home sweet home

Pimeäpaikka on nimensä mukaisesti pimeä. Vuorokauden ympäri. Pimeäpaikka sijaitsee Mor vuoren varjoissa, pysytellen näin koko vuorokauden piilossa auringolta. Ja se on hyväksi, sillä tätä kaupunkia asuttaa yönkansa.
Kaupunki koostuu yhdestä, suuresta kadusta jonka molemmille puolille on noussut asuntoja, majataloja, kapakoita, putiikkeja. Tämä ei kuitenkaan ole jokamiehen pysähdyspaikka, sillä jos tavallinen kuolevainen tänne erehtyy, hän todennäköisesti tulee kuolemaan vierailunsa aikana.. tavalla tai toisella. Majatalot on suunniteltu yönlapsille, ottaen huomioon jokaisen synkän taruolentolajin tarpeet. Suurimmaksi osaksi tätä kaupunkia asuttavat vampyyrit, mutta toisena suurena rotuna on ihmissudet. Kaupunki on myös rikollisten ja varsinkin palkkamurhaajien suosiossa. Ihmisillä ja haltioilla ei ole asiaa tähän paikkaan, siitä pitävät huolen niin pimeänpaikan asukit, kuin myös vuorilla asustavat lohikäärmeet, jotka eivät siedä ihmisiä tai haltioita lähellä omaa reviiriään.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Aksutar » 22 Heinä 2008, 20:05

Ada

Ada mulkaisi Cerwiin astetta vihaisempana ja näytti tälle kieltä - niin lapsellista kuin se olikin. Sitten vampyyri otti vauhtia ja hypähti kevyesti aidan yli ja lähti samantien juoksemaan täysillä läpi hevosaitauksen. Nyt Ada ei edes vilkuillut hevosiin, hän vain juoksi minkä kintuistaan pääsi.. eli erittäin lujaa.
Lopulta vastakkainen aita alkoi jo näkyä, eikä Ada voinut sanoin kuvailla kuinka onnellinen tuostakin näystä. Hän hypähti kepeästi aidan yli otti pari horjuvaa askelta ja mätkähti ruohikolle selällee. Hän hengitti suvaan ja hymyili itsekseen, katsellessaan ylhäällä tuikkivia tähtiä ja kuuta. Hetken hänellä meni tajuta mitä juuri oli tehnyt.. ja sen tajuttuaan hän alkoi nauramaan. Hän nauroi niin että vatsanpohjassa tuntui ja vedet tulivat silmistä. Nauru kaikui pitkin lähiympäristöä melko aavemaisesti, jättäen kaiken muun hälyn hiljaiseksi.
Hetken siinä naureskeltuaan Ada kömpi ylös hekotellen itsekseen ja setvi hetken hiuksiaan.
"vai hevosia.." Hän tokaisi vilkaisten taakseen aitaukseen, jossa hevoset katselivat melko hämmentyneinä hänen peräänsä.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Lazu » 24 Heinä 2008, 09:45

Cerw

Cerw hymähti ja katseli muutaman hetken Adan perään. Sitten hänkin hypähti aidan yli ja lähti juoksemaan niin lujaa kuin vain pystyi. Vastakkainen aita tuli näkyviin, joten Cerw hiljensi vauhtiaan ja hyppäsi sen yli. Huvittuneena hän jäi katsomaan maassa hekottavaa Adaa. Nainen oli hyvin huvittava näky, sitä ei käynyt kieltäminen.
Lopulta nainen kuitenkin suostui kömpimään ylös, vaikkakin samalla hekotteli yhä, ja setvi hetken hiuksiaan. Cerw käänsi katseensa aitaukseen, jonka hevoset olivat nyt pahasti hämmentyneitä.
Aika tyylikästä. Hämmensit hevosparkoja aika pahasti.
Vampyyriherra hymähti huvittuneena, vilkaisi Adaa ja lähti sitten jatkamaan matkaa. Häntä ei kuitenkaan huvittanut jäädä tänne odottamaan, että joku huomaisi ruumiin ja päättäisi tutkia koko alueen kahden kilometrin etäisyydellä talosta.
Lazu
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 24 Heinä 2008, 13:05

Ada

Ada vilkaisi nopeasti Cerwiin ja siitä sitten hevosiin, jotka olivat selvästikkin hämillään. Ada naurahti pienesti ja vahingoniloisesti. Tyhmät eläimet, tuskin niillä edes aivoja oli! Ada vihasi hevosi, kuten varmaan oli tullut selväksikin. Hänellä oli ollut hevoskammo jo niin kauan kuin hän saattoi muistaa.. eli todella kauan.
No, ei siitä sen enempää. Ada mulkaisi vielä kerran hevosia halveksuvasti ja lähti sitten Cerwin perään hypellen iloisesti kuin pikku lapsi. Tosin hän lopetti hyppelemisen melko pian ja vaihtoi tavalliseen kävelyyn.
"No, mitäs sitten..?" Ada kysyi vilkaisten Cerwiin, mutta pysähtyi sitten kuin seinään.
"... miksiköhän edes roikun mukanasi?" Ada aloitti naurahtaen "Meinaan, ennen kuin sinä tulit, liikuin aina yksin. Nyt jostainsyystä olen jämähtänyt sinun seuraan. Ei siis sillä että siinä jotain vikaa olisi, mutta se on melko.. kummallista" Ada selitti, jääden miettimään asiaa hiljaa itsekseen.
Olivat he jo jonkin aikaa yhdessä viettänyt, jos totta puhutaan. Ja he olivat jo kerenneet käydä ties missä. Kai se sitten oli kiva liikkua lajitoverin seurassa, muuta selitystä Ada ei keksinyt.. paitsi ei Cerwissä kyllä mitään vikaa ollut persoonanakaan.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Lazu » 25 Heinä 2008, 14:58

Cerw

Ada aloitti lauseensa, mutta lopettikin sitten äkisti ja pysähtyi. Cerwkin pysähtyi, kääntyi katsomaan Adaa ja kohotti kysyvästi kulmaansa.
Ah, hyvä kysymys ja ansaitsee ehdottomasti vastauksen. Roikut mukanani koska olen kerrassaan vastustamaton ja haluat ihastella minua niin paljon kuin mahdollista.
Cerw vitsaili ja virnisti vielä päälle. Kysymys oli kyllä hyvä. Miten hän olikin päätynyt naisen seuraan näin pitkäksi ajaksi? Ei sillä, että seurassa jotain vikaa olisi ollut. Ehei, Ada oli mukavaa seuraa. Nätti, fiksu, hauska, vampyyri. Ei Cerw sellaisesta seurasta valittanut.
Enpä kyllä itsekään yleensä kovin kauaa yhden tyypin seurassa jaksa. Kenties sitä sitten vain lopulta kyllästyy ja kaipaa lajitoverin seuraa. Hieman pidemmän aikaa vielä.
Cerw pohti nyt jo vakavissaan.
Lazu
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 28 Heinä 2008, 16:59

Ada

Ada naurahti Cerwin ensimmäiselle, vitsikkäälle vastaukselle. Se kuulosti melko narsistiselta vastauksetla, mutta meni näin vitsillä. Ada ei yleensä pitänyt itseään täynnä olevista henkilöistä, sen takia hän ei varmaankaan hakeutunut haltijoiden seuraan.. hän oli kuullut että haltijat ovat narsistisa, itseään täynnä olevia nipottajia.
Cerw sanoi ettei itsekkään viihtynyt kovinkaan kauan yhden tyypin seurassa. Oliko tämä sitten vampyyrien yhteinen piirre? Vai johtuiko se kenties yhteisestä työstä, palkamurhaajana ei pahemmin kannattanutkaan luoda kontakteja, paitsi niihin joilta sai töitä ja samalla alalla työskenteleviin.. ainahan näiltä saattoi saada vinkkejä.
"no... maailma on ihmeitä täynnä" Ada sanoi ja lähti jälleen kävelemään eteenpäin lisäten "Eikä sinun ihastelu pahitteeksi ole".
Matka jatkui jälleen. Tällä kertaa takaisin pimeään paikkaan. Adalla itsellään olisi vielä keikkoja, mutta nyt hän ei yksinkertaisesti jaksanut tehdä yhtäkään niistä. Pimeän paikan reunalla oli yhä se sama porukka, jonka jäseniä Ada ja Cerw taisivat "vahingossa" tappaa aijemmin. Tosin tällä kertaa miehet kiinnittivät erittäin paljon huomiota heidän liikkeisiinsä.. liekö jostain vihjeitä saanut, sitä Ada ei tiennyt, mutta vilkaisi Cerwiin kysyvästi.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Lazu » 28 Heinä 2008, 21:33

Cerw


Vampyyriherra tyytyi vain hymähtämään huvittuneena vastaukseksi Adan viimeisimmille toteamuksille, ennen kuin heidän matkansa jatkui. Pimeään paikkaan, tietenkin. Minnepä muuallekaan sitä vampyyri voisi mennä, jos halusi vain kuluttaa aikaansa ja jos oli edellisenä iltana onnistunut suututtamaan ihmiset.
Heidän pikku turvapaikkansa laitamilla oli kuitenkin yhä sitä outoa porukkaa. Nyt miehet tosin kiinnittivät heihin inhottavan paljon huomiota. Ihmiset, pah. Cerw huomasi Adan kysyvän katseen ja kasvoille kohosi tuttu virnistys.
Näyttävät vähän epäileviltä. Mennäänkö juttelemaan?
Jos tuo outo porukka tietäisi jo, että vampyyrit olivat tappaneet heidän toverinsa, niin he todennäköisesti seivästivät jokaisen vastaantulevan vampyyrin. Ihmiset olivat kostonhimoista porukkaa.
Lazu
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 29 Heinä 2008, 11:57

Ada

"totta kai! Mikäs siinä" Ada vastasi Cerwin kysymykseen ja pysähtyi saman tien, työntäen nassunsa Cerwin naaman lähelle.
"Mikäli haluat tulla seivästetyksi, mene toki juttelemaan heille" Ada sanoi lähes kuiskaten, vilkaisten outoon porukkaan.
Adaa ei yhtään huvittanut mennä edes lähellekkään tuota porukkaa. Miehet näyttivät.. liian omituisilta. Osalla oli keihäitä, osalla ei näyttänyt olevan aseita ollenkaan. Mutta sen Ada oli huomannut että yleensä aseitta liikkuvat miehet olivat kaikkein vaarallisimpia, nämä kun eivät tarvinneet aseita puollustaakseen itseään.
Toisaalta Adan teki kyllä mieli mennä kyselemään miehiltä kaikkea, mitä ikinä päähän juolahti. Näiden kanssa olisi varmasti kiva jutella, jos he eivät sattuisi olemaan kovinkaan vihamielisiä keihästäjiä. Eihän miehet voineet tietää että juuri nämä kaksi vampyyria olisi tappaneet heidän ystävänä.. joten ei mitään menetettävää.
Lopulta Ada otti muutaman askeleen kohti miehiä, vilaksiten vielä Cerwiin, vaikka ei edes tiennyt miksi hän vampyyriin vilkaisi.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Lazu » 29 Heinä 2008, 15:11

Cerw

Cerw hätkähti kun Ada toi naamansa niin lähelle. Ihan liian lähelle! Cerw veti päätään vaistonvaraisesti kauemmas ja naurahti epävarmasti Adalle. Seivästetyksihän sitä varmaan tulisi, jos ihmisille menisi puhumaan, siitä nyt ei olisi epäilystäkään. Ihmiset olivat se kaikkein epäileväisin, kostonhimoisin, julmin, omahyväisin ja kerta kaikkiaan inhottavin laji, mitä löytyi. Tosin, Cerwin ajatuksilta vei pohjaa se, että hän oli itsekin ollut ihminen. Mutta siitä oli jo ikuisuuksia, joten kyllähän hän nyt voisi ihan hyvin inhota ihmisiä koko sydämestään!
Ada kuitenkin otti askeleen miehiä kohti ja vilkaisi Cerwiin. Vampyyriherran kasvoille kohosi pieni hymy ja hän lähti Adan vierellä kohti ihmisiä.
Uteliaisuus vei voiton, vai?
Cerw mutisi huvittuneena ja vilkaisi sivusilmällä Adaa. Tästä voisi kehkeytyä jotain hyvinkin mielenkiintoista.
Lazu
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 30 Heinä 2008, 13:09

Ada

Ada nyökkäsi pienesti, uteliaisuus todellakin vei voiton tällä kertaa. Adahan oli aina ollut utelias! Tuskin hän Cerwinkään kanssa olisi alkanut juttelemaan, ellei olisi ollut niin utelias. Ja tässä sitä taas mentiin, tosin nyt kyllä leikittiin omalla hengellä pahemman kerran. Mitä jos nämä ihmiset olivatkin saaneet vihjeitä heistä? Joku silminäkijä? Ei, yleensä pimeällä porukalla ei ollut tapana ilmiantaa toisiaan, ellei sitten ollut pahoja riitoja keskenään. No, kokeiltiin nyt onnea.
Ada pysähtyi miesten lähellä ja rykäisi äänekkäästi, saaden miehet kääntämään katseensa heitä kohti.
"hei, voimmeko auttaa jotenkin?" Ada kysyi astetta pirteämmällä äänellä... ja hän ei todellakaan ollut auttamassa, mutta leikittiin nyt kilttiä tyttöä.
Miehet kertoivat että olivat tulleet tänne kuninkaan kutsumana toiselta puolelta merta. Heidän oli määrä mennä ihmisten kylään, mutta eksyivät - näemmä - ja nyt puuttui kaksi jäsentä.
Adalla oli naurussa pidättelyä kun miehet selittivät asiaansa, ihmiset olivat idiootteja.. kuinka joku voi eksyä satamasta pimeään paikkaan, vaikka ihmisten kylä on lähempänä? Lopulta miehet kysyivät, voisivatko he neuvoa heille tien ihmisten kylään. Ada vilkaisi kysyvästi Cerwiin, neuvoisivatko he?
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Lazu » 03 Elo 2008, 23:06

Cerw

Vampyyriherra asteli hiljaisena Adan vierellä, vilkuillen samalla ympärilleen huolettoman näköisenä. Se pieni ääni, joka oli yleensä oikeassa, hoki kuinka typerä idea oli mennä vapaaehtoisesti juttusille ihmisten kanssa. Etenkin, kun oli vain vähän aikaa sitten tappanut niiden ihmisten tovereita. Mutta, kuten jokainen itseään kunnioittava vampyyri ja palkkamurhaaja, Cerw oli jo oppinut olemaan välittämättä tuosta äänestä.
Adan pirteä ääni herätti vampyyrin ajatuksistaan. Cerw loi vai muutama sekunnin kestävän oudoksuvan vilkaisun Adaan, mutta kiinnitti sitten tarkemmin huomionsa miehiin. Nämä kertoivat juuri olevansa matkalla ihmisten kuninkaan luo, mutta kaksi jäsentä oli kadonnut kuin ilmaan! Vain vaivoin Cerw onnistui pitämään pokeri-ilmeen kasvoillaan.
Miehet kyselivät heiltä neuvoja ihmisten kylän löytämiseksi. Cerw loi kysyvän vilkaisun Adaan, mutta saikin huomata että nainen odotti hänen mielipidettään asiasta.
Joo. Eli tuota Nopeinten pääsee, kun jatkaa tästä tuohon suuntaan muutaman hetken. Sieltä löytyy tie, joka johtaa ihmisten kylään.
Cerw arpoi summamutikassa yhden suunnan ja osoitti perin avuliaasti sinne. Olikin sitten ihan eri asia uskoisivatko miehet häntä

// Anteeksi että nyt koko ajan kestää tämän netin takia. Mutta nyt pitäisi jälleen toimia - jonkin aikaa //
Lazu
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 04 Elo 2008, 12:52

Ada

Cerw neuvoikin samantien miehille, mihin päin näiden pitäisi mennä. Ada katseli suuntaan johon Cerw oli osoittanut, se vei kyllä ihmisten kylään.. mutta hirveän mutkan kautta, näillä kestäisi vähintään päivä kävellä tuota kyseistä reittiä. No, miehethän olivat kysyneet miten pääsee ihmisten kylään, eikä mikä on nopein tie ihmisten kylään.
Miehet olivatkin sitten jo tekemässä lähtöä, hetken siinä supateltuaan ja vilkuiltuaan epäilevästi Cerwiä ja Adaa, mutta lopulta nämä päättivät lähteä pois, pimeä paikka ei näemmä heitä houkutellut.
"Ja olkaa varovaisia, matkalla saattaa olla rosvoja" Ada sanoi pienesti vilkuttaen ja oli räjähtää nauramaan.
Rosvot olivat pienin uhka mitä näiden ihmisten piti varoa! Crypt oli täynnä taruolentoja, lohikäärmeistä vampyyreihin, joten sen perusteella pari haisevaa rosvoa eivät olleet mikään uhka. Lopulta kun miehet olivat tarpeeksi kaukana, Ada uskalsi nauraa ääneen.
"Idiootit! Miten ihmiset voivat olla noin tyhmiä!" Ada sai sanotuksi naurunsa seasta, katsellen yhä loittonevia miehiä.

// ei se mitään, ei tässä mikään kiire ole :) //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Lazu » 05 Elo 2008, 08:49

Cerw

Ada vielä ystävällisesti varoitteli miehiä rosvoista. Hah, miehet saisivat lähes kiittää onneaan jos törmäisivät vain rosvoihin. Lopulta miehen olivat tarpeeksi kaukana ja Cerw remahti nauramaan yhdessä Adan kanssa.
Miten he voivatkaan uskoa jotain tuntemattomia vastaantulijoita? Toivottavasti menee pitkään, ennen kuin he tajuavat, että heitä on huijattu.
Cerw katseli huvittuneena yhä kauemmaksi kerkeäviä miehiä. Johan olivat typeriä! Cerwiä huoletti ainoastaan se, että jos miehet tulisivatkin takaisin kun tajuaisivat huijauksen. Se ei tulisi olemaan mukava väittely. No, tuskin nuo takaisin uskaltautuisivat ja jos uskaltautuisivatkin niin se olisi sitten sen ajan murhe.
Lazu
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 05 Elo 2008, 12:25

Ada

"Ihmiset ovat liian hyväuskoisia!" Ada huomautti katsellessaan vielä hetken miesten perään, kunnes nämä katosivat näkyvistä.
"Idiootit.. He ovat tulleet maahan, jossa käydään sotaa ja ilmoittavat vielä olevansa ihmisten puolelle - tai niin ainakin ymmärsin - ja sitten uskovat että jokainen vastaan tuleva auttaisi heitä.. todellakin idiootteja." Ada sanoi vielä, kunnes käännähti ympäri ja lähti kävelemään syvemmälle pimeän paikan kujille.
"Kohta pitäisi kai osallistua kokoukseenkin..." Ada mutisi ohimennen puoli ääneen, muistaessaan ettei hän nyt ihan niin vapaa "yrittäjä" ollut. Hän itse kuului yhteen palkkamurhaajien salaseuraan, sitä kautta sai paremmin töitä kuin yksinäisesi yrittämällä! Siitä lempinimi Hukka, siellä kaikilla oli peitenimet, jotka vastasivat jotakin villipetoa.
"sinä et taida kuulua mihinkään salaseuraan?" Ada kysyi lopulta, vilkaisten Cerwiin.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Lazu » 06 Elo 2008, 19:04

Cerw

Cerw nyökytteli huvittuneena Adan lauseille. Ihmiset olivat täysiä idiootteja, siitä ei ollut epäilystäkään. Tässä sodan turmelemassa maassa ei pitäisi luottaa ihan jokaisen apuun.
Ada mainitsi jostain kokouksesta. Cerw mutisi siihen vastaukseksi ainoastaan jotain jaa suuntaista. Jostain syystä hän ei erityisemmin pitänyt siitä, että Ada osallistuisi johonkin kokoukseen. Cerw ei osannut selittää sitä edes itselleen, mutta häntä ei vain miellyttänyt kyseinen ajatus.
Ei, en kuulu.
Ehkäpä kyse oli juuri siitä, ettei Cerw kuulunut mihinkään salaseuraan. Eihän hän Adan mukaan salaseuran kokoukseen ängetä. Jotenkin salaseuran idea murenisi siinä, katoaisi kuin tuhka tuuleen. Kokous kalskahti ikävältä, pitkältä asialta, eikä Cerwiä ihan vielä huvittanut lähteä Adan seurasta.
Lazu
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 07 Elo 2008, 12:49

Ada

Cerw kertoi ettei kuulunut mihinkään salaseuraan... no, ei hän ainakaan samaan salaseuraan kuulunut mihin Ada, se olisi pitänyt ymmärtää jo heti alusta, eihän Ada koskaan ollut nähnytkään Cerwiä niissä kokouksissa!
"noo, onneksi tässä on vielä aikaa... kokouksiä pidetään pystyssä yleensä pari päivää, joten ei haittaa jos menee päivän myöhässä" Ada sanoi ja siirsi kätensä jälleen selkänsä taakse kävellessään.
Ei Adakaan vielä Cerwistä eroon halunnut, ei hän pistäisi edes pahakseen jos Cerwin kanssa sovittaisiin sitten tapaaminen, kun nyt jossain vaiheessa hänen oli pakko sinne kokoukseen hyppiä.. niin tylsältä kuin se kuulostikin. Oikeastaan tämän salaseuran kokoukset eivät olleet sitä että istuttiin ringissä pöydän ääressä ja juteltiin apaatiseen äänensävyyn.. ei todellakaan.
Sitten tuli taas se hiljaisuus. Ada vilkaisi nopeahoksti Cerwiin, jääden tuijottamaan tätä kysyvästi.
"...mitä me nyt teemme? taaskaan ei ole mitään.. päämäärää" Ada sanoi naurahtaen, vilkaisten siinä nopeasti minne suuntaan he olivat edes menossa.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

EdellinenSeuraava

Paluu Pimeäpaikka

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron