Re: Henkiä hovissa || Vahti
Lähetetty: 17 Helmi 2015, 00:41
Tehden perin epäileväisen ilmeen ja toinen käsi lantiollaan villikko pärskäytti huuliaan Constantinen sanoille.
"Hah, ihan kuin moinen auttaisi", pohjolainen totesi ylivarmalla asenteella, poimien kauluksensa kautta paidan kätköistä uuden, koskemattoman omenan käteensä ja puraisi siitä palasen. Hieman avonaiselta, sekä kipeältä, alahuuleltaan verta sotkeutuen mukaan hedelmän makean kitkerään makuun teki siitä vielä rautaisemman maun.
Omenat olivat kyllä parhaita, hyvän tappelun jälkeen nostattaen nyt perin tyytyväisen hymyn villinaisen kasvoille.
Ainakin hän sai mitä halusi~
Pohjolainen lähti astelemaan kohti salin ovea -ei koska uruzu käski- naisen kiertäen eliittikenraalin kaukaa. Ihan vain heidän molempien puolesta, kun tunteet olivat vielä sen verran kuumat.
Siinä samalla Aleiga potkaisi lattialla olevan, yhden heidän käyttämänsä, harjoituskepakon ilmaan poimiakseen sen vapaalla kädellä ilmasta. Ja asettaen sen rennosti olkapäälleen, voisi vähäsen harjoitella kepillä tappelemista. Näkihän äskeisestä että vuosien ajan oleminen porona oli ruostuttanut häntä.
Aleiga vilkaisi Constantineen, se haastava pilke syttyen silmiin.
"Ja huoneeseen en kyllä mene", tämä totesi varmoin elein astellessaan kohti ovia. Häntä kiinnostaisi kyllä nyt käydä ulkona, siellä kun oli kaunis ilma kun hän viimeksi oli ikkunasta katsonut.
Eikä uruzilla ollut asiaan mitään vaikutusvaltaa.
"Hah, ihan kuin moinen auttaisi", pohjolainen totesi ylivarmalla asenteella, poimien kauluksensa kautta paidan kätköistä uuden, koskemattoman omenan käteensä ja puraisi siitä palasen. Hieman avonaiselta, sekä kipeältä, alahuuleltaan verta sotkeutuen mukaan hedelmän makean kitkerään makuun teki siitä vielä rautaisemman maun.
Omenat olivat kyllä parhaita, hyvän tappelun jälkeen nostattaen nyt perin tyytyväisen hymyn villinaisen kasvoille.
Ainakin hän sai mitä halusi~
Pohjolainen lähti astelemaan kohti salin ovea -ei koska uruzu käski- naisen kiertäen eliittikenraalin kaukaa. Ihan vain heidän molempien puolesta, kun tunteet olivat vielä sen verran kuumat.
Siinä samalla Aleiga potkaisi lattialla olevan, yhden heidän käyttämänsä, harjoituskepakon ilmaan poimiakseen sen vapaalla kädellä ilmasta. Ja asettaen sen rennosti olkapäälleen, voisi vähäsen harjoitella kepillä tappelemista. Näkihän äskeisestä että vuosien ajan oleminen porona oli ruostuttanut häntä.
Aleiga vilkaisi Constantineen, se haastava pilke syttyen silmiin.
"Ja huoneeseen en kyllä mene", tämä totesi varmoin elein astellessaan kohti ovia. Häntä kiinnostaisi kyllä nyt käydä ulkona, siellä kun oli kaunis ilma kun hän viimeksi oli ikkunasta katsonut.
Eikä uruzilla ollut asiaan mitään vaikutusvaltaa.