Raivohärkä ||Sands


Linna on täynnä erilaisia huoneita, joista suurta osaa voi kutsua jopa saleiksi. Saleja on siellä täällä, eri kerroksissa, eri käyttötarkoituksiin, kuten esim. Aatelistojen tapaamisiin, sotilaiden harjoituksiin tarkoitettuja taistelusaleja, asesalit, ruokasaleja.

Valvoja: Crimson

Avatar

Monarkki

Viestit: 13935

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Syys 25, 2012 3:51

Raivohärkä ||Sands

Constantine

Iltapäivän kokous oli päättynyt. Kokous, jossa oli käsitelty monarkin johdolla Quinn metsän tilannetta, haltioiden käydessä yhä aggressiivisemmin eliminoimaan ihmisten joukkoja niin sotilaallisia kuin siviilejä jotka siellä uskaltautuivat kulkemaan. Kaikki, joilla oli osaa, taitoa, tietämystä tai asemaa, olivat liittyneet tähän kokoukseen, joko puhumaan tai kuuntelemaan. Suuri Sali olikin ollut tupaten näyttä melko miesvoittoista väkeä. Uuden kuninkaan myötä oli salia kuitenkin alkanut sävyttää ihmisten lisäksi myös erilaiset taruolennot. Nuori kuningas halusi noidenkin osallistuvan, mikäli asemaa tai tietoa omasivat. Osa ihmisistä tietenkin oli närkästynyt jo siitä, että taruolentoja salissa vilisi, joten kokous oli alkanut melko kireissä tunnelmissa. Mitä pidemmälle keskustelu oli edennyt, sitä korkeammaksi äänentaso oli noussut ja keskustelu vähän väliä lipsahtanut aiheesta yhteisen vihollisen vastustamisesta taruolentoihin, jotka tässä salissa majailivat. Luottamus ei ollut molemmin puoleista, hyvä että edes yksipuolista. No, kokous kuitenkin päätettiin kun kaikki olivat saaneet sanottua painavimmat sanansa ja lopulta alkaneet mököttämään. Mihinkään ratkaisuihin sen alkuperäisen syyn suhteen ei päästy, joten uusi kokous oli luvassa.. ehkä hieman pienemmällä porukalla. Henry oli lähtenyt saman tien kahdenkeskeisille tapaamisille Sepulchren suurlähettilään kanssa, jakaen vähemmän tärkeitä tehtäviään muutamalle alaiselleen, muun muassa neuvonantajalleen.

Tuota neuvonantajaa olikin tuijotettu enemmän kuin muita friikkejä siinä tilassa. Kenraali Fritz varsinkin näki näemmä elämäntehtäväkseen tuijottaa tuon demonin hengiltä. Suurin osa puhutuista asioista olikin mennyt Constantinelta sivuun, sillä tuo ei nähnyt syytä kuunnella muiden ehdotuksia. Oma ehdotuksensa oli paras ja simppelein: Lisätään partioita metsässä, yritetään löytää haltioiden kylä ja tuhota se. Henki pois kaikilta, jotka eivät vannoneet Scarlingtonin nimeen, ei väliä, oliko puolueeton tai vihollinen. Puolueettomat puukottaisivat vain selkään vielä joskus, jos noille armoa antaisi.
Muutamaan otteeseen oli totaalirasistinen eliitti heittänyt kommentin tai toisenkin keskusteluun mukaan, mutta ei puhunut sen pahemmin, ellei häntä puhuteltu.
Kaikki lähtivät salista enemmän tai vähemmän tuohtuneina, nopeasti kadoten omille teilleen. Niin teki Constantinekin, marssien omille teilleen ensimmäisten joukossa. Ei liennyt yllätys, että vanhaksi käyvä kenraali painatti heti ensimmäisenä lähimmän alkoholipitoisen pullon ääreen. Tovi jos toinenkin tuolla kului omassa kodissaan papereita selaillen ja tukevaa humalatilaa hakien. Yllättäen paperit kuitenkin loppuivat kesken.. puolet kenraalille tarkoitetuista kirjeistä ja viesteistä oli jäänyt tuohon suureen kokoussaliin, mistä tuo oli aikaisemmin poistunut kiireellä. Epähuomiossa ne olivat jääneet.. No, jos hyvin käy, ne olisivat yhä siellä.

Sen pahemmin viivyttelemättä vetäisi kenraali tummanpuhuvan asukokonaisuutensa ylle takkinsa ja suuntasi tiensä syksyisessä, pimenevässä iltapäivässä kohden linnaa. Linnalle päästyään nousuhumalainen mies vältteli parhaansa mukaan tuttuja kasvoja, sillä ei ollut juttelutuulella. Alkoholi oli tehnyt hänestä kiukkuisen, tosin siihen vaikutti myös päivän aikana käydyt epämieluisat, suuttumusta nostattavat keskustelut. Hän tiesi tai ainakin oli vielä siinä mielentilassa, että tiesi olevansa humalatilassa harvinaisen ilkeä, mikäli sille päälle sattui. Tätä kiukkuaan hän ei kuitenkaan halunnut purkaa tuttaviinsa, vähiten tässä tilanteessa kaipasi riitoja tärkeiden ihmisten kesken.
Mies pääsikin harvinaisen rauhallisissa merkeissä salin oville ja astui sisään sen pahemmin koputtelematta. Miksi olisi pitänyt, salihan oli tyhjä.. tai niin hän oli odottanut.

Peremmälle astellessaan nousi vanhan miehen katse lattiasta ylös, katselemaan vielä valaistua salia.. jossa istui tutuksi käynyt henkilö. Tuon näkeminen sai väsyneille kasvoille nousemaan närkästyneen ilmeen, miehen astellessa yhä peremmälle saliin, kohden paikkaa jolla oli istunut. Pöydällä olikin nippu papereita, jotka mies oli siihen unohtanut.
Joko suunnittelet puukottavasi häntä selkään? Constantine avasi suunsa napatessaan oman paperipinonsa, samalla kun katse pysyi naulittuna Demoniin.
Kai se on vain ajan kysymys kun sinä käytät poikaa hyväksesi, tavalla tai toisella. Ellet ole jo Kenraali jatkoi. Hän ei pitänyt Roswellista. Ei yhtään, eikä tuon läsnäolo missään tilanteissa tuntunut mieluisalta. Suunsa kenraali oli pitänyt kiinni aina tähän päivään asti, kerta ei ollut joutunut kahden kesken minnekään Demonin kanssa. Paitsi nyt


//Lupasin ja toteutin, Sands peikkoseni, tänne. Tuo komea karjusi mukana.

näin unta että olin Garrettin kartanossa ja sitä piti juosta karkuun. Garrett oli vanha ja pelottava, ei nuori ja kaunis >: //
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1564

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Ti Syys 25, 2012 7:28

Se kokous oli onnistunut kääntymään kovin ikävään suuntaan, vaikkakin Roswell ei olisi voinut valehdella ja väittää, etteikö ollut nähnyt sen tapahtumista jo kaukaa. Aika ei ollut vielä oikea tällaiselle, ihmisistä liian monet eivät pitäneet taruolennoista saati sitten ideasta sovusta, taruolennot eivät pitäneet ikuisesta epäilemisestä ja syyttelystä. Oli onni, ettei niin monta eriävää mielipidettä yhdessä huoneessa saanut aikaiseksi mitään pahempaa. Olihan demoni toki ilmoittanut, mitä mieltä hän tästä oli, mutta kuningas... Kuningas Henry, niin kovin nuorena ja toiveikkaana ei tietenkään antaisi periksi tällaisessa tapauksessa. Tietenkin kuninkaalla oli paljon toiveita asian järjestymisen kannalta, eivätkä ne väärin olleet. Roswell tahtoi samaa, kuin Henrykin, mutta kenties hän olisi valmis tekemään sen paljon, paljon hitaammin. Asiat eivät kuitenkaan olleet valmiina etenemään niin verkkaista tahtia kuin hän olisi halunnut, joten kenties nuorukainen oli oikeassa toimiessaan nyt. Muutenkin, kuka voisi sanoa ei niille päättäväisille sanoille, toiveikkaille silmille... Sydänhän siinä vain suli, eikä demonikaan voinut muuta kuin auttaa Henryä saavuttamaan unelmansa. Kunnioitusta kuningas sai kuitenkin siinä määrin, ettei kukaan tuon vieraana ollut uskaltanut sen pahemmin alkaa riehua tunteiden kuumentuessa. Jos hyvin kävisi ja muuten asiat eivät paranisi, onnistuisi Henry edes voittamaan muut jääräpäisyydessä, saaden muut luovuttamaan aggressiiviset halunsa kuninkaan rauhantahtoisuuden takia. Se olisikin näky.

Sali oli tyhjentynyt nopeasti, mutta Henry ei kuitenkaan näyttänyt liian pettyneeltä tapahtumiin ja ratkaisujen puutokseen. Toivo oli hyvä asia, mistään ei tulisi mitään, jos kuningas murtuisi ensimmäisenä. Tästä tulisi hankala taistelu, mutta se tultaisiin käymään myöhemmin, uuden kokouksen ollessa siirretty myöhemmäksi toiveina tietenkin, että tällä kertaa jotain hyödyllistä tulisi oikeasti tapahtumaankin. Kuningas oli myöskin lähtenyt tärkeään tapaamiseen, mutta oli ilmoittanut halunsa tavata ja keskustella Roswellin kanssa myöhemminkin, johon demoni tietenkin suostui. Meni Henryn asioissa kuinka kauan, hän odottaisi toisen paluuta saliin, kärsivällisenä. Sillä välin hän kykeni hoitelemaan muita asioita kuninkaan neuvonantajana, kuninkaan puolesta, niin kuin oli luvannutkin. Demoni istuskeli pöydän ääressä, selaillen ja lueskellen papereita, miettien ja suunnitellen jatkoa. Hän nautti asioiden läpi käymistä mielessään monien eri yksityiskohtien kera ja monilta kannoilta, jotain, mistä Henry ei ollut näyttänyt nauttivan niin paljon. Kuningas hoitakoon nopean reagoinnin, hänen vanhana piti saada miettiä asioita hitaasti, hänhän olisi hukassa ilman. Roswell naurahti hiljaisena itsekseen ajatuksilleen, selaillen papereita yksin isossa salissa. Ei hän ollut kiinnittänyt aikaan minkäänlaista huomiota, eikä osannut sanoa, kuinka kauan kokouksesta oli ollut. Mutta ei se haitannut. Hänellähän ei muuta ollutkaan, kuin aikaa. Odottamisessa ei menisi kovinkaan kauaa, tapahtui mitä tapahtui.

Ovien hiljainen narahdus avautuessaan sai sarvipään nostamaan katseensa käsissään olleista papereista tulijaan, jonka tuo ainakin hetken aikaa uskoi olevan Henry tullessa tapaamisestaan hänen kanssaan keskustelemaan. Niin ei kuitenkaan ollut, vanhemman, karskimman mieshenkilön kävellessä sisään. Tunnistihan Roswell toki tuon tulijan, kasvot kuuluivat yhdelle kokouksessakin istuneelle ihmiselle, aivan kuuluisalle ja arvokkaalle sellaiselle. Kenraali Constantine Fritz, jonka kanssa hän ei koskaan ollut saanut kunniaa puhua kasvotusten. Kuitenkin kaikki se murhaava tuijotus, mitä hän oli saanut etenkin tältä huoneeseen astuvalta herrasmieheltä ilmoitti, ettei toista erityisemmin innostanut demonin olemassaolo. Miksipä hän turhaan olisi toista sitten häirinnyt, eihän kenraali ollut edes vielä huomannut häntä, joten hetken hymyilyn ja katselun jälkeen aivan kuten kokouksessakin Roswell palasi papereiden lueskelun pariin, hiljaisena, mutta hyväntuulisena. Hänen ei kuitenkaan tarvinnut tehdä mitään saadakseen kiinnitettyä miehen huomiota itseensä, toisen ennen pitkää löytäessä istuskelevan demonin katseellaan. Näin kahden kesken, Constantine ei näyttänyt kykenevän pidättelemään kieltään ja vain poistumaan hiljaa paikalta, päättäen sen sijaan aloittaa keskustelun ja ilmoittaen suoraan epäluottamuksensa demonia kohtaan. Mutta sehän oli vain oletettua kenraalilta, kyllähän hän oli kuullut huhut ja nähnyt toisen käytöksen omin silmin.

"Sellainen ei kuulu tapoihini, pahoittelen," Roswell hymyili, nostaessaan silmänsä papereista Constantinen kasvoihin, virneen pysyessä huulilla. Papereita suoristettiin kädessä ja vasten pöytää, käsien laskiessa ne kaikki sitten sievässä kasassa pöydälle, sarvipään selvästikin lopettaessa edelliset toimensa ja keskittäessään kaiken huomionsa lappujaan noutavaan kenraaliin. Tuoli raapaisi lattian pintaa äänekkäästi vanhuksen noustessa jaloilleen täyteen mittaansa pienen nyökkäävän kumarruksen kera, ystävällisyyttä ja kunnioitusta näyttääkseen tietenkin, mutta se, miten toinen aikoi sen ottaa ei ollut hänen päätettävissään.
"Kuningas on hyvissä käsissä, ei teidän tarvitse sellaista pelätä. En edes uneksisi satuttavani häntä," demoni hymyili edelleen, kovin rentona ja hyväntuulisena, vaihtaen sitten naurahtaen puheenaiheen aivan toiseen suuntaan, tahtoessaan ilmeisesti vain rupatella. Keltaiset silmät katselivat tarkkaavaisina Constantinea, suoraan silmiin, kenties jopa jonkun mielestä uhkaavana. Alentuvat ne eivät ainakaan olleet.
"Pöydälle jääneet paperit olivat siis teidän, mh? Ihmettelinkin, mitä ne olivat. Suunnittelin jo niiden omistajan etsimistä käsiini, jos kukaan ei niitä olisi tullut hakemaan."




((Constantine on raivo, Roswell on se härkä. Ja eihän Garrett voi ikuisesti pysyä kauniina ja nuorena, jonain päivänä hänestäkin tulee vanha ja kitkerä. Ellei uhraa neitsyitä ikuisen nuoruuden edestä. Aikoisikohan vanha Garrett alkaa kunnon mieheksi ja kasvattaa komean parran.))
Avatar

Monarkki

Viestit: 13935

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Syys 26, 2012 9:42

Jo heti sillä sekunnilla, kun demoni avasi suunsa, alkoi kenraalia suunnattomasti ärsyttämään tuon koko olemassaolo. Tässä tilassa, tässä linnassa, tässä valtakunnassa. Demoni ei myöntänyt selkään puukottamisen kuuluvan tapoihinsa, mutta se totta kai oli vale. Tuohan oli Demoni. Niistä ei koskaan seurannut mitään hyvää, varsinkaan niistä, jotka vaikuttivat oikeasti kunnollisilta olennoilta. Ennemmin tai myöhemmin nuo kääntäisivät takkinsa ja johtaisivat hyväuskoiset tuhoonsa.
Mikäli Demonilla ei olisi ollut jo asemaa tässä hovissa Constantine tosin kyseenalaisti ja vahvasti tuon aseman olisi kenraali käynyt tuohon jo käsiksi. Sänkipartainen mies koetti kuitenkin parhaansa mukaan pidätellä itseään, sillä juuri nyt hän ei kaivannut yhtään enempää nuhteluita kuninkaalta. Asemansakin saattoi olla vaarassa, mikäli liian pitkälle uskaltautuisi. Ja koska näin vanhalla iällä ja tässä elämäntilanteessa sitä ei omistanut enää mitään muuta tärkeää, kuin työnsä ja asemansa, ei Constantine siitä mielellään luopunut.
Tuolin raapiessa lattiaa kävi kulmat kurtistumaan entistä nyrpeämpään kulmaan. Kaikki mitä tuo teki, kaikki mitä tuo sanoi, kaikki äänet mitä tuo aiheutti tuntuivat kymmenen kertaa ärsyttävimmiltä, kuin kenen tahansa muun aiheuttamana.

Voi kyllä kuningas hyvissä käsissä on mutta sinua ei niiksi käsiksi lasketa Mies aloitti tunkiessaan papereitaan takkinsa povitaskuun Olemme tulleet hyvin toimeen ilman yhtäkään teikäläistä hovissa, vuosia, ja nyt kun teitä on alkanut parveilemaan täällä, ties mitä on ehtinyt tapahtua ja sattua. Eikö se muka olisi riittänyt, että teitä näkyy jo kaupungin kaduilla?!
Jykevä mies otti askeleen, toisenkin lähemmäksi aikalailla samanpituista demonia. Constantine oli kyllä kaksikosta kiistatta se lihaksikkaampi. Mutta jos kenraali jotain friikeistä oli oppinut, niin noita ei parannut aliarvioida ulkonäön perusteella.
Ja minä kun uskoin että velho oli pahin uhka hovissa Mies mutisi lähes itsekseen samalla kun käsi nousi hieromaan sänkeä Mutta se täytyy myöntää, että hienosti sinä sait juonittua itsesi hoviin.. kauanko sitä suunnittelit?


//Roswell on kyl aika härkä. Ja Garrett oli kyl si ihan hakoteillä jos kyseiseen ihmisryhmäänkuuluviapitäisiuhratakrhm. Mutta ehkä se tosiaan kylpee si jossain neitsyiden veressä kun vanhenee. Mitä vain kauneuden vuoksi.
Sain tehtävän googlettaa oman nickkini. Eka kuva mikä tuli vastaan oli tämä. Nauroin. Niin pahasti kun muistin missä yhteydessä toi oli. Voi Garrett, syö murosi //
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1564

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Ke Syys 26, 2012 11:45

Roswell piti edelleen kasvoillaan kenties hieman huvittuneen hymynsä ja itsevarman ryhtinsä, vaikka kenraali tuijottikin häntä niin inhoavaan tapaan. Totta kai toinen vihasi häntä ja demoneita sekä muita epäihmisiä yleensäkin, eihän siitä ollut epäillystäkään. Constantinen käytös ei siis tullut minään yllätyksenä, mutta yllätyksellinen käytöshän ei kuulunut tuon ihmisen tapoihin. Sekin oli tullut selväksi. Sarvipää oli osannut varautua tähän, mutta kaipa tuo loppujen lopuksi aina oli varautunut syyttäviin ja jopa vihamielisiin sanoihin täällä, missä rotunsa tuli selväksi jo ensisilmäyksellä. Siihenkin tottui.
"Harmillista. Teidän ei kuitenkaan tarvitse menettää yöunianne ajatellessa juoniani kuninkaan pään menoksi, olen luvannut käyttäytyä," Roswell kallisti päätään virnistäen, silmien katsellessa kovin tympääntynyttä Constantinea rentoina, mutta silti tyypilliseen pistävään tapaansa. Kovin nopeasti tuo oli antanut periksi, eikä inttänyt vastaan kenraalille, vaikka toinen hänet vielä niin hirvittävänä uhkana ja epäilyjen kohteena näkikin. Demonin sanoista kuitenkin paistoi tietynlainen huvittuneisuus ja kenties jopa tunne, ettei tuo oikein ottanut koko asiaa tosissaan. Kuin koko asia olisi vain leikkiä, mutta silti vanhus oli halunnut ilmaista aikeensa toisenkin kerran, erien sanojen avulla. Hän ei tahtonut pahaa ja tahtoisi toisen tietenkin ymmärtävän sen, mutta tajusi liiankin hyvin, ettei se olisi näin helppoa.

"Luulin, että kuulisin päivittelyjä vuosien takaisista, toimivista suunnitelmista ja niiden hylkäämisestä uusien takia ennemminkin haltian suusta, arvon kenraali," Roswell hymähti olkiaan kohauttaen, koetellen onneaan turhankin paljon pistelyllään ja toisen vertauksella vihollisiin, niihin Constantinen inhoamiin haltioihin,
"Ajat muuttuvat. Mikä toimi ennen ei välttämättä ole enää paras ratkaisu. Ja kuka tietää, kenties tapahtumat olisivat tulleet tapahtumaan ilman "meikäläisten" läsnäoloa; olemmeko syy, vai seuraus? Vaiko täysin tapahtumien ulkopuolella?" tuo jatkoi hymyillen, silmäillen uhkaavasti lähestyvää kenraalia, pitäen selkänsä suorana, eikä alentunut tai ottanut askelta taaksepäin. Lähestykööt toinen, jos tuo halusi. Nuolta ei osoitettu kohti otsaa, eikä miekankaan terä kimmeltänyt valossa, joten syytä huoleen ei ollut ja jos totta puhuttiin, ei syytä olisi ollut huoleen sellaisessakaan tapauksessa. Se olisi vain sattunut enemmän. Constantinen mutisemat sanat velhosta saivat demonin naurahtamaan kovin hiljaisena itsekseen, velhon elämä tässä maailmassa ja näiden ihmisten kanssa ei voinut olla helppoa. Ennen Black taisi olla se syntipukki ja kaikkien vihaama. Roswell ymmärsi tunteen hyvin, eikä ollut siitä kateellinen, myötätuntoahan sitä pystyi vain tuntemaan toista kohtaan. Ehkä se vanha kaljupää sai kerrankin levätä ja olla se pienempi paha näiden uusien, hirvittävämpien otusten rinnalla. Eiköhän velho ollut sen jo ansainnutkin.

"Pelkään, että joudun pettämään oletuksenne taas. En suunnitellut tätä lainkaan, en koskaan edes uskonut pääseväni näin pitkälle. Se ei ollut tarkoitukseni," pahoitteleva naurahdus kävi,
"Mutta jos Hän näkee minut parempana rinnallaan kuin sellissä mätänemässä, en voi väittää vastaan. Kuningas valjasti minut hyötykäyttöön vahtivan silmänsä alle, pois kaduilta kansalaisia terrorisoimasta. Luulisi, että tekin näkisitte sen hyvänä asiana, kenraali."




((Sonni. Garrettilla on kaikkeen ratkaisu. Ja jos ei Garrettilla, niin sitten Mardukilla. Marduk tietenkin tietää, miten neitosista saa taas neitsyitä. Tärkeistä syistä. Marduk tietenkin auttaa Garrettia pysymään kauniina, ja paljastaa sellaisen salaisuuden. Siksi hän sinuakin jahtasi. Älä käske Garrettia syömään muroja, joutuisin vastaamaan tuolla samalla kuvalla taas. Ja ympyrä sulkeutuu.))
Avatar

Monarkki

Viestit: 13935

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Syys 29, 2012 1:18

Hymy demonin kasvoilla sai kenraalin vain entistä ärtyisämmäksi. Tosin, mistäpä hän nyt ei olisi ärtynyt. Riitti että toinen oli demoni, mitä tahansa tuo yrittikään, näkisi kenraali sen vain joko ärsykkeenä tahi halveksittavana eleenä. Juuri nyt tuo huvittuneeksi tulkittava hymy vanhemman miehen kasvoilla ei auttanut tilannetta yhtään.
En minä yöuniani menetä, mikäli nuori Scarlington oman tuhonsa aiheutti naiivisti luottamalla teihin. Onhan se surullista, poika kun alkoi vaikuttaa lupaavalta Kotkannenäinen mies puuskahti Mutta saa syyttää vain itseään.
Mutta te olette syyn seuraus ja tulette olemaan seurauksien syy, tiestä ei koskaan ole koitunut loppujen lopuksi muuta, kuin harmia! Äänentaso nousi asteen jos toisenkin, kenraalin ottaessa yhden askeleen lähemmäksi demonia.
Tottahan se oli, friikeistä ei ollut koitunut ajan saatossa muuta kuin harmia. Jos siis oli uskominen vanhan kansan puheita ja papereita. Eiväthän ihmiset tietenkään kirjaisi ylös hyvä asioita, mitä taruolennoista olisi koitunut. Kaikki mustamaalattiin ja kun yksi niistä sattuikin olemaan petturi, vakoilija tai muu vastaava, leimattiin koko taruolentokaarti tuon yhden sattuman takia. Taas tuli todistettua, oli kovin käytetty lausahdus näissä tapauksissa.

Demonin huomautellessa, ettei ollut suunnitellut tätä lainkaan, kävi kenraali naurahtamaan kuivahkosti.
Luuletko, että meidän pitäisi uskoa tuota valhetta? Sinä vain satuit miellyttämään kuningasta ja yllättäen sinusta muka jotain hyötyäkin olisi? Tähän asti sinusta ei ole ollut apua muuta kuin nostattamaan tätä myrskyä hovin sisällä! Silkan halveksunnan saattoi kuulla jo miehen äänestäkin Sinut olisi jo teloitettu, ellet olisi käynyt ties millä magiallasi lumoamaan kuningasta puolellesi!


// Marduk auttaa aina Garrett neitoa pysymään kauniina ja nuorena. Foreeever younggg. Vain jotta voi itse ihastella tuota jumalaisen kaunista olentoa.
Garrett syö muronsa, muuten ei pysy mitoissa. Pitää olla täydellinen kroppa! //
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1564

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti La Syys 29, 2012 4:07

"Oikeassa olette, että kuningas vaikutti ja vaikuttaa edelleen oikein lupaavalta nuorukaiselta," Roswell hymyili, pysyen tyynen rauhallisena huolimatta toisen ärtyneisyydestä, korotetusta äänestä tai halveksunnasta yleensä. Maltin menettämisestä ei koskaan ollut hyötyä puhetilaisuuksissa, eikä siitä ollut vaaraa, jos sattui omaamaan yhtä rauhaisan luonteen kuin tämä vanhempi sarvipää. Syytöksiä oltiin kuultu elämän aikana tarpeeksi, niihin osattiin kyllä suhtautua rauhallisesti. Eihän hänellä koskaan ollut siitä varmuutta, että vakuuttaisi toisen omasta, hyväntahtoisesta olemuksestaan, mutta sanat eivät ainakaan satuttaneet tai suututtaneet häntä, eivätkä pystyneet pahentamaan tilannetta niin.
"Siksi minä tahdon auttaa häntä, kenraali. Jos olemassaoloni on koskaan uhkana hänen tuholleen, en ole aikonut jäädä pahentamaan tilannetta. Tällä hetkellä josta varmasti olette täysin eriä mieltä läsnäoloni ei ole saanut vielä aivan niin pahaa tilannetta aikaiseksi, joten pysyn, jos kuningas sen minulle sallii," demoni katseli Constantinen silmiä, periksi antamattomana, mutta rauhallisena. Hitain askelin tuo myös lähestyi kenraalia, katsellen tarkasti toisen liikkeitä, että tiesi kuinka lähelle saisi tulla ilman hankaluuksia.

"Kuka tietää, kuinka montaa taruolentoa saatte kiittää, että asiat ovat näinkin hyvin. Toiset piilottelevat rotuaan keskuudessanne oikein hyvistä syistä, mutta tottahan se on, että voittaja kirjoittaa historian. Miksi kirjoittaa, että sankari oli peikko, kun ihminen olisi paljon hyväksytympi? Asian todellista laitaa ei voi mitenkään tietää, ellei sitä ole todistamassa omin silmin," hymy ei kadonnut Roswellin huulilta minnekään, mutta päteminen ei ollut missään nimessä tarkoituksena. Ääni oli edelleenkin rauhallinen, silmät lempeät ei, hän tahtoi hoitaa tämän asian rauhaisasti, eikä suututtaa toista. Se tuskin onnistuisi Constantinen kanssa, mutta yritys oli kova. Toisella oli takanaan koko elämän kokemukset ja opetukset, eivät demonin sanat paljoa tekisi niitä muuttamaan tai parantamaan. Silti, olisi hänen tehtävänsä edes antaa kenraalille ajatus toisenlaisesta tulevaisuudesta tai menneisyydestä, jos se siitä oli kyse.

"Olen sanani mittainen mies, kenraali. En pidä valehtelusta," demoni hymähti,
"Jaamme kuninkaan kanssa monia mielipiteitä ja toivomme samaa lopputulosta. Hän on toki vielä nuori, Hänellä on paljon todistettavaa, eikä kovin montaa, kenen puoleen kääntyä. Vähempikin saisi kenet tahansa murtumaan ilman apua. Uskon kuninkaaseen, kenraali. Hän pystyy tähän, Hän tarvitsee vain tukijoita. Jos saan Hänet rentoutumaan vain ja ainoastaan kuuntelemalla, sanoisin olevani avuksi," Roswell hymyili, kovin epädemonimaisen suojelevaan ja lempeään tapaan. Hän välitti Henrystä paljon, eikä tahtonut tuon kärsivän vain, koska halusi rauhaa sotaisan kansan keskellä.
"Tiedättehän mitä sanotaan, tyyntä on myrskyn silmässä. Ja sanoisin täällä olevan kaikkea muuta, kuin tyyntä, kenraali," tuo naurahti hyväntuulisena, kenties vähättelevään sävyyn, leikitellen ärtyneen kenraalin kanssa,
"Pelkään kuitenkin, etten mitään lumouksia tai kykyjä osaa. Olen kovin harmiton vanhus, loppujen lopuksi."




((No tietenkin. Marduk tykkää näteistä neitosista, mikä parempi, kuin ikuisesti nuorena ja kauniina pysyvä sellainen! Pieni hinta pitää vain maksaa. Ja no, ehkä Garrett syö sitten vastahakoisesti ne murot...))
Avatar

Monarkki

Viestit: 13935

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Loka 01, 2012 6:25

Constantine oli oletetusti erimieltä ja rajusti siitä, oliko Henry enää lupaava kuningas. Tehtyään isänsä kanssa sovinnon, kruununprinssi oli vaikuttanut lupaavalta, mutta heti kun valtaa oli päässyt, oli ääni kellossa muuttunut. Sen sijaan että olisi lähtenyt mielipidettään laukomaan demonille, kenraali piti yllättäen suunsa kiinni ja antoi sarvipäisen pirulaisen puhua loppuun. Ehkä tuon sanoissa olikin perää, mutta mikään niistä pientäkin järkeä sisältävistä sanoista ei mennyt perille asti härkäpäisen kenraalin kalloon. Ehkä tuo oli turhankin torjuva taruolentoja kohtaan, mutta voiko vanhaa miestä tavoistaan ja tottumuksistaan syyttää? Hänet oli kasvatettu tällaiseksi, tällaisena hän oli elänyt ja tällaisena hän oli menestynyt. Todennäköisesti myös tällaisena hän tulisi kuolemaan. Constantine oli jo liian vanha muuttuakseen, vanha koira ei oppinut uusia temppuja.
Piilottelu ei paranna teidän asemaanne mitenkään keskuudessamme! Kenraali ärähti yllättäen kesken kaiken Jos muka olette täällä auttaaksenne, miksi helvetin nimessä sitten pitää piilotella, jos mitään salattavaa tai piiloteltavaa ei olisi? Kaikki moinen salamyhkäisyys ja varjoissa hiippailu vain lisää epäilyjä ja todisteita siitä, että jotain teillä on salattavaa. Jos kerta ette edes hyväksyntää hae vaan päätätte pysyä piilossa, miksi edes asua täällä? Seurauksethan ovat kahta kauheammat, jos piilotteleva taruolento jää kiinni!
Se oltiin todistettu jo liian monta kertaa. Taruolennot, noista ei ollut kuin harmia, olivatpa ne sitten syyttömiä tai syyllisiä, vaarallisia tai viattomia.

Tuon hymy ärsytti yhä enemmän ja enemmän. Humalatilan noustessa alkoi kenraalin tehdä mieli tempaista demonia turpaan ja nyt kun mietti, mikä estäisi? Hän voisi väittää demonin käyneen kimppuun, kuka nyt toisin uskoisi? Se olisi ollut itsepuolustusta. Toisaalta, ei kenraali niin tyhmä ollut, että kävisi demonia tempaisemaan naamatauluun tietämättä tuon voimista. Kukaan ei ollut varma Roswellin taidoista, siksi tuo olikin kahta vaarallisempi tapaus.
Tiedätkö mitä luulen sinun täällä tekevät? Mies kuitenkin jatkoi ennen kuin antoikaan demonille mahdollisuutta vastata äskeiseen ärähdykseensä Luulen, että olet täällä joko hajottamassa hovin tai kokoamassa sen. Joko sinä olet itse tämän suunnitellut, tai kuningas käyttää sinua hyväkseen. Joko hän yrittää päästä eroon kaikista, jotka ajattelevat erilailla kansan parasta tai sitten sinä olet vain pelinappula laudalla, josta loppupeleissä tehdään syntipukki ja kuningas saa sinut teloitettuaan myös vihamiestensä suosion Vihamies oli melko vahva sana, mutta eipä humalainen pahemmin miettinyt mitä laukoi Joko hän siis on yhä kiero pieni käärme, kuten aikoinaan, tai sitten hän on alkanut ajattelemaan kuten isänsä!
Haraldista puhuminen oli yhä arka aihe itse kullekin, niin myös Constantinelle. Sen takia hän ei halunnut mainita miestä nimeltä.


// Totta kai, Marduk ihannoi kauneutta! Ja hyvä Garrett, hyyyvää Kukaan ei halua katsella luuranko kaunotarta, pitää olla vähän jotain mistä tarrata.
Roswell tee jotain repäsevää, Constantine haluaa karata päällesi, jotta kuningas Henry voi rysänpäältä napata karjut. Joo. Saako Henry flipata, saako? //
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1564

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Ma Loka 01, 2012 7:53

"Sen voin myöntää, ettei se paranna taruolentojen asemaa, kenraali. Joko tulevat löydetyksi ja sitten syytetyiksi, tai sitten pysyvät valeasuissaan loppuun saakka kenenkään oikeasti tietäen, mikä ne kaikki hyvät teot loppujen lopuksi teki," Roswell käytti silmiään kiinni hetkeksi, ennen kuin keltaiset silmät etsivät taas ärtyneen kenraalin katseen. Constantine ei aikonut antaa kovin helpolla periksi, mutta onneksi tai epäonneksi ei aikonut demonikaan. Hän ei kuitenkaan voinut kieltää miehen sanoja, vaikkakin toinen puolisko puuttui toisen näkemyksestä. Ihmisten kanssa elänyt ihminen näki kaiken ihmisten näkökulmasta, eikä aikonut saati sitten halunnut nähdä sitä muulta kantilta. Eihän Constantine voisi sitä koskaan henkilökohtaisesti kokea, mutta mikään ei estänyt siitä kertomasta. Kenties toinen ei halunnut kuunnella, kenties ei halunnut tai edes voinut ymmärtää, mutta sen pystyi kertomaan.
"Kukapa ei toivoisi pystyvänsä näyttämään, mikä oikeasti on ja olla täysin rehellinen. Mutta ne, jotka sitä yrittävät ja eivät siihen pysty, eivät pysy elossa kovin kauaa. Minä en edes pystyisi piilottamaan sitä, mikä olen, mutten ole huolissani kuolemasta. Mikään ei siis estä minua kävelemästä noin vain linnan porteille, niin kuin tein," demoni naurahti välinpitämättömästi kättään heilauttaen, ennen kuin käsi laskeutui ja kasvot vakavoituivat siinä samalla,
"Kovin moni ei selviytyisi vankilasta hengissä ulos. Ymmärrän toki varovaisuuden minun tapauksessani, olenhan minä sentään demoni. Silti monet tyystin harmittomat otukset saavat saman kohtalon motiiveistaan huolimatta. Pelko aiheuttaa rodun piilottelua, kenraali. Jos siihen on mahdollisuus ja toinen vaihtoehto on kuolla, näen hyvinkin syyn sen teolle ja toivon, että tekin."

"Liian usein taruolento tahtoo auttaa teitä, mutta tulee torjutuksi. Hyväksytyksi tuleminen on usein mahdotonta ja liian vaarallista. Teillä on monia apulaisia, joista ette tiedäkään, mutta aivan yhtä lailla teillä on monia, jotka olisivat valmiita auttamaan, mutta eivät voi. Tai pahempaa, eivät enää tahdo ja ovat nyt vihollisianne kohtelun takia," Roswell hymyili pahoittelevana, mutta hymyilipä kuitenkin. Kenraali oli kovin ärsyyntyneenoloinen ollut jo pidemmän aikaa, eikä sitä oikein tässä voinut sanoa sanojen auttavan. Murhaavasti tuijottavat silmät ihmisen suunnalta eivät leppyneet juurikaan, kauan oli Constantine tainnut padota tunteita ja sanojaan, kaiken nyt purkautuessa tässä tilassa, kerrankin heidän ollessa kahden kesken. Kärkkäästi mies kuitenkin aloitti ärähtäen, jakaen epäilyksensä demonin kanssa, ennen kuin tuo edes oli saanut suutaan auki pyytääkseen toista kertomaan, mitä ajatteli.
"Ette usko, että tekisimme vain yhteistyötä kuninkaan kanssa?" sarvipää naurahti huvittuneena, olivathan nuo aikamoisia suunnitelmia, mutta hän näki itse tietenkin hänen ja Henryn suhteen aivan toisenlaisena. Hän ei aikonut käyttää kuningasta hyväkseen, ja vähän hän epäili Henrynkään saavan moisia ajatuksia päähänsä. Ja jos saisi, epäili Roswell niiden toteutumista.
"Tahdon rauhaisampaa loppua. Kenties olen vain pelinappula, mutta kuningas ajattelee kansansa parasta. Jos minulta myös vaaditaan uhrauksia, olkoon niin. En kuitenkaan usko, että minun mestauttamiseni tulee tapahtumaan, jos se edes on mahdollista," hän jatkoi hymyillen,
"En koskaan päässyt tapaamaan edesmennyttä kuningasta, mutta epäilisin, ettei jälkeläisensä aivan samalla tavalla ajattele. Kieroksi en kuningasta myöskään menisi sanomaan, joten pelkään, että teidän olisi parempi miettiä muitakin mahdollisuuksia."




((Mutta kun pylly ei enää mahdu housuihin... :< Pitää siis laittaa mekko päälle! Vatsa sisään Garrett, korsetin aika.

Roswell ei tule koskaan repäisemään muuta, kuin vaatteensa, ja sekin tapahtuu vasta aivan pelin lopussa! Kun hänen pitää rauhoittaa taistelevat prinsessat ja ottaa molemmat kainaloonsa! Ainahan meidän seksipedon kimppuun saa käydä ja Henry saa aina seota, mutta Roswell tulee puhaltamaan pipin pois.))
Avatar

Monarkki

Viestit: 13935

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Pe Loka 05, 2012 12:26

Constantine, Henry


Kenraali tuijotti demonia kuin tyhmää. Kaikki mitä tuo sanoi, menivät periaatteessa kuuroille korville. Vanhalla miehellä ei ollut keskittymiskykyä saatikka halua kuunnella tuon puheita, olivatpa ne sitten kuinka päteviä ja fiksuja. Mikäli hän olisi ollut selvin päin, olisi kenraali ehkä saattanut kuunnellakin paremmin, mutta juuri nyt Demoni oli yhä vain yksi suuri ärsyke tässä huoneessa. Tuon äänikin alkoi pikkuhiljaa ärsyttämään suuresti. Miksi hän edes jutteli Roswellille? Mitä hän toivoi saavuttavansa tällä keskustelulla? Se lieni suuri kysymys myös Constantinelle itselleen, ehkä hän humalatilassaan kuvitteli saavansa jostain välistä jotain pientä vihjausta mahdollisesta petoksesta, jota demoni suunnitteli.
Kenraali kävi kuitenkin pudistamaan muutaman kerran, melko verkkaisesti päätään demonin kysellessä, eikö hän uskonut, että kyseessä olisi vain vilpitön yhteistyö kuninkaan kanssa. Ei, sitä hän ei uskonut. Jommallakummalla tai molemmilla osapuolilla täytyi olla koira haudattuna tässä sopimuksessa. Oli kai kaiketi selvää, ettei kenraali myöskään uskonut Roswellin seuraavista sanoista mitään. Demoniko muka rauhaisampaa loppua halusi? Kaikkea sitäkin kuuli.

Yllättäen puuskaan nousseet kädet kävivät hellittämään asentoaan, vain jotta oikeanpuoleinen raajoista saattoi tarrata kiinni demonin riveleistä. Kankaista otteen saanut käsi kävi vetämään sarvipäätä lähemmäksi itse sänkileukaista kenraalia, tuon ärtymyksen muuttuessa alta aikayksikön suorastaan kuolettavan vakavaksi ilmeeksi.
Sinä et enää ikinä edes viittaa edesmenneeseen kuninkaaseen, onko selvä? Humalatilastaan ja äskeisistä ärtyneistä laukauksistaan huolimatta, kenraali vaikutti nyt erittäin vakavamieliseltä tämän aiheen suhteen Sinulla ei ole oikeutta edes mainita häntä puheissasi! sinä ja sin
Kenraali Fritz Nuoren miehen ääni keskeytti kahden vanhemman keskustelun, kuninkaan astellessa sisään rakoselleen jätetyistä ovista. Se, kuinka kauan nuori kuningas oli kuunnellut kaksikon keskustelua, oli sitten mysteeri itse kullekin.
Todellisuudessa Henry oli vasta hetki sitten ovien taakse tullut, aikeissaan astua sisään, mutta kuullessaan Roswellin juttelemassa jollekulle, oli Henry jäänyt kuuntelemaan hetkeksi oven rakoon. Hän oli osannut odottaa, että Eliiteistä kärttyisin kävisi ottamaan yhteen neuvonantajan kanssa ennemmin tai myöhemmin, joten kai tämäkin oli ollut odotettavissa. Silti se tuntui aina kovin yllättävältä.
Oletan ettei täällä ole mitään ongelmaa kehittymässä, kenenkään osalta? Henry jatkoi kävellessään lähemmäksi. Tämä oli viimeinen asia, mitä hän juuri nyt olisi kaivannut selviteltäväksi. Tapaaminen suurlähettilään kanssa oli jo stressaavaa ja koko päivä oli ollut yhtä suurta myrskyä. Ahdisti suorastaan. Tuntui oudolta, aivan kuin joku seisoisi rintakehän päällä.
Kuullessaan kuninkaan äänen Constantine oli vilkaissut lähestyvää monarkkia ja päästänyt hetken viiveellä irti Demonista. Mikäli poika ei olisi puuttunut peliin, olisi kenraali saattanut käydä kunnolla käsiksi demoniin.



// Garrett, kyllä. Korsetti kehiin niin sinusta tulee vieläkin kauniimpi! Mutta Garrett, miksi et kertonut että olet kiinnostunut autourheilusta

Roswell on sankari. Aina ja ikuisesti. Roswell on kaikkien sankari, jopa Constantinen, vaikkei se sitä myönnä.
Hih, Ivy nukkuu, minä ropetan //
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1564

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Pe Loka 05, 2012 5:13

Roswell ei voinut sanoa olleensa yllättynyt kenraalin ilmoittaessa hitaalla päänpudistuksella, ettei uskonut tippaakaan kuninkaan ja demonin suhteen olevan jotain viatonta ja tasa-arvoista, vailla juonitteluja ja oikeaa ystävyyttä tai välittämistä. Olihan Constantine tehnyt sen selväksi jo aikaisemmin, montakin kertaa, miksipä toinen muuttaisi mielipidettään niin nopeasti? Sulkeutunut ruumiinkieli kertoi jo, ettei mitään menisi perille, yrittäisi sitä kuinka paljon. Sarvipää piti rauhallisen hymynsä epäonnistumisestaan huolimatta, ei hän vaatinut suuria muutoksia lyhyessä ajassa. Mitäpä muuta Roswellilla oli, kuin aikaa ja kärsivällisyyttä, sama kai niitä oli käyttää tuhlailematta. Vaikka hän antaisi kenraalille aikaa, oli tuo kuitenkin jo mielessään päättänyt saada edes vähän pehmeyttä särmikkääseen veteraaniin, menisi siihen vaikka koko ihmisen jäljellä ollut elämä. Pienikin muutos haluamaansa suuntaan oli tarpeeksi, eihän demoni voinut unelmoidakaan täydestä luottamuksesta, mutta jos Constantine kuuntelisi edes pieniä rippeitä totuudesta ja uskoisi ne, olisi se kaiken sen ajan ja työn arvoista. Eihän hänellä ollut mitään tarvetta todistaa itseään ja olihan Roswell tottunut osaansa epätoivottuna vieraana, mutta siitä olisi hyötyä myös muille, joten sitä kannatti yrittää.

Jännittyneestä asennosta liikkuminen voisi monille kieliä rauhoittumisesta, mutta rentoutuminen oli kenraalista kaukana. Toinen vaihtoehto asioiden mennessä liian pitkälle oli purkautuminen, minkä demoni sai todistaa kovin läheltä. Kova purkautuminen se ei ollut, mitä nyt ihmisen koura tarrautui tiukasti kiinni sarvipäätä rinnuksista, vetäen tuota lähemmäs Constantinen kasvoja. Vastaan ei pistetty laisinkaan. Toinen Roswellin kulmista nousi tosin kysyvästi hetkeksi, mutta syy ei toki ollut toisen äkillinen kiinnikäynti tai vakavoituminen, saati sitten varoittavat sanat oikeuksista. Tietenkin kenraalin vakava asenne sai myös demonin ilmeen vakavaksi, toinen otti tämän tosissaan ja kovalta asialtahan tämä toiselle tuntuikin, joten Constantinen tunteita kunnioitettiin ja lärvi pidettiin ummessa virnuilematta. Mitä demoni ei ollut aivan odottanut, oli se vieno alkoholin tuoksu, mikä kantautui nenään näin läheltä toisen kasvoja. Kyllähän se selitti, miksi ylipäätään kaksikko tässä keskusteli, kenraalia ei ollut koskaan ennenkään kiinnostanut jäädä juttelemaan, mutta nyt toinen ei ollut lähtemässä, vaikka monta syyhyn siihen oltiin annettu. Keltaiset silmät katselivat vakavia kasvoja, hiljaa ja kuunnellen.

Oven suunnasta kuului nuoren kuninkaan ääni, kiinnittäen molempien vanhempien miesten huomion. Kumpikaan heistä ei ollut huomannut toisen tulemista... Tietyistä syistä. Oli hankala sanoa, oliko ajoitus hyvä vai huono, mutta kankaasta tarrautunut käsi ainakin hellitti hitaasti, säästäen Roswellin sen suuremmilta vahingoilta.
"Ah, Teidän Majesteettinne," demonin kasvoille tuli taas hymy, silmien seuratessa Henryn lähestymistä. Yksi askel otettiin kauemmas kenraalista ja pukua suoristettiin siihen aiheutuneista rypyistä ennen kuin kumarrus suoritettiin kuninkaan tervehtimiseksi. Noustessaan katse kiinnittyi hetkeksi Constantineen, ilmeen vakavoituessa siksi aikaa.
"Pelkään, etten voi luvata tuota, kenraali. Teidän seurassanne yritän tosin vältellä sitä, jos tyydytte siihen," Roswell sanoi kovin hiljaisesti, vastaten kenraalin vaatimuksiin ilman, että kuninkaan piti sekaantua siihen. Se oli heidän kahden välinen asia niin kauan, kun he pitivät sen sellaisena.
"Älkää tästä toki huolehtiko, Teidän Majesteettinne. Tahtoisitteko sen sijaan kertoa, miten tapaamisenne meni?" tuo naurahti taas hyväntuulisena katsoessaan Henryn suuntaan, kovin leppoisena, kuin mitään ei olisi tapahtunut.




((Garrettin isä yritti antaa Garrettille auton, mutta Garrett koristeli sen röyhelöillä ajokelvottomaksi. :< Constantine aina sängyssä iltaisin huokailee ja unelmoi Roswellin karvaisesta rinnasta, fakta.))
Avatar

Monarkki

Viestit: 13935

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Pe Loka 12, 2012 1:18

Siinä missä demoni, kävi myös kenraali kumartamaan kuninkaalle. Joskin, vanhan miehen kumarrus oli enemmänkin kunnioittava, hieman kumartuva nyökkäys, kuin syvä kumarrus. Constantine ei koskaan ollut kumartanut syvään tämän kuninkaan edessä ja tuskin tulisikaan, mikäli tilanne kävisi kärjistymään pahempaan suuntaan. Henry ei kuitenkaan vaatinut kenraalilta enempää, hän uskotteli itselleen, ettei Fritz kyennyt vanhuuttaan alemmas kumartamaan. Valehan se oli, mutta mieluisampi vaihtoehto, kuin tiedostaa, ettei kenraali kunnioittanut häntä... Tai arvostanut.
Kumarruksesta suoristautuva kenraali vilkaisi demoniin tuon sanojen myötä. Kotkannenäinen mies olisi halunnut huomauttaa jotain sarvipään sanoihin, mutta demoni ehti viekkaasti vaihtamaan puheenaiheen kysellessään kuninkaalta, kuinka tuon tapaaminen oli mennyt.

Aah, totta kai pakenet keskustelua heti kun löydät keinon Constantine pamautti ennen kuin lähelle kävellyt Henry edes ehti avata suutaan Ja totta kai teidän korkeutenne lähtee tähän keskusteluun mukaan, selvittämättä edes, mitä täällä on tapahtunut?
Itse asiassa minua kiinnostaisi tietää, mitä täällä on tapahtunut Henry tokaisi hymähtäen. Hymähdys tosin vain kävi suututtamaan kenraalia entisestään. Mutta eihän Kuningas sitä voinut tietää, ei hän tiennyt, että mies oli kireänä ja vieläpä humalassa.
Totta kai haluatte! Totta kai teitä kiinnostaa mitä rakas lemmikkinne on tehnyt sillä välin, kun te koitatte päästä neuvottelemalla kaikesta eteenpäin, koska väkivaltahan on väärästä! Kenraalin puheissa ei alkanut olla enää päätä eikä häntää, tuon tuodessa esille niin uusia kuin vanhojakin asioita, joista hän ei ollut samaa mieltä kuninkaan kanssa.
Ja senhän me tiedämme, kuinka hyvin suunnitelmanne haltioiden kanssa neuvottelusta meni! Miten saatoitte olla niin naiivi, että luulitte sen suippokorvan oikeasti haluavan rauhaa rotujen välille? Nyt Kenraali lähti lähestymään jopa uhkaavin askelin kuningasta.
Henry ei kieltänyt, etteikö olisi ollut yllättynyt Constantinen purkauksesta. Siinä missä suurempi mies otti askelta lähemmäs, kävi Henry ottamaan muutaman taaksepäin silkasta säikähdyksestä. Eikä ihme, olihan lähes kaksimetrinen lihaskasa melko pelottava näky lähestyessään aggressiivisesti.

Kauanko siis meinaatte vielä leikkiä sinisilmäistä näiden friikkien kanssa, ennen kuin nekin puukottavat teitä selkään, poika?! Jykevän kämmenen etusormi nousi osoittamaan vaativasti kohden kuningasta, vanhemman miehen päästyä lähietäisyydelle nuorukaisesta.
Henry oli mennyt täysin lukkoon. Kuningas tärisi. Kätensä värisivät sivuilla, samalla kun tuo joko haukkoi henkeä, tahi yritti saada sanaa suustaan. Constantine kävi muistuttamaan nuorta kuningasta ikävästi isästään. Henry ei halunnut muistaa isästään tätä puolta, hän halusi muistaa vain kaiken hyvän!


// Voi Garrett, senkin hupsu. Ei kaikkea voi koristella! Koristele vain itseäsi, Marduk tulee tyytyväiseksi jos näytät nätiltä. Tai no, nätimmältä.
Constantine kaipaa palavasti Roswellin kainaloon ja oikeesti se on vaan kateellinen Henrylle //
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1564

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Pe Loka 12, 2012 3:49

Roswell otti syytökset keskustelusta pakenemisesta vastaan aivan sellaisina, kuin ne oli. Ei hän edes yrittänyt mielessään muuttaa tekoaan joksikin muuksi, eikä käynyt väittämään vastaan. Sitähän puheenaiheen vaihtaminen tässä tilanteessa loppujen lopuksi oli; yksin Constantine ei voinut raivota asiasta kovin kauaa, joten demoni oli täysin valmis luopumaan keskustelusta häntä koipien välissä... Ainakin siksi aikaa, kun kuningas oli heidän seurassaan. Heidän käymänsä keskustelu olisi hankala selittää kolmannelle, myöhemmin paikalle tulleelle henkilölle... Ainakin ilman, että kenraali raivostuisi vain entisestään. Jos puheenaiheen saisi hetkeksi käännettyä muualle, voisi Constantinekin rauhoittua hetkeksi. Myöhemmin aiemmin tapahtuneet voitaisiin kyllä selittää kuninkaalle, kun tilanne oli oikea. Ikävä kyllä Henry oli liian kiinnostunut asiasta, eikä sarvipää voinut nuorukaista siitä syyttää. Molemmat heistä olivat uteliaita, joten hän kyllä ymmärsi halun tietää, mutta parempi olisi ollut odottaa sitä hetkeä, ettei ilma ympärillä olisi niin jännittynyt. Pahoitteleva katse suunnattiin hetkeksi kohti nuorta kuningasta, yrittäen varoittaa tulevasta, mutta eihän se tarpeeksi olisi. Kaikki tämä laukaisivat vain aikaisempaa pahemman räjähdyksen, humalaisen kenraalin käydessä täysin hallitsemattomaksi. Pidätellä toista ei enää pystyisi, pakko oli antaa toisen purkautua, ja yrittää korjata vahingot parhaan mukaan ellei sitten oivaa tilannetta tukahduttamaan pahin tulisi.

Roswell olisi toivonut Constantinen käyvän sanoillaan ennemminkin hänen kimppuun ja sitä hän odottikin: kenraali inhosi häntä, mutta demoni pystyisi kyllä ottamaan sen hyvin vastaan, eikä mitään sen pahempaa tulisi luultavasti sattumaan. Henry ei kaivannut oman, arvostetun alamaisensa nuhteluita, eikä kenraalin omankaan tulevaisuuden kannalta kuninkaan vastustaminen ollut viisasta. Siitä kaikesta huolimatta, Constantine otti uhrikseen kuninkaan, kertoen kaiken sen, mitä humalaisen miehen päässä liikkui kaunistelematta. Henryn piti toki oppia ottamaan sellainenkin vastaan tyynenä, mutta heti kun kenraali kävi liian kärkkääksi sanoillaan ja lähestyi uhkaavasti kuningasta, meni se liian pitkälle. Siihen Henryn ei pitäisi koskaan itse yksin käydäkään asettumaan väliin, olihan toinen kuningas ja haavoittuminen ei kävisi päinsä, mutta vartijoita ei tässä tilanteessa poikaa puolustamassa ollut. Sen sijaan Roswell itse kävi lähestymään ripein askelin kaksikkoa sivulta, käyden asettumaan suuren kenraalin tielle vailla minkään sortin pelkoa, painaen kädellään toisen osoittavaa sormea alas.

"Kenraali Fritz," demoni aloitti kasvot ja ääni vakavina, silmien katsellessa kapeina toista suoraan silmiin, ilmoittaen, ettei aikonut toista päästää lävitseen nätisti.
"Tämänhetkinen mielentilanne tekee teistä uhan kuningasta kohtaan. Suosittelen, että rauhoitutte, ennen kuin teette jotain, mitä kadutte," hymy oli kaukana, silmien tuijottaessa varoittavasti, että tilanteen vakavuus ymmärrettäisiin. Eihän hän itse tietenkään mikään vastus olisi toista kohtaan, ei Roswell edes olisi kyennyt kenraalia satuttamaan lupauksiensa takia, mutta suurin uhka Constantinea kohtaan ei suinkaan ollut hän, ei toki. Jos toinen kävisi kuninkaan kimppuun tai muuten olisi toista liian kärkkäästi vastaan, saisi kenraali suosiostaan huolimatta petturin maineen ja uuden kodin telkien takaa. Vaikka Henry toista tahtoisikin suojella ja olla armollinen, edes kuningas tai etenkin kuningas ei pystyisi Constantinea armahtamaan, jos rikkeet kävisivät liian suuriksi. Demoni varoitti miestä ennen kaikkea aivan omasta itsestään, suurimmasta uhasta tällä hetkellä. Nyt hän suojeli myös Constantinea, mutta selvähän oli, että jos toinen aloittaisi riehumisen, suojelisi sarvipää ennen kaikkea Henryä kaikilla niillä keinoilla, millä voisi.

"Tulevaisuus ei ole enää meidän päätettävissämme, kenraali. Me emme joudu kovin kauaa elämään seurausten kanssa, päätösvalta on nyt siirretty seuraaville sukupolville," sarvipää aloitti seikalla, josta kenraali ei luultavasti pitäisi lainkaan. Tuskin toinen edes kuuntelisi, mutta jos oli saanut rauhoitettua itseään edes jonkin verran, kenties ainakin nyrkkitappeluilta säästyttäisiin. Roswell ei voisi käydä sanallisiakaan taisteluita Henryn puolesta, mutta niin kauan kuin poika oli hermostuneessa tilassaan äskeisen hyökkäyksen jäljiltä, hän puolustaisi ja ostaisi aikaa toiselle, kunnes kuningas saisi taas itsensä koottua.
"Kuninkaan tehtävä on myös suojella alamaisiaan. Jos on mahdollisuus saavuttaa haluttu lopputulos ilman verilöylyä, sen tavoittelemisessa ei ole mitään hävettävää. Emme voi tietää, mitä kuningas tuntee alamaistensa kuollessa. En ole kuningas, mutta ette tekään," demonin keltaiset silmät jatkoivat katsomistaan, eivätkä näyttäneet merkkiäkään perääntymisestä. Se, miten Constantine aikoisi viimeiseen lauseeseen vastata, olisi tärkeä valita oikein. Etenkin näin kuninkaan keskuudessa.




((Kaiken Garrettin omistaman pitää olla kaunista, millä hinnalla hyvänsä! Voi Constantine-parkaa, piti niin kovasti Haraldin karvaisesta rintamuksesta ja nyt Roswell on ainoa, jonka karvat pääsevät edes lähelle! Kenen muunkaan rintamusta vastaan voi painaa pään ja nukahtaa! Henryn kutale varasti Roswellin aivan nenän edestä, kauheaa!))
Avatar

Monarkki

Viestit: 13935

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Loka 13, 2012 5:29

Ennen kuin kenraali ehti edes sormen päällään koskettamaan kuningasta, oli tuon uusi neuvonantaja käynyt asettumaan kahden miehen välille. Humaltunut katse kohosi omasta, laskeutumaan pakotetusta sormenpäästä demoniin, joka aloitti keskustelun mainitsemalla hänen arvonsa ja nimensä. Henry oli vain kiitollinen siitä, että Roswell oli väliin tullut. Henry ei edes tiennyt mikä itselleen oli tullut tässä tilanteessa, oli hän ennenkin syytöksiä kuullut! Mutta nyt, kenraalin koko olemus ja sanat iskeytyivät kuin veitsi lihaan, saaden kuninkaan täysin sekaisin. Kylmähiki nousi pintaan samalla kun demonin selän takana seisova nuorimies kävi nostamaan kätensä rintakehälleen. Ahdisti, sydän löi ylikierroksilla, epätasaisesti. Kropan lisäksi myös hengityksensä kävi värisemään.
Humalatilastaan huolimatta kävi Constantine tajuamaan, mitä demoni selitti. Kerrankin tuon sanat kuulostivat hänen korvaansa fiksuilta, ainakin jossain mielessä. Ei liennyt paras mahdollinen mielentila saatikka aihe käydä hyökkäämään edes sanallisesti kuninkaan kimppuun, vaikka mieli olisi tehnyt. Hän oli hillinnyt itseään niin pitkään ja nyt kun oli saanut humalan siivittämää rohkeutta tai typeryyttä, tuntui helpolta antaa vain palaa.
Constantine avasi suunsa näyttäen yhä ärtyneeltä, mutta yllättäen suu meni kuitenkin kiinni ilman, että sammakoita lensi jälleen ilmoille. Haastavan epäilevä katse kohdistui demonin keltaisiin silmiin, kenraalin käydessä ottamaan askeleen, toisenkin taaksepäin. Ei hän tyhmä ollut, vain äkkipikainen ja humalassa.
Harald sentään tunnisti kansansa Constantine totesi lopulta, lähtien sitten kävelemään yllättävän rauhallisesti poispäin. Hän päätti keskustelun tähän, eikä halunnut kuulla demonilta saatikka Henryltä enää yhtäkään sanaa.
Kenraali kävikin poistumaan salista, suunnaten kulkunsa manaillen täynnä patoutumaan käyvää kiukkua takaisin talolleen

Henry kävi ynähtämään pienesti kuullessaan Constantinen sanat. Isänsä nimen lausuminen tuntui tässä tilanteessa harvinaisen ahdistavalta. Kenraalin poistuessa, ei Henry osannut sanoa mihin suuntaan tuo lähti. Tuntui, kuin silmissä olisi sumennut. Häntä oli aikaisemminkin ahdistanut tilanteessa jos toisessakin, mutta ei koskaan näin rajusti. Nuorella miehellä ei ollut hajuakaan, mikä hänelle oli tullut. Tuntui, kuin hän kuolisi tässä ja nyt. Mistä syystä, sitä Henry ei osannut sanoa.
Yllättäen toinen tärisevistä käsistä kävi tarraamaan kiinni demonin ranteeseen, hakien turvaa ja huomiota vanhemmasta olennosta. Nuoren miehen ote oli tiukka, aivan kuin hänen elämänsä olisi riippunut siitä, päästikö hän irti Roswellin ranteesta vai ei.
E-en Henry kävi tipahtamaan lattialle kyykkyyn, pidellen yhä kiinni demonin ranteesta. Toinen käsistään puristi yhä omaa rintakehää vasten, nuorenmiehen haukkoessa nyt henkeä aivan kuin olisi suuremmassakin hädässä.


//Garrett haluaa vain olla kaunein asia kauneuden ympäröimänä.
Constantinen ja Haraldin suhde oli traaginen. Ei Harald oikeasti vaimoaan koskaan rakastanu, vaan heti kun se toisen ipanan pyöräytti, kävi Harald sen tappamaan, jotta saisi olla vihdoin Constantinen kanssa yhdessä. Mutta sitten Harald kuoli ja Constantine jäi yksin. Sitten saapui Roswell, joka olisi ollut täydellinen mies Constantinen makuun, mutta ennen kuin Consta ehti käydä sille flirttailemassa, oli Henry varastanut unelmien prinssin! //
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1564

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti La Loka 13, 2012 8:16

Roswellin katse ei hellittänyt kenraalin silmistä hetkeksikään. Kenties hän suojeli Henryä turhankin kärkkäästi, mutta vakava tilannehan tämä oli. Hankala olisi myös sanoa, etteivät vahingot poikaa kohtaan olisi hänen syytänsä, jos ei väliin olisi käynyt. Demoni ei perääntynyt, mutta ehkä hänen ei olisi tarvinnut olla aivan niin haastava toista kohtaan... Tai kenties se juuri oli se, mikä auttoi. Constantine ymmärsi kyllä, mistä tässä varoitettiin, eikä käynyt päälle, ei edes sanoillaan. Ärtynyt kenraali toki kasvoiltaan vielä oli ja kyllä jotain selvästikin olisi halunnut vielä tuon suusta tulla ulos, mutta mies teki järkevän teon ja sulki suunsa, ennen kuin sai mitään pahempaa aikaan. Toisen haastavaan katseeseen vastattiin kylmän viileästi, mutta kuitenkaan silmät eivät antaneet periksi. Roswell oli vakavana ja pysyisi tässä vaikka tuijottamassa toista maailmanloppuun asti, kunhan Constantine ei sitä ennen pilaisi kaikkea käymällä aggressiiviseksi. Kenraali päätti kuitenkin perääntyä viimein, ottaen pari askelta taaksepäin, ennen kuin kääntyi ja lähti kävelemään kohti ovea poistuakseen huoneesta. Keltaiset silmät katselivat tarkoin toisen liikkeitä, sarvipään koko muun kehon pysyessä edelleen paikoillaan kuninkaan edessä suojana. Katse porautui poistuvan miehen takaraivoon hellittämättä aina viimeiseen hetkeen, mutta ennen kuin Constantinen annettiin poistua, avasi demoni kuitenkin suunsa.
"Sen kyvyn puutteesta teidän ei tarvitse huolehtia tämänkään kuninkaan kanssa, kenraali," vanhus sanoi hiljaa, edelleenkin vakavana ja tuijottaen paikallaan kohti kenraalia, mutta se, menikö viesti perille, ei ollut niin tärkeää. Constantine teki jo selväksi, että oli saanut tarpeekseen. Tuskinpa tuo kuunteli ja vaikka olisikin kuunnellut, tuskin edes kuuli niin hiljaiseen ääneen sanottuja sanoja. Vaikka vastaus oli suunnattu kenraalille, kuitenkin ne, joiden se vastaus piti kuulla, kuulisivat sen kyllä kaikesta huolimatta.

Hetken sen jälkeenkin, kun kenraali oli huoneesta poistunut, katsoivat silmät toisen perään yhä intensiivisesti, aivan kuin odottaen, että toinen tulisi takaisinkin. Demoni olisi luultavasti voinut tuijottaa vielä pidemmänkin tovin ennen kuin tarkistaisi Henryn hyvinvoinnin, mutta äkillinen tarrautuminen ranteeseen takaapäin sai katseen herpaantumaan ovensuusta taakseen, kohti nuorta kuningasta, joka oli koko tämän tapauksen ajan pysynyt selän takana turvassa. Jo pelkkä kosketus kertoi, ettei kaikki ollut aivan hyvin; käsi tuntui kylmältä ja nihkeältä, ote puristi kovaan, niin kuin jotain pahempaakin olisi tapahtunut.
"Teidän Majesteet-?" Roswell kykeni aloittamaan kysyvänä suunnatessaan huomattavasti lempeämmän katseensa kohti Henryä, muttei koskaan saanut lausettaan sanottua loppuun, ennen kuin nuorukainen valahti kohti lattiaa, saaden kuitenkin pidettyä itsensä jotenkuten jaloillaan. Demoni kyykistyi heti toisen mukana, kietoen vapaan kätensä kuninkaan ympärille tukemaan toista, ettei tuo toki löisi päätään lattiaan jos kokonaan menettäisi tasapainonsa ja kävisi kaatumaan. Toinen käsistä oli edelleen Henryn puristuksessa, mutta poika saisi puristaa rannetta niin kovaa ja niin pitkään kuin haluaisi. Henkeään haukkova ja rintaansa puristava nuori mies ei näyttänyt hyvältä näyltä sellaisenkaan silmissä, joka ei paljoa ihmisten vaivoista tiennyt.

"Teidän Majesteettinne! Voitteko hengittää?" Paniikki ei kuulunut Roswellin tapoihin, eikä hätätilanteessa sellainen kävisi missään nimessä päinsä, mutta silti äänestä paistoi huoli kuningasta kohtaan ja epätieto toisen tilasta. Demoni ei ollut lääkäri ja oli kovin avuton tässä tilanteessa, mutta pystyisi tuo sentään auttamaan Henryä parempaan asentoon, jos toinen oli sellaiseen menossa. Istuminen tai makaaminen voisivat olla parempia tai muuten vain turvallisempia vaihtoehtoja kyykkyasentoon verrattuna, ja hän kyllä tukisi toista ja auttaisi liikkumisessa. Tärkein asia mitä Roswell tosin tässä tilanteessa pystyi tekemään ja tekikin oli huutaa vartijoita apuun, jotta kuningas saisi tarvitsemansa avun lähetetyksi luokseen.




((Sniff voi ei. :< On tuo Henry niin kauhea, ei ymmärrä lainkaan muiden prinsessojen tunteita! Eiköhän vielä jonain päivänä Constantine ja Roswell pääse tekemään jotain yhdessä ilman, että Henry tulee heti väliin kolmanneksi pyöräksi. Jonain päivänä... Tosirakkaus roihahtaa.))
Avatar

Monarkki

Viestit: 13935

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Loka 13, 2012 9:15

En t-tiedä Värisevä ääni kävi vastaamaan demonin kysymykseen siitä, saiko monarkki henkeä vai ei. Tuntui, ettei henki kulkenut, tai ainakin syvään hengittäminen oli syvä mahdottomuus. Nopeatahtinen, epätasainen hengitys kuitenkin kulki.
Jostain syystä Roswellin läheisyys kuitenkin auttoi. Henry tunsi olonsa turvatuksi ja turvallisuudentunteesta alkoi kummuta pientä rauhoittumista tärisevän nuorukaisen mieleen. Ei ollut hätää, ei minkään näköistä. Tämän paniikkireaktion laukaissut mies oli jo poistunut tilasta, eikä tuo uhannut enää kuninkaan olemassaoloa, ainakaan tällä hetkellä.
E-ehkä isä oli oikeassa.. ei.. ei minusta ehkä olekaan tähän! Henry vaikeroi itkunsekaisella, värisevällä äänellä, samalla kun kävi pyllähtämään kyykystä istumaan lattialle. Jalat kävivät koukistumaan eteen siten, että Henry saattoi painaa päänsä vasten polviaan. Kädet hakeutuivat jalkojen ympärille, Henryn päästäessä nyt Roswellin ranteen puristusotteesta irti. Raajat tärisivät yhä, kuten koko mies.

Ehkä isä oli oikeassa kaikesta! Nyt jos selvästi itkukohtauksen partaalla oleva nuorimies parkaisi, häveten selvästi omaa reaktiotaan koko tilanteessa.
Tuon reaktio alkoi muistuttaa nyt enemmänkin tavallista hermoromahdusta, kuin jotain vakavampaakin sairaskohtausta. Ehkä siitä olikin vain kyse, ehkä tämä oli Henryn tapa vihdoista viimein reagoida ylirasitukseen, stressiin ja kasautuviin murheisiin. Ei hän ennen ollut tällaista kokenut, hyvä jos edes silloin tällöin itki jostain. Henry oli hiljaista murjottaja tyyppiä, joka kätki kyyneleensä ennemmin kun vuodatti niitä, edes omassa rauhassaan.
Tämä kaikki on minun syytäni Henry jatkoi yllättävää avautumistaan kyyneltensä lomasta Ei olisi pitänyt ikinä luottaa häneen! Miten saatoin olla niin tyhmä, ilman minua isäni olisi vielä elossa!
Polviinsa mumiseva miehenalku päästi ilmoille surkuhupaisan parkaisun, samalla kun tiukensi halaavaa otettaan omista jaloistaan.


// Kamala Henry! Ei ajattele muita lainkaan, Constantine vihaa sitä siitä hyvästä! Mutta vielä joku päivä Consta syrjäyttää säälipisteitä keräävän pojankoltiaisen (Ja nyt ei puhuta Tillandista) ja rosvoaa demonin itselleen. Sitten Consta saa nukkua taas onnellisesti vasten miehekkäitä rintakarvoja.
Mun pitäis yhä piirtää Roswell.
Edit: Piirsin pikadoodle Roswellin Sarvet on hienot. //
Seuraava

Paluu Linnan salit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö

Muuta yksityisyysasetuksia