Kirjoittaja Crimson » 05 Elo 2012, 17:25
//Odottelu minua tapa, toivottavasti ei sinuakaan >.>//
Jacka mutusti eväitänsä, ohikulkijoita silmällä pitäen. Ketään turhan arvokkaan oloista herramiestä tai naista ei kuitenkaan juuri näköpiiriin ennätänyt. Sen sijaan nuo taskuvarkaan kanssa katsekontaktiin enemmän tai vähemmän vahingossa päässeet näyttivät juuri siltä, että olivat valmiita pistämään nuoren keijunkoltiaisen sillä samalla sekunnilla pois päiviltä. Keijuhaltia nielaisi, jännittäen kehoaan sen verran jokaisella hetkellä, kun joku häntä kääntyi silmäilemään, että saattoi pinkoa liidossa karkuun ensimmäiseen piiloonsa, jos häntä päin astuttaisiin askelkin lähemmäs. Jacka pysyi varautuneena, tiedostaen ettei turha varovaisuus ollut nyt pahasta.
Vesileili nousi huulille, mutta laski alas yhtä nopeasti, kun lähistöltä astetta kovempi ääni kantautui koltiaisen korviin. Katse lähti heti tavoittelemaan äänen suuntaan, näkemättä kuitenkaan juuri mitään erityistä, muusta pimeästä väestä poikkeavaa. Jänis nosti vesileiliä uudestaan huulilleen, hymähtäen juuri ennen kuin raikkaalla vedellään suunsa huuhtoi. Niin leili, kuin tyhjät eväspaperit sullottiin lopulta takaisin pieneen rinkkaan. Jacka nousi seisomaan kiven päältä, aikeinaan lähteä soluttautumaan jo väen sekaan huomaamatta, kun huomasi jotain silmiänsä kiehtovaa...
Mies punaisen takkinsa ja kävelykeppinsä kanssa pisti selvästi silmään harmaan ja synkeän joukon keskeltä. Kiero virnistys kohosi nuoren miehenalun suulle. Mieshän näytti varakkaalta. Kaikinpuolin arvokkaammalta kuin yksikään toinen, joka olisi saattanut käden purra poikki heti kun sillä kohden kurotti. Värikäs ja arvokas ulkokuori ei voinut valehdella - sen jos minkä nulikka oli oppinut näiden harvojen elinvuosiensa aikana. Ehkä tuon kävelykepikkään otuksen seuraaminen saisi omat taskut täyttymään hetkessä. Ei tarvinnut kahta kertaa käskeä, kun Jacka jo lähti hieman etäämmältä seuraamaan tuota punatakkista pitkätukkaa.
Mies suuntasi yksin matkaten aina kaupungin laidalle. Perässään tietenkin ahnaanpaakin ahnaanpi taskuvaras, joka piilotteli milloin talon nurkalla, milloin puskan tai kiven takana, pitäen itsensä kuitenkin harvinaisen huomaamattomana ja matalana.
Yllättäen punatakkinen alkoi puhua itsekseen. Lapez nosti toista kiertyvää kulmaansa, ihmetellen kun miehen takin alta pöllähti näkyville keltainen lintu. Vai oliko tuo lintu? Oli mikä oli, se oli kuitenkin harvinaisen typerän ja tohelon näköinen otus. Hetkeksi Jänis käänsi katseensa toisaalle, ja sen takaisin kääntäessään huomasi uhrinsa olleen kääntynyt sen verran katseensa kera, että jos osaisi tähdätä silmänsä oikein, näkisi tuo helposti nulikan. Jacka veti päänsä piiloon, toivoen ettei toinen ollut häntä vielä ennättänyt nähdä - ja oletti myös näin sen jälkeen, kun hiljaisuus laskeutui ympärille, eikä kukaan käynyt jäniksenkorvaista keijuhaltiaa mainitsemaan.
Katse nousi varovasti kiven takaa, ottaen punatakkisen jälleen kohteeksi. Nulikka kiersi niin, että saattoi lähestyä tuota arvokkaanoloista miekkosta takaapäin, ja lähti sitten hiippailemaan niin hiljaa miestä kohden, ettei nulikkaa saattanut kuulla, ellei tuo askelluksessaan mitään virheitä tekisi.
Niin kävi, että Lapez ennätti aivan miehen taakse. Takkinsa taskut aivan varkaan käsien ulottuvilla. Jackalope loi nopean silmäyksen miehen olalla istuvaan lintuun, toivoen ettei se kävisi häntä huomaamaan. Keijuhaltia hymähti nopeasti mielessään, lähtien sitten kurottamaan toista kättään kohden punatakkisen taskuja - siellä varmasti oli jotain arvokasta!