Minkä elokuvan katsoitte viimeksi?

Keskusteluille tarkoitettu alue. Keskustelujen luonti on vapaata, mutta katsothan ennen keskustelun aloittamista, onko foorumilla jo samankaltainen ”töpö” olemassa.
Muistetaan hyvät käytöstavat, eikä pyritä loukkaamaan ketään tieten tahtoen, pidetään kiroilu ja herjaus minimissä, huomioidaan kaikki keskustelussa ja vältetään turhia konflikteja. Pidetään yhdessä yllä rento, ystävällinen ja leppoisa ilmapiiri.

Valvojat: Crimson, Ivy, Agna

Re: Minkä elokuvan katsoitte viimeksi?

ViestiKirjoittaja Ay » 07 Loka 2016, 23:08

Bambi Blue-Rey versio

Oli ihana nähdä pitkästä aikaa klassikon Disney sarjasta. Sai nyt paljon erottavammin mitkä kohdat olivat animaatioita, kun erottui niin selvästi tausta kuvasta. Ennen kaikkeen petyin täysin niin kuin Prinsessa Ruusunen. Ääni näyttelijät olivat muutettu jälleen kerran. Mää en tiedä mutta se on vain niin outoo kuunnella nyky ajan ihmistä yli viisikymmentä vuotta vanhasta filmistä. Osa äänistä oli jätetty alkuperäiselle ja varsinkin laulut. Hahmot olivat päässeet aikuis/nuoriso ikään niin silloin ääni näyttelijät vaihtuvat. Kuitenkaan se ei ole paha katsoa perään Bambi kakkosta, kun äänet vaihtuu aikalailla. Korviini otti vain se enemmäkseen nykyinen puhe tyyli erottoo vanhemmasta tyylistä ja ne ei oikein keskenään luista. Onneksi sen voi katsoa englanniksi mitä ei ole muutettu.
"Kun saamme tietää, mitä pelkäämme, saamme tietää, keitä olemme"
Suan, Safilye, Erico, Evgenia, Aynur, Sil, Emir
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

Re: Minkä elokuvan katsoitte viimeksi?

ViestiKirjoittaja Ivy » 30 Loka 2016, 19:44

Doctor Strange Marvel

Tuli katsottua teattereissa ja oli ihan sika mahtava näin ihmisen näkökulmasta, joka ei tiedä sarjakuvista. Uusi supersankari suosikki ehdottomasti!
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Minkä elokuvan katsoitte viimeksi?

ViestiKirjoittaja Aksutar » 26 Tammi 2017, 03:56

The World's End (2013)

En ois uskonu samaistuvani ja saavani niin hemmetinmoisia tunnepotkuja jostain leffasta, jonka spoiler free tiivistelmä on "viisi lapsuuden kaveria lähtee yrittämään uudestaan baari rundia, jota eivät onnistuneet vetämään loppuun ekalla kerralla".
Suosittelen kaikille, tosin jos ryyppääminen, itsetuhoisuus, sci-fi ja brittikomedia ei oo mieleen niin tuskin kannattaa vilkasta. Mut tässä leffassa oli yks parhaimmista "koulukiusattu"-quoteista ikinä, mihin ofc kykeni samaistuun (lspoilers):

"It’s not even about the past, you know. It’s not about the fact that he bullied me, that he made me miss more school days than chicken pox. It’s not even that he forced me to spend entire lessons hiding a toilet cubicle, or that he punched me so hard, he dislodged my eyeball. And it’s not even that he ruined a large portion of my childhood. No, it’s the fact that just then, he didn’t recognize me. He looked straight through me like it all meant nothing."


5/5 katsoisin uudestaan koska niin hienot twistit ja koskaan ei pidetty yleisö idioottina aka "pitää selittää kädestä pitäen kaikki tarinasta".
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Minkä elokuvan katsoitte viimeksi?

ViestiKirjoittaja Mori » 19 Maalis 2017, 15:39

Beauty and the beast 2017

Hienosti animoitu ja kaunis leffa, mut vähän kyl pitkähkö. Hirviö on kyl sellasta kamaa et huhu, voisin itellenikin ottaa sellasen xD
Mori
 

Re: Minkä elokuvan katsoitte viimeksi?

ViestiKirjoittaja Ay » 02 Huhti 2017, 14:26

Itsekkinmenin katsomaan tuon samaisen leffan. 2D ja 3D menin katsomaan.
3D ei oikein hääppöinen ollut, että tietyissä kohdissa kylläkin 2D versio voittaa kepeesti 3D version. Onneksi 3D versio ei ollut hirveän pimeä, että näkyi hyvin lasitten lävitse.
Ekalla kerralla se tuntui nihkeältä elokuvalta, mutta toisella kerralla niin leffa loppui liian nopeasti. Uusista biisistä pidin, vaikka yhteen lausahdukseen melankolia ei ollut kauniisti sommiteltu. Ennen kaikkea hevos kohtaukset olivat mainioita ja siihen oli panostettu Hevosmestareilla ja kouluttajilta. Yllätyin, että leffa oli omistettu tietylle henkilölle. Loppu kohtaus olisi saanut olla hieman erilainen. Toisella kieroksella tykästyin enemmän Emman suoritukseen, vaikka se jää jotenkin niin lättänäksi.
Homo/transukupuoli kohtaukset eivät olleet pahoja vaan hauskoja. Tasavertaisuus näkyy mainiosti tummat ja valkoihoiset tanssivat yhdessä, vaikka siinä ajassa ei suvaistu naisten oppia lukemaan. Jopa haltia sai enemmän rooli suoritusta.
Kannattaa katsoa XD
"Kun saamme tietää, mitä pelkäämme, saamme tietää, keitä olemme"
Suan, Safilye, Erico, Evgenia, Aynur, Sil, Emir
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

Re: Minkä elokuvan katsoitte viimeksi?

ViestiKirjoittaja Aksutar » 04 Huhti 2017, 02:05

Page Eight

Britti leffoissa on huono puoli se että tunnistaa kasvoilta niin monta näyttelijää, mut ei muista niiden nimiä, joten pakko ottaa IMdb käyttöön ja kattoo ketä oli mukana. ANYWAY! Hyvä leffa, pitkäjänteinen eikä toiminnantäyteinen, mutta suosittelen silti.

Sadako vs. Kayako

Katottiin Ivyn kanssa just. JA HOOOLYYYY AJSEKJFSeda. Japanikauhu on aina awesome mut tää leffa oli aika lameeeehhh, omasta mielestäni.KINDA SPOILER TOKI SIINÄ OLI HIENOJA KAUHUELEMENTTEJÄ MUTTA kun leffan nimi on Sadako vs. Kayako (aka Ringin kaivotyttö vs. Kaunan kauhutäti) niin oletti vähän enemmän sitä... itte VS toimintaa. MUTTA LOPPU. OH MY SWEET LORDS YAAAASSSS. SPOILER END
mut emt, ehkä oon nostalgia tripeissä tjsp, mut mä tykkäsin. Kaikille aasiakauhun ystäville suosittelisin.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Minkä elokuvan katsoitte viimeksi?

ViestiKirjoittaja Ivy » 04 Huhti 2017, 02:15

Sadako vs. Kayako

Ette ikinä arvaa kenen kannsa kyseisen elokuvan katsoin. Tykkäsin kovasti, vaikka sitä itte VS actionia joutuikin odottaan sinne leffan loppuun asti, sillä välin sai dubbailla hahmoi toisiksemme tai todeta että onpa anime jäbä joistain hahmoista.
Leffan kruunasi fansiubit jossa meidän kyseisessä, katsomassamme versiossa, papin mumistessa rukouksia, teksitiin oltiin käännetty harry potter loitsuja. Avada kedavra Sadako.
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Minkä elokuvan katsoitte viimeksi?

ViestiKirjoittaja JTP » 05 Huhti 2017, 20:44

Katoin Kingsglaive: Final Fantasy XV:n, joka ilmesty tossa 2016, jonkinlaiseksi "mainostukseksi" uudelle Final Fantasy pelille. (kai?)

Pelejä en harmillisesti ole koskaan päässyt itse pelaamaan, pari kertaa olen sivusta kahtonut kun muut pelaa. En tiedä oisko auttanut jos olisi jotain peleistä tiennyt, mutta kyllä tuo elokuva ihan hyvin käsitteli ja kertoi kaiken oleellisen tiedon näin "amatöörille". Aluksi oli vähän hidas ja jopa vähän kuivahko, mutta loppua kohden kyllä tykkäsin. Ehkä meni vähän aikaa tajuta että tykkäänkö edes, mutta kyllä oli katsomisen arvoinen! Ja soundtrackit olivat rakkautta!!
JTP
 

Re: Minkä elokuvan katsoitte viimeksi?

ViestiKirjoittaja Ivy » 06 Touko 2017, 00:11

Muumio 1999

Klassikko :DD Mitäpä siihe lisäämään, melkein komedia muttei aivan !
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Minkä elokuvan katsoitte viimeksi?

ViestiKirjoittaja Forte » 08 Touko 2017, 23:30

Guardians of the Galaxy 2

Tämän kanssa minulla on ongelmia. Tavallaan, pidin siitä, koska se oli parempi kuin ykkönen, mutta tavallaan en, koska se oli kuitenkin melko...mitätön leffa. Tässä leffassa oli sama ongelma, kuin Fantastic 4; liikaa puhetta. Siis, minua ei haittaa, jos leffassa puhutaan, se on tärkeää, mutta olettaisin myös näkeväni taisteluita enemmän kuin vain yhden ison lopputaistelun. Kun kuulen nimen Guardians of the Galaxy, olettaisin, että tosiaan pelastettaisiin maailmoja, mutta lähinnä he siivosivat itse aiheuttamiaan sotkuja. Lisäksi, ne "kultaiset tyypit" olivat täysin turhia koko juonen kannalta. Suhteet olivat myös huonosti kirjoitettuja.

Mutta, pidin pahiksesta, hän oli mielenkiintoinen ja omalaatuinen, hyvin kirjoitettu hahmo. Pidin myös Yondain ja Peterin isä-poika- suhteesta, se oli miellyttävää katsottavaa ja tuntui aidolta. Mantis oli myös soma hahmo ja Groot oli söpö. Lisäksi, tässä leffassa oli ihan hyvää huumoria, oikeastaan nauroin, toisin kuin ykkösessä. Pacman oli yllätys.
Forte
 

Re: Minkä elokuvan katsoitte viimeksi?

ViestiKirjoittaja Aksutar » 15 Touko 2017, 01:32

The Plague Dogs (1982)

" Do ye know why we're still alive, with hundreds, maybe thousands of men that'd be glad ta kill us? "
"They wouldn't dare. I've only got to drown, or jump under a truck, and the sky will fall down and all the men will die. Have you ever thought of that, Rowf? That puts us one upon them!"


Ruohometsän kansa (Watership Down) ei ollu niin QQ karu mitä tämä imo (no ehkä Plague dogs iski enemmän koska doggot on rakkaus). Suosittelen kaikille kumminkin molempia, mut ei kannata olettaa et ne ois lasten leffoja vaan koska piirrettyjä, vaikka kenties tarinankerronnaltaan ei oo ihan kaikkien mieleen. Mut uh kun rakastan niin tässä animaatio tyyliä, ääninäyttelijöitä (englanniks siis) ja musiikkia. Varsinkin hahmojen animointi on 10/10 mun mielestä näin kun koiria itte kattellu jo pidempään ja niiden liikehdintä ja eleet on niin ihanan sulavia ja luonnollisia ja jajaja.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Minkä elokuvan katsoitte viimeksi?

ViestiKirjoittaja Ivy » 12 Kesä 2017, 19:26

The last unicorn

<333333333333333 Mitäpä muuta siihen lisäämään.
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Minkä elokuvan katsoitte viimeksi?

ViestiKirjoittaja Aksutar » 13 Kesä 2017, 15:15

The Last Unicorn (1982)

KOSKA KATSOIMME IVYN KANSSA TAAS YHDESSÄ LEHEVOJA. Nostalgiatripeissä ehdotin että unikorkki leffa nyt ja voi että ku vollotin vaan koska nostalgiat ja se animaatiotyyli ja ne hiukset ja uh. Also Christopher Lee äänenä uh <3
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Minkä elokuvan katsoitte viimeksi?

ViestiKirjoittaja Ikane » 26 Kesä 2017, 16:26

Koe no Katachi (A Silent Voice) 2016

FEELS ;;____;; Täytyy sanoa että hype antoi odottaa jotain vielä suurempaa tunnevuoristorataa, mutta tämä oli kyllä aikaslailla hieno ihan näin! Animaatio superkaunista ja tarina on herkkä ja samalla todella realistinen. Toteutukseltaan yksi hienoimmista animeleffoista, muttei ihan oma suosikki kuitenkaan. Itkin silti! ;;v;; Varsin muikea leffa, suosittelen vaikka romanssianime ei olisi omaa sydäntä lähellä, sillä tässä myös slice of life -henkeä on havaittavissa.
Ikane
 

Re: Minkä elokuvan katsoitte viimeksi?

ViestiKirjoittaja Aksutar » 04 Heinä 2017, 09:53

Crash (2004)

Niinkin simppeli tiivistelmä kun "Los Angelesissa asuvien yksilöiden elämää parin päivän aikana". Mutta uh kun meni tunteisiin ja oli niin monta "OH NOES" kohtausta leffassa. Ja rasismi&ennakkoluulot on aina aihe mikä pistää ahdistamaan ja tässä leffassa sitä oli.

"Look around! You couldn't find a whiter, safer or better lit part of this city. But this white woman sees two black guys, who look like UCLA students, strolling down the sidewalk and her reaction is blind fear. I mean, look at us! Are we dressed like gang-bangers? Huh? No. Do we look threatening? No. Fact, if anybody should be scared around here, it's us: We're the only two black faces surrounded by a sea of over-caffeinated white people, patrolled by the triggerhappy LAPD. So you tell me, why aren't we scared?"

"Because we have guns?"

"You could be right."


The Best Exotic Marigold Hotel (2011)

Intialainen nuorimies haluaa perustaa hotellin isänsä unelmien myötä ja paikalle houkuttelun myötä saapuukin kourallinen brittiläisiä vanhuksia. En tiiä mikä siinä on mutta aina kun leffan tähtinä on vanhempia henkilöitä/vanhuksia, niin oon niin tunnerikkaampi ja menos mukana, kun esim teiniromanssielokuvissa. Ihanan simppeli ja hurmaava leffa, joka jätti mukavan positiivisen tunteen. Ja hei Maggie Smith ja muut ihanat näyttelijät <3.

"Everything will be all right in the end... if it's not all right then it's not yet the end"
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

EdellinenSeuraava

Paluu Keskustelut

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 14 vierailijaa

cron