Demoni hovissako? || SANDS


Linna on täynnä erilaisia huoneita, joista suurta osaa voi kutsua jopa saleiksi. Saleja on siellä täällä, eri kerroksissa, eri käyttötarkoituksiin, kuten esim. Aatelistojen tapaamisiin, sotilaiden harjoituksiin tarkoitettuja taistelusaleja, asesalit, ruokasaleja.

Valvoja: Crimson

Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1910

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Pe Marras 09, 2012 9:02

Mies pärskähti nauramaan. Oli se ymmärrettävää, ei Ophelia ottanut sitä pahalla mutta punastui siinä samassa hassulle kysymykselleen. Kyllä hän myöns sen olevan hassu, tai "erikoinen" kuten Roswell sen kuvaili. Ophelia päästi pienen naurahduksen, hymyillen leveästi samalla kun otti kupin jälleen omiin käsiinsä kuunnellakseen taas demonin selitystä miten asiat olivat. Roswellin puheista päätellen, jumalaan tukeutuminen oli kuin poissa kysymyksestä, tai jumaliin, niinkuin mies kuvasi maailmassa mahdollisesti olevan. Se mitä Roswell sanoi maailmoja olevan monia, meni ylitse taas Ophelian pään, mitä mies mahtoi tuolla tarkoittaa? Ainoa mitä tyttö saattoi kuvitella, oli että maailmoja oli kolme; maa, taivas ja helvetti. Eikä muuta.
"Ah, aivan..." Ophelia kommentoitsi väliin, jokseenkin harmittelevalla äänensävyllä. Jumala ei varmaan demonista välittäisi vaikka tällainen Hänen puoleensa kääntyisikin. Todella harmillista, varsinkin kun Roswell oli niin mukava ja hyvä demoniksi.

"Ymmärrän näkökantanne. Ehkä se oli hieman hupsua minulta ajatella, että olisitte mielenkiinnosta edes kokeilleet." Ophelia lausui Roswellin myöntäessä ainakin toivoneen.
"Mutta ken tietää, ehkä Jumala kuuntelisikin teitä silloin kun toivotte. Kuunteli Hän minuakin vaikken ollut kristitty, se suorastaan pelasti elämäni." Papitar sanoi lempeä hymy huulillaan ja laski kuppinsa taas teepöydälle, jättäen tarinoinnin sikseen, ettei pakosta tuputtaisi menneitään demonille siltä varalta, ettei tätä kiinnostanut.
"Mutta mielenkiintoni heräsi, mitä tarkoitatte maailmoilla? Meinaatteko te muita mantereita kuten Crypt?" Tyttö kysyi jälleen uteliaana, melkein kuin lapsi joka odotti tarina tuokiota toisista maailmoista ja sen kansoista.
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1562

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Pe Marras 09, 2012 11:57

"En sanoisi niinkään," Roswell naurahti päätään pudistaen papittaren myöntäessä kysymyksensä olevan omituinen, mutta tyhmä kysymys se ei todellakaan ollut. Eihän typeriä kysymyksiä ollut olemassakaan.
"Kohtelette minua kuin... ihmistä, ulkomuodostani huolimatta. Se on kaiken kokemani kohtelun jälkeen kovin virkistävää, pakko myöntää. Olen otettu, että uskoisitte minunkin kykenevän rukoiluun," tuo hymähti suodessaan toiselle vielä pienen nyökkäyksen kumarruksen sijaan kiitollisuudesta,
"Elämämme ovat vain olleet niin erilaisia, etten koskaan ole tuntenut tarvetta. Ei teidän pitäisi hävetä kysymäänne, eihän kukaan voi varmuudelta tietää, ellei kysy. Ja voin kertoa teille, että olette täällä ensimmäinen, joka kysyi," sitä jatkettiin toisen silmiä katsellen, leveä hymy kasvoilla. Teekuppi otettiin käsiin taas pöydältä, demonin hörppiessä siitä Opheliaa kuunnellessaan.

"Ehkäpä joku kuunteleekin ja auttaa minua, ehkä ei. Se ei estä minua toivomasta," Roswell hymyili juontinsa lomasta papittaren miettiessä, josko jumala oikeasti kuuntelisikin vanhuksen sanoja ja auttaisi, vaikkei suoraan rukoillutkaan.
"Ja sillä tavoin te löysitte kutsumuksenne, mh?" demoni naurahti, korvan ollessa tarkkana, ottaen kyllä merkille tytön sanat jumalasta ja kuinka tuo pelasti toisen elämän. Pitihän hän toki puhumisesta itse, mutta kuunteleminen oli myös iso osa elämäänsä. Eihän sitä muuten muista oppinut, kuin katsomalla ja kuuntelemalla. Mieluusti hän kuuntelisi Opheliankin tarinoita, jos tuo niitä oli valmis kertomaan. Sitä ennen tyttö kuitenkin tarttui miehen sanoihin muista maailmoista, kuulostihan se varmasti oudolta toisen korviin. Sitä se kyllä olikin, ihme, ettei siitä aikaisemmin kysytty.

"Tiedättehän, ettei Crypt ole kotini, eikä mikään muukaan maa täällä. Sitä minä tarkoitan muilla maailmoilla, kokonaan toisia paikkoja omilla säännöillään, kaikki erilaisia. Pelkäänpä, etten voi kertoa kovin paljoa, maailman asioiden ollessa parempi pysyä maailman sisällä, mutta kenties voin sentään kertoa teille niitä löytyvän monia... Jos tahdotte uskoa sanojani, se on sentään aika harvinainen kyky löytää tiensä maailmojen välillä," Roswell kävi virnistämään,
"Olen nähnyt monenlaista, elänyt niin erilaisia elämiä, näyttänyt vaikka ja miltä. Maailmassa maailman tavoin."
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1910

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Marras 11, 2012 12:31

Ophelia siemaisi jälleen teetä, kuunnellen Roswellin selitystä... Selitystä joka lensi yli tytön pään ja sitä mukaan ymmärryksen. Tässä meni raja, tätä Ophelia ei ymmärtänyt, ollut koskaan kuullutkaan kenenkään elävän olennon suusta. Lähinnä moista teoriaa olivat tarinat kaukaisista maista hyvin kauan sitten, mutta väite toisista...ulottuvuuksista? Oli...
"...Kuulostaa vähän pelottavalta..." Ophelia myönsi laskien teen alas ja otti hopeisen pikkulusikan tarjottimelta, lähtien seikoittamaan teetään sillä pyörteeseen ilman mitään selvää syytä.
"Väitätte, että on tosiaan olemassa maailmoja, jonne ei pääse jalan taikka laivan? Ajatus sellaisesta... On melko pelottava." Ophelia toisti ja asetti teehenkastuneen lusikan kupin vierelle. Tarinoita lieni turha odottaa näistä maailmoista Roswellin sanottua, että maailman asiat tulisi pysyä niiden sisällä, vaikka Roswell itse oli "matkustanut" toisesta tähän...
"Mutta kaiketi minun on uskottava teitä, kun kerran niin sanotte." Nuori papitar sanoi kevyesti naurahtaen, samalla kun nosti kupin jälleen huulille, ajatuksen toisten maailmojen olemassa olosta kuitenkin pysyessä yhä sumussa.

Hetkeen Ophelia ei sanonut mitään, siemaillen ulkomailta tuotua teetä ja pyörritteli Roswellin aikaisempia sanoja mielessään.
"En... tiedä kuinka muutoin teitä kohtelisin kuin ihmisenä. Tietenkin, suhtauduin teihin eri tavalla kun en tiennyt teistä mitään, ehkä jopa pahemmalla tavalla miten suhtaudun haltioihin, mutta nyt kun olen saanut tuntea teitä enemmän ja pidän teitä ystävänä, en tiedä muuta tapaa...." Ophelia kävi selittämään, toivoen ettei se kuitenkaan haitannut miestä. Ei tämä ainakaan myöntänyt niin, vaikutti jopa ihan tyytyväiseltä, niinkuin oli koko heidän tapaamisen ajan vaikuttanut, hymyillyt ja naureskellut tuon tuostakin. Oikein iloinen veikko.
"Sanoitte, että maailmojen asiat on parasta pysyä maailmojen sisällä, mutta... Entä sitten te? Te ette ole tästä maailmasta? Miksi te ette pysyneet omassanne?" Ophelia lopulta rohkeni kysymään.
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1562

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Su Marras 11, 2012 2:31

Roswell hymisi itsekseen katsellessaan tytön hämmentynyttä ilmettä kertoessaan toisten maailmoiden olemassaolosta, tätä ei toinen koskaan ollut tainnut kuullakaan, saati ajatellut. Se oli aivan ymmärrettävää, olivathan hänen väitteensä oikeastaan naurettavia ja kuin suoraan turhan monta juomaa nauttineen kylähullun suusta. Ehkäpä siinä oli jo tarpeeksi syytä, miksei tämä kaikista parhain puheenaihe ollut muiden kanssa, mutta jos joku kysyi, tietenkin demoni vastaisi. Miksipä ei, joko häntä uskottaisiin, tai sitten ei. Siitä tiedosta oli hankalampi hyötyä mitenkään, olisihan se kovin hankala todistaa.
"Kenties se onkin," tuo naurahti Ophelian myöntäessä ajatuksen jopa pelottavaksi teetä lusikallaan sekoittaen, eikä hän itsekään voinut kieltää sitä, mutta kaikkeenhan tottui. Ajallaan.
"Periaatteessa kävelen, mutta niin. Niin väitän. Älkää kuitenkaan huoliko, eihän se ole ennenkään vaikuttanut elämäänne. Voisitte unohtaa tämän helposti, eikä mikään muuttuisi," Roswell hymähti vielä, ennen kuin nosti oman teekuppinsa huulilleen.

Hetken hiljaisuus suotiin laskeutuvan kappeliin demonin keskittyessä teenjuontiinsa, kuten myös papittaren. Enemmän kyllä taisi olla tytöllä mielessään asioita, miehen ollessa jo sanottavansa sanonut, pitäen nyt vain huolen rentoutumisesta. Siihen pitikin keskittyä, kappelin edelleenkin ollen varsin luontaan työntävä paikka hänelle. Keltaiset silmät käänsivät taas lempeän katseensa Opheliaan toisen puhuessa tavasta, millä Roswellia kohteli.
"Ei se ole huono tapa lainkaan, itse asiassa sanoisin sen olevan kyky, jota teidän tulisi vaalia. Tulen itse ainakin kohdelluksi mieluummin kuin kaltaisenne, en tarvitse erikoiskohtelua," sarvipää hymyili kuullessaan sen pienen epäröinnin toisen äänessä, kuin olisi jopa tehnyt jotain väärin, josta demoni nyt sitten tyttöä moitti. Ei lainkaan, sen hän vain oli pistänyt merkille, ja siitä hän piti.

"Oma maailmani jatkuu silmänkantamattomiin ja on kovin tyhjä. Kuten jo aikaisemmin sanoin, tarvitsen kaltaisianne elääkseni, eikä niitä ole maailmassani löydettävänä. Koko elämäni aikana olen kenties nähnyt jonkun toisen kaukaa vain pari kertaa, enkä koskaan ole siellä puhunut. Mutta, eihän minulla olisi suutakaan," Roswell naurahti huvittuneena, puhuen asiasta, kuin se olisi arkipäivää. Kuin siinä ei olisi mitään outoa. Mutta eihän siinä hänelle ollutkaan.
"Minulla on kykyni syystä. Tarvitsen sitä elääkseni, ja uskoisin toisten kaltaisieni olevan samanlaisia. En voi tietää varmuudella, mutta epäilisin asioiden olevan niin."
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1910

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Marras 11, 2012 5:54

Roswell otti esille hyvän pointin, ei se ollut ennenkään vaikuttanut papittaren elämään. Hän voisi siis jatkaa kuvitelmaansa vain yhdestä ainoasta maailmasta, jonka tiesi. Se ei olisi vaikeaa, niimpä Ophelia painoi asian osittain unholaan ja siemaisi tyytyväisenä taas teetänsä. Paljastui myös, että Roswell tuli mieluummin kohdelluksi kuin ihmistä, ilman mitään erikoiskohteluita. Sellaista nyt ei varmasti ihmisiltä liiennyt toisille olennoille, muutoin kuin rautakangin kautta. Papitar hymisi ymmärryksensä miehen sanojen perään, laskien valkean posliini kupin jälleen alas, korva tarkkana kuunnellen selitystä, miksi Roswell sitten ei ollut pysynyt omasta maailmassaan.

Ah tietenkin. Tämä tarvitsi heitä. Tosin millainen oli maailma, joka ei ruokkinut sen asukkeja? Kuulosti kovin köyhältä ja yksinäiseltä, miten ihmeessä siellä synnyttiin, jos sen asukit lähtivät muualle? Nämä olivat kysymyksiä, joita papitar ei kehdannut kysyä.
"Ei suuta...!?" Tyttö parkaisi kauhusta Roswellin jäljessä sanoille, jotka oltiin lausuttu kuin oltaisiin puhuttu pullan teosta. Hyvä ettei teekuppi ollut lentänyt samassa lattialle. Tyttö tuijotti Roswellia kauhistuneena, millainen olento tämä loppujen lopuksi oli? Millaisia ulkomuotoja tällä oli!? Jälleen kerran kysymyksiä, joita ei kehdattu kysyä tytön katsellessa miestä silmät lautasina, lopulta lapsenomaisesti nostaen kätensä kaksi sormea omalle näkökentälleen niin, että se peitti miehen suun. Kylmän väreet kävivät tytön selkärangassa. Pian Ophelia kuitenkin havahtui siihen todellisuuteen, että saattoi olla hieman epäkohtelias reaktiollaan, laski tyttö kätensä ja nauroi vaivautuneesti, laskien päätään sitten anteeksipyytävästi.

"Maailmasi... Vaikuttaa kovin yksinäiseltä. En ihmettele, miksi lähtisitte, jollette voi edes keskustella kaltaisienne kanssa." Ophelia sanoi hiljentyen sitten hetkeksi taas teen vuoksi. Ajatus alkoi muodostumaan tytön päässä, silkkaa siveellistä ajattelua, että Roswell eläisi jonkinlaisella humanoidi kontaktin voimalla, kuten keskusteluilla, hymyillä, ystävyyden taianomaisella voimalla. Vaikka... Ei tällä paljoa ystäviä vielä varmaan ollutkaan.
"Ah! Minulla on ajatus!" Hihkaisi lopulta tyttö iloisesti ja tapautti kätensä yhteen.
"Mikäli te ette rukoile joka ilta vuoteenne vieressä, no pahastuisitteko te, jos tekisin sen puolestanne? Niin, rukoilisin puolestanne joka päivä. Ymmärrän kyllä, mikäli se on ajatusmaailmaanne vastaan, mutta en näkisi siinä ainakaan mitään haittaa?" Ophelia kysyi hymyillen, suorastaan säteillen. Hän tekisi sen enemmän kuin mielellään, eihän hän rukoillut kuin ties kuinka monen ihmisen vuoksi, joten Roswell olisi vain pieni lisä ilta- ja päivärutiineihin.
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1562

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Su Marras 11, 2012 7:52

Roswell hymyili huomatessaan sanojensa rauhoittaneen papittaren mieltä, siemaillen myöskin teetään tyytyväisenä. Olihan hän sanonut outoja asioita, puhunut muista maailmoista, eikä hän tahtoisi kenenkään ottavan niitä liian vakavasti. Eihän sillä loppujen lopuksi ollut mitään väliä. Koskaan Ophelia ei tulisi elämänsä aikana muuhun maailmaan matkaamaan toivottavasti ainakaan, se voisi olla vaarallista. Kauaa sitä ei kuitenkaan ehditty nautiskella teetä rauhallisesti silmät ummistettuina, tytön äkkiseltään parkaisten kauhuissaan miehen sanoille. Kuppia laskettiin, silmien katsoessa nuorempaansa kysyvästi, kulmankin kohotessa. Sanoiko hän jotain hassusti? Hm, niinpä tietenkin... Ophelia oli tottunut ihmisiin ja niiden kaltaisiin olioihin, Roswellin ilmoittaessa niinkin tärkeän osan tämän maailman asukeista kuin suun puuttumisesta, tulisi kuka tahansa varmasti järkyttymään. Olihan hän juuri kertonut toiselle, mikä friikki oli. Hirviö, suorastaan. Tytön kauhistunut ilme ja tuijotus kertoivat kyllä, että sitä ei ehkä olisi kannattanut toiselle ilmoittaa, ei ainakaan näin rauhaisan teehetken aikana noin vain sivulauseena.

"Ah, tuota, en minä aivan nyt tältä näytä," yritti demoni selittää lievästi huvittuneena tytön nostaessa vielä sormensa ilmaan ja ilmeisesti tarkastellen miltä tuo näyttäisi ilman suuta, vaikka kyllä pieni huolestuneisuuskin paistoi tuon äänestä. Enemmän kyllä papittaresta oltiin huolissaan, eihän hän missään nimessä halunnut säikyttää toista, mutta siinä hän nyt oli onnistunut. Toivottavasti sitä ei kuitenkaan onnistuttu antamaan jotain suurempia traumoja tai kauhistuttavia mielikuvia. Roswell olisi tyytyväinen, jos tyttö edes haluaisi enää olla samassa huoneessa kanssaan. Mutta vahinko oltiin tehty, eikä sitä oikeastaan enää voitu korjata. Mitä sitä muka nyt sanottaisiin, kerrottaisiin lisää siitä kauhistuttavasta ulkomuodosta? Kuinka suu varmaan tekisi siitä pelottavamman? Ehkä olisi parempi vain olla hiljaa ja jättää kasvonpiirteet sikseen jos niitä edes kasvoiksi pystyi kutsumaan. Ophelian ei kuitenkaan kannattanut ajatella häntä ihmismäisenä, suuttomana olentona. Sitä hän ei ollut. Aivan yhtä pahoittelevasti katsottiin tyttöä päin toisen pyytäessä anteeksi sanattomasti, aivan yhtä paljonhan tämä oli hänen syytään, ei toisen tarvinnut pyytää anteeksi. Ei tämä ollut demonia satuttanut.

"Sitä se onkin, mutta se on kuitenkin kotini. Paikka, missä voin olla kokonaan oma itseni, eikä mikään rajoita minua. Onhan se kuitenkin hiljainen ja rauhallinen paikka, joten siellä voi rentoutua. Eläminen siellä vain olisi mahdotonta," Roswell naurahti, selvästikin aivan tyytyväinen siihen, miten asiat olivat menneet. Eihän hän surisi turhaan jonkin perään, mitä ei koskaan voisi saada. Tämä oli, miten asioiden piti olla, eivätkä ne muuttuisi. Kysyvä hymy annettiin Ophelialle tuon hihkaistessa keksineensä jonkin idean, vanhuksen kyllä mieluusti kuunnellessa toisen sanat, vaikkei tiennyt, mitä toinen oli saanut päähänsä. Tyttö oli kuitenkin taas iloisempi, joten se oli hyvä merkki aikaisemman jäljiltä.
"En näe syytä, miksi kieltäytyisin," demoni hymähti papittaren kysyessä, josko voisi rukoilla tuon puolesta, sydänhän tässä aivan pakahtuisi toisen viattomuuden edessä,
"Jos siitä ei ole teille mitään haittaa. Olette kiireinen ja minä demoni. Pyyntönne puolestani voivat mennä kuuroille korville, enkä tahdo teidän tuhlaavan aikaanne."
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1910

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Marras 13, 2012 4:54

"Ei siitä olisi ollenkaan vaivaksi!" Ophelia sanoi hymyillen ja jäi mielihyvästä kikattamaan hetkeksi paikalleen. Tämä oli mahtavaa, hän saisi auttaa jälleen uutta sielua, olettaen, että Roswellilla sellainen oli! Ophelia halusi jälleen uskoa, että tällä oli. Ei tämä ainakaan eloton, sydämmetön olio ollut. Tytöstä oli mukava olla hyödysi toisille ja kerran demoni ei vastaankaan pistänyt, niin kuka tiesi? Ehkä Ophelia onnistuisi vaikka hankkimaan vanhalle herralle vielä taivas paikan! Se oli jo ehkä toive ajattelua, mutta silti... Silti...
"Se ei veisi aikaani ollenkaan! Minä rukoilen yleisesti ottaen jo kaikkien puolesta, mutta on niitä joita ehkä häpeällisesti ylistän Jumalalle ylitse muiden... Tai en "ylistä", mutta tunnen rukoilevani hartaammin aina läheisteni ja ystävieni kohdalla..." Tyttö kertoi tohkeissaan, laskien samalla katsettaan alas kuppiinsa autuaana.
"Tarkoitan siis, että minulla on jo paljon minkö vuoksi rukoilen... Te ette lisäisi taakkaani juurikaan, olisin mitä iloisin, mikäli tulisitte jonain päivänä hyötymään varjeluksesta." Papitar vielä täsmensi ja nosti katseensa jälleen dmoniin naurahduksella.

"Oletteko kuulleet tarinan "Karhuntalja mies?" " Ophelia kysyi Roswellilta kirkkain silmin.
"Se on tarina miehestä, joka teki vedon pirun kanssa, mutta sen vuoksi, hän ei kyennyt rukoilemaan kolmeen vuoteen. Se osin muistuttaa minua teistä. Tekään ette rukoile, kykenitte tai ette, mutta voitte silti tukeutua toisiin, niinkuin karhuntaljaan pukeutunut mies, joka kolme vuotta ilman rukoilua tai vaatteitaan vaihtamatta, ansaitsisi lopulta loputtoman määrän kultaa." Tarinat... Sadut... Niistä Ophelia piti, hänellä oli itsellään muutama kirja kammarissaan, niitä klassikoita joita vanhemmat satuilivat lapsilleen. Ophelialla ei ehkä ollut moista perhe-elämän luksusta, mutta kirjat ja lukutaito toimi siinä ihan hyvin.

"Oh se tuokin mieleeni..." Ophelia havahtui ajatuksissaan ja katsahti Roswelliin, "Onko teillä perhettä? Minkäänlaista?" kuului tytön kysymys. Oliko demoneilla perheitä? Jokin kertoi tytön sisuksissa, että ei, vaikka tämä vaikuttikin kovin humanoidilta ja välittävältä luonteelta.
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1562

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Ti Marras 13, 2012 6:32

Roswell naurahti pehmeästi tytön tyytyväisyydelle ja kikatukselle toisen sanoessa, kuinka demonin puolesta rukoileminen ei olisi lainkaan vaivaksi. Kuinka iloiseksi pelkkä suostuminen puolesta rukoiluun olikaan toisen saanut, vaikka luulisi enemmän työn ja huolehtimisen vain olevan pahasta. Mutta ei, papitar oli aivan innoissaan, suorastaan haltioissaan. Ei demonin tarvinnut käydä kertomaan, ettei luultavasti apua kaipaisi, ettei haluaisi toisen joutuvan turhaan huolehtimaan hänestä. Ei hän pystyisi, Ophelia oli niin tyytyväinen tähän järjestelyyn, vaikka kertoikin, kuinka jo melkein kaikkien puolesta rukoilikin... Ja lisää toinen oli vain ottamassa. Ilmeisesti koskaan ei voinut huolehtia tai rukoilla liikaa, mutta kukapa voisi arvostella, mikä teki jonkun toisen iloiseksi, kun kyseessä oli jotain näin viatonta ja epäitsekästä.
"Kiitän. Kukaan muu ei olekaan tarjoutunut koskaan rukoilemaan puolestani," Roswell hymyili, ottaen toisen tarjouksen vastaan mieluusti, eikä nuhdellut tyttöä aikansa käytöstä tai ehdottanut toista olemaan itsekkäämpi. Eiköhän maailma tarvinnut enemmän Ophelian kaltaisia ihmisiä... Kunhan papitar vain ymmärsi, mihin pitäisi lopettaa, eikä satuttanut tai rasittanut itseään liikaa.

"En ole tainnut kuulla sitä," demoni naurahti, antaen toisen kertoa tarinasta, jos tuo vain halusi. Ei hän halunnut latistaa papittaren innokkuutta, mutta eihän häntä oikeastaan haittaisi tarinoiden kuunteleminen. Ulkopuoliselle tilanne olisi voinut melkein näyttää siltä, kuin lapsi kertoisi jostain tärkeästä asiastaan vanhemmalleen silmät säihkyen... Vaikkakin, tilanne oli kovin erilainen. Teekupista käytiin juomaan sillä välin, kun Ophelia selitti sadun idean ja opetuksen, vertaillenpa Roswellia jopa tarinan sankariin. Tosin hän toivoi, ettei hänen hajuaan kuitenkaan voinut verrata kolme vuotta samoissa vaatteissa talsineeseen karhuntaljaiseen mieheen. Pieni huvittunut hymähdys karkasi teekupin takaa, hyvänen aika, toivottavasti ei.
"Kuulostaa jännittävältä. Pelkäänpä, etten ole lukenut kovin paljon satuja elämäni aikana. Kenties voisitte kertoa minulle joskus lisääkin," sarvipää laski kuppiaan, hymyillen pöydän takana istuvalle tytölle.

"Mh?" Pää kävi kallistumaan kysyvästi hymy huulilla Ophelian käydessä ilmoittamaan, kuinka jokin oli virkistänyt hänen muistiaan ja uusi kysymys olisi taas tulossa. Kenties se oli se tarina, mutta tyttö kävi kysymään demonin perheestä. Sekin oli totta tosiaan kovin harvoin kuultu kysymys, papittareltahan suoraan sateli niitä. Ei siinä mitään pahaa ollut, mukavaa vaihteluahan sen oli.
"Ensimmäiset muistoni ovat siitä hetkestä, kun ymmärsin olevani ja eläväni. Olin yksin. En tiedä, mitä tapahtui sitä hetkeä ennen, mutta voisin sanoa, että ei, minulla ei ole perhettä. En koskaan ainakaan ole nähnyt vanhempiani, jos minulla sellaiset edes on," Roswell naurahti,
"Pelkäänpä, että oman perheen perustaminen olisi myös kovin hankalaa. Olen kuitenkin, mitä olen."




((Ja sitten toisaalla Ophelia ja Roswell juovat rauhassa teetä yhdessä.))
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1910

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Marras 13, 2012 9:34

Ophelia ei ihan nähnyt syytä Roswellin sanoissa, taisi olla laji kysymys eikä vain "olen demoni, sarveni pelästyttävät morsmaikut tiehen". Vaikka... Oli tuo kyllä kieltämättä totta, kuinka moni täysjärkinen ihminen naisi jonkun muun paitsi toisen ihmisen... Demoni ei kuitenkaan myöntänyt ikinä tavanneensa mahdollisia vanhempiaan, lienikö tuo sitten syntynyt tyhjästä ilmasta maan pinnalle. Ophelia saattoi vain arvailla ja ei voinut kuin vähän tuntea möytätuntoa tuota kohtaan, kuvitellessaan pienen Roswellin kävelemässä jossain tyhjyydessä ilman kaitsijoita.
Kyllä, Ophelia kuvitteli, että Roswell oli ollut joskus lapsi. Sitä hän ei edes lähtenyt toiselta kysymään, se että jokin olento ei syntyisi maailmaan ensin pienenä oli yhtä hullua, mitä ajatus toisista maailmoista tämän lisäksi. Roswell tuntui muutenkin tietävän melko vähän alkuperästään... Sekin oli surullista, vaikka tuo sitä tyhjää paikkaa pitikin kotinaan.

"Valitettavasti... Se on kovin harmillista. Perheet tuovat niin paljon iloa." Papitar sanoi ja siemaisi jälleen teetä, tajuten sitten kuinka itsesääliseltä saattoikaan kuulostaa edellisellä totemuksellaan.
"M-Minullekkin! Minun ystäväni ovat minulle kuin perhettä ja tulevat aina olemaankin, vaikka jonain päivänä ehkä lähdenkin ja perustan omani." Tyttö lisäsi sutjakkaasti, irvistäen mielessään vielä ajatukselle perheen perustamisesta. Ei oli aivan liian aikaista, eikä hänellä ollut oikein sulhas ehdokkaitakaan... Ei ainakaan kovin soveliaita sellaisia.

"Ehkä.. Teistäkin? Mikäli ikinä kaipaatte sellaista tunnetta, voisitte harkita pitävänne ystäviänne perheenänne." Tyttö lisäsi hymyllä, siemaisten vielä teetä ennen kuin laski puoli täysinäisen kupin jälleen alas pöydälle.
"Mutta tarinoista! Tarinoista minä pidän... Minusta ne ovat hyödyllisiä jopa. Linnan kirjastosta olen lukenut kaiken löytämäni, kaikki mitkä vain satukirjaa ovat muistuttaneet, mutta minulla itselläni on joitakin klassikoita myös." Ophelia sepitti, tuon kupin jälleen huulilleen. Niin, olihan se raamattu tytön numero yksi kirja, mutta joskus saattoi tyttö sen sijasta ottaa käteensä tarinan sammakko prinssistä.
"Luetteko te paljon? Kuninkaan neuvonantajana kuvittelisin teidän, vai oletteko te oppineet kaiken vain katselemalla?" Tyttö kysyi epäillyksen paistaen äänestä lävitse. Roswell varmasti luki, tyttö aisti sen, toisesta teekupista vetoa hän ajatteli.

//Ayeeeap! Ja valehtelin, kyllä näitä kysymyksiä näyttää vielä syntyvän//
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1562

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Ti Marras 13, 2012 11:38

Roswell nyökkäsi hymy huulillaan toisen sanoille, ymmärtäen kyllä, minkä ilon perheet voivat tuoda. Miksi sitä vastaan edes yrittäisi väitellä? Ehkä hän ei ollut kokenut eikä koskaan pystyisi täysin kokemaankaan sitä, minkä monet perheeksi laskisivat, mutta hän oli kokenut tarpeeksi pystyäkseen sanomaan sen. Nähnyt myös mitä ympärillään tapahtui, mistä muut nauttivat. Eiköhän hän osaisi edes yhden todella hyvän arvauksen tunteesta heittää, jos ei muuta. Ehkä sitä joskus haluttaisiin oikeastikin kokea se, pitää pienen pientä lasta käsissään, mutta ei sitä ollut vieläkään tapahtunut. Tuskinpa koskaan tulisikaan, joten miksi havitella sitä?
"Ystäväni taitavat olla ainoita, joita perheekseni edes voisin kutsua," demoni naurahti papittaren kovin järkeville sanoille. Miksi perheen pitäisi rajoittua vain verisukulaisiin? Eikä hän sanonut sitä vain siksi, ettei omistanut sellaisia tietääkseen ainakaan, tai voisi sellaisia saada. Kai. Hän tarkoitti sitä, eihän veri ollut se, mikä päätti suhteen toisten kanssa. Joskus Roswellista oli pitänyt pitää huolta, ja se oltiin selvästikin tehty. Olihan tuo vielä elossa ja oppinut tarvittavansa. Ja demoni taas piti huolen niistä, joista pystyi. Se oli kuin perhettä, omalla tavallaan, mutta aikaa piti viettää yhdessä suhteen saamiseksi aikaan. Nähdä toisesta kaikki ne eri puolet, mitä pystyikään näkemään ja olla avoin. Pitää yhtä.

"En kyllä koskaan ole ollut kenenkään osana koko heidän elämäänsä, tai edes suurinta osaa siitä. Minulla ei ole paikkaa näissä maailmoissa, olen vain tunkeilija. Olisi kovin hankalaa pysyä yhdessä paikassa liian kauaa, etenkin kun joudutte näkemään muiden vanhenevan niin paljon nopeampaa, kuin te," tuo kävi hymähtämään, siemaisten teetä kupistaan,
"Ja joskus alkuperäni on pakko pitää salaisuutena. Joissain maailmoissa kaltaiseni eivät ole lainkaan normaaleja. On paljon vaadittuja kysymyksiä, joihin minulla ei ole vastauksia, ja ne saavat muut epäilemään, tehden tavallisesta elämästä kovin hankalaa. Valheet tulevat aina lopuksi kaatumaan niskaan," demoni naurahti vielä katsellessaan tytön sinertäviä silmiä, ilmeisesti tyytyväisenä saadessaan kerrankin puhua jollekin tästä asiasta. Kukaan harvoin kysyi tai halusi edes kuunnella hänenlaisensa sepityksiä, eikä oikeastaan Opheliakaan tästä ollut kysynyt, mutta uloskaan toinen ei ilmeisesti häntä ollut nakkaamassa.
"En tiedä, voisiko minua silloinkaan laskea perheenjäseneksi. Joskus on mahdotonta olla avoin, eivätkä toiset oikeasti opi tuntemaan teitä, ettekä tekään pääse vaikuttamaan heidän elämäänsä tarpeeksi. Hm, pahoitteluni, taidan kyllästyttää teitä jo kertomuksillani," Roswell kävi havahtumaan tuumailuistaan, naurahtaen vielä kaiken lopuksi.

Papitar oli taas yksi niistä, jotka nauttivat uppoutua kirjoihin. Demoni ymmärsi hyvin toisen tunteet, vaikkei itse kovin paljon fiktiivisiä tarinoita lueskellutkaan. Totta toinen puhui sanoessaan, että kirjoista oppi vaikka ja mitä, ja olivat näin hyödyllisiä. Ophelia näytti pitävän kovasti harrastuksestaan, ja sen tunteen tuo jakoi miehen kanssa.
"Pidän lukemisesta, mutta lukemiseni keskittyy enemmän historiaan tai tietokirjoihin. Sadut ovat tainneet ikävä kyllä jäädä minulta lukematta," Roswell hymähti.




((Eivät lopu ikinä. Jos kysymykset uhkaavat loppua, seuraavaksi Ophelia kysyy, minkä värinen mekko hänellä on päällä. Aivan vain kysymisen takia.))
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1910

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Marras 14, 2012 12:16

Demoni näyttikin osoittautuvan olemaan samaa mieltä tytön kanssa! Mitä tuli ystäviin ja perheeseen. Roswell alkoi sitten kertoilemaan syvemmin omista kokemuksistaa mitä perhe-elämään tuli, pinta naarmuittaen jopa mietteitään toisista maailmoista. Ophelia hörppi tyytyväisenä teetänsä, hymy kuin naamatauluun kirjailtu yhä päällä, vaikka tämän tarinointi pistikin vähän kummastuttamaan. Oli maailmoja jossa Roswellin tapainen ilmestys olisi paljon luonnon vastaisempi mitä tämän? Vau... Miltäköhän moinen maailma saattoi itse näyttää. Asia jonka piti jäädä tytön unholaan, nousikin jälleen pinnalle, eikä tyttö enää pistänytkään sitä pahakseen tai pikemminkin.... Kummastuksekseen, eri asia oli kykenikö hän täysin uskomaan. Roswellilla oli tosin se surullinen pointti, ettei tämä voinut pysyä yhdessä paikassa liia kauaa. Roswellin ikä tosiaan... oli suurempi mitä tavallisen haltian, vai mitä? Ophelia ei ollit varma kuinka vanhoiksi haltiat saattoivat elää, mutta ihmisiä huomattavasti pidempään. Mies varmaan lähtisi pois heidänkin keskuudestaan aikanaan, mutta ei vielä, ei vielä pitkään aikaan, ei, Ophelia ei varmaan antaisikaan tuon lähteä. Hänen mielestään Roswellia suorastaan jopa tarvittiin, niin ja olihan tuo uudeksi julistettu ystäväkin.

Ophelia kuunteli kyllä mielellään miehen juttua, korva tarkkana poimimaan niitä pieniä mahdollisia tiedon jyviä asioista joista ei kehdannut suoraan kysyä, saada tunte tuo paremmin.
"Voi ei...! Ette te minua kyllästytä. On mukavaa, että joku tahtoo puhua kanssani näin muutoin kun työn merkeissä." Ophelia tunnusti ja joi kuppinsa tyhjäksi. Mitä vedonlyöntiin tuli? Mieletään tyttö oli voittanut kolmannen kupin Roswellin myöntäessä pitävänsä lukemisesta, vaikka vähän eri lajia mitä tyttö. Ei se haitannut, kyllä Opheliakin luki kirjoja kasveista, lähinnä yrteistä, osan kirjoista hän oli lainannut velholta. Tytöllä oli halua oppia näistä, erillaisista parannusvoimista, kuin omastaan. Ennen kolmannen kupin kaatamista tyttö kyllä päätti pitää hieman taukoa.
"Oih, mutta sittenhän minä voisin..!" Ophelia hihkaisi ja kömpi lattiatyynyltään jaloilleen, sännähtäen sivulla olevalle ovelle ja pujahti makuukammariinsa ja sieltä pienen, kapean varasto komeron ovelle. Sen enempiä selittämättä, mitä oli tekemässä, kävi Ophelia kaivamaan tavaroiden seasta kirjoja, niitä vähäisiä mitä oikeasti omisti ja otti esille nahkakantisen, suhteellisen ohuen kirjan. Nahkaan oltiin painautettu karhun kuva, sen reunukset olivat yhtä siksak kuviota ja se oli otsikoton. Se löytyisi kirjan ensimmäiseltä sivulta.

Ophelia naurahti ilosti ja sulki ovet perässään, sännähtäen kappeliin yhtä nopeasti mitä oli lähtenytkin ja istuutui alas, ojentaen sitten ohkasta kirjasta kaksin käsin kohti Roswellia.
"Voin lainata sen. Se on yksi suosikeistani ja olisin otettu, mikäli ehkä lukisitte sen." Tyttö mainosti, haluten samalla yleissivistää miestä, joka ei saduista perustanut. Sanomattakin selvää oli, että kirja oli se papittaren mainitsema tarina karhuntaljaisesta miehestä, tuon koettelemuksista kolmen vuoden ajalta aina siihen päivään asti, kun voitti vedon punaisen vihtahousun kanssa.

//Ihan vain testatakseen Roswellin näköä, ei sitä enää tiedä siinä iässä//
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1562

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Ke Marras 14, 2012 1:25

Roswell nyökkäsi naurahtaen. Ophelia ei näyttänyt löytävän hänen höpinöistään kyllästyttäviksi, mikä oli oikeastaan helpotus. Kukapa tahtoisi tylsistyttää kuuntelijansa keskustelunsa aikana niin, että nuo jopa aivan nukahtaisivat. Olisivat he kyllä voineet löytää jotain muutakin puhumista, jotain, mikä ei olisi niin hankalaa kuunneltavaa. Miten papitar voisi liittyä keskusteluun hänen kokemuksistaan, niiden ollessa tyystin erilaisia toisen kokemiin? Kertoihan demoni mielellään, mutta ehkä seuraavalla kerralla oli parempi odottaa toisen kysyvän niistä, ennen kuin aloittaisi pitkät puheensa jostain asiaa sivuavasta. Niin ainakin ne uskomattomat tarinat ainakin olisivat jotain, mitä Ophelia oikeasti halusi tietää. Tyttö tiesi kyllä, mistä puhui mainitessaan rupattelun olevan virkistävää vaihtelua työasioiden rinnalla. Molemmilla heistä oli kiireensä ja työhön liittyi paljon puhumista, mutta se ei vain ollut sama asia. Se ei ollut keskustelua, tutustumista, ei sitä voitu puhua, mistä vain halusi. Ymmärrettävästi demonin oli hankalaa löytää puheseuraa, mutta hän oli seurallinen otus ja vielä täysissä sielun ja ruumiin voimissa. Hän kyllä osasi keinonsa, olihan sitä saanut harjoitella koko elämän ajan. Kuitenkin, suurin osa tässä kappelissa sanotuista sanoista olisivat ikävä kyllä tainneet mennä liian monelta keskustelukumppanilta täysin yli ymmärryksen. Ophelia oli omaa luokkaansa, tuskinpa tuokaan kaikkea ymmärsi, mutta kuunteli ja yritti ainakin. Se oli paljon.

Tytön innokas hihkaisu sai Roswellin vain hymyilemään. Olihan tämä kovin suloista, Ophelian jo useamman kerran ilmoittaessa älynväläyksensä tämän päivän aikana. Nyt toinen ilmeisesti tahtoi näyttää jotain, sillä mitään selventäviä sanoja ei tullut ja tyttökin nousi lattiatyynyltään, hipsien toiseen huoneeseen. Tumma kulma nousi taas kysyvästi, mutta hymy ei kyllä lähtisi minnekään. Hymyä ei lopetettu edes kysyvien sanojen ilmaisuun, demonin mieluummin pysyessä hiljaa ja odottaessa papittaren paluuta, samalla teensä loppuun hörppien. Pienen etsimisen jälkeen se kuului kappelihuoneeseen asti säntäsi tyttö takaisin kovin ripeää vauhtia, eikä koko operaatiossa kauhean kauaa ollut ehtinyt mennäkään. Kirjan oli toinen tuonut mukanaan, demonin laskiessa nyt tyhjän teekuppinsa pöydälle odottamaan ottaakseen sen vastaan, Ophelian ojentaessa kirjaa häntä kohti kaksin käsin. Molemmin käsin Roswellkin sen otti vastaan, kiittäessä, ennen kuin oli edes nähnyt, mikä se oli. Kansi oli nahkainen ja omasi painetun kuvan karhusta kannessaan, mutta mitään muuta tietoa kannesta ei sitten löytynytkään, kuinka houkuttelevaa. Varovaisesti sarvipäinen mies kävi raottamaan kirjan kantta, katsoen sen sisältöä tarkemmin.

"Ah, tietenkin, lukisin sen mieluusti," demoni naurahti saadessaan sen papittaren mainitseman tarinan käsiinsä nyt pidemmässä muodossa, toisen jopa suostuessa lainaamaan sitä luettavaksi,
"Pidän siitä oikein hyvää huolta," tuo kävi hymyilemään, mielenkiinnon herätessä. Olihan Ophelia sattunut vertaamaan tapahtumia hänen elämäänsä ja ehkä sitä olisi mielenkiintoista lukea ihmisen ja demonin välisestä vedonlyönnistä... Ja kokea se tapahtuma sieltä toiselta puolelta.




((Niin, Roswell alkaa käydä hieman höperöksi vanhuuttaan. Ei muista edes ikäänsä, unohtuukohan nimi seuraavaksi.))
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1910

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Marras 14, 2012 8:46

Roswell otti kirjan vastaan, saaden tytön jo leveän hymyn levenemään entisestään. Tämä lupasi lukea sen, lupasi vielä pitää hyvää huolta. Hyvä, Ophelia itse vaali niitä harvoja kirjoja joita omisti tai muilta lainasi, ne olivat arvokkaita. Mies vaikutti muutenkin siistiltä, ettei tyttö käynyt edes epäilemään, etteikö tältä luonnistuisi asioiden järjestyksessä ja siisteydessä pitäminen.
"Hienoa! Eikä teidän ei tarvitse pitää kiirettä sen palauttamisessa. Teillä on varmasti kiireitä jo tarpeeksi, joten ymmärrän, että kirjan lukemisessa menee aikansa" Ophelia sanoi ja otti tarjottimelta yhden siinä komeilevista kekseistä alkavan nälän taltuttamiseksi, toivoen, ettei Roswell pahastuisi. Saisi tämäkin tietysti ottaa, mikäli mieli teki, sitähän varten ne olivat, jotta ne syötäisiin pois.
"Haluaisitteko kolmannen kupillisen?" Kävi seuraava kysymys. Vesi oli vielä lämmintä, sen oltua kauemmin liedellä mite edellinen satsi, joten uutta ei tarvinnut lähteä hakemaan, eikä se ollut vaivaksi.
Papitar kaatoi kupillisen ainakin itselleen ja sitten Roswellille tämän vastauksesta riippuen. Kuppiin ei kuitenkaan vielä koskettu ennenkuin Ophelia oli saanut popsittua marenkisen keksinsä, ottaen sitten vasta hörpyn tuon kyytipojaksi. Maku alkoi olemaan jo niin tuttu, oi kuinka hän voisikaan palata tavallisiin teelajikelmiin tämän jälkeen? Pieniä luksuksia elämässä, todella.
Kuppi asetettiin jälleen nätisti pöydälle tytön saadessa ajatuksen.
"Osaatteko te kenties... Mitään temppuja?" Ophelia kysyi.
"En siis puhu takaperin volteista! Tarkoitan... Olettehan sanojenne mukaan demoni... Tai ainakin sen kaltainen, kuvittelisin teidän kykenevän vaikka mihin..!" Tyttö kuvitteli Roswellin voivan luoda tulta, syöstä sitä suustaan tai taikoa sellaista kämmenelleen, niinkuin velhokin! Vaikka velho ny olikin opiskellut taikuutta koko ikänsä sellaisen oppimiseen.

Tyttö sen jälkeen tapautti käsiään yhteen ja niiden erkaantuessa pienen matkan päästä toisistaan, syntyi niiden keskelle hemiäishohtoinen, ontto pallo. Ophelia katseli pientä miniatyyri suojakuplaansa, tätä hän teki itseasiassa aina huvikseen, yksikseen. Ophelia ojennutti suojakuplan alkua, joka olisi voinut levittäytyä hänen käsien mukana paljon suuremmaksi, mutta halusi tyttö pitää sen pienenä.
"Vähän niin kuin tällaista." Ophelia lisäsi hymyillen.

((Voi ei, ei me voida antaa Roswellin tulla dementikoksi. BTW, jos on tylsää ja perustat yhtään lasten piirrettyjen katsomista ja haluat vähän enemmän syvyyttä siihen, mitä hittoa Roswell joutuu nyt lukemaan, niin tässä. Keksein tarinan tuosta, jättäkäämme se huomiotta, että tarina tämän piirretyn mukaan sijoittuu paljon myöhemmälle aikakaudelle.))
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1562

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Ke Marras 14, 2012 11:04

"En nuku, joten minulla on paljon aikaa, milloin en voi tehdä mitään," Roswell naurahti tytön sanoille kiireistä ja kuinka tuon ei pitäisi pitää kiirettä lukemisen suhteen. Katsahdus kävi taas kohti kirjaa käsissä, sormien käydessä pyyhkäisemään hitaasti sen nahkaista kantta, tuntien sen uurteisen pinnan. Paksuutta ei opukselta juurikaan löytynyt, ei siinä menisi kauhean pitkä aika lukea, kunhan löytäisi sopivan välin aloittaa. Kyllähän niitä tehtäviä joskus saatiin venytettyä yöllekin, jos niissä ei tarvittu muiden ihmisten läsnäoloa, eikä meluakaan aiheutettu. Työ meni kyllä aina vapaa-ajan ja kirjojenlukemisen edelle, mutta kummallekin kyllä löytyisi aikansa.
"Joten, kirja voi palata luoksenne aikaisin," demoni hymyili katsellessaan toisen kasvoja, hitaasti katsahtaessa myös tytön käteen ja seuraten sen liikkeitä. Tarjottimellahan oli aimo pino keksejä, joihin kumpikaan heistä ei ollut vielä koskenut, mutta viimein papitar otti niistä yhden syötäväkseen.

Teekupit ehtivät loistaa tyhjyydellään vain hetkisen, ennen kuin Ophelia kysyi taas, josko mies vielä tahtoisi lisää. Olihan tässä ollut kovin paljon teetä yhdelle päivälle, ei Roswell oikeastaan ollut tottunut tällaiseen. Pitkäänhän he olivat jo puhuneet, mutta kumpikaan ei näyttänyt merkkejä kyllästyneensä toisen seuraan.
"Jos ottaisin vielä yhden kupillisen, kunhan se ei ole vaivaksi," demoni naurahti, työntäen edessään olevaa tyhjää teekuppia lähemmäs tyttöä ja odottavaa teepannua. Kirja käytiin laskemaan pöydälle, kauemmas miehestä, ettei sitä vain pystyttäisi läikyttelemään teetä sen päälle. Sylissä olisi liian vaarallinen paikka, eikä lattiakaan kirjalle soveltunut. Täytetty kuppi vedettiin takaisin eteen, mutta sen annettiin höyrytä pöydällä koskemattomana jonkin aikaa. Silmät pysyivät tytön kasvoissa tuon nautiskellen keksistään.
"Oletteko kenties leiponeet keksinne itse?" Roswell kävi kysymään hymy huulillaan.

Opheliaa kiinnosti kovasti tietää, josko vieraansa osaisi jotain jännittäviä kykyjä. Useinkin demonien kyvyt olivat ne, jotka muita kiinnostivat, mutta toisen uskomus siitä, että tälläkin demonilla piti löytyä aikamoisia kykyjä huvitti tuota. Pieni hymähdyskin kuului suusta. Hymyily kuitenkin loppui kuin seinään papittaren näyttäessä oman pienen temppunsa, Roswellin nytkähtäessä refleksinomaisesti taaksepäin. Pieni hohtava pallo tytön käsien välissä totta tosiaan omasi hylkiviä voimia... Etenkin hänenlaisiaan kohtaan. Pikku hiljaa demoni kuitenkin uskaltautui nojaamaan taas hieman lähemmäs, hymynkin taas palatessa huulille uteliaan katseen kera. Se oli ollut yllättävää, ei muuta. Hyvä, ettei hän onnistunut vielä ottamaan teekuppia käsiinsä...
"Pelkäänpä, että joudutte pettymään. En omaa kovinkaan näyttäviä kykyjä ja maailmanne rajoittaa minua entisestään. Aistin ja näen asioita, mitä monet muut eivät, ne taitavat olla kykyni rippeet täällä," Roswell naurahti, nyt napatessa kupin käteensä pöydältä ja hörpätessään ensimmäisen kerran teetä,
"Volttiakaan en taida kyetä enää tekemään. Olen käynyt jo kovin vanhaksi, taitaisin vain murtaa niskani. Osaan tosin heiluttaa korviani," sarvipää kävi virnistämään huvittuneena, hänestä ei kauheasti iloa olisi toiselle temppujen suhteen.




((Ophelian pitää siis joka päivä käydä kysymässä jotain yksinkertaista Roswellilta. Se on ainoa keino. Vihjaatko muka, etten vietä joka viikonloppua pimeässä huoneessa lasten piirrettyjä katsoessa ja niiden lauluja nuotin vierestä hoilaten? Pyh sanon minä.))
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1910

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Marras 15, 2012 6:25

Voi ei, Roswell selvästi säikkysi hänen pientä luonnostaan, mutta pian nojautui jälleen eteenpäin.
"Oih, tarkoitukseni ei ollut säikäyttää..." Tyttö pahoitteli, tuoden pienen kuplansa takaisin itseensä kohden. Ophelia ei ollut halunnut säikäyttää tuota, tämä oli niin luonnollisesti kappelissa, että hän oli hetkellisesti päässyt unohtamaan demonin kaikkoavan pyhyyttä. Mies näytti kuitenkin olevan kunnossa. Roswell sanoi tuovansa pettymyksen. Lievä, harmitteleva, mutta yhä hymyilevä ilme muodostui nuoren naisen kasvoille. Tämä ei ilmeisesti kyennyt sellaisiin ihme tekoihin mitä tyttö oli kuvitellut. Niistä voimista, jotka rajoittuivat pois heidän maailmassaan ei ollut myöskään mainintaa, lienikö arvottomia mainitsemiselle? Ophelia mietiskeli asiaa itsekseen, puhkoen samalla luonnoksensa. Kupla meni poks ja pienet valohileet leijailivat ilmaan, kunnes katosivat. Papitar katsajti jälleen demonin kellertäviin silmiin tämän sanoessa voivansa voltin sijaan heiluttaa korviaan, saaden tytön naurahtamaan.
"Haha! Se onkin jo jotain mihin minä en kykene. Osaan ehkä kärrynpyörrän, mutta sellaista en ole kehdannut tehdä sitten neljään kesään..." Ophelia sanoi tuoden kupin jälleen huulilleen, siemaisten.
"Ja mitä kekseihin tulee, ei, minulla ei ole mahdollista leipoa kappelissani. Ne ovat linnan leipurien tuotosta. Saan niitä joskus mukaani." Tyttö selitti.

"tiedätkös... Mistä pidän työstäni?" Papitar aloitti katsellen alas teekuppiinsa.
"Se ei ole pelkästään, että pääsen antamaan lohdukkeita raamatusta tai puhua ylipäätänsä jumalasta. Se on.. Että pääsen tapaamaan uusia ihmisiä lähes päivittäin. Vaikka nyt onkin ollut sota, ja ihmisiä on tullut paljon suremaan, niin sieltä löytyy niitäkin, joilla on hyviä uutisia. Perheeseen on syntynyt lapsi, joku on mennyt naimisiin... Joskus jos olen oikein onnekas, saan kuulla tarinoita niiltä, jotka ovat matkailleet kaukaa. Heitä joihin sota ei ole vaikuttanut niin paljoa. Se on oikein mukavaa. Aivan kuin asiat ovat olisivat hetken ennallaan." Tyttö kertoi hymyillen ja nosti sitten katseensa Roswelliin, tämän silmien käydessä jälleen miehen sarvissa. Ne jotenkin vetivät tytön mielekiintoa puoleensa.

"Tietenkin... Tunnen myös tekeväni paljon hyvää." Tyttö lisäsi vielä pyöriteltyään kuppia kädessään, saaden teen lainehtimaan reunalta toiselle.
"Otitteko... Te työn auttaaksenne meitä? Näytimmekö niin ahtautuneelta nurkkaan, että ajattelitte voivanne auttaa kuningastamme? Vai... Uskoitteko te vain pitävänne siitä?" Ophelia lopulta kysyi, tuoden kupin jälleen huulilleen, etsien nyt Roswellista sitä, mikä teki tämän työstä sen tekemisen arvoista. Hänen mielestään.

//En ainakaan enään, hyvä vain, sain täytettyä viikonloppu suunnitelmiasi.//
EdellinenSeuraava

Paluu Linnan salit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö

Muuta yksityisyysasetuksia