Neuvottiin kokeilemaan tätä täällä, joten pastean oman viestini tuolta normipulinan puolelta tänne:
Hmmh, huomaan pohtineeni paljon hahmoasioita taas tänä päivänä. Lieneekö jollakulla mielipiteitä näistä aiheista?
Ensinnäkin, kun itse kukin tekee hahmojaan, mikä on sukupuolen merkitys näissä? Onko väellä erilaisia sukupuolellisia preferenssejä hahmojen suhteen? Olen huomannut, että omalla kohdalla hahmokonsepti saa usein huomattavasti jännempää ilmettä, jos sen ensimmäisen ja oletetun (perinteisen, jos kyse on mistään normimmasta) sukupuolivalinnan sijaan tämän kääntääkin ympäri. Toisinaan tämä tietysti ei sovi ja luo lähinnä hakalia sosiaalisia konnotaatioita jotka eivät oikein mitenkään lisää tai tehosta vaikutelmaa joka hahmosta olisi tarkoitus tulla, mutta usein tämä on ihan vinkeä veto.
Toiseksi, soturit fantasiassa. Olen jo jonkin aikaa paininut tämän henkilökohtaisen ongelmakapulani kanssa. Soturit toimivat fantasiassa ajatuspohjalla juuri niin kauan kuin taikuus ei astu kuvaan. Soturikonseptithan ovat itsessään rautaisinta kamaa koskaan. Taidokkaita miehiä ja naisia, jotka ovat omistaneet elämänsä vaaralliselle ja merkittävälle taidolle, ja tämän kautta ovat huomattavia, kunnioitettavia ja pelottavia. Eivät välttämättä mitään vihollisia kymmenittäin kerralla lakaisevia hirviöitä, mutta siltikin kunnioitettavia, huomattavia yksilöitä, jotka miekallaan ja tahdollaan päättävät asioista. Ehdotonta päähahmomatskua. Tämä toimiikin siihen asti kunnes soturi joutuu napit vastakkain velhon kanssa.
Ongelma tuossa soturi-velho -dilemmassa on se, että vähänkään vahvempi velho perusfantasiatyylisessä miljöössä vetää jo täysin eri tasolla, eri sääntöjen mukaan. Tämä ammentaa fantasian pääomaa, taikuutta, ja tällä on yksinkertaisesti resursseja joita soturille ei ole mitenkään annettu perinteisissä näkemyksissä. Jotkut ovat ihan sinut tämän kanssa, mutta itseäni häiritsee huomattavan pahasti, että lähtökohtaisesti soturi on "vähäisempi" otus kuin velho, eikä tällä ole usein mitään jakoa lähteä sellaista kohtaamaan, ellei sitten kikkaile ja juonittele. Tämä harvemmin on soturin varsinainen meriitti, vaan kikkailu, juonikkuus ja oveluus ovat yleismaallisia ominaisuuksia, joihin varmasti velhokin pystyisi. Näillä eväillä on todella vaikea nähdä, että soturiksi harjoittelu on mitenkään mielekästä, jos kerran kaikki fantasian oikeat uhat ja "isot pojat" (velho, maaginen hirviö, mikä tahansa sellainen) astelevat heti ylitse ja nauravat hellyyttäville miekkanäpräystaidoille.
Tietysti argumentti voi olla, että velhous on jo lähtökohtaisesti hirveän paljon haastavampaakaan kuin soturius, joten on turha edes olettaa että soturi olisi mitenkään samalla tasolla. Ensinnäkin tämä risoo minua, koska se ei pidä paikkaansa. Kumpikin näistä omistaa elämänsä, aikansa ja hyvinvointinsa taitonsa oppimiseen, mutta toinen on yksinkertaisesti maailman puitteissa kovempaa kamaa. Ja toiseksi se risoo minua, koska tästä heijastuu ihan liian usein esille tuleva asenne, jonka mukaan soturi tekee sitä mitä kaikki muutkin, mutta vähän paremmin. Siinä missä ne muut perusarkkityypit kuten velho, varas ja pappi (kun puhutaan siis ihmeellisestä, jumalansa voimaa käyttävästä papista) ovat kaikki siististi omaansa ja vielä huitovatkin päälle, soturi on vain se miekanheiluttaja, joka vain heiluttaa miekkaansa paremmin kuin muut. Usein tätä nykyä esimerkiksi velhotkin ovat fantasiassa samalla myös jonkinmoisia miekankäyttäjiä, joten onhan siinä omistautuneessa soturiudessa oltava jokin oikea meriitti. Ihan jo vain, koska muuten soturit ovat juurikin pliisuja ja toissijaisia.
Fantasiassa tulee mieleen, että asia voisi lopulta olla toisin, ja sen pitäisikin olla. Olen aina pitänyt suuresti ajatuksesta, että soturit tekevät jotakin selvästi omaansa, omaavat omia taitojaan ja salaisuuksiaan. Se tuntuisi yksinkertaisesti reilulta ja mielekkäämmältä, ja ratkaisisi myös tämän ikuisen ongelman, jossa soturin tällaiseessa normifantasiamiljöössä pitkälti kuuluukin olla täysin toissijainen tapaus, joka sinisilmäisesti opettelee taitonsa, vaarantaa henkensä ja toivoo pyhästi ettei koskaan tapaa vihaista velhoa. Olisihan se perin siistiä, jos koko ikänsä soturitaitoja harjoitellut ja kokenut taistelija tekisi oikeastikin jotain merkittävämpää kuin sitä mitä muutkin, mutta vähän paremmin.
Eittämättä tämän takia Kenjakin on mitä on, ja omaa salaisia soturitaitoja jotka ovat vaatineet elinikäistä kouluttautumista ja valmistumista. Toisaalta olen yrittänyt myös hioa ajatusta humattavasti vähemmän "räikeästäkin" kamasta, puhtaammin (mutta silti fantastisesti) taidoista ja salaisuuksista, joissa korostuisi juurikin soturin koulutus ja harjaannus silkan fantasia-arjalaisen roduilla ja erikoisvoimilla kaahailun sijaan (tästäkin voisi eittämättä kirjoittaa pitkästi. Jokin toinen kerta, ehkä).
Saapa nähdä, ehkä toinenkin hahmoni täällä tulee julmasti olemaan soturi. Kukaties jopa nainen, koska pidän naissoturin asetelmasta ja siitä mitä se maailmassa tuppaa tarkoittamaan (ja ei, en nyt tarkoita chainmail bikini -tyylistä ördäystä). Saa nähdä, keksinkö mitään sopivan erilaista ettei mokoma olisi vain Kenja 2.0. Todennäköisesti, jos viitseliäistyn koko soturidilemmani hiomisen suhteen muutenkin.