Tämä on aivan turhaa || Crim

[Aksutar]

Seth suorastaan nautti tästä pelistä. Asettaa toinen tilanteeseen, missä oli selvästi alakynnessä. Velho näki täydellisesti tässä hämärässä huoneessa, kiitos vampyyriveren. Hän näki jokaisen temppeliherran liikkeen, pitäen tuota erittäin tarkasti silmällä. Velho kävi myhäilemään itsekseen nurkissa, näyttäytymättä vieläkään vastustajalleen. Ei hän tyhmä ollut. Toisella oli teräase, fyysistä voimaa ja tietotaitoa lähitaisteluiden suhteen. Velho taas oli kovin hintelä ja hänellä ei ollut teräasetta juuri nyt, joskin Black taisi voittaa Noelin nopeudessa helposti. Osasihan velho myös levitoida ja siirtyä paikasta toiseen magian avulla, joten sekin toi etua nopeuteen.
"Reilu peli? Mehän pelaamme reilua peliä, temppeliherra" Seth kävi myhäilemään pimeydestä, tarkkaillessaan paladiinin jokaista liikettä "Tämä on meille vain reilua. Miksi me lähelle tulisimme valaistussa huoneessa, kun sinulla on miekka... Emme me tyhmiä ole".

"Mutta sinä taas olet, kun meidät haastat" Ääni kävi kuiskaamaan aivan Noelin korvanjuuressa, joskaan velho ei seisonut lähelläkään temppeliherraa.
Sen sijaan, mikäli Noel äänestä oli hätkähtänyt tai siihen reagoinut, kävi Seth sytyttämään kämmeneensä suurehkon tulipallon, joka nyt suoraa pimeydestä sinkosi kohden Noelia, tarkoituksena myös osua kohteeseen. Seth ei leikkinyt näillä asioilla, kun hän hyökkäsi, hän myös hyökkäsi, eikä antanut varoituslaukauksia.
Heti ensimmäisen tulipallon perään lähti toinenkin liikkeelle, toisesta kulmasta huonetta... tai no, toisesta yläkulmasta, velhon selvästikin pysytellessä katonrajassa, jonne paladiini ei selvästikään yltäisi.


// POSKI PARAT. ESA JA TERO, THE MANLY MONS. ÄHÄHÄHÄHÄHÄ. Niin saastuttaa, ei samaan pakettiin. Yksin sinne ylähyllylle //

[Crimson]

Arpinaamainen kenraali tuijotti takan palavia hiiliä, noteeraamatta enää ääneen millään tavalla Blackin sanoja. Velho kehtasi nimittää paladiinia tyhmäksi, Noelin hymähtäessä hiljaa tuon luisevan äijän sanoihin, katsoen vain olkansa ylitse hillityn hitaasti. Eihän velho paladiinin vieressä seissyt, vaikka kuiskaus korvanjuuressa olikin, mutta jostain syystä Noel myös halusi varmistua asiasta. Jos häneltä kysyttiin, ei pimeydessä piilotteleva kaapuun pukeutunut kyllä senkään fiksumpi ollut – mutta mitään ei ääneen sanottu, ei nyt.
Yhä olan yli silmäävä katse kävi kuitenkin nopeasti rekisteröimään toisessa nurkassa syttyvän tulipallon, miehen katseen laajentuessa paremmin auki. Temppeliherra ehti nippanappa silkan tuurin avulla väistää kohden lentävän liekkikasan, joka lensi takassa palavien hiiltyneiden puiden sekaan rysähtäen. Mutta toisen kohde lentävän tulipallon kanssa mies ei ollutkaan enää niin onnekas, liekkien pamahtaessa ikävästi vasten kasvojen suojaksi nostettuja käsiä. Kenraali putosi lentävän objektin voimasta jaloiltaan, iskeytyen selkä edellä takan vieressä nousevaan seinään.

Takkinsa hihathan siinä lähinnä tummuivat hetkellisestä kuumuudesta, temppeliherran älähtäessä hiljaa seinään iskeytymistään. Hammastaan purren kenraali kuitenkin kasasi itsensä nopeasti pystyyn, sen kummempia mukisematta, kummallisen auransa vahvistuessa ympärillään hetki hetkeltä enemmän. Noelilla ei vieläkään ollut kuin arvaus siitä, missä Black mahdollisesti tällä hetkellä huonetta sijaitsi. Viimeisimmät tulipallot olivat lentäneet katonrajasta.. mutta mihin lie oli punasilmäinen ehtinyt jo sekuntien kuluessa lipua. Kovasti temppeliherra silmiään yritti siristää ja miestä etsiä, tuloksetta.
”Olet säälittävämpi kuin kuvittelinkaan. Saastainen hirviö, kaikenlisäksi vieläpä seinähullu”, arpinaama huusi, katseensa yhä yrittäessä etsiä Blackia. Ei haukku haavaa todennäköisesti onnistunut tekemään edes pinnallisesti, mutta Noel lähinnä pyrki yllyttämään velhoa käymään uudestaan päälle, saadakseen edes vihjeen siitä missä velho mahdollisesti luurasi.
”Et ansaitse Lilyä puolisoksesi. Sinulla ei pitäisi olla oikeutta koskea häneen, tai edes katsoa!”.


//RINTAKARVAT KOHILLAAN JA SILLEEN. VERTAAVAN NIITÄ SITTEN KESKENÄÄN KUN PAIDAT POIS OTTAA. JA ILLANPÄÄTTEEKSI MUNAK--- mitä… Black valtaa koko hyllyn. Näkkärinä sieltä sitten maailmaa katselee, oottaa että heitettäisiin pois mutta on niin unohdettu kuitenkin//

[Aksutar]

Seth oli tyytyväinen saavutuksiinsa saadessaan osuman paladiiniin, joka mätkähti vasten seinää moisen johdosta. Harmi ettei liekehtivä pallo ollut osunut suoraa Noelin kasvoihin, olisi voinut palaa se ruma pärstä saman tien karrelle. Ehkä Lilykin olisi tullut toisiin aatoksiin miehen suhteen ja pysynyt kaukana rupisesta naamasta. Eihän velho vieläkään tietänyt varmaksi mitä kaikkea paladiinin ja prinsessan välillä oli tapahtunut, mutta paranoidinen puoli miehestä epäili heti Noelin yrittäneen iskeä naista... Ja vain Seth uskalsi ajatuksissaan myöntää, että ehkä se ei ollutkaan aina ne lähentelevät mieskosiskelijat, jotka aloitteen tekivät. Ehkä myös prinsessassa oli vikaa... Hans sitä itselleen ei suostunut myöntämään, vika oli kaikissa muissa, kun hänen vaimoaan hamusivat!

Arpinaaman haukut menivät kovin kuuroille korville, velhon myhistessä yhä nurkissa. Kuitenkin, kun puheeksi tuli Lily, kävi Seth suuttumaan. Nainen oli ainoa aihe, josta hänelle ei kannattanut puhua. Varsinkaan Noelin kaltaisten miesten!
Viimein velho kävi näkyvästi tiputtautumaan alas katonrajasta, laskeutuen nopeasti pöydän toiselle puolelle hämärässä huoneessa. Sen saattoi nähdä, kuinka katosta tippui jotain mustaa alas, joka katosi heti saman tien pöydän taa pimeyteen. Pimeys ei kuitenkaan kestänyt kauaa, kun yllättäen tuosta hämärästä nurkasta pöydän toiselta puolelta kävi tuijottamaan kaksi, kirjaimellisesti palavaa pedon silmää.
"Sssinulla ei ole lupaa mainita hänen nimeään meille" Jälleen kerran ääni oli muuttunut, tällä kertaa matalan murisevaksi.... kuin tiikerillä.
Sen pahemmin ei vastausta odotettukaan tuohon murinaan, kun pimeydestä kävi pöydän yli hyppäämään valtavankokoinen kissapeto, suoraa kohti Noelia.


//RINTAKARVAVERTAILUT, KYLLÄ! Illanpäätteekis munakokkelia. eikun. Niin, unohdettu näkkäriblack. Kannattiko olla niin hapan paska //

[Crimson]

Temppeliherra etsi velhoa pimeydestä. Vaikka Noel melkein epäili taas jääneensä alakynteen ja pudonneensa kärryiltä, pimeyteen jo osittain tottuneen katseen käydessä kuitenkin erottamaan jonkin tipahtavan korkeammalta huoneen lattialle. Kenraali käänsi oitis valmiudessa itsensä tipahtanutta objektia kohden – vain ilmeisesti kadottaakseen näköyhteyden todennäköisesti Blackiin uudemman kerran.
Ritari puri hammastaan, hymähtäen epävarmasti. Totta kai se häiritsi, kun ei tiennyt missä vastustaja liikkui ja oli liiankin altis ottamaan iskuja pimeyden seasta vastaan. Velhoahan Noelin läsnäolo ei tuntunut millään tavalla uhkaamaan. Olihan kenraali pimeydessä lähestulkoon sokea, Blackin kyetessä mitä ilmeisimmin näkemään paljon selvemmin syystä tai toisesta hämärimmässäkin huoneessa.

Palavan silmäparin noustessa yhtäkkiä tuijottamaan nurkasta paladiinia kohden, oli Noelin pakko suoristaa selkäänsä ja kohottaa kulmiaan. Temppeliherra ei osannut edes arvata, mitä nurkkaan oli tipahtanut, mutta miehellä oli sellainen aavistus, ettei se mitään mukavaakaan ollut. Viimeistään muriseva ääni sai kenraalinkin jättämään muutaman sydämenlyönnin välistä, aivan kuin aika olisi hetkeksi ottanut pysähtyäkseen siksi pieneksi hetkeksi. Ääni myös sai paladiinin ottamaan muutaman askeleen perääntyäkseen, kauemmas kummallisen hehkuvista silmistä.
Perääntyminen todellakin jäi muutaman hassun askeleen mittaiseksi, valtavan kissapedon hypätessä yhtäkkiä temppeliherraa päin. Oliko kyseessä sitten Blackin magialla taiteilema otus vai mies itse täysin toisessa muodossa, niin Noel ei tiennyt. Noel ei tosiaankaan tiennyt, vaan lähes omiin askeliinsa kompastuen silkasta säikähdyksestä, paladiini pyrki lähemmäs takan hehkuvia hiiliä, pois kissapedon alta. Sen kummemmin miettimättä, mahtoivatko tuliset hiilet käden rikki polttaa, nappasi Noel poltteesta välittämättä koko kämmenensä mitalla uuninpohjalta palavia hiiliä ja tuhkaa ja heitti ne sitten lähestyvän kissapedon turpavärkkiä päin. Hiilet joko osuivat tai lensivät nätisti vain ohitse, paladiinin jäämättä kuitenkaan toimettomaksi paikoilleen. Ote gladiuksesta tiukkeni, temppeliritarin kirjaimellisesti käydessä nyt teräaseensa kanssa kissapetoa vastaa.


//KUMMALLA ON TUUHEEMMAT! KUMMALA ON KIHARAMMAT! Mä voisin ottaa näkkäriblackin tänne. Voisin sit samaistua ja olla homeinen näkkäri blackin kanssa. Yhdessä sitten murjotetaan//

[Aksutar]

Black ei ollut tyhmä. Black ei lähestynyt Noelin kaltaisia päteviä lähitaistelijoita kissapetomuodossaan, sillä vahingot olivat taatut. Mutta Seth oli toista maata. Seth ei ollut tyhmä, mutta helposti provosoitavissa ja myös sadistinen... Sadismin lisäksi tuli myös masokismi. Seth janosi verta, eikä sitä saanut heittelemällä loitsuja nurkista. Ei, jos verta halusi, oli käytävä konkreettisesti käsiksi. Ja niin Seth myös aikoi tehdä.
Pimeydestä hypännyt peto sai paladiinin selvästi kavahtamaan, miehen pyrkiessä kauemmaksi pedosta.
Kauaksi temppeliherra ei kuitenkaan mennyt, vaan kävi kaikista riskeistä välittämättä nappaamaan takassa olleita hehkuvia hiiliä kohden hyökkäävää petoa. Kissa ei edes yrittänyt väistää, vaan sen sijaan avasi kitansa, napaten hehkuvat kekäleet suuhunsa. Tulihan ei tulitaikoihin perehtynyttä velhoa satuttanut, oli tuli sitten omaa tai muiden tekemää. Lohikäärmeen liekeistä Black tosin ei ollut varma, mutta eipä täällä liskoja nyt näkynyt!

Sillä samalla hetkellä kun tiikerimäinen jättipeto oli napannut hohkaavat kekäleet suuhunsa, kävi kissa roihahtamaan liekkeihin. Ei kauttaaltaan, vaan tiikerimäisten raitojen kautta. Raidat hohkasivat turkissa oransseina, hehkuen lämpöä ja lyöden liekkejä ylös kehosta. Peto päästi ilmoille kumean karjahduksen, joka kävi iskemään liekkiä ulos myös kissan suusta.
Se ei aikaillut vaan syöksyi suoraa Noelin kimppuun, mätkähtäen koko painollaan vasten kenraalia. Kita koitti havitella miehen kaulaa, samalla kun toinen valtavista tassuista kävi huitaisemaan Noelin gladiuksen kauas pois huoneen pimeyteen. Kenraali oli riisuttu aseista, mikä antoi kissapedolle suuren edun.
Jatkaessaan hyökkäyksiä niin kitansa kuin tassujensakin kanssa, kävi peto viimein hypähtämään kohden temppeliherraa uudemman kerran, tällä kertaa kaataen päällään puskien miehen alas alleen. Tassuista toinen kävi painamaan Noelin toista käsivartta vasten lattiaa, toisen taas laskeutuessa koko painollaan vasten miehen vastaa, kynsien käydessä hitaasti uppoamaan miehen lihaan.


//No, Esa ja Tero ovat kyllä tunnetusti karvattomia, joten taitaa olla aika posliinimeininkiä (D Ota näkkäriblack, murjottakaa siellä yhdessä. Minä otan Noelin ja menen hänen kanssaan sänkyyn. Pelaamaan korttia, en mitään muuta //

[Crimson]

Temppeliherra pysähtyi niille sijoilleen, hämmentyneenä, ihonsa kalvetessa vielä valkoisemmaksi kuin kalkkilaivat kapteenilla – kaikista mahdollisista oletuksista hämmentyen, kissapeto vetäisikin hiilet turpaansa. Ei Noel ihan tätä ollut suunnitellut! Eihän noin voinut edes tehdä! Yllättäen kissa vielä roihahti liekkeihinkin kaiken päälle, päästäen polttavia lieskoja suustaan karjaistessaan vertahyytävästi. Mitä tässä nyt olisi sitten pitänyt tehdä?
Tavallisesti niin kylmäverisen kenraalin ensimmäinen ajatus oli todellakin pyrkiä kauemmas, ulos tästä halvatun huoneesta. Kyllä hän kaksijalkaisia vastaan osasi taistella, mutta eläin oli aina eläin, eikä näiden ollut tavallista leikkiä kun päälle kävivät. Tämä kävi myös harvinaisen selväksi huoneeseen ilmestyneen kissapedon kohdalla. Jälleen yksi hassu perääntyvä askel riitti, pedon hyökätessä Noelia päin ja puskien koko painollaan kenraalia päin. Haparasti kädessä pidetty gladius lensi pimeyden halki jonnekin mistä sitä oli turha enää etsiä kissapedon lyönnin voimasta, vapaan käden yrittäessä sellaisenaan lyödä katin naamavärkkiä kauemmas.

Aseista riisuttuna temppeliritarin oli erittäin huono suojata enää itseään millään tavalla, eikä Noel kauaa voinut kissaa kaukana itseään pitää. Peto hyppäsi terävine kynsineen ja avoimen kitansa kanssa vasten, kaataen kenraalin yksinkertaisesti alleen. Noel älähti, ilmojen paiskautuessa selälleen lentämisestä pihalle. Sentään mies tajusi jännittää niskaansa sen verran, ettei päätänsä lattiaan lyönyt, mutta moinen oli pieni ilo siihen nähden, kun musta kissapeto, ja ennen kaikkea kohtuullisen painavakin sellainen päällä seisoskeli. Arpinaama veti muutaman jokseenkin hätäisen hengähdyksen välistä, katseen tuijottaen pelottavan päättäväisenä pedon punaisia silmiä.

Kynnet painautuivat hitaasti aluksi kaikkien vaatekerrosten läpi, saaden temppeliritarin irvistämään pienesti kun terävät piikit kävivät lihaan painumaan pienesti. Täysin toimettomaksi paladiini ei kuitenkaan jäänyt, käydessään potkimaan mustaa olentoa toisella polvellaan sen kylkeen niin lujaa, kuin altavastaajana saattoi. Vielä vapaana ollut käsikin nousi pitelemään kissapedon alaleukaa hetkeksi, jottei peto saattanut kitaansa tuoda turhan lähelle, tai edes ohjata päätään täysin niin kuin olisi halunnut.
Koko vastaan pistäminen alkoi tuntua kuitenkin sekunti sekunnilta täysin turhalta. Kissa oli saatava yltä mahdollisimman pian pois, tai muuten temppeliherra sai heittää hyvästit tälle maailmalle ja siirtyä edelleen seuraavaan kirouksensa kanssa. Kissan alaleukaa pidellyt käsi laski otteensa irti, Noelin kosauttaessa nyrkillään niin lujaa petoa päänsyrjään kuin kädestä lähti. Tuon jälkeen kämmeneen haettiin vyöllä yhä lepäävä tikari, jonka terän paladiini antoi aluksi upota terävänä pistona kissan vatsalla painavaan tassuun, siitä edelleen hieman ylemmäs, tikarin jäädessä lopulta törröttämään lähes koko lyhyttä ja kapeaa teräänsä myöten kissapedon hartian ja kaulan seudulle pystyyn. Tikariniskujen ei ollut tarkoitus tappaa, mutta satuttaa kuitenkin. Noel soi vielä tanakan potkun kissaa kylkeen, odottaen että peto perääntyisi, temppeliherran päästäkseen taas pystyyn lattialta..


//Salaa liimaavat kuitenkin karvoja rintaansa. Se mistä ne karvat sitten on otettu niin ei puhuta (----D Me murjotetaan. Varo ettei Jaakko tule kateelliseksi, menee sieniään pian poimimaan ihan jostain muualta//

[Aksutar]

Vaikka kissa tulisesti olikin hyökännyt kohden temppeliherraa, ei se näyttänyt pitävän mitään kiirettä tappamisen suhteen. Se selvästi halusi vain leikitellä, ennen kuin päättäisi saaliinsa elämän. Rumaa, mutta sellainen Seth oli. Hän tunsi suurta mielihyvää siitä, että sai olla selvästi tilanteen herra. Vielä parempi olisi ollut, jos Noel olisi alkanut armoa anelemaan... Tai huutamaan... Tai kenties jopa itkemään. Näyttämään selviä pelon merkkejä. Silloin Seth olisi ollut tyytyväinen. Mutta ei, olisihan se pitänyt arvata, että siihen tarvittaisiin paljon enemmän, ennen kuin saisi aikuisen miehen itkemään.
Illalliseksi alistumisen sijaan temppeliherra päätti pistää vastaan. Fiksusti mies oli pitänyt kiinni pedon alaleuasta, mutta nyt tuo ote kävi irtoamaan, Noelin vetäessä kissaa kirjaimellisesti turpaan. Peto kävi ärähtämään ja heittelemään päätään sivulta toiselle toetakseen pienestä iskusta, kun yllättäen pistävä tunne kävi iskemään eturaajaan.

Kissa mylvähti, nostaessaan vatsalla painaneen tassunsa heti turvaan moiselta piikittelyltä. Noel ehti kuitenkin iskeä tikarin syvemmälle lihaan, hartian ja kaulan seuduille, joka sai koko kissan vetäytymään hieman kauemmaksi miehestä. Kädellä painanut tassu kävi havittelemaan tikaria irti lihasta, samaan aikaan kun Noel kävi potkaisemaan kissaa kylkeen. Moisesta yllättävästä liikkeestä kissa horjahti kauemmaksi, pois temppeliherran päältä. Liekehtiväraitainen peto oli selvästi närkästynyt tilanteeseen ja kävikin karjahtamaan, roihahtaen samalla paremmin liekkeihin. Sen pelkkä hohkaava olemus sai lattialle lennelleet kääröt ja kirjat syttymään tuleen, paperin käydessä palamaan nopeasti loppuun. Olivat sitten tärkeitä tai ei, nyt ne olivat kovaa vauhtia muuttumassa tuhkaksi.
Heti kun tassulla oli saatu tikari sohittua irti lihasta, kävi pedon katse kääntymään takaisin temppeliherran puoleen, entistäkin äkäisempänä....


// (-----D Karvoja kaikkialle. EI JAAKKO EI! TULE TAKAISIN, potkin Noelin hiiteen, JAAKKO OLET AINOANI! Tule takaisi ison tattisi kanssa. eikun //

[Crimson]

Häijysti mylväisten kissapeto otti kuin otti noustakseen temppeliritarin yltä, vetäytyen pistohaavojensa kanssa taemmas. Ei tarvinnut erikseen käskeä, kun kenraali jo itseään takaisin jaloilleen havitteli ja otti perääntyäkseen taas kissapedosta muutaman harppauksen vapaaseen suuntaan. Paikoitellen kissan kynsistä repeytynyt valkea takki oli lähinnä enää pelkkä riepu, eikä samettipaitakaan ollut mustan pedon kynsiltä säästynyt, kun tassunsa oli vielä Noelin vatsalla painanut. Arpinaamaista ei kuitenkaan kiinnostanut missä kunnossa hänen vaatteensa mahdollisesti olivat, hänellä riitti rahaa uusiinkin, jos siitä lähdettiin.
Äkäinen peto roihahti nyt uudemman kerran raitojensa kautta tuleen, polttaen kaiken helposti syttyvän paperimassan ympäriltään. Kääröt, kirjeet, kirjojen sivut, kaikki ne paloivat nätisti karrelle vain muutamissa sekunneissa kissan läheisyydestä. Lopulta ärisevä peto sai myös tikarin tassullaan sohituksi lihastaan irti, teräaseen käydessä kilahtaen tippumaan kovalle lattialle.

Sillä välin kun punasilmäinen tiikeri oli tikarin kanssa pelleillyt, oli Noel yrittänyt lähinnä katseellaan etsiä miekkaansa muun pimeyden joukosta, tuloksetta. Hän oli nyt kirjaimellisesti aseeton, tikarikin lepäsi nyt kissapedon jaloissa, eikä siitä näin ollen liiemmin iloa ritarille enää ollut.
Oranssi katse tuijotti kuitenkin kohden uhkaavaa petoa, joka tuskin kauaa pysyisi enää kauempana, jos Noel ei kättä pidempää itselleen pikaisesti löytäisi. Kenraali ei myöskään voinut kääntää pedolle selkäänsä, sillä todennäköisesti olisi vain nopeuttanut surkeaa kohtaloaan kissapedon kynsissä pakoon yrittäessä. Siinä arpinaamainen seisoi, näyttäen siltä että olisi valmiina kohtaamaan kissan jo paljain käsin, mutta samalla Noel myös harkitsi jotain, mitä ei tavallisesti vaihtoehtona pitänyt missään tilanteessa. Mutta nyt hänen oli selvästikin pakko turvautua yliluonnollisempiin kykyihinsä, tai vaihtoehtoisesti löytäisi itsensä kissapedon kidasta…

Pimeys paladiinin ympäri alkoi yllättäen hohtaa. Toisin kuin olisi voinut olettaa kyseessä olevan temppeliritarien pyhien voimien, oli hohde kuitenkin harmahtava, osittain tummanpurppuran sävyinen, kirotun auran työntyessä nyt paremmin esille miehestä. Noelin ympärille nousi tumma utu, temppeliritarin koko ihmismäisen olemuksen vaihtuessa nyt lähinnä aavemaiseksi ilmestykseksi huoneessa. Tuon läpikin saattoi osittain nähdä, jos tarkasti katsoi.
Temppeliritari ei myöskään kauaa aseettomana pysynyt, kun Noel kävi repimään irvistäen ja kivusta muristen rinnastaan Exxacusin esille. Arpinaama joutui ottamaan hieman kumaramman asennon hetkeksi, saadessaan henkimiekan kokonaan nyt käteensä. Ryhti suoristui kuitenkin pian, kirotun miekan terän noustessa osoittamaan Blackia kohden. Jos katti kehtaisikaan hyökätä enää vasten, olisi Noel tekemässä mokomasta kynsijästä taljan huoneensa seinälle..


//JAAKKO EI TULE KOSKAAN TAKAISIN JOS KERRAN MENET PETTÄMÄÄN! Tai sitten mustasukkaisena menee Noelin seivästämään sarvistaan ja ottaa paikkansa takaisin. Tatit perkele (---D//

[Aksutar]

Tikarin kolahdettua maahan oli kissa jälleen valmiina hyppäämään paladiinin kimppuun. Kuitenkin, tuo yllättävä hohka miehen ympärillä sai kissan pysähtymään aikeissaan, punasilmäisen jäädessä seuraamaan mitä tuo mies nyt teki. Oli sanomattakin selvää, että kyseessä oli jonkin asteen magiaa. Velho oli ollut siis oikeassa! Tuo temppeliherra ei koskaan ollutkaan tuntunut niin kovin ahdistavalta, mitä jotkut pyhät miehet. Itse asiassa jopa hovin papittaren seura oli toisinaan ahdistavampaa, kuin Noelin seura koskaan oli ollut velholle... joka pahemmin ei kyllä temppeliherran seurassa roikkunut, mutta silti.
Peto näytti kiinnostuneen tästä tempauksesta, sen hännän kuitenkin heitellessä puolelta toiselle villisti pedon seuraillessa Noelin touhuja.

Se kiinnostus näytti kuitenkin kaikkoavan, Noelin vetäessä esiin maagisen aseen. Aseen, joka oli taas uusi haaste pedolle. Kiinnostus muuttui ärtymykseksi ja ärtymys taas vihaksi, kissan käydessä karjahtamaan uudemman kerran, saaden koko huoneen kumisemaan. Mikäli joku sattui liikkumaan viereisillä käytävillä, saattoi tuo henkilö toden totta ihmetellä, mitä huoneessa oikeastaan tapahtui...
Uuden, haastavan karjahduksen jälkeen kävi peto hyökkäämään uudemman kohden miestä, välittämättä tuon uudesta aseesta. Näytti siltä, kuin kissa olisi vain loikannut jälleen toisen päälle, mutta tällä kertaa Seth kävi laskeutumaan muutaman metrin päähän paladiinista, ponkaisten täten alakautta kohden saalistaan.


// KORTIN PELAAMINEN SÄNGYSSÄ EI OLE PETTÄMISTÄ JAAKKO TULE TAKAISIN mutta älä seivästä ketään menee sarvet likaiseksi. Tatteja! //

[Crimson]

Aavemaisen kenraalin olemus ei värähtänytkään kissapedon päästäessä koko huonetta tärisyttävän karjauksensa ilmoille, pedon hyökätessä jälleen parrakasta kohden. Jos Noelilta kysyttiin, sinetöi vastaava liike juuri katin kohtalon…
Samaan aikaan kun peto loikkasi temppeliherraa kohden, kävi Noel kohottamaan toista kättään alhaalta ylös, vetäisten eteensä kilveksi toisen aavemaisen olennon. Itse paladiini kävi perääntymään sivummalle, kissapedon hyökkäyksen kohdistuessa nyt lähinnä toisen henkiolennon kimppuun, joka oli lähinnä räsynukkemainen ilmestys tuon kynsissä ja valmis katoamaan heti, kun kissa oli työnsä tehnyt.
”Mikä on Black, etkö pysykään enää perässä?”, pilkallinen, huoneen poikki kumiseva ja moniääninen puhe tiedusteli kissalta. Pilkastaan huolimatta, ei ritarin ilme ollut suinkaan huvittunut, vaan selvästi vihainen ja haastava.

Paladiini ei suotta jäänyt paikoilleen kököttämään, vaan katosi, lipuen kuin parahin kummitus punasilmäisen taakse. Exxacusin terä päästi terävää ja korvia viiltävää ääntä sen päästessä isäntänsä kädessä lähemmäs kissapetoa, elävää lihaa, voimaa jolla se voisi itseään ruokkia. Eipä aikaakaan kun purppuraa savua erittävän aseen terä lähti temppeliherran kädessä selvästi harkituin viilloin ja pistoyrityksin havittelemaan pedon mustaa nahkaa. Jokaisella osumalla miekka imisi itseensä kohteestaan elinvoimaa, väsyttäisi – antaisi etulyöntiaseman Noelille, kun kyseistä tarpeeksi kauan jatkaisi.
Temppeliherra piti huolen siitä, että kissapeto ei häneen enää päässyt kajoamaan ja mikäli leuat tai kynnet liian lähelle tulivat, heilahti henkimiekka niitä kohti, tai kenraali pyrki eläintä muuten lyöden tai potkien pitämään kauempana itsestään. Miekan terä seurasi nyt vain ja ainoastaan punasilmää, ja mikäli kissa sai aseen lyötyä pois miehen kädestä, palasi se kuin tyhjästä takaisin tuon käteen. Se oli Exxacusin paikka, henkimiekkahan ei omistajaansa niin helposti jättänytkään.


//ÄKKIPIKAINEN JAAKKO, KATSOO ETTÄ OTIT TOISEN MIEHEN JONKA KOIPIA RAPSUTELLA. Sieniä! Liiiiikaaaaa, vain vähän liikaa mä sieniä napostelen (DDD//

[Aksutar]

Peto sai kuin saikin kynsiinsä kohteen, käyden loksauttamaan mokoman leukojensa väliin ja kirjaimellisesti retuuttamaan saalista, kuin mitäkin pehmolelua. Kuitenkaan itse paladiiniin velho ei osunut ja saikin sen harvinaisen pian huomata. Noelin herja sen kun heitti lisää vettä myllyyn, saaden pedon pahemmin miettimättä hyökkäämään raivopäisenä kohden temppeliherraa, ilman sen kummempaa suunnitelmaa. Kohde kuitenkin kävi katoamaan näköpiiristä kokonaan, saaden kissan pyörimään huoneessa levottomana ympäriinsä, koittaen niin kuulonsa kuin näkönsäkin avulla löytää kohteen pimeästä huoneesta. Kauaa ei tarvinnut etsiä, kun korvia viiltävä ääni sai pedon heittelemään päätään sivulta toiselle, keskittymisen herpaantuessa hetkeksi.

Ja se herpaannus kävikin kostautumaan, Noelin saadessa iskettyä ensimmäisen viiltävän iskunsa kohteeseen. Peto karjahti, käyden heti käännähtämään kohden temppeliherraa, jolloin hyökkäykset kummankin osapuolen osalta jatkuivat. Toisin kuin Noelilla, kissapedolla ei ollut niin paljoa varaa väistellä. Se oli massiivinen otus, joka ei liikkunut turhan nopeasti näin pieniliikkeisessä taistelussa. Joka kerta kun Seth luuli saavansa kunnon otteen temppeliherrasta, kävikin tuo jo miekallaan pistämään uudemman kerran tai potkimaan petoa kauemmaksi. Se oli turhauttavaa, mutta samalla... Mielenkiintoista. Siitä oli pitkä aika, kun Seth viimeksi oli saanut kunnon vastuksen.
Kuitenkin, vaikka kuinka kivaa olikin koittaa saada raadeltua toinen tai ottaa osumaa omaan nahkaan ja myöhemmin saada kiksejä jälkikivuista, kävi Sethin voimat yllättäen uupumaan.... Tuo miekka teki jotain, mitä tavalliset teräaseet eivät. Se tuntui uuvuttavan jokaisen iskun myötä velhoa entistä enemmän ja jos hän jatkaisi tätä rataa iskujen ottamista, jäisi tämä taistelu lyhyeen.

Niinpä, Kissapeto hypähti taemmas ja katosi. Huoneessa olleet kynttilät kävivät jälleen syttymään, valaisten huoneen kokonaan. Velho ilmestyi oven eteen omassa inhimillisessä muodossaan - tai no, muuten samanlaisena, mutta nyt kaljun päässä olikin pitkät, valkeat hiukset, jotka veri kävi tahrimaan lähes saman tien - käyden nostamaan toisen luisevista kämmenistään pitelemään veristä olkapäätään. Velho oli raivona, se näkyi tuon kasvoista, jotka eivät enää piilotelleet mitenkään korkean kauluksen takana. Mutta mies oli myös uupunut, hengittäen raskaammin, nopeammin.
"Tämä ei jää tähän, temppeliherra" Seth kävi ärisemään sähisten, tajutessaan, ettei voinut magiaakaan käyttää ja hyökätä etäämmältä ilman, että olisi muutaman hyökkäyksen jälkeen tuupertunut. Ei Seth ollut niin tyhmä, että kävisi kuluttamaan kaikki energiansa nyt harkitsemattomasti vastustajan seurassa, joka selvästi oli hänet nirhaamassa, mikäli nyt saisi tilaisuuden.
Sen pidemmittä puheitta Seth syöksähti uskomattoman nopeasti, epämääräisenä massana kohden takkaa, käyden poistumaan huoneesta savupiipun kautta. Ei hän todellakaan lähtenyt käytäville harhailemaan tässä kunnossa, tähän aikaan!



//EI JAAKKO! NOELIN KOIVET EIVÄT OLE YHTÄÄN NIIN KARVAISET MITÄ SINUN. SINUN KOIPIASI HALUAN VAIN RAPSUTELLA tuo ne tänne nyt! LIIKAAAAAA VAIN VÄHÄN LIIKAA ON RIITTÄVÄ ANNOKSENI! (DDDD LISÄÄ YES YES YES?! //

[Crimson]

Kissapeto ja paladiini pyörivät ympäri huonetta iskuja vaihdelleen, punasilmäisen kuitenkin jäädessä alakynteen kovin nopeasti kirotun olennon edessä. Ilmeisesti katti huomasi myös itse miekan vaikutuksen nahoissaan, kenraalin vastuksen alkaessa näyttää väsymyksen merkkejä hiljalleen. Eipä aikaakaan, kun kissapeto hyppäsi taemmas varjoihin, jonka jälkeen myös huoneen kyntteliköt olivat syttyäkseen uudestaan – kuin mitään ei olisikaan tapahtunut.
Noel ei astunut vielä kirouksensa luomasta tilasta pois, utuisen, aavemaisen miehen seistessä vain miekan terä yhä ojennettuna kohden nyt esiin tullutta Blackia. Jostain kumman syystä miehellä tosin oli veren tahrimat valkeat hiukset tällä kertaa päässään, joka pisti toki temppeliherrankin mietteliääksi. Kuka ja mikä hänen kimpussaan olikaan juuri ollut? Blackistä paljastui täysin uudenlaisia puolia, joita Noel ei olisi osannut villeimmissä kuvitelmissaankaan keksiä. Mutta halusiko hän tietääkään tämän enempää velhosta, joka oli juuri vähällä lunastanut hänen henkensä…

Velho ilmoitti sähisten, ettei tämä jäisi tähän. Ei takuulla jäisi, myöskään temppeliherran puolesta, jos häneltä kysyttiin. Mutta ei kysytty, eikä täten Noelinkaan tarvinnut turpaansa enää avata. Palavanoranssista, purppuraan ja pupillittomaksi tyhjennyt katse seurasi, kuinka velho katosi taas näkyviltä ja epämääräisenä massana syöksähti hiilipölyä takasta tuprauttaen omille teilleen. Huoneen täytti hymähdys, joka jäi hetkeksi vaeltelemaan pitkin seiniä, kenraalinkin käydessä taas katoamaan näkymättömiin, siirtyen aaveena oman huoneistonsa seinien sisään. Edes kenraalilla ei ollut pokkaa poistua vaatteet riekaleina ja verisinä huoneesta käytäville omana itsenään…

Saavuttuaan omaan huoneistoonsa, oaladiinin katse valui viimein henkimiekkansa puoleen, jonka terä käytiin nostamaan omaa rintakehäänsä vasten. Niin tuskalliselta ja pahalta kuin se näyttikin, painoi temppeliherra Exxacusin pahasti irvistäen ja ähisten takaisin rintaansa. Noel astui henkiulottuvuudestaan ulos, vajoten samantien, kun aikaisemmin ympärillä häilynyt utu katosi, heikkoa oloaan polvilleen. Mies hengitti raskaasti ja nopeasti, jokseenkin kärsivänä edellisiä koettelemuksiaan. Siitä oli aikaa kun temppeliherra oli näin edes tehnyt, ja mikä inhottavinta, tiesi yksi nyt hänen huonommasta puolestaan…


//Hilse ja punkit niistä vaan lentelee jos rapsutat (--D JA LISÄÄ KYLLÄ, MENNÄÄN JO! MENNÄÄN JOOOOHOHOHOHOHOHOOOOOO//