Arvostele edellisen kappale

Keskusteluille tarkoitettu alue. Keskustelujen luonti on vapaata, mutta katsothan ennen keskustelun aloittamista, onko foorumilla jo samankaltainen ”töpö” olemassa.
Muistetaan hyvät käytöstavat, eikä pyritä loukkaamaan ketään tieten tahtoen, pidetään kiroilu ja herjaus minimissä, huomioidaan kaikki keskustelussa ja vältetään turhia konflikteja. Pidetään yhdessä yllä rento, ystävällinen ja leppoisa ilmapiiri.

Valvojat: Crimson, Ivy, Agna


ViestiKirjoittaja ZeZininenWalomiekka » 04 Syys 2009, 23:54

Flogging Molly - Devil's Dance Floor

Toi oli jännä tuo alku... Aika mukava, itse asiassa 8DD Mukavan...Irlantilaistyylistä musiikkia? Juu, jotain sellaista kai. Muah.
Laulajan ääni on jotenkin...koominen tässä kappaleessa. Meinasin revetä, mutta se saattoi johtua siitä, että pikkusiskoni alkoi tanssia typerästi kun kuuli, minkälaista musaa täällä kuuntelen...

Rytmi oli loppupeleissä aika mukava, tälläinen nopeahko ja jotenkin piristävä. Jos nyt voin piristyä enempää kun Mountain Dew-pullo on puolivälissä. Muahahahaa. Mutta joo, voisin tämän uudelleenkin kuunnella joskus. 8DD

Kokoinaisuudessaan kappale oli ihan mukavaa kuunneltavaa, vähäsen kevyttä joten ei sovi joka tunnelmaani, mutta hauska kappale. Joissakin kohdissa suorastaan koominen, mutta en nyt siitä rupea miinustamaan (ainakaan tähän aikaan).

Arvosanaksi 9-

Next:
Billy Talent - The Dead Can't Testify
ZeZininenWalomiekka
 

ViestiKirjoittaja suskari » 05 Syys 2009, 14:18

Luulin aluksi alun perusteella, että tämä tulisi olemaan sitä perus rämpytystä, mutta sain iloisen yllätyksen. Laulajan ääni oli hyvin koomisen kuuloinen- hyvässä mielessä tietenkin- ja sopi hyvin laulun rytmityksen kanssa.

Wolf's Rain - Sold Your Soul Suuri rakkauteni Wolf`s Rain animesta <3__<3
suskari
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 13 Syys 2009, 12:34

Jo pelkkä Yoko Kannonin nimi on syy antaa biisille kymppi, mutta toisaalta tämä biisi ei mielestäni ole parhaimmistoa, vaikka onkin kaunis =3= Arvosanaksi siis 9.

the sound of silence by Simon & Garfunkel
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja ZeZininenWalomiekka » 13 Syys 2009, 13:34

the sound of silence by Simon & Garfunkel

Nonniin.. Mitäs tästä nyt sanoisi?
Alku kuulosti herkältä mutta kuitenkin iloiselta. Laulu alkoi pian - ehkä liiankin pian, alkusoittoa olisi voinut olla ihan mukava kuunnella.

Niin ja sitten tuo laulu - hmm. Jotenkin usea ääni yhtä aikaa ei oikein iske minuun, eikä tuo laulun sävy muutenkaan oikein sovi rytmiin, josta tulee mieleen sävel, jota musanopettaja soitti kun pilaili Celine Dionin My Heart Will Go On-kappaleen kustannuksella. Sen sijaan sanoihin ääni sopii.

Loppupeleissä kappale jäi jotenkin pliisuksi, siitä ei jäänyt oikein mitään käteen. Sanoitukset olivat paikka paikoin todella hyviä, ja oikeastaan sanoitukset olivat kappaleen suurin vahvuus.
Ehkä tämä saisi jonkin seiskan, kun ei kuitenkaan sinänsä huono ollut, mitäänsanomaton vain. Ja olen ehkä väärällä tuulella kuuntelemaan mitään hidasta...

Next:
Green Day - Peacemaker
ZeZininenWalomiekka
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 26 Loka 2009, 15:00

Njoo, ihan ok. Green day on aina ollu hyvä~
Arvosanaks 8.

The Baseballs - Umbrella
paras. versio. ikinä.
period.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Aksutar » 20 Marras 2009, 15:17

Hemmetin härö ja häirisevä ja karu musavideo.. mustat heput auton lavalla kera silmien ja suiden on aina ollu karuja. Mutta musa oli ok, joten annetaan arvosanaks 9.

Maj Karma - Kyynel
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja suskari » 20 Marras 2009, 16:06

Ei huono suomalaiseksi kappaleeksi, joten anna ihan 8+ tälle kipaleelle. Sanatkin ovat hyvä <3 Ja jonkin ihme syyn takia tosta laulajasta tulee mieleen Black O_O`

Thousand Foot Krutch - Puppet
suskari
 

ViestiKirjoittaja Akselmo » 20 Marras 2009, 18:35

Ei ihan minun makuuni mutta ihan jees. Musavideokin oli ihan hyvä. Sanotaash vaikkha 8½.

Falkenbach - Heathen Foray
Akselmo
 

ViestiKirjoittaja ZeZininenWalomiekka » 05 Joulu 2009, 18:20

Falkenbach - Heathen Foray

Jaa että merta alussa... Ei paha. Tämä ihan alku kuulostaa oikeastaan aika jännältä, jotenkin salaperäiseltä.
Hmm, laulu alkoi. Mmm. Ei tämä huonoa ole, mutta minulla on vähän väliä ongelmia saada selvää siitä, mitä kieltä tämä on - sanoista nyt puhumattakaan! ^^'
Laulu on myös hieman tasapaksua, toivoisin enemmän sävelkorkeuden ja rytmin vaihteluja, niin en kyllästyisi kappaleeseen yhtä helposti.
Huilukohdista, joita tuolla ajoittain esiintyy, tykkään 8DD Huilu saisi vain kuulua voimakkaampana.

Ooh, tuossa about 3:50-kohdilla oleva rumpu-ääni-yhdistelmä kuulostaa jännältä, saisi vain olla vähän voimakkaampi. 8DD Tulee välillä melkein mieleen Nightwishin Planet Hellin alkusoitto...
Harmi vain, että tämäkin kohta alkaa kyllästyttää, kun sitä tuli hieman liian kauan minun makuuni.

Loppupeleissä kappaleesta jäi sellainen maku, että se toistettiin koko ajan tasapaksulla rytmillä. Alussa kuulosti ihan mielenkiintoiselta, mutta loppua kohden... Zzz...
En välttämättä kuuntelisi uudelleen.

Muutaman hyvän kohdan ansioista arvosanaksi 7+ 8DD

Ja nyt kun tulin tämän kappaleen maininneeksikin...
Nightwish - Planet Hell
ZeZininenWalomiekka
 

ViestiKirjoittaja Suff » 28 Joulu 2009, 20:23

Kipale oli mukavan raskas ja jykevä, mistä meikäläinen pitää melko paljon. Mahtipontisuuttakin oli muttei itseä se kovin järisyttänyt. Mitä itse olen Nightwishiä kuunellu niin melkolailla samanlaista höttöä muihin kuulemiin kipaleisiin. 8½ kuitenki.

Heroes of Might and Magic V - Haven
Suff
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 03 Tammi 2010, 13:48

Ensimmäiset kymmenen minuuttia tuntu siltä et samaa sarjaa muun massan kanssa, mut sitten tuli musicgasm. Aivan ihana, lumoava biisi. Arvosanaks kuitenkin vaan 9, koska siitä puuttu mun mieleen oleva kohokohta biisistä. Kuitenkin alko melkein itkettään loppupuolella T.T

【ヘタリア】先生再【手書きMAD】
Eeei mitään hajua esittäjästä saatika kappaleesta, kerta en oo kielimiehiä.. anygays
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ay » 14 Tammi 2010, 22:40

Alku oli erittäin hyvä, mutta sitten en alkanut pitää. Ei ihan minun makuuni, vaikka pidän jonkun verran japanilaisessa musiikista. 6

Mirah - The Garden
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

ViestiKirjoittaja Akselmo » 28 Tammi 2010, 22:52

En kyllä yhtään ole tämänkaltaisen musiikin ystävä.. Jotenkin tylsän kuuloinen.. 5+


:Wumpscut: - Body Census
Akselmo
 

ViestiKirjoittaja Sadjona » 29 Tammi 2010, 15:20

Oikein mukavankuuloinen biisi, mie ainakin tykkään. Toisaalta olisin odottanut siltä vähän mahtipontisuutta tuossa lopussa..Niinkuin finaalia. Mie aina oon pitäny tälläsistä "vinkuvista". Haha jos niin voi edes sanoa. Mutta kyllä tuosta se reilu 8+ tulee :3


Stam1na-Edessäni
Sadjona
 

EdellinenSeuraava

Paluu Keskustelut

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 12 vierailijaa

cron