Hukka kaveri! || Janni!


Pimeäpaikka on nimensä mukaisesti pimeä. Vuorokauden ympäri. Pimeäpaikka sijaitsee Mor vuoren varjoissa, pysytellen näin koko vuorokauden piilossa auringolta. Ja se on hyväksi, sillä tätä kaupunkia asuttaa yönkansa.
Kaupunki koostuu yhdestä, suuresta kadusta jonka molemmille puolille on noussut asuntoja, majataloja, kapakoita, putiikkeja. Tämä ei kuitenkaan ole jokamiehen pysähdyspaikka, sillä jos tavallinen kuolevainen tänne erehtyy, hän todennäköisesti tulee kuolemaan vierailunsa aikana.. tavalla tai toisella. Majatalot on suunniteltu yönlapsille, ottaen huomioon jokaisen synkän taruolentolajin tarpeet. Suurimmaksi osaksi tätä kaupunkia asuttavat vampyyrit, mutta toisena suurena rotuna on ihmissudet. Täällä ketään ei olla tappamassa sen takia, ettei ole puhdasverinen ihminen. Ihmisillä ja haltioilla ei ole asiaa tähän paikkaan, siitä pitävät huolen niin pimeänpaikan asukit, kuin myös vuorilla asustavat lohikäärmeet, jotka eivät siedä ihmisiä tai haltioita lähellä omaa reviiriään.

Valvoja: Crimson

Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2154

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Otakun nurkka

Viesti La Helmi 20, 2016 1:15

Re: Hukka kaveri! || Janni!

Kalma pahoitteli innokuuttaan, johon mies vain hymähti hymyillen. "Normaalia se sinulta on", hän huomautti virne kasvoillaan. Kalmaa oli seurannut joku, jonka haju sekä ääni olivat hyvin tuttuja. Miehen katse pysähtyi lähemmäs tulevaan hahmoon, joka sanoi Kalman olevan tuon pikkuinen kaveri. Fergus asteli rehvakkaasti esille, mutta se ei saanut Edwardin iloista hymyä katoamaan. Hän kyllä muisti oman tapaamisensa Ferguksen kanssa ja tiesi mitä oli tehnyt. Toisaalta hän oli loukannut toisen kunniaan, mutta tuo oli kaiken aloittanut. Tosin syytä ei saanut vyöryttää toisten niskaan. Oli hänen omaa syytään, että hän oli mennyt ja kertonut pienen puolen itsestään.
Ajatuksta herättiin, kun Kalma tuntui olevan noiin uhkavaa ja sitä mukaan muristen Fergukselle. Edward olisi mennyt ja hakenut koiran syliinsä, ellei tuo olisi muuttunut ja pörröttänyt loppujen lopuksi hänen hiuksiaan. Hieman hämillään hän katsoi Kalmaa. Tuo huomautti, että hnä oli muttunut karvaisemmaksi. "Sitä se ikä teettää", hän totesi pienesti virnisteän.

Sitten Kalma päätti esitellä Ferguksen hänelle. Kommentoi myös, että tämä luuli omistavansa Kalman. Ed naurahti, mutta ei kommentoinut siihen mitenkään. "Mutta Kalma, me tunnemme jo Ferguksen kanssa", hän totesi ja katsoi toista ihmissutta suoraan silmiin. Hän ei ollut uhkaava eikä kerjännyt verta nenästään, ei näillä kaduillla. Hänen katsessaan oli vain pahoittelua viime kerrasta.
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~ Who serves the greatest of them all

Viesti La Helmi 20, 2016 2:10

Re: Hukka kaveri! || Janni!

Kalma näytti ottavan Edwardin puolen tässä tilanteessa, tuo kun ilmoitti ettei ollut hänen omaisuuttaan. Se sai miehen päättämään että olisi äreällä päällä. Ja kyllä Fergus sen tiesi, hän oli vain halunnut ilmaista kenen seurassa Kalma oli tässä alunperin ollut. Ehkä se oli myös jotain ärtymyksen purkamista siinä samalla.
"No sinuna miettisin ystäväsi paremmin." Fergus tuhahti, samalla kun mietti tiesikö Kalma Edin oudosta persoona ongelmasta. Tosin mies tunsi olonsa ehkä himan enemmän ärtyneemmäksi, kun huomasi ettei Edward näyttänyt hänelle mitään vihan merkkejä. Eli hän näytti tässä tilanteessa pahalta henkilöltä, mahtavaa.

Kalma esitteli kaksikon, mutta Ed kertoi jo että he tunsivat entuudestaan. "Älä tuijota minua noin." Fergus tuhahti huomatessaan toisen ihmissuden katseen, mistä tuo muka pyysi anteeksi? Hänhän oli se joka oli aiheuttanut viime kertaisen sotkun.
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 3969

Liittynyt: Ma Maalis 09, 2009 5:05

Paikkakunta: Icecrown

Viesti La Helmi 20, 2016 2:33

Re: Hukka kaveri! || Janni!

"Ediä parempaa ystävää saa hakea!" Kalma huomautti Fergukselle kun silmäpuoli kävi huomauttelemaan että Kalman pitäisi miettiä paljon paremmin kenen kanssa liikkui. Kalman olisi tehnyt mieli huomauttaa Ferguksen pompottavasta käytöksestä, mutta päätti vain olla hiljaa ettei aiheuttaisi taas ongelmia.

Kalma kohotti hieman yllättyneenä kulmiaan kun Ed pamautti että kaksikko tunsi jo toisensa entuudestaan, eikä koiralla ollut siis syytä esitellä kaksikkoa toisillensa. Aijaa.. kiva kun hänelle kerrottiin kaikki ja silleen. Sitten Ed jäi napittamaan Fergusta anteeksi pyytävän näköisenä ja Kalma katsoi ystäväänsä hetken, sitten Fergusta joka käski olla katsomatta noin anteeksi pyytävästi.. ja no Kalma oli yhtä kysmysmerkkiä koko tilanteesta.
"Täh!?" Kalma ähkäsi yhtä hämillään kun kuulostikin. "Mitä tässä nyt on tapahtunut?" Kalma kävi kysymään katsoen ensin Ediä ja sitten Fergusta. "..en haluaisi teidän tappelevan." Koira totesi hieman huolissaan kummastakin, vaikka hän oli juuri Ferguksen tavannut niin kyllä miehen kanssa toimeen tuli. Melkoisen rento kaveri ja sillä tavalla, kunhan ei ärsyttäisi tahallaan. Pikkumainen susi.
"Vielä vähiten sinun Ed." Kalma huomautti läpsäyttäen kevyesti kämmenselällä Ediä ostaan saadakseen tuon katseen irtoamaan Ferguksesta. Hän tiesi millainen Ed oli jos tuota ärsytti liikaa. "Etkä sinä penikka tuijottelulla saa tuota kortsoa sanomaan mitään, kuin kiukuttelemaan." Kalma huomautti virnistäen vielä Edille ja katsoi sitten Fergusta. "Mennään jonnekin sivummalle juttelemaan... sutesi saavat odottaa Fergus." Kalma ehdotti hymyillen ja oli tapansa mukaisesti pirteä, tilanteesta huolimatta. Oli hassua että Ed oli saannut itsensä ongelmiin, yleensä se oli hän.
Kalmankoira - Aavekoira
Jack Aaren Fisher (Merari) - Ihminen hirviön kehossa
Ivor - Kiltti demoni
Zara - Iso lisko
Raban - Katu kettu
Ghost - Demoni
Cole - Ihmissuden pentu
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2154

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Otakun nurkka

Viesti La Helmi 20, 2016 2:48

Re: Hukka kaveri! || Janni!

Edward tunsi pientä noloutta, kun Kalma sanoi, ettäh nätä parempaa ystävää sai hakea. Hän ei sanonut mitään, koska ei kokenut mitään syytä sanoa mitään. Ei vähätellä eikä lisätä. Hänelle riitti, että Kalma luokitteli hänet jo ystäväksi.
Kalma näytti sillä hetkellä hyvin hämmentyneeltä. Hän ei ymmärtänyt tilannetta, mutta ei se ollut ihmekään. Edward oli avaamassa suunsa selitääkseen Kalmalle mitä oli tapahtunut. "Törmäsin hänen laumaansa ja tapahtui vähän kaikenlaista", hän päätti sanoa lopulta. Eikä hänen anteeksipyytävä katseensa ollut siitä, että Fergus oli päättänyt tehdä jotakin hänen persoonansa suhteen, mutta ehkä enemmän sitä, mitä hän oli sanonut tälle.

Kalman huomauttaessa, ettei hän halunnut kaksikon tappelevan, varsinkaan hänen sai Edin hymyilevän ilmeen katoamaan. Se muuttui ehkä hieman alakuloisesti. Kerta tappaleminen oli jo tehty, ei sitä tarvinnut enää toistaa. Hän sai läpsäisyn otsaansa, jota hän sitten hieroi yllättyneenä tuijottaen Kalmaa. Koira päätti selkeästi ottaa asian käsittelyyn, vaikka Edward kyllä olisi ihan mielellään jättänyt koko asian käymättä. Hän ei jaksaisi ja saisi kuitenkin isältä puhuttelua Kalmalta sen jälkeen, kun asia olisi käyty.
Kalman iloinen olemus oli lohduttavaa, mutta se ei enää nostanut hymyä miehen huulille. Hän oli jäänyt tuijottelemaan maata jalkojensa alla. Hän mietti, miten he ajattelivat mennä asian läpi, eikä hän halunnut aiheuttaa huolta Kalmalle tai siis ei hän myöskään halunnut aiheittaa Fergukselle ongelmia. Hän kyllä estäis mahdolliset nyrkki tappelut, jos sellaista tulisi. Kalma kun oli nopea liikeistään, ennen kuin ajatteli.
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~ Who serves the greatest of them all

Viesti La Helmi 20, 2016 3:22

Re: Hukka kaveri! || Janni!

Tuntuikuin Edward alentuisi alfa suden läsnäollessa, se oikeastaan sai Ferguksen mielen rauhallisemmaksi. Ei hän nyrkkejään alkaisi heristelemään, jos hänelle ei annettaisi siihen hyvää syytä. Kalma oli hämmentynyt koko tilanteesta, kyseli mitä kaksikon välillä oli oikein käynyt. Ed selitti lyhyesti tapahtuneen, joka ei sinäänsä tuntunut valaisevan asiaa paljoa. "Hän sanoi että pistin laumani vaaraan." Fergus puolestaan täsmensi ja tämän ilmeestä näki kuinka ärsyttävää sen kertominen oli ääneen. "Tsh, ainoa vaara oli oma laumani." Mies lisäsi.

Kalma ehdotteli, että he menisivät jonnekin muualle rupattelemaan. Fergus huokaisi ja ennen kuin hän edes kunnolla ajatteli, kaiveli hän vyölaukkuaan. Ehkä hetkellinen sauhuttelu veisi ärtymyksen pois? Se oli viimeinen mitä peltiasiasta löytyi, onneksi hänen ei tarvinnut ryhtyä käärimään vastaostettuja yrtejä. "Ihan miten vain." Mies tuhahti nyt viimein sätkänsä välistä Kalman aiempaan tokaisuun muualle siirtymisestä.
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 3969

Liittynyt: Ma Maalis 09, 2009 5:05

Paikkakunta: Icecrown

Viesti La Helmi 20, 2016 4:36

Re: Hukka kaveri! || Janni!

Ed ei tuntunut olevan halukas kertomaan mitä oli tapahtunut, mutta sen sijaan Fergus oli: alfa kertoi että Ed oli omasta mielestään uhannut laumaa. Kalma kohotti toista kulmaansa ja katsoi kysyvänä Edin suuntaan odottaen jotakin selitystä, mutta ei käynnyt sitä vaatimaan sen enempää kun Kalmaa kiinnosti paljon moni muukin.
"Lauma!? Sanoit, ettei sinulla ole laumaa..." Kalma hämmästeli katsoen Fergusta tajuten miehen valehdelleen hänelle silmät ja korvat täyteen. Kalma ei pitänyt siitä että hänelle valhdeltiin, joten Kalma nappasi maasta lähimmän muta hiekka kasan käteensä ja nakkasi puoli huolimattomasti Fergusta kohden välittämättä että osuiko. Kalma tuijotti hetken silmäpuolta murahtaen ja lähti sitten kävelemään kun Ferguskin siihen suostui jahka käärönsä oli saannut sytytettyä.

Kalma johdatti kaksikon kujalle, jossa oli ovi muutaman muun kanssa ja Kalma avasi niistä yhden. Se oli majatalo, jossa oli lämmintä ja pimeänpaikan mittasuhteissa se oli oikein kodikas kapakan ja majatalon yhdistelmä. Paikalliset vain saattoivat pelottaa monia, mutta sakki oli ystävällistä niin kauan kun noita ei häiritty turhaan. Kalma meni istumaan vapaalle pöydälle ja viittoi seuralaisiaan myös istumaan.
"Noonih, mikä tässä nyt hiertää kenkää?" Kalma kysyi heti ensinmäisenä kummaltakin. "Ed siis on mennyt riehumaan ja sinä Fergus vedit herneesi nenään siitä?" Kalma kävi kyselemään mitä oli tapahtunut. "Ja miksi Ed menit riehumaan?" Kalma kysyi kuin toruva isä konsanaan Ediltä katsoen nyt nuorempaansa pitkän aikaa odottaen sitä vastausta. Mitä oli tapahtunut että Ed oli menettänyt malttinsa.
"Etenkin kun olet jo kirouksestasi päässyt eroon.."
Kalmankoira - Aavekoira
Jack Aaren Fisher (Merari) - Ihminen hirviön kehossa
Ivor - Kiltti demoni
Zara - Iso lisko
Raban - Katu kettu
Ghost - Demoni
Cole - Ihmissuden pentu
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2154

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Otakun nurkka

Viesti La Helmi 20, 2016 4:48

Re: Hukka kaveri! || Janni!

Toinen ihmissusi hieman korjasi hänen sanomiasiaan, mutta Edward ei todennut siihen mitään. Hän ei voinut kieltää, etteikö olisi nähnyt Ferguksen olleen harkitsematon silloin, vaikka oli ollut usko laumalaisiin ja niin pois päin oli hänelläkin omat mielipiteensä. Hän kyllä suostuisi pyytämään anteeksi, jos asia nyt vain käsiteltäisiin nopeasti pois päivä järjestyksestä.
Näemmä Fergus ei ole kertonut kaikkea Kalmalle, mutta Edward ei ottanut siihen osaa. Hän tosin ei katsonut suopeasti sitä, että Kalma yritti paiskoa toista ihmisutta mudalla naamaan. Joten hän astui vähän lähemmäksi ja blokkasi mullan kämmenellään, ettei tästäkin tulisi jotain tappelua kaksikon välillä. Hän ei kaivannut yhtään tappelua.
Kolmikko siirtyi hetken päästä majataloon, jonka Kalma nyt oli bongannut lähimmäksi. Kai. Kalma vei heidät istumaan ja Edward istui myös. Hän laski katseensa pöydän puiseen pintaan. Se oli lakattu ehkä kolmisen vuotta sitten.

Kalma avasi neuvottelun kysymällä mistä kenkä hiertää ja kertasi nopeasti minkälaisena oli itse saanut kuvan tapahtuneesta. "Ei, ei hän siitä riehumisesta varsinaisesti suuttunut, vaan siitä mitä sanoin minulle. Olen vain ollut liian kauan näemmä yksinäni, etten osaa enää kommunikoida ja valikoida sanojani oikein", hän sanoi neutraalisti. Kalman kysyessä miksi hän oli mennyt riehumaan. "Ei se ollut tahallista", hän sanoi ja nosti katseensa Fergukseen. "Kerroin vain avokätisesti hieman ongelmastani Fergukselle ja hän näki tilaisuuden testata sitä. Minä taas pidin sitä huonona ajatuksena, joten kai vähän otin itseeni ja sanoin pahasti takaisin", Edward sanoi ja katsoi pois. Hän hieraisi pienesti olkaansa, johon oli silloin upotettu hopeinen miekka. Haavat olivat olleet pahat ja se olan haavakin oli parantunut niin hitaasti. Onneksi minkäänlaista infektiota hän ei ollut saanut.
Edward oli päättänyt, että Fergus saisi kertoa oman näkökulmansa ja Edward omansa. Kalma saisi sitten päätää puolueettomasti. Painottaen puolueettomasti, kuka se tyhmä oli koko hommassa tai sitten molemmat miehistä olivat tyhmiä aivottomia ihmissusia. Eivät osanneet enää viisaasti ajatella.
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~ Who serves the greatest of them all

Viesti La Helmi 20, 2016 7:36

Re: Hukka kaveri! || Janni!

Hurttahan meinasi heittäytyä lapselliseksi, heittämällä mutapallon Ferguksen suuntaan, mutta Edward ennätti estää sen. Mies oli kuitenkin kiireinen nauttimaan savukkeestaan ettei kommentoinut toisen yrityksiin mitään. "No siis... tarkoitin kunnollista kookasta laumaa." Tämä tosin selitteli, mutta ehkä hän oli jättänyt asioita mainitsematta tai vääristellyt niitä.
Kalma päätti johdattaa kaksikon lähikujalle, jossa näytti tietävän sijaitsevan kapakan, sitä kun ei oltu ulkopuolelta paljoa mainostettu, ehkä se oli tarkoituksella himan piilossa. Se oli pienempikin mitä aiempi kapakka missä hän oli koiran kanssa istuskellut ja paikka vaikutti muutenkin sen verran synkältä, ettei uskonut kenenkään tulevan kitisemään hänen sauhuavasta sätkästä. Sellaista kun sattui esimerkiksi haltioiden kaupungissa, suippokorvat tuppasivat olemaan niin siistejä.

Fergus istahti alas, samalla kun sätkä tuntui tekevän jaloista liian rennot seisomiselle. Kalma esitteli kysymyksensä ja Edward oli jo selittelemässä omaa kantaansa tilanteelle. Mikä tämä nyt oikein oli, joku pariskunta terapia? Fergus hörähti ääneen ajatukselleen, vetäen samalla savukkeen sormiensa väliin, puhallellen savut ulos.
"Niin, mitä Ed sanoi." Fergus vastasi puolestaan oman kantansa. "Paitsi korjaan, hän ei sanonut pahasti takaisin, vaan todella pahasti." Tämä kuitenkin korjasi, päättäen viittoa kapakan tiskin suuntaan. Jos täällä kerta oltiin kyllä hän kostuttaisi kurkkuaan, jonka sätkän savu pisti kuivaksi.
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 3969

Liittynyt: Ma Maalis 09, 2009 5:05

Paikkakunta: Icecrown

Viesti Su Helmi 21, 2016 9:53

Re: Hukka kaveri! || Janni!

Kalma kuunteli ja katsoi Ediä, joka korjasi ettei Fergus ollut Edin riehumisesta suuttunut vaan siitä kuinka mies ei ollut osannut valita oikein sanojaan. Hassua, hänestä taas tuntui että Ed oli oikein hyvä puhuja. Ainakin parempi kuin hän! Ed kuitenkin jatkoi että oli kertonut Fergukselle hieman ongelmistaan ja alfa oli siitä ottanut tilaisuuden ja ottanut Edin testiin. Kalma aravasi jo ettei se ollut päätynyt hyvin ja tuskin olikaan. Ed ei siitä kuitenkaan kertonut vaan sanoi että oli pitänyt ideaa huonona ja sanonut siitä Fergukselle enemmän ja vähemmän ystävällisesti. Fergus puolestaan korjasi että Ed oli sanonut enemmän kuin pahasti. Toisin sanottuna kaksikko oli syntynyt kähinää siitä että Ed ei olut pitänyt Ferguksen ajatuksesta ja sanonut siitä vähemmän ystävällisesti ja alfa oli vetänyt siitä herneet nenäänsä. Kalma jäi hiljaa katsomaan kumpaakin kulmiensa alta ja lopulta vain löi kätensä naamallensa mumisten siihen jotakin itsekseen kiroten.

"Olette tekin kaksi.." Kalma aloitti löytämättä sanoja kuvaamaan sitä mitä edes ajatteli sillä hetkellä kaksikosta. "Torvi ja täys torvi! Kyllä, se kuvaa teitä kahta todella hyvin tällä hetkellä!" Kalma aloitti pauhaamaan kaksikolle välittämättä vaikka pöydän alfa ei pitäisikään sun suuta soitettiin.
"Fergus, mikä oli idea lähtä ahdistelemaan Ediä että hän paljastaisi petonsa!? Kai sinä idiootti tajuat että olet vaarantanut JOKAISEN, myös Edin... ja Ed... en tiedä mitä edes sanoa.." Kalma pauhasi kaksikolle niin pahasti että koko majatalo oli hiljentynyt katsomaan pöydän suuntaan jossa nuori mies pauhasi kahdelle ihmissudelle.
"Etkö muista yhtään mitä olen opettanut sinulle!? Vain sen tähden että pystyisit elämään petosi kanssa ja nyt sinä riehut tuolla pitkin maita ja mantuja petosi kanssa!?" Kalma huusi, sillä oli nähnyt paljon vaivaa Edin eteen että oli saannut nuoreen mieheen sitkeyttä ja voimaa, että selviäisi petonsa kanssa ja luonnossa.
"SITÄKÖ MINÄ OPETIN SINULLE!?" Kalma ärähti ja sitten hiljeni mulkoillen kumpaakin takaisin.

"Joten lyhyt päätelmä: kaksi idioottia samassa venessä." Kalma sanoi sitten ja huokaisi syvään raskaasti. Hän alkoi kerta toisensa jälkeen tuntemaan itseään Edin isäksi, joka vahti poikansa perään kun hölmöjä teki.
"Sinä Fergus taas... Pysyt kaukana ystävästäni." Kalma sanoi varsin kylmästi katsoen alfaa kulmiensa alta.
Kalmankoira - Aavekoira
Jack Aaren Fisher (Merari) - Ihminen hirviön kehossa
Ivor - Kiltti demoni
Zara - Iso lisko
Raban - Katu kettu
Ghost - Demoni
Cole - Ihmissuden pentu
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2154

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Otakun nurkka

Viesti Su Helmi 21, 2016 10:12

Re: Hukka kaveri! || Janni!

Kalma aloitti pauhaamisensa jykevällä alkulauseella, jolla haukkui endin kaksikon. Edward otti palautteen korvat luimussa vastaan, hän tiesi mitä odottaa hieman kokeneemmalta mieheltä. Kalma esitti oman mielipiteensä ja antoi jokaiselle oma osansa. Kalman sauhutessa hänelle, mies tunsi itsensä taas kovin pieneksi pojaksi, joka kuunteli isänsä opetuksia ja pettynyttä ääntä. "Kyllä minä muistam, mutta kun kirous on kadonnut... Jostain syystä se vaikutti petopuoleen, jollain tavalla... En kykene hallitsemaan sitä... Niin kuin kykenin kirouksen aikaan", Ed vastasi mutisten. Hän vöröhti Kalman huutaessa hänelle ja se sai hänen katseensa laskeutumaan hitaasti jalkoihin. Katuva poika, hänen päässään vain pyöri ajatus. "Se ei vain ole niin helppoa! Olen kyennyt pitämään sen kauan itsessäni, mutta jossain vaiheessa se vain alkaa purkaantua ulos!" Edward öröhti ja näytti irvistävän pienesti.
Hän katsoi äkisti Fergusta. Ikään kuin tajuten jotain todella nopeasti. Sitten hän vilkaisi Kalmaa ja kurtisti hätäisenä kulmiaan. Jos Fergus nyt pimahtaisi, se olisi menoa se, niin Edwardin itsehillinnän kanssa kuin Kalman. Kalma kun oli juuri osunut pahaan paikkaan, juuri samaan mihin Edwardkin vahingossa, mutta se ei olkut tahallista! Hän sanoi vain mielipiteensä! Hän näki, ettei kaikki miehen johtajuudessa ollut täydellistä, mutta Fergus ei nähnyt sitä.

Silti Edward nousi pienesti ylös ja katsoi Fergusta. "Ota ihan rauhallisesti, tiedän, että se sattuu, mutta joskus on vain kuunneltava toisia. Enkä edes yrittänyt loukata sinua kun sanoin. Näin vain, ettet harkinnut kaikkea, sillö et todellakaan tiennyt, mihin olit työntänyt kätesi", hän sanoi hätääntyneen oloisesti. Oli aika radikaalia, että Kalma köski toista pysymäön kaukana. "Kalma, ei se nyt niin vakavaa ole... Annan sen olla", hän pyysi, sillä hän ei kaivannut juuri tällä hetkellä sotaa Ferguksen kanssa, Varsinkaan, kun kapakan muut henkilöt olivat mukaan luettavissa.
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~ Who serves the greatest of them all

Viesti Ma Helmi 22, 2016 12:34

Re: Hukka kaveri! || Janni!

Fergus kuunteli Kalmaa siinä missä Edwardkin. Tuohan miltein sauhusi korottaessaan ääntään Edille... heh sauhusi. Mies hymähti itsekseen vetäen henkoset sätkästään. Toki sai Ferguskin osansa, koira haukkui häntä torveksi tai täydeksi torveksi. Miehestä ei ottanut aivan selvää ärsyyntyikö tämä toisen sanoista. Kalma sanoi saman mitä Edwardkin oli alfalle sanonut, hän oli vaarantanut kaikki ympärillään. Edward tuntui ennakoivat myrskyn nousemista, kun äkisti nousi paikaltaan ja ryhtyi rauhoittelemaan tilannetta, joka ei ollut vielä kunnolla edes leimahtanut liekkeihin. Fergus tuijotti sätkän jämä huuliensa välissä Kalmaa, puhaltaen savun sieraimiensa kautta ulos.
Tuoli raapi lattiaa kun Fergus nousi ylös paikaltaan, katsahtaen Edin puoleen, joka niin hätääntyneeltä näytti, pelkäsi että hän räjähtäisi kohta Kalmalle. Ehkä hän räjähtäisikin, ehkä hän päättäisi ottaa lähimmän tuolin ja murkaa se miehen niskaan, mutta ehkä hän ei sitä tekisi. Olo oli aivan liian rento riehumiseen, mutta kyllä hän silti oli loukkaantunut Kalman pahoista sanoista.
"Hyvä on, minä otan rauhallisesti. Ei huolta Ed." Fergus totesi, vetäen sätkän jämän sormiensa väliin. "Mutta se ei tarkoita, ettenkö olisi loukkaantunut jälleen kerran." Mies totesi, laskeutuen pöydän ylle, nojaten sen pintaa vasten vapaalla kädellään poraten punaisen katseensa Kalman silmiin. "Etkö kuunnellut mitä aiemmin sanoin sinulle? Ed loukkasi minua sanomalla laittaneeni laumani vaaraan ja sinä otit ja menit toteamaan saman. Olisin istunut perseelläni tyytyväisenä, jos olisit jättänyt haukumisesi torveen ja idioottiin, mutta ehei." Fergus selitti pelottavan rauhallisella äänellä, ennen kuin teki äkkinäisen liikkeen kädellään kohdistaen sormiensa välissä olevan sätkäntumpin kohti Kalman otsaa.
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 3969

Liittynyt: Ma Maalis 09, 2009 5:05

Paikkakunta: Icecrown

Viesti Ma Helmi 22, 2016 7:58

Re: Hukka kaveri! || Janni!

Kalma kuunteli Ediä, joka kertoi että kirouksen poistamisen jälkeen pedon hallinta oli muuttunut. Se oli muuttunut vaikeammaksi, jolloin Ed ei kyennyt hallitsemaan sitä laisinkaan. Ja lopulta Ed kävi korottamaan ääntään että peto oli pysynyt tähän asti piilossa, mutta joskus tulisi räjähdys.. ja se tietäisi paljon sotkua. Kalma pysähtyi miettimään asiaa omassa mielessään täysin vakavissaan. Hänen olisi tehtävä jotakin asialle tai no katsottava Edin kanssa mikä oli tehtävissä asian eteen.
"Mikset siis ole kertout?" Kalma kysyi ääni rauhallisempana, mutta ei päässyt asiasta sen enempää jatkamaan kun Ed oli kääntynyt nyt Ferguksen puoleen, joka ei näyttänyt kovin iloiselta koiran sanojen jälkeen. Kalma kurtisti kulmiaan ja valmistautui hyppäämään jo sivuun jos hukka päälle kävisi... siinä ohessa kun Ed alfaa jarrutteli sanoillaan ja huomautti ettei se ollut vakaaa.
"Ei vakavaa!? Mitä se sitten oli? Hei, kokeillaan kuinka herkästi tämä pommi tässä räjähtää omiin käsiin kokeilu vai!?" Kalma murahti vetäen kätensä puuskaan. Tässä tosiaan oli hänen kanssaan kaksi idioottia. Yhtä sokeita totuudelle.

Fergus lupasi kuitenkin ottaa rauhallisesti, mutta se ei tarkoittanut ettei alfa ollut loukkaantunut aavekoiralle, johon Kalma oli käymässä sanomaan jotakin kehuvaa Fergukselle.. mutta Kalma vain pysäytti suunsa kun Fergus nojautui pöydän yli hänen suuntaansa ja porasi ainoan silmänsä aavekoiran nahkan läpi lähestulkoon. Kalma nielaisi tyhjää.
"Kuuntelin kyllä, mutta se on mielipiteeni.. voit elää sen kanssa ja antaa mielipiteeni olla omani. Ei sen--- !? auh..!" Kalma oli kovin saarnaamassa Fergukselle kun sai tuon kuuman sätkän otsaansa. Kalma heitti sen refleksin omaisesti lattialle ja nosti katseensa Fergukseen. Okei, hukka kerjäsi nyrkkejä vai!? Kalma murisi sudelle agresiivisesti ja repäisi vain tuolin altaan kun nousi seisomaan antaen katseensa porautua syvälle Ferguksen ainoaan. Pari sekunttia vielä ja tilanne olisi räjähtänyt käsiin, mutta Kalman katse karkasi Ediin, jolloin Kalman lihas jännitys rentoutui ja murina lakkasi.
"Hyvä on.." Kalma mutisi hieroen otsaansa, jossa ei oikeastaan jälkeä ollut. Tämän enempää hän ei alkaisi asiaa vatomaan läpi kerta hänen mielipiteensä ei ollut tervetullut toiselle osapuolelle.
"Mennään Ed.." Kalma sanoi ja käveli jo pöydän ohi jääden odottamaan kaveriaan muutaman metrin päähän, joka ei näyttänyt haluavan kuitenkaan liikkua.
"Ed?" Kalma kysyi katsoen toveriaan ja sitten Fergusta ja takaisin Ediin katseen kertoessa selvästi ettei tuon sauhuttelijan kanssa mitään kannattanut lähtä sopimaan kerta oli niin herkkä nahkainen. Muka johtaja, mikä vitsi.
Kalmankoira - Aavekoira
Jack Aaren Fisher (Merari) - Ihminen hirviön kehossa
Ivor - Kiltti demoni
Zara - Iso lisko
Raban - Katu kettu
Ghost - Demoni
Cole - Ihmissuden pentu
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2154

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Otakun nurkka

Viesti Ma Helmi 22, 2016 8:29

Re: Hukka kaveri! || Janni!

Miksei hän ollut kertonut, no kerta he eivät kovin useasti tavanneet ja olivat molemmat liikkuvaa sorttia. Kertoiko se kenties mitään, miksi ihmissusi ei ollut kertonut? Noh asiasta liikuttiin hyvin nopeasti, kun Fergus kävi jo rauhoittelemaan ettei tekisi mitään, ainakaan heittäisi pöytää ympäri ja sitä rataa. Ehkä alitajuisesti mies ei jaksanut rauhoittua tilanteessa, joka tuntui olevan kuin miinakenttä. Hän katsoi molempiin, kun Kalma avasi suunsa kertoakseen mielipiteensä laidat.
Kalma vielä päätti avata suutaan hänen kommentille. Edward vain ei halunnut aiheuttaa enempää vaaratilannetta ja yritti siksi vähätellä tapahtunutta. Kalma ei kutenkaan kuunnellut, vaan räyhäsi siitä esimerkin kera. Äkisti Kalma sai otsaansa vasten sätkän, jonka heilautti nopeasti lattialle. Edward ei juuri ollut ehtinyt reagoida tilanteeseen ja katsoi hivenen järkyttyneenä Fergusta. Voisiko toinen edes jotenkin hallita niitä käsiään?

Kalma pomppasi pystyyn tuoli rysähtäen. Nyt he kaikki kolme olivat pystyssä ja yhtä tyhmän näköisiä. Tilanteesta ei päässyt oikein mihinkään. Ed katsoi Kalmaa anovasti. "Kalma. Ei nyt", hän pyysi. Hän tiesi varsin hyvin, minkälainen pippurinen tapaus hänellä oli ystävänään ja hän tiesi, ettei Ferguskaan ollut se pitkäpinnaisin. Joten rauhoitteleminen näemmä jäi sitten hänen olalleen.
Kalma rauhoittui, mutta päätti sanoa itsensä irti ja yritti saada hänet mukaan. Totta puhuen Edward halusi selvitää tämän asian tässä ja nyt ja olla sen kanssa sitten sujut. Hän oli ehkä tyhmä tai vain hyvin omapäinen, kerta yritti edes puhua Fergukselle. Hän katsoi Kalmaa. Sen jälkeen hän kävi nostamassa kaatuneen tuolin ja istui omalle tuolilleen. "Fergus", hän sanoi ja katsoi toista ihmissutta. "Olen pahoillani siitä, että loukkasin ja olen pahoillani, mitä sanoin. En kuitenkaan voi kieltää omaa mielipidettäni. Saatat olla kokeneempi ja vanhempi kuin minä, mutta oppiminek ei elämässä koskaan lopu", mies katsoi kiinteästi Fergukseen. "Tämä on vain ystävällinen neuvo, jonka halutessasi voit jättää huomioimatta tai unohtaa kokonaan, jos koet sen turhaksi. Haluan sinun kuintenkin miettivän, että joskus on otettava huomioon toisten mielipiteet ja miettiä omaa toimintaansa. Siten voit mtös kehittää johtaja taitojasi", Ed sanoi rauhallisuus äänessään.

Hän nousi hitaasti, kiitti seurasta ja lähti Kalmaa kohden. Ohittaessaan Ferguksen, hän kuitenkin sanoi: "En halua väleistämme huonoja ja haluaisin lukea sinut yhdeksi ystäväkseni, jos se sopii? Kukaan ei halua vihollista, eihän?" sen jälkeen Edward tavoitti Kalman.
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~ Who serves the greatest of them all

Viesti Ma Helmi 22, 2016 10:06

Re: Hukka kaveri! || Janni!

"Ärrrrrr itsellesi." Fergus ärisi Kalmalle takaisin, joka näytti pillastuvan enemmän kuin hän. Mies vielä istahti takaisin tuolilleen. Edward kuitenkin meni ja rauhoitteli ystävänsä, joka kenties oli parasta sillä ympärillä istuvat kapakan asiakaat näyttivät katsovan kolmikkoa äreän näköisinä, kuin myös tiskin takana oleva korsto, joka oli päättänyt olla tulematta kysymään mitä Fergus halusi virvokkeeksi, vaikka tuo oli aemmin tuota viittonut pöydän luokse.
Kalma näki parhaimmaksi lähteä ja käski Edin mukaansa. Ihmissusi ei kuitenkaan liikkunut lähteäkseen, vaan päätti asettua hetkeksi pöydän äären katsoan Fergusta. Mies ei suonut maailman ystävällisintä katsetta Ediin, mutta näytti kuitenkin kuuntelevan mitä tuolla oli sanottavana. Tuo pahoitteli sanomisiaan, soi elämänviisauksia, jotka tietenkin tekivät järkeä, mutta Fergus ei ollut varma ottaisiko niitä vastaan tässä mielentilassa. Häntä ärsytti, näinkö muut hänet näkivät, edelleen kykenemättömänä johtajan alkeena, joka ei osannut hillitä itseään? Perkele hän todella oli niin kuin isänsä!

Fergus pysytteli edelleen hiljaa Edwardin noustessa paikaltaan ja astellen lähtevän Kalman luokse, todeten ohimennessään ettei halunnut vihollisia, eihän kukaan halunnut. Tuo halusi olla ystäviä hänen kanssaan.
"Hmph, Ed..." Fergus lopulta avasi suunsa, muttei kääntänyt katsettaan kaksikkoon. "Sinä olet uusi pikkukaverini."
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 3969

Liittynyt: Ma Maalis 09, 2009 5:05

Paikkakunta: Icecrown

Viesti Ma Helmi 22, 2016 11:54

Re: Hukka kaveri! || Janni!

Kalma odotti aloillaan että Ed tulisi aavekoiran perässä, mutta Edin oli pakko käydä sanomaan Fergukselle se muutama valitu sana. Ehkä ystävällisemmin mitä aavekoira olisi itse sanonut, mutta nojaa pointti oli sama. Alfan olisi opittava kuuntelemaan tai tuon johtajuus ura olisi pian ohi. Sitten Ed lopultakin poistui suden luonta kävellen aavekoiran luokse, mutta ilmoitti kuitenkin ettei halunnut Ferguksesta itselleen vihollista vaan ystävän.. johon Fergus sitten tokaisi että Ed olisi hukan uusi "Pikkukaveri". Kalma pyöräytti silmiään sanomatta yhtään mitään tähän. Ei hän Ferguksen suosiota ollut muutenkaan hakemassa.
"En itse sano ystäviä, mutta en halua ensikerralla olla nyrkit pystyssä kanssasi." Kalma tokaisi omat sanansa vielä tähän väliin ja jäi hetkeksi tuijottamaan Ferguksen selkää. Hän olisi halunnut motata oikeasti Fergusta siitä hyvästä mitä oli Edille aiheuttanut, mutta päätti pitää suunsa kiinni, vaikka aavekoiran katse kertoikin sen kaiken. Kalma nosti katseensa Ediin ja nyökkäsi poikaa seuraamaan. Fergus varmasti halusi sulatella sitä mitä oli saannut kuulla, ellei sitten räjähtäisi tuohon paikallensa.
"Jos tuo enään uudestaan pakottaa sinut tekemään tuollaista.. tulen mottaamaan tuota." Kalma jupisi Edille kävellessään tunkien kätensä takkinsa taskuihin.
Kalmankoira - Aavekoira
Jack Aaren Fisher (Merari) - Ihminen hirviön kehossa
Ivor - Kiltti demoni
Zara - Iso lisko
Raban - Katu kettu
Ghost - Demoni
Cole - Ihmissuden pentu
EdellinenSeuraava

Paluu Pimeäpaikka

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö