Demoni hovissako? || SANDS

"Ei ole mitään syytä huoleen. Eihän mitään tapahtunut," Roswell naurahti, eikä oikeastaan nähnyt mitään sen suurempaa syytä toisen pahoitteluille. Papitar veti valokuplansa takaisin itsensä lähelle, nähdessään, kuinka demoni ei sen suuremmin nauttinut sen läheisyydestä. Oli varsin ihmeellistä, että Ophelia noin vain unohtaa, mitä lajia vieraansa oli, vaikka toinen sentään oli papitar. Eihän sarvipää oikein voinut piilotella piirteitään, mutta silti toinen osasi katsoa niiden läpi. Ehkäpä joku näkisi sen yksinkertaisuutena ja naiiviutena, mutta voisihan tuollaisen laskea hyväksikin kyvyksi. Harvoin Roswell pääsi aivan tällaista kokemaan, ystävyyttä ja kunnioitusta kenties sarvistaan huolimatta, mutta että sitä noin vain vahingossa ja ajattelematta tuotiin jotain pyhyydestä syntynyttä hänen läheisyyteensä, ilman yhtään ajatusta satuttamisesta... Kai sitä oli pakko tuntea olo kovin otetuksi. Olihan Ophelia käyttäytynyt näin jo aikaisemminkin koko tämän lyhyen visiitin ajan jopa mutta tämä oli silti yllätys. Tämä oli kovin paljon. Se oli outoa, mutta ei lainkaan inhottavaa. Ehkäpä tähän kohteluun voisi tottua... Kunhan vain pysyttäisiin tarpeeksi kaukana jostain henkeä uhkaavista asioista, mitä tyttö voisi näyttää.
"Olihan se kovin näyttävää ja tiedätte ainakin, että se toimii hyvin," tuo jatkoi hymyillen, katsellen toisen kasvoja.

Kyllähän demoni oli saanut aikaiseksi pienen pettymyksen Ophelian kasvoille, toinen olisi varmasti halunnut myös nähdä taikatemppuja tai ehkä jopa uskoa hänen olevan voimakaskin demoni. Kuinka omituinen ajatus se olisikaan papittarelta, mutta vastahan toinen oli suorastaan unohtanut hänen sellainen olevan. Lopulta kupla tytön käsien välissä viimein poksahti ja katosi niille teilleen, tilan ilman taas tuntuessa astetta kevyemmältä. Naurukin pääsi toisen suusta karkaamaan, papittaren löytäessä ainakin jotain huvittavaa neuvonantajan "kyvyissä".
"On parempi tehdä silloin, kun vielä pystyy. Muutenhan sitä katuu," Roswell naurahti toisen kertoessa, kuinka ei oikein kehtaa enää kärrynpyöriä heitellä. Olihan Ophelia kovin nuori, toisen pitäisi saada riehua mielien määrin pihalla ilman muiden arvostelevia katseita.
"Ah, niin. Yhtä ja toista voi tarttua mukaan, jos kävelee keittiön ohi oikeaan aikaan. Ei olisi oikein käydä kieltäytymään lahjoista," demoni hymähti, nostaessaan kuppinsa huulilleen. Onhan niitä nättien tyttöjen kanssa käyty keskusteluja keittiönkin puolella ja maisteltu monet herkut niitä tarjottaessa. Ainakin silloin, kun kukaan ei ole käynyt luudan kanssa ajamaan pois. Sellainen ajojahti olikin käynyt vähiin neuvonantajan tittelinsaamisen jälkeen.... Sitähän voisi melkein kaivata.

Roswell antoi papittaren kertoa, mistä piti työssään, pysyen hiljaisena ja suukin suurimmaksi osaksi teetä täynnä. Saarnaus ei ollut Ophelialle tärkeintä, mutta eiköhän se ollut käynyt selväksi tämän päivän aikana. Toinen tykkäsi auttamisen lisäksi muiden tapaamisesta ja niistä hyvistä uutisista, mitä aina löytyi tuomaan valoa elämään sodanrunteleman maankin keskelle. Demoni ei koskaan voisi ymmärtää, mitä sota tarkoittaisi sen maan kansalaisille. Ei hän voisi tietää, miltä tuntuisi, kun koti oli panttina. Mutta yrittää hän voisi.
"Hänen Majesteettinsa pyysi," demoni virnisti vastauksensa lomasta, kenties joskus se oltaisiin jätetty ainoaksi vastaukseksi, sopisihan se sentään sarvipäälle. Ei se valetta olisi ollut, mutta se oli vain yksi puoli kaikista niistä syistä, mitä pystyi löytämään. Tuskinpa hän koskaan pystyisi vastaamaan kysymykseen yhdellä lauseella, hyvä jos edes pystyisi luettelemaan kaikkea, mitä asiasta ajatteli.
"Hän tahtoi sitä todella. Ehkäpä minulla olisi ollut enemmän syitä kieltäytyä, mutta niin kauan kun se saa Hänen Majesteettinsa hymyilemään, tiedän, että olen tehnyt oikean päätöksen," mies naurahti, käyden lopettamaan tyytyväisen hymynsä vain pitkän teensiemauksen ajaksi.




((Ja miksen saman tien tekisi sitä viikollakin?))

[Ivy]

"Kuningas pyysi...?" Ophelia toisti, eri sanoituksin Roswellin perässä tämän paljasteaessa, että Henry olisi tätä eritoten hommaan pyytänyt. Tyttö kuunteli hiljakseen miehen sanoja, saada kuningas hymyilemään? Tämäkö oli syy? Nuo kaksi... Taisivat arvostaa toisiaan todella. Roswell oli varmasti tehnyt jotain, sanonut jotain, jotain tehdessään niin hyvän vaikutuksen monarkkiin. Jos Ophelia olisi epäillyt demonin vilpittömyyttä, olisi ne epäillyt haihtuneet samassa. Nuo kasvot eivät valehdelleet hänelle. Tyttö hiljeni miettimään hetkeksi, käyden läpi sitä kaikkea mitä mies oli hänelle linnalle tulostaan ja tittelinsä saamiseen kertonut. Olipa tuota onnistanut, todella, siitähän saisi oivan tarinan pelkiltään, mutta se ontuisi hyvää loppua. Se jäini nähtäväksi, mitä tulevaisuus toisi Roswellille tässä hovissa.
"Näen, että todella kunnioitatte Hänen Majesteettiaan. Haluatte saada hänet hymyilemään, se on kovin jaloa..." Tyttö sanoi lämpimällä hymyllä, se oli jotenkin... Niin sydäntä pakahduttavaa jopa. Henry ei hänen tietonsa mukaan omannut kovin montaa läheistä ystävää. Oli hienoa, että demoni olisi tämän vierellä niinkin välittävänä kuin oli, varmasti nämä kaksi olivat ystäviä. Niin... Kuninkaalla ei olisi mitään hätää.

Papitar oli menettänyt ajan tajuntansa. Kuinkakohan kauan he olivat jo olleet ja höpöttäneet kaikkea maan ja taivaan väliltä? Se oli ollut mukavaa vaihtelua, saada tutustua johonkuhun ajan kanssa, silti yhdeltä istumalta. Kappelihuoneistosta ei nähnyt ulos, eli aikaa oli turhaa arvioida senkään perusteella. Tyttöä ei kuitenkaan väsyttänyt niin kehollisesti kuin seurakaan, joten kovin myöhä ei vielä voinut olla. Teetä tosin oltiin juotu jo ennätyksellinen määrä siihen katsottuna, kuinka paljon hänen muut vieraansa yleensä kerkesivät juoda.
"Lieneekö teillä kiireitä vielä tänään? Olemme jutelleet niin kauan, että pelkäänpä unohtaneeni ajankulun." Papitar kävi kysymään kevyesti naurahtaen, ettei samoin ollut käynyt miehelle jolla oli mahdollisesti vielä töitä tälle päivälle ja myöhästyisi niistä. Jollei niin teetähän riiti, vaikka Ophelia alkoi tuntemaan jo rajansa vaikka hurja teen ystävä olikin.


//Aye siitä vaan. Woop neljäs sivu, korkkaan omena limpparin tän kunniaks.//

Roswell nyökkäsi naurahtaen toisen kysymykseen, vaikka ei tyttö tainnut vahvistusta siihen kaivata. Kuningas pyysi. Kukapa muukaan, miten muuten hän olisi tähän asemaansa päässyt? Pakkohan jonkun oli pyytää, ei sitä noin vain yhtäkkiä oltu neuvonantajia. Ja miksi Henry ottaisi rinnalleen jonkun, jota ei halunnut? Ei kai sitä parempaakaan syytä loppujen lopuksi ollut, kuin vain toisen tahtominen. Olihan sillä omat huonot puolensa ja hovi ei ollut enää entisensä sen jälkeen, mutta ehkä niiden huonojen puolien lisäksi löytyi myös paljon hyvää pelkästään kuninkaan tyytyväisyyden lisäksi. Nuorukainen halusi vain kansansa parasta, joten jos kukaan ei ollut tyytyväinen, ei tuokaan olisi. Ehkäpä tämä päätös oli ollut se paras mahdollinen. Siitä tuli paljon sanomista, eikä se ollut helppoa, mutta... Kaikki tuntui vain olevan hyvin.
"Hänen Majesteettinsa ansaitsee saada kaiken tuen, mitä voi," demoni hymyili, kumartaen istualtaan kiitokseksi toisen sanoihin, vaikkei nähnyt itsensä tekevän muuta kuin sen, mitä piti. Oli harvinaista kuulla jonkun kutsuvan demonia tai tuon tekoja jaloiksi, etenkään papittarelta, mutta eiköhän se ollut käynyt jo monta kertaa tämän päivän aikana selväksi, ettei Ophelia ollut kuin muut. Henryllä oli kaikki ainekset ollakseen hyvä johtaja, mutta monien taitojen kanssa ei synnytty. Ne pitäisi oppia, eikä tuo kenties siihen itse pystyisi. Muut eivät välttämättä ymmärtäisi sitä, antaisi sitä aikaa, mitä toinen tarvitsi kasvaakseen hallitsijana.

"Hm? Aivan, olemme tainneet istua tässä jo jonkin tovin," Roswell naurahti, ajalla oli tapana mennä niin nopeaa, etenkin, jos sitä oli näin uppoutuneena keskusteluun. Oli hankala sanoa, kuinka kauan he tässä olivat istuneet, mutta kyllähän sitä teetä oltiin juotu jo monta kupillista. Pakko kai siitä oli olla jo jonkin aikaa, kun he ensimmäisen kerran olivat kokoushuoneessa tavanneet.
"Voi olla, että minua odotetaan jo. Mutta ei ole mitään syytä kiirehtiä," tuo hymisi huvittuneena, olihan hänellä sentään kuppi teetä edessään, jota ei ollut vielä juonut loppuun. Eihän sitä saanut hoppuilla nauttimisen kanssa, se olisi vain kauheaa. Ei lopun hörppimisessä kuitenkaan liian kauaa menisi, joten vaikka joku häntä etsisi juuri tällä hetkellä, kauhean kauaa ei pitäisi odottaa. Demoni nostikin kupin huulilleen rauhallisesti vaikka ei ollut syytä kiirehtiä, turha oli yrittää tätä hetkeä pitkittääkään.
"Ehkäpä minun olisi aika jättää jo teidät rauhaan," Roswell virnisti laskiessaan kuppia, vielä sieltä löytyi jonkin verran teetä, mutta eiköhän Ophelia saisi pian nauttia omastakin rauhasta.




((Korkkaan saman tien samppanjapullon pakaroiden avulla.))

[Ivy]

Demonikin myönsi heidän olleen ja jutelleen jo pidemmänkin tovin ja kaikesta päätellen tällä olisi vielä hommia tälle päivälle, mutta kiireen merkkejä Roswell ei osoittanut. Hyvä, Ophelia olisi pahoitellut päänsä puhki mikäli tuo olisi oikeasti jostain pahasti myöhässä. Ophelialla itsellään ei juuri ollut mitään tiettyä, mutta ajatteli ilmoittaa muurin vartioille ottavansa vielä väkeä vastaan, että nämä myös päästäisivät ihmisiä läpi jotka sanoivat tulleensa häntä varten. Hän tunsi itsensä melko vireäksi tämän kaiken jälkeen. Kukapa olisi uskonut, että demonin tapaaminen, jota Ophelia ensin epäili niin kovin, olisi piristävää seuraa? Vaikkei tällä todellisessa muodossaan olisikaan suuta...

Pieni kylmänväre kävi taas tytön selkäpiissä mielikuvan palautuessa, mutta piti kuitenkin hymynsä yllä Roswellin laskiessa teekupin alas, mitä ilmeisemmin aikeissa tehdä lähtöä.
"Olitte mitä tervetullein matalaan majaani." Ophelia sanoi ja kumartui hieman, istualteen kuin niiaaminen oli vähän hankalampaa ja suoristautui. Ei hän halunnut demonia pidätellä sen pidempiä jorinoillaan, mikäli tätä tosiaan saatettiin jo jossain odotella.
"Ennenkuin lähdette, haluan teidän tietävän vielä varmasti, että teillä on minun tukeni täällä hovissa." Papitar sanoi vielä. Kyllä, Roswellilla olisi kirkon tuki mikäli se papittaresta oli kiinni, sellaisen lisän pitäisi tuntua tuon maineessa.
"Oli mukava tutustua teihin, toivottavasti tapaamme jälleen pian... Kiitos, että suostuitte tulemaan tapaamaan minua." Ophelia hymyili miehelle. Loppu hyvin kaikki hyvin kuitenkin. Hän oli iloinen, että oli lähettänyt sen eilisen kirjeen demonille, kukapa murjottaisi saadessaan uuden ystävän?
"A! Ja jumalan siunausta teille!" Ophelia sanoi vielä nopsasti, ei sopinut unohtaa muodollisuutta, vilpitöntä sellaista.

//Eiköhän tä ollut aikalaillla tässä, kiitos ja kumarrus pelistä. Minulla tuskin lienee enää tarvetta lisätä viestiä jälkeesi.//

Roswell kumartui myöskin istualtaan toisen kerran naurahduksen kera, vastatakseen toisen hyvästelevään kumarrukseen. Matalaan majaan hyvinkin, oli hyvä muistaa se, ennen kuin nousi ylös. Katse nostettiin taas ylös, hymy huulilla.
"Oli kunnia, että suostuitte minut tänne kutsumaan. Tulisin luoksenne mieluusti toisenkin kerran," tuo hymyili, juoden vielä loputkin teet kupistaan, ennen kuin laski sen alas hopeiselle tarjottimelle. Eihän sitä voisi hyvää teetä heittää hukkaan noin vain. Pikkuhiljaa sitä oli pakko valmistella lähtöä ja nousua istuintyynyltä, eikä tytön lainaamaa kirjaakaan saanut unohtaa. Nahkakantinen opus otettiin pöydältä käsiin, missä se oli odotellut teenjuonnin aikana. Ophelia kävi vielä ilmoittamaan tuestaan, mikä oli kyllä aikamoinen asia kuulla. Papitar puhumassa demonin puolesta kuulosti kovin omituiselta tapahtumalta, mutta Roswell ei voinut kuin olla otettu noista sanoista.
"Kiitän kovasti. Apuni ei välttämättä paina kupissa aivan yhtä paljon, kuin teidän, mutta tietäkää tuen toimivan molempiin suuntiin. Jos koskaan satutte tarvitsemaan minua, autan mieluusti," mies naurahti, tytön apu todellakin tulisi suureksi hyödyksi, jos sitä joskus pitäisi käyttää. Toivottavasti ei, mutta oli hyvä tietää sellaista löytyvän, jos oli pulassa.

Demoni kävi nousemaan jaloilleen kovin verkkaisesti tosin, vanhojen raajojen ollessa jäykistyneet pitkästä istumisesta, eivätkä oikein tahtoneet totella. Ylös sitä kuitenkin päästiin ja päätäkin varottiin; matalassa kappelissa ei ollut hyvä nousta ylös liian nopeaa ja liian suoraksi, hänen tapauksessa etenkin sarvet luultavasti löytäisivät tiensä läpi katosta. Ja se olisi kovin ikävää.
"Ilo oli täysin minun puolellani. Minun täytyisi varmaan kiittää teitä siitä, että uskaltauduitte tapaamaan minut... Ja kiitän toki kirjan lainaamisesta," Roswell kumarsi vielä viimeisen kerran kunnolla ennen kääntymistään, vaikka selkä joutuikin kokoajan olemaan kumarassa pituudesta johtuen. Pari askelta tuo ehti ottaa, ennen kuin Ophelia kävi hihkaisemaan perään jumalan siunauksista.
"En tiedä, mitä minun pitäisi tuohon vastata. Samoin?" Sarvipää naurahti kääntyessään vielä kerran kohti tyttöä, eipä hänelle ennen oltukaan täällä jumalan siunausta toivoteltu. Nyökkäys suotiin vielä toiselle, ennen kuin demoni pääsi lähtemään ulos kappelista kirja kädessään.




((Jees. Ei tarvitse, Roswell tulee nyt ja nappaa Ophelian kainaloonsa ja vie makuuhuoneeseen piiloon, eikä päästä ikinä ulos. Sen pituinen se, hyvä, että suostuit tähän juonenkäänteeseen.))

[Ivy]

//Totta kai! Miten voisinkaan sanoa ei moiselle.//