Kirjoittaja Aksutar » 25 Helmi 2012, 03:11
Prinsessa Lily Scarlington
Lily oli uuteen tapaansa nojautuen eksynyt jälleen sotilastuville ja sieltä harjoitussaleihin, joissa kulutti aikaansa enemmän tai vähemmän yksinään. Epänormaalisti pukeutunut nainen oli tällä kertaa eksynyt salille yksin, sen pahemmin tekemättä mitään ihmeellistä. Yllään prinsessalla oli kohtuu kireät, tummat housut, sekä pitkähihainen tunikka, joka oli väriltään kuninkaalliseen tapaan tumman punainen. Jaloista löytyi pitkävartiset saappaat, joskin ne taisivat olla numeron tai pari hieman liian isot sirojalkaiselle naiselle.
Pohjimmainen syy miksi prinsessa oli eksynyt saleille hakkaamaan teräaseella nukkeja, oli yksinkertaisesti yleinen suuttumus kaikkeen, varsinkin puolisoon. Taas vaihteeksi. Nukke saikin kokea kovan kohtalon velhon sijaan, naisen koittaessa noudattaa periaatettaan pitää radikaaleimmat tunteet sisällään.
Nyt prinsessa vain seisoi rauhallisen oloisena keskemmällä salia, vaipuneena ajatuksiin. Ajatukset kuitenkin keskeytti tuttu ääni selän takaa. Lily vilkaisi olkansa yli aavekoiraan, kunnes kääntyi tyynen rauhallisena tuota kohden. Kädessä olevat miekat eivät löytäneet tietään vyöllä roikkuviin tuppiin, vaan pysyivät tiiviisti käsissä. Joskin ei mitenkään uhkaavasti. Prinsessa hymähti pienesti aavekoiran sanoille, samalla kun lähti tyynen rauhallisin askelin kävelemään tuon luokse. Lähelle päästyään, nousi yllättäen oikeassa kädessä olevan miekan terä kohden aavekoiran kaulaa, muutaman millin päähän itse ihosta.
Sinäkö kävisit käskemään minua poistumaan? Lily kysyi rauhallisesti. Vaikka miekka olikin toisen kaulalla, ei prinsessa itse näyttänyt mitenkään aggressiivisia saatikka uhkaavia eleitä. Puhekin pysyi tyynen rauhallisena, tutun lempeänä Mikäli kuninkaallinen on tielläsi, silloin sinä väistyt ja pysyt hiljaa nurkassa, kuten kuka tahansa alamainen. Et ole poikkeus, vaikka velhon ystävä oletkin.
Ja se mitä velho on käskenyt, kumoutuu minun sanallani. Se ylisuojeleva, ahne mielipuoli ei käy komentamaan, kenen kanssa olen tekemisissä ja kenen kanssa en. Ei hän ole isäni. Ei kuninkaani. Ei edes setäni Nainen lisäsi, samalla kun miekka laskeutui toisen kaulalta yhtä nopeasti mitä oli siihen noussutkin. Olihan se toisaalta uskomattoman rohkeaa, ehkä jopa röyhkeää naisena käydä kohottamaan itsensä miehensä sanan yläpuolelle. Mutta Lily oli kuninkaallinen, Black ei. Lily näki oman sanansa painavampana, mitä sekaverisen kaljupään. Harmi vain, että suurin osa tämän valtakunnan miehistä ei ajatellut samalla tavalla.