Sarvijaakko


Linna on täynnä erilaisia huoneita, joista suurta osaa voi kutsua jopa saleiksi. Saleja on siellä täällä, eri kerroksissa, eri käyttötarkoituksiin, kuten esim. Aatelistojen tapaamisiin, sotilaiden harjoituksiin tarkoitettuja taistelusaleja, asesalit, ruokasaleja.

Valvoja: Crimson

Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1564

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Ti Loka 21, 2014 11:13

Sarvijaakko

Elämä muurien sisällä ei koskaan pysähtynyt täysin. Vaikka suurin osa nukkuikin yön pimeimmät tunnit tyytyväisinä, vartijoita löytyi aina käytäviltä ja muureilta tekemässä töitään, kevään viimasta huolimatta. Moni muukin palvelija joutui heräämään ennen auringonnousua valmistelemaan aamiaista muille, mutta se suurin kohina syntyi vasta aamiaisaikaan. Sitä ennen kaikki yrittivätkin tehdä työnsä mahdollisimman hiljaa, etteivät vain herättäisi niitä linnan tärkeimpiä henkilöitä... Mutta aamiaisen aikana suurin osa väestä oli jo herännyt, eikä mitään syytä hiljaisuudelle ollut. Käytävät täyttyivät taas äänistä ja ihmisistä, puheensorinan ja astioiden kilkkeen kantautuessa kauaskin. Suljettujen ovienkin taakse varmasti kuului ainakin ne satunaiset askeleet ulkopuolella jonkun palvelijan sipsuttaessa ohi kengänkannat kopisten, mutta suurin osa äänistä lähti kyllä keittiöstä ja tiloista, joissa väki kävi ruokailemaan.

Roswellille aamulla ja yöllä ei juurikaan ollut niin paljoa vaikutusta, eipä tuo nukkunut tai syönyt – ainakaan samaa ruokaa, kuin moni muu kuolevainen tässä maailmassa. Yönsä tuo osasi viettää kiltisti hiljaisena suurimmaksi osaksi, tehden omia puuhiaan... Ja aamuisinkin oli pahempi käydä häiritsemään niitä, jotka päivänsä olivat vasta aloittaneet ja tarvitsivat ravintonsa uutta työpäivää varten heti. Jos kuningas ei neuvonantajaansa heti vierelleen halunnut aamiaisseuraksi, ei demoni yleensä poikaa käynytkään häiritsemään. Työtehtäviä löytyi kyllä linnasta aina, mutta kyllä Roswell sitä mieltä oli, että muiden piti antaa nauttia aamiaisestaan rauhassa...

Demoni olisi voinut pysyä huoneessaan jatkamassa erästä pientä projektiaan, ja muina päivinä tuo oli sen tehnytkin jo monen monta viikkoa. Mutta nyt... Nyt vanhus tunsi jo tarpeen tehdä jotain muuta – vaikka no, lukeminen ja etsiminen vaihdettiin lukemiseen ja etsimiseen. Sarvipäälle se silti tuntui hieman erilaiselta, sillä tuo oli päättänyt käydä linnan kirjastossa pienellä kierroksella nyt, kun se oli tyhjillään. Henry oli Roswellin tuonut kirjastoon heti, kuninkaalle kirjat kun olivat kovin tärkeitä... Ja totta kai demoni muisti vielä prinsessankin, johon tuo ensimmäistä kertaa pääsi tutustumaan kirjojen keskellä. Muistoja löytyi jo muurien sisältä, mutta itse valikoimaan neuvonantaja ei ikävä kyllä ollut päässyt tutustumaan vielä erityisen hyvin. Kuninkaan menetettyä jalkansa, lukeminen huvikseen ei vain enää ollut niin yleinen harrastus.

Vanha, sarvipäinen mies kävi nappaamaan pari kirjaa mukaansa hyllyiltä, oppien kyllä mieluusti hieman lisää maan historiasta – olihan hän sentään kuninkaan neuvonantaja. Ja se näkyi, vaikkei Roswell juuri yrittänyt vaatteillaan ja tittelillään rehvastella. Demoni yritti silti pukeutua arvokkaasti – ja mihinpä muuhunkaan tuo rahaansa kykeni käyttämään, kuin vaatteisiin. Aikaakin tuolla oli nyt enemmän kuin tarpeeksi, vanhuksen tallustellessa rauhallista tahtia kohti kirjaston lukualuetta, istahtaen sohvalle ja asettaen kirjapinonsa vierelleen pienelle pöydälle. Roswell tiesi, ettei kykenisi lukemaan niin monta kirjaa niin lyhyessä ajassa, ei edes yhtäkään... Mutta silti yksi kirjoista nostettiin syliin sormien käydessä selailemaan sivuja, keltaisten silmien lueskellessa sanoja paperilla. Ainahan hän kykeni lopettamaan ja viemään valitsemansa kirjat huoneeseensa odottamaan seuraavaa lukuhetkeä...




((Vahti tänne jep.))
Avatar

Porvari
Porvari

Viestit: 921

Liittynyt: Ti Marras 05, 2013 1:27

Viesti Ke Loka 22, 2014 12:53

Re: Sarvijaakko

#Minä tulla, kyl#

Siitä oli ehkä melkein viikko, kun Aleine oli palautettu kuninkaan, eliittikenraalin ja hovin velhon toimesta oikeaan muotoonsa, eli timanttisarvisesta poroeläimestä ihmiseksi. Ja melkein viikko, kun nainen oli päättänyt jäädä ihmisten kuninkaan linnaan näin aluksi, oppiakseen uuden elinympäristönsä asioista selviytyäkseen niissä. Sillä asiat kyllä erosivat täällä Pohjoisesta monella eri tapaa.
Uskonnot, kieli, käyttäytyminen, ruoka, ilmasto... Listaa voisi jatkaa loputtomiin, sillä jatkuvasti törmäsi täällä uusiin, toisinaan hämmentäviin ja toisinaan taas vain ihmetyttäviin asioihin.
Se sopi Aleigalle, joka piti kaikesta uudesta mitä hän saattoi tutkia ja oppia perusteellisesti selviytymisen kannalta. Vaikkakin jotkut asiat täällä vain huvittivat pohjolaista loputtomiin.
Yksi asia ollen nämä vaatetus-asiat: Kulje vähemmässäkin vaatteissa, niin johan ympärillä hämmästeltiin suut ja silmät pyöreinä. Mieluummin tummatukka olisi pukenut toisinaan puolipukeissa, paikallinen ilmasto ollen lämpimämpi mitä pohjoisessa. Mutta ei, häntä kehotettiin lähes heti laittamaan enemmän päälle, pyh.

Sekä toinen asia mikä oli ehkä sinänsä ymmärrettävää, mutta Aleigasta yhdeltä kannalta huvittavaa, oli miten tarkkoja täällä oltiin toisten omaisuudesta. Kun asia siis koski ruokaa.
Ei pohjolainen varastanut, tai ainakaan hän ei sitä asiaa siten nähnyt.
Sen jälkeen kun henget olivat hänet muuttaneet ja toteuttaneet hänen alkuperäisen toiveensa, Pohjoisen naisen oli pitänyt alkaa syömään suurempia määriä pitääkseen yllä voimiaan. Usein hämmästeltiin, miten nainen saattoi syödä noin vain kahden raavaan miehen ruoka-annoksen helposti.
Mutta aamiais- tai päivällisruuat eivät täyttäneet sitä yhtä, ainoaa ammottavaa aukkoa pohjolaisen vatsassa: Omenaholistisuutta.
Liekö sitten poromuodosta peritty vai johtuiko asia yksinkertaisesti siitä, että Pohjoisessa ei kasvanut mitään omenien kaltaista, Aleiga ei voinut vastustaa ainuttakaan omenaa minkä näki. Hänen piti saada se itselleen.
Mehukas, toisinaan kirpeä ja toisinaan makean pehmeä, sekä mukavan suussa pureskeltava omena... Se jos mikä oli herkkua. Ja pohjolainen oli ottanut tahtomattaankin tavakseen syödä omenia ruoka-aikojen välissä.
Valitettavasti suurin osa omenista, mitä linnassa oli tarjolla, olivat tarkoitettu kuninkaalle tai jollekulle muulle ylempiarvoiselle.
...Se ei estänyt pohjolaista, joka nytkin juoksi pitkin suuren linnan käytäviä sinne tänne perässään vartija tai toinenkin, tunikansa etumus täyteen ahdettuna omenia linnan keittiöstä.

Oikeasti, luulisi että he olivat jo tottuneita siihen, että Aleiga kävi nappaamassa pari mehukasta omenaa itselleen. Luulisi siis että keittiön väki olisi oppinut laittamaan kyseiset hedelmät hyvään piiloon, tai sitten vain yksinkertaisesti valmis omena-annos ihan vain villinaiselle.
Se tosin täytyi myöntää että kokki oli parantanut heittokättään. Melkein osui siihen omenaan minkä Aleiga nappasi kulhosta itselleen.
Ja sitten sen jälkeen olikin pelkkää ajojahtia kun punanaamainen kokki huusi vartijaa ottamaan omenavarkaan kiinni.
Pohjolaista ei kiinnostanut jäädä kiinni, eikä varsinkaan joutua sen kolossin kanssa juttusille tai moitittavaksi tästä tavasta. Ihan kuin villikko kuuntelisi sitä kolossia, tai ketään muutakaan, kun oli kyseessä omena.
Ehkä Aleiga olisi päässyt helposti jahtaajastaan eroon, jos olisi juossut täysillä, nyt syöksyen täynnä olevan harjoitussalin läpi väistellen harjoittelevia tyyppejä ja näiden iskuja, ja sieltä portaita ylöspäin. Mutta jos hän olisi juossut täysillä, se olisi ollut voimien turhaa käyttämistä. Mikä tarkoitti sitten suurempia ruokamääriä ehkä...
Lisäksi, mukava tällainen päiväharjoitus, vaikka muut asiaan osalliset eivät siitä nauttineet.

Saadessaan sitten tarpeeksi, ja saatuaan hieman välimatkaa, pohjolainen livahti koristeellisesta ovesta sisään kumarassa, pysähtyen oviaukon sivuun. Odottaen että vartija juoksisi kyseisen huoneen oven ohitse, metallisaappaat kalisten...
Ja sitten istahtaen huokaisten lattialle seinään nojaten, poimien paitansa sisältä yhden omenista ja puraisten siitä ison palasen.
Hän ei ehkä ollut kuninkaallinen ruokamaistaja, mutta nämä omenat eivät olleet ainakaan linnan omia. Porona hän oli nimittäin niitä saanut maistella. Nämä olivat siis jotain ulkopuolelta tuotuja, puoliraakoja ja siten melko kirpeitä hedelmiä.
...Mutta silti omenia eli herkkua~
Nardur, haltioiden yksi eliittikenraaleista oleva kuninkaan uskollinen minotaurus.
Aleiga, aiemmin pohjoisen henkien kiroama villinainen joka on saanut takaisin ihmismuotonsa.
Behg, synnynäinen ihmissusi rääpäle joka on tullut setänsä hylkäämäksi.
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1564

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Ke Loka 22, 2014 4:06

Re: Sarvijaakko

Roswell istuskeli kirjastossa kaikessa rauhassa, katseen lukiessa kirjaa tuon käsissä kovin laiskanoloisesti. Kiirettähän tuolla ei ollut, tappaen vain aikaansa ja odottaen. Välillä sormet kävivät kääntämään sivua, varovaisesti, etteivät sivut vain repeäisi – tai ettei tuo vahingossakaan viiltäisi haavaa sormeensa ja tahrisi niitä puhtaita sivuja vereensä. Demoni sai uppoutua omaan pieneen maailmaansa kirjaston syövereissä, niin kaukana kaikesta muusta. Ketään muuta huoneesta ei löytynytkään, eikä ääniä juuri kirjansivujen selailun lisäksi ollut. Mitä oven ulkopuolella tapahtui oli vain pientä taustahälinää, johon ei enää edes sen enempää kiinnitetty huomiota. Suurten ikkunoiden verhot ainakin olivat avatut, aamuauringon tulviessa niistä sisään ja valaisten niin hyllyt kuin käytävät niiden välissä. Löytyihän kirjastosta tietenkin niitä hämärämpiäkin koloja, mutta demonia ei haitannut. Kunhan hän näki lukea, huone oli aivan tarpeeksi valoisa.

Yllättäen oven toiselta puolelta kuuluikin enemmän mekastusta, kirjan laskeutuessa vanhuksen syliin tuon yrittäessä kuunnella tarkempaa. Mitä luultavimmin se oli taas yksi niistä vääristä hälytyksistä, eikä syytä paniikkiin ollut... Mutta ottaen huomioon kuninkaan tilan, totta kai Roswellia aina huolestutti se. Jos pojalle kävisikin jotain, koko hovi olisi varmasti pitämässä kovaakin ääntä – ja silloin hän halusi olla Henryn vierellä heti, eikä kuulla vasta jälkeenpäin jostain kamalasta. Demoni odottelikin hiirenhiljaa, yrittäen saada äänistä jotain selkoa. Jonkinlaista huutoa hän kuuli kyllä, kuten myös askeleita... Juoksevia sellaisia, raskaan miehen erityisesti. Haarniskakin tuntui kilisevän, joten se kertoi siitä, että jokin vartijoista oli nyt liikkeellä. Ja sehän vasta saikin neuvonantajan kurtistamaan kulmiaan huolestuneena.

Ennen kuin sarvipäinen mies pääsi nousemaan sohvalta, kirjaston ovi aukeni yllättäen kyykistyneen hahmo livahtaessa sisään – ja sitähän tarkkasilmäinen demoni ei jäänyt näkemättä. Epäilyttäväähän se oli tietenkin, mutta heti mies ei ollut huutamassa vartijaa takaisin kuullessaan raskaiden askelien kaikkoavan, juosten oven ohi. Ensiksi Roswell halusi selvittää tilanteen kunnolla. Jo kaukaa tuo pystyi näkemään, ettei tuo pitkä, tummahiuksinen naishenkilö ollut tuttu näky hovissa, neuvonantaja tiesi kyllä, että olisi muistanut toisen oudon ulkonäön. Mutta selvää oli myös se, ettei tämä henkilö ollut demoni tai mikään muukaan epäilyttävä, vaarallinen olento. Siksi Roswell kykeni olemaan kovin rento tilanteessa, jonka todellista luonnetta tuo ei tunnistanut. Kenties tyttönen oli lainsuojaton, mutta syytä pelkoon demoni ei tuntenut.

Hitaasti vanhus kävi nousemaan sohvalta, vanhojen luiden vastustellessa sitä viimeiseen saakka. Luettu kirja laskettiin pinoon päällimmäiseksi sarvipään lähtiessä lähestymään "vierastaan", tuon kenkien kopistessa pehmeällä kuminalla hiljaisessa huoneessa.
"Nuorien neitojen olisi parempi istahtaa jollekin pehmeämmälle alustalle, neiti hyvä," demoni hymähti lempeästi, keltaisten silmien katsellessa tyttöstä istumassa lattialla selkä seinää vasten toisen maistellessa omenaa kädessään. Roswell jäi kunnioitettavan välimatkan päähän naisesta, eihän tuo toki halunnut säikäyttää toista. Jahtaamaan vanhoista jaloista ei taitaisi olla, mutta siinä tilanteessahan hän kyllä kykenisi huutamaan vartijoita apuun... Mutta se olisi niin ikävä tehdä ilman selitystä. Ehkäpä tyttönen oli varas, mutta omenat tuon sylissä eivät kyllä kertoneet mistään erityisen vaarallisesta rikoksesta... Eikä sellaiseen lakia tarvinnut sotkea, jos se puhumalla selviäisi.

"Jos annatte anteeksi töykeyteni, kuulisin mieluusti syyn näin aikaiselle urheilusuorituksellenne," sarvipää nosti toista tummista kulmistaan kysyvästi hymyillessään, käyden heti asiaan. Silmät katselivat kyllä tarkkaavaisena neitosta ja tuon liikkeitä, näin läheltä todellakin voidessaan sanoa, ettei koskaan tätä tyttöä ollut nähnyt. Kasvothan tuolla olivat maalatut, kovin villit... Ei mitään sellaista, jota hovissa normaalisti näki.
"Mutta olkaa toki huoleti – en tahdo teille pahaa, ellette anna minulle oikein hyvää syytä," Roswell kävi lisäämään vielä hymisten, ymmärtäen kyllä, ettei moni taitanut nauttia demonin läsnäolosta. Harvoinpa tuon sanoja uskottiin niin helpolla, mutta parempihan se oli sanoa. Jos tyttö nyt itse huutaisi ja hälyttäisi vartijat sillä paikalle, niin ainakin neuvonantaja oli yrittänyt parhaansa...
Avatar

Porvari
Porvari

Viestit: 921

Liittynyt: Ti Marras 05, 2013 1:27

Viesti Ke Loka 22, 2014 5:53

Re: Sarvijaakko

Tietysti siinä tohinassa, keskittyneenä ennemmin välttelemään omien tekostensa seuraamuksia, Aleigalta oli jäänyt huomaamatta huoneessa jo valmiiksi oleva henkilö. Joka kaiken lisäksi ei ollut tehnyt olemassaolostaan minkäänlaista hälyä kiinnittääkseen tummatukan huomion itseensä.
Joten kun siinä sitten tämä henkilö alkoi liikahdella, nousten näin ensimmäiseksi sekä laskien samalla kirjaa käsistään, pohjolainen keskeytti omenanpalan rouskutuksensa. Valppaana vieden huomionsa yhtäkkiä huomaamattoman henkilön paljastuneeseen läsnäoloon, tummien silmien katse iskeytyen pitkään, vanhan oloiseen urgotiin. Ja jolla oli sarvet -eivät ne voineet olla aidot?- päässä.
Tummat sarvet, jotka toivat vahvasti mieleen vuoren rinteitä pitkin hyppivän, sarvet omaavan unan.
Toinen oli selkeästi linnan asukkeja, vaatetuksesta sekä toisen puhuttelu tyylistä päätellen, joten pohjolainen rentoutui. Jatkaen lattialla istumista ja pureskellen suupalansa loppuun, nielaisten sen sitten ennen kuin puhui mitään. Kyllä hänellä käytöstapoja oli, vaikka moni näki hänet täysin villinä.
Ei hän kokonaan sitä ollut, kunhan tykkäsi järkyttää näitä Cryptiläisiä. Ne alkoivat nostaa kohua pienestäkin poikkeuksesta, niin kuin aderyparvi.

Ainakin tämä unan tykkäsi puhua pitkiä, hienopuheisia lauseita, Aleigan ottaen tosien haukun pitelemästään omenasta sen aikana, niellen sen ja nousten lopulta seisomaan pidemmän edessä.
Huvittuneisuus kohosi kasvoille kun vanhus totesi ettei vahingoittaisi, naisen epäillen että toisesta olisi häntä vahingoittamaan. Ainakaan ilman, että Aleiga antaisi pitävän muiston itsestään toiselle...
"Tuskin antaisin sinun minua vahingoittaa", pohjolainen totesi ilkikurisen virneen kera. "Lisäksi uruzi ja alfa Henry ehkä sanoisivat jotain asiaan. Tosin, en mielelläni heihin turvaudu. Ainoastaan uruziin kun haluan häntä kiusata."
Sillä Constantinea oli hauska raivostuttaa, mokomakin iso hölmö kolossi...
Tummat silmät tuijottivat sarvia, ne eivät nyt jääneet pois mielestä.
Ne näyttivät aidoilta. Mutta olivatko ne?
Vai olivatko ne koristeet? Oliko toinen shamaani? Mutta eikö se kaljupää ollut shamaani? Vai oliko tässä heimossa kaksi shamaania? Eikö siitä muka tullut ongelmia myöhemmin, kun alfa tai heimon jäsen ei osannut päättää kumman luo mennä kysymään neuvoa?
Aleiga upotti hampaansa pitelemäänsä omenaan, pidellen sitä nyt suussaan, ja yritti kurottautua varpaisillaan sekä kädet ojennettuina kohti pitkän hujopin sarvia. Hän halusi kokeilla niitä, pakko se oli varmistaa!

Joten pohjolainen kurotteli ja yritti kokeilla noita sarvia, ehkä nykiäkin niitä. Ja jos onnistuisi niitä koskettamaan, sekä huomaisi niiden olevan aidot, villinaikkosen silmät laajenisivat hyvinkin paljon.
Jos taas hänen ei annettu koskea sarviin, mulkoilisi Aleiga toista kädet puuskassa, katse mennen sarvien ja noiden keltaisten silmien välissä.

#Ja Rossin sarvet on kiinnostavia. Koska#
Nardur, haltioiden yksi eliittikenraaleista oleva kuninkaan uskollinen minotaurus.
Aleiga, aiemmin pohjoisen henkien kiroama villinainen joka on saanut takaisin ihmismuotonsa.
Behg, synnynäinen ihmissusi rääpäle joka on tullut setänsä hylkäämäksi.
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1564

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Ke Loka 22, 2014 11:13

Re: Sarvijaakko

Roswell katseli neitosta lempein silmin, tuon elekieli kovin rento ja rauhallinen, ettei toinen vain säikkyisi. Kaikeksi onneksi tyttö ei näyttänyt olevan erityisen säikähtänyt, eikä tuo ainakaan näyttänyt merkkiäkään pelosta demonin edessä. Omenansakin syöntiä jatkoi aivan tyytyväisenä, sen suurempia hermoillen. Olihan se hieman outoa, siihenhän reaktioon vanhus oli jo oikeastaan tottunut... Mutta eiköhän tämän pitäisi sitten olla mieluisa poikkeus. Ehkäpä se viimein oli merkki siitä, ettei neuvonantaja enää ollutkaan niin pelottava uusienkaan ihmisten keskuudessa. Roswell ei ollut toivonut muuta, kuin naisen hiljaisuutta ja yhteistyötä. Kenties tuo olikin onnistunut saamaan jotain paljon parempaa...

Neito kävi viimein nousemaan, eikä demoni tehnyt mitään äkkinäisiä liikkeitä. Silmällähän tuo toista kokoajan piti, ettei nainen nyt yhtäkkiä ovesta livahtaisi takaisin käytäville rellestämään. Hameväen edustajaksi tämä muukalainen oli todentotta pitkä yksilö, eikä Roswellkaan aivan pitkänä miehenä ollut enää mitenkään älyttömän pitkä toiseen verrattuna. Lähellekin toinen uskaltautui, näyttäen jopa kovin huvittuneelta miehen sanoja kuunnellessaan. Todellakaan, sarvipää ei kyennyt näkemään minkäänlaista pelkoa naisen elekielessä, sanojenkin kovin uhmaavasti uhoten, ettei neitonen antaisi demonin satuttaa. Siihenhän Roswell ei voinut kuin naurahtaa pehmeästi, pitäen kyllä siitä uhkarohkeudesta, mitä tyttö häntä kohtaan osoitti. Tosiasiahan se oli, ettei hän ketään muurien sisällä kyennyt satuttamaan, joten nainen oli turvassa joka tapauksessa – mutta sitähän toinen ei varmuudella tiennytkään.

Vanhuksen pää kävi hieman kallistumaan toisen mainitessa henkilöitä, jotka eivät antaisi tuon satuttaa tyttöä. Toinen mainituista nimistä ei ollut tuttu, mutta yhden Henrynhän kuninkaan neuvonantaja tunsi – tosin, olihan se aivan yleinen nimi, eikä alfa tainnut olla se nimike, millä kuningas kulki... Mutta ehkäpä he kuitenkin samasta henkilöstä puhuivat.
"Olette tainneet tavata Hänen Majesteettinsa jo?" Roswell kysyi hymyillen, tuntien olonsa hieman rennommaksi, jos naisella oli oikeastikin syy olla linnassa. Jos toisella oli Henryn lupa, niin siihenhän demoni ei sitten sen enempää puuttuisi – vaikka kyllähän tuota vieläkin kovasti kiinnosti, miksi vartija olivat toista jahdanneet. Syytä hän ei ollut vielä kuullut.
"Pahoitteluni, en kuitenkaan taida tuntea tätä... Uruzia," sarvipäinen mies pahoitteli hymy huulillaan, nimi ei hänelle ollut tuttu.

Kellertävät silmät katselivat naisena maalattuja kasvoja, mutta tytön omat silmät eivät näyttäneet pysyvän demonin silmissä tai edes kasvoissa. Ylemmäs ne olivat suuntautuneet, ilmeisesti sitten niitä sarvia tuijottelemaan. Huvittuneenahan tuo siihen hymisi, muttei laittanut vastaankaan. Monella ei sarvia päästään löytynytkään, joten totta kai se oli outo näky. Neidon annettiin niitä tutkia silmillään aivan rauhassa, mutta katselu ei sitten ollutkaan tarpeeksi. Pian toinen olikin kurottelemassa kohti sarvia, naisen sormien koskettaessa karheaa pintaa. Sarvissa ei tuntoa ollut, joten eihän Roswell oikeastaan tuntenut sitä... Mutta kyllähän tuo sen näki, suorastaan hämmentyen. Tämä olikin ensimmäinen kerta, kun ihminen oli heti demonin sarviin käynyt käsiksi noin vain, eikä vanhus oikeastaan tiennyt, kuinka reagoida!

Hämmentyneenä neuvonantaja räpytteli silmiään, kunnes neidon käsi kävi tarrautumaan sarvesta kiinni kovempaa, nykienkin siitä. Sehän kyllä tuntui jo takaraivossa, sarvipään vaistomaisesti laskien hieman päätään nykimisen lopettamiseksi.
"Tuota," vanhempi mies yskäisi kurkkuaan avatakseen, yrittäessään kiinnittää toisen huomion,
"Minäkin pidän sarvistani, ovathan ne kovin komeat... Mutta pelkäänpä, ettei niskani kestä roikkumista."




((Kaikki haluavat Roswellin sarvia.))
Avatar

Porvari
Porvari

Viestit: 921

Liittynyt: Ti Marras 05, 2013 1:27

Viesti To Loka 23, 2014 12:12

Re: Sarvijaakko

#Oh yeah baby~#

Aleigan silmät sen kuin laajenivat sitä mukaan kun tämä kokeili vanhuksen sarvien pintaa ja ennen kaikkea: Olivatko ne todella toisen päässä kiinni?
Kyllähän ne siinä tuntuivatkin kiinni pysyvän.
Vaikka pohjolainen niitä nyki kokeilevasti, kuin olisi olettanut sarvien jäävän käsiinsä pienelläkin voimalla, nähden niiden olevan jollakin narulla tai--- Jollakin kiinnitettynä toisen päähän. Mutta ei, nehän oikeasti olivat kiinni ja pysyivät hämmentyneeltä sekä vaivautuneelta olevan miehen päässä, toisen jopa kumartaen päätään villikon nykimisten lomassa, kuin helpottaakseen Aleigan uteliaisuuden halua. Sekä todennäköisesti helpottaakseen sarvien tutkimisesta mahdollisesti aiheutuvaa pään kipua...
Ja toinen antoi puheellaan ymmärtää, että ne olivat kiinni toisessa.
Pohjolainen päästi irti toisen sarvista, katsellen tätä sarvipäätä perusteellisen pöllästyneenä, katse käyden sarvista toisen keltasilmiin. Okei. Toinen ei kai sitten ollut ihan täysi-ihminen, Aleiga ymmärsi sen. Hänellä oli joitakin muistoja sarvieläimenä olemisesta, sekä nähneensä joitakin olentoja jotka saatettiin luetteloida tämän unanin kanssa samaan lokeroon.
Mutta ihan varmuuden vuoksi-
Aleiga kiersi miehen ympärillä yhden kerran, katsellen joka kulmasta noita sarvia.
Joo, näyttivät melko kiinteiltä.

Joko tämäkin tyyppi oli astunut väärän henkiolennon tassuille, varipaille, sorkille tai miten olikaan, ja siten saanut itselleen kiroukseksi nuo sarvet. Sekä nuo silmät. Vaikkakin keltaisissa silmissä ei ollut mitään vikaa, ne näyttivät hienoilta, Aleigasta ne toivat hienosti mieleen chatin.
Joten, sitten pysähtyen jälleen sarvijaakon eteen, Aleiga otti omenan suustaan.
"Mikä sinä olet?" tämä kysyi sen enempää ihmettelemättä, vaikkakin tämä oli melko hämmentynyt ja lumoutunut tästä täysin uudenlaisesta olennosta. "Suututitko Skadin ja hän lauloi kirouksen sinulle?" tämä vielä kysyi, yrittäen arvata vastausta innokkaasti ennen kuin se kerrottaisiin hänelle.
Vai oliko toinen shamaani?
"Vai olet shamaani? Eikö se kaljupää olekaan, vai onko teitä kaksi?"
Nardur, haltioiden yksi eliittikenraaleista oleva kuninkaan uskollinen minotaurus.
Aleiga, aiemmin pohjoisen henkien kiroama villinainen joka on saanut takaisin ihmismuotonsa.
Behg, synnynäinen ihmissusi rääpäle joka on tullut setänsä hylkäämäksi.
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1564

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti To Loka 23, 2014 3:23

Re: Sarvijaakko

Roswell suoristi selkänsä toisen käsien päästäessä vihdoin irti tuon sarvista, huokaisten jo helpotuksesta. Melkein vaistomaisesti mies kävi sukimaan tummia hiuksiaan takaisin kuntoon, vaikkeivät ne mitenkään erityisen sotkuun olleet ehtineet mennä. Keltaisen katseen palatessa neitoseen, oli toisen ilme muuttunut paljonkin siitä aikaisemmasta itsevarmuudesta ja pelottomuudesta. Demoni mutristi hieman huuliaan, ehkäpä se sitten tarkoitti, ettei toinen ollut uskonut sarvien olevan aidot. Se selitti kyllä, miksi tyttö oli ollut niin välinpitämätön; jos toinen oli luullut Roswellin olevan täysin normaali – no, ehkei sentään ihminen, mutta kuitenkin jokin muu... Olihan sitä kovin helppo silloin kohdata kuninkaan neuvonantajaa ensitapaamisellakin vailla pelkoa.

Silti, nainen tuntui kuitenkin enemmänkin uteliaalta kuin pelokkaalta, kiertäen sarvipään kuin mikäkin petoeläin saalistaan vaanien. Demonin silmät seurasivat kyllä toisen liikkeitä laiskasti, pysähtyen viimein kasvotusten tyttösen kanssa neidon lopettaessa liikkumisensa, katsoen vanhempaa miestä vielä hetkisen omena suussaan, ennen kuin nappasi sen omaan käteensä puhuakseen. Niinpä niin, toinen ihmetteli, mikä Roswell oli. Siihenhän mies ei voinut kuin hymähtää, ilmeisestikin toivoen sitten liikoja. Neito ei tiennyt hänen olevan demoni, ei tietenkään. Kukapa muu moista lähestyisi tuolla ja vielä sarviinkin tarraisi...

"Tietääkseni en, neiti hyvä," demoni hymyili toisen alkaessa arvuutella syitä sarville, mistään Skadista hän ei tiennyt, eivätkä kirouksetkaan muistuneet mieleen. Yhtä lailla seuraavallekin kysymykselle naurahdettiin hyväntuulisesti, shamaaniksi häntä ei ennen oltu luultukaan.
"Arvon kaljupäinen ystävämme taitaisi enemmän arvostaa nimitystä velho shamaanin sijaan, neiti. Tietämäni mukaan hän ei juurikaan ole henkimaailmaan yhteyksissä," Roswell naurahti, tietäen kyllä heti, kuka se naisen mainitsema kaljupää oli. Black taisi kyllä olla hovissa se ainoa kaljupää, jota shamaaniksi voisi epäillä...
"Mutta enpä ole minäkään," mies väläytti hampaitaan hymynsä ohella, ojentaen kättään tervehtiäkseen aivan kunnon kättelyllä esittelynsä lomassa,
"Olen Hänen Majesteettinsa Henry Scarlingtonin neuvonantaja, Roswell. Jos haluatte vastauksen kysymykseenne, voisitte ensiksi vastata omaani... Kuinka paljon satutte tietämään demoneista?"
Avatar

Porvari
Porvari

Viestit: 921

Liittynyt: Ti Marras 05, 2013 1:27

Viesti To Loka 23, 2014 9:54

Re: Sarvijaakko

Tämä mies, henkilö, olento... Mikä tahansa toinen sitten olikaan, omasi kyllä melkoisen skaalan tuntemuksia ja eleitä, vaikka ne olivat ehkä melko huomaamattomia johtuen tämän paikan ihmisten ylenpalttisesta kohteliaisuudesta. Kaikkea kierreltiin ja väänneltiin, hakaten puskan ympärillä kuin peläten että suoraan asiaan mentäessä tapahtuisi hirveitä!
Toinen vaikutti aluksi yllättyneen ilahtuneelta, mutta sitten se tuntemus näytti toisen vanhoissa silmissä nopeasti nuupahtavan jonkin toisen oman tajuamisen myötä.
Hmp, sanoisi vain suoraan mitä mielessä oli. Aleiga ei järin arvostanut salailuja tai epäröintiä, turhaa moiset kun asia lopulta tulisi selville, tavalla tai toisella.

Päätään sivuun kallistaen pohjolainen tarkkaili ja kuunteli sarvipäätä, ääneti nakertaen pieniä palasia omenastaan siinä samalla. Jep, puoliraakaa tämä oli. Kypsynyt omena oli lihaltaan pehmeää ja nopeasti muussaantuvaa, sekä menetti valkoisen värinsä vaihtuen keltaiseen, tummuen siitä vähitellen...
Pohjoisen naisen oli kyllä pakko kohottaa kulmiaan epäuskoisena tämän miehen puheille. Eikö muka kaljupää ollut shamaani, vaikka oli kutsunut Aleigan kotiseudun henkiolentoja? Ja velha... Kumma sana. Täällä käytettiin kummia sanoja vähän kaikesta, mutta kai nekin oli pakko opetella jossain vaiheessa että selvittiin. Tosin onnekseen Aleiga ei ollut joutunut sen nahkapään kanssa kaksin tai edes puheille, ilmeisesti hän ei toista kiinnostanut. Hyvä vaan.
Ei sillä että pohjolainen velhoa pelkäsi, ehei. Black vain... Oli jotenkin nihkeä näätä mitä ei halunnut seurakseen.
Eli toinen ei itsekään ollut shamaani? No sehän hyvä!
Sen porojupakan jälkeen Aleiga ei halunnut nähdä yhtään shamaaninkuvatusta vähään aikaan!

Reipas, tiukka kädenpuristus tarjottiin sarvipäälle tummatukan hymyillen tyytyväisenä tähän olentoon, joka ei ainakaan tähän asti ollut antanut mitään ikäviä tuntemuksia. Lisäksi toisen sarvet kiinnostivat hyvinkin paljon. Johtuikohan moinen kiinnostus Aleigan omasta sarvipää-ajasta? Ehkäpä.
Rossy toinen siis oli, selvä. Ja jonkinmoinen neuvoja alfalle. Kaikenlaisia titteleitä täällä jaeltiin heimolaisille. Eikö niissä mennyt helposti sekaisin? Oli elitekenraaleja, velhejä, kunikkaita ja nyt vielä neuvontia... Aleigakaan ei pysynyt koko ajan perillä, eikä edes jaksanut alkaa opettelemaan. Kyllä ne käytännössä sitten painuisivat vähitellen mieleen.
"Demoista?" Aleiga yritti lausua Cryptiläisen sanan. "En juurikaan. Ovatko laji niin kuin haltit ja ihmiset vai titteli kuten kunikka ja velhe?"
Katse käväisi jälleen pari sekuntia kauemmin noissa sarvissa.
...Niissä oli kiva karhea pinta, tuntui mukavalta sormia vasten.
Nardur, haltioiden yksi eliittikenraaleista oleva kuninkaan uskollinen minotaurus.
Aleiga, aiemmin pohjoisen henkien kiroama villinainen joka on saanut takaisin ihmismuotonsa.
Behg, synnynäinen ihmissusi rääpäle joka on tullut setänsä hylkäämäksi.
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1564

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Pe Loka 24, 2014 1:16

Re: Sarvijaakko

Roswell hymyili tyttösen tarrautuessa tuon käteen omallaan, kaksikon kätellessä rauhallisin merkein ensitapaamisen esittelyjen lomassa – tosin neitonen ei vielä omaa nimeään ollut antanut. Mukavaahan se oli kuitenkin hoitaa nämä asiat niinkin normaaliin sävyyn, moni muu kun ei demonia yhtä reippaasti uskaltaisikaan kätellä. Vanhan miehen oma ote oli varma, mutta lempeä, eikä toisen kättä haluttu satuttaa. Kättelykin loppui aikanaan ja Roswell antoi oman kätensä palata vierelleen verkkaiseen tahtiin, kovin rauhallisesti. Keltaiset silmät olivat pysyneet neidon kasvoissa tarkkailemassa tuon ilmeitä aivan vain varmuudenvaralta, tarkkasilmäisenä miehenä yleensä nopeasti huomaten muista ihmisistä, milloin jokin oli pielessä.

Demoni myhähti hiljaisesti naisen tuodessa kovin selvästi ilmi, ettei tuo tiennyt mitään demoneista. Helppoa oli heti olettaa, ettei toinen vain tiennyt tämän kyseisen sarvipäisen miehen olevan demoni, ottaen huomioon pelottoman ja varomattoman tavan kohdella vanhusta... Mutta jos tämä muukalainen ei edes tiennyt demoneista yleensäkään, oli tilanne heti jo paljon surullisempi. Ehkäpä siten oli vain hyvä asia, että kaksikko oli kohdannut. Oli joitain asioita, mitä tässä maailmassa nuoren neidon täytyi tietää pysyäkseen turvassa... Ja mitäpä olisi voinut sattuakaan, jos Roswellin sijasta tyttö olisi tarrautunut jotain toista demonia sarvista?

"Lajihan se, neiti hyvä," sarvipää hymyili lempeästi toisen tietämättömyydelle, ymmärtäen nopeasti, että tässä maailmassa oli paljonkin, mitä nainen ei ymmärtänyt. Ehkäpä joku muu olisi ajatellut sen olevan parempi, jos tätä tietämättömyyttä käytettäisiin hyväksi, demonillehan tämä oli harvinaista herkkua. Mutta naisen omaksi parhaaksi... Vaaroista kertominen oli parempi.
"Tosin hyvin laaja sellainen, ette taida löytää montaa samanlaista. On niin suurta kuin pientä demonia, tullen jokainen mistä tuleekin," Roswell naurahti tyttöä katsellessaan, kallistaen päätään hymyn kera levittäessään käsiään itseään esitellen,
"Toiset voivat näyttää hyvin samanlaisilta, kuin minä. Joillain meistä on sarvet – tosin jokainen sarvipäinen henkilö ei välttämättä ole demoni. Muistakaa se, ennen kuin suututatte jonkun kutsumalla heitä demoniksi, neiti hyvä," tuo jatkoi hymy huulillaan keveän naurahduksen karatessa ilmoille pienen päänpudistuksen kera.

Hetkellisesti Roswell käänsi katseensa sivulleen, antaen silmien tarkkailla kirjaston sisustusta laiskasti, rauhallisesti räpyttäen. Pienen henkäyksen ottaessaan tuo päätti, että eiköhän ollut viimein aika kertoa siitä hieman ikävämmästäkin puolesta.
"Valehtelisin, jos väittäisin lajini omaavan hyvän maineen. Valehtelisin myös, jos väittäisin, ettei se ole ansaittua," vanha sarvipää katsoi takaisin neitoon edessään, silmien näyttäessä kovin pahoittelevilta,
"Mitä luultavimmin, jos tulette tulevaisuudessa toiseen demoniin törmäämään... Terveydellenne luultavasti olisi parempi pysyä kaukana. Minä olen vanha, enkä halua mitään pahaa... Mutta niinhän ne kaikki sanoisivat aikeistaan huolimatta, neiti," demoni ei voinut kuin naurahtaa pahoittelevaan sävyyn päätään pudistaen. Tilanne osasi olla kovin hankala ja epätoivoinen, mutta silti Roswell yritti edes löytää siitä jotain hauskaa mieltä nostattaakseen.

"Moni muu hovin ihminen varmasti osaisi kertoa lajistani ja sen kauheuksista enemmän, suosittelisin teitä kysymään. En syytä teitä, jos ette halua olla sen jälkeen kanssani missään tekemisissä," neuvonantaja ilmoitti vielä, ennen kuin pienen kumartavan nyökkäyksen kera kääntyi ympäri kannoillaan ja lähti askeltamaan kohti kirjaston sohvia rauhalliseen tahtiin,
"Taidatte tulla kaukaakin, neiti hyvä?"
Avatar

Porvari
Porvari

Viestit: 921

Liittynyt: Ti Marras 05, 2013 1:27

Viesti Ti Loka 28, 2014 3:06

Re: Sarvijaakko

Aleiga kuunteli tätä demoista ja nakerteli samalla omenaansa kuin mikäkin orava, rapean hedelmälihan kutistuen nopeaan tahtiin kodan ympärillä. Sitä pohjolainen ei kuitenkaan huomannut, miettien tätä tietoa mitä kuuli tästä uudesta lajista itse sen edustajalta. Eli daemot olivat melkein lajeja kuten haltit ja ihmiset, paitsi paljon monimuotoisempia, kun kaikki eivät omanneet unanien tavoin sarvia... Vai tarkoittiko se että ne olivat naaraita? Ei, Rossy sanoi nimenomaan etteivät kaikki demoista omanneet. Mutta jos daemojen välillä ei ollut mitään yhtenäisyyttä, eikö se melkein tarkoittanut, että kuka tahansa saattoi olla demoi?
Melko hataraa tietoutta...
Sarvipään esitellen itseään kädet levällään tummatukka loi paremman, tarkastelevan katseen alfan neuvojaan.
Ei niinkään toisen vaatteista ja ulkonäöstä, vaikkakin omasi hienot sarvet ja erikoiset silmät, mutta käytökseltään toinen vaikutti suht harmittomalta. Opettajan tapaiselta lauhkealta unalta, jonka ylenpalttinen kohteliaisuus hieman mietitytti Pohjoisen naista. Aleiga kun piti enemmän henkilöistä jotka olivat suorapuheisia sekä hieman edes töykeitä, mutta kai toisen kiillotettu kohteliaskäytös oli aitoa. Ainakaan naikkonen ei aistinut mitään salattua sen takana, ja Aleiga luotti vaistoihinsa niiden ollen hänelle sama asia kuin järki.

Toisen pitäessä oudon tauon Aleiga pian tunsi nakertavansa hedelmän kovaa kotaa, katsahtaen kädessään olevan hedelmän jäännöksiä ja -vaistomaisesti- heitti sen jonnekin sivuun, poimien uuden pyöreän hedelmän paitansa sisältä rinnuksesta. Hänellä oli näitä vielä pari...
Ensimmäinen puraisu oli aina yhtä huomioon otettava: Kun rikkoi muuten niin sileän ja tasaisen pinnan, omenan voimakas maku levittäytyen suuhun... Se oli parasta omenissa. Jos nämä vain olisivat hieman kypsempiä ja sitten vielä vähän käyneempiä, niin mehu ja liha olisivat parhaimmillaan pehmittyneitä makeaksi mauksi.
Katse kohdistui takaisin keltasilmään.
Kuunnellen toisen pienen puheen pahoitteluistaan ja daemojen ah niin synkästä maineesta, Aleigan kohottaen terävästi toista kulmaansa tälle asialle.
Iso puraisu omenasta, sen perinpohjainen jauhaaminen ennen nielaisua, pohjolaisen viimein esittäen itsensä.
"Aleiga, Felijan tytär. Pohjoinen, Norgen ihmiset", villinainen tokaisi, lähtien rennon askelin seuraamaan vanhaa demosia.
"Mikä tuolla surkealla asenteella? Daemot eivät kaikki ole samanlaisia kuin sinä, tietenkin", hänen puheensa saattoi kuulostaa tottumattoman korviin terävältä ja toruvalta, mutta oikeastaan hän puhui vain suoraan mitä ajatteli. "Ja eikö ole parempi kysyä asialta sitä koskevilta, kuin kulkea siellä täällä kuunnellen skadipuheita? Niistä ei koskaan seuraa hyvää", tämä mutisi lopun, haukaten uuden palan omenaa.
"Minullakin oli tuollaiset, sarvet, mutta enemmän", tämä viittasi noihin sarviin. "Kiiltävää kiveä. Hyddi."
Nardur, haltioiden yksi eliittikenraaleista oleva kuninkaan uskollinen minotaurus.
Aleiga, aiemmin pohjoisen henkien kiroama villinainen joka on saanut takaisin ihmismuotonsa.
Behg, synnynäinen ihmissusi rääpäle joka on tullut setänsä hylkäämäksi.
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1564

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Ti Loka 28, 2014 7:36

Re: Sarvijaakko

Roswell ei voinut olla huomaamatta sitä syötyä omenaa, joka nakattiin kovin huolimattomasti kirjaston lattialle naisen saadessa siitä yksilöstä tarpeekseen. Vaikkei siitä käyty huomauttamaan eikä jätteitä noukittu lattialta, ajatteli demoni kuitenkin lähtiessään napata omenan mukaansa, ennen kuin se jäi siivoojien – ja muiden vierailijoiden – kiusaksi lattialle pyörimään ja mätänemään. Vanhus jatkoi rauhallista kävelyään, lähestyen sohvaa, jolla hetki sitten oli istunut ja minne oli kirjapinonsa jättänyt. Neitonen ei käyttänyt tilaisuutta hyväkseen ja livistänyt ovesta takaisin käytäville seikkailemaan, lähtien itsekin seuraamaan sarvipäistä miestä. Eihän se Roswellia haitannut, päinvastoin. Mikäs siinä oli uusia tuttavuuksia tehdessä, olihan tytön uhkarohkea tapa suhtautua demoniin mukavaa vaihtelua pelkoon tai välttelyyn. Ja ottaen huomioon toisen tietämättömyyden... Kai se sitten oli vanhuksen velvollisuus yrittää opettaa toista hieman enemmän oman lajinsa vaaroista.

Neito kävi esittelemään itsensä Aleigaksi, kertoen tulevansa pohjoisesta... Josta demonilla ei ikävä kyllä ollut paljoa tietoa tai kokemusta, mutta eiköhän siitäkin ajallaan enemmän opittu. Sarvipää istahti sohvalle varovaisesti laskeutuen, antaen silmiensä nousta taas ylemmäs katselemaan naisen kasvoja lempeästi hymyillen. Kovasti tätä neitosta ihmetytti Roswellin asenne, moisen sinisilmäisyyden ja rehellisyyden ollen omalla tavallaan suloista kuin ihailtavaakin... Mutta ikävä kyllä sillä ei pitkään tässä maailmassa selvitty.
"Tilanne osaa olla omalla tavallaan oikein hankala," demoni hymähti aloittaessaan,
"Demoneilla on kovin paha maine. Huijareita, valehtelijoita, tekevät kaiken vain omaksi hyväkseen... Jos demoni sanoo olevansa viaton, on mahdotonta sanoa, onko se totta vai valetta – ennen kuin se on liian myöhäistä, tietenkin. Lajini uskotaan olevan niin juonikas," pehmeä naurahdus karkasi vanhoilta huulilta sarvipään kertoessa hieman lisää niistä demoneiden pahoista puolista, syistä, miksi muut noita niin inhosivat tai pelkäsivät.

"Jos joku luottaa demoniin, on hankala sanoa, onko henkilö oikein viisas vai todella typerä. Ehkäpä joillain on kyky nähdä ulkokuoren läpi ja tietää demonin todellinen luonne... Tai ehkäpä luottamus on vain merkki hulluudesta. Kukapa muu sen koskaan tietäisi, kuin itse se demoni," Roswell hymyili katsellessaan Aleigaa, tuon keltaiset silmät rikkoen tuijotuksen rauhallisella räpyttelyllä,
"Hänen Majesteettinsa luottaa minuun. Tietenkin se on joidenkin mielestä kovin typerä teko ja siten läsnäoloni jakaa hovin mielipiteet kovin rajusti. Ehkäpä tarinat demoneiden hirveydestä ovat hieman liioiteltuja, mutta niilläkin tarinoilla on syntyperänsä ja syynsä. Älkää kuunnelko vain minun puoltani tarinasta, neiti hyvä. Kuunnelkaa se toinenkin puoli ja päättäkää sitten, onko niillä sanoilla mitään todellista takanaan," demoni ohjeisti hellästi, neuvonantajana yleensäkin sanoen sen, mikä tuosta paras suunnitelma olisi. Mutta eihän hän koskaan pakottanut.

Vanhempi mies mutristi hieman huuliaan mietteliäänä Aleigan käydessä kertomaan, että tuo oli myös itse sarvet joskus omannut – mutta ne olivat kiiltävää kiveä. Sehän kuulosti sarvipään korvaan hieman omituiselta, epäillen suurimmaksi osaksi ongelman tulevan nyt kielimuurista. Neito ei tullut erityisen läheltä, joten sanat osasivat olla hukassa. Ihmisillä ei yleensä sarvia päästään löytänyt ja Aleiga kyllä kovastikin ihmiseltä näytti ja tuntui... Joten kysymyksiä heräsi kyllä.
"Ovatko sarvet kovinkin yleisiä kansanne keskuudessa?" Roswell kävi aloittamaan, kysyen tietenkin sen yksinkertaisimman kysymyksen ensimmäisenä. Jospa pohjoisen väellä oli tapana omata sarvet ja demoni ei vain siitä tiennyt, oli kai sekin mahdollista...
Avatar

Porvari
Porvari

Viestit: 921

Liittynyt: Ti Marras 05, 2013 1:27

Viesti Ke Loka 29, 2014 2:23

Re: Sarvijaakko

Siinä missä daemon istuutui huoneen kalusteelle, Aleiga päätti edelleen että kivilattia oli parhain paikka. Istuutuen alas jalat ristissä ja jatkaen uuden omenan järsimistä samalla katsellen sarvipäätä. Tummien silmien miettivä katse käväisi noissa sarvissa.
Jos demonit olivat yhtään samoja kuin henget... Mitähän tapahtui jos otti demonin sarvet irti? Muuttuisiko se ihmiseksi, vai jäisikö se vielä demoniksi? Vai tuhoutuisiko se? Ainakaan toinen ei ollut mitenkään ärähtänyt kun pohjolainen oli aiemmin niitä tunnustellut ja vetänyt. Mutta Aleigan mielenkiintoa sarvia kohtaan olikin omanlaistaan, kai. Ehkä johtuen siitä että hän itsekin oli ollut sarvipää, joten luonnollisesti kaikenlaiset sarvet kiinnostivat häntä. Tosin, tuskin mitkään muut sarvet vetäisivät vertoja hänen rikkoutumattomilleen -henkien tekosia ei laskettu- arvokkaille sarvilleen jotka olivat pelastaneet hänen henkensä monia kertoja.
Vanhempi jatkoi edelleen sitä miten demonit ovat pahoja ja kaikkea.
Aleiga ei edelleenkään osannut mukautua noin yksipuoliseen kuvaan, varsinkin kun se näytti olevan hyvä demoni joka moista puhetta piti.
Lisäksi naisen maailmankuvaan ei sopinut mitään niin mustavalkoista. Kaikki oli harmaata hänelle, hyvää sekä pahaa. Se oli sitten eri asia kumpaa henkilössä oli enemmän, mutta oli melko yksipuolista ajatella jonkin olevan pelkkää hyvää tai pahaa.
Mutta selkis, jätetään sarvipäisten ihmisten hypistely toistaiseksi, ja rajoitetaan se vain Rossyyn. Pelkkä ajatuskin vanhuksen hämmentyneestä ilmeestä sai pohjolaisen virnuilemaan ilkikurisen tyytyväisenä, tämän peittäen virneensä uudella haukulla omenasta.
Iso, paha deimon.

Toisen kysymys huvitti tummatukkaa joka naurahti, nielaisten pureskelemansa hedelmälihan ennen vastaustaan.
"Neh, sarvia ei ole. Suututin quikenit. Henget. Pyyntöni oli liian röyhkeä muka", Aleiga totesi ärtyneesti ja naksautti kieltään hampaita vasten. Mokomatkin tyhjäntoimittaja henget... Mutta ainakin hän oli lopulta saanut korvaukseksi sen, mitä halusi.
"Uruzi, velhi ja alfa auttoivat rikkomaan sen. Tosin, sarvet menivät. Kun olin hydd, mutta ne oli silti hyvät sarvet." tämä totesi tuumivaan sävyyn.
Nardur, haltioiden yksi eliittikenraaleista oleva kuninkaan uskollinen minotaurus.
Aleiga, aiemmin pohjoisen henkien kiroama villinainen joka on saanut takaisin ihmismuotonsa.
Behg, synnynäinen ihmissusi rääpäle joka on tullut setänsä hylkäämäksi.
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1564

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Ke Loka 29, 2014 11:34

Re: Sarvijaakko

Roswellia huvitti kyllä hieman neitokaisen tapa istuskella lattialla sohvan sijaan, vanhan miehen selkä ja raajat eivät kyllä enää siihen samalla tavalla pystyneetkään. Kyllä häntä miellytti pehmeä alusta hieman korkeammalla tasolla, ja olisi uskonut tytönkin siitä enemmän pitävän... Mutta jos ei, niin sitten ei. Aleiga oli itse tehnyt päätöksensä, eikä demoni toista halunnut mihinkään pakottaa. Eiköhän toinen tiennyt, mikä tuntui hyvältä. Hiljaiseksi nainen kyllä meni sarvipään puhuessa enemmän demoneista, saaden tuon jopa miettimään, josko se oli liikaa. Varoittaahan Roswell halusi toista, mutta että turhaan pelotella... Se ei kyllä ollut mielessä. Kaikeksi onnekseen neitokainen ei käynyt nousemaan jaloilleen ja ryntäämään ovesta ulos vieläkään, joten ehkä toinen kykeni vielä viettämään demonin kanssa aikaa... Ellei raukka sitten ollut lamaantunut pelosta.

Mutta Aleigan vuoro puhua tuli, kertoen niistä omaamistaan sarvista nyt enemmän. Se ei ollut mikään tyypillinen piirre tuon kansan parissa, mutta kai se oli ymmärrettävää. Ihmisiltähän nuo näyttivät ja tyttö itse oli kovin kiinnostunut demonin sarvista, joten tuskin ne olisivat niin mielenkiintoiset olleet, jos kaikki tuon kotiseudulla saman piirteen omasivat. Mutta että nainen oli sarvet saanut henget suututtaessaan... Roswell kävi hieromaan leukaansa mietteliäänä tuumatessaan hiljaisena. Tarina tuli kyllä selväksi vähilläkin sanoilla.
"Kuulostaa aikamoiselta kokemukselta," demoni avasi silmänsä, jotka olivat hetkellisesti sulkeutuneet mietinnän aikana ja katsoi kohti tyttöä,
"Mutta onneksi olette nyt turvassa, eikö?" Tuo jatkoi hymyillen. Eihän hän tiennyt tämän oletetun kirouksen yksityiskohdista mitään, mutta erikoiselta se kyllä kuulosti.

"Osaavathan sarvetkin olla mukavia, mutta joskus kai nekin on menetettävä," Roswell myhäili, oikeastaan ajatellessaan ääneen Aleigan miettiessä omien sarviensa surkeaa kohtaloa. Harvoinpa moni ihminen sarvia halusi omaan tai jonkun muun päähän, mutta sarvipäinen mies kyllä osasi omiaan arvostaa ja ymmärsi tunteen.
"Arvon velhon ja Hänen Majesteettinsa ymmärrän kyllä tarinastanne... Mutta kuka on tämä Uruzi, jos saisin kysyä?" Demoni kohotti hieman kulmaansa kysyvänä, mutta kasvot olivat kyllä enemmänkin toiveikkaat kuin painostavat. Uteliashan yksilö vanhus oli ja tarinan yksityiskohdat kiinnostivat, mutta eihän hän halunnut tyttöstä säikytellä sen enempää ja olla liian pakottava.
Avatar

Porvari
Porvari

Viestit: 921

Liittynyt: Ti Marras 05, 2013 1:27

Viesti To Loka 30, 2014 1:17

Re: Sarvijaakko

Aleiga kohautti olkiaan ja totesi merkitsevästi, samalla katsellessaan pitelemäänsä puoliksi nakerrettua omenaa, kuin se olisi koko maailman kiinnostavin asia: "Kuka sanoi etten ollut turvassa jo ennen tätä?"
Alta kulmien luotu katse kohotettiin vanhempaan, kova katse sarvipäässä, kunnes kohoavat suupielet tekivät katseesta jopa pirullisen pahakurisen. Daemon tässä oli vain niin ärsyttävän kohtelias ja ystävällinen lähes koko ajan pahoitellen kaikkea, koko lajinsa tekosia, että pakkohan toista oli välillä kiusattava. Jos ei opetukseksi, niin sitten ihan vain pohjolaisen omaksi huviksi.
Mutta oikeasti, oli se ollut hieman loukkaavaa tummatukalle. Pohjoisen kansan keskuudessa oli kunnia-asia osata pitää itsensä turvassa ja osata huolehtia itsestään, tai ehkä naisten kohdalla se oli miehen tehtävä, mutta naisiltakin odotettiin kykyä edes puolustaa itseään, kotiaan ja jälkeläisiään yhtä säälimättömästi kuin mäyrä. Aleiga tosin halusi vain puolustaa itseään, ja ehkä kotiaan. Jälkeläiset hän jätti enemmän kuin mielellään muille.
Pienet... Pelottavat... Ennalta-arvaamattomat pikku otukset.

Noh, sarvien mukavuudesta hän ei tiennyt. Ainakin naikkosella olisi muistikuva että ne olivat todella painavat... Mutta olivat ne silti pitkään osa häntä. Ne toivat tietynlaista itsevarmuutta ja turvallisuuden tunnetta, vaikka usein hän ennemmin pakeni vaaratilanteista vaistomaisesti. Moista nöyryytystä ei voi unohtaa ikinä.
Kun Rossy kyseli tästä uruzista, pohjolainen hämmentyi hetkeksi, pysähtyen kesken aikomuksen purra uusi palanen omenasta, suu auki ja omena kohotettuna, kulmat ylhäällä sarvipäiselle. Sitten kääntäen päänsä toisen puoleen, yhä hämmentyneenä, Aleiga kysyi: "Uruzi?"
Eikö toinen tiennyt? Tai no... Se voisi selittää miksi kukaan ei näyttänyt tajuavan kenestä hän puhui, vaikka kyseinen kuvaus sopi kuin nakutettu sille kolossille...
"Iso, puhkuva uruzi? Kolossi? Eliittikenraali Consta?"
Eikö se järkäle muka näyttänyt uruzilta, mikä ärtyneenä alkaa kuopia maata ja heilutella sarviaan?
Nardur, haltioiden yksi eliittikenraaleista oleva kuninkaan uskollinen minotaurus.
Aleiga, aiemmin pohjoisen henkien kiroama villinainen joka on saanut takaisin ihmismuotonsa.
Behg, synnynäinen ihmissusi rääpäle joka on tullut setänsä hylkäämäksi.
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1564

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti To Loka 30, 2014 3:52

Re: Sarvijaakko

Roswell kävi kallistamaan päätään naisen kysyessä, että kuka edes väitti tuon olevan vaarassa ennen henkien kirouksen purkamista. Tottahan toinen puhui, ei kukaan. Itse demoni moiseen johtopäätökseen oli hypännyt. Eihän se väärältä vaikuttanut – ei välttämättä vieläkään neidon sanoista huolimatta – ottaen huomioon henkien ja kirousten arvaamattoman ja mahdollisesti vaarallisen luonteen... Mutta Aleiga ei ilmeisesti ollut samaa mieltä. Kuitenkin lopulta tyttönen kävi virnistämään kovin pahankurisesti, saaden nyt sarvipään nostamaan kulmaansa kysyvästi huvittuneen hymyn kera.
"Ilmeisesti vain minä," Roswell hymähti lempeän pehmeällä äänellään, pudistellen hieman päätään huvittuneena ennen kuin antoi katseensa palata kohti neitokaisen kasvoja,
"Pahoitteluni. Tarkoitukseni ei ollut kuin toivoa, että olette löytäneet elämänänne hieman mukavammaksi kirouksen purkaannuttua," tuo jatkoi yhä hymyillen, katseensa pahoitteleva.

Neidon toistaessa demonin kysymyksen siitä mystisestä uruzista, sarvipää nyökkäsi myöntyvästi. Ei hänellä ollut mitään tietoa, kuka – tai mikä – kyseinen asia oli. Hetki siinä menikin, ennen kuin tuo sai vastauksen, josta jotain ymmärsikin, keltaisten silmien suorastaan välähtäessä oivalluksen iskiessä. Sen uruzin henkilöllisyys oli nyt selvitetty.
"Ah, kenraali Fritz," vanha neuvonantaja ilmoitti johtopäätöksensä myös ääneen, tