Hukka kaveri! || Janni!

[Mori]

Ace oli kolmikkoa vastassa ja jota Edward tervehti kohteliaasti. Hän tiesi haltian olevan aika kohtelias, vaikkei hän tuota niinkään tuntenut. Ace kävi kyselemään missä Alfa oli iltansa viettänyt ja siihen tuo vastasi takertumalla kuin takiainen Kalman kaulaan, että kapakassahan sitä oltiin kipattu viskiä. Kalma tätä alkoi sitten puolustelemaan. Kutsui anteeksipyynnöksimitä se oli alkujaankin ollut. Edward ei niinkään puuttunut keskusteluun, sillä hänestä tuntui turhalta edes aloittaa selittämään erinäisiä yksityiskhtia, jotka eivät niinkään kiinnostaisi ketään.
Kalma ainakin nautti olostaan, kun tuota taas kutsuttiin pikkukaveriksi. Se ehkä sai Edwardin tuntemaan pientä mustasukkaisuutta.Kalma oli kuitenkin hänen harvinainen ja hyvin läheinen ystävänsä. Ei sellaisia saanut pidettyä helpolla, elleivät nuo todella tahtonet häneen kiinnittyä niin kuin Kalma oli tehnyt. Tuo koira oli tullut hänen elämäänsä ja anastanut osan siitä itselleen. Kalma esitteli itsensä ja Edward katseli Fergusta. Tuo näytti muistuttelevan Acelle kuka hän taas olikaan. Väänsi hänen nimeään miten sattuija tietystikohteliaasti haltia sitähieman korjasi alfalleen.Edward hymähti pienen hmyyn kera.

Fergus näytti kovasti siltä, ettei kovin kauaa pysyisi pystyssä. Hän oli jo menossa ottamaan alfasta kiinni, mutta Ace näytti olevan astetta nopeampi ja tarttunut jo miehen kainaloon. Näemmä Edward vain jäi taka-alallekatselemaan kolmikon touhuja. He lähtivät sisälle. Oikein hienoja paikkoja sieltä löytyikin. Joku istuin, suuri kartta, kirjasto jne. Edward ei ihan kaikkea ehtinyt katsella uteliaana, kun muu porukka talssi kauempana.
Edward saavuttikolmikon kuullaksee, että Kalma pyysi yö sijaa. Olihan se totta, ettei toisen silmät valoa kestäneet. Kalma myös kysyi hänen puolestaan, että hänkin voisi jäädä? Edward pienesti ilahtui ajatuksesta. "Jos se vain sopii?" tietysti hän ymmärtäisi, jos Fergus ei häntä luolaansa halunnut.

[Janni]

Joukkio pääsi aina makuukammareihin asti ja Fergus laskettiin tämän omaan taljojen ja tyynyjen sekaiseen vuoteeseen. Mies kääntyi mielissään selälleen, hymisten tyytyväisenä päästessään makuulle. Kalma päätti udella voisiko tuo jäädä yön yli tai tarkalleen päiväksikin, jotain ongelmia tuolla oli auringon kanssa. "Mitäh, oletko vampyyrikihin kaiken lisäksi?" Alfa kummasteli nostaen vain päätään nähdäkseen kolmikon.

"Mutta kyllä jääkää, vaikkah loppuelämksi hi hi hi." Fergus kuitenkin vastasi hölmönä hihitellen, tarjoten Edillekin yösijan kun Kalma sitäkin oli udellut. "Minä käyn siis laittamassa teille vuoteet valmiiksi." Ace totesi kohteliaasti, mutta ennen kuin ennätti astua huoneesta ulos astui ovelle unisen näköinen nuorukainen, joka hieroi unisia silmiään. "Mmh... mitä täällä mesotaan?" Rafe mutisi, mutta huomasi pian kaksi vierasta. "Ah... um..." Tämä kävi sopertamaan. "Rafe! Huomenta." Alfa toivotti vaikka olihan vielä aamuyö. "H-hei." Nuorukainen tervehti kaksikkoa, katseen viivahtaessa Edissä vähän pitempään. "Edwardin muistat varmaan ja tässä on Kalma." Ace päätti esitellä kaksikon.

[suskari]

"Eh!?... En ole.. silmäni vain eivät kestä päivänvaloa." Kalma yritti selittää känniselle alfalle ettei ollut vampyyri vaan hänen silmänsä eivät kestäneet päivän valoa. Aivan kuten ihmiset eivät nähneet pimeässä mitään, niin ei Kalma nähnyt päivällä mitään toisin kuin pimeässä. Silloin hänen näkönsä oli huipussaan. Hämärässäkin Kalma pystyi olemaan, mutta ei kirkkaassa auringon paisteessa.
"Sillä ei ole mitään tekemistä vampyyrien kanssa." Kalma lisäsi hieman hymähtäen.

Kalma hieman vakavoitui kun Fergus humaltuneena sanoi että he saisivat jäädä vaikka koko loppu elämäksi tänne sudenluolaan. Tiedä sitten oliko mies tosissaan vai ei, mutta tuskin hukkanen oli ihan tosissaan ideansa suhteen. Humaltunut kuin oli. "Kiitos, mutta yksi päivä riittää minulle." Kalma vastasi hymähtäen ja kääntyi katsomaan Acea, joka ilmoitti laittavansa huoneet valmiiksi, mutta ennenkuin poistui huoneesta paikalle tuli uusi henkilö hyvi unisena. Fergus toivottelikin jo huomenet ja esitteli aran oloisen nuorukaisen Rafeksi. Aivan, tämäkö oli se arin näistä kaikista hukkasista jonka Fergus oli muuttanut? Kalma katseli eriparisilla silmillään nuorukaista läpi katseellaan kun tuo tervehti heitä ja Ace jo esittelikin jo heidät. Kalma veti kasvoillensa hymyn.
"Ilo tutustua, vaikka tuo kännikala jo kertoikin sinusta Rafe." Kalma kertoi virnuillen. "Mutta älä suotta pelkää ei tässä puremassa olla!" Kalma selitteli ja nappasi pelkurimaisen miehen kainaloonsa ystävällisellä eleellä, tai Kalmalta se oli ystävällinen. Samalla Kalma pörrötti miehen hiuksia ja päästi irti. Okei tässä olisi toinen, jonka hän kouluttaisi mieheksi.. kuten oli Edille tehnyt!
"Oletteko muuten Edin kanssa sukua? Näytätte samoilta.. ja teissä on paljon samaa." Kalma kyseli ja pohti muistellen kuinka Ed oli myös ollut melkoinen nössykkä, mutta ei ehkä näin arka puhumaan.

[Mori]

Kalma joutui selittämään humalaiselle alfalle miksei voinut mennä ulos päiväsaikaan. Edward ei ole koskaan oikeastaan kysynyt toiselta, miten tuosta tuli sellainen "yöeläjä". Nyt kun se oli tullut puheeksi hänen teki mieli kysyä. Asia kuitenkin jätettiin myöhemmäksi.
Fergus suhtautui yllättävän positiivisesti hänenkin jäämisen suhteen. Ehkä se oli alkoholi ja sen tekemä hyvä olo. Noh, kerta hän oli saanut luvan, hän otti sen vastaan. hän ei aikoisi jättää Kalmaa yksinään ihmissusilauman keskelle. Ties mitä koiraparalle voisi tapahtua. Fergus vitsaili myös, että he voisivat vaikka jäädä loppuelämäkseen. Ed hymähti siihen vain. Hän ei voisi jäädä. Hän olisi kaikille vain liian vaarallinen, olivat nuo sitten omia sukulaisia tai eivät. Ace ilmoitti menevänsä laittamaan kaksi vuodetta valmiiksi ja kipitti haltioille tyypillisellä, elegantilla tyylillään. Samaan aikaan Rafe astui sisään unisena. Väsynyt tervehdys tai enemmäkin mumina kuului nuorukaisen suusta. Ace sen sijaan päätti esitellä tuon Kalmalle ja Kalma vastasi siihen oikein iloisella ja pirteällä tavallaan. Ehkä vähän liian innokkaalla ja tungettelevalla. Niin kuin aina, oudolla tavallaan.
Ei siis ihme, jos Rafe hieman säikähti miehen käsittelyä. "Kalma, en ole varma pitääkö hän sinun käsittelystäsi niinkään paljon", Edward huomautti kohteliaasti laskin kätensä toverinsa olalle. Hän myös siinä nopeasti vain sanoi hei Rafelle. "Älä pelkää Rafe. Kalmalla on vähän oma tyyli tervehtiä. Jos haluat kuulla, hän tervehti minua nuollen jalkojani", Edward kuiskasi nopeasti nuorukaiselle ja virnisti.

Sittenpä Kalma letkautti aika ison kysymyksen ja typerän sellaisen. Tuo kysyi oliko Edward ja Rafe sukua toisilleen. Muistuttivat toisiaan niin paljon. Hetkellisesti ihmissuden kasvoilla käväisi ilme, jota ei pystynyt tulkitsemaan miksikään nimelliseksi tunteeksi. "Emme ole", hän vastasi jyrkästi ennen kuin Rafe jotain mussuttaisi väliin. He eivät ollet sukua kuin kirouksen kautta. Eivät millään tyylillä ja parempi niin. Jos Rafe olisi hänelle ollut sukua olisi tuo varmasti kantanut suurtakin kaunaa siitä, mitä hän oli tehnyt. Eikä Edward halunnut kenenkään hänen entisen kyläläisensä asukeista olevan elossa tai silloin paikalla todistamassa sitä verilöylyä. Parempi niin, ettei kukaan tiennyt. Parempi niin, ettei kukaan ollut elossa. Ajatukset tuntuivat sekavilta ja miehen kasvoille piirtyi hieman surullinen ja pettynyt ilme.
Se ilme katsoi Kalmaan. Kertoi, että mies olisi ehkä olettanut hieman parempaa arviointia. Pettymys Kalmaa kohtaan sai ihmissuden muuttumaan sillä sekunnilla susi muotoonsa. Ruskea susi pujahti Kalman ja Rafen ohitse aina Acen rinnalle, kadoten nopeasti kauemmaksi tilanteesta. Sellaisen kanssa kuin sukulaisten kanssa ei leikitty Edwardin lähellä. Kaikki ne haavat tuntuivat repeytyvän.

Ihmissusi jolkotti huoneesta huoneeseen ja saapui lopulta sen ihme istuimen luokse. Susi löntysti sen puoleen, niin että jäi piiloon asettuessaan makaamaan ja ajattelemaan syntejä syviä.

[Janni]

Rafe älähti pelästyessään Kalman turhankin ystävällistä tervehdystä. Nuorukainen ie kuitenkaan pyristellyt vastaan, ei oikeastaan uskaltanut. Tämä vilkaisi Edin puoleen, joka yritti hillitä toverinsä innokkuutta ja kuiskasipa ilmeisesti lohdutukseksi tarkoitettuja sanoja. Jalkojen nuolemisen kuuleminen sai Rafen vilkaisemaan Kalmaa sivusilmällään, toivoen pääsevänsä pian irti tuon otteesta.
"Älkääh nyt liian tuttavallisiksih käykö minun huoneessanih." Fergus mutisi sängyltä, makuuasento näytti pikku hiljaa tekevän miehestä unisen. Rafe edelleen silmäili Kalmaa oudoksuen ja hilajisena kun tuo kävi vertailemaan häntä Ediin, joka yllättäen muuttui varsin vakavaksi. Nuorukainen astui syrjään kun tunnelma tuntui laskeneen niin yllättäen ja näyttipä mies muuttavan muotoaankin jostain syystä, saaden nuorenmihen perääntymään. Susi kuitenkin luikahti huoneesta ulos ja Acen ohi, joka katseli ihmeksyen ruskeaturkin perään, mutta jatkoi kuitenkin askeliaan käytävää pitkin laittaakseen vuoteet valmiiksi vieraille.

Sillä välin Rafe silmäili oven suuntaan ja siitä Kalmaan, eikä osannut oikein sanoa mitään. Ferguskin kaiken kukkuraksi näytti viimein sammuneen vuoteeseensa. "Um... Hyvää yötä." Nuorukainen lopulta totesi, lähtien astelemaan omaa huonettaan kohti.

[suskari]

Kalma katsoi Ediä, joka kävi torumaan aavekoiraa liian innokkaasta tervehdyksestä ja katsoi sitten Rafea. Poika raukka näytti säikähtäneeltä ja hieman noh yllättyneeltä kun Kalma lähes syliin tunki heti ensinmäisenä. "Anteeksi.." Kalma pahoitteli samalla kun päästi irti Rafesta ja Ed laski oman kätensä aavekoiran olalle, siinä samalla kun tervehti Rafea kertoen sen hassun hauskan kohtaamisen kun hän ja Ed kohtasivat ensinmäistä kertaa.. nuolemalla ihmishukan jalkoja. Kalma läppäsi Ediä kevyesti niskaan muka niin loukkaantuneen näköisenä, mutta naurahti sitten vilkaisten Ferguksen suuntaan, joka manaili humalassa liian läheisestä tuttavallisuudesta. Johan täällä oltiin paljon vastaa hänen ystävällisyyttään! Kalma kuitenkin vain hymähti alfan kommentille.. ja sitten siintä lähtikin kaunis tunnelman lasku. Kalma oli jälleen kerran ollut liian suulas, eikä miettinyt mitä suustaan olikaan päästänyt. Edin äänensävy oli jotakin sellaista että se sattui ja oli selvästi loukkaantunut mitä Kalma oli juuri tyhmyyttään päästänyt suustaan. Kalma ja Ed katsoivat toisiaan sen hetken Kalman tuntien loukkaantumisen Edissä ja no itsensä tyhmäksi idiootiksi, katuen sitä mitä oli tullut sanottua. Ed kuitenkin karkasi tilanteesta ennenkuin Kalma ehti mitään sanomaan. Kuten kaikki muutkin koko huoneesta, jopa Fergus oli sammunut sängylle untenmaille. Kalma huokasi yksinäisyydessään ja ennen lähtöään vielä peitteli nukkuvan alfan lämpimän taljan alle, ennenkuin itse poistui huoneesta muuttuen koiraksi.

Kalma jolkotteli käytävällä, jolloin ainoastaan Ace tuli vastaan käytävällä kertoen sänkyjen olevan valmiita. Kalma nyökkäsi ja kyseli oliko haltia nähnyt Ediä, joka kertoi ruskeaturkin jolkotelleen ainakin makuutilojen ohi. Kalma kiitti haltiaa ja lähti jolkottamaan käytäviä pitkin aina patsaan luoksen, jossa Ed makasikin piilossa. Kalma katsoi hetken Ediä hiljaa, kunnes uskaltautui istahtamaan Edin vierelle koiramuotoisena.
"Anteeksi..." Kalma sanoi heti ensinmäisenä ja katsoi vierellään makaavaa sutta. "En ajatellut mitä sanoin, kuten en koskaan." Kalma naurahti pienesti. "Mutta tiedät varmasti etten tarkoittanut sitä?" Kalma kysyi ja odotti sudelta jotakin elettä. Enemmän sitä myöntävää, ei Ed voinnut tuollaisen takia häntä seinälle nostaa. Vai voiko? Kalma kuitenkin uskoi ettei. Kalma istui siinä vielä hetken Edin kanssa, kunnes lopulta itsekkin lähti kohti vartavasten tehtyä sänkyä.

Kalma nukkui, luonnollisesti, koko päivän täydessä unessa kunnes mies muotoinen aavekoira heräsi venytellen jäseniään ja nousi istumaan katsellen ympärillensä. Ah, niin hän oli Ferguksen luona.. Kalma veti taljan syrjään päältään ja veti housut jalkaansa, jolloin mies sitten lähti etsimään Ediä josko tuo olisi rauhoittunut. Vatsakin huusi ruokaa, mutta nojaa hän ehtisi syömään kyllä. Fergus varmaan tajoaisi, ellei pitäisi lähteä ite metsälle.

[Mori]

Ruskean puhuva susi makasi patsaiden piilossa, kun koiran tassujen pieni sipsuttava ääni kuului vasten temppelin kylmää lattiaa. Susi laski korvansa luimuun, kun koira ilmestyi esiin ja alkoi pahoittelemaan. Kalma sanoi, ettei ajattelut silloin mitä oli tullut sanottua. Mitä oli päästänyt suustaan. Edward murahti siihen ja suden häntä heilahti ylös ja laski maahan. Tuo ei kuitenkaan mitään muuta kamalasti tehnyt. Enemmänkin tuijotti koiraa edessään suurilla vihreillä silmillään. Tämä kait oli ensimmäinen kerta kun Edward oli hieman ottanut tunteisiinsa. Hieman.
Hänen menneisyytensä kanssa ei olut leikkiminen. Vaikka siitä vitsailisikin kuka tahansa ystävä, se ei ollut hänelle vitsi. Edward oli murhaaja, hirviö ja oli ollut lähellä surmata itsensä siinä tilassaan. Hän olisi tahtonut vain pästä pois, helpottaa oloaan ikuisesti, mutta niin se ei käynyt. Hänen tulisikin kärsiä, elää ja kärsiä. Susi murahti uudestaan, kun Kalma totesi hänen tietävän, ettei tuo nyt tarkoittanut sitä mitä oli sanonut. Tietysti Edward tiesi, mutta asia vain oli niin ja näin. Hän oli mikä oli. Ei hän mikään aatelinen nirppanokka ollut, eikä hän vetänyt herneitä nenään, mutta asia vain oli saanut hänen olonsa pahaksi. Se sattui. Ei hän syyttänyt sinällään Kalmaa, tuo vain oli antanut avain sanoja. Menneestä.

Kalma jolkotteli pian pois ja Edward vain jäi siihen, vasten kylmää lattiiaa miettimään. Muistelemaan sitä yötä ja niitä tunteita mitä oli herännyt tuntemaan nähtyään ensimmäistä kertaa elämässään niin paljon verta itsensä päällä.
Päivä koitti ja Edward nukkui osan päivästä, mutta myöhään iltapäivään menessä hän oli herännyt. Sijattua huonetta ei oltu käytetty, josta ihmissusi oli käynyt pahoittelemaan Acelle. Hänen oli vain saatava hetki hiljaisuutta ja mietintä aikaa. Ei se koskaan helppoa ollut. Ei sellaisesta teosta kahdessa vuodessa muutenkaan parannuttu. Edward nojasi käytävän seinää vasten ja katsoi hopeista kolikkoa, joka lepäsi nahan päällä hänen kämmenensä päällä. Mies oli ajatuksissaan ja käänteli nahan avulla kolikkoa. Siinä tuo jumalaisen tuskallinen metalli ei sattunut, aivan kuten hänen sisäiset haavansakin. Kerran kun menisi lähelle sattui niin turkasen paljon. Ihmsissusi hätkähti siihen, että hänen sormensa sinkosivat kauemmaksi kolikosta, kun hän oli ryittänyt ajatuksissaan koskea sitä. Kuuma ja jomottava tunne tuntui hänen sormen päissään. Samaan aikaa alkoi kuulua askelia ja mies piilotti kolikon rahapussiinsa ja veti pienesti palaneet sormensa selkänsä taakse.

[Janni]

Vaikerrusta, pitkää valittavaa pahoinvoivaa vaikerrusta. Päätä särki julmattomasti, vatassa polttelevasta huonosta olosta puhumattakaan. Krapula, niinpä tietenkin. Kaksikon edestä juominen oli ollut huono idea. Jotenkin hän nähtävästi oli päässyt kotiin asti, ei hän tarkalleen muistanut ja samapa tuo, ei hän kyennyt nyt miettimään yhtikäs mitään. Ainoa asia mitä hän nyt halusi oli helpotusta tähän kurjaan oloon.
Kääntyen kankeasti kyljelleen ja siitä istumaan vuoteen reunalle. Fergus joutui vetämään hekeä, ennen kuin uskaltautui nousemaan ylös. Suu täytyi äkisti peittää, ettei vatsan sisältö nopusut tässä ylös. Voi miksi ulko-ovien täytyi olla niin pirun kaukana? Ripeästi Fergus nousi vuoteestaan ja lähti edelleen suutansa peittäen astelemaan heikkona käytävää pitkin.

Keittiön ohi kulkiessaan Ace huomasi heränneen alfan. "Tarvitsetko sankkoa... hei Fergus?" Haltia yritti miehen perään huudella, mutta tuo oli jo kadonnut käytävään. Vaikertaen hiljaa itsekseen ja seinästä tukea ottaen mies asteli hämärässä käytävässä eteenpäin, melkein kompuroiden johonkin. "Ach..!" Fergus älähti, pitäen kuitenkin tasapainonsa ja katsahti käytävän seinää vasten istuskelevaan Ediin. "Ed... mitä helvet-?" Mies ähkäisi, mutta joutui peittään suunsa äkisti. Se ei kuitenkaan enää ylös noussutta vatsan sisältöä estänyt, turskahti vain ikävästi sormien välistä, pakottaen miehen alas polvilleen.

[suskari]

Kalmalla ei ollut kiire kun rattoisasti venytellen saapui lopulta keittiöön jossa oli Ace, jolle aavekoira toivotti hymyillen huomenet ja kyseli missä muut olivat. Haltia kertoi että Fergus oli mennyt tästä hetki sitten pahoinvoivan näköisenä ja Kalmalle tungettiin ämpäriä, joka pitäisi alfalle viedä. Ettei oksentaisi temppelin lattioita siivous kuntoon. Kukaan ei halunnut siivota oksennuksia. Kalma mutristi suutaan, mutta nyökkäsi kirmaten ulos keittiöstä etsimään sitä kännikalaa. Pian jostakin kuuluikin äkäinen ärähdys ja Kalma noh kirjaimellisesti vain ilmestyi paikalle äyskärinsä kanssa ja tunki sen Ferguksen alle, että siihen saisi oksentaa. Kalma taputteli alfan selkää.
"Olisit oksentanut siihen aikaisemmin." Kalma tuhahti ja katsoi lattialla istuvaa Ediä. "Huomenta! Valmis lähtemään?" Kalma kyseli Ediltä joko tuo oli valmis lähtemään kotia päin. Sääli vain että Edin koti oli no vähän joka paikassa kun metsässä asui.
"Ah! Haittaako jos syön täällä ensin ennenkuin lähden?" Kalma kysyi kääntyen Ferguksen suuntaan kysymään saisiko jäädä aamupalalle, ennenkuin matka tästä jatkuisi kotipuoleen.

[Mori]

Nuo askeleet kuuluivat Fergukselle. Ne tosin olivat hieman haparoita askelia ja ehkä hätäisiäkin. Ihmissusi oli jo melkein nousemassa pystyyn, mutta hän yllättyi ehkä hieman. Ferguskin yllättyi, mutta ei saanut viimeisteltyä kiroiluaan vaan oksensi kädelleen. Tuolloin mies nousi ylös ja yritti tulla auttamaan pahoinvoivaa miestä. "Siitä sen saa, kun juot itsesi kaatokänniin", hän totesi. hän oli koskemassa jo miestä, mutta silloin Kalma vain tupsahti paikalle ämpärin kanssa. Edward hätkähti, voisi se varmaan juostakin paikalle, mutta nojaa. Oli parempi, että Fergus saisi ämpärin pikaisesti alleen. Kalma siinä alkoi sitten taputtelemaan alfaa selkään ja sättimään tuota ämpärin käytöstä ja ensimmäisellä kerralla.
Kalma vilkaisi Edwardiin, joka oli nyt kyykyssä ja sai hyvät huomenet toiselta. Kalma kysele oikein innokaasti josko hän olisi valmis jatkamaan matkaansa. Edward nyökkäsi vain, mutta silloin Kalma myös toi esiin, että oli hyvin nälkäinen. Ruuasta tulikin mieleen, ettei Ed itsekään ollut syönyt. Toisaalta hän voisi kyllä mieluusti lähteä tästä kolkosta ja kylmästä tempelistä hakemaan ruokaa.

"Minä voin hakea ihan tuoretta lihaa. Olemmehan me vieraita, mutta minun on tosiaan päästä haukkaamaan happea", Edward sanoi siihen väliin ja taputti Fergusta heleästi olalle ja nousi ylös. Hän nyökkäsi vain Kalmalle. "Odota sinä vaikka täällä, niin käyn hakemassa jotain tuolta ulkoa", hän sanoi ja huitaisi taakseen. Kädessä vilahti pienet palovammat, mutta se oli niin nopeaa, ettei sitä varmaan tässä tilanteessa kukaan huomannut. Edward lähti sittemin kuuntelematta kenenkään vastoin vängertämistä ulos ja siitä metsälle. Hän voisi mennä ja metsästää hieman ylimääräistä. Pahoitella vielä sitä yhtä ylimääräistä vuodetta ja kiitellä "yösijasta".
Taivas oli tumma ja pilvet peittivät osan hämärtyvästä illasta. Iltaa se vielä oli, mutta kun Edward oli pääasyt metsälle jalan hän huomasi jotain päänsä yläpuolella. Se ei ollut mitään elävää, mutta se sai miehen pelästymään ensikertaa elämässään. Pilvien takaa paljastui kirkas täysikuu ja se jos mikä sai pian ihmissuden muuttumaan. Ihmissuden muotoon Edward otti muotonsa ja ihmissusi vilkaisi hieman epäuskoisena ylös, mutta sitten hän katsoi taakseen. Kalma.

Se koira olisi helkkarin isossa pulassa keskellä ihmissusilaumaa. Ne muuttuisivat ja hän oli täysin unohtanut täysikuun. Ed lähti hetkessä juoksemaan takaisin päin.

[Janni]

Fergus oli jotain örveltänyt hyväksyvästi oksentelunsa lomasta Kalmalle, kuin myös Edille käydä metsällä. Saatuaan tarpeeksi vatsansa sisältöä ulos, oli mies lähtenyt Kalman kanssa takaisin keittiön puollelle, jotta tuo ainakin sai jotain syödäkseen. Miehelle itselleen kun ei oikein maistunut. Tosin eihän se mikään aamiainenkaan ollut, olihan päivä ilmeisesti myöhäisen iltapäivän nurkilla. Siinä pöydän ääressä rupatellessa alfa alkoi tuntea olonsa hieman paremmaksi ja järkikin alkoi luistaa hiljakseen.
Ace pyysi lopulta Fergusta sivummalle, kun alfa alkoi näyttää olevan paremmassa kunnossa. "Muistat kai mikä yö tänään on?" Haltia puhui hiljaa, heidän siinä makuukamareiden käytävässä keskustellessa. Susimies tuijotti toista hetkenaikaa, kunnes tämän kasvot valaistuivat. "Helvetti..." Mies henkäisi, mutta asteen huvittuneisuuttaan äänessä. "Fergus." Haltia kuulosti vakavalta ja noh olihan tilanne oikeasti varsin vakava. "Ei huolta hän on aavekoira mikä lie, tuskin me pystymme häntä vahingoittamaan." Alfa selitti ja vähätteli koko hommaa. Hän oli tyystin unohtanut täydenkuun, tai oikeastaan oli hän sen vielä eilen muistanut, ennen kuin oli juonut itsensä känniin.
"Tuota, mitä kello on?" Fergus kysyi, hän kun oli nukkunut varsin myöhään. "Viimeksi kun kävin ulkona, aurinko oli alkanut jo laskea." Mies selitti, edelleen pientä huolta äänessään. "Milloin kävit viimneksi ulkona?" Alfa kysyi kulmiaan kurtistaen. "Kolmisen tuntia sitten."

"Hahaa noniin! Nyt sitten lähdemme porukalla ulkoilemaan!" Fergus astui kiireesti käytävästä takaisin keittiön puolelle. Rafe taisi olla jo ulkona Lorelai kanssa odottamassa etuajassa niinkuin tavallista. Tosin asiansa ilmoitettuaan tunsi mies jysähdyksen iskevän rintakehään varsin yllättäen, kuin jokin pursituisi varsin kivuleaasti sisuskalujen ympärille. "Ach- Aha...ha...ha... Kalma..." Alfa kähähti sekoittaen kouristelunsa väkinäiseen nauruun. "Ei... huolta... eihän?" Sen enempää Fergus ei ehtinyt sanomaan, kun huoneen täytti irstas luiden rasahtelu ja epämääräinen murina, kun kaksi miestä vääntelehtivät kivuliaan näköisen muutoksen alla. Turrki peitti koko ruumiin ja leveä virne vääristyi petomaiseksi irvistelyksi.

//Oletan et Ed lähti metsälle ja oli sen verran aikaa poiset ehti tulla ilta? Ja sori tähän tuli pikku muutos mori, ku aloin kirjottaa sita nappaamis juttua ja tajusin kuinka ilkee Fergus siinä on, et se alko oleen jopa liian ilkee, ettei se oikein sopinu enää Ferguksen luonteeseen, nii tää muuttu vähä tälleen :D //

[suskari]

Edward päätti sitten olla se joka lähtisi hakemaan ruokaa vähän jokaiselle ja Kalma oli tulossa mukaan kun Ed sanoi että aavekoira saisi nyt jäädä tänne. Kalma näytti harmistuneelta. "Joo saat varmasti takaisin tullessasi koirakeittoa!" Kalma vitsaili enemmän ja vähemmän tosissaan kun Ed sitten jo lähtikin menemään, kadoten temppelien ovista ulos ja no Kalma jäi Ferguksen kanssa siihen patsaan luokse nököttämään siihen asti kunnes alfa sai itsensä ylös. Kalma hieman yllättyi kun Fergus lähti tarjoamaan hänelle aamiaista keittöstä, mutta ei aavekoira siintä kieltäytynyt vaan seurasi kaikessa rauhassa alfaa aina keittiöön asti. Fergus tarjosi vieraallensa syötävää ja juostavaa siinä ohessa kun kaksikko jutteli niitä näitä turhuuksia alkoi Kalma tuntemaan itsensä rennommaksi ihmissusien keskuudessa. Hän alkoi jopa uudestaan arvostamaan Ferguksen luonnetta, vaikka miehellä tuntui olevan hieman kieroutunut huumorin taju. Silti, miehen kanssa tuli toimeen. Ace kuitenkin keskeytti alfan ja vieraan keskustelun pyytäen Fergusta sivummalle juttelemaan. Kalma ei sitä ihmetellyt vaan popsi aamupalastaan niitä viimeisiä paloja joita oli jäljellä kuuntelematta kaksikkoa. Johtajan juttuja kuitenkin.

Fergus tuli pian takaisin ja Kalma kohotti katseensa mieheen, joka näytti tuskaiselta. Kalma ajatteli sen johtuvan miehen krapulasta. "Onko kaikki hyvin?" Kalma kysyi ja nousi tuolilta tullakseen Ferguksen avuksi, mutta pysähtyi kun mies lausui hänen nimensä nauraen.. kysen oliko hätää. Hänellä? Ei.. miksi olisi? Kalman silmät kuitenkin laajenivat kun Ferguksen luut alkoivat rutisemaan ja mies murisi kuin eläin konsanaan. Kalma tunsi kuinka hänen sydämmensä oli hypätä kurkkuun asti kun Kalma perääntyi askeleen jos toisenkin kauemmas muutostaan tekevästä alfasta. Kalma ei jäännyt miettimään vaan kääntyi kannoillensa juostakseen ulos keittiöstä.

[Mori]

Sydän takoi vielä täysjärkisen ja ihmismielen valtaamassa ihmissusikehossa. Täysin nelijalkaiseksi tuo oli muutunut ja lähtenyt juoksemaan. Matkaakin oli jo sen verran saatu tehtyä, ettei palaaminen mitään pikaista ollut, vaikka Edward yritti kaikin voimin. Lihakset ja jalkojen askeleet tuntuivat kauhovan voimaa maasta sekä työntävän suden kiitävään juoksuun. Sitä paitsi täysikuu teki ihmissudesta vahvemman, voimakkaamman ja ärsyttävän olennon tappaa.
Kieli roikkui jo pitkällä suden suussa, kun sen metsän vihreät silmät tuijottivat eteen päin. Edward ei aikonut hukata aikaansa pienten oksien väistelemiseen, joten se rikkoi juoksullaan monen monta puun pientä oksaa. Tassujen anturoista maahan jäi sudelle ominaisia jälkiä, mutta ne tuntuivat olevan myös hyvin painautuneita sekä vauhdikaita. Ruskea turkki oli lähes vasten ihoa, kun vauhti pakotti sen virtaviivaiseen muotoon. Kehon jokainen lihas teki työtä käskettyä ja ihmissusi saapui pian päämääräänsä. Temppeli oli edelleen paikoillaan laakson pohjalla, jonne ruskea susi lähti juoksemaan.

Harmillista vain oli se, ettei sisälle vain päästy niin helposti. Edward joutui hieman hidastamaan, kun vastaan asettui kaksi täysin täysikuun lumoissa olevaa ihmissutta. Selkeästi nuo olivat Lorelai sekä Rafe. Edward ei aikonut kuitenkaan taistella heitä vastaan. Ei hänellä ollut aikaa, joten susi otti kaksijalkaisen muotonsa. Asettui kahdelle jalalle ja ärisi uhkaavasti kaksikolle. Hän tahtoi vain sisään ja saada Kalman pois Ferguksen luolta. Toisaalta tuo kyllä oli aavekoira sekä osasi teleportata, mutta joskus tuo oli hyvin typerä aavekoira.
Edward syöksyi ensimmäisenä Rafen kimppuun, pyysi mielessään anteeksi ja sysäsi nuorempansa syvälle tajuttomuuden tienoille. Lorelai taas ei ollut niin helppo vastus. Hän ei tahtonut satuttaa naarasta, mutta mitä sille voi, kun ihmissusi ei koskaan ollut oma itsensä. Joskus Edwardista kyllä tuntui, että nainen tahtoi ihan oikeastikin hakata häntä Ferguksen takia. Edward näytti naiselle kuitenkin kaapi paikan ja nopein liikkein taltutti tämän. Ihmissusi syöksyi temppelin syvyyteen kuunnellen tarkaavaisena ärjyntää ja ääniä, jotka kaikuivat vasten temppelin kivisiä seiniä.

//:D Juu oletuksesi oli oikeassa ja ei se mitään, että se kääntyi näin XD Tajusin iteki, ettei se nyt niin voi tehdä, että lähetimpä Edwardin sit vaan metälle//

[Janni]

Kalma sai vain karvan verran etumatkaa, kun kaksi täysikasvuita ja joukon vahvinta ihmissutta olivat käyneet muutoksensa loppuun. Molemmat käännähtivät kannoillaan innostuen pakenevan saaliin nähdessään. Ace oli käytävän suuta lähempänä joten tuo syöksähti miehen perään käytävään, alfan seuratessa viivana perästä.
Mustavalkoturkkinen uros saavutti pinempänsä käytävän suulla, joka johti hämärään kirjastoon. Tämä yritti tönäistä saalis isoilla tassuillaan maahan ja iskeä kyntensä miehen selkään pitääkseen tuon aloillaan, sillä välin kun harmaaturkkinen hidasti vauhtiaan ja ärisi tyytyväisyyttään.

Ace ei lähtenyt puremaan taikka tappamaan saalista, tuo kyllä oli täydenkuun alainen, mutta siitäkin huolimatta lojaali alfansa seuraaja, joka oli ainoa joka sai saaliin kohtalosta päättää. Oli Kalma sitten napattu tai ei, sitä kaksikko yritti tehdä kirjaston keskellä, välittämättä siitä kaatuiko raskaita hyllyjä kumoon kissa hiiri leikin tiimellyksessä, tai tämä taisi olla susi koira leikkiä enemmänkin.

[suskari]

Kalman kurottama etumatka oli hyvin minimaallinen kun aavekoira jo kuuli takanaan kuuluvat raskaat tassut ja kynnet vasten kivistä lattiaa, eikä mennyt kuin toinen hetki kun kuolaturvat olivat jo perässä kiinni. Kalma vilkasi olkansa yli juostessaan ja näki mustavalkoisen saavuttavan itseään. Kalma niin kirosi, kirosi niin helvetin kovaa. Miksi Edin piti juuri nyt lähteä metsälle!? Miksei KUKAAN muistanut täysikuuta!? Kalma kaarsi kirjastoon johtavalle käytävälle verenhimoiset pedot perässään ja ehti vain kirjaston saliin asti kun tunsi kuinka suuri käpälä osui kylkeen ja sitten se oli lentoa. Kalma iskeytyi helposti voimasta lattialle pidellen kylkeään kun yritti päästä ylös, hitaasti kontallensa kun tunsi painoa selkänsä päällä. Terävät kynnet alkoivat uppoamaan hitaasti selkälihan läpi, mutta Kalma oli ovelampi: Kalma teleporttasi hätäisesti muutaman metrin päähän ja kampesi itseään ylös lattialta.. vain saadakseen pedot uudestaan itsensä kimppuun. Siinä sitten alkoi kirjaimellinen kissa ja hiiri leikki. Kalmaa ei päästetty ulos kirjastosta ja Kalma yritti parhaansa mukaan pitää väliä pedoista parhaansa mukaan teleportaamalla, juoksemalla ympäriinsä. Kalmalla ei todellakaan suotu hengähdystaukoa tai aikaa miettiä mitä tässä tilanteessa nyt edes tekisi. Kaikki oli yhtä sekasortoa ja paniikkia Kalman osalta. Susilla näytti olevan puolestaan vain hauskaa sitkeän saaliinsa kanssa.
Kalma pujahti alfan jalkojen välistä tuon taakse juuri ja juuri välttäen tuon hampaat kun Ace oli hampaat ojossa jo saavuttamassa. Kalma hyppäsi mokoman yli, tai se oli tarkoitus, kun pirulainen sai leuoillaan kiinni paidasta ja viskasi Kalman lattialle. Kalma köhähti kun ilma pakeni keuhkoista ja yritti hortoilla ylös jalat vapisten. Leuat yrittivät pureutua hitaasti nousevan aavekoiran kylkien ympäriltä, mutta Kalma vaihtoi muotonsa koiraksi jolloin suden leuat kyllä ehtivät pureutua koiran nahan sisään, mutta Kalma ehti vaihtamaan itsensä aineettomaksi ennenkuin leuat puristivat keuhkot kasaan. Kalma laskeutui lattialle muristen niskakarvat ja häntä psytyssä susille valmiina taistelemaan. Jos tästä lähdettiin niin sitten lähdettiin taistellen! Kalma hyökkäsi harmaaniskaisen alfan kimppuun koirana, niin pieni ja harmittoman oloinen vastus, mutta Kalma käytti kokoaan hyödyksi ja pyrki alfan jalkojen alle purrakseen uroksen herkkään paikkaan hyvin kivuliaasti.