Demoni hovissako? || SANDS

Linna on täynnä erilaisia huoneita, joista suurta osaa voi kutsua jopa saleiksi. Saleja on siellä täällä, eri kerroksissa, eri käyttötarkoituksiin, kuten esim. Aatelistojen tapaamisiin, sotilaiden harjoituksiin tarkoitettuja taistelusaleja, asesalit, ruokasaleja.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Sands » 29 Loka 2012, 20:35

Roswell hymyili tyytyväisenä toisen puolesta. Lupauksen tehtyään papitar pystyi selvästikin huokaisemaan helpotuksesta viimeinkin, luottaen demonin sanoihin ja lupaukseen, joka kyllä oli pitäväkin. Mutta toinenhan ei sitä tietäisi, ennen kuin tilanne todistaa se tulisi. Ja parempihan olisi, jos sellaista tilannetta ei tulisi. Kuka tietää, kenties tyttö pelasti hänet juuri jonkin kauhean tekemiseltä vasten tahtoaan. Koskaan ei ollut mukava asettaa itselle esteitä, mutta lupaukset voisivat helposti auttaa häntäkin rajoituksillaan. Eihän hän lupaisi mitään, mikä menisi luonnetta vastaan. Ophelia ilmoitti myös sanoin sen, minkä elekieli oli kertonut jo paljon aikaisemmin. Huojentuneeseen kiitokseen nyökättiin kumarrus naurahtaen vastaukseksi, vaikka myöhemmät pahoitukset vain hymähdettiin sivuun.
"Älkää toki huoliko. Jos voitte rentoutua, olen tyytyväinen. Ei tämä olisi ensimmäinen kerta, kun joudun lupaamaan jotain luottamuksen saamiseksi," demoni naurahti kovin hyväntuulisena. Ei kukaan tainnut olla edes tietoinen niistä lupauksista hänen ja kuninkaan välillä, mutta väliäkö tuolla. Jos niistä pitäisi kertoa, niistä kerrottaisiin.

Tyttö kävi vielä lausumaan ihmettelynsä kovin uskomattomalta kuulostavasta tarinastaan, mutta kenties se jonkun korvaan siltä kuulostikin. Ophelia oli nuori, kun taas Roswell oli nähnyt ja kokenut jo kaikenlaista itse. Tarina ei lainkaan ollut sieltä omituisemmasta päästä, mutta uskomatonta oli, että kaikki oli käynyt niin viattomasti. Mitä nyt kahleet hiersivät ja selkä natisi epämukavuuttaan... Mitään mietteitään demoni ei kuitenkaan päässyt päästämään ilmoille papittaren noustessa tuolista, ilmeisesti tehdessään jo lähtöä. Vanhempi mieskin nousi jaloilleen, kohteliaisuudesta kuten myös valmiina saattamaan, jos toinen niin halusi. Kysymyksiä tytöllä ei ilmeisesti enää ollut, joten turha kai toista oli täällä enää pitää. Ophelia kuitenkin päätti yllättää kutsumalla demonin luokseen teekupposelle, miten kovin hassu ehdotus tosiaan. Roswell ei toki tahtonut olla haitaksi, eikä hän nähnyt tätä pientä tapaamista tosiaan jonain vaivana, joka pitäisi korvata. Ei hän tahtonut tyttösen luulevan, että tuon oli pakko tehdä se vasten tahtoaan ja tuhlata teetä demoniin, etenkään jotain noin eksoottiselta kuulostavaa. Kuitenkin papittaren innostus oli hurmaavaa ja kenties toinen todellakin tahtoi hänet luokseen vierailulle. Kuka voisi tuohon sanoa ei? Varautuneet kasvot vain sulivat hymyyn ja rauhalliseen naurahdukseen, miehen luovuttaessa.

"Olette saaneet minut puhuttua ympäri. Eiköhän yksi teekuppi kävisi, jos se ei ole liian suureksi vaivaksi," Roswell hymyili, antaen Ophelian johdattaa hänet ulos huoneesta, pitkin linnan käytäviä ulkoilmaan. Ilma oli tosiaankin kylmentynyt ja talvi oli tekemässä tuloaan, sen tunsi ilman hansikkaita tai paksumpaa takkia. Kylmyydessä seisoskelevat ruohonkorret olivat kosteita sumusta, joten kovin kylmä ei kuitenkaan vielä voinut olla. Kaksikon matka jatkui pihan poikki, kohti pientä rakennusta... Kappelia, senhän demoni tunsi nahoissaan sanomattakin. Vilkaisu kävi nuorempaan neitoseen vieressä. No, missäpä muuallakaan papitar oleskelisi, mutta taisi kutsun takana olla muitakin taka-ajatuksia, kuin pelkkä ystävällisyys. Virne vain käväisi uurteisilla kasvoilla, ennen kuin katse suunnattiin takaisin eteenpäin, kohti pienen pientä kappelia. Ovelaahan tuollainen oli, ja hän oli enemmän kuin valmis vastaamaan toisen haasteeseen.

Rakennus oli kyllä näyttänyt pieneltä kauempaa, mutta todella pieneksi se todistui näin läheltä. Sopivan kokoinen pienelle papittarelle, sen tyypilliselle asukkaalle, mutta demoni kuitenkin oli varsin kookas mies, joutuen varomaan päätään... Ja kattoakin oli parempi suojella sarvien aiheuttamilta raapimisjäljiltä, ennen kuin jotain ikävää tapahtuisi. Sisällä oli toki lämmin, mutta hankala oli sanoa, kuinka paljon siitä oli lämpöä ja kuinka paljon tukaluutta kaikkien pyhien esineiden keskellä. Kaikki täällä oli häntä vastaan, kaikki täällä tahtoi demonin kaikkoavan, jo maasta lähtien. Sen tunsi kauempaa, sen koki lähellä. Suurin osa Ophelian tekemisistä meni huomaamatta Roswellin kiinnittäessä suurimman osan huomiostaan ympäristöönsä, mutta heräsi kuitenkin takaisin tähän maailmaan tytön ehdottaessa hänen kuitenkin istuutuvan alas. Kahdesti vanhusta ei tarvinnut käskeä, tuon käydessä istahtamaan pehmeälle lattiatyynylle kynttilöiden valoon.

"Kiitoksia," demoni naurahti ahdistuneisuudestaan huolimatta toisen vieraanvaraisuudelle, kaikki tuntuisi pahalta näin läheltä ja näissä määrissä, mutta siihenkin tottuisi ajan myötä. Papitar alkoi puuhailla teetä valmiiksi takahuoneessa, pitäen samaan aikaan pientä rupattelua yllä.
"Nauttimiseksi se todellakin jää. Ei minun tarvitse syödä tai juoda, enkä hyödy siitä laisinkaan, mutta hyvä ruoka on aina maultaan jotain, mistä voi nauttia, mh? Vaikkakin, kovin pitkiksi ajoiksi juomatta jättäminen saa suun kovin kuivaksi," Roswell nauroi vastauksensa toiselle, jättäen mieluusti sen kummemmat selitykset ruoansulatuksestaan tai sen puutteesta johonkin toiseen päivään.
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Ivy » 30 Loka 2012, 18:02

Ovelaapa juuri Ophelia ajatteli jonkinasteisessa itsekehussa asetellessaan vielä marenkipipareita siistiin riviin, teen kyytipojiksi. Papitar otti sitten hopeisen tarjottimen kummastakin päästä kiinni itse jumalten juoman -näin tytön mielestä- valmistuttua ja suuntasi takaisin huoneistoon jonne oli Roswelli paran jättänyt. Tytön silmät kävivät heti demoniin, huomaten tämän pärjäävän vielä suhteellisen hyvin. Ei tuo niin tukalan oloiselta näyttänyt, mitä Ophelia olisi voinut kuvitella. Testi ei kuitenkaan ollut vielä ohi tytön istuutuessa alas polvilleen kultakirjatulle tyynylle, pitäen samalla huolen ettei hameenhelma jäynyt rumasti sivulle ja laski tarjottimen matalalle pöydälle heidän välillään.

"Tässä. Olen valitettavasti unohtanut jo teelajikkeen nimen, mutta se alkoi... Tai pikemminkin sillä oli jotain tekemistä Sepulchren kuningaskunnan kuningasperheen nimellä." Tyttö sanoi hymyillen tartuessaan teekannuun ja kaatoi sen kantta toisella kädellä kiinni pitäen kupillisen ensin vieraalleen ja sitten itselleen. Kuuma rusehtava yrttijuoma höyrysi ilmaan koristeellisista kupeista ja tuoksui makealle.
"Oletteko tekenties koskaan käyneet siellä?" Ophelia kysyi uteliaana tuoden kupin lähelleen, puhaltaen kevyesti päin teen tuottamaa höyryä ja hörppäsi kieltään varoen maistiaisen. Se ei ollut niin makeaa miltä se oli tuoksunut, mikä oli kyllä hänen mieleensä. Kitkerääkään se ei ollut, mutta sivussa maistui jokin mitä Ophelia ei voinut sormellaan alas painaa, ei vaikka hän luokitteli itsensä kokeneeksi teen juojaksi. Kappelissa oli yhteensä neljä ristiä, yksi nousi suurena alttarin yllä, seinään kiinnitettynä Ophelian takana, pienempi seisoi alustallaan pöytä matoilla verhoiltun alttarin päällä, tytön vanhempien puisten nimilaattojen vierellä. Kolmas keskikokoinen koristi sivumalla seinään kiinni naulittuna ja neljäs Ophelian vuoteen yllä, takahuoneessa. Myös naulittuna. Ikonit taas olivat eri juttu. Niitä oli muutama lisää, myös Ophelian takana niin seinustalla että alttarin päällä, suoraan Roswellin näkökentällä. Jos papitar olisi yhtään keljumpaa kastia, olisi tämä varmasti virnuillut, mutta tämän kasvoilla paistoi nyt rauha että harmonia, kiitos teen johon hän tunsi eritoten tykästyvänsä.
Tyttö saattoi tuntea punan jälleen poskillaan samalla kun laski kupin alas takaisin tarjottimelle ja katsahti siitä ylös mieheen, tämän silmiin, tarkkaillen.

Mitä enemmän sitä ajatteli, sitä turhemmalta testi alkoi tuntumaan papittaresta. Entinen kuninkaan neuvonantaja, Black ei suoriutunut yhtään Roswellia paremmin mikäli tältä seisomalta arvioitiin. Jälleen kerran saman ajatus vilahti ohitse; jos velho niin miksei suoraan demoni? Tai... poikkeus tapainen demonimainen yksilö, ollut hyväksyttävä?
"Tuota... Saanen kysäistä, mitä saatatte ehkä tietää hovin velhosta? Oletteko koskaan tavanneet?" Ophelia kysyi puuntakaa, ollen epävarma itsekin minkä vuoksi moista asiaa tiedusteli mutta mielenkiinto oli ajanut häntä eteenpäin. Black varmasti tiesi Roswellista ja ei piru vie ollut hänelle mitään maininnut, joten oletettavast tämäkin tunsi velho, tai... Ainakin tiesi.
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Sands » 30 Loka 2012, 22:02

Roswell ei voinut kuin istuskella lattiatyynyllään sillä välin kun Ophelia keitti teevettä valmiiksi, vilkuillen ympärilleen kynttilän lämpimässä valossa kylpevää pientä kappelia. Olihan se toki pieni, mutta paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia löytyi. Sisustus kyllä kertoi asukistaan paljon, mutta näyttävyydestään huolimatta oltiin pröystäilyn sijasta kiinnitetty enemmän huomiota kodikkuuteen... joka ikävä kyllä jäi demonilta nauttimatta, sen ollen suorastaan mahdotonta. Toki hän arvosti kaikkea ympärillään, kappeli oli lämpöinen ja jollekin varmasti kutsuva, mutta hänenlaiselleen se ei ollut kauhean kodikas. Kuitenkin kaikki epämiellyttävä yritettiin tunkea aivan mielen kaukaisimmille perukoille, vaikka se kuinka yritti tunkeutua naaman eteen, kirkuen tullakseen huomatuksi. Roswell oli voimakkaampi kuin tuo, hän kestäisi kyllä. Jos hänet tahdottaisiin karkottaa, tarvittaisiin vähän enemmän kuin tämä. Uhmakkaasti paikallaan kököttäminen oli kylläkin enemmän haastetta kappelille itselleen, kuin sen omistamalle papittarelle, vaikka tyttö oli se, joka tämän kaiken alulle olikin laittanut...

Ophelia ilmestyi takahuoneesta hopeisen tarjottimen kera, tuomisenaan niin kannullinen kuumaa teetä kuin keksejäkin. Tarjotin laskettiin matalalle pöydälle kaksikon keskelle, demonin vain nyökätessä hymyillen tyttöselle. Papitar kävi puhumaan teelajikkeesta tai oikeastaan sen nimen unohtamisesta samalla kuin kaatoi punertavanruskeaa juomaa pieniin kupposiin teekannusta. Roswellin oli tuohon paha mennä sanomaan mitään, olihan hän enemmän viinimiehiä, kuin teenjuojia, mutta piti kyllä teestäkin juomana. Etenkin tällaisessa koleassa säässä se olisi poikaa. Kiitoksen kera mieskin otti pienen, koristeellisen kupin käteensä, katsellen kuvajaistaan ja kynttilöiden välkehdintää teen pinnasta. Teekuppia pideltiin kaksin käsin kiinni, sen kadotessa kokonaan sarvipään kourien sisään. Juoma sen sisällä oli kovin kuumaa ja se lämmitti mukavasti kohmeisia sormia. Makeahko tuoksu nousi höyrynä kupista.

"Pelkäänpä, etten ole. En ainakaan ole sen kuningaskunnan maaperällä kävellyt kun se on ollut olemassa. Vierailujeni välissä tänne kun on joskus kovin pitkiä aikoja," demoni naurahti papittaren kysymykselle, josko tuo olisi koskaan sattunut käymään Sepulchren mailla vierailulla. Ikävä kyllä tarinoita siitä hän ei voinut Ophelialle kertoa teehetken lomassa, mutta mielenkiintoista kuunneltavaa se olisi varmasti ollutkin. Roswellkin toi nyt kupin lähemmäs kasvojaan, puhaltaen rauhallisesti teetä kylmentääkseen sitä edes hieman. Hetken päästä vanhuskin uskaltautui maistamaan, teen osoittautuessa tuoksuaan vähemmän makeaksi. Se sopi kovin hyvin, mikään kovin makean ystävä demoni ei ollut, mutta hyvä teehän oli aina hyvää teetä, vaikka liian makeaa olisikin. Kaikkeen tottuisi. Keltaiset silmät sulkeutuivat hetkeksi, tuon kerrankin pystyessään rentoutumaan edes hetkeksi kaikkien näiden ristien keskuudessa, nautiskellen teestään. Kuinka huvittavalta tämän kaiken pitäisikään näyttää, demoni nautti papittaren tarjoamasta teestä kappelissa kuin ei olisi mitään hätää...

"Hm? Black?" Roswell avasi silmänsä ja siirsi teekupin huuliensa edestä pois peittämästä hymyään,
"Olemme tavanneet, kyllä, mutta pelkäänpä, ettei hän oikein ole avautunut itsestään minulle," ilkikurinen virne nousi demonin kasvoille, sopien enemmänkin pikkupojalle, kuin vanhalle miehelle. Se tapaaminen olikin oikein hauska, velho oli kovin helposti ärsytettävissä, eikä sitä aina voinut vastustaa kiusausta... Kuitenkin kuninkaan sanojen mukaan, Black ei ollut ilmoittanut inhoavansa pientä piruaan ja omasi jopa jonkin sortin mielenkiintoa tuota kohtaan, mutta sitä kalpea kaljupää ei varmasti itse myöntäisi omin sanoin. Uteliaisuus oli kuitenkin molemminpuolista, eikä Black voisi uskoakaan olevansa turvassa demonilta...
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Ivy » 31 Loka 2012, 22:41

Olivat kyllä tavanneet... Lievä pettymys verhosti papittaren kasvot, oliko velho sitten tosiaan ollut muka niin kiireinen ettei tämä ollut viitsinyt kipaista edes pihan poikki kappelin ovelle koputtelemaan, että hei, linnassa olisi demoni sinua saattaisi kiinnostaa? Ei, se piti kuulla juoruilevilta pyykkipiioilta. Demonin virneily meni häneltä sivu suun eikä hänelle tullut edes mieleen ajatella millainen näiden kahden tapaaminen oli ollut. Ei hän olisi osannut edes kuvitella. Tyttö huokaisi hiljakseen, palautellen jälleen hymyään joka oli lähinnä vain peittämään tämän todellisia mietteitä ja nosti kupin jälleen huulilleen lohdukkeeksi.
"No, mikäli näet häntä taas ni kertoisitko terveisiä minulta? Häntä näkee nykyään niin harvakseltaan..." Ophelia sanoi ja nosti katseensa jälleen edestä olevasta ruskeasta nektraista Roswelliin hymyillen.

Papitar miestiskeli vielä hetken, uusia kysymyksiä alkoi pikku hiljaa muodostumaan nuoren tytön mieleen tämän aikoess kyseenalaistaa vielä paria asiaa.
"Tuota..." Ophelia aloitti yskäisten nopeasti nyrkkiinsä kurkkunsa selkeyttämiseksi, "Sanoitte tosiaan, että saavuitte linnalle tarjoamaan palveluksianne? Oletteko ennenkin tehneet samankaltaista työtä, vai ajattelitteko te vain olevanne sopiva?" Ophelia kysyi laskien kuppinsa jälleen takaisin tarjottimelle ja hymyili Roswelille, sukaisten samalla hiusuortuvan poskeltaan oikean korvan taakse. Mies oli varmasti kerännyt elämänkaarellaan ties mitä viisauksia, että sopisikin hyvin kuninkaan neuvonantajaksi, mutta ken tiesi? Ehkä tämä oli tehnyt samaa jo jossain toisessa valtakunnassa.

//Hyyyyyi kun tuli lyhyt menen nurkkaan häpeämään//
Viimeksi muokannut Ivy päivämäärä 01 Marras 2012, 17:51, muokattu yhteensä 1 kerran
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Sands » 31 Loka 2012, 23:31

Roswell ei ollut aivan varma, mikä sanoissaan sai tyttösen ilmeen mustumaan, mutta lopetti kuitenkin virnuilunsa aivan varmuuden varalta. Eikö hänellä olisi ollut lupaa tavata velhoa vai eikö Ophelia vain yksinkertaisesti pitänyt kaljupäästä? Demoni ei tiennyt noiden kahden suhdetta tarpeeksi hyvin uskaltaakseen edes lähteä arvailemaan. Hetken päästä hymy kuitenkin palasi papittaren huulille, kuten myös teekuppikin. Pahin oli ilmeisesti mennyt ohi ja tytön pyynnöt kertoa terveisensä Blackille puolestaan kyllä kertoivat yhtä ja toista velhosta ja Opheliasta.
"Hän ei näytä kaipaavan seuraa kovin usein, mutta aikeinani on ollut häiritä häntä lähitulevaisuudessa. Viestinne tulee menemään perille. Kenties pyytäisin häntä tulemaan luoksennekin, heti kun aika on sopiva?" Roswell naurahti hymyillen toisen pyynnölle, suorittaen sen mieluusti. Ei siitä olisi mitään haittaa. Pieni kuppi löysi taas tiensä vanhemman miehen huulille, tuon juodessa toisen hörpyn kuumaa teetä.

"Mh?" demoni pyysi toista jatkamaan hiljaisella äännähdyksellä juomisen lomassa kuullessaan pienen empimisen tytön äänessä, ilmoittaen, että kysymykset olisivat sallittuja. Toivottuja jopa, aikamoisen kysymyksen saisi Ophelia keksiä, että Roswell aivan hiljaiseksi menisi. Teekuppi laskettiin pöydälle ennen vastaamista.
"Tapanani ei ole puuttua maailmoiden asioihin ja jos töitä etsin, ovat ne suurimmaksi osaksi kovin vähäpitoisia, väliaikaisia tehtäviä. Joten ei, en voisi sanoa koskaan olleeni aivan samanlaisessa asemassa," tuo aloitti hymyillen, ollen ollut tosiaankin vaikka jos minkälaisessa työtehtävässä elämänsä aikana, muttei koskaan sentään kuninkaan neuvonantajana. Ei, kunhan hän vain saisi jonkin osan valitsemassaan yhteiskunnassa jos sille edes oli tarvetta ei hän paljoa tarvinnut. Mutta vähemmän kysymyksiä jäi epäilyttävästi vastaamatta, jos oli paikka missä elää ja työ, josta se kaikki raha kodin pitämiseen sitten tuli.
"Kuitenkin ajattelin, että minun olisi nyt aika puuttua. En tiedä sopivuudestani, mutta olen nähnyt monenlaista, joten uskoin, että edes jotain hyötyä minusta voisi olla. Kuten sanoin, olen kovin harmiton maailmassanne, mutta uskoisin useimpien silti siitä huolimatta ottavan demonin mieluummin omalle puolelleen kuin antaen sellaisen vastustajalleen apuriksi. Ehkä tahdoin myös antaa teille mahdollisuuden huokaista helpotuksesta ja olla puolellanne virallisesti. Toki läsnäoloni hermostuttaa useita, mutta eiköhän minun ole loppujen lopuksi parempi olla täällä kuin nimettömänä kansan keskuudessa," Roswell naurahti kovin hyväntuulisena, kuin kappeli ei olisi häirinnyt häntä laisinkaan, eikä koskaan olisi ollutkaan.




((Roswell tykkää kaikenkokoisista.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Ivy » 01 Marras 2012, 18:16

Vastaus oli kielteinen mitä tuli neuvonantajana olemiseen, mikä ei tavallaan yllättänyt teetä jälleen nauttivaa papitarta joka tiiraili demonia kupin kullatun reunan ylitse tämän puhuessa.
Huokaista helpotuksesta? Niin kai sitten oli mukavaa että yksi "friikki" vähemmän olisi heitä vastaan, vaikka Roswell vakuuttelikin harmiton olevansa, ei sitä moni heistä varmasti heti uskonut, papitar mukaan lukien. Sopivuudestaan tämä ei tiennyt, mutta jälleen kerran Roswell oli se joka oli nähnyt ja kuullut ties mitä vuosien varrella. Kaipa tämä sitten sopi, paha pistää kuninkaan mielipidettäkään vastaan eikä se itse asiassa tyttöäkään enään niin paljoa harmittanut, mies alkoi näyttämään jo jopa rikkaudelta hänen silmissään.

Kekseihin tyttö ei kehdannut ensin itse koskea, joten ne jäivät koristamaan tarjotinta. Vieraillehan ne pääasiassa olivat vaikkei sitä hänen asemaltaan vaadittu, se tosin tuntui mukavalta voida tarjota vieraille muutakin kuin vain sielunruokaa. Mikä tietenkin tulisi olla tärkeä jokaisen ihmisen elämää. Ophelian kasvot olivat mietteliäät Roswellin vastauksen myötä, kupin jälleen laskeutuessa pöydälle.
"Ymmärrän, mutta... Miksi me ihmiset?" Ophelia aloitti suoristaessaan jälleen ryhtiään ja katsahti jälleen Roswelliin, tottuen jo tämän ulkomuotoon melko lahjakkaasti.
"Miksei eivät haltiat? Kuvittelisin etteivät he pistäisi niin voimakkaasti pahakseen tai heittelisi päällenne ennakkoluuloja mikäli olisitte menneet tarjoamaan apuanne heille? Ei sillä että sitä nyt haluaisin... Mutta kummastelen vähän puolueen valintaanne." Ophelia kysyi, tällä kertaa rohkeemmin mitä aikaisemmin mutta tunsi olonsa kiusalliseksi kysymyksensä myötä. Roswell näyttäisi paljon kotona olevaltaan varmasti siellä, missä hänen kaltaisiaan oli enemmän. Eikö tälläinen sitten ollut miestä houkutellut vai lienikö kyseessä jonkinlainen halu tasapainoittaa välejä nyt kun haltiat olivat voittaneet sodan? Vai tykkäsikö tämä muuten vain paremmin ihmisistä...

//Yay~//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Sands » 01 Marras 2012, 19:19

Roswell ei voinut olla hymähtämättä tytön ihmettelyihin puolensa valitsemisesta, tuon silmienkin sulkeutuessa hetkeksi huvittuneena, muttei lainkaan vihaisena. Ymmärrettävä kysymys, mutta se oli onnistunut jäämään kovin harvinaiseksi sellaiseksi. Syitä kyllä sen harvinaisuudelle löytyi, jos niitä tahtoi etsiä; kovin monet epäilivät demonin edes todella olevan puolellaan, ollenkin oikeasti haltioiden liittolainen, vakooja keskuudessaan. Toisten mielestä demoni taas ei varmasti voisi olla kenenkään muun puolella, kuin oman itsensä, tehden mitä teki omista syistään, eikä antanut maailman asukkien ongelmille mitään arvoa. Ehkäpä Roswell oli itsekäs ja motiivien takana oli paljonkin omia syitä, mutta hän välitti kyllä ihmisistä. Ja haltioista. Kuitenkin, Ophelian kysymys oli muotoiltu muotoon, mikä kieli jo siitä, että papitar oli alkanut hyväksyä tämän tilanteen ja uskoi demonin oikeastikin olevan puolellaan. Se oli paljon se ja kiitollisuus paistoi miehen keltaisten silmien katseesta.

"Toistan itseäni, mutta typerä pitää olla, jos demoniin uskoo silmittömästi tuntematta tuota. En uskoisi haltioidenkaan hihkuvan onnesta, jos heidän porteille menisin kättäni ojentamaan ystävyyden merkeissä," sarvipää naurahti, mutta varmuudella tuo ei pystynyt mitään sanomaan. Sanat olivat arvuuttelevia, eivät tietäviä, ja siihen tunnettiin tarve antaa syy.
"Tietenkin voi olla, että se olisi ollut jossain määrin helpompaa, mutta jos totta puhutaan," Roswell piti pienen hiljaisuuden hetken miettiäkseen, katsellen papittaren kasvoja,
"Siitä on ollut paljon aikaa, kun viimeksi haltioiden parissa olin. Olen toki viettänyt heidänkin seurassa pitkiä toveja, mutta se oli kauan, kauan sitten. Kylässänne olen vieraillut usein lähiaikoina, olen oppinut tavoillenne ja tiedän, mikä teille on tärkeää. Tiedän haltioiden tavat menneisyydestä, mutten nykyisyydestä, joten menoni heidän pariin olisi hankalampaa. En tunne heitä enää," pahoitteleva pilke vieraili demonin silmissä, muttei se toki ollut sitä samaa pahoittelua, mitä Ophelia oli jo useammankin kerran saanut kokea keskustelunsa aikana. Ei, nyt ei pahoiteltu kysymyksiin puuttuvia vastauksia, nyt se kenties oli enemmänkin katumusta omia tekoja kohtaan. Hän se oli, joka oli kiinnostunut ihmisistä ja hyljännyt haltiat jo kauan sitten. Ei kukaan häntä siitä tulisi syyttämään tietenkään, ei ketään kiinnostaisi. Ei kukaan edes tiennyt tekemisistään, kuin hän itse. Hän ei inhonnut haltioita ja tietenkin Roswell tahtoisi tavata heitäkin enemmän, oppia taas tuntemaan nuo. Mutta nyt kuilu kahden kansan välillä oli liian suuri...

"En uskoisi, että he edes kaipaisivat minua nyt. Täällä on tapahtunut eniten muutoksia ja niihin on totuttava. Tahtoisin auttaa kuningastamme siinä, ja tahtoisin auttaa teitä pysymään täällä, kodissanne. Pelkäänpä, että olisin petturi haltioiden silmissä jo siitä syystä," naurahdus kävi taas, demonin oppiessa jo aikoja sitten, ettei menneisyyttä kannata liian kauaa murehtia. Se on hyvä pitää mielessä, mutta sitä on turha surra.
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Ivy » 07 Marras 2012, 18:02

Roswellin mukaan haltiatkaan eivät olisi olleet sen iloisempia demonista, kummastuttavaa kieltämättä Ophelia ajatteli siemaistessaan taas teetä, huomaten samalla kuinka kupin pohja alkoi jo häämöttämään... Tämä sai papittaren kasvot hieman harmillistuneiksi, mutta nosti katseensa jälleen mieheen tämän jatkaessaan selitystänsä. Papitar katseli demonin vuosia nähneitä kasvoja siinä missä tämä katseli hänen, huomattavasti silompia kasvoja, kuppi kämmenen lämmikkeenä ja olisi voinut vannoa aistivansa jonkinalista pahoittelevaa pilkahdusta miehen silmissä tämän kertoessa hänen ja haltioiden välisestä suhteesta.
"Hmmn.." Ophelia hymisi ja nyökkäsi väliin ymmärtäväisesti, nostaessaan taas kupin huulilleen ja siemasten sen viimeiset sisällöt alas.

Selitys oli ollut uskottovampi kun Ophelia oli kuvitellut. Tässähän melkein tuli kiitolliseksi demonin sanoille... tai sitä papitar ehkä kieltämättä jopa olikin. Oli demoni sinänsä arvokas voimavara, jokseenkin hieman pelkoa ja epäilystä herättävä, mutta voisiko Ophelia kuvitella kuninkaalle juuri nyt parempaa neuvonantajaa kuin Roswell? Hovin velhon ja uuden monarkin välit nyt tunnettiin, vaikka Blackin varmasti haluaisi vain hyvää ja olisi ylenkatsonut meinneisyyden näiden välillä. Ophelialla ei ollut oikeestaan parempaa ideaa siitä miksi velho oli vetäytynyt pois tittelistään, hän ei ollut kehdannut kysyä mutta tyttö oli arvaillut, että velho tarvitsi aikaa hengittää ja synkistellä pimeässä tönössään sen jälkeen kun mies, jota tämä oli vuosia palvellut, menehtyi.
"Heh... Sehän selittääkin sitten. Mutta minun täytynee myöntää se teille nyt, minulla ei ole juuri mitään syytä epäillä motiiveitanne. Voitte joko olla siitä iloisia tai nauraa vetäneenne minua höplästä, joka tapauksessa olen päättänyt luottaa teihin, vaikutatte rehdiltä ja aikasemmin tekemänne lupaus on jotain mihin minä haluan ja olen päättänyt uskoa." Ophelia sanoi hymyillen miehelle lämpimästi samalla kun laski tyhjän kuppinsa alas hopeiselle tarjottimelle.

Tytön hymy muuttui pian hymähdykseksi ja siitä sitten kikatuksesksi. Leveä valkoinen irtohiha vietiin suun eteen tytön jälleen rauhoitellessa itseään.
"Anna-annattehan anteeksi törkeyteni raahata teidät tänne? Pärjäsitte kyllä oikein hyvin, olen hyvin vaikuttunut siitä. Lieni ilmiselvää, että tein teihin pientä testiä kutsumalla teidät mukaani teelle kappelilleni?" Ophelia sanoi hymyillen ja kuvasi silmäkulmansa ennenkuin laski kätensä jälleen alas syliin. Mies ei ollut päällisin puolin näyttänyt mitään murtumis merkkejä pyhien esineiden painostusten alla, se oli jo jotain Ophelian mielestä. Oli tämä sitten loppujen lopuksi demoni tai ei, tämä pärjäisi hänen kirjoissaan oivallisesti.
"Voisin kai, jos se siis vain teille käy... kutsua teitä ystäväkseni?" Ophelia kysyi hymyillen.

((Flunssa on väistänyt, aivot toimii jälleen! Jotenkin...))
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Sands » 07 Marras 2012, 21:52

Roswell siirsi katseensa nuoren tytön kasvoista omaan pöydällä seisoskelevaan teekuppiinsa, katsellen heijastuvaa kuvajaistaan pienessä tilkassa punertavanruskeaa nestettä kupin pohjalla. Kovin montaa ei kiinnostanut kuunnella demonin sanoja ja selityksiä milloin mistäkin, vaikka kysymyksiä oli monilla mielen päällä. Olihan se mukavaa päästä puhumaan kerrankin kunnolla jonkun kanssa, joka oli valmis oikeasti kuuntelemaan ja yritti edes ymmärtää. Pieni hymy pysyi kokoajan miehen kasvoilla kuppia katsellessaan, mutta se leveni huomattavasti Ophelian viimein myöntäessä, ettei oikeastaan enää omannut syitä epäillä demonia. Roswell nosti katseensa takaisin tyttösen silmiin, pienen naurahduksen karatessa vanhojen huulien välistä. Teekuppi otettiin taas käteen ja nostettiin lähemmäs kasvoja, sarvipäisen miehen nautiskellessa vielä viimeiset tipat silmät suljettuina, koko tuon olemuksen näyttäen kovin rentoutuneelta. Sen aikaa papitar joutui vielä odottamaan mahdollista vastaustaan.

"Ja kovin iloinen luottamuksestanne olenkin. Kiitos, tuon kuuleminen piristi päivääni," demoni naurahti viimein kovin kiitollisena laskiessaan tyhjän teekupin hymyileviä huulia peittämästä, keltaisten silmien katsellessa Ophelian kasvoja lempeinä. Seuraten esimerkkiä, koristeltu, tyhjäksi juotu kupponen laskettiin hopeatarjottimelle papittaren teekupin viereen.
"Olen tyytyväinen, kunhan ette ainakaan menetä yöunianne takiani," Roswell hymyili vielä toisen sanoille luottamuksestaan ja siitä vaikutelmasta, minkä demoni oli itsestään antanut,
"Pahoittelen, etten voi antaa teille muuta, kuin sanani. Paremmat todisteet varmasti rauhoittaisivat mieltänne enemmän, mutta ylistän rohkeuttanne ottaa riskin," tuo jatkoi pahoitteluillaan, mutta oli kuitenkin oikein tyytyväinen Ophelian päätökseen. Tässä maailmassa tarvittiin niitä, jotka uskoivat. Niitä, jotka uskalsivat ottaa härkää tai no, demonia sarvista ja katsoa pintaa syvemmälle. Roswell ei tahtonut satuttaa eikä säikyttää ketään ja mitä enemmän hän saisi ihmisiä uskomaan sanojaan, sitä vähemmän epämiellyttäviä tilanteita sattuisi hänen ja muiden välillä.

Toinen tummista kulmista nousi kysyvästi Ophelian hymyn muuttuessa hiljalleen nauruksi, mutta hymyillen demoni sen kuitenkin teki. Lempeänä ja huvittuneena, joten siitä ei pitänyt huolestua, mutta hiljainen kysymys kuitenkin nostettiin ilmaan pienen eleen avulla. Miehen naurahdus tytön anteeksipyynnöille pienestä testistään kertoi kyllä Roswellin mielentilan ja vastauksen ennen kuin sanat pääsivät edes ulos suusta, mutta kuitenkin tuo tahtoi selventää vielä eleitään myös sanoin.
"Älkää siitä toki huolehtiko, en voisi sanoa tämän tulleen täytenä yllätyksenäkään, joten varautua osasin... Kenties demonin pitäisi kehua oveluuttanne," sarvipää naurahti tuumaillen käden hieraistessa leukaansa leikittelevästi, silmien kaventuessa. Kehuja tyttö ei kuitenkaan demonilta saanut, ei ainakaan suoraan.
"En voi syyttää uteliaisuuttanne. Saan vain syyttää itseäni sen herättämisestä koppavuudellani; en usko, että olisitte aivan yhtä innokkaasti pyytäneet minua tänne jos olisin väistynyt ristinne tieltä ja huutanut, mh?" Roswellin kulma nousi taas kysyvästi, eikä hymykään ollut onnistunut katoamaan minnekään. Totta tosiaan, vaikka lievästi epämukavaa oli istua kappelissa kaikkien ristien keskellä, olisi se voinut tuntua pahemmaltakin. Hieman ärsyttävää ja ahdistavaa se oli, mutta sen pystyi jättämään huomiotta. Aina ei käynyt yhtä hyvä tuuri.

"Se olisi kunnia," demoni hymyili papittaren kysyessä, josko saisi kutsua vanhusta ystäväkseen. Kysymykseen vastattiin vielä kumartavalla nyökkäyksellä, miehen pitäessä katseensa maassa hetken aikaa ennen kuin nosti sen takaisin toisen kasvoihin.
"En usko, että aina kykenisin olemaan avuksi, mutta jos tarvitsette minua, pyytäkää toki. Ystäväthän auttavat toisiaan... Mutta pyydän, älkää kuitenkaan hankkiutuko ongelmiin tämän takia. Uskoisin kaiken välillämme kuulostavan kovin oudolta muiden korviin, enkä tahdo teidän kärsivän ennakkoluuloista ja juoruista," naurahdus kävi, Roswellin ilmoittaessa vielä epäilystään muiden ihmisten reaktiosta, jos tästä kuulisivat. Papitar ja demoni muka ystäviä, kuinka naurettavaa... Jos se tahdottiin pitää salaisuutena, oli neuvonantaja enemmän kuin iloinen pitämään sen sellaisena. Ophelian tähden.
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Ivy » 08 Marras 2012, 00:56

Ophelia hymähti demonin tunnustaessa, ettei tämä ollut tullut täysin yllätyksenä. Tytön onneksi Roswell ei näyttänyt ollenaakn pahastuneelta hänen suunnitelmasta, päinvastoin tämähän naurahteli ja syytti itseään siitä, että oli huomiota että epäolyjä herättävä. Ophelia ei pistänyt kieltämään, kunpa se vaan olisi helpommin vakuuteltavissa muillekin ihmisille, että demoni tietäisi hyvää. Se kuulostaisi varmasti hullulta papittaren suusta, mikäli hän ottaisi tehtäväkseen vakuutella ihmisiä toisin, mutta ken tietää, ehkä se auttaisikin asiaa? Ne juoruilevat pyykkipiiat olivat ainakin olleet melko kiivaita juorunaiheesta, papitar toivoi vielä korjaavansa näidenkin ennakkoluulot.
Mitä tuli ystäviksi tulemiseen, mies näytti myöntyvän mielellään, saaden tytön sydämmen lämpenemään samassa, uusia ystäviä oli aina mukava saada.

Miehen seuraavat sanat saivat tytön kasvot hämilleen, hankkiutua ongelmiin tämän takia? Tyttö hymähti ja ravisti päätänsä, nostane sitten kasvonsa jälleen mieheen.
"Voi ei... Myönnän toki, että välimme saaattaisivat kuulostaa oudoilta muiden korville, mutta toiveeni olisi itse asiassa vaalia ja ylistää sitä. Mikäli kuningas ei sitä peittele, niin en tahdo minäkään, ja uskoisin sen tuovan teille myös parempaa mainetta, nyt kun olette saaneet minunkin luottamukseni puolellenne. Ei, aikomukseni ei ole peitellä sitä, jos siitä koituu hankaluuksia niin teen parhaani sellaisten selvittämiseksi, mutta ystäväni, ei siitä ole minulle vaivaa. Mitä pikemmin saamme koko kansan puolellenne sitä parempi." Ophelia sanoi hymähtäen ja jatkoi,
"Arvostan kyllä huolenpitoanne jo näin varhaisessa vaiheessa, mutta kyllä minä pärjään, ystävyytenne ei tule olemaan taakaksi, vakuutan. Ja mitä tulee auttamiseen, niin voitte myös tulla tapaamaan minua mikä tarvitsette apuani. Lupaan tehdä aina parhaani." Papitar lopetti hymyillen, tuntien joap pientä punastusta poskillaan päästessään ylistämään ystävyyttä ja avuliaisuutta, sitä hän ei ollut päässyt tekemään niin pitkään aikaan.

Mikä olisi muka pahinta jota toiset kävisivät juoruamaan? Että demoni oli tehnyt kieron sopimuksen papittaren kanssa tämän sielua vastaan? Ophelia pistäisi moisille pötypuheille stopin siihen paikkaan, sen verran auktoriteettiä tällä tytölläkin vielä oli niitä kohtaan, joilla ei juurikaan arvonimeä ollut. Kuka nyt uskoisi hänen putoavan demonin pauloihin? Se oli papittaresta jo melkein naurettavamman kuuloista kuin demonin kanssa ystävystyminen... melkein.
"Saanko... tarjota teille toista kupillista ellei teillä ole kiire minnekään?" Ophelia kysäisi hymyillen, asettaen kätensä tarjottimen reunalle, siitä valmiina nousemaan pannulle mikäli vastaus oli myönteinen.

//Nyt saat itse päättää kieltäytyykö Roswell ja päätellään peliä vai jatketaanko smalltalkilla. Itse näen että suurin osa on nyt kuitenkin koettu ainakin Ophelian kysymysten osalta :D//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Sands » 08 Marras 2012, 18:18

Roswell naurahti papittaren näkemykseen asiasta. Se oli oikein somaa tuolta pieneltä tyttöseltä, mutta ei hän oikeastaan epäillyt toisen kykyjä myös toteuttaa uhkansa. Kyllä toinen pärjäisi, jos oli aikonut pärjätä. Demoni ei voinut kuin olla kiitollinen tuollaiselle päättävyydelle ja arvostukselle häntä kohtaan, vaikka tästä ei koskaan olisi hyötyä Ophelialle itselleen. Voisihan hän olla toisen ystävä ja auttaa tuota, vaikkei ylistäisi ystävyyttään jokaiselle vastaantulevalle. Salaisuutena sen voisi pitää pitkänkin aikaa, mutta niin papitar kuin kuningaskaan ei kokenut tarvetta sille, käyden mieluummin vastaan vaikka koko maailmaa, kuin piilotellen ystävyyttään demonin kanssa. Kenties se oli typerää, kenties nämä nuorukaiset olivat oikein tyhmiä esimerkkejä lajistaan, mutta Roswell ei voinut syyttää heitä asettumasta periaatteidensa taakse. Ehkäpä se oli jääräpäistä, mutta jääräpäisyydestä osasi olla paljon hyötyä. Lujaa luonnetta siihen ainakin tarvittiin ja sitä hänelle oltiin todistettu jo monelta kantilta. Oli onnekasta tavata tällaisia ihmisiä.

"Vai että aivan koko kansan... Luotan kykyynne hoitaa asianne," demoni hymyili, luovuttaen ja antaen Ophelian tehdä asiansa niin kuin näki parhaaksi. Olihan toinen nuoresta iästään huolimatta kuitenkin papitar, ei tyttöä saanut kohdella kuin tietämätöntä lasta. Kuitenkin, jos Roswell saisi tietää toisen ottavan häneen liittyvät asiat liian raskaasti, suojellen sarvipäätä liikaa ja hankkiutuvan ongelmiin, saisi tyttö odotella nuhteluita... Lempeitä sellaisia, mutta hän ei tahtonut toisen kärsivän vain sen takia, että suojeli demonia. Näkihän hän jo kaiken sen, mitä Henryn ja hänen suhteensa teki kuninkaalle, eikä sitä ollut mitenkään helppo pitää kurissa. Mutta tottahan tyttö puhui, mitä enemmän ystäviä etenkin arvostettuja sellaisia vanhuksella oli, sitä helpommin muutkin häneen luottaisivat. Nämä ystävyydet kuin vain alkoivat tuntua enemmänkin demonin hyödyksi tehdyiltä, eikä hänellä ollut paljoa antaa takaisin...
"Kovin ystävällinen tarjous, pidän sen mielessä," mies naurahti vielä Ophelian tarjoukselle avustaan, vastapainoksi omille ehdotuksilleen. Hän ei kyllä oikeastaan enää osannut tukeutua muihin, hoitaen aina omat asiansa ja ollen enemmänkin muiden tukena, joten hankala oli sanoa, tulisiko Roswell koskaan papittaren puoleen kääntymään pahan paikan edessä. Kuitenkin, tarjous oltiin esitetty, eikä olisi kohteliasta olla huomioimatta sitä. Eihän sitä koskaan tiennyt, mitä tulevaisuus toi tullessaan.

Hetken aikaa demoni vain katseli toista, Ophelian kysyessä jos toinenkin teekupponen maistuisi, valmiina hakemaan lisää myöntävän vastauksen kuullessaan. Jos neuvonantajalla vain ei olisi kiire. Hiljainen myhähdys pääsi Roswellin huulilta. Tuskinpa enää kaikkien näiden puheiden jälkeen ystävyydestä tyttö enää testasi häntä, joten vastaus olisi voinut olla kielteinenkin ilman, että häntä katsottiin pahasti.
"Jos siitä ei vain ole liikaa vaivaa," vanhus kuitenkin naurahti, aivan mielellään juodessaan papittaren kanssa lisääkin teetä. Se oli hyvää ja seura miellyttävää, joten miksipäs ei? Pienen hiljaisuuden annettiin laskea kappeliin, demonin katseen harhaillessa rakennuksen seinillä.
"Tunnette minua jo jonkin verran, mutta pelkäänpä, etten tiedä, mitä kaikkea papittaren arkeen sisältyy, saati sitten teidän ikäisenne nuoren neidon elämään," Roswell kävi kysymään, kääntäen kasvonsa taas tytön suuntaan, jos tuo tahtoisi vastata. Eihän toisen tietenkään pitäisi, mutta he kutsuivat toisiaan ystäviksi, eivätkä oikeastaan tunteneet toisiaan niin hyvin. Demoni kyllä kuuntelisi vaihteeksi Opheliankin tarinoita, jos tuo oli niitä valmis jakamaan.




((Roswell ei lähde hameväen seurasta kulumallakaan. Kaikki tee juodaan nyt. Enemmän turhaa rupattelua. Ikuisesti.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Ivy » 08 Marras 2012, 21:30

"Ei tietenkään!" Papitar hihkaisi iloisesti Roswellin osoittaessa mielenkiintoa juoda vielä toisen kupillisen teetä, ja sitähän piisasi! Jopa sitä samaa lajiketta, jota Ophelia oli kiitollisella palkka pussillaan ostanut varastoon ihan vain varmuuden vuoksi, ettei sitä taas ensi kuussa saisikaan. Ophelia avasi pannun kannen ja huomasi että sen höyry oli melko köyhää.
"Taidan kuitenkin lämmittää lisää vettä nopeasti. Pikku hetki." Ophelia sanoi ja nousi sulavasti polviltaan hopeisen tarjottimen kanssa ja kiirehti takahuoneelle, jossa kuparinen pannu odottikin jo kiehuvan veden kanssa. Vedet kahden pannun välillä vaihdettiin ja Ophelia astui takaisin kappelihuoneistoon kysyvän hymyn kanssa.

"Ah... Niimpä tosiaan taitaa olla. No, iälläni ei ole sinänsä merkitystä kun kyse on töistä.., Tai niin ainakin haluan ihmisten ajattelevan." Tyttö aloitti laskeutuessaan takaisin tyynylle ja hetkeä myöhemmin, kaatoi heille toista kupillista ruskean höyryävää juomaa kolean ilman vastineeksi, vaikkei se kyllä kappelin seinien läpi sisälle päässyt. Ophelialla ainakin oli mukavan lämmintä olla.
"Mutta mitä arkeeni tulee papittarena... Lähinnä otan vastaan ihmisä joilla on asioita sydämmellään; jotkut kaipaavat parempaa tietämystä mitä raamatussa sanotaan, toiset haluavat tunnustaa syntinsä ja anoa anteeksi antoa katumuksessaan. Joskus taas ihmiset haluavat purkaa sydäntänsä minun kauttani jumalalle, mitä on tapahtunut nyt paljon sodan lopputuloksen myötä..." Ophelia sepitti ottaessaan ensimmäisen siemauksen uudesta kupista ja hymyili autuaana.
"Sunnuntaisin käyn kirkolla, pidän saarnan tai olen muuten vain sivulla osallisensa kun kylän pappi hoitaa muodollisuudet. Omaa aikaa minulla on ehkä pari kertaa viikossa, kuten tänään ja voin hoitaa askareitani. Tietenkin... Jos tulee hätätapaus saatan kiiruhtaa kylälle parantamisen merkeissä, muuten harvemmin teen kotikäyntejä." Papitar jatkoi eikä varmaan edes itse huomannut tuijottavansa enemmin teekuppiinsa kuin Roswelliin kun puhe tuli hänen parantamis kykyihin. Se sai tytön ajattelemaan sotaa ja niitä loukkaantuneita tantereella, joiden luona hän ei kyennyt olemaan. Kuului huokaus ja tyttö katsahti kupistaan uudelleen syntyneellä hymyllä takaisin demoniin.

"Kuulostaapa se yksinkertaiselta kun sen näin selitän. Tietenkin hovin jäsenenä oleminen tuo siihen vähän lisäpotkua. Pääsen linnan juhliin edustamaan prinsessan oikeana kätenä, vaikka prinsessa onkin melko itsenäinen eikä paljoa neuvoja kysele." Ophelia hymähti ja antoi teekupin lämmittää tämän kätösiä jälleen kerran.
"Entäpä neuvonantajan arkeen? Uskoisin, että siihen sisältyy paljon kokouksia." Ophelia kysyi uteliaana, kysyen lähinnä vastapainoittaakseen, mutta oli samalla jokseenkin kiinnostunut oppimaan lisää, mitä muuta kuninkaan neuvonantajan arkeen voisi kuulua.

//A'IGHT THEN!//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Sands » 09 Marras 2012, 00:41

Roswell nauroi papittaren innokkaalle hihkaisulle, harvoinpa hän oli näin mieluisa vieras kenellekään. Ei se tuntunut pahalta ollenkaan, jos Ophelia oli oikeasti sitä mieltä, että mieluusti piti demonin vielä luonaan kestitettävänä. Kovin iloinen hymy löysi tiensä vanhuksen uurteisille kasvoille tytön katsahtaessa pannuunsa, kukapa ei haluaisi olla haluttua seuraa. Ophelia kuitenkin ilmoitti, ettei vesi mielestään ollut tarpeeksi kuumaa, eikä siihen ollut mitään syytä väittää vastaan. Papitar oli selvästikin se kokeneempi teenjuoja tässä tilassa ja tottahan se oli, ettei tee ollut mistään kotoisin kylmänä. Sen täytyi olla kuumaa ja vaikka Roswell olisi voinut yrittää säästää toisen jalkoja kertomalla, ettei välittänyt vaikka tee olisikin väljää, mutta ei se kävisi päinsä. Tyttöhän tulisi juomaan teetä itsekin ja jos toinen olisi niin suuri teeintoilija, kuin oli antanut hänen ymmärtää, olisi se varmasti aikamoinen loukkauskin. Niin teetä kuin vierasta kohtaan. Tähän toinen kuitenkin oli osannut varautua ja oli laittanut toisenkin pannun vettä tulelle, joten uuden veden hakemisessa ei kovin kauaa mennyt ja pian pannu täynnä kuumaa vettä tuotiin pöydälle tarjottimen päällä.

Teetä kaadettiin taas kuppeihin heti, kun Ophelia oli päässyt istumaan omalle istuintyynylleen pöydän takana, joista Roswell mieluusti otti omansa taas käsiinsä, puhallellen sitä hieman viileämmäksi samalla kun kuunteli tytön sanoja. Ikäväähän se oli, ettei toinen nuoresta iästään huolimatta saanut olla lapsi, asema oli toisella liian korkea ja tässä maailmassa arvostettiin ikää ja kypsyyttä. Hyvähän se oli olla kypsäkin, eikä sitä kovin lapsellinen saanut olla silloin, kun valtaa oli, mutta... Oli niin ikävää, kun ei saanut olla tyytyväinen omaan ikäänsä. Kun ei saanut joskus käyttäytyä niin, ilman, että syyttävät katseet olivat heti niskassa tuijottamassa. Papitar ei enempää keskittynyt ikäänsä, löytäen enemmän kertomista asemastaan ja siihen liittyvistä tehtävistä. Paljoa samaa ei demonin elämän kanssa hyvin selvistä syistä ollut, mutta paljon kuuntelemista tytönkin elämässä oli. Siihen hän osasi samaistua. Toisen elämä kuulosti kiireiseltä, joten oli aikamoinen kunnia, kun Ophelia tahtoi viettää vapaa-aikaansa hänen kanssaan.

"Parantaminen on aikamoinen lahja," rohkaiseva hymy tarjottiin papittarelle ja tuon teekupin pohjaan painuneelle katseelle. Olihan se, mutta yhtä hyvin se pystyi olemaan kantajalleen kirous. Sen Roswell tiesi. Oli kyky auttaa, kyky parantaa, mutta yksi ihminen ei koskaan voisi parantaa kaikkia, vaikka kuinka haluaisi. Se olisi mahdottomuus, mutta kukapa ei tuntisi oloaan avuttomaksi ja turhaksi siinä tilanteessa. Oikeaksi pettymykseksi kaikille. Demoni ei pakottanut toista puhumaan siitä, tuskinpa Ophelia edes halusi. Ei se ollut tarpeen. Vanhuskin nosti kuppinsa huulilleen juodakseen teetä, antaen tytön sanoa sanottavansa loppuun. Pienen hymähdyksen tuo antoi toiselle vastaukseksi kesken kaiken toisen mainittaessa prinsessan, ei ollut lainkaan hankala ajatella Lilyn olevan kovinkin itsenäinen neitokainen.

"Niitäkin, minun on hyvä tietää, missä ollaan menossa ja pysytellä kuninkaan rinnalla, jos Hän minua sattuisi tarvitsemaan," Roswell naurahti tytön kyselyihin nyt omasta elämästään Cryptissä. Mitään oikeaa päätösvaltaa oli tosin turha odottaa häneltä kokouksissa, mutta kukapa edes demonin käskyjä haluaisi noudattaa? Ei se kuitenkaan haitannut häntä, valtaan pääsy ei koskaan ollut hänen aikeinaan ja jos hän jotain keksikin, kuuntelisi Henry sen. Ja Henry oli se, joka asioihin pystyi vaikuttamaan.
"Tehtäväni on tukea Hänen Majesteettiaan ja auttaa päätöksissä, mutta sen varmaan tiesittekin. Hänellä on paljon tehtäviä hoidettavaan, mutta aikaa ja käsiä ei tarpeeksi. Jos Hänen Majesteettinsa läsnäolo ei ole välttämätöntä, otan mieluusti tehtäviä kuninkaan harteilta hoidettavaksi, keventääkseni edes hieman Hänen taakkaansa. Pidän myös silmäni ja korvani auki, ja tuon huomaamani asiat Hänen tietoonsa," tuo jatkoi hymyillen, selittäen toimenkuvansa kenties ympäripyöreästi, mutta hän hoiti kovin monia asioita. Kaiken mihin hän vain pystyi, jos Henry häntä avukseen pyysi, eikä pelkästään neuvonantajana, mutta myös ystävänä. Hän ei muutenkaan tahtonut säikäyttää ketään kertomalla, kuinka paljon loppujen lopuksi oli valtakunnan asioiden pyörittämisessä mukana. Joillekin pelkkä demonin läsnäolo oli jo liikaa...
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Ivy » 09 Marras 2012, 17:19

Ophelia nyökkäsi miehen kommenttiin parantamisen olevan aikamoista. Olihan se, sillä oltiin päästy näinkin pitkällä elämässä. Tyttö tuskin olisi hovissa ilman sitä ja tavannut kaikkia ihmisiä joita kutsui nyt ystävikseen. Mutta kirous... niin Ophelia ei halunnut ajatella, vaikka siinä hitusen totuutta taisi olla.
Ophelia kuunteli hiljaisena nyt Roswellin versiota arkisesta elämästä, tarkkailen samalla miehen uurteisia kasvoja kun tämä selvensi, että hänen asemansa lisäsi muutakin kuin kokouksissa käyminen. Päätöksissä tukeminen lieni ilmiselvää neuvonantajalta, mutta oppi papitar jotain uuttakin; saattoi mies myös ottaa kuninkaan tehtäviä kokonaan taakakseen ja hoitaa niitä. Aikamoinen homma loppujen lopuksi, tyttö saattoi vain kuvitella Roswellinkin elämän olevan melko kiireistä, varsinkin tällaisina aikoina kuin haltiat hengitti niskaan.

Tunne alkoi muuttua molemminpuoleiseksi; siinä missä Ophelia oli kerennyt tapaamaan Roswellia, oli tälläkin ollut aikaa ja haluamusta vastata hänen kutsuunsa. Iloa irtoutui tytölle jo siitä, että oli ylipäätänsä rohjennut pyytää demonia puheillensa, kuka olisi uskonut, että he olisivat nauttimassa teetä kaksistaan piakkoin kuulustelun omaisen tapaamisen päätteeksi? Tyttö hymyili itsekseen, huulet painautuneena vasten valkean teekupin reunaa kaikissa aatoksissaan päivän tapahtumista ja laski sen jälleen alas.
"Arkesi kuulostaa kiireiseltä, kuten oletettua." Tyttö kommentoitsi nostaen samalla katseensa teestä jälleen demoniin.

"Ettehän rasita itseänne. Kuten olette varmasti huomannut, näin sodan jälkeen on löytynyt kaikille töitä enemmän kuin tarpeeksi... Minun onnekseni vierelläni toimii kirkko, jonne ehkä jopa useimmat mieluummin menevät rauhassa rukoilemaan kuin tulevat luokseni puhumaan. Ihan ymmärrettävää... Itsekin joskus kaipaan vaan rauhassa oloa." Ophelia selitti, katsellen alaviistoon. Kyllä, sota oli ollut rasittavaa aikaa, mutta asiat tuntuivat pikkuhiljaa tämän tytön kohdalta selkentyä. Se oli ollut yhtä kotikäynti ravaamista, mustan ruton pelkoakin oli ollut mutta onneksi niin ei ollut loppujen lopuksi käynyt. Moista kauhua tyttö ei halunnut uudelleen todistaa, vaikka nyt pystyisikin siihen monintavoin paremmin vaikuttamaan.
"Oletteko...te ikinä yrittäneet rukoilla?" Ophelia kysyi lopulta, hymyllä jota voisi kuvailla melkein makeaksi. Olisiko Roswell ikinä yrittänyt? Se vasta olisi mielenkiintoista; demoni rukoilemassa, lienikö moinen silkkaa itsemurhaa vai vaan turhaa sielunruokotona toiveilua?
"Monet ihmiset, jotka eivät usko jumalaan, kääntyvät rukoilemaan tiukan paikan tullessa, käyttäen sitä viimeisenä oljenkortenaan. Onko... Teille kenties koskaan käynyt niin?" Tyttö jatkoi vielä nopeasti perään, supistaen sitten suunsa ja toivoi ettei mennyt liikaa henkilökohtasuuksiin.
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Sands » 09 Marras 2012, 20:17

"Kenties, mutta kiireisiä olemme molemmat," Roswell naurahti vastaukseksi toisen toteamukseen kiireisyydestä, ennen kuin painoi kupin reunan taas huulilleen ja joi teetä taas silmät kiinni nautiskellen. Eiköhän rauhaisa teehetki ollut heille molemmille tarpeen, vaikkakin demoni kyllä osasi aina ottaa asiat rennosti. Turha hätiköinti ja huolehtiminen eivät oikein ollut hänen tyyliään, ja aikaakinhan hänellä oli enemmän, kuin tarpeeksi...
"Elämäni osaa olla joskus kovin merkityksetöntä olemista, joten voisin itse asiassa sanoa olevani tyytyväinen, kun minulla on kerrankin tarkoitus ja tehtäviä," teekuppia laskettiin huulilta miehen hymähtäessä Ophelian huolehtiessa, ettei hän vain rasittaisi itseään. Vielä tällainen elämä ei tuntunut rasittavalta, mutta kenties sekin joskus sellaiseksi kävisi. Kuitenkin, elämää oli Roswellilla jo paljon takanaan ja paljon edessä, ei hänellä taitaisi enää titteliään olla, kun siihen sitten joku päivä kyllästyisi...

"Voimme olla kiireisiä, mutta tehtävämme ovat kuitenkin erilaisia. Te joudutte olemaan tekemisissä paljon muiden, hätää kärsivien ihmisten kanssa ja he odottavat teiltä vastauksia. Minulta ei vastauksia odota kovin montaa, eivätkä huolenaiheet aivan samanlaisia ole, kuin kansan parissa. Voisin epäillä, että elämä on paljon rankempaa teille, joten minusta on turha huolehtia," keltaisten silmien katse pysyi lempeänä tytön kasvoissa. Tämä sota oli eri asia hänelle, kuin papittarelle tai muulle kansalle. Tosin, kenties demoni olisi tahtonutkin ottaa tämän henkilökohtaisemmaksi asiaksi, mennä oikeasti jonnekin ja auttaa... Mutta ei se olisi mahdollista. Hän oli kuitenkin, mikä oli. Se ei ollut hänen tehtävänsä, vaan tällaisten henkilöiden, kuten Ophelia. Demonihan olisi vain tiellä, vaikka kuinka yrittäisi auttaa. Mutta kenties se olisi mahdollista joku päivä, joskus tulevaisuudessa.

Roswell ei voinut kuin naurahtaa papittaren kysyessä, jos hän sattui rukoilemaan, mutta pahalla hän ei sitä tarkoittanut. Jonkun mielestä asia olisi varmasti ollut itsestäänselvyys, mutta eihän kukaan sitä sarvipäältä kysynyt. Kukapa sen oikeasti tiesi, kaikki vain olettivat.
"Pahoitteluni, en toki yritä pilkata sanojanne tai uskomuksianne," tuo pahoitteli hymyillen nauruaan, rauhoittuen hieman ja ottaen asian vakavasti, kuitenkin hymy huulillaan,
"Kovin erikoinen kysymys, mutta oikeastaan täysin ymmärrettävä sellainen. En vain... Koskaan ole kuullut tuota ennen joltain, joka tietää, mikä olen," silmien katse käväisi nopeasti alhaalla miehen laskiessa teekuppinsa pöydälle odottamaan. Tämä voisi olla pidempikin selitys, joten teetä hän ei tähän hätään tarvitsisi käsiinsä.
"Tapanani on hoitaa asiani itse, enkä usein käänny kenenkään puoleen. Pelkäänpä, että silloin kuin minun piti tukeutua muihin, olisi ajatus jumalista ja heidän puoleen kääntymisestä mennyt täysin yli pääni. Elämä on alussa kovin yksinkertaista," Roswell naurahti heleästi, pitäen hetken hiljaisuuden miettiäkseen, miten asiansa saisi selitettyä mahdollisimman nopeasti, mutta tarkasti.

"En tietenkään sano, ettenkö uskoisi jumalaan... Tai jumaliin, en tiedä, kuinka monta sellaista on. Maailmoja on monia, enkä osaa sanoa, olisiko vain yksi luonut ne kaikki. Kenenköhän korviin rukoukseni kuuluisivatkaan?" demoni tuumaili hymyillen,
"Ja tietenkin minä olen, mitä olen. Demoni maailmassanne. En uskoisi jumalanne välittävän minusta, eivätkä ne muutkaan taida aivan minua varten olla. Joten ei, en ole rukoillut, mutta se ei toki tarkoita sitä, ettenkö olisi joskus toivonut jotain. Toiveeni muiden puolesta eivät taida olla minkään arvoisia, mutta niissä tilanteissa en muuhun ole pystynyt."
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

EdellinenSeuraava

Paluu Linnan salit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron