"Ei ole mitään syytä huoleen. Eihän mitään tapahtunut," Roswell naurahti, eikä oikeastaan nähnyt mitään sen suurempaa syytä toisen pahoitteluille. Papitar veti valokuplansa takaisin itsensä lähelle, nähdessään, kuinka demoni ei sen suuremmin nauttinut sen läheisyydestä. Oli varsin ihmeellistä, että Ophelia noin vain unohtaa, mitä lajia vieraansa oli, vaikka toinen sentään oli papitar. Eihän sarvipää oikein voinut piilotella piirteitään, mutta silti toinen osasi katsoa niiden läpi. Ehkäpä joku näkisi sen yksinkertaisuutena ja naiiviutena, mutta voisihan tuollaisen laskea hyväksikin kyvyksi. Harvoin Roswell pääsi aivan tällaista kokemaan, ystävyyttä ja kunnioitusta kenties sarvistaan huolimatta, mutta että sitä noin vain vahingossa ja ajattelematta tuotiin jotain pyhyydestä syntynyttä hänen läheisyyteensä, ilman yhtään ajatusta satuttamisesta... Kai sitä oli pakko tuntea olo kovin otetuksi. Olihan Ophelia käyttäytynyt näin jo aikaisemminkin koko tämän lyhyen visiitin ajan jopa mutta tämä oli silti yllätys. Tämä oli kovin paljon. Se oli outoa, mutta ei lainkaan inhottavaa. Ehkäpä tähän kohteluun voisi tottua... Kunhan vain pysyttäisiin tarpeeksi kaukana jostain henkeä uhkaavista asioista, mitä tyttö voisi näyttää.
"Olihan se kovin näyttävää ja tiedätte ainakin, että se toimii hyvin," tuo jatkoi hymyillen, katsellen toisen kasvoja.
Kyllähän demoni oli saanut aikaiseksi pienen pettymyksen Ophelian kasvoille, toinen olisi varmasti halunnut myös nähdä taikatemppuja tai ehkä jopa uskoa hänen olevan voimakaskin demoni. Kuinka omituinen ajatus se olisikaan papittarelta, mutta vastahan toinen oli suorastaan unohtanut hänen sellainen olevan. Lopulta kupla tytön käsien välissä viimein poksahti ja katosi niille teilleen, tilan ilman taas tuntuessa astetta kevyemmältä. Naurukin pääsi toisen suusta karkaamaan, papittaren löytäessä ainakin jotain huvittavaa neuvonantajan "kyvyissä".
"On parempi tehdä silloin, kun vielä pystyy. Muutenhan sitä katuu," Roswell naurahti toisen kertoessa, kuinka ei oikein kehtaa enää kärrynpyöriä heitellä. Olihan Ophelia kovin nuori, toisen pitäisi saada riehua mielien määrin pihalla ilman muiden arvostelevia katseita.
"Ah, niin. Yhtä ja toista voi tarttua mukaan, jos kävelee keittiön ohi oikeaan aikaan. Ei olisi oikein käydä kieltäytymään lahjoista," demoni hymähti, nostaessaan kuppinsa huulilleen. Onhan niitä nättien tyttöjen kanssa käyty keskusteluja keittiönkin puolella ja maisteltu monet herkut niitä tarjottaessa. Ainakin silloin, kun kukaan ei ole käynyt luudan kanssa ajamaan pois. Sellainen ajojahti olikin käynyt vähiin neuvonantajan tittelinsaamisen jälkeen.... Sitähän voisi melkein kaivata.
Roswell antoi papittaren kertoa, mistä piti työssään, pysyen hiljaisena ja suukin suurimmaksi osaksi teetä täynnä. Saarnaus ei ollut Ophelialle tärkeintä, mutta eiköhän se ollut käynyt selväksi tämän päivän aikana. Toinen tykkäsi auttamisen lisäksi muiden tapaamisesta ja niistä hyvistä uutisista, mitä aina löytyi tuomaan valoa elämään sodanrunteleman maankin keskelle. Demoni ei koskaan voisi ymmärtää, mitä sota tarkoittaisi sen maan kansalaisille. Ei hän voisi tietää, miltä tuntuisi, kun koti oli panttina. Mutta yrittää hän voisi.
"Hänen Majesteettinsa pyysi," demoni virnisti vastauksensa lomasta, kenties joskus se oltaisiin jätetty ainoaksi vastaukseksi, sopisihan se sentään sarvipäälle. Ei se valetta olisi ollut, mutta se oli vain yksi puoli kaikista niistä syistä, mitä pystyi löytämään. Tuskinpa hän koskaan pystyisi vastaamaan kysymykseen yhdellä lauseella, hyvä jos edes pystyisi luettelemaan kaikkea, mitä asiasta ajatteli.
"Hän tahtoi sitä todella. Ehkäpä minulla olisi ollut enemmän syitä kieltäytyä, mutta niin kauan kun se saa Hänen Majesteettinsa hymyilemään, tiedän, että olen tehnyt oikean päätöksen," mies naurahti, käyden lopettamaan tyytyväisen hymynsä vain pitkän teensiemauksen ajaksi.
((Ja miksen saman tien tekisi sitä viikollakin?))