.
Janni
 

Re: Hukka kaveri! || Janni!

ViestiKirjoittaja suskari » 26 Helmi 2016, 12:06

Kalma puri Fergusta sen minkä ehti, mutta joutui päästämään otteensa irti kun hukka yritti napata miehen naamasta kiinni ja astui muutaman askeleen taaemmas. Kalma oli uudestaan käymässä päälle kun hänestä yllättäen tarrattiin kiinni ja heitettiin kovakouraisesti lattialle. Kalma sähisi ja kirosi yrittäessään ylös, mutta saikin naamallensa kengän joka painoi aavekoiran tiukasti lattiaa vasten. Sitten Ed nosti Kalman ylös lattialta kainaloonsa ja lähti kaksikkoa raahaamana ulos kapakasta, vieden kummatkin jonnekin rauhallisemmalle kujalle, jossa heitti kummatkin maahan. Kalma kirjaimellisesti lensi maahan turvallensa ja kahta enemmän kiukusta kihisten nousi ylös maasta.. katsoen Ediä, joka antoi nyt suunsa laulaa. Nuorin haukkui heitä kaikkia idiooteiksi ja huusi että asia oli nyt loppuun käsitelty hänen osaltaan, mutta Kalma ei ollut kuunnellut vaan mennyt soittamaan sotatorvea kuin yleinen syyttäjä. Kalma katsoi hetken Ediä laskien sitten katseensa alas maahan. Okei, ehkä hän oli vähän ylireagoinnut..

"Hyvä on, hyvä on.." Kalma sanoi kun Ed lopultakin räjähti korottaen ääntään sellaisella tasolle, jota Kalma itse ei ollut vielä kertaakaan kuullut. Ed tosiaan oli vihainen ja se näkyi myös miehen kasvoista, johon oli piirtyneet susimaiset kasvonpiirteet ja korvat. Johon Fergus toi oman kommenttinsa ja Kalma loi vain alfaan jäätävän mulkkauksen. Tuo ei auttanut nyt asiaa yhtään! Kalma käveli muutamalla askelella lähemmäksi Ediä ja varoen otti nuorempansa halaukseen.
"..Voit rauhoittua." Kalma sanoi eikä suostunut päästämään irti ennen kuin Ed olisi rauhoittunut ja taas oma itsensä.
suskari
 

Re: Hukka kaveri! || Janni!

ViestiKirjoittaja Mori » 26 Helmi 2016, 21:47

Ferguksella oli kyllä sanottavaa vastaan ja tottahan se oli, että Kalma oli miehen päälle hyökännyt, mutta adrenaalin virratessa suonissa ei Ed ehtinyt ajatella järkevästi. Hän kuuli pienen kehon nykimisen lomassa Ferguksen moitinnat Kalmalle. Mitä tuo oli saanut aikaan edwardissa. Ei, se ei ollut Kalman syytä. Edward hermostuneesti pudisti päätään, hiusten mennessä aivan sekaisin. Hänen kätensä jyskyttivät, kynsien kasvaessa terävimmiksi ja sormien paksuntuessa. No niin Ed, siitä vain. Ei noista kukaan ole sinun puolellasi. Ei kukaan ole koskaan ollut. Sinulla on vain minut. Ääni kuiskutteli miehen päässä, joka sai Edwardin laskemaan päänsä vasten kylmää maata samalla, kun hänen selkänsä alkoi pienesti rasahdella.
Kalman ääni tuntui jotenkin niin etäiseltä, mutta tämän kiertyessä hänen ympärilleen, Edward säpsähti. Hän pyrki työntämään miehen kauemmaksi itsestään. Älä koske! Satutan! Satutan sinua vielä!! Ed mietti hätääntyneenä, mutta näki kätensä, joka näytti muuttuvan hitaasti. Jokaisella sydämen sykkeellä se tuntui muuttuvan, kun se painoi Kalmaa vastaan. Edward otti ehkä muutaman kireän huohotuksen ja hengähdyksen sekä nielauksen. Sitten muutos alkoi ottaa takaisin ja hän sai kehonsa rasahtelut ja naksahtelut laakkaamaan ja palaamaan takaisin ihmisen luurangoksi.

Hän työnsi Kalman hellästi tällä kertaa kauemmaksi itsestään. "Kaikki hyvin", hän totesi ja pyyhkäisi kosteita kasvojaan. Hän katsoi fergukseen. "Anteeksi että löin, en... Ajattelut ensin", hän totesi ja sitten hän kumautti puoli hellästi Kalmaa käsivarteen. "Äläkä sinä enää koskaan teleporttaa tuolla tavalla... Saatan tosissaan vain räjähtää paikoilleni", Ed mutisi ja nousi ylös, pudistellen vaatteitaan.
Mori
 

Re: Hukka kaveri! || Janni!

ViestiKirjoittaja Janni » 26 Helmi 2016, 22:57

"Hankkikaa huone." Fergus tuhahti kun Kalma päätti mennä halailemaan ystäväänsä ja yritti rauhoittaa tuon. Ed kyllä näytti olevan pahasti niillä rajoilla, että rajähtäisi. Se oikeastaan sai Ferguksen hieman varuilleen, häntä kun ei tässä ja nyt huvittanut ryhtyä painimaan raivohullun pedon kanssa. Kalmastakaan moisessa tilanteessa tuskin olisi paljoa apua, tuo kun oli vain pikkuinen hurtta.
Edward näytti kuitenkin ottavan rauhallisesti ja kykeni hillitsemään itsensä. Fergus hymähti kun nurempi pahoitteli lyömistään. "Olisit lyönyt nyrkillä." Mies vain tokaisi, nostaen kädet puuskaan.
Mies käänsi katseensa Kalmaan, tuijottaen tuota hetken aikaa pohtivasti. "Saanko selitystä sille, miksi päätit hyökätä kimppuuni, juuri kun olin tilannut viskin?" Fergus kysyi.
Janni
 

Re: Hukka kaveri! || Janni!

ViestiKirjoittaja suskari » 29 Helmi 2016, 16:31

Kalma katsoi hiljaa vakavana kuinka Ed oli alkanut jo muuttua. Viisaampi olisi jo päästänyt irti, mutta Kalma luotti Ediin sen verran että ei päästänyt irti miehestä. Välittämättä Ferguksenkaan tokauksesta takanaan. Ed yritti työntää aavekoiraa pois luontaan, mutta Kalma ei siirtynyt milliäkään vaan pysyi lähellä. Ei Ed häntä vahingoittaisi! Ed voittaisi tämän taistelun ja niin tosiaan teki. Lopulta luiden naksahtaelu loppui ja Kalma tunsi kätensä alla kuinka Ed rentoutui. Ed työnsi nyt Kalman pois hellemmin ja Kalma astui omasta tahdostaan taaemmas.
"En epäillyt sitä.." Kalma totesi ja hiljeni kun Ed tapansa mukaan alkoi pahoittelemaan mitä oli tapahtunut ja mitä oli tullut tehtyä. Huoh, joskus tuon pennun pitäisi kovettaa sydäntään ettei nöyrtyisi ketä hyvänsä. Ongelmissa olisi vielä liiallisen kiltteydensä kanssa. Sitten Ferguksen jälkeen tuli aavekoiran vuoro. Ed läppäsi tuntuvasti käsivarteen ja huomautti ettei enään koskaan teleporttaisi tuolla tavalla tai Ed räjähtäisi. Kalma hymähti pahoittelevasti.
"Olen pahoillani... toimin liian hätäisesti." Taas. Pitäisi opetella miettimään mitä tekisi, mutta lihas refleksit olivat vain niin nopeita. Ei pää pysynyt mukana. Fergus taas vaati selitystä mikä oli koiran saannut hyökkäämään suden kimppuun. Kalma kääntyi katsomaan ihmissutta.
"En sulattanut sinun ja Edin välikohtausta, halusin vain vähän kurnuttaa." Kalma totesi virnistäen sudelle, mutta ollakseen ilkeä. Ei, sen sijaan Kalma nosti kätensä Ferguksen suuntaan.
"Sujut.. Ukko?" Kalma kysyi nimitellen Fergusta keksimällään nimellä.
suskari
 

Re: Hukka kaveri! || Janni!

ViestiKirjoittaja Mori » 01 Maalis 2016, 17:33

Fergus ei katsonut hänen läpsäisyään edes lyöntinä. Valitti, että hänen olisi parempi käyttää nykrkkiä. Tuolloin Edward oli vielä hetkellisesti hallinassa tai siis hän oli lempä. Ehti mietti käyttikö nyrkkiä vai ei. Kalma puolestaan pahoitteli olleensa liian äkkipikainen. Siinä vierellä Fergus niin sanottuna kolmantena pyöränä kysyi minkä takia Kalma oli päättänyt hyökätä hänen kimppuunsa. Edward tällöin vain katseki hiljaa ympärilleen, kun miehet keskustelivat siitä, miksi Kalma päätti olla niin äkkipikainen. Jokaisella oli huonot ja hyvät puolet. Ei kaikesta tarvinnut aina pitää.
Ed käänsi kateensa takaisin kaksiokkoa kohti, kun Kalma tarjosi kätään. "Minusta tuntuu Kalma, että olet hänelle viskin velkaa", Edward päätti todeta tähän. Se olisi reilua eikä yksi juoma nyt paljoa maksanut, eihän? Kunhan Fergus ei saisi ideaa vedota siihen, kuinka olisi tästä kaikesta niin loukkaantunut, ettö kiskoisi Kalmalta rahaa. Edward ei katsoisi sellaista peliä.
Mori
 

Re: Hukka kaveri! || Janni!

ViestiKirjoittaja Janni » 01 Maalis 2016, 19:34

"Kurnuttaa." Fergus toisi kulmaansa kohottaen Kalman vastaukseen, vilkaiset Edwardin puoleen. Oliko nyt ollut viisasta kertoa tuolle sisupussille heidän välikohtauksesta sillä hetkellä? Noh minkäs sille nyt mahtoi. Ferguksen katse kääntyi takaisin Kalmaan, tuon ojentaessa hänelle kättään, olivatko he nyt sujut. Tuo vielä nimitteli häntä ukoksi. "Hei, en kutsu sinua enää pikkukaveriksi, joten en ole sinullekaan Ukko." Mies kommentoi kulmiaan kurtistaen
EnneN kuin hän ennätti päättää puristaakko toisen kättä, Ed ehdotti viskiä. Se näytti valaisevan Ferguksen ilmettä. "Ai no hyvä, kiitos Kalma!" Fergus meni jo sanomaan, ennen kuin Kalma ennätti mielipidettään asiaan sanoa. Mies vielä iski kätensä puristämään toisen kättä voimakkaasti, niin kuin kunnon mies.
Janni
 

Re: Hukka kaveri! || Janni!

ViestiKirjoittaja suskari » 02 Maalis 2016, 09:54

"No pitäähän sinulle näyttää että kyllä pienestä koirastakin puhtia löytyy!" Kalma tokaisi Fergukselle, joka ihmetteli koiran ideaa kurnuttamisesta Edille ääneen. Se ei ollut oikea syy, mutta olihan kiva tuoda esille sekin ettei hän mikään pelkuri ollut, vaikka koira olikin. Sitten Fergus käänsi katsettaan aavekoiran suuntaan ja kävi sitten kommentoimaan ettei kutsuisi Kalmaa enää Pikkukaveriksi, eikä Kalmalla ollut enää oikeutta kutsua hukkaa Ukoksi. Kalman ilme venähti.
"Älä viitsi olla noin myrtsi." Kalma kommentoi Ferguksen sanoihin, eikä ehtinyt asiaa sen enempää kommentoimaan kun Ed toi esille että Kalma oli viskin hukalle velkaa. Kalma mulkaisi Edin päälle. Oliko tuo nyt ihan tosissaan!? Hän velkaa tuolle yhden viskin verran.. Okei hän oli, hän oli keskeyttänyt Ferguksen juomiset. Kalma puuskahti ja katsoi kunka ehdotus ainakin kirkasti Ferguksen ilmettä auringon veroiseksi kiitellen aavekoiraa. Hukka jopa puristi miehekkäästi kädestä, johon Kalma vain hymähti hieman irvistyksen sekaisesti. Voi pirun Ed..
"Mutta vain yhden viskin!" Kalma huomautti ja lähti sitten talssimaan takaisin päin mistä tämä seikkailu oli lähtenytkin. Äskeiseen kapakkaan heillä ei ollut enää asiaa, ellei vihaista isäntää niskaan halunnut.

Kalma johdatti kaverinsa sille samalle kapakalle, jossa Fergus ja hän oli tavannut jonkin aikaa sitten. Kalma avasi oven ja odotti Fergusta lyöden hukan käteen ne rahat mitä viski maksoi. Kalma itse meni istumaan pöydälle sillä aikaa nostaen jalkansa pöydälle nojaten laiskan näköisesti selkänojaa vasten.
suskari
 

Re: Hukka kaveri! || Janni!

ViestiKirjoittaja Mori » 02 Maalis 2016, 14:47

Kalma ei ilahtunut hänen ehdotuksestaan toisin kuin Fergus. Koiralta tuli mulkaisu, johon Ed vain pudisteli päätään. Hän antoi viestittää, että oli ihan tosissaan asian suhteen. Vian yksi viski, ei sen suurempaa. Kalma murahti Fergukselle, että se oli vain yksi viski ja siihen Edwardkin nyökkäsi. Kyllä hän pitäisi huolen, että se olisi vain yksi viski. Kolmikko lähti miehekkään käden puristuksen jälkeen talssimaan uuteen kapakkaan. Vanha ei tullut edes kuuloon. Muutama tuoli saatanut mennä ja kaksikon käytös oli ollut sellaista, ettei sinne enää jalalla uskaltanut astua. Ellei välttämättä halunut isännän vihaa niskaansa.
Uusi kappaka tai siis Edwardille uusi kapakka. Kalma iski rahat Fergukselle ja meni pöytään mököttämään. Edward taas näytti hetken pohtivan, menisiko Ferguksen vai Kalman viereen. Hän kun tiesi, että Kalma tulisi vielä antamaan jonkin näköistä huutia hänelle asiasta tai jotain vastaavaa. Ed päätti lopulta vain kävellä Kalman luokse pöytään, koska ei kokenut tarvitsevansa mitään juotavaa. Hän ei harrastanut alkoholijuomia. Ei ole koskaan, ellei ehtoollisviiniä laskettu. Sitäkin niin harvoin ja nyt kirkkoon hän ei menisi edes pakolla.

Jumalaa ei ole hänen maailmassa. Ei koskaan ollut.
Mori
 

Re: Hukka kaveri! || Janni!

ViestiKirjoittaja Janni » 02 Maalis 2016, 15:04

Fergus virnisti Kalman huomattaessa vain yksi viski, ennen kuin tuo päätti lähteä heitä johdattamaan. Nopeasti mies älysi minne he olivat menossa, se oli se samainen kapakka missä hän oli istuskellut aiemmin ja Kalma oli istahtanut hänen seurakseen.
Ferguksen harmiksi Kalma ei ryhtynyt hänelle viskiä suoranaisesti ostamaan, löi vain rahaa käteen. Mies hymähti suunnaten suorinta tietä tiskille, tervehtien baarimikkoa. "Viski." Fergus pyysi, jääden odottelemaa, että hänelle lasillinen täytettäisiin.

Maktsettuaan juoman Kalman rahoilla, kääntyi mies ympäri vilkuillen missä kaksikko kyyhötti. Pöydän nuo olivat nähtävästi löytäneet. Fergus otti matkan varrella viskistään huikan. "Ettekö aio juoda mitään?" Mies kummasteli, vetäen itselleen tuolin alleen.
Janni
 

Re: Hukka kaveri! || Janni!

ViestiKirjoittaja suskari » 23 Maalis 2016, 20:21

Kalma katseli röhnö asennostaan kun Ed tuli hänen kanssaan pöytään istumaan, mutta ei käynnyt mitään sanomaan nuoremmallensa. Sen sijaan Kalman huomio kiinnittyi paikalle taapertavaan Fergukseen, joka hänen maksama tuoppi kädessä, kysyi miksei pöytäseura huolinut juotavaa. Kalma katsoi Fergusta muutaman sekunnin muka loukkaantuneena rahan riistosta, mutta hymähti.
"Olen tällä hetkellä enemmän nälkäinen kuin janoinen." Kalma vastasi Fergukselle ja suoristautui tuolillaan istumaan kunnolla nojautuen pöytään vasten kyynerpäillään. Kalma katseli pöytä tovereitaan, kunnes pysäytti katseensa Fergukseen.
"Millainen lauma sinulla sitten on? Voiko heitä tavata?" Kalma alkoi kyselemään Fergukselta tavanomaisesti omaa uteliaisuuttaan.
"Saanko joskus tulla käymään sinne?" Kalma kyseli uteliaana Fergukselta. Tietenkin Kalmaa kiinnosti uudet tuttavuudet, kuten aina, ja no Fergus ei ollut mikään poikkeus vaikka olikin osoittanut pieni muotoiseksi kusipääksi. Mutta oli siedettävä sellainen, edes jollakin tavalla.
"Ja nyt et sano etten saa vaikka vähän näykkäsin." Kalma naurahti. Ei isoa miestä pieni purema voinnut satuttaa, etenkään Ferguksen ulkonäöllä. Sen verta karskin näköinen kaveri oli.. ja arpinen.
suskari
 

EdellinenSeuraava

Paluu Pimeäpaikka

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron