Unista

Keskusteluille tarkoitettu alue. Keskustelujen luonti on vapaata, mutta katsothan ennen keskustelun aloittamista, onko foorumilla jo samankaltainen ”töpö” olemassa.
Muistetaan hyvät käytöstavat, eikä pyritä loukkaamaan ketään tieten tahtoen, pidetään kiroilu ja herjaus minimissä, huomioidaan kaikki keskustelussa ja vältetään turhia konflikteja. Pidetään yhdessä yllä rento, ystävällinen ja leppoisa ilmapiiri.

Valvojat: Crimson, Ivy, Agna

ViestiKirjoittaja Templer » 01 Marras 2011, 18:14

Olen monta kertaa jäänyt kaipaamaan asiaa, jota unessa olin tehnyt. Kerrankin näin unta, että lauloin The Baseballs bändin kanssa (en pidä kyseisestä bändistä) mutta sitten kun seuraava keikka tuli nii ne ei saapuneetkaan paikalle, koska eivät olleet pitäneet laulustani. Siltikin kun aamulal heräsin voivottelin pitkään, etten ollut laulanutkaan kyseisen bändin kanssa. :D
Templer
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 02 Marras 2011, 14:43

Näin unta, että olin jossain ihme konsertissa jonkun kanssa ja lavalle ilmesty joku folk/vikingmetal yhtye ja ne alko soittamaan ihan hemmetin hyvää musiikkia ja samalla vetivät keskiaikasissa vetimissä jotain duelia siinä.. Si heräsin ja teki mieli piirtää armoreita.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ventus-setä » 05 Marras 2011, 15:20

Näin tänä yönä jotain ihmeellistä unta. En muista sitä kokonaan, mutta olin kiipeämässä jonkin keltaisen jutun päälle ja sitten se lähti liikkeelle ja alkoi pyörimään ja nousemaan ylös päin. Sitten kun se taas laskeutui, niin hiukseni jäivät siihen kiinni. Sitten joku outo tyyppi (en tunne sitä, mut se on meidän koulussa), tuli ja veti mun hiukset irti siitä. Sitten me hypättiin alas sieltä ja mä heräsin. O_o
Ventus-setä
 

ViestiKirjoittaja Nya » 15 Marras 2011, 13:57

Kerran näin unta että olin kiinnittetty muuriin kahleilla. Mä riuhdoinnja riuhdoin en päässyt irti. Äiti ja pikkusisko ilmestyivät ja lähtivät musta välittämättä pois. Mä huusi, itki. Sorruin lopuksi maahan. Sitten heräsin.

Oon nähnyt sellastakin että äiti roikkuu jossain ja mä yritän auttaa. Mutta en pysty. Lopulta se sitten tippuu ja kuolee... Nih.
Nya
 

ViestiKirjoittaja Ventus-setä » 16 Marras 2011, 18:30

Nykyään mä nään ihan outoja unia, missä oon joittenkin mun vanhojen kavereitten kanssa jossain. Sitten yleensä tapahtuu jotain ihmeellistä, jota en tietenkään herätessäni enää muista. Ärsyttävää >.<
Ventus-setä
 

ViestiKirjoittaja Medai » 16 Marras 2011, 18:46

En nuku paljoa, koska saan ennen nukkumaanmenoa melkeinpä joka yö unihalvauksen. Unihalvauksessa ihminen ei kykene liikkumaan ja saattaa hallusinoida. Minä hallusinoin. Ja paljon. Yleensä näen kaikenlaisia tummia hahmoja ja sun muita mörköjä. Siihen on tottunut jo, mutta ensimmäisinä kertoina siinä tuli sellainen pienehkö paniikki sitten koko loppu yöksi.

Jos nään unia ne ovat yleensä videopeliaiheisia. Viime aikoina olen nähnyt unia pelkistä lohikäärmeistä. Näen usein myös zombeista unia, mutta se ei haittaa koska meikäläinen rakastaa zombeja.
Medai
 

ViestiKirjoittaja Kitty » 29 Marras 2011, 22:34

Aaaah ! Nukuin päikkärit ja näin mitä mainiointa unta.

Olin meidän mummolan pihassa, pellon vierellä kävelemässä kun näin taivaalla lentävän kolme aarnikotkaa, yksi oli väriltään kuin auringon kulta, toinen musta kuin maan multa ja kolmas hopeinen kuin kuu, tai valkoinen kuin pilvet. En ollut ihmeissäni vaikka noita eläimiä ei pitäisi olla olemassa, katsoin vain pellonpielestä kun nuo kolme kaunista ja niin jylhää olentoa laskeutui pellolle. En epäröinyt hetkeäkään vaan lähdin kohti valkoista aarnikotkaa, se oli mielestäni kaikkein hienoin noista kolmesta.
Jalo peto tuli ensin uteliaana katsomaan, mutta tuo ei ollut loppujen lopuksi juurikaan kiinnostunut itseään alemmasta olennosta, minusta. Mutta minä en luovuttanut, tein itseni tunnetuksi, ensin osoitin sille olevani vahvempi ja tuon johtaja, joka sai eläimen vain vihastumaan. Sitten pyytelin anteeksi, ja näytin voivani olla ikäänkuin nöyrä ystävä, se toimi ja pääsin lähelle aarnikotkaa. Nopeasti nousin sen selkään tarpeeksi lähelle päästyäni, tahdoin lentää tuon jalon olennon kanssa, kotka liikehti kapinallisesti aikeenaan saada minut pelkäämään, mutten pelännyt, en minä putoaisi.
Pian tuo olento ampaisi juoksuun lähtien siitä lentoon, puristin tiukempaa otetta sen harjaksista kun nousimme korkeuksiin, kotka teki jopa syöksylaskun kohti maata, korjaten liikkeen kuitenkin ennen maankamaraan osumista. Lopulta lento päättyi, ja laskeuduin ratsailta kiittäen kotkaa, olin osoittanut olevani sen arvoinen ja nyt se hyväksyi minut ystäväkseen.
Kitty
 

ViestiKirjoittaja Templer » 04 Joulu 2011, 12:17

Kun opettajamme lähti joskus viitosluokalla pois ja hän oli erinomainen opettaja, niin minä näin siitä aina unia, ku se läks ja koetin saada sitä palaamaan o_o
Templer
 

ViestiKirjoittaja Lotdow » 13 Tammi 2012, 23:45

BWAHAHAA! Täältä tulee Lotdow joka kertoo teille Morso-painajaisestaan. >:D Ihan Templerin kiusaksi.

Pää- ja sivuhenkilöt: Agna, Lotdow, sekä salanimellä Kuukkeli, Lotdowin paras kaveri sekä Mmupu, entinen TNF-pelaaja Agnan paras kaveri. Ja of course Morso, joka on pelin Amnesiako? (anteeksi en ole varma) mutta vuoden 2011 pelottavimman pelin pahis. Googlatkaa - älkääpäs tehkökkään sitä.

Alotan nyt ekana siitä, että kerron millainen meidän talo suurinpiirtein on jotta kaikki pysyisivät kärryissä: Meillä on kaksi kerroksinen talo, josta löytyy alakerrasta uima-allas. Kierreportaat, ja keittiön ja olkkarin välillä ei ole yhtään ovea tai seinää. Portaat vasemmalla, oikealla kolme huonetta, Agnan, mun ja meidän pikkusiskon. Olkkarista löytyy yksi pitkäpöytä ja sen vierestä ovi parvekkeelle. Se siitä, kaikki ovat suurinpiirtein kärryillä.

Uni lähti siitä että olin alakerrassa, seisoskelin siinä lukitun uima-allashuoneen edessä. Ovi on oikeastikkin lukossa, koska kukaan ei sitä ikinä jaksa jättää aukikaan, eli tämä ei ole painajaisen "lisätehoste". Uima-allas huoneeseen meillä on kaksi isoa ikkunaa, joten sen koko altaan näkee. Siellä sitten ravasi edestakaisin Morso. Shokki. Agna ja Kuukkeli oli siinä mun kanssa ja me kaikki tiedettiin että se pääsee sieltä pois. Joten, me yritettiin päästä etuoven kautta ulos. Siinä samalla yrittäessä älyttiin ettei talosta voinut päästä ulos, oltiin jumissa siellä Morson kanssa. Arvatkaapas kolmesti tuliko paniikki.

Seuraava vaihe, Morso pääsi ulos, juostiin kirkuen yläkertaan ja pyrittiin parvekkeelle. Päästiin parvekkeelle, mutta kuten jo ilmaisin; talosta ei voinut poistua. Ei siis voinut hypätä ja tehdä itsemurhaa kuten olisin halunnut. Morso tuli ylös ja en ole ihan varma mihin Kuukkeli li kadonnut, mutta siitä viis. Sitten JYTYM Morso lähti juoksemaan meitä päin. Tai niin ainakin oletin, koska faktahan oli etten suostunut katsomaan Morsoa missään vaiheessa, enkä sillon tiennyt muuta kuin että sillä oli pitkä alaleuka. En nähnyt Morsoa siis koko unen aikana ollenkaan. Takaisin asiaan. Morso siis juoksi Agnaa ja mua päin, enkä muista muutakuin että olin kuolla pelosta.

Välitauko - oltiinkin taas alakerrassa ja siellä oli Mmupu, Agna ja minä. Sitten Morso tuli portaista, mutta sieltä tulikin naamaripäinen nainen(koulussa kaverini teki sellaisen nopea sutaisu naamarin Morsosta kaverilleen ja naamari oli sama. sen verran uskalsin katsoa) Kiljuttiin täyttä kurkkua joka iikka kun Morso sitten sai meidät kiinni. En muista mitä tapahtui mutta ihan unen loppupäässä selvisi että naamaripäinen tyyppi oli ollut Mmupun äiti.

Friikkimäistä ja pelottavaa jos sen kokee.
Anteeksi hieman sekava selostus mutta tiedättehän ettei unista jää kaikkia osuuksia päähän.
Se siitä, tämä oli Morso-painajainen ja minä olen Lotdow suorana TNF:ästä! Ja loppukumarrukset.
Lotdow
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 14 Tammi 2012, 02:31

Näin unta että järjestin TNFlle "luokkaretken" turunlinnaan.
Si ku unien jälkeen vilasin opastuttejen kierrosten hintoja ryhmille, niin taitaapi jäädä vaan uneks moinen.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Templer » 14 Tammi 2012, 19:31

Mooorsoooo. >: Olipas Lotdow nyt ilkeä. Talonne muutes muistuttaa ihan meidän naapuri taloa x'D

Itse näin unen juuri kuusta. Jep, sellanen ärsyttävä "piirretty" kuu, jolla oli koukku nenä ja pulleat posket, sekä ilkeä katse. Siellä se taivaalla möllötti. ja luukkaili mua >:
Templer
 

ViestiKirjoittaja Forte » 16 Tammi 2012, 12:07

Olen kai katsonut liikaa Supernaturalia, sillä viime yönä olin unessani yliluonnollisten ilmiöiden metsästäjä. Ensin yritin tuhota erään miehen aavetta, joka tappoi lapsia kuristamalla heitä kuoliaaksi. En muista, kenen kanssa töitä tein, mutta hän taisi olla nuori mies. Joka tapauksessa, oli erikoistan pidellä aavetta paikallaan ja kuristaa sellaista, kun parini etsi kuolleen miehen jäännöksiä, jotta ne voisi polttaa ja aaveen tuhota. Näin kävi.

Seuraava keissi oli iso, musta hevonen, jonka ratsastaja oli kuollut tiputtuaan veteen kesken hevosen uittamisen. Epäilin aluksi noitapussia, eli joku oli kironnut hevosen tai ratsastajan, mutta tallista ei löytynyt mitään noituuteen viittaavaa, ainoa asia, minkä huomasin, oli se, että hevonen pärski tai hörisi melkein jatkuvasti, se ei ollut hetkeäkään hiljaa. Tallin omistajalta en saanut muuta infoa, kuin että hevonen oli syntynyt vuonna 1998. Sitten lopulta tajusin, ettei hevosta ollut olemassakaan, se oli jonkun mielikuvituksen tuote, mutta homma oli mennyt pieleen, koska hevonen oli alkanut kasvattaa omaa tahtoa ja luonnetta, se halusi olla olemassa, eikä pelkästään mielikuvituksen tuote, joka tekee, kuten kuvittelija haluaa. En muista enää, miten tuhosin tämän harhakuvan.
Forte
 

ViestiKirjoittaja Ventus-setä » 28 Tammi 2012, 21:34

Näin toissa yönä (torstai-perjantai) kolmea unta. En oikeen muista niistä paljoa mitään (viimeisestä en yhtään). Ekassa unessa meillä oli tosi iso kartano ja oli talvi. Alussa tapahtui kaikenlaista, mutta lopussa me mentiin iskän ja pikkuveljen kanssa tuhoamaan sellainen talo, joka näyttää siltä ettei sitä tehty loppuun. Rikottiin se, koska tiedettiin että mun iskä kuolee jossain pian. Sit mentii semmoseen hissiin ja siellä kysyin että onko mun pakko vaihtaa koulua semmoiseen kouluun, mitä vihaan ja iskä oli silleen että joo. Aloin itkemään ja pyytämään ettei mua pakotettaisi ja tälleen. En muista mitä sitten tapahtui, mutta jossain vaiheessa mun iskä kuoli ja mä surin ihan hirveesti ja menin sen talon luokse (joka muuten oli ollu mun isoisän (siinä unessa siis)) ja surin siellä. Sitten tapahtui kaikenlaista ja mä heräsin.

Toisessa unessa en taas muista sitä alkua, mutta mulla oli semmonen poikaystävä, joka on meijän koulussa (joka on muuten aika söpö) ja sit me halattiin ja tanssittiin hitaita (wot? O_o). Mut sit ku jouduin käymää jossain nii se meniki semmosen ärsyttävän tytön kaa jonnekki. Sit mä heräsin taas.

Ja kolmatta uneehan mä en muistakkaan, joten turha mun on siitä alkaa mitään sanomaan. Mutta hyvä jos ymmärsitte jotain :D
Ventus-setä
 

ViestiKirjoittaja Kitty » 04 Huhti 2012, 17:40

Näin viimeyönä (3.4-4.4 välisenä yönä siis) Unta joka sijoittuikin sopivasti TNF:än haltiakylään.

Olin mustahiuksinen haltia nainen, ja seurassani oli sitten ikäänkuin miesversio minusta, haltia hänkin. Olimme varkaita ja suunnitelleet vuosisadan ryöstöreissun haltioiden Kreivin talouteen. Tavoitteenamme oli saada taskulamppu Kreivin varastosta haltuumme.
Hiivimme vaivattomasti yksinkertaisen rakennuksen sisälle, jossa päädyimme pitkälle käytävälle, muutoin niin aution käytävän lattialla nukkui harmaan viltin alla itse Kreivi, ja naurussa oli pidättelemistä kun hiivimme herran yli herättämättä tuota. Jostain syystä lattialla nukkuva Kreivi huvitti meitä suuresti.
Käytävän päässä vasemmalle käännyttäessä oli ovi jota olimme etsineet, varaston ovi. Sitä ei oltu edes lukittu. Varoen avasimme oven jottei kukaan sitä kuulisi, ja hiivimme varastoon sisälle.

Valitettavasti rikoskumppanini kuitenkin teki pahan virheen pamauttaessaan varaston oven liian lujaa kiinni, kun olimme yhä varaston sisällä. Säikähdin ääntä, mutta ketään ei kuitenkaan näkynyt joten aloimme etsiä epämääräisen roinan ja puukapuloiden seasta paljonpuhuttua taskulamppua.
Vihdoin sain lampun käsiini matalan hyllyn perältä, ja kokeilin sen toimivuutta.
Naureskelimme yhdessä onnistuneelle keikalle, lattialla nukkuvalle Kreiville ja vielä niin loisteliaalta varkaan uralta näyttävälle tulevaisuudelle, kaikki ei kuitenkaan mennyt putkeen kun siivoja saapui oven taakse, tuo oli kuullut oven paukahtaneen ja saapunut paikalle. Oven lasi-ikkunan näkökentältä piilossa olevia kohtia oli vain yksi, ja toki rikostoveri vei sen, jolloin minut nähtiin, siivooja koitti päästä varastoon muttei jostainsyystä onnistunut, hälyttäen sitten vartijat paikalle. Paniikissa aloin etsiä pakotietä, eikä aikaakaan kun löysin kahvan suureen ikkunaan, siitä pääsisi helpolla pakoon.

Vartijat kuitenkin rymistelivät jo oventakana, eikä suuren ikkunan irronnut kahva oikein ottanut asettuakseen, joten ikkuna oli vaikea avata. Parteri kuitenkin osti lisää aikaa pitämällä ovea kiinni. Vihdoin sain ikkunan auki ja olin jo lähdössä kunnes tajusin että toisen olisi jäätävä pitämään ovea. Katsoin kysyvästi varasta, joka käski minun mennä, sillä hänen takiaan siivooja oli tullut paikanpäälle.
Tiesin ettei aikaa epäröintiin olisi ja hyppäsin ikkunasta ulos, jolloin kuulin vartioiden rymistelevän huoneeseen. Juoksin kohti vastakkaisen rakennuksen seinää kiiveten sitäpitkin katolle turvaan.
Katolle päästyäni sain kuitenkin nuolen reiteeni, sain otettua vain puolikkaan askeleen otetuksi jolloin kaaduin, mutta onneksi onnetar oli mukana ja putosin toiselle puolelle kattoa heinäläjään, eikä käynyt kuinkaan.
Paitsi sitten heräsin.
Kitty
 

ViestiKirjoittaja Lumppari » 05 Huhti 2012, 08:46

Itsehän juuri hetki sitten heräsin unesta jossa istuin Digimonien kanssa pelaamassa Munchkin -korttipeliä jossain hemmetin isossa 5-tähden hotellin kattohuoneistossa. Huone oli täynnä laittomia huumausaineita ja niin oltiin minä ja Digimonitkin. Muistan tarkasti että minulla oli 1 kortti, jonka sai pelata koska vain. Ja kun sen pelasi, seuraava pelaaja joutui ampumaan minua (oikealla aseella, kiva korttipeli), jolloin muiden pelaajien oli pakko piestä se kostoksi.

Että näin Lumppari-papalla tänä aamuna.
Lumppari
 

Edellinen

Paluu Keskustelut

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 9 vierailijaa

cron