Fragments of Fate

Pimeäpaikka on nimensä mukaisesti pimeä. Vuorokauden ympäri. Pimeäpaikka sijaitsee Mor vuoren varjoissa, pysytellen näin koko vuorokauden piilossa auringolta. Ja se on hyväksi, sillä tätä kaupunkia asuttaa yönkansa.
Kaupunki koostuu yhdestä, suuresta kadusta jonka molemmille puolille on noussut asuntoja, majataloja, kapakoita, putiikkeja. Tämä ei kuitenkaan ole jokamiehen pysähdyspaikka, sillä jos tavallinen kuolevainen tänne erehtyy, hän todennäköisesti tulee kuolemaan vierailunsa aikana.. tavalla tai toisella. Majatalot on suunniteltu yönlapsille, ottaen huomioon jokaisen synkän taruolentolajin tarpeet. Suurimmaksi osaksi tätä kaupunkia asuttavat vampyyrit, mutta toisena suurena rotuna on ihmissudet. Kaupunki on myös rikollisten ja varsinkin palkkamurhaajien suosiossa. Ihmisillä ja haltioilla ei ole asiaa tähän paikkaan, siitä pitävät huolen niin pimeänpaikan asukit, kuin myös vuorilla asustavat lohikäärmeet, jotka eivät siedä ihmisiä tai haltioita lähellä omaa reviiriään.

Valvoja: Crimson

Re: Fragments of Fate

ViestiKirjoittaja Crimson » 15 Marras 2016, 00:39

Locienin vaivautuessa viimein häiritsemään paremmin Dariusta, ehätti Delathos livahtaa tilanteesta syrjempään, sinne minne Haukansilmä oli maininnut Iriadorin jättäneensä. Ja sieltä huoneesta pakkasherra löysikin nuukahtaneenoloisen nuorukaisen, joka tänne ylös nousevan savun tähden yskähteli ja oli kasvonsa kääntänyt hihaansa vasten. Del kävi polvistumaan äkkiä nuoremman vierelle, laskien sen maskin kasvoiltaan ja vaihtaen sen Iriadorille. Se suojaisi edes vähäsen – Iriador vaikutti valmiiksi niin poissaolevalta, minkä takia Delathoksesta oli parempi nyt suoda toiselle kaikki se mahdollinen apu, kuin alkaa nuukailla minkään suhteen. Hän kyllä selviäisi, punapäästä hän ei niinkään varma enää ollut…
Vien sinut ulos, halusit sitä sitten tai et”, Delathos tuhahti nuoremmalle, nopeasti mustan takkinsa livuttaen yltään ja heitti sen liekeiltä suojaamaan Iriadoria, ennen kuin kuuraparta alkoi harkita toisen nostamista lattialta ylös syliinsä.
Sillä samalla hetkellä kuumana hehkuva lattia päästi myös varoittavan rätinän, liekkien puskien lankkujen välistä ykskaks siihen samaiseen huoneeseen, tummahipiäisen ajaen kuuman tulen tieltä hetkeksi syrjään.

Del iski Caradhrasin lattiaa vasten, paksun jääkerroksen vahvistaen rakenteita heidän ympärillään ja allaan, samalla sammutellen liekkejä tieltään. Kylmä jää olisi kuitenkin vain hetkellinen lohtu, se sulaisi todella äkkiä ylemmäs nousevan kuumuuden tieltä – mutta se piti kuitenkin lattian sen hetken kasassa, että Delathos ehti poimia aseensa takaisin matkaan ja nostaa Iriadorin käsivarsilleen. Piti päästä äkkiä pois täältä, toivottavasti myös Winder oli sen ymmärtänyt missä lie palavaa rakennusta sitten parhaillaan riehuikaan. Huoneesta ulos astahtaessa Delathos kuitenkin tajusi, että alas oli näemmä ihan turhaa yrittää enää tuota kautta. Joten ei kai auttanut kuin alkaa improvisoida reittiä pihalle hiljalleen hiiltyvästä rakennuksesta, vaikka se ikkunasta alas hypähtäminen ei kyllä hirveän varteenotettavalta juuri nyt kuulostanut, kun Delillä oli korkeahaltia kannossa.
Vain hetken tummahipiä puri hampaitaan yhteen, takaisin siihen kylmään huoneeseen palaten. Heidän oli pakko yrittää lasien lävitse, katkoisi sitten kumpi tahansa heistä alas tiputuksesta vaikka koipensa. Tummahipiäinen kävikin maagisella kädellään lyömään ikkunalasin palasiksi yhdellä terävällä lyönnillä, koputellen vielä äkkiseltään suurempia teräviä säröjä nurin ennen kuin ulos vilkaisi. Tiputus ei näyttänyt vieläkään mukavalta, mutta ei tässä ollut vaihtoehtoja – ei enää sen jälkeen, kun liekit rysäyttivät vierestä viimeisetkin jäänkappaleet rätisten tiehensä, terävien jääpalojen repien lisää naarmuja pitkin Delathosin kasvuja siinä missä taisipa Iriadorkin ottaa niistä osumaa. Mutta sitä oli turha jäädä murehtimaan nyt, kuuraparran heilauttaen itsensä siitä ikkunasta vastentahtoisesti kauemmas ulos, tiputuksen viedessä jalat alta ja Iriadorin tipahtaessa sylistä maahan hiljaa parahtaen.


Toisaalla Locien oli Winderin kera lennähtänyt palavan rakennuksen taakse, vanhan kenraalin nousten maasta ketterästi kierähtäen ylös yhä. Mutta siinä missä Dariuskin, yski punapää savunkatkua keuhkoistaan ja puuskutti hengästyneenä äskeisen ottelun jäljiltä haavoistaan välittämättä varsinaisesti. Sen lisäksi ikkunan läpi lennähtäessään ensimmäisenä, oli lasi repinyt sinne tänne vertavuotavia, syviäkin haavoja, jotka nyt vuosivat selkäpuolelta, kaulalta ja takaraivolta, ja värjäsivät kehoa suojaavia paloja välistä punaisiksi. Helpolla heistä kumpikaan ei ollut päässyt, mutta ei tämä vieläkään ollut ohitse.
Sydanur veti syvään henkeä, kadoten jälleen näkymättömiin ja olemassaolonsa kätkien täysin sen takana roihuavan talon päästämiin ääniin, kuitenkin yhtä nopeasti hyökäten jälleen Dariukseen kiinni. Tällä kertaa Locien käytti enemmän harhakuviaan saattaen heittää edestään yhden sellaisen päin kohdetta, sitten vasta itse perässä kohden syöksähtäen. Ja yhtä nopeana tahtinsa pitäen mitä aikaisemminkin.
Ei pitänyt antaa Winderille liikaa aikaa hengähtää, vanhemman käydessä repimään nyt kunnolla Dariuksen suojausta tuon yltä, ennen kuin kunnolla uudemman kerran yrittäisi maahan niitata.


Palavaa majataloa oli jäänyt kauemmas ihmettelemään taho jos toinenkin. Kuumuus hehkui roihuavasta talosta pitkälle, eikä ketään varsinaisesti kiinnostanut lähteä yrittämään syrjäisempää talopahasta lähemmäs, vaikka sieltä erikoinen haju leijailikin tarkkanenäisimpien yönlapsien nenään. Myös Kadzait kiersi hermostuneena vähän kauempana roihuavaa taloa silmäillen, mutta kissapedon lisäksi lähemmäs oli saapunut myös toinen nelikoipinen otus.
Lorythas oli kuullut Dariuksen kutsuvan. Ensin vain kerran ja ajatellut vain kuvittelevansa seurankaipuussaan omiaan, kunnes ne kutsut olivat toistuneet. Kuumeisena sarvipää oli naputellut tuolinkaidetta hermostuneena pitkän tovin, epäilyksen hiipien mieleen, ja lopulta vaistojen ajaen sarvipäisen kesken kokouksen mitään sanomatta pihamaalle ja Briarista eteenpäin sinne, minne petomainen vaisto nelisiipeä lähti johdattamaan vauhdilla. Yli arojen. Ohitse kaikkien mahdollisten paikkojen, josta Darius olisi häntä voinut kutsua. Lähemmäs Mor vuoria, joka sai valkean serpentin huolestumaan entisestäänkin siitä, minne kummallinen haju tuntui häntä vievän. Pian Vaern oli löytänyt itsensä ottamassa yhteen jonkun nuoremman liskopedon kanssa, jonka mielestä isompi uros oli tunkeutunut ohi kulkiessaan sen reviirille. Ei sitä ottelua ollut kestänyt kuin hetken, pienemmän mustan käärmeen iskiessä näpäkästi päälle ja polleasti ajaen valkean tapauksen kauemmas omilta nurkiltaan purren ja kynsien niin että höyhenet pöllysivät, Lorythaksen antaessa sille kyllä yhtälailla turpaansa, ennen kuin alemmas lähti rinnettä myöten laskeutumaan ketterästi hypähdellen niin kiirenvilkkaa kuin vain saattoi. Ei Seyr ollut tänne tullut riehumaan lohikäärmeiden tai kenenkään muun kanssa – hän oli tullut tänne pedon vaistojensa varassa kuullessaan ratsastajansa kutsuvan häntä.
Ja yhtälailla Seyr siihen kutsuun kävi viimein vastaamaan miettiessään oliko edes lähimailla Pimeään paikkaan saavuttuaan, värisevän jousisoitinmaisen ujelluksen kantautuen koko hämärän kaupungin ylitse. Serpentti haistoi jostan kauempaa savun ja tuoreet liekit. Ja myös veren. Olisiko pitänyt suoriltaan seurata paikalle? Pimeä paikka oli Seyrille täysin vieras, vaikkei nelisiipistä tainnut juurikaan uhata täällä mikään muu kuin ne rinteiden rääkyvät käärmeet, joilta hänkin oli jo takkiinsa ehättänyt ottaa. Uudelleen serpentti kutsui kauempaa matalalta puhaltaen kantavaa ääntään värisemään kauemmas, toivoen että Winder siihen vastaisi vielä…



//Voi nyt :------DDDDDD Mehevää. Lämmintä ja pehmeää. HYI. ET NYT SITÄ MUNAVANUA DISSAA ::DDD::D:DD Kato yks munavanu tuli paikalle ujeltaan. Missä on Dari. Panettaa. Eiku täh//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Fragments of Fate

ViestiKirjoittaja Aksutar » 15 Marras 2016, 01:08

Olisi vain kuollut mokoma kun ikkunasta pudottiin. Selvästi palkkamiekka oli ottanut enemmän osumaa alas tultaessa, mutta ei se näyttänyt vanhusta hidastavan. Tuo olikin ensimmäisenä käymässä jälleen kimppuun, Dariuksen keräten energianrippeitään ja lähtien vastaamaan hyökkäyksiin. Kovasti eliitti yritti kuulostella, missä päin näkymättömäksi kadonnut Sydanur liikkui, mutta eihän hän roihuavan liekkimeren yli kuullut. Vasta kun toinen tuli näkyviin, osasi Darius lähteä jälleen tähän kuolemantanssiin mukaan. Äskeisestä riehumisesta huolimatta Sydanur ei näyttänyt hidastamisen merkkejä, päin vastoin. Tuo tuntui pistävän suuremman vaihteen silmään ja kävi käyttämään myös harhakuviaan hyödyksi. Hengästynyt ja jo osumaa ottanut kenraali koitti parhaansa mukaan pysyä tahdissa mukana, jääden kuitenkin entistä enemmän alakynteen mitä pidempään tämä valssi jatkui. Darius oli tiimipelaaja. Kyllä hän pärjäsi yksin pienissä tiloissa lyhyellä ajalla, mutta nyt kun oltiin avoimemmassa ympäristössä ja taistelu vain jatkui, ei eliitti voinut sanoa olevansa niskanpäällä. Hän tarvitsi parin, jonka kanssa oli tottunut taistelemaan.

Eliitti alkoikin hyytyä, parahdellen silloin tällöin kun palkkamiekka paremman iskun sai kohteeseensa. Mutta Darius ei aikonut luovuttaa. Huomio kuitenkin herpaantui Haukansilmän kuullen sen tutun sointuvan kutsun. Seyrin kutsuminen oli siis toiminut. Darius avasi suunsa uudemman kerran toistaakseen liskopedon nimeä, mutta sillä samalla sekunnilla sai taisteluun keskittynyt Sydanur eliitin yllätettyä ja kaadettua maahan, keihään samalla revittyen toisen otteesta. Jälleen eliitti parahti, ja joutui keskittymään taisteluun, vanhemman painaen päälle ja yrittäen alleen jääneen kenraalin teurastaa. Darius sai onnekseen kiinni toisen kädestä, ennen kuin teräaseita syvemmälle survaistiin ja kykeni panemaan hanttiin yltä painavalle. Mutta kuinka kauan, se lieni seuraava kysmys.
"VAERN", Viimein hengästynyt, ähisevä eliitti sai huudettua käheällä äänellä, vastaten siihen liskon toiseen kutsuun, toivoen, että tuo kuulisi ja löytäisi paikalle.




// Josko nää kakkajutut taas loppuis nyt ja pidetään ne vaan siellä skypessä/Discordissa :---D DISSAAN MUNAVANUA KUKA SEN NIMEN KEKSI. JA ÖAJGRHASEFKJHRSEGA Ai perse emmä kestä suo. Ei tuu panoja jos et pelasta, Lory kulta. Koska nekrofiliaan me ei mennä. Siihen mä vedän rajan. //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Fragments of Fate

ViestiKirjoittaja Crimson » 15 Marras 2016, 01:46

Serpentti valpastui, päänsä kääntäen terävästi siihen suuntaan josta se kuuli nimensä huudettavan. Muutaman askeleen suuri peto empi, käyden heittämään turhat pelkonsa kuitenkin ja lähti kiertämään rakennelmien takaa äänen suuntaan, joka serpentin ikäviksi oli kuulunut nimenomaan sieltä palavan rakennuksen suunnalta. Sopivasti lohikäärme ehätti saapua parahiksi paikalle todistamaan, kuinka Delathos kiersi palavan talon kulmalta pahoin loukkaantuneenoloinen Iriador sylissään etupihalle, tummahipiän yskien kiinnittäen katseensa tuttuun siipiniekkaan. Mitä pirua Seyr täällä yllättäen teki?!
Hei kuule”, Del yskäisi, kauemmas rakennuksesta askeltaen serpenttiä lähemmäs, joka kaulaansa taivuttaen alemmas katsoi hämmästellen pää kenossa kaksikkoa. Mitä ihmettä täällä oli tapahtunut? Sitä nelisiipi ei ehättänyt kuitenkaan kysyä, eikä kyseenalaistaa Delathoksen läsnäoloa, kun tummahipiä laski punapään serpentin eteen maahan makaamaan.
Katsot tuon perään, menen hakemaan Dariuksen”, sen enempää Del ei sanonut, vilkaisten vielä naaraskissan puoleen joka kauempana tamppasi, kunnes lähti juosten kiertämään talon taakse.
Tuolta talostako?!”, serpentti tuhahti tummahipiäisen perään, katseensa laskien kuitenkin Iriadorin puoleen ja puhalsi sieraimistaan lämmintä ilmaa nuorukaisen ylle, ”Voi mitä teille nyt on ehtinyt sattua, siitä on vain päivä kun lähdit…”.

Lorythas kuitenkin jäi katsomaan Iriadorin perään. Nuorukaista oli selvästi piesty pahemman kerran, mutta eniten ne vertavuotavat haavat tuon käsissä ja se miekka hartiassa huolestuttivat juuri nyt Seyriä, eikä kolossaalinen käärme voinut tehdä asialle mitään… Siinä missä Vaern oli liian varpaillaan tilanteen suhteen ettei halunnut alkaa muotoaan vaihtelemaan tässä tilanteessa turhaan.

Delathos puolestaan kiisi sinne rakennuksen taakse, jossa Sydanur oli ehättänyt iskeä Winderin nurin ja yritti selvästi päästää kenraalista viimeisen pihahduksen pihalle. Sehän ei pakkasherralle sopinut, joka pääsi vaivihkaa lähestymään tilannetta aseineen palkkamiekan ja esimiehensä selkäpuolelta, tarraten valmiiksi selvästi jo vässähtäneen punapään hartiasta kiinni ja kylmästi heitti tuon Dariuksesta kauemmas. Eikä Locien siitä enää jaksanut nousta, kulmiensa alta silmäten oman mantereensa kielin kiroten jääden ylös kapuamaan.
Iriador on nelisiipisen lemmikkisi luona turvassa”, kuuraparta tuhahti kättään tarjoten Dariukselle nostaakseen tuon ylös maasta, ”Vieläkö jaksat?”.
Ei punapää ollut odottanut enää Zucairin saapumista paikalle, jonka takia vanha kenraali oli yrittänyt heittää kaikkensa peliin päästäkseen eroon edes Winderistä. Tällä kertaa se asetelma kuitenkin alkoi Sydanurin suhteen horjua, palkkamiekan tietämättä pärjäisikö hän enää tummahipiäiselle – tai mikä pahempaa, noille molemmille. Mutta ilman taistelua hän ei kaatuisi!



//Kakkajutut on lapsille. Koska me ei olla lapsia enää, niin semmosista ei puhuta. Paitsi minä saan, koska en koskaan kasva isoksi. NO JOKU SANKARI HERRANJUMALA :----DDD Oikeesti niillä on siellä square enixin toimistolla joku suomalainen ehottelemassa kaikkee tyhmää peliin lisättäväks. Niikö. Niikö Gullingambi ;;DD;D;D;D LORY PELASTAA. LORY TULEE JA NAPPASEE KOHTA KAIKKI ILKEET TAHOT MASSUUN JA RÖYHTÄSEE VAAN PÄÄLLE SILLEEN ET NYT OLI AIKA TUHTI SETTI//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Fragments of Fate

ViestiKirjoittaja Aksutar » 15 Marras 2016, 02:01

Darius ei tiennyt, oliko Lorythas kuullut häntä - ja oliko se loppujen lopuksi Lorythas, kenen sointuvan karjunnan hän oli kuullut. Vai oliko kenties täysin omiaan kuullut. Niitä kysymyksiä ei jääty miettimään, Haukansilmäisen joutuen keskittymään hengestään taistelemiseen. Onni onnettomuudessa, että Sydanur näytti olevan yhtälailla uupunut mitä eliittikenraali, mutta yllä ollessa tuolla oli tietenkin etulyönti asema.

Sitten, täysin yllättäen, joku kävi viskaamaan palkkamiekan eliitin yltä, Dariuksen henkäisten helpotuksesta. Hän ei ikinä olisi uskonut olevansa iloinen Delathosin näkemisestä, mutta nyt tuo tummahipiä oli mitä tervetullein pelastus tähän väliin. Tosin, missä Iriador oli? Siihenkin tuli vastaus heti, pakkasherran kertoessa Lorythasin katsovan Iriadorin perään. Lorythas oli siis saapunut paikalle, mahtavaa. Yllättäen uusi energia ja toivonaalto kävi valamaan lisää puhtia Haukansilmäiseen, kenraalin tarttuen kiinni kapteeninsa tarjottuun käteen ja ponnisti ylös, poimien syrjemmällä olleen keihäänsä käteen takaisin. Tämähän alkoi sujua paremmin kuin toivoa olisi voinut. Vielä kun mokoma palkkamiekka saataisiin hengiltä, niin ei tarvitsisi kenenkään enää elää pelossa Sydanurin suhteen - tämä olisi tällä selvä.
"Enhän minä ole edes väsynyt", Raskaasti hengittävä eliitti tuhahti Delathosille vitsaillen, käyden sitten ottamaan jälleen valmiusasennon, "Mutta parista ei olisi kyllä haittaa".

"Sinun tahdissa, pysy kilpenä, minä väistelen sinua",
Tutut ohjeet jaettiin, eliitin antaen näin Delathosille ohjat tanssin suhteen. He menisivät kuuraparran mukaan, Dariuksen toimien tuon taustalla ja apuna, itse väistellen tummahipiän liikkeitä jotka niin tutuiksi olivat käyneet. Ja jos Dariukselta loppuisikin se puhti pysyä vauhdissa mukana, jäisi hän taka-alalle etäasettaan käyttämään. Kyllä tämä oli tuttua heille molemmille, vaikkei Winder ja N'drayer yleensä parina toimineetkaan.



// Oon neli vuotias, OPPIMAAN INNOKAS, SAIN NIMEN HAUSKIMMAN KAAAAAAAAAAAAAPO. No äläpä. Mä oon oikeesti siellä Gullingambeja ja munavanuja ehdottelemassa. Ja elastisia. KOSKA PÄÄSEN VETÄÄN SITÄ TURPAAN. Ja voi lory <333 Vahingos syö Delinkin ja sit saa Dari taas huutaa et SYLJE SE ULOS //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Fragments of Fate

ViestiKirjoittaja Crimson » 15 Marras 2016, 02:46

Delathos naurahti tummatukkaisen väittäessä ettei väsynyt olisi. No, siitä kyllä saattoi olla montaa mieltä, mutta pääasia lieni, että Darius jaksaisi vielä hetken jatkaa tätä kamppailua elämän ja kuoleman välillä sen sijaan että olisi jättänyt kaiken vain Delathoksen harteille. Näppärästi toinen käsi nosti otteeseensa pienemmän tikarin, ja toinen lumotun miekan, joka jo innokkaasti sointuen räiskäytti jäiset pärskeet Locienia päin, joka pystyyn oli päässyt. Punapää ei selvästikään ollut innoissaan tästä, mutta hengästyneen miehen silmistä kyllä näki, ettei Sydanur aikonut vain luovuttaa samantien. Hän ei taistotta vain perääntyisi tiehensä, vaan uskoi yhä pärjäävänsä tuolle kaksikolle.
Ripeästi sitten”, kuuraparta hymisi, kauempaa Caradhrasin terästä jäisiä sirppejä iskien Locienin suuntaan, joka tietenkin taas ensimmäisestä hyökkäyksestä provosoitui käymään vuorostaan itse taistoon kiinni.
Kuuraparta piti alati huolen siitä, että seisoisi Sydanurin ja Winderin välissä. Hän pelasi omaa peliään moitteetta, välistä ottaen osumaa nopeammalta vastustajalta, mutta pääasiassa punatukkainen paholainen näytti harkitsevan nyt liikkeitään enemmän ja pysyttelemään kauempana vuorostaan suosiolla. Locienin piti väistää heistä molempia, eikä Delathoksen hyinen ja kilpimäinen olemus tehnyt siitä mitenkään helppoa, siinä missä toinen kenraali pääsi taas pistämään hanttiin terävämmin ja iskemään mitä omituisimmista kulmista välillä palkkamiekkaa kohden, jos punapään piti keskittyä tummahipiäiseen. Taistoa ei niin vain pystynyt enää ratkomaan pelkkä voima ja nopeus, sillä yksinkertaisesti Winder pelasi niin hyvin yhteen Zucairin kanssa, ettei se jättänyt Sydanurille varaa juuri muuhun kuin arvailuun, mistä seuraava isku päin mahdollisesti kohti iskeytyisi. Omat vammat hidastivat ja haittasivat, ja se alituinen verenvuotaminen alkoi myös heikottamisena painaa päälle.

Lopulta hyytävä sähähdys pysäytti Delathoksen sijoilleen, kuuraparran katsahtaen nopeasti ympärilleen kylkeen pistettyä haavaa samalla pidellen. Oudot silmäparit olivat pimeydestä vaanineet lähemmäs taistelevaa kolmikkoa, maassa kytäten uteliaina roihuavaa taloa päin ja sitten taas vuorostaan kolmikkoa. Saattoi vannoa niiden sieraimien käyvän kokoajan. Niitä ei ollut vain yksi, vaan peräti useampi… vampyyrejä. Eivätkä ne näyttäneet tai kuulostaneet siltä, että haltioilla olisi ollut varaa alkaa neuvotella millään tavalla otuksien kanssa. Ymmärsivätköhän ne edes puhetta? Hälläväliä, kylmät väreet silti risteilivät niskasta aina alaselkään saakka kun sitä mietti jälleen, mitä tässä voisi vielä kaiken tämän lisäksi sattua. Siitä hopeisesta tikaristakaan ei tuntunut enää olevan niin paljon iloa, kuin olisi alunperin voinut luulla…

Hämärän seasta yksi niistä häijynnäköisistä olennoista hyppäsi kuitenkin lähemmäs Locienia, joka yhtälailla oli vähän kauemmas seisahtanut aloilleen puremaan hammasta yhteen. Harmaasilmä tuijotti kovin järkyttyneenoloisena sitä torahampaista friikkiä – tietenkin yksin oleva haltia oli simppelin mielen mielestä helpompi saalis, mitä Winder ja Delathos parina vähän kauempana. Eikä aikaakaan, kun varjoista punatukkaista kohden loikkasi myös toinen, joka käpälällään lähti hapuilemaan selvästi hengästyneen ja hikisen miehen jalkaa kohden, saaden aseesta kuitenkin näpeilleen ensiksi. Se vain provosoi vampyyriä hampaineen hyppäämään kunnolla kiinni punatukkaiseen mieheen ja tavoittelemaan niitä avonaisia haavoja kohden. Eikä Locienille oikeastaan jäänyt vaihtoehdoksi kuin yrittää seivästää selvästi verenhimoisia petoja yltään alas sillä hetkellä, kun terävät hampaat jo upposivat lihaa vasten ja silmät saattoivat erottaa, kuinka niitä inhoja olentoja helpon saaliin toivossa lähestyi yhä vain lisää lämpimästä verestä nopeasti sotkeutuvan miehen luo, joka tuskissaan yltyi lopulta karjumaan ja antautumaan viheliäisten verenimijöiden saaliiksi. Ei tässä näin pitänyt käydä, vaikka oma loppu sinällään lohdutti mieltä alitajunnassa kaikkien näiden kylmien vuosisatojen päätteeksi.

Siinä vaiheessa Delathoskin kohotti kulmansa ylös ja harvinaisen päättäväisenä perääntyi lähemmäs Dariusta, entistä lujemmin puristaen aseitaan käsiinsä, ”Meidän pitäisi kiitää täältä helvettiin ja vähän äkkiä, ellei lounaspöydäksi päätyminen houkuta myös sinua”, tummahipiä totesi telepaattisesti Winderille, ihan kaiken varalta. Haukansilmästä viis, mutta hän kyllä ihan tosissaan halusi nyt kauas tästä paikasta. Mielellään vaikka Seyrin läheisyyteen, kookkaan liskopedon lähelle tuskin kukaan halusi erikseen tulla rettelöimään…



//NO NYT SE KAAPO :DDDDDDDD No niin tietty, olis pitäny arvata. Siellä on kaikki käyty cheekistä ja vanuvanuista lähtien lävitte että ootte päätynyt hienoihin suunnitelmiin. NO ME JÄÄTIIN SIIHEN ELASTINEN BATTLUUN NIMENOMAAN FAIKKARIIN KO VIIMEKS OLLAAN PELATTU, ET NYT TUUT TAKAS SINNE NIIN MENNÄÄN VETÄÄN SITÄ TURPAAN OIKEIN OLAN TAKAA. Posket vaan pullottaa ko Deli on siä suussa ja Dari kattoo vihasesti Lorya. ”Se on sun suussa” ja Lory vaan pudistaa päätään ja koittaa niellä samaan aikaan//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Fragments of Fate

ViestiKirjoittaja Aksutar » 15 Marras 2016, 11:30

Uudemman kerran taistelu lähti käyntiin, Sydanurin jääden kovin nopeasti puolestaan alakynteen. Eliittikenraalin ja kapteenin yhteistyö oli saumatonta ja sulavaa, Dariuksen enemmän kuin suosiolla pysytellen Delathosin takana, tummahipiän aina pyrkien pysymään hänen ja palkkamiekan välillä. Eliitti tuskin olisi kestänyt enää pitkään, jos suurempia iskuja olisi saanut, siinä missä Zucairilla näytti riittävän vielä energiaa ja voimaa. Ehkä tätä olisi voinut nimittää epäreiluksi kamppailuksi, mutta itsepä Sydanur ajoi itsensä tähän tilanteeseen - eipä palkkamiekkakaan kovin puhdasta peliä ollut pelannut alun alkaenkaan!

Tilanne alkoi olla jo aika selvä, ellei Sydanurilla ollut jotain vielä hihassaan. Sitä kohoavaa voitonriemua ei kuitenkaan päästy juhlistamaan, kun Delathos yllättäen pysähtyi sähähdyksen myötä. Siinä missä kapteeni, jäätyi myös Darius paikoilleen ja nyt vasta kiinnitti kunnolla huomiota ympäristöön. Siellä täällä varjoissa, nurkilla, aitojen takana tuijotti silmäpareja. Ilmeisesti tämä yleisö oli jo pidemmän tovin seurannut kamppailua ja nyt kun kolmikko oli ajautunut kauemmas palavasta rakennuksesta ja veri oli vuotanut entisestään, oli se houkutellut paikalle ruokailijoita. Dariuksen täytyi myöntää, ettei hän koskaan ollut nähnyt näin alkukantaisia, eläimellisiä vampyyreja. Kaikki joihin hän oli törmännyt, olivat yleensä sivistyneitä ja kykenivät sen verenhimonsa hillitsemään, eivätkä heti ensimmäisen veripisaran myötä olleet ketään raatelemassa palasiksi.
Mutta nämä veijarit taisivat olla toista maata.
Kumma kyllä älyllisiä vampyyreja - saatikka ihmissusia tai muitakaan mörköjä - ei paikalla kuitenkaan näkynyt. Ilmeisesti he osasivat olla tunkematta nokkaansa muiden asioihin, ettei vain saisi itse lokaa niskaan. Mutta jos nuo alkukantaiset verisukulaiset kävisivät hyökkäämään heidän kimppuun ja haltiat itseään puolustaisivat, niin olisiko pian koko Pimeän paikan populaatio heidän niskassaan?

Kun taistelu oli pysähtynyt, päättivät verenimijät lopulta tehdä siirtonsa. Yksi kerrallaan ne lähtivät lähestymään Sydanuria, valiten sen "helpomman" saaliin kolmikosta. Pari vampyyria ei näyttänyt tuottavan ongelmia, mutta kun laumana loputkin niskaan tulivat, ei palkkamiekalla ollut mitään mahdollisuuksia.
Darius katsoi kauhuissaan sitä näkyä, kun Sydanuria kirjaimellisesti käytiin syömään elävältä. Ne raivon ja tuskan karjahdukset nostattivat niskakarvat pystyyn ja siinä yönvaltakunta todisti jälleen karun maineensa.
Huomio kiinnittyi Delathokseen, tuon ehdottaessa poistumista ja pikaisesti. Darius nyökkäsi, pistäen keihäänsä pois ja veti jälleen jousensa esiin, tällä kertaa ottaen käyttöön ne hopeakärkiset nuolet.
"Seyrin luokse, jos ei muuta, niin hän voi pelotella mokomat kauemmas - ainakin ne näyttäisivät pelkäävän ja karttavan tulta", Darius ehdotti, huomioiden kuinka yksikään vampyyreistä ei käynyt lähestymään palavan rakennuksen puolelta ja selvästi kaartoivat kauempaa nyt jo romahtamaan käyvän tulimeren.
Perääntyvä askel lähti viemään toiselle puolelle liekkimerta, jossa Seyr ilmeisesti oli Iriadorin kera. Darius piti koko ajan silmällä perään lähteneitä petoja, napsien nuolia noita kohti jos yksikään uskalsi ripeämmin lähestyä perääntyvää kaksikkoa. Muutama siinä saikin nuolen silmiensä väliin, mutta moinen lajitovereiden kaatuminen ei näyttänyt nälkäistä laumaa hidastavan...



// Kaapo ei mene minnekään. Hienot suunnitelmat on, et dissaa niitä. JA JÄÄTIINKÖ. AI NII JÄÄTIINKIN SIEL SILLAL KU JÄBÄ SUUTTU JA MEIL OLI TSIMMU. No ehkä täl viikol voisin peliaikaa harkita - paitsi et viikonloppuna on se free to play overwatch mihin lupasin mennä yhdeks illaks Remun kans riehuun. Tuu säkin jos huvittaa, mennää pilaan kaikkien peli noobeilemalla. JA VOI EI (DDDDDDDD <3 LORY ET NYT NIELE SITÄ, et tiedä missä se on ollu. täällä oli aamunannaa <3333 //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Fragments of Fate

ViestiKirjoittaja Crimson » 15 Marras 2016, 15:39

Nopea nyökkäys suotiin Dariukselle, parivaljakon jättäen heitä ahdistelleen palkkamiekan oman onnensa nojaan sillä yhteisellä päätöksellä. Vaikka eipä tuolla kamalasti tainnut enää toivoa olla, miten tahansa karkuun yrittikin tai jos punapää pystyyn ehätti, kävivät verenimijät vain loikkimaan pitkin tuon selkää ja painoivat takaisin maahan. Oli siinäkin karu tapa kuolla, mutta taisipa mies olla sen ansainnutkin kontolleen.
Del tarkisti nopeasti, ettei romahtamaisillaan oleva palava rakennus kävisi heidän päälleen sortumaan, vikkelästi sitten lähtien siinä missä Winderkin perääntymään paikalta pois. Haukansilmä napsi kätevästi kauempaa lähemmäs yrittäviä vampyyrejä, jotka tietenkin ajojahdista kiinnostuivat, osan lähtiessä ajamaan takaa niitä kahta muuta jotka paikalta yrittivät karata omatoimisesti. Siinä ei hirveästi ehättänyt mitään erikseen jäädä pohtimaan. Tahti oli pidettävänä ripeänä, ja samalla piti varoa sitä liekein roihuavaa rakennelmaa, josta varisi yhä palavia kappaleita hieman kauemmaskin majatalosta. Se hidasti omalla tavallaan myös petoja, jotka räpiköivät äkkiä kauemmas jos huomasivat tulisten kappaleiden ripottavan niskaansa. Mutta se olematon järki myös ohjasi ahnaampia yksilöitä kiertämään ketterästi kaarella kauempaa, noiden päästen parilla loikalla lähemmäs siinä samalla myös Delathosta.

