Minkä kirjan luit viimeksi?

Keskusteluille tarkoitettu alue. Keskustelujen luonti on vapaata, mutta katsothan ennen keskustelun aloittamista, onko foorumilla jo samankaltainen ”töpö” olemassa.
Muistetaan hyvät käytöstavat, eikä pyritä loukkaamaan ketään tieten tahtoen, pidetään kiroilu ja herjaus minimissä, huomioidaan kaikki keskustelussa ja vältetään turhia konflikteja. Pidetään yhdessä yllä rento, ystävällinen ja leppoisa ilmapiiri.

Valvojat: Crimson, Ivy, Agna

ViestiKirjoittaja Ay » 07 Touko 2013, 23:39

Mats Strandberg/Sara B. Elfgren - Piiri (Cirkeln)

Siis aivan mahtava kirja. Ei ole pitään aikaan lukenut näin hyvää kirjaa. Loppuun asti juoni pysyy kasassa ja pitää lukin mielenkiintoisuude ylläänsä. Mielellään haluisi hyppiä mitä tapahtuu, jos taas hyppii niin missaa pahasti tärkeetä tietoa et ymmärtää tulevaa.
Jokainen hahmo on hyvin tarkaavaisesti kerrottu, jopa heitä jotka esiintyvät pienesti, mutta on suuri vaikutus. Suosittelen EHDOTTOMASTI lukea.

Tarina kertoo seittemästä Valitusta, jotka ovat juuri alkaneet käydä lukion ensimmäistä vuotta. Jokainen huomaa omalla tavallaansa, että jotain tapahtuu, kun koulun vessasta löytyy kuollut poika. Eräänä yönä kuu värjätyy salaperäisesti ja kuusi lukiolaistatyttöä löytää itsensä hylätystä puistosta. Tytöillä ei ole mitän yhteistä. Yksi on luokan suosittu, toinen kiusattu, kolmas omaa tietää kulkeva gootti, neljäs kunnollinen huippuoppilas...Paha saapuu kaupunkiin ja tyttöjen täytyy pitää yhdessä käyttä et selviytyisi elossa.

Nyt täytyy hankkia kakkos osa Tuli.
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

ViestiKirjoittaja Michyy » 08 Touko 2013, 01:07

Spice and wolf 2 sellaiselta tyypiltä kuin Izuna Hasekura.

Kyseessä siis japanilainen light novel sarja joka tyylisuunnaltaan on keskiaikaiseen kaupankäytiin ja elämään keskittyvää fantasiaa jossa myös jossain määrin voisi romantiikkaakin sanoa olevan. Minun mielestäni kyseessä on ehdottomasti yksi parhaista kirjasarjoista joita olen lukenut joten sanon 6/5 lukekaa ihmiset ette pety. Mutta tosiaan jos joku haluaa vähän kevyempää lukemista tai ei niin perinteistä miekka ja tulipallofantasiaa eikä englannin kieli haittaa niin suosittelen todella lämpimästi tutustumaan sarjaan. Ja voitte olla varmoja siitä että 3 osa on jo minulla luettavana.
Avatar
Michyy
Porvari
 
Viestit: 407
Liittynyt: 28 Huhti 2013, 19:05
Paikkakunta: Kukkaruukku

ViestiKirjoittaja Ay » 03 Heinä 2013, 12:33

Elina Rouhiainen - Uhanalainen Susisarja 2

Yllätyin luetessani tämän kirjan, että olisin uskonnut et jatko osa olisi ollut hieman erilaisempi et se jatkuu siihen mihin jäikin. Olisin uskonnut asioiden joidenkin kohdalla myöhemmin niin tulikin nyt ja se sai hieman yllättävän käänteen tarinan jatkuvuudelle. Mitä veikkaa tulevan kolmannessa niin saa nähdä mielenkiintoisena meneekö niin. Uskoisin, että sarja jatkuisi pidemmälle kuin kolmosenkin. Mutta toivon, että sarjasta ei tulisi sellaista mitä Neiti etsiviä on.
Mukavasti pientä kertausta tuli alussa. Muuten sata sivua on enemmänkin samaa pohdiskelua asioista. Siinä kohtaa juoni etenee hieman hitaasti ja jähmeästi. Loppua kohti se paranee. Loppujen lopuksi ymmärtää kirjan sisällön sopii täydellisesti kirjan nimeen. Joillakin kohdeilla ystävyys tarinan muodot ovat samanlaisia mitä Tulessa kirjan ystävyyden kohdissa tapahtuu. Suosittelen lukee, vaikka enemmän ensimmäisestä kirjasta pidän. Suosittelen lukee ensimmäisen kirjan ensimmäiseksi. Yllätyksellinä tuli tarinan porukan historiaa ja uusia luonnollisia asioita. Kiusattavasti kirjan juoni jäi niin et on pakko lukee kolmas kirja, kun se tulee
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

Re: Minkä kirjan luit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Aksutar » 29 Maalis 2014, 06:04

Stephen Kingin Lohikäärmeen silmät

Suosittelen yhä kaikille perus fantasian faneille.
Flagg <3
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Minkä kirjan luit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Vahti » 07 Kesä 2014, 01:24

Ja vuoret kaikuivat - Khaled Hosseini

Luin kirjan pääsykokeeseen, mutta itse asiassa tykkäsin kirjasta. Kirjan maailman raa'asta ja kylmästä realistisuudesta ei voinut kuin samaan aikaan sekä inhota että tykätä. Jotkut kappaleet joidenkin hahmojen kohdalla tuntuivat tosin ylimääräisiltä, ja olisi mieluummin vain seurannut muutaman päähenkilön elämäntarinoita.
Mukavaa luettavaa kun haluaa miettiä ihmisluonnetta syvällisemmin kuin vain mustavalkoisella tavalla.
Vahti
 

Re: Minkä kirjan luit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Niehku » 12 Kesä 2014, 19:18

Ruta Sepetys - Harmaata valoa

Sijoittuu toiseen maailmansotaan, kun Neuvostoliitto miehittää mm. Liettuaa. Kirja alkaa siitä kun neuvostoliittolaiset marssivat erään liettulaisperheen taloon ja antavat 20min aikaa pakata tavarat. Äiti, 15v tyttö ja 10v poika pakotetaan kuorma-autoon muiden kanssa. Siitä se sitten lähtee, matka Siperiaan, pakkoleirille, jota kesti sen 12 vuotta.

Perustuu tositapahtumiin ja jää kyllä varmasti lukijalle mieleen. Itse pidin tosi paljon, joten keitä kiinnostaa sotahistoria niin siitä vaan lukemaan!
Niehku
 

Re: Minkä kirjan luit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Ay » 05 Tammi 2015, 21:31

J.R. Ward - Kuningas

Pettymys. Ei kannata lukea, jos ei ole aikaisempia Musta Tikarin Veljeskunnan sarjoihin lukahtanut. Pieni hieno juju, että miksi kirjan nimi on Kuningas, mutta muuten jaaritttelua ja uusien hahmojen kanssa selvennetään. Kuninkaan menneisyyden eli hänen isän ja äidin rakkaus tarina on mukava lukaista. Itselleni oli pettymys, koska odotin loppu huipennusta, mutta ei tullut vaan 13 osaa tulee jossain vaiheessa. Niin pää vihollinen kaikkoontuun koko ajan kauemmaksi mikä on minusta tylsää.
"Kun saamme tietää, mitä pelkäämme, saamme tietää, keitä olemme"
Suan, Safilye, Erico, Evgenia, Aynur, Sil, Emir
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

Re: Minkä kirjan luit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Ay » 16 Huhti 2015, 00:21

//Sori postaus//


Elina Rouhiainen - Jäljitetty Susisarja 3

Mitä kaksi aikaisempaa niin maailma laajeentuu todella paljon. Ei ollakkaan enään Suomalaisessa yhteisössä ja siihen ajattelu kirja ei perustukkaan suomalaiseen tarinoihin ihmissusista ja vampyyreistä. Vaan tulee lisää uusista lajeista ja tarinoita, kun päästään paremmin hahmon menneisyyteen. Kuitenkin loppujen lopuksi jää edelleen mystineeksi ja ei paljoakaan uutta tietoa. Hahmo jää hieman jarruttelmaan paikoilleen ja kuitenkin pysyy jonkun verran mielenkiintoisena. Mikä piristää on se, että uusia hahmoja tulee, vaikka ehkä pari on hieman liikaakin. Hieman liian helppo nähdä mitä tapahtuu sarjassa eikä missaa, jos hypää pari lukua siitä niin. Ainoo asiasta minä oon tuima siitä miten Raisa saa työpaikan noin vain melkein tatuointiliikkeestä kenellä ei ole minkäänlaista kokemusta tatuoinnista, vaikka olisi lahjakas piirtäjä. Kuitenkin ihanasti on kuvattu sudeista. Susi poltsarit ah!!


Terry Pratchett - Viikatemies


SVIIKS!!!

Täytyi kirja lainata, kun kirjoitta kuoli viime kuussa (kirjailijat tulee tunnetuksi kuoleman jälkeen yleensä).
Pienesti petty, kun elokuvat tästä kiekkomaailmasta ovat hyvin tehtyinä. Kirjana jollakin tavalla oli hieman pliisumpaa. Erikoista on että ei ole Lukuja vaan suoraa kirjoitusta ja kahden henkiköstä. Miten lopuksi ne yhdistyvät toisiinsa. Juonellisesti oli hieman tylsiä aukkoja. Mikä sai pysymään tässä kiekkomaailmassa oli se, että huumorilla ja ihmeelisillä sanaleikillä. Ärsyttävsti osaisi myös katkaista jännitteen ja ponkaisemalla toiseen asiaan. Pääosassa oleva Kuolema oli pieni pettymys mikä taas leffoissa ollut todella mielenkiintoinen ja hyvä tyyppi. William Petuus oli hauska ja mielenkiintoinen velho. Velhot pitävät kirjaa huumorin avulla mukana, että tyhmää ja päätöntä tekevät. Mielenkiintoisin oli pieni sivullinen juoni rakkaustarinasta, koska siinä oli kuvattu ihmissudet kahdessa eri muodossa ja yhdistetty. Susimus oli ihana mies/uros ja välillä tuntuu että sellaisia tyypejä on ihan olemassa tässäkin maailmassa.

Jos ei ole muuta tehtävää kannattaa lukea. Ehkä mieluiten alusta, kun tiettyjä asioita ei saanut selvää, mutta joistakin asioista oli laitettu mainintaa tarkemmin kirjan alasivuille.

SVIIKS!!! SVIIKS!!!
"Kun saamme tietää, mitä pelkäämme, saamme tietää, keitä olemme"
Suan, Safilye, Erico, Evgenia, Aynur, Sil, Emir
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

Re: Minkä kirjan luit viimeksi?

ViestiKirjoittaja cardea » 08 Loka 2015, 01:51

Olen äänikirja addikti, jotenka viimeisin äänikirja jonka kuuntelin huvikseni oli:
Brownies and Broomsticks (A Magical Bakery Mystery, #1) - Bailey Cates
Se oli semmonen oikeen... Kevyt. Juoni ei ole mikään jäätävän hieno ja muutenkin... Lähinnä se oli viihdettä meikäläiselle. Mä tykkään noita tarinoista sekä leipomisesta niin tuntui aikas täydelliseltä kirjalta. Suosittelen lämpimästi jos ei halua mitään raskasta vaan ihan jotain hömppää ilman kamalaa rakkaus lässytystä.

Kirja jonka luin viimeksi oli Tove Janssonin näkymätön lapsi ja muita kertomuksia.
Tove Janssonin kirjat on sellaisia, joita luen useasti. Mä en niitä lukenut lapsena, mutta löysin ne lukiossa ja sen jälkeen olen lukenut lähes kaikki.

Tällä hetkellä luen Hannibalia :3
RosalbaNessaNiketaDiana
cardea
Porvari
 
Viestit: 900
Liittynyt: 02 Loka 2015, 16:35

Re: Minkä kirjan luit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Forte » 08 Loka 2015, 09:35

Blake Crouch -Wayward Pines - Ei pakotietä

Kirja alkoi hyvin. Se oli jännittävä ja piti minut kiinni juonessa. Kuitenkin, jossain vaiheessa teksti alkoi olla puuduttavaa ja itseään toistavaa. Alkoi mennä maku. Loppuratkaisu oli suoraan sanottuna typerä.
Viimeksi muokannut Forte päivämäärä 10 Loka 2015, 18:19, muokattu yhteensä 1 kerran
Forte
 

Re: Minkä kirjan luit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Agna » 10 Loka 2015, 14:53

Tulen ja jään laulu: Miekkamyrsky 1

Eli huippusuositun kirjasarjan kolmannen kirjan ensimmäisen osan. Tällä hetkellä luen Miekkamyrsky 2:ta, joka jatkaa suoraa sitä mihin ensimmäinen nide jäi. George R.R. Martin on nero, hyvät ystävät. Suosittelen tätä kirjasarjaa koko sydämeni pohjasta kaikille, jotka tykkäävät keskiaikafantasiasta, eli toivon mukaan kaikille pelaajille. En ole seurannut Game of Thrones -tv-sarjaa, mutta uskon tämän olevan vielä huomattavasti parempi (eikös ne kirjat aina). Sivuja on paljon mutta jokainen niistä on täyttä kultaa! Tarina ja hahmot on aivan ihania. Lukekaatte!
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

Re: Minkä kirjan luit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Sumikko » 10 Loka 2015, 15:36

Siiri Enoranta: Surunhauras, lasinterävä

Enoranta on onnistunut taas, ehkä parhaiten nyt kaikista kirjoistaan tähän mennessä. Surunhauras, lasinterävä kertoo täysin omanlaisensa valtakunnan rakentaneesta ja sen kulttuuria vahvasti muokanneesta valtiattaresta, joka pakkomielteisesti saa päähänsä lähteä tuntemattomille Surukauriin saarille vieraan opastuksella jahtaamaan surukaurista. Samaan aikaan saarilla kuusivuotiasta poikaa odottaa kohtalo, jota kukaan saarelaisista ei toivoisi itselleen.
Suosittelen, älyttömän hyvä.
Sumikko
 

Re: Minkä kirjan luit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Forte » 10 Loka 2015, 18:23

Erik Axl Sund - Varjojen huone

Jos tähän vain saisi äänen liitettyä. Lyhyt mielipiteeni on vain; " D: ". Kuvitelkaa siihen jokin pelokas ääni. Joka tapauksessa, kirjana se oli hyvä, jännittävä, karmiva, mielenkiintoinen, inhottava ja outo. Mutta EN suosittele sitä kenellekään, jolla on herkkä vatsa tai joka ei kestä brutaalia, groteskia hyväksikäyttöä ja murhia. Oma virheeni tosin oli, että tämä on trilogia, enkä ole lukenut kahta ensimmäistä kirjaa, joten aika-ajoin olin vähän ulkona juonesta.
Forte
 

Re: Minkä kirjan luit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Ay » 11 Marras 2015, 14:03

Elina Rouhiainen - Vainottu Susisarja 4

Kun alkaa lukea niin ei millään jaksa lopettaakkaan ja on vaikea jättää sellaiseen kohtaan, että seuraavanä päivä pystyisi lukemaan uudelleen. Alku asiat olivat aikalailla paksua kertausta mitä aiemmissa kirjoissa on tapahtunut, että sinänsä juoni alkaa edetä hyvin hitaasti. Välillä tulee fiilinki, että ei mielellään halua lukea jokaista sanaa vaan hyppiä eteen päin. Päästyää pieneeseen juonen käänteeseen niin alkaa kirjoitus muuttua mielenkiintoisemmaksi. Uusia yllätyksiä tulee nurkasta, että luulet tietäväsin miten asia muuttuu. Samaan aikaan myös uusia kysymyksiä tulee mieleen. Tietyistä juonellisista kuvioista en oikein pitänyt, vaikka muuten kerrollallinen oli hyvä ja mielenkiintoinen. Jossakin loppu vaiheessa kirjoitus muuttui hätiköiväksi ja se sai minua miettimään oliko kiirre kirjoittaa vai ei keksinyt paremmin kertoa juonnellista käännettä.
Itselleni jäi hieman aukkoja, että miten tuollaiseen loppu tulokseen pystyttiin tulemaan. Sinänsä oli jo ensimmäisestä kirjasta lukiessaan varma, että niin tulee tapahtumaan. Mutta se kulku jäi hieman arveluttamaan ja miksi vähän kerrottiin tietyistä asioista. Muutenkin kirja jollakin tavalla muistutti HP kirjaa ja välillä Kalkaroksen elämän kerta tyyliä.

Jos on lukenut ensimmäisen niin täytyy lukea myös muutkin osat.
"Kun saamme tietää, mitä pelkäämme, saamme tietää, keitä olemme"
Suan, Safilye, Erico, Evgenia, Aynur, Sil, Emir
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

Re: Minkä kirjan luit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Ay » 06 Tammi 2016, 18:18

J.R Ward - Varjot

Aika laimea. Pääjuoni ja päärakkaustarina ei oikein ole hirveen vetävän puolisia. Enemmänkin kolmen muun hahmon rakkausrintama on mielenkiintoisempi, vaikka uudellainen sairaus havaitaan.
Layla ja Xcor suhde etenee ja on edelleen sivuroolissa. Rhage ja Maryn suhdekin saivat minut lukee kirjaa eteen päin.
Vaikka uusia hahmoja tulee ja ovat mielenkiintoisia, mutta haluisin enemmän kuulla mitä vanhemmilla pareilla menee, kun heidän enemmän vaan sai lukee omissa päärooleissaansa. Nähtävästi seuraavassa kirjassa Layla ja Xcor eivät pääse päärakkaustarinalle.
Nähtävästi loppua ei näy!!!
"Kun saamme tietää, mitä pelkäämme, saamme tietää, keitä olemme"
Suan, Safilye, Erico, Evgenia, Aynur, Sil, Emir
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

EdellinenSeuraava

Paluu Keskustelut

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 12 vierailijaa

cron