The Night Fantasy

//Liika Sentencedin kuuntelu tuottaa surkeet otsikot :DD Ichita-otus tänne ^^

Toivottavasti paikka kelpaa. Torthon asuu vuorilla joten ei ole yhtään ihme jos se tänneki on välillä eksyny ^^//

Torthon

Torthon veti tumman viittansa hupun kasvojensa suojaksi niin, että vain punaiset silmänsä näkyivät hupun suojista. Punaiset hiuksensakin näkyivät, muttei se huolettanut mothmania. Siipensä hän oli onnistunut eräällä ovelalla mothmanien keinolla piilottamaan, tai enemmänkin ehkä kadottamaan selkänsä sisään.
Mothman laskeutui viime metrit alas vuorilta ja suuntasi askeleensa Pimeään paikkaan. Torthon kävi siellä harvoin, mutta jos verrattiin siihen kuinka harvoin hän ylipäätään lähti vuorilta, niin hän kävi siellä varsin usein. Vuorilta poistuessaan hän vähintäänkin lensi paikan ylitse, mutta toisaalta hän lähti vuorilta melko harvoin, joten ole nyt sitten varma kuinka usein hän täällä kävi.
Joka tapauksessa hän ei ollut ihan jokapäiväinen näky Pimeässä paikassa eikä edes tuntenut siellä asustelevia olentoja. Kuitenkin jo pelkästään se että aluetta kutsuttiin Pimeäksi paikaksi kertoi mothmanille tarpeeksi siitä millaista porukkaa siellä mahdollisesti eli.

Torthon saapui kylän laitamille ja katseli ympärilleen arvioivannäköisenä. Siipien piilottamisesta huolimatta hän pystyi helposti leijumaan niin, että vain varpaidensa pitkät kynnet koskettivat maata. Miksi hän olisikaan turhaan kävellyt kun saattoi leijua ja vaikka aiheuttaa hieman pelkoakin. Sitä varten mothmanit alunperin oli luotu, aiheuttamaan pelkoa ja kaaosta, nykyään se vain oli Torthonilta jäänyt vähemmälle.
Hän ei tarkalleenottaen tiennyt mitä kylässä teki. Ehkä hän vain katseli huvikseen paikkoja kotinsa lähellä...tahtoi tietää millaista täällä oli? Ehkä tutustuakin johonkuhun. Sitä hän ei tiennyt, mutta jatkoi kuitenkin leijumistaan kylän suuntaan.

//Aah. *vetää Saceria talutushihnalla perässä*//

Sacer

Sacer mietti miten hän oli eksynyt tälläiseen paikkaan. Karua ja autiota. Mies riisui kenkänsä, tietenkin haluton astelemaa paljain jaloin. Puolivampyyri jo miltein toivoi, että hän olisi saanut tilalleen jonkun toisen emäntänsä lukuisista palvelijoista. Harmi vain, mutta muut eivät olleet osittaisia yön lapsia, joten Sacer oli pantu asialle. Onneksi hyistä viimaa vastaan ,jos sellainen sattuisi paikalle, puolivampyyri oli saanut emännältään tämän vanhan viininpunaisen viitan. Sacer veti hupun päähänsä. Hän oli lentänyt vuorien yli, hankaluuksian kautta tietenkin. Vaikka mies omasi vampyyri verta hän inhosi lentämistä ja ajattelemisena.

Sacer ei ollut koskaan käynyt Pimeässä paikassa, ja oli tietämätön sen asukkeista ja säännöistä, jos sellaisia edes oli niillä näkymin. Sacer laittoi kengät takaisin jalkaan, ihan vain varmuuden vuoksi, laski myös viitan hupun samalla ja lähti kuljeskelemaan ympäriinsä, olihan hän ihan yhtäkkiä päässyt jonkinlaiseen kylään.

//Älä ny kovasti Sacerii rääkkää :DD//

Torthon

Torthon saapui hänkin kylään ja katseli ympärilleen, laskeutuen takaisin maan pinnalle. Jalkapohjiensa koskettaessa karua maata mothman ei tuntenut mitään, mikä ei ollut ihme, olihan hän sellainen olento kuin oli. Muiden olentojen jalkapohjille tällaisella maaperällä käveleminen kuitenkin saattaisi olla aikamoista kituutusta. Mothman sen sijaan oli siunattu lähes tunnottomilla jalkapohjilla ja paksulla iholla, mistä olikin hyötyä tällaisina hetkinä.
Torthon suuntasi ripeät askeleensa eteenpäin kylän kaduilla, katsellen kiinnostuneena ympärilleen, eikä tietenkään kömpelö ja pitkänä olentona huomannut eteensä tullutta vampyyrintapaista. Hän kaatoi tuon tuntemattoman yksilön tahattoman lujaa maahan, ollen vähällä itsekin kaatua tämän päälle. Torthonin onnistui kuitenin pitää surkea tasapainonsa tällä kertaa hallinnassa ja hän kietoi kätensä laihan ylävartalonsa ympärille katsellen toista korkeuksista. Anteeksipyyntöä ei kuulunut, mutta ehkä jo punaiset, kiiluvat silmät hupun takana kertoivat ettei toinen tulisi sitä koskaan kuulemaankaan tältä mothmanilta.

//Tosiaan, siis, Torthon kaatoi siis Sacerin maahan... ^^//

//Ääh, Sacerhan on jo valmiiksi kuollut, ei hän tunne mitään. *tiukka katse puolivampyyrissä* "Vampyyrintapainen" *katsoo Saceria joka näyuttää loukkaantuneelta*//

Sacer

Sacer ei ehtinyt silmäänsä räpäyttääkään kun huomasi tömähtäneen selälleen maahan. Kaatuminen oli tuskin satuttanut häntä, mutat hän kiivastui. "Hyvä herra, tuo oli tarpeetonta." Sacer äyskäisi tietenkin syyttä hänen kaatumiseensa. Mutat nähdessään hahmon lähellään hän oli olettanut tämän olevan syypää. "Ei teillä ole mitään oikeutta kaadella meitä muita maahan, että te itse pääsette kulkemaan ylt ympäriinsä." Puolivampyyri paasasi ja saarnasi, kunens tajusi katsella toisen ulkonäköä. Näystä hän ei osannut sanoa mitään, paitsi että toinen oli pidempi kuin hän, tällä oli punaiset silmät ja hiukset.

Sacer nousi seisomaan pyyhkien likaa viitasta ja sen alta pilkottavasti yukatastaan. "Eikä edes anteeksi pyytöä?" Sacer lausui nty hivenen alentuvasti.
"Mutat enhän palvelijana sellaista tarvitsekkaan. Syy oli kokonaan minunkun olen niin lyhty, teihin nähden." Sacer sanoi ja laski katseensa maahan.

//Pöh ^^//

Torthon

Toisen sanat saivat Torthonin tyrskähtämään ja kohottamaan kulmiaan, tätä toinen ei kuitenkaan saattanut nähdä ellei omannut todella hyvää katsetta.
"Hyvä? Herra? Oletko niin varma?" Hän jatkoi omaan salaperäiseen tapaansa, kuten aina tuntemattomien seurassa...Tuttujen seurassa asia olikin aivan toinen ja kaikki piikikkäät sanatkin usein jäivät sanomatta, nyt kuitenkin oltiin tuntemattomien seurassa...itseasiassa niiden keskellä. Hänen äänensä oli matalampi kuin mitä olisi ruumiiseen verrattaessa uskonut, Torthon kun oli varsin laiha mothmaniksi.
"Turhaan puhut minulle tuohon sävyyn, ipana", hän murahti sitten, kohottaen leukaansa ylemmäksi ja siirsi katseensa toisaalle. Kaikessa säntäilyssään mothman ei ollut ehtinyt kiinnittää katsettaan ympäristöön, mutta nyt hänellä oli siihen hyvästi aikaa samalla kun toinen selviytyi ylös.

"Anteeksipyyntöä?" Torthon toisti tämän sanat, "Mikä se on?" Virne kasvoillaan hän käänsi katseensa tuohon...vaistojensa mukaan jonkintapaiseen vampyyriolentoon...mutta eihän hän voinut olla varma siitäkään. Toki hän tiesi mikä anteeksipyyntö oli, vaikka olikin oppinut sen vasta pari sataa vuotta sitten.
"Palvelijana? Ketä sinä palvelet?" Torthon sitten toisti jälleen ja esitti kysymyksensä matalalla, kumpuavalla äänellään, käsittämättä miksi puhui niin paljon.
Normaalisti hän olisi jo jatkanut matkaansa eteenpäin, mutta nyt hän ei ollut tehnyt elettäkään poistuakseen paikalta.