Ensimmäinen hopeatikari upposikin terävästi isomman verenimijän kalloon, joka nopeaa lähestymistä yritti tuloksetta. Tietenkin se hidasti vauhtia, Delathoksen toivoessa, ettei Winder suotta hänen takiaan yrittäisi yhtään lähemmäs rakennuksen kulmalta, vaan painelisi sinne siipiniekkansa luo turvaan nyt kun siihen vielä tilaisuus oli.
Vetäistessään tikarin kuitenkin pedon kallosta irti, heitti kuuraparta sen tarkasti seuraavan lähemmäs yrittävää päin, sähähdyksestä päätellen osuenkin mokomaan, joka maahan jäi kärvistelemään puhtaan jalometallin polttaessa sen nahkaa. Oli kuitenkin virhe alkaa hidastaa tahtia ja samalla kun Delathos pyrki vilkaisemaan nopeasti ympärilleen, loikkasi seuraava vikkelä nilviäinen uhkarohkeasti tummahipiäisen tapauksen selkään kynsillä kiinni pitäen tiukasti mistä vain saattoi. Mikäli Delillä ei olisi ollut molempia käsiään, olisi hän varmaan yhtälailla jäänyt ruokapöydäksi pienemmilleen, mutta nyt hän saattoi tarrata selässään keikkuvasta otuksesta kiinni toisella kädellä, heittää eteensä ja seivästää maata vasten sillä hopeisella miekallaan. Epäonneksi se rääpäle ehätti kynsillään repiä naarmuja tummahipiän kasvonsyrjään, siinä missä jälleen tyhjästä koipeen hampaineen kiinni iskevä ojentui ylemmäs heti ja kävi vuorostaan puraisemaan Delathosta hiusten lomasta kaulanjuureen. Tietenkin se hätkähdytti, Delin jäämättä kuitenkaan miettimään mahdollisia pureman seurauksia juuri nyt, keskittyen vain hankkiutumaan nopeasti itsessään kiinni olevaan petoon, ennen kuin matka eteenpäin jatkui.

Ja siellä Lorythas istui seuraavan nurkan takana, Vaernin kääntäen katseensa saapuvan kaksikon puoleen. Suuri serpentti piteli Iriadoria suojassa omalla käpälällään korkealla, lähellä rintaansa ja oli kiertänyt hännällään kuin muurin ympärilleen. Kadzait oli pienen kokeilun jälkeen kipittänyt kiireesti lohikäärmeen tykö ja istui yhtälailla rauhallisempana kehräämässä sen häntämuurin sisäpuolella, nelisiipisen vierellä kovinkin kuuliaisena. Niitä pieniä natiaisia oli käynyt heidänkin lähellään näyttämättä hampaitaan, mutta eivät ne olleet uskaltaneet kovinkaan lähelle lämmintä hohkavaa lohikäärmettä, joka yhtälailla oli irvistänyt niille takaisin. Eivätkä ne päässeet ensinnäkään käsiksi siihen, jonka Seyr oli tarkoituksella nostanut kaiken varalta pois maasta makaamasta – se riitti inhan näköisille otuksille syyksi lähteä loikkimaan ilmeisesti sinne, mistä helpompaa saalista olisi tarjolla.
Siinä vaiheessa kun nurkalta ilmestyi niitä torahampaisia petoja, nosti lohikäärme olemuksensa ylös ja levitti siipensä korostaakseen vielä enemmän itseään, puolittaisen askeleen eteenpäin ottaen. Se näytti äreältä, matalankumpuilevaa epäsäröistä ääntä pitäen ja karjaisten ihan kunnolla verenimijöitä kohden, Kadzaitin seuraten isompansa mallia vierestä, vaikkei sen ääni lähellekään ylettänyt samalla tavalla alkuunkaan ylittämään nelisiipisen ääntä. Mutta se riitti seisauttamaan ne haltioiden perässä olevat nilviäiset sijoilleen, eivätkä ne viitsineet jäädä loksuttamaan leukojaan turhan lähelle, kun sarvikruunuisen pedon kaulanpielet ja suu alkoivat hohtaa sinertävinä. Parempi olisikin pysyä kaukana, tai Vaern tulittaisi mokomia tuon roihuavan rakennuksen lisäksi entistäkin kuumemmilla liekeillä.



//Kaapo haista kakka. JA DISSAANPAHAN. TSIMMU NIIN! DARI ONLINEEN ETTÄ PÄÄSTÄÄN PISTÄÄN NAURAVALLE KULKURILLE LOPPU! Voi overwatch asd. En ees muista millon mä oisin avannu battlenettii muka viimeks. LORY NIELEE JO. Voi myös niellä jotain muutakin, jos tiedät mitä tarkoitan ;DD;D;D;D NO TÄÄLLÄKIN OLI OMANLAISTAAN AAMUNANNAA, oli hyvä tehä tylsiä näpyttely dailyja faikkarista pois täs ohessa ko tätä raapusti//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Fragments of Fate

ViestiKirjoittaja Aksutar » 15 Marras 2016, 16:25

Verenimijöitä oli yksinkertaisesti liian monta ja mitä useamman omanlaisensa ne saivat mukaan kaksikon perään, sitä varmemmiksi ne alkoivat hyökkäyksen suhteen - ilmeisesti ne olivat jonkin asteen lauma eläjiä. Darius koitti pitää perääntymisvauhtinsa tasaisena ja ripeänä, kuitenkin sovittaen sitä Delathoksen tahtiin. Ei hän toista halunnut jättää jälkeensä.
Vampyyrit kuitenkin saavuttivat heitä, ensimmäisten käydessä kirimään Delathosin kiinni. Dariuksen huomio kiinnittyi kapteeniin, joka lähelle päässeitä petoja lähti teurastamaan varmoin ottein, mutta kovin pian myös valkohapsinen meinasi jäädä massan alle. Eliitti lähti napsimaan niitä Delathosia lähestyviä ruojia, joka hidasti muutaman aikeita liittyä niiden jo kuuraparran kimpussa olevien lajitovereidensa matkaan. Darius ei ehättänyt nähdä sitä, kuinka tummahipiä sai myös hampaista osakseen, mutta oli sanomatta selvää että kapteeni otti osumaa myös näiltä pedoilta, jotka niin kärkkäästi koittivat kynsin ja hampain hänet kaataa.

Onneksi he saapuivat talon kulmalle, jonka takaa paljastui se valkea, nelisiipinen lohikäärme. Sen näkeminen riitti muutamalle jäädä niille sijoilleen sähisemään ja ärähtelemään, siinä missä uhkarohkeimmat ja nälkäisimmät vielä haltiakaksikkoa seurasivat lähemmäksi. Viimeisetkin kuitenkin karsiutuivat matkasta pois, kun Lorythas kävi mokomille ärhentelemään ja itseään esittelemään. Rääkyvästi sähisten ne jäivät jälkeen ja luovuttivat, Delathosin ja Dariuksen päästen perääntymään hopeakäärmeen luo turvaan. Parasta olisi kuitenkin varmaan lähteä pois mahdollisimman pian, ennen kuin se koko Pimeä paikka todellakin olisi heidän niskassaan. Tuskin nuokaan arvostivat tällaista reviirille tunkeutumista ja siellä riehumista.

Hengästynyt, hikinen ja yltä päältä lian ja veren tahrima eliitti perääntyi aina Lorythaksen jalkoihin, käyden viimein pysähtymään vasta kun tunsi valkean, pehmeän karvan lähellään. Hetken huohottaen Darius keräsi itseään, vilkaisten sitten ylös Lorythaksen käpälään, jossa Iriador oli. Tajuttomana ilmeisesti ja pian kuolleena, ellei tuota saatu parantajalle pikaisesti. Pelkkä parsiminen tuskin riittäisi Iriadorin tapauksessa, tuon verenvuodot piti saada tyrehtymään magian avulla mahdollisimman nopeasti. Mutta sitä ennen...
"Delathos oletko kunnossa?", Darius kysyi kääntäen katseensa kapteeniinsa, joka äsken suurempaa osumaa oli verenimijöiltä ottanut.
"Meidän pitää päästä täältä pois äkkiä - Iriador pitää saada parantajan luo mahdollisimman nopeasti. Lorythas voitko lentää meidät kaupunkiin?", Yllättäen se varmanrauhallinen asenne alkoi viimein varista pois eliitin yltä, äänen käyden värisemään silkasta pelosta Iriadorin puolesta - ei hän halunnut menettää rakkaintaan nyt. Ei näin.
"Hovin parantajat voivat yrittää auttaa häntä, en vain tiedä kuinka nopeasti he paikalle pääsisivät", Ei Darius tuntenut tai tiennyt ketään muuta parantajaa, kuin mitä hovissa liikkui. Maagiset parantajat kun olivat omalla tavallaan harvinaisuus, noita kun ei ihan joka kulmalta löytynyt - ei ainakaan päteviä ja kaiken omaavia.
Ja missä oli taas se Yliparantaja, kun häntä olisi kaivattu....



// SENKIN DISSARI. NAURAVAA KULKURIA TURPUUN. No anna nyt kun teen työt loppuun. ööveriwatchi - ei sillä en mäkään muista millon viimeks battle.net ois auki ollu. MEIDÄN PITÄIS SITÄ DIABLOOKIN PELAA :DD LORY NYT. sylje Deli pois niin saat niellä jotain kivempaa ;D;D; Nimittäin viinaa. eikun. Senkin multitaskaaja siellä (DD //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Fragments of Fate

ViestiKirjoittaja Crimson » 15 Marras 2016, 17:11

Kun lähemmäs nelisiipistä serpenttiä päästiin, viitsi Delathos myös viimein höllätä tahtiaan. Äskeisten tapahtumien jälkeen hapensaanti oli heikossa, otsalla valui hiki ja ne puremat… tummahipiä olisi voinut vaikka vannoa, että niitä kohtia polttelija ja kirveli tavallista enemmän. Mutta murehtimatta liikaa siitä mitä tuleman mahdollisesti piti, kiskoi kuuraparta kevyin otteen ne hampaiden jäljet piiloon punertavan, joskin palavassa rakennuksessa sisällä seikkailun jälkeen sotkeutuneen viitankauluksen taakse. Kadzait jolkotteli lähemmäs päässeen isäntänsä tykö, tarjoten tummahipiäiselle tuen itseään vasten siinä missä Winder tyytyi puoliverisen liskopedon läheisyyteen henkeään vetämään. Verenimijät pysyivät kaukana, lähtien yksi kerrallaan lähtien kirimään takaisin omine tovereineen sinne, minne ainoaksi jäänyt uhri oli saatu kaadettua, jättäen rumasti sähähtäen haltiat oman onnensa nojaan lohikäärmeen huomaan.
Olen kunnossa…”, kuuraparta hymähti hengästyneenä Winderille takaisin mahdollisimman tyynenä, kokeillen nopeasti että kaulansa oli varmasti piilossa. Eipä kukaan siitä ollut erikseen käynyt mainitsemaan, joten kaipa se lieni tässä seurassa olevan yhä salaisuus, josta nyt ei pitäisi kuitenkaan alkaa murehtia. Heidän piti päästä täältä pois... mahdollisimman pian.

Lorythas puolestaan katsoi alas Dariukseen pienten verenimijöiden kaikottua haltioiden perästä, jolloin serpentti saattoi myös painaa kitansa kiinni ja neulanterävät hampaansa piilottaa jälleen. Tietenkin Puolikäärme oli huolissaan Iriadorin lisäksi myös Winderistä, joka näytti ottaneen osumaa, ollen ilmeisesti kamppaillut hengestään jonkun kanssa. Kenen, niin se jäisi myöhemmäksi kysyttäväksi. Kuten Haukansilmäkin sen muotoili, pitäisi Iriador saada mahdollisimman nopeasti parantajien luokse toipumaan, mutta että kaupunkiin…
Hopeakäärme veti naarmujen peitossa olevaa päätään vinoon, tuhahtaen terävästi. Seyr ei sattuneista syistä ollut varsinaisesti innoissaan siitä, että lähemmäs haltioiden kaupunkia joutuisi minkään suhteen, mutta hän myös ymmärsi Iriadorin tilan ja Dariuksen hädän, jonka kenraalista näki. Nuorukaisen haavat pitäisi saada paikatuksi ja punapään päästävä lepoon lämpimien vällyjen väliin. Iriador näytti niin riutuneelta kuin vain saattoi. Teki pahaa katsella toisen pihisevän siinä suurella kämmenellä haavoittuneena ja sotkuisena kyljellään, sokean heikosti sinnitellen pitääkseen silmiään yhä auki.
Puolikäärme oli riisunut sen maskin kynnellään myös punapäisen kasvoilta, mikä oli auttanut toista hengittämään. Mutta se oli laiha lohtu siihen kiireeseen nähden mikä heillä oli.

Lorythas laski käpäläänsä alemmas, tuoden käpälänsä selkämyksen maahan ja punapään paremmin Winderin nähtäville, jos tuo halusi kumppaninsa lähelle, ”Luonani Briarissa on vieras joka osaa auttaa…”, Seyrin pehmeä ääni lausui kuiskaten liskopedon tarvitsematta edes suutaan avata erikseen puhuessaan.
Voimakas parantaja. Hän… auttaa varmasti enemmän kuin mielellään myös Iriadoria, Leto auttoi minuakin, kun olin… vähällä menettää henkeni kesällä”, sinisilmäinen katsoi taustalla kokoon rysähtävää taloa, selvästi vältellen katsekontaktia muiden kanssa, ”En yhäkään tahtoisi lentää kaupunkiinne...”.



//DISSARI CRIMINAALI. TURPUUN KOKO EORZEAA. Nopeemmin, että päästään seikkaileen taas. NO NIIN PITÄIS PELATA JOO, KERRALLA ISTUMALTA LÄPI JOKU KERTA! No voi nyt perkele. Kai Lory sit sylkee tän kerran saadakseen parempaa tilalle. MULTITASKAUS ON MUN ELÄMÄ//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Fragments of Fate

ViestiKirjoittaja Aksutar » 15 Marras 2016, 17:30

Askel vei heti lähemmäs Iriadoria, kun puoliverinen kävi käpälänsä laskemaan maan tasalle. Teki niin vietävän pahaa nähdä nuorempi tuossa kunnossa ja vielä pahempaa teki ajatella, kuinka kauan heillä oikein olisi aikaa, ennen kuin Iriador ei jaksaisi enää taistella? Korkeahaltia oli sinnikäs ja elämänhaluinen, mutta se elämänhalu tuskin riitti taistelemaan verenhukkaa ja hiipuvaa energiaa vastaan. Varovaisesti Darius kävi kumartumaan Iriadorin puoleen, hellästi tuon hiuksia sukien ja koittaen pitää itsensä rauhallisena, kun se ahdistus rinnassa ja pala kurkussa kävivät vain voimistumaan.
Lorythas otti puheeksi Briarin, kertoen luonaan olevan vieraan, voimakkaan parantajan, joka voisi auttaa. Matka Briariin taisi olla pidempi mitä itse kaupunkiin, mutta jos siellä olisi varmemmin apu, joka myös oli valmis toimimaan, niin kai se matka oli sen arvoinen. Kaiken lisäksi he voisivat lentää, joten matka taittuisi huomattavasti nopeammin mitä ratsain maata pitkin. Mutta entäs sitten Delathos?

"Menemme siis Briariin", ahdistustaan niellen Darius nyökkäsi. Kyllä hän ymmärsi, ettei Lorythas halunnut kaupunkiin lentää tai edes sen läheisyyteen, eikä hän aikonut nelisiipeä siihen pakottaakaan. Sitä paitsi, Briarissa Darius saisi aivan rauhassa itkeä ja halata rakkaintaan, ilman että kukaan varsinaisesti kyseenalaistaisi eliittikenraalin tekemisiä.
"Mutta entä sinä?", Kysymys oli osoitettu Delathosille, eliitin vilkaisten kapteeninsa puoleen, "Briariin on pidempi matka mitä kaupunkiin, mutta tuletko silti sinne?", Darius ei olisi halunnut erota Delathosista, hänen piti varmistaa että tuokin oli kunnossa ja sitten kiittää kuurapartaa avusta. Mutta, Darius ymmärsi myös harvinaisen hyvin jos Delathos ei halunnut Briariin tulla - tai jos Lorythas ei kuurapartaista sinne halunnut... - ja päättäisikin kaupunkiin palata, tai sitten sen sepän luokse. Sinne kaikkein lyhyin matka juuri nyt oli.



// TURPUUN KAIKKIA. Nopeammin, hän sanoi. Ja Dari lisäsi tahtia. EIKUN MITÄ älä nyt ku oon tänään jo kolme niitä animaatioita vääntäny hirveellä pörinällä. RIAPLOO PELAAN. Hyvä Lory, kuolanen Deli voikin sitten hoiperrella muualle. MULTITASKING GLITCHLORD //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Fragments of Fate

ViestiKirjoittaja Crimson » 15 Marras 2016, 18:19

Vaern seurasi katseellaan, kuinka Darius lähemmäs Iriadoria astahti sille suurelle käpälälle, kumppaninsa lähelle kumartuen pitämään tuosta huolta. Serpentti vaikutti lohdullisemmalta päätään alemmas tuoden ja antaen lämpimän ilman puhaltaa paremmin parivaljakon ylle, Delathosin valkeakarvaiseen kaulustakkiin kääriytyneen Iriadorinkin jaksaen havahtua paremmin tilanteen tasalle silmäpuolen lähemmäs tultua. Nuorempi hymyili surullisena heikosti, jos sitä pientä huulien liikettä saattoi hymyksi edes nimittää. Ei hän tuntenut varsinaisesti enää kipujaan ollessaan yksinkertaisesti niin kuitti, keskittyen vain pysyttelemään kaukana siitä epätoivoisesta unenkaltaisesta tilasta, joka voisi olla hänen viimeisensä.
Winder ilmoitti ääneen kuitenkin pian, että he matkaisivat kaupungin sijasta Briariin, aivan kuten Seyr oli ehdottanut hetki sitten. Leto varmasti haluaisi auttaa Iriadoria, vaikka Lorythaksesta tekisi pahaa alkaa vain hetken tuntemaansa enkeliä ja hyvää ystäväänsä haavoittaa kenenkään toisen tähden – mutta Leto taisi juuri nyt olla ainoa valtti, joka voisi varmasti heitä auttaa. Hän ei ollut hyvittänyt omaa pelastustaan tummatukalle vielä, ja pian hän jäisi vain entistä enemmän velkaa Leton uhrautuvaisuudesta… oli hänkin ystävä…

Palaan kaupunkiin Kadzaitin kanssa”, Delathos tuumi kasvojaan hihansyrjään pyyhkäisten Winderin kysellessä hänen kohtaloaan. Näkihän kuuraparrasta ettei tuo täysin kunnossa ollut, mutta jo joku kysyi, pistäisi hän mokoman vain savussa pyörimisen ja ottelusta uupumuksen piikkiin.
Ehkä on reilua palata kertomaan myös tuville, että te olette myös hengissä. Muussa tapauksessa varmaan painelisin takaisin Kalin luo…”, tummahipiäinen vielä lisäsi hymähtäen Winderiä ja tuon kumppania katseellaan seuraillen, vilkaisten äkkiseltään myös taakseen, etteivät ne verenimijät enää lähemmäs varmastikaan tulleet. Delathos ei todellakaan tulisi Briariin, ellei olisi ihan pakko ollut. Hän mieluummin pysytteli siitä liskopetojen täytteisestä kylästä kauempana, kuin nyhjäisi siellä samalla tavalla kuin Darius oli valmis tekemään – mikäpä hän oli toisia arvostelemaan varsinaisesti kun mietti, miten päin ne roolit olivat olleet kun Nahorin kulmalla asustavan sepän luona oli käyty. Mutta menkööt Darius puolipetonsa matkaan, kuuraparta kyllä pärjäisi perinteisesti yksinkin sillä välin.

Puolikäärme oli niin keskittynyt seurailemaan Winderiä ja Mir Valdorenia, ettei edes huomioinut millään tavalla Delathosta. Kai se riitti omalla tavalla kertomaan, miten Vaern suhtautui yhä käsipuoliseen tolvanaan. Ei hän ollut ikinä saanut tilaisuutta todistaa toisen tekevän mitään hyödyllistä paitsi nyt, mutta se ei riittänyt nelisiipiselle kuitenkaan syyksi alkaa hyväksyä tummahipiäistä sen jälkeen, mitä tuo oli haukansilmäiselle ja tuon kumppanille tehnyt.
Sillä hetkellä valkean serpentin katse kuitenkin oli kiinnittynyt tuijottamaan vain Iriadoria, nuoremman hengen pihisten kylmästä ja kuivankipeän kurkun tähden, johon hengitetty savu ei ollut lainkaan auttanut.
Kiltti…”, oli ainoa sana, jonka punapää sai tuhahdettua ääneen kiehnäten itseään heikosti lähemmäs rakastaan, jonka niin oli pelännyt menettäneensä jo. Mutta tuossa tummatukka taas oli. Hänen vierellään turvana, eikä ollut jäänyt liekkien tai hänen isänsä uhriksi… ehkä Iriador voisi jättää loput muille ja antaa uupumuksen viimein painaa silmänsä kiinni.
Vie minut kotiin, Darius”, punapään heikko ääni kantautui telepaattisesti tummatukkaiselle, Iriadorin antaen raskaiden silmäluomiensa painua kiinni sokeiden silmien tieltä ja veltostua toisen syliin, ”Rakastan sinua…”.



//TURPAAN KOKO MAAILMAA. FASTUR. Senkin pörinä pate. YOU CAN DO IT. Palkinnoksi batteryy sitten. Eikun. Meidän pitää päästä vetään diablookin turpaan. Ollaan me aika turpakäräjien järjestäjiä. Kuolanen Deli on sitä mieltä, että hän eläköityy tai vaihtoehtosesti pestautuu Constan joukkoihin listiin loharit. GLITCLORD NII. Mun pitäis selvästi vaihtaa discordis roolini nimeks glitchlord criminaalin sijaan//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Fragments of Fate

ViestiKirjoittaja Aksutar » 15 Marras 2016, 18:36

Delathos aikoi palata kaupunkiin kissapetonsa kanssa, vedoten siihen että tuville lienisi hyvä ilmoittaa tilanteesta. Muussa tapauksessa tummahipiä olisi seppänsä luo painellut, mutta kapteenin suunnitelmassa oli kyllä järkeä. Jos joku heistä ei palaisi ajoissa tuville kertomaan tilanteesta, olisi Velethuil varmasti kertomassa eteenpäin mitä oli tapahtunut ja minne eliittikenraali kera kapteeninsa oli kadonnut. Ja Velethuilista tuli myös mieleen se toinen...
"Kerro Velethuilille että kaikki on kunnossa. Muille kerro, että olen Briarissa ja palaan viimeistään muutaman päivän päästä", Värisevää ääntänsä hilliten Darius aloitti, siinä Iriadorin vierellä pysyen, katseen kuitenkin pitäen Delathosissa.
"Mutta vie se äpärä piiloon", Hän jatkoi, "Ota siitä vastuu, piilota se jonnekin - vaikka asunnollesi - ennen kuin Aran sen huomaa ja Delian luokse kiikuttaisi. Älä anna sen paeta ja jos se yrittää jotain, tee sille harvinaisen selväksi kuka määrää sävelen ja kenen maailmaan hän on nokkansa tunkenut".
Olisi paras, jos Delathos sen pojan veisi piiloon siksi aikaa, kunnes Darius palaisi. Siihen asti poika saisi olla suosiolla tai väkisin piilosilla kapteenin toimesta, jonka jälkeen Darius kyllä itse katsoisi mitä tekisi sen äpärän suhteen ja varmistaisi, oliko tuo edes heille oikeasti sukua vai ainoastaan muotoaan muuttava valehtelija.

Darius oli aikeissa vielä jotain Delathosille sanoa, kun Iriador yllättäen avasi suunsa ja heikosti lähemmäs kenraalia pyrki. Eliitin huomio laski heti Iriadoriin, Haukansilmäisen nojautuen entistä lähemmäksi rakkaintaan ja kietaisi varovaisesti kätensä tuon ympärille. Enää hän ei kyennyt niitä kyyneleitä pidättelemään, ensimmäisen pelon ja epätoivon sävyttämä kyynel vierähti alas Iriadorin poskelle.
"Kyllä minä vien sinut kotiin älä huoli", Värisevä, vingahtava ääni huokaisi vasten Iriadoria joka veltommaksi muuttui, "Ä-älä luovuta nyt, Iriador, et voi luovuttaa nyt. Olemme niin lähellä, jaksa vielä heti", Yllättäen eliitin ääni muuttui entistä hätäisemmäksi Iriadorin tajuttomuuden myötä, kenraalin selvästi alkaen panikoida kun rakkaansa ei enää jaksanut tajuissaan pysyä.



// MAAILMAAA. PÖRISEN JA PÄRISEN NIIN ETTÄ HUH. Diabloo turpaan, kaikkia turpaan. Vedän suokin turpaan! JA sitten itteeni! Consta kattoo kieroon mut kun Deli sanoo et tapetaaks lohareita baby niin sit Consta on ihan et OKE. JA ETKÄ VAIHA CRIMINAALI ON NYT SUN JUTTU NIIKO MÄÄ OON AKSUNAATTORI //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Fragments of Fate

ViestiKirjoittaja Crimson » 15 Marras 2016, 19:26

Tummahipiäinen ei sinällään pitänyt siitä, mitä Darius komensi häntä tekemään – eikä asiasta liiammin näyttänyt innoissaan olevan myöskään Seyr, joka päästi terävän ja epäilevän korahduksen miettien millaisiin käsiin ilmeisesti Theo olisi joutumassa. Kuuraparran kasvoilla säilyikin se totinen ilme hänen miettiessään, mitä siitäkin nyt tulisi, kun hän lapsenlikaksi joutuisi sille uhmakkaalle pennulle jota oli jo ehättänyt aikaisemmin ennen lähtöä uhata. Mutta, hän ymmärsi mitä Darius ajoi takaa äpärän piilottamisella. Vaikkei asia nyt varsinaisesti hänelle kuulunut millään tavalla, niin kaipa hän tämän kerran voisi Haukansilmää auttaa, kun tuo itse ei heti päässyt sitä tenavaa haastattelemaan paremmin. Kiitoksista vaivannäöstä voitaisiin sitten keskustella myöhemmin, ”No olkoon menneeksi sitten tämän kerran…”, Delathos hymähtikin siinä samalla seuraten, kuinka viimein sinnikäs pentele sammahti silmäpuolen käsivarsille, saaden kenraalin vain entistä enemmän sekaisin. Taisi olla myös ensimmäinen kerta, kun tummahipiä pääsi todistamaan Dariuksen itkevän kenenkään tähden…

Meidän pitää mennä”, Puolikäärme tuhahti hätäisesti Iriadorin menettäessä tajuntansa, kuononpäällään kevyesti Dariusta tökäten. Kenraali voisi pysytellä Iriadorin kanssa siinä käpälällä, kyllä nelisiipi pärjäsi kolmellakin käpälällä hetkellisesti ja lentäessä hän voisi pidellä toisia lähempänä itseään, eikä tarvinnut miettiä, että nuo selästä tipahtaisivat pois.
Tuskin se minnekään on siitä taantumasta, antakaa sille tilaa vain hengittää”, Delathos hymähti huolestuneelle kaksikolle, itse vaivoin kavuten samalla Kadzaitin selkään epäryhdikkäästi istumaan. Ehkä hän hetken pysyisi pystyssä, sitten oli kyllä pakko taantua vain maaten kissapedon selkään matkanajaksi huonon olon voimistuen vain hetki hetkeltä enemmän syystä tai toisesta…
Tulet hakemaan sen kakaran sitten heti luotani, kun kaupunkiin palaat”, pakkasherra vielä huomautti Winderille, saaden serpentin seuraamaan katseellaan epäillen tummahipiän perään, joka kannusti naarastiikerin juoksemaan paikalta tiehensä, kaksikon nopeasti hämärän sekaan kadoten omille teilleen. Tummahipiä oli tiessään, pehmeät tassunaskellukset katosivat jonnekin kauemmas, ja paikalle jäivät enää he kolme.
Pysykää vain siinä, lennän niin nopeasti takaisin Briariin kuin pystyn”, Seyrin ääni kuiski, serpentin lähtiessä kääntämään itseään ja levittelemään paremmin siipiään ja katsellen ylöspäin solan reunoille. Kaipa tästä ylös pääsisi samantien, piti vain olla varovainen ettei mihinkään enää törmäisi ja joutuisi yhteen ottamaan kenenkään idiootin kanssa. Iriadoria ja Dariusta pitelevä käpälä nostettiin omalle rinnalle tiiviisti takaisin, Puolikäärmeen koukistaessa hieman kouraansa ja toi kyntensä suojaksi kaksikolle ja serpentin ponkaistessa nopeasti ilmaan ja lähtiessä vaistomaisesti suuntaamaan lyhintä mahdollista reittiä kohden kyläänsä. Toivoen, että Iriador jaksaisi sinnitellä sen lennon ajan, eikä kuihtuisi kenraalin viereltä nyt pois.

Serpentti lensi arojen halki nopeammin kuin oli ikinä ennen tehnyt. Tuuli iski kylmästi päin siinä tahdissa, kun lohikäärme räpytteli voimakkaasti siipiään voimiaan suotta säästelemättä, siinä missä se omituinen pedonvietti sai Vaernin myös alitajuisesti käyttämään niitä serpenteille ominaisempaa maagista lentotaitoa. Sarvikruunuinen tulisi olemaan niin väsynyt kaiken tämän jälkeen, mutta kai hän oli ansainnut leponsa, jos onnistuisi ajoissa saamaan molemmat rakkaansa turvaan…
Nelisiipinen puuskutti hengästyneestä, kun he laskeutuivat lopulta Briarin suurelle kehälle. Siinä vaiheessa Lorythas ei edes harkinnut kauemmas jäämistä – kehällä oli aina joku valvomassa, ja tälläkin kertaa siellä oli niin kyläläisiä kuin tutumpia kasvoja vahtimassa aluetta ja neuvomassa väistymään, kun kyläpäällikkö saapui liitäen paikalle. Tietenkin kookas sarvikruunuinen sai pienemmiltä käärmeiltä karjaistuja tervehdyksiä, kyläläistenkin ehtiessä ihailla höyhensiipistä liskopetoa sen hetken, kunnes puoliverinen päällikkö laski jotain käpälästään alas. Väki hiljeni, vartijaparin lähestyessä paremmin tilannetta syrjemmältä, samalla kun Seyr vaihtoi muotoaan pienemmäksi ja nojasi käsillään vasten omia reisiään kumaraan hetkeksi painuen. Näemmä kyläpäällikkö itsekin oli osumaa ottanut, mutta tuo ei todellakaan ollut lähelläkään sitä näkyä, mitä Darius ja Iriador sillä hetkellä olivat. Molemmat olivat noesta sotkuisia, verisiä, punapäisen pihistessä vain heikosti vanhempansa rinnalla enää.
Viekää heidät sairastuvalle…”, mustaan toispuoleisesti pitkään takkiin sonnustautunut kyläpäällikkö henkäisi nopeasti haltioiden puoleen viitaten vartijoita avuksi, sarvipään taputtaessa nopeasti vielä kenraalin hartialle, ”Käyn etsimässä Leton, tulen ihan kohta takaisin”. Sen myötä Lorythas lähti juosten paikalta kartanolleen suunnistamaan, toivoen että enkeli häntä siellä odottaisi yhä, kuten oli sovittu kun tummahipiä ykskaks yllättäen oli takaisin tänne saapunut ihmettelemään kaupunkireissunsa jälkeen.



//ETTEI VAAN SIELTÄ PERÄRÖÖRISTÄ SE PÖRINÄ PÄÄSIS KUITENKIN. No nyt mama, hillittes pikkusen tai muuten meillä kaikilla on verta vuotava nenä ja haljennu huuli. Oikeesti Deli iskee Constan. Delin takia Consta alkaa käyttään niitä korkkareita sitten, kun on viimein löytänyt tru dragonkiller buddyn itselleen. MUN MIELESTÄ PELKKÄ AKSU ROOLI OLI TYLSÄ – JOTEN OLET NYT AKSUNAATTORI. OLEN SITTEN CRIMINAALI PERKELE, KUN MITÄÄN KIVAA SAA ENÄÄ TEHÄ//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void


Re: Fragments of Fate

ViestiKirjoittaja Crimson » 15 Marras 2016, 23:55

Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Edellinen

Paluu Pimeäpaikka

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron