Demoni hovissako? || SANDS


Linna on täynnä erilaisia huoneita, joista suurta osaa voi kutsua jopa saleiksi. Saleja on siellä täällä, eri kerroksissa, eri käyttötarkoituksiin, kuten esim. Aatelistojen tapaamisiin, sotilaiden harjoituksiin tarkoitettuja taistelusaleja, asesalit, ruokasaleja.

Valvoja: Crimson

Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1833

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Loka 23, 2012 4:39

Demoni hovissako? || SANDS

Ophelia

Nuoren naisen kurkkua kutittava yskäisy höyrähti ilmaan. Sää oli usvainen ja koko linnanpihaa, että häntä itseä ympäröitsi valkea pilvimäinen sumu. Ophelia tiukseni punaisen paksun viittansa kultaisia nyörejä kurkun suojaksi ja silmäili suurta nousevaa harmaata kivilinnaa edessään kulmat kaarella.
Huhut olivat kiirineet nyt nuorenkin papittaren korviin. Huhut demonista, eikä vain mistä tahansa demonista vaan nuoren kuninkaan Henryn armahtamasta, että arvonimen itselleen saaneesta, helvetillisestä olennosta. Uutinen oli tosiaan ollut lähes uskomaton eikä Ophelia ole ollut päässyt vielä todistamaan mitä linnan palvelusväki oli hyvänpäivän tuttuina käyneet askareitaan hoitavalle papittarelle vakuuttelemaan, mutta oli mielestään hyvästä syystä huolissaan. Voisiko niin tosiaan olla? Hän ei ymmärtänyt miten, eikä miksi, ja toivoi kaikilla sielun sopukoillaan, ettei moinen olisi totta. Nuori nainen ajelehti hermostuksissaan ja astui nyt sisään linnan suurista ovista. Hän oli vasta eilen kirjoittanut kutsun tapaamiselle linnan vapaalla olevaan kokoussaliin ja osoittanut sen kuninkaan uudelle, nykyiselle neuvonantajalle. Neuvonantajalle joka oli korvannut hovin velhon, oli tämä sitten mitä rotua loppujen lopuksi tahansa, hän aikoi tavata tämän.
Jospa huhut todistautuisivatkin vääräksi ja hän yllättyisi iloisesti? Jokatapauksessa juoksupoika oli pistänyt itseensä vauhtia ja toimittanut kutsun, ellei ollut matkallaan sitten eksynyt. Sovittu aika oli kutsun lähettämisestä seuraavana päivänä, tänään. Sen verran armonaikaa oli tyttö tälle että itselleen suonut ja tapaisi tämän puolivälssä kappelista ja linnan ylemmistä kerroksista. Nyt piti vain toivoa, että ehdotettu aika oli toiselle osapuolelle käypä.

Nuori nainen kurkisti vapaaseen kokoussaliin. Suuri pöytä, että tätä reunustavat tuolit ammottivat tyhjyyttään. Meilkein varpaillaan sipsutteleva neito kävi peremmälle, nyt löysäten viittansa nyörejä seinien gobeliinien luodessa lämpimämtää ilmapiiriä ja pysähtyi seisomaan pöydän vierelle, malttamatta käydä istumaan alas kun mielikuvat, toivottavasti piakkoin saapuvasta miehestä taikka olennoista valtasivat tämän mielen.

//yoohooo//
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1558

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Ti Loka 23, 2012 7:09

Päivä oli kulkenut tavalliseen tapaansa, ainakin jos sitä verrattiin Roswellin normaaliin arkeen. No, se oli normaalia arkea ainakin tässä maailmassa näinä päivinä, arjella kun oli tapana muuttua kovinkin usein tämän herran kohdalla. Kuten aina, hoiti demoni työnsä neuvonantajana huolella niin kuninkaan rinnalla työ- kuin henkilökohtaisissa asioissa, sekä aivan kuten oli luvannut piti kauempanakin huolen myös muista Henryn antamista työtehtävistä toisen taakkaa helpottaakseen. Olihan ongelmia tietenkin, usein muiden suhtautumisessa häneen, mutta se ei ollut mitään uutta. Hän oli kuitenkin kovin tyytyväinen saadessaan nauttia kuninkaan luottamuksesta niin paljon, saadessaan jotain tehtäviä ilostuttamaan elämäänsä. Jotain hieman erilaista oli kuitenkin tiedoksi täksi päivää; eilen lähetti oli kerännyt tarpeeksi rohkeutta lähestyäkseen uutta ja outoa neuvonantajaa kirjeen kera epäilystäkään ei ollut siitä, etteikö viesti olisi onnistunut hukkumaan matkallaan jonnekin, ellei Roswell moisesta tittelistä tällä hetkellä nauttisi. Viestejä demoni oli näinä päivinä saanut lukea monia, mutta harvoin ne olivat hänelle henkilökohtaisesti osoitettu ja vielä harvemmin hänen kanssaan joku tahtoi tavata ilman aikaisempaa tapaamista. Se toi jotain uutta arkeen.

Paksu kirja laskettiin pöydälle nojatuolin viereen. Viestin kirjoittaja oli onneksi armollisuuttaan sallinut päivän aikaa järjestellä tapaamisen sopimaan muuhunkin aikatauluun. Ei sarvipää toki tuntenut tapaamista jonain rasitteena, päinvastoin. Hän tahtoi nauttia siitä, mutta hän tahtoi myös pitää huolen, ettei kukaan joutuisi kärsimään hänen poissaolostaan. Aikaisemmat tehtävät oltiin hoidettu pois alta itse asiassa nopeampaa, kuin Roswell oli olettanut, jättäen hänelle hieman aikaa rentoutua ja uppoutua kirjaan. Jälkeenpäin ajatellen, se ei kenties ollut kauhean hyvä ajatus: oli kovin helppo menettää ajantajunsa lukiessa ja viimeinen asia, mitä hän tahtoi tehdä, oli myöhästyä sovitusta tapaamisesta. Demoni nousi jaloilleen tuolistaan, suoristaen vaatteitaan niihin ilmestyneistä rypyistä. Olisi kenties ollut parempi idea odotella kokoussalissa toisen tulemista eikä toisinpäin, mutta kenties jos sitä pidettäisiin kiirettä ja lähdettäisiin heti, ehdittäisiin paikalle vielä ennen toista eikä vieraan pitäisi joutua odottamaan. Vanhempi herra ei kuitenkaan kovin ripeä liikkeissään ollut eikä juokseminen kuulunut tapoihin, joten matka kohti salia ei kenenkään ohikulkijan silmiin näyttänyt kiireiseltä...

Sovitun kokoussalin ovea raotettiin uteliaana ja näky ikävä kyllä olisi voinut olla parempi. Eihän se yksinäinen, nuori tyttönen huoneessa se epämukava näky ollut, ei toki. Epämukavaa oli, että toinen oli ehtinyt paikalle ennen häntä ja joutunut odottamaan.
"Pahoitteluni. Toivottavasti ette joutuneet odottamaan pitkään?" Roswell hymyili pahoittelevasti myöhästymisestään, vaikkakin puna neitokaisen poskilla kieli siitä, ettei kovin kauaa ollut ehtinyt olla sisätiloissa. Rauhallisin askelin demoni lähestyi toista, keltaisten silmien seuraillen reaktioita.
"Uskoisin ainakin teidän olevan, kenet minun piti tavata? Olen Roswell, kovin hauska tavata," syvä kumarrus kävi tervehdykseksi, sarvipään pysytellessä kumarruksessaan hetken aikaa, ennen kuin nosti katseensa takaisin tytön kasvoihin,
"Olisitte voineet toki kutsua minut luoksenne. Ilmat näyttävät kylmenneen, olisimme säästäneet teidät kylmettymiseltä."




((pryyt))
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1833

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Loka 23, 2012 8:26

Papitar silmäili seinien vaatetuksia, niiden kirjailtuja kuvioita kunnes ovi, josta hän oli vasta hetki sitten astunut sisään, avautui. Sisään astui pitkä, iäkkään näköinen ryhdikäs mies... Sarvilla. Ophelia nielasi ja puraisi alahuulensa sisäpintaa, joko tämä oli käytännön pilaa häntä vastaan, tai sitten kuningas oli tosissaan tehnyt niin kuin huhut olivat kertoneet. Mies kävi peremmälle, udellen mikäli hän oli tämän paikalle kutsunut. Papitar soi pienen nyökkäyksen, miehen käydessä esittelemään itsensä.

"Ophelia, tämän hovin papitar. On mukava tutustua teihinkin..." Papitar tervehti takaisin, suoden tuolle asianmukaisen niiauksen. Se tosin oli vielä hakusessa oliko tätä miestä mukava tavata vai ei...
Demoni... Selvästikin demoniksi -näin ulkonäöltä tuomiten- osoittautunut mies vaikutti päällisinpuolin kohteliaalta ja asialliselta. Näin paljon Ophelia oli kerennyt kuvittelemaankin tämän olevan, mutta mitä lieni pintakuoren alla?
"Ja ilmat eivät ole vielä niin kylmät, että matkaaminen pihamaan poikki olisi vaivaksi." Papitar lisäsi, pitäen jämäkän, ryhdikkään äänensävyn itsessään. Ajatus kyllä kutsua demoni kappeliin suoraan oli kutkuttanut tytön mieltä, ties vaikka kuva tästä olisi parantunut hetkessä, mikäli tämä olisi kestänyt tiettyjä paineita mitä kappeli saattoi moisissa olennoissa aiheuttaa.

"Olen pahoillani jokseenkin... lyhyestä varoitusajasta, mutta olisin tuntenut oloni tukalaksi jollen olisi päässyt tapaamaan teitä." Tytön kädet roikkuivat päällekäin reisein edellä, samalla kun tämä tukala kaula korkealla silmäili sarvipäistä miestä. Lähinnä tämän juovikkaita kasvoja ja sarvia.
"Näettehän, en ole ennen tavannut demoneja kovin mukavissa merkeissä. Kuulessani, että moinen olisi hovissa, sellaisessa asemassa kuin teidän, mieleeni nousee isoja kysymyksiä..." Ophelia harhautti jo melkein epäkohteliaaksi käyvän silmäilynsä toisaalle, vetäisten sitten itselleen tuolin.
"Kävisimmekö istumaan?" Tyttö ehdotti, yrittäen henkäistä huomaamattomasti syvään jännityksestä.
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1558

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Ke Loka 24, 2012 12:07

Roswell naurahti hyväntuulisena ja nyökkäsi Opheliaksi esittäytyneen papittaren vastalauseisiin ilman kylmyydestä. Turhapa sitä oli vastaan väitellä, jos toinen tosissaan oli sitä mieltä. Ja vaikka ei olisikaan, tässä maailmassa ikä oli valttia ja tytöllä ei sitä paljoa ollut takanaan, joten liika valittaminen ja heikkouden näyttäminen eivät tekisi mitään aseman parantamiseksi. Eiköhän ajan kanssa toivottavasti tunnettaisi toinen paremmin, joten oikeat tunteet sanojen takana oli mahdollista selvittää. Ja kuka tietää, kenties niitä ei edes pitäisi selvittää vain ne kuulisi suoraan suusta rehellisesti.
"Älkää huoliko, annoitte minulle aikaa enemmän, kuin tarpeeksi. Vaikkette olisi, en tietenkään olisi voinut antaa matkanne olla turha," demoni hymyili, saaden kasvojensa uurteet vain tulemaan paremmin esiin. Ophelialla näytti olevan kovin tukala olo, vaikka oli hänet vihdoin tavannutkin, mutta syyhän sille oli selvä. Papittarella sitä luulisi olevan paljonkin vastaan hänenlaisiaan otuksia, kasvotusten oleminen demonin kanssa ei voinut olla helppoa. Uteliaisuutta oli kuitenkin ilmassa, kuten myös monia kysymyksiä, joten sulkeutuneeksi nuorta neitiä ei voisi väittää. Toivon mukaan mahdollisimman moneen kysymykseen löydettäisiin vastaus, että toinen voisi tuntea olonsa hieman turvallisemmaksi ja rentoutua.

Vielä Roswell ei käynyt mitään vastaamaan, papittaren ehdottaessa istuutumista ennen häntä. Hymyillen vanhempi mies viittoi tyttöä toki istumaan alas kumartavan nyökkäyksen kera, kohteliaisuussyistä mieluusti itse istuen vasta viimeisenä alas. Olisihan se ollut kohteliaampaa avittaa toinen istumaan, mutta tuoli oltiin jo vedetty pöydän alta valmiiksi ja aivan vielä toinen ei taitaisi haluta demonia kosketusetäisyydelle itsestään. Parempi oli pitää välimatkaa.
"Tapanani ei ole valehdella, mutten voi syyttää teitä, jos ette usko sanojani," mies hymähti ennen kuin aloitti kertomuksensa, istuutuen alas omalle tuolilleen Ophelian jälkeen toista vastapäätä,
"Teillä ei ole mitään syytä huoleen, en uhkaa turvallisuuttanne. Olen harmiton ja voimaton täällä, enkä aivan sellainen demoni luonteeltani tai alkuperältäni, joista teitä varoitellaan," Roswell oli kovin rentoutunut tilanteessa toisen jännityksestä huolimatta, mutta siitä pystyi olemaan montaa mieltä, oliko sellainen käytös nyt loppujen lopuksi kauhean rentouttavaa. Itsevarmuus kieli monista asioista ja kaikki niistä eivät suinkaan olleet hyviä. Vainoharhainen ja mielikuvituksekas henkilö löytäisi niitä kyllä enemmän, kuin tarpeeksi.

"Vastaisin kysymyksiinne mieluusti, jos vain pystyn. Niiden suhteen ei tarvitse seurassani ujostella," keltaiset silmät katselivat nuoren tytön kasvoja, kenties liiankin lempeästi demoniksi.
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1833

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Loka 24, 2012 5:39

Herrasmiesmäisen nyökkäävä ele antoi merkin, että he voisivat yhtä hyvin istuakin. Mukavampi niin ja pian Ophelia istahtikin alas oma-aloitteisesti vetämälleen tuolilleen, korjaten hameensa laskoksia nopeasti ennenkuin parkkeerasi käteensä sievästi toistensa päälle. Tytön siniset silmät seurasivat demonin liikkeitä hiljaa, tämän vakuutellessa jo valmiiksi että hän olisi harmiton että jopa voimaton täällä. Papittaren kulma nousi kysyvästi, hänellä oli jo täystyö olla näyttämättä nyrpeämpää naamaa kaikissa ennakkoluulojensa kourissa vaikka toinen kuinka.

"Vai niin? Siinä tapauksessa olisin enemmän kuin kiinnostunut kuulemaan alkuperästäsi tarkemmin, mutta...." Ophelia aloitti ristien kätensä piilossa reisiensä päällä ja jatkoi,
"Jos aloittaisimme sillä, että kertoisitte miten olette tänne päätyneet? Tähän asemaanne? Kuinka tapasitkaan nuoren kuninkaamme..." Kävi teitittely, lähinnä muodollisuuksien vuoksi. Demoni vaikutti hyvin rennolta, itsevarmalta jopa epäpyhäksi olennoksi joka oli samassa tilassa jumalan sanansaattajan kanssa. Puhuisikohan mies ollenkaan totta? Ties vaikka mokoma oli loitsinut monarkin pään jollain tavalla uppeluksiin ja toimi itse valtiaana Henryn kautta?

Mies joutuisi varmaan vakuuttelemaan Ophelialle vielä umpia ja lampia olevansa harmiton tytön yrittäessä kovasti olla olematta liian naiivi miehen mahdollisia tarinoita kohtaan, mutta nyt papitar oli pelkkänä korvana, uskaltaen hengittää jo hieman vapaammin samaa ilmaa olennon kanssa. Ehkä Roswellin rentoudella oli vaikutusta häneen, tai sitten se johtui siitä, ettei toinen tosiaan juuri nyt vaikuttanut uhkaavan turvallisuutta, kuten oli lupaillutkin.
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1558

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Ke Loka 24, 2012 8:07

Roswell nyökkäsi myöntyvästi hymy huulillaan, täysin valmiina kertomaan alkuperästään niin hyvin kuin vain osasi, heti kun toinen siitä kysyisi. Sanoja seuraava kysymys ei kuitenkaan käynyt liittymään siihen uteliaisuuden mainitsemisesta huolimatta, papittaren sen sijaan aloittaessa kysymystuokionsa kenties sillä kaikkein tärkeimmällä kysymyksellä. Paljon oli ehtinyt tapahtua ja ulkopuolisen silmissä tämä kaikki varmasti näytti suorastaan hulluudelta, joten selitykset tähän kaikkeen olivat tarpeen ennen kuin muita asioita ihmeteltiin. Demonilla ei kyllä mihinkään ollut kiire, joten hänen puolestaan tyttönen saisi ainakin kysyä niin paljon, kuin halusi.
"Tarina tapaamisestamme itse kuninkaan kanssa alkaa niin, kuin voisitte sen uskoakin alkavan. Demoni kävelee linnan porteille aikeinaan keskustella maailman menoista ja tulee tietenkin heti ensimmäisenä vangituksi. En tuntenut mitään syytä vastustella, joten menin kiltisti mukana," Roswell naurahti kuin tapahtumat olisivat olleet kovinkin hupaisia, se tietynlainen pilke silmäkulmassa, minkä monenkin vanhuksen silmissä näkee loistavan menneitä, hyviä aikoja muistellessa. Vaikka tapahtuneesta ei kauaa ollutkaan, näytti se silti tuolle olevan mieluisa muisto hymystä ja kaukaisesta katseesta päätellen, vaikka tarina ei vaikuttanut kovin mieluisalta elettävältä tähän mennessä.

"Se ei tapahtunut kovin kauaa sen jälkeen, kun nykyinen kuninkaamme oli astunut valtaan. Ajattelin sen olevan mainio aika pienelle tempaukselleni ja se kyllä kiinnitti Hänen huomionsa," sarvipää virnisti, kuin ei olisi ollut missään vaarassa koko tilanteen aikana, kuin kaikki tämä olisi ollut aivan normaalia kenen tahansa elämässä.
"Puhuimme siellä pimeässä sellissä. En toki tahdo verrata Hänen Majesteettiaan demoniin, mutta loppujen lopuksi näkemyksemme maailmasta eivät eroa kovin paljoa. Ainakin haluamme samaa lopputulosta," Roswell katseli Ophelian kasvoja hymyillen, äänestä ehkä jopa paistaen se välitys ja kunnioitus Henryä kohtaan, mitä vanhus tunsi. Kovin tarkkaan mitään ei kerrottu tai nimetty, mutta ehkä rivien välistä oli luettavissa nykyisiä ja menneisyydessä tilanteissa koettuja tunnetiloja. Vilpittömiä sellaisia, joita ei edes yritetty piilotella. Nuori kuningas oli demonille tietenkin tärkeä, eivätkä tärkeät muistot ensimmäisestä tapaamisesta tulisi koskaan unohtumaan.

"En kuitenkaan uskonut, että tulisin olemaan Hänen vieraansa, elämään saman katon alla kuninkaan suojeluksessa. Se oli paljon liikaakin mutta ehkä kaltaiselleni on parempi olla jonkun silmien alla vahdittavana, kuin juosta vapaana," demoni naurahti hieraisten leukaansa tuumivana, viimeisten sanojen ilmeisesti ollessa tarkoitettu leikitteleviksi,
"Näimme toisemme usein ja puhuimme. Kuningas toki koki mielenkiintoa minua kohtaan, mutta huomasimme, että pystyimme käymään pitkiäkin keskusteluja yhdessä. Kenties voisitte sanoa, että ystävystyimme. Eräänä iltana hän ehdotti antavansa minulle nykyisen virkani, mikä... Totta puhuessani, ei kuulostanut kaikista parhaimmalta idealta. Se saisi aikaan kysymyksiä ja inhoa, saaden kuilun kansan välillä vain kasvamaan. Mutta hyviäkin puolia pystyimme löytämään ja niihin Hänen Majesteettinsa tahtoi uskoa. Ja minä tahdon uskoa Häneen," Roswell hymyili rauhallisena, odottaen Ophelialta lisäkysymyksiä tai halua tarkennuksiin.
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1833

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Loka 24, 2012 8:52

Ophelia tarkkaili intensiivisesti demonin kasvoihin tämän aloittaessa tarinoinninsa kiinni jäämisestä porteille, syystä mitä tuo teki siellä ei mainittu, mutta kysymys jäi taka-alalle Roswellin tarkentaessa milloin tämä tapahtui ja mikä epälemättä olisi kiinnittänyt kenen tahansa huomion. Papitar tuumasi näin välistä mitä itse olisi tehnyt, jos olisi saanut tietää linnan trymiin oltiin teljetty sellainen olento kuin tämä mies. Tuskin mitään loppujen lopuksi, tämä oltaisiin varmaankin sitten teloitettu raakana ellei olisi onnistunut pääsemään kuninkaan suosioon. Tyttö solmi sormiaan toisiinsa tarinan yhä jatkuessa, kuinka nämä kaksi; Henry ja Roswell ilmeisesti jakoivat samat päämäärät ja olivat lopulta ystävystyneet toistensa kanssa. Tarina... Oli jokseenkin uskottava, oli sitä hullumpiakin koettu jos häneltä itseltään kysyttiin. Tyttö saattoi myös nähdä sen lempeän vilkkeen Roswellin silmissä, haluten uskoa näkemäänsä siinä ja nyt, mutta tunsi velvollisuutta jatkaa tiedustelua. Mitään ei oltu vielä todistettu, että mies olisi hänen luottamuksensa arvoinen.

Hetkellisen hiljaisuuden laskeutuessa, nuori papitar näki vuorokseen korjata kurkkuansa.
"Olen... myöskin ollut huolissani kuilusta uuden kuninkaan ja kansan välillä, enkä haluaisi epäillä uuden monarkin suunnitelmia taikka näkemyksiä... ottaessa sinut suojelukseensa, kuten sanoit, mutta mikä takaa meille, että nämä hyveellisyydet joita esität edustavasi tosiaan ovat lopulliset aikomuksesi?" Ophelia kysyi suoristaessaan jo melkein kaaretonta ryhtiään ja mikäli olisi ollut miestä istueltaan pidempi, olisi tuo katson tuota nenänvarttaan pitkin.
"Annathan anteeksi yleistämiseni, mutta demonit jotka tiedän solmii ties mitä ja lupaavat toista, eivätkä ole loppujen lopuksi luotettavia ja ihminen löytää itsensä perikadosta. Sanoit... Että alkuperäsi että luonteesi olisi eri kuin -ilmeisesti- käsitykseni teistä... Haluaisin nyt kuulla miten poikkeat niin, että olisitte jollain tasoa luottamuksellisempi?" Ophelia pursiti tämän jälkeen huulensa tiukasti yhteen, mielenkiinnon harhaillessa jälleen miehen sarvissa kunnes saisi alkaa kuulemaan vastauksia.
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1558

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Ke Loka 24, 2012 10:09

Roswell ei näyttänyt paheksuvan neidon epäilyjä, päinvastoin. Hymy ei ollut kadonnut huulilta minnekään, mutta pilkkaavaksi sitä ei voinut kutsua. Ei, kenties hymy oli ennemminkin ymmärtävä, vanhan herran varmasti ollessa kokenut vaikka ja minkälaista vastustelua pitkän ikänsä aikana. Syyt sellaiseen käytökseen tuo ymmärsi tosin täydellisesti; eihän hän välttämättä niitä pitänyt, muttei halveksinutkaan. Silti mitään häpeää omasta lajista ei tunnettu, eikä toiveita ollakseen syntynyt toisenlaiseksi koskaan edes käyneet päässä vierailulla, joten elekielestä ei näkynyt merkkejäkään syyllisyydestä.
"Teillä ei ole syytä pyydellä anteeksi. Kovin järkeväähän se ei olisi luottaa demoniin noin vain, etenkin jos vaistot huutavat vastaan," hiljainen naurahdus kävi,
"Pelkään, ettei teille muuta takausta aikeistani ole, kuin sanani. Voin kuitenkin kertoa teille, että joillekin demoneille sanat ovat kovin voimakkaita ja sitovia. On syitä, miksi valitsen sanani tarkkaan," Roswell hymyili pahoittelevasti, mitä luultavimmin juuri epäonnistuen kertomaan Ophelialle, mitä toinen tahtoi kuulla. Tyttö pahoitteli epäilyjään, joten kenties tuo todellakin tahtoisi uskoa, mutta kaipasi jotain pitävämpää. Joitain rauhoittavampia sanoja, oikeita todisteita. Mutta ne olisivat olleet valhetta.

"Kotini ei ole tulen ja tulikiven katkuinen. En ole syntynyt pahuudesta, eikä tarkoitukseni kylvää sekasortoa ympäriinsä. Olen vain yksi eliö erilaisesta maailmasta ja vaikka tahdon tietenkin selviytyä elämässä, en ole moraaliton. Kenties teidän silmissänne olen demoni, enkä voi väittää vastaankaan. Kenties olenkin, monet piirteistäni ainakin muistuttavat kovinkin paljon niitä, joita demoneiksi kutsutte. Mutta ehkä olenkin jotain erilaista, vaikkakin etäisesti demonia muistuttava," demoni kävi vastaamaan papittaren kysymyksiin, joita toinen ei ollut aikaisemmin kysynyt halusta huolimattaan. Mitään esteitä Roswellilla ei selvästikään ollut puhua asiasta, mutta joidenkin seikkojen selittäminen sanoin osasi olla hankalaa.
"Elämäni olen elänyt monien lajien keskuudessa, monissa maailmoissa ja ajoissa. En ole oppinut haluamaan sotaa tai vihaa, kaipaan vain rauhaa ja kykyä elää yhdessä. En kaipaa valtaa, rahaa tai edes sielujanne," Ophelian silmiä katseltiin hymyillen, miehen antaessa hetken hiljaisuuden sanojen ymmärtämiseksi,
"Voitte ihmetellä, mitä tästä saan. Voin olla rehellinen ja sanoa, etteivät aikeeni kenties täysin epäitsekkäitä ole, jos niitä kovin syvältä aletaan tutkia. Tarvitsen kaltaisianne elääkseni ja vaikka minulla olisi monia muitakin vaihtoehtoja, on tällä maalla ja sen asukeilla kuitenkin minulle tunnearvoa, jos ei muuta."
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1833

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Loka 25, 2012 1:46

Roswell ainakin vaikutti kovin ymmärtäväiseltä. Kertaakaan tuon hymy ei ollu pettänyt samalla kun Ophelia ei ollut suonut tuolle edes hymäystä. Miehellä ei tosin loppujen lopuksi ollut muuta annettavaa kuin sanansa. Kirous soikoon, tätä tyttö oli vähän pelännytkin ja ei lisännyt pisteitä miehen taulukkoon suuntaan eikä toiseen. Jotain jämäkämpää todistetta olisi tässä kyllä kaivattu, vaikka tuo niin vilpittömältä päällisin puolin vaikutti. Hänen naiiviutensa kuitenkin teki tepposiaan, hän ajatteli, vaikka ei tuo täyttä pötyä puhunut, sen nuori papitarkin tiesi demonin mainitessa kuinka sitovia sanat saattoivat demoneille olla. Tyttö antoi Roswellin jatkaa, kulmiaan kohotellen, mielenkiinnolla kuunnellen, kunnes lopulta mies vihjaili ettei tämä välttämättä edes olisi demoni... Tämä kilahti Ophelian korvaan. Mies kyllä täsmäsi piirteiltään demonia kuten seuraavaksi myönsikin, mutta toivon pilkahdus alkoi paistamaan tytön silmissä heti kun Roswell oli nuo sanat sanoneet. Jotain erillaista, ehkäpä, toivottavasti jopa!

Vielä papitar ei käynyt keskeyttämään miehen puheita, tarvitenkin sen pienen hiljaisuuden jonka Roswell hänelle soi lauseen loputtua. Seuraavaan mieleen juolahtavaan kysymykseen vastattiinkin jo automaattisesti.
Tämä herätti Ophelian mielenkiinnon. Sitä juuri Ophelia olisi halunnut alkaa kaivamaan. Niin syvältä kuin hyvänsä, kunnes ymmärrettävä tai edes vähän ymmärrettävä syy löytisi. Epäilys kyllä kävi, ettei demonille oltu annettu paljoa vaihtoehtoja, kuin olla kiltisti, mutta olisi ollut kiva kuulla oliko tuolla tarkempia syitä sille, miksi toinen olisi riippuvanen heistä. Ophelia jätti kuitenkin kysymyksen toistaiseksi taka-allale, tämän ottaessa esille vielä tunnearvon.

"Ymmärrän... Jokseenkin. Myönnettävästi vaikutatte sanojenne ja käytöksenne perusteella hieman erillaisemmalta mitä olin osannut odottaa... Pitäkää sitä hyvänä merkkinä. Minulle kuitenkin avautui aivan uusia kysymyksiä, mutta sitä ennen olen utelias..." Ophelia aloitti ja siirsi varoittamatta kätensä sylistään niskan taakse kaivamaan ulos hopeista ketjua, vetäisten sen pian päänsä yli samalla kun sen hopeinen risti riipus tuli esille viitan uumenista. Papitar piteli hopeista, kiiltävää korua pienen hetken kasvojensa edessä, tarkkailen demonia ja asetti sen pöydälle, liu'uttaen riipusta yhdellä sormella lähemmäksi Roswellia.

"Mitä mieltä olette sitten pyhistä asioista? Jumalasta?" Papitar kysyi totisin kasvoin, vetäisten kätensä takaisin syliinsä, jättäen korun siihen heijastamaan valoa.
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1558

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti To Loka 25, 2012 4:13

Roswell näki kyllä sen toivon loistavan tyttösen silmissä ehdottaessaan, että kenties loppujen lopuksi olisikin jokin aivan muu otus, kuin demoni. Siitä toinen kyllä toden totta pitikin, taisi toivoa totuuden ollessakin niin. Vanhat, uurteiset kasvot eivät voineet kuin hymyillä isällisen tukevasti, kenelläpä olisi ollut sydäntä murskata noin nuoren ja suloisen tytön toiveet? Ophelia tahtoi uskoa hänestä hyvää asemastaan huolimatta, vaikkakin kovasti tahdottiin uskoa, ettei mies oikeasti demoni olisikaan. Se ajatus kyllä lämmitti sydäntä siitä huolimatta. Kuitenkin keltaisista silmistä näki takana sen pienen pahoittelevan katseen, mitenpä noita väitteitä todisteltiin Roswellin näyttäessä tismalleen siltä, kuin demoni yleensä näyttikin. Kukaan ei uskoisi mitään muuta. Eikä se kyllä oikeastaan kauheasti harmittanut neuvonantajaa itseään, kyllähän hän pystyi kutsumaan itseään demoniksi ja olemaan ylpeä siitä, mutta Ophealiahan se tässä eniten harmitti.

Demoni nyökkäsi kiittävästi papittaren viimein vastatessa kertomuksiinsa. Olisi ollut töykeää olla tekemättä niin, toinenhan teki parhaansa ymmärtääkseen ja kehujakin sieltä sateli. Roswell piti tosin keskustelemisesta, vaikka hän olikin se, joka eniten äänessä nyt oli. Jos Ophelian uteliaisuus heräsi entisestään ja kysymyksiä tulisi lisää, eihän sarvipää voisi kuin pitää siitä. Tyttö ei kuitenkaan päättänytkään jatkaa heti kysymyksellä, sen sijaan kaivaen jotain vaatteidensa suojista. Se, mikä sieltä paljastui, ei ollut mikään yllätys, mutta demonin silmät kuitenkin seurasivat pientä, hopeista ristiriipusta katseellaan aivan varmuuden varalta. Papitar selvästikin tahtoi kokeilla muitakin tapoja kysyä kysymyksiä, laskien ristin pöydälle ja hivuttaen sitä hitaasti lähemmäs Roswellia. Keltaiset silmät pysyivät korussa hiljaisina vielä hetken, ennen kuin katse käännettiin takaisin tyttöön toisen kysymyksien jälkeen.

"On noudatettava maailman sääntöjä. Pyhien esineiden on minua satutettava, joten ne satuttavat. Tietenkään jokainen pyhäksi kutsuttu asia tai henkilö ei sellainen oikeasti ole, joten joka ikinen risti ei minua hätkäytä. Tiedän ja tunnen kuitenkin, että te voisitte satuttaa minua halutessanne," tuo naurahti, vaikka kirkkaasti valossa loistava riipus pöydällä oli selvästikin kiinnittänyt vanhemman miehen huomion. Kenties sitä jopa varottiin.
"Teidän riipuksenne en usko karkottavan voimakasta demonia pelkällä läsnäolollaan, mutta tiedän, ettei se tuntuisi kovin mukavalta kenenkään kaltaiseni ihoa vasten. Teidän olisi hyvä pitää se mielessä tulevaisuutta varten, jos joskus joudutte pulaan," Roswell hymyili,
"Kuten voitte uskoa, minun olisi hankala todistaa, etten demoni olisi. Näytän kuitenkin tältä ja pyhillä esineillä on minuun ikäviä vaikutuksia," pahoitteleva naurahdus kävi hänen vielä lisätessä. Heikkouksista puhuminen ei välttämättä ollut se kaikista paras idea, mutta tämä demoni ei nähnyt siinä mitään niin kauheaa. Olihan hän puhunut tästä jo Henrynkin kanssa, yleensä avoimena oleminen myös satuttamisen suhteen vain rohkaisi keskustelukumppania.

"Jumalaanne en ole tavannut, joten en voi sanoa, mitä mieltä olisin. Uskonnollanne on toki ollut elämääni hankaloittava vaikutus sen ilmestyttyä, joten voin myöntää, että joskus olisin toivonut sen loppuvan," Roswell sulki silmänsä hetken hiljaisuuden ajaksi, ennen kuin jatkoi puhumistaan,
"Mutta siitä on ollut paljon hyötyä ja se on antanut toivoa monille. Olisi kovin itsekästä inhota sitä vain sen takia, että se vaarantaa yhden henkilön elämän. On parempi opettaa demoneiden vaarasta, mutta joskus kaipaisin enemmän ymmärtäväisyyttä," vanhuksen käsi kävi uhmakkaasti lähestymään korua pöydällä, tarrautuen kuitenkin itse ristin sijasta hopeiseen ketjuun. Riipus tuotiin tällä kertaa lähemmäs demonin omia kasvoja, katseen seuratessa sen hidasta heilumista.
"En näe kuitenkaan uskossanne mitään pahaa, mutta minunlaisellani ei ole oikeutta olla osa sitä, vaikka haluaisin."
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1833

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Loka 25, 2012 6:42

Ophelia seurasi miehen reaktiota, mutta suurempaa hätkähdystä tältä ei tullut ristin suhteen. Se oli hyvä merkki. Tämä ei säikkynyt heti eteen tuotua pyhää symbolia, kasvattaen tytön toivoja sen suhteen, kuinka demoni mies loppujen lopuksi oli. Tyttö oli huomannut tukaluutensakin laantuneen huomattavasti, Roswell otti kysymykset vastaan ja vastasi niihin ilman sen suurempia mutkia. Papitar mutristi huuliaan, ollen jälleen pelkkänä korvana kun mies vastasi jälleen hänen vähäsanaiseen, mutta silti laajalti kattavaan kysymykseen. Vastaus oli sinänsä erikoinen, lähes uusi tapa nähdä asiat näin papittaren mieleen katsoa asiaa. Mies puhui kuin se olisi sääntö ja hän oli tavallaan kohtalon uhri, asiat vain olivat niin, vaikkei pelkkä ristin näkeminen yksinään paljoa tehnytkään. Pientä varovaisuutta Ophelia silti uskoi aistivansa Roswellilta, mikä oli ihan ymmärrettävää.
Lopulta pieni, kuivahko naurahdus karkasi tytön kurkusta tämän mainitessa, että voisi halutessaan satuttaa toista. Varmaankin hyvinkin totta, mutta moisia aikomuksia hänellä ei ollut eikä vielä näillä näkymin tulisikaan olemaan. Seuraavaan lauseen päätteeksi tyttö vain nyökkäsikin, ollen kyllä jo entuudestaan hyvinkin tietoinen mitä risti voi toisen hipiälle kosketuksessa tehdä.
Tämä muistutti Opheliaa siitä, kuinka entinen kuninkaan neuvonantaja, hovin velho oli joutunut itse pitämään nahkakäsineitä lahjoittaessaan papittarelle sen samaisen hopeisen riipuksen, joka pöydällä nyt makasi. Olisiko nämä kaksi tämän perusteella sitten niin erillaisia?
Jos Ophelia hyväksyi velhonkin, niin miksei Roswellia? Tämä kulmia kurtistava ohikiitävä miete pistettiin vielä taka-alle Roswellin jatkaessa vastaustaan itse jumalaan.

Ophelia tosin tiesi varmaksi, ettei Roswell ollut ainoa jonka elämää uskonto oli hankaloittanut, mutta toi samalla myös esille sen, kuinka paljon hyvää siinä oli vaikkei itse sitä saanutkaan kokea. Tätä papitar arvosti ja kävikin nyökkäämään, jo pienen pienellä, säälivällä hymyllä miehelle.
Hymy tosin muuttui äkkiä jännittyneemmäksi, demonin yks kaks ojennuttaessa kättänsä ristiriipukselle, napaten tätä ketjusta ja roikotti sitä pian lähempänä itseään. Tämä oli jo mlekein vaikuttavaa tytön silmissä.
Hetkellinen hiljaisuus jatkui tästä, Ophelian miettiessä kaikkea mitä Roswell oli hänelle sanonut, miettien samalla myös omia sanojaan.
"...Olen pahoillani, että se on luontonne vastaista. Ripittäisin teidät enemmän kuin mielelläni, mutta mikäli olette varma asian mahdottomuudesta, niin ymmärrän." Ophelia kävi sanomaan, siirtäen katseensa miehestä ristiin.
"Arvostan kuitenkin kunnioitustanne uskontoani kohtaan. Kaikki, jotka eivät pääse olemaan osana sitä, eivät ajattele samoin. Olette tosiaan oikeassa, kun sanoitte sen tuovan paljon hyvää. Huomaan myös teidän valitsevanne sanat tarkoin, olette luoneet itsestänne hyvää kuvaa sen mukana, mutta..." Ophelia sanoi ja asetti käteensä ristiin pöydänpäälle ja jatkoi,
"Minulta kuitenkin jäi pari kysymystä vielä kaikesta kertomastanne. Ensinnäkin, olen utelias kuulemaan mitä alunperin teittekään linnan lähettyvillä, mikä loppujen lopuksi koitui teidän kiinni ottoonne? Toiseksi; minulle jäi vielä hieman auki se, mitä tästä hyödytte? Eikö teille ole annettu yksinkertaisesti vaihtoehtoja vai onko kiintymyksenne kuninkaaseen ja kansaan tosiaan niin suuri, että jäämisenne ja työnne laskettaisiin itsekkääksi? Sanoitte, että tarvitsette kaltaisiamme elääksenne..?" Papitar jatkoi kyselyään sllä samalla, vakavalla otteella kuin aikaisemminkin. Roswellin vastaukset tulisivat vielä vaikuttamaan suuresti mitä mieltä tyttö tulisi tästä olemaan, mikäli siis päätti uskoa tätä.
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1558

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti To Loka 25, 2012 8:33

Keltaiset silmät katselivat tarkkaan sitä pientä, hopeista ristiriipusta, joka roikkui hennosta ketjusta käsissään. Kovin kaunis koruhan se oli, sileä ja kirkas, välkehtien heijastamaansa valoa. Siro risti sopi kyllä nuorelle naiselle, mutta hänen suurissa käsissään se näytti kovin hupsulta, eikä se sopinut siihen ollenkaan... Mutta miksipä demonille olisi risti käteen sopinutkaan. Helpompihan se oli niitä vältellä, ellei välittänyt vaikka tulisikin niiden polttamaksi. Tämän ristin katseleminen läheltä tosin oli osoittanut järkeväksi liikkeeksi, papittaren selvästikin tuntevansa olonsa helpottuneeksi hänen kyetessään tarkastelemaan pyhää esinettä näinkin läheltä. Ophelia avasi kuitenkin hetken hiljaisuuden jälkeen suunsa, toisen pahoittelevien sanojen myötä katse siirtyi riippuvasta rististä takaisin tytön kasvoihin, kiitollisen hymyn koristellessa vanhemman huulia.
"Arvostan toki sanojanne, mutta pelkäisinpä ripittämisen tapauksessani olevan myös kovin kivuliasta. En uskoisi kenenkään hyväksyvän demonia kirkkoon muutenkaan, tuskin edes Jumalannekaan," Roswell naurahti huvittuneena ehdotukselle. Huvittuneena kyllä, muttei kiittämättömänä. Kuten tuo sanoikin, arvosti hän tarjousta todella, mutta olisi parempi olla ottamatta sitä vastaan. Papittaren mielestä se olisi varmasti parantanut asioita, mutta demoni tiesi siitä seuraavan ongelmia, vaikka se onnistuisikin. Ja olihan hän loppujen lopuksi onnellinen näinkin.

Sana "mutta" särähti kyllä ikävästi korvaan, mutta jonkin pahemman epäkohdan sijaan Ophelia ilmoitti vain, että omasi lisäkysymyksiä aikaisemmin vastattuihin kysymyksiin. Siihen Roswell vain nyökkäsi myöntyvästi; kysymyksissä ei ollut mitään pahaa ja mieluustihan hän niihin vastasi. Hopeaketjun varassa risti laskettiin takaisin pöydälle, sen jäädessä miehen läheisyyteen.
"Aivan. Pahoitteluni, olisin voinut olla tarkempi," demoni naurahti ja nyökkäsi pidemmän kumarruksen anteeksipyynnöksi.
"Olen kyllä käynyt kylässä salaa muiden katseilta useammankin kerran omista syistäni menneisyydessä ja kauan ennen kuninkaan tapaamista, mutten koskaan ole hiiviskellyt muurien ympäristössä. Mutta sinä päivänä tarkoitukseni oli päästä sisään linnaan. Tapaamaan kuningasta, tietenkin," tuo nauroi aloittaessaan selityksensä,
"Mutta hiiviskely ei edelleenkään käynyt mielessäni. Tein sen, mitä kuka tahansa muukin kunniallinen kansalainen tekisi ja kävelin porteille. Vartijat eivät ymmärrettävästikään arvostaneet demonin läsnäoloa vaikkei aikeinani ollut hyökätä, joten he näkivät vangitsemiseni parhaana vaihtoehtona. Tietenkin menin mukana, mitäpä muutakaan olisin tehnyt. Ja se oli toki yksi tapa päästä sisälle, eikö?" Roswell virnisti kohottaen kulmaansa kysyvänä. Oli hankala sanoa noiden sanojen perusteella, oliko tuo ollut ovela ja suunnitellut kaiken etukäteen, vai menikö vain virran mukana. Vai oliko tuo loppujen lopuksi täysi itsetuhoinen sekopää. Lopputuloksista ei kuitenkaan voinut kiistellä.

"Palvelujani tarjosin aivan itse. Ei minua haittaa palvella ja olla jonkun alaisena, mutta orjaksi en suostu. Minua toki voi yrittää pakottaa, mutta helpompaa se on kaikille, jos olemme yhteistyökumppaneita," demoni hieraisi leukaansa samalla kuin tuumi, mihin kysymykseen olisi seuraavaksi järkevää vastata,
"Jos selittäisin ensiksi, miksi tarvitsen teitä. Uskoisin sen antavan parhaimman pohjan sanoilleni ja teoilleni. Kuten kaikki elävä, tarvitsen ravintoni, mutta ruoka ei käy pitämään minua elossa. Tarvitsen jotain teiltä- Ah, mutta älkää huoliko. Se ei satuta tai tapa ketään, enkä tee mitään koskaan, jos toinen osapuoli ei siihen ole suostunut. Olen kiitollinen avusta ja tahdon toki, että sen antamisesta voidaan nauttia," keltaiset silmät kaventuivat hieman miehen kehrätessä lisää niitä kovin demonimaiselta kuulostavia puoliaan, mutta tuo koki kuitenkin sopivammaksi jättää kertomatta mitä loppujen lopuksi tarvitsi muilta elääkseen. Ei kai sellainen olisi sopivaa papittaren kuullen, etenkin kun toinen oli vielä noin nuori tyttönen... Mieluummin sitä seliteltiin, mitä kaikkea ei tehty, ettei toinen ehtisi taas huolestua tai säikähtää.

"Tarvitsen teidät siis elävinä, eikä sota tai teidän ajamisenne pois auttaisi minua ollenkaan. Pidän teistä toki muutenkin, olen asunut kanssanne, nähnyt teidän kasvavan siksi, mitä nyt olette. Tunnen teitä, enkä tahdo nähdä teidän lähtevän kodistanne. On paljon ongelmia, mutta uskon kuninkaaseemme. Hän on kovin hyväsydäminen ja jos joku tulee koskaan kaksi kansaa yhdistämään, uskoisin Hänen teoillaan olevan suuria vaikutuksia siihen. Tahdon auttaa Hänen Majesteettiaan toteuttamaan yhteisen unelmamme, päättäkää te, onko se itsekästä vai ei," Roswell kävi vaihtamaan painoaan puolelta toiselle, katsellen tytön sinisiä silmiä hymyillen.
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1833

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Loka 25, 2012 10:28

"Ei tarvetta anteeksipyynnöille..." Ophelia vastasi nopeasti nyökkäyksellä väliin Roswellin pahoitelulle. Jälleen kerran oli hänen vuoronsa kuunnella, mutta tarkennettu tarina jonka demoni jakoi sai tytön kulmat kaartumaan kummastuksesta. Tämä oli tosiaan tullut porteille, suoraan vartioiden syliin sellaisena kuin oli? Kuulostipa hämmentävältä, minkä ihmeen vuoksi?
"Heh... Niinpä kai." Ophelia vastasi lyhyesti Roswellin toteamukseen sisään pääsystä. Olihan tuon tapa toiminut, mutta tuo tuskin millään olisi voinut etukäteen uskoa temppunsa onnistuvan. Demoni kävi jatkamaan, antaen tytölle vaikutuksen siitä, että tuo oli tullut linnalle tarjoamaan palvelujaan? Ophelian kasvot muuttuivat epäluuloisiksi iäkästä miestä kohden, mutta ei tohtinut sanoa vielä mitään ennenkuin kaikkiin kysymyksiin oltaisi vastattu.
Roswell selitti ettei se ollut ruoka mikä miehen piti elossa, mutta ravinnon lähde ei selityksen mukaan ollut millään lailla harmillinen kellekään. Peittoon se kuitenkin jäi, eikä tyttö ihan ymmärtänyt miksi mies näytti vastustelevan sen ulos kakistamista. Mielikuvitus oli heittäytyä villiksi, kuvitellen demonin sanojensa vastaan imevänkin hovin jäsenten sieluja, elämänvoimaa, mitä tahansa niin, ettei sitä huomattaisi pitkällä juoksulla? Ken tiesi, ehkä piti vain luottaa että hänen majesteettinsa oli ottanut siitä selvää ja olisi sujut ja sitä mukaan hänenkään ei pitäisi miettiä asiaa...

Ophelia korjasi asentoaan Roswellin lopuksi ylistäessä hyväsydämmistä kuningasta. Papitar tuijotti hetken miehen silmiin, hymyn pakottautuessa huulille. Lopuksi tytöltä pääsi kikatus, jota tämä kävi nopeasti tukahduttamaan.
"Antakaa anteeksi, en halua olla epäkohtelias, mutta ajatukset siitä, että marsseitte pahaa aavistamattomana linnan porteille saa minut hieman huvittuneeksi. Päätelmieni mukaan olette eläneet ja nähneet enemmän kuin pari tämän valtakunnan kuningasta, joten uskoisin teidän tietävän meidän asenteestamme muita rotuja kohtaan. Ehkä te tiesittekin ja menitte porteille tarkoituksella kiinni otettavaksi, en tiedä, se toimi kuitenkin kuten sanoit, mutta riskin ottonne oli aikamoinen, olisitte voineet päästä hengestänne." Ophelia selitti, hymyillen jokseenkin autuaasti ja puristeli sitten päätänsä, yhä huvittuneena.

Kysymykset tuntuivat tyssähtävän siihen, enempää papitar ei ollut listaa laatinut. Roswell oli jättänyt joitakin asioita hämärän peittoon, kuten lopullinen alkuperänsä, mutta se riitti että tiedettiin toisen olevan muualti syntynyt kuin siitä itse pahuudestä mitä pelättiin. Ehkä tämä oli demoni, ehkä ei, jotain sen kaltaista varmastikkin, mutta mikäli tämän sana piti, ei hän olisi sama mitä kristinuskossa niin pelättiin. Siitä tyttö halusi olla vakuuttunut, oli se sitten naivin sokeaa tai ei.
"Sanokaas... Teille lupaukset ovat pitäviä, olenko oikeassa?" Ophelia kysäisi, nousten väliaikaisesti seiomaan ja kurottamaan kohden koruaan, ottaen sen riipuksesta kiinni ja istahti takaisin aloilleen, lähtien pyörittelemään sen ketjua. Nopein liikkein papitar avasi lukon ja puki ristin takaisin ylleen, kätkien sen jälleen viitan uumeniin ja nosti katseensa takaisin mieheen.
"Siinä tapauksessa, voisitteko te kenties luvata minulle, että aikeenne ovat täällä hyvät? Harmittomat kuninkaalle, ettekä suunnittele maailman tai ihmisten tuhoa?" Tämä oli ehkä varmin keinoin kaikista, niin tyttö ajatteli...
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1558

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Pe Loka 26, 2012 12:47

Hetken aikaa Roswell ja papitar vain katselivat toistensa kasvoja hiljaisuuden vallitessa. Lopulta hymy nousi myös tytön huulille jopa kikatuksen kera, eikä demonikaan voinut kuin hymähtää huvittuneena itsekin. Ophelia kävi tukahduttamaan nopeasti oman naurunsa, mutta ei nauramisesta ollut mitään haittaa. Ei se ainakaan vanhemman miehen tunteita loukannut, hyvähän se vain oli, jos joku sai nauraa. Ei siinä ollut mitään väärää. Tietenkin papitar kävi ihmettelemään Roswellin kovin ajattelemattomia tekoja, kukapa ei. Hullultahan se kaikki kuulosti, mutta demoni tiesi ja ymmärsi hyvinkin. Hänestäkin se oli hassua.
"Ikääni taitaa olla parempi mitata valtakuntien i'issä, kuin niiden hallitsijoiden," tuo aloitti naurahtaen omasta iästään, kenties saaden koko pienen tempauksensa näyttämään entistä hullummalta. Kokemustahan tuolla pitäisi olla enemmän tietääkseen, ettei tekemänsä voisi mitenkään olla se paras vaihtoehto.
"Tiedän toki, mitä mieltä kaltaisistani ollaan. Olenhan elänyt seurassanne jo kovin pitkään, enkä tunne suurta tarvetta peitellä sitä, mitä olen. Parempi olla rehellinen, etenkin kun päästänne kasvaa kovin hankalasti peiteltävät sarvet, mh?" Roswell hymyili käydessään etusormen päällä toisen sarvistaan koko pituudelta läpi,
"Joten en suinkaan kävellyt porteille pahaa-aavistamattomana. Tiesin kyllä, ettei se olisi niin helppoa, mutta mitä muutakaan olisin tehnyt? Lähettänyt kirjeen, jota ei kenties koskaan oltaisi luettu, jos edes perille pääsisi? Pyytäisinkö Hänen Majesteettinsa pimeälle syrjäkujalle yksin keskellä yötä? Kiipeäisinkö vanhasta kehostani huolimatta salaa muurien yli ja kävisin yllätysvierailulla?" demoni nauroi vielä älyttömimmille ideoilleen, jotka eivät kyllä olisi missään nimessä voineet onnistua, päinvastoin. Luultavasti kuninkaan suosio olisi ollut noissa tilanteissa kaukana.

"Suoraan asiaan meneminen oli suorin ja nopein vaihtoehto, enkä pystyisi menettämään paljon, vaikka epäonnistuisin. En epäile kykyjänne satuttaa minua, mutta epäilen kyllä kykyjä päästää minut hengiltäni. Uskoin, että tulisin vangituksi, mutten aivan odottanut tullakseni heti heitetyksi telkien taakse kahlittuna. Se ei tehnyt hyvää selälle," sarvipää kertoi toki todelliset mielipiteensä asioista, mutta piti humoristisen tyylin yllä. Keskustelu oli kerrankin mennyt siihen suuntaan ja nauru oli tehnyt ainakin Ophelialle vain hyvää. Ilmapiirin oli hyvä olla rentoutunut, eikä kireä ja täynnä pelkoa.
"Kenties tapani ei ollut kaikista parhain tai tyylikkäin, mutta joskus on otettava riskejä. Mielenkiintoistahan se oli, ja sain oppia tuntemaan nuoren kuninkaamme paremmin kasvotusten, ennen kuin lähdin lupailemaan tai tarjoamaan yhtään mitään. En minäkään tahdo työskennellä kenelle tahansa," Roswell hymyili vakavoituessaan hieman, muttei kuitenkaan kadottanut hyväntuulisuuttaan minnekään. Hymy pysyi uurteisilla kasvoilla, katse papittaren kasvoissa, niissä nuorissa, sinisissä silmissä. Toisen seuraava kysymys ei enää liittynytkään demonin alkuperään tai ensitapaamiseen Henryn kanssa, Ophelian käydessä kysymään lupausten voimasta tähän mieheen. Oikeinhan tyttö oli arvannut, mutta se ei tainnut olla kauhean hankalaa pääteltävää aikaisempien sanojen perusteella. Hetihän hän olisi toisen kysymykseen vastannut, mutta papitar kävi noutamaan ensiksi ristin pöydältä vierestään. Roswell olisi myös mieluusti ojentanut korun toiselle, mutta ehkäpä siihen oli parempi koskea mahdollisimman vähän vahinkojen välttämiseksi...

"Tästäkään teillä ei ole kuin sanani, mutta olette oikeassa," demoni myönsi tytön istuessa takaisin tuolilleen,
"Tapanani ei ole lupailla asioita noin vain siitä syystä, etenkin jos niillä on mahdollisuus myöhemmin epämääräisien ehtojensa takia kostautua minulle. Kuitenkaan en näe syytä olla lupaamatta mitä tahdotte. Moiset ajatukset eivät pyöri päässäni, enkä missään nimessä oman käteni olevan se, joka tuhoaa. Joten lupaan, että sanani ovat olleet totta, etten tahdo pahaa, enkä todellakaan halua tuhota tätä maailmaa tai sen kaikkia asukkeja."
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1833

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Loka 29, 2012 6:11

Tämä oli hyvä... Tämä oli oikein hyvä. Demoni teki lupauksensa kuten Ophelia oli toivonutkin. Lupauksen ei tosiaan pitäisi kostautua tai haitata miehen arkea millään tavoin, mutta solmi näppärästi papittaren mielenrauhaa näiden välille. Hänellä kyllä tosiaan ei ollut kuin Roswellin sana, mutta siihen sanaan tyttö halusi luottaa. Raaempi järkisempi olisi varmasti vielä huutanut, ettei tähän demoniin voinut luottaa kun ei ollut kivenkovia todisteita, mutta jokin lämpimästi hymyilevässä, jo maailmaa nähneissä kasvoissa sai Ophelian pikkuhiljaa vakuuttumaan, ettei tämä tosiaan ollut harmillinen, ehkä kuningas tiesikin mitä oli tekemässä eikä saisi tulla tuomituksi menneiseyyden virheistään. Kaikesta tästä valaistumisen tunteesta huolimatta, pieni epvarmuus silti kaiversi Ophelian mieltä; mitä jos hän olikin väärässä, naaivi ja tulisi petetyksi? Ehkä hän halusi vielä tarkkailla Roswellia hetken, ennenkuin sanoisi näkemiin ja jumalan siunauksia, elleivät nuo pelkästään onnistuisi polttelemaan demonia.

"Kiitän, ette uskokaan kuinka paljon huojentuneemmaksi tunnen oloni." Ophelia sanoi hymyillen lämpimästi, silmät kiinnittyneenä ennemmin miehen rintamukseen mitä kasvoihin. Tytön selkä suoristautuikin äkisti ei sekuntia myöhemmin.
"Kaikella kunnioituksella tietenkin." Kuului nopea pahoitteleva lisäys joka tuntui tässä kohtaa oikealta.
"Tarinanne on sinänsä uskomaton, en ollut edes uskaltanut kuvitella etukäteen sitä mistä hänen majesteettinsa olisi teihin tutustunut huhut kuullessani." Ophelia sanoi noustessaan maltillisena tuoliltaan, hymyillen sitten miehelle ystävällisesti ennenkuin jatkoi,
"Mutta nyt, minulla ei juuri nyt ole enempää kysymyksiä, joten saisinko kenties pyytää teitä teelle? Haluaisin maksaa takaisin vaivanäkönne ja ostin vastikään juuri uutta lajiketta. Se on tuotu yli meren vain tämän kylän nurkille." Tyttö kysyi, puhuen teestä jopa innokaaseen sävyyn niin että silmät lähes säteilivät.
"Ja sitä tosiaan saa vain tähän aikaan vuodesta." Kuului vielä lisäys tytön korjatessa viittansa nyörejä.
Ophelia odotti vielä miehen vastausta kärsivällisesti, ennenkuin suuntasi ovelle miehen kanssa. Kyllä, tyttö halasi miehen kappelilleen ja kyllä, se oli osaksi testiä. Ehkä se loppu epävarmuus kaikkoaisi, mikäli hän näkisi kuinka hyvin Roswell pärjäisi hänen kattonsa alla. Demoni joka kykenisi olemaan -puhumattakaan nauttimaan teestä- ikonien ja ristien alla, ei voinut olla niin paha ja julmettu valehtelija. Nyt kaiveltiin vielä totuutta, mutta hienotunteisesti. Teen äärellä.

Kaksikon tie vei samaa reittiä takaisin mistä papitar oli tullutkin, pihamaan poikki suoraan kappelille. Sumu oli jo hälventymässä, eikä ilmakan ollut enää niin kiprakka mitä aikaisemmin, kiitos pilvettömän taivaan. Ophelia astui sisään kappeliin, matalakattoinen korkeille ihmisille, sopiva juuri hänelle tyttö ajatteli astellessaan teepöydän ja sitä vierellä olevien istuintyynyjen ohitse altarille, sytyttäen nopeasti sen kynttilät ja suitsukkeet luomaan sitä lämpimän kodikasta ja rauhallista tunnelmaa.
"Olkaa kuin kotonanne. Voitte istuutua, samalla kun käyn noutamassa tarjotinta takahuoneelta." Ophelia sanoi viittoen kädellään ovenpuoleiselle tyynylle ja avasi viittansa nyörejä toisella, astuen sitten makuukammariinsa, joka oli paljon kappelihuoneistoa kapeampi ja sörkkäisi nopeasti kamiinan hiipuvia hiiliä takaisin eloon. Ei aikaakaan kunnes vesipannu oli hellalla kuumentumassa.

"Sanoitte että ette saa ravintoanne niinkuin me, mutta näköjään se ei estä teitä nauttimaan niistä samoin tavoin?" Ophelia huikkasi kappelihuoneistolle, estääkseen tukalaa hiljaisuutta samalla kun korjasi esille hopeisen tarjottimen ja teeastiaston.
Seuraava

Paluu Linnan salit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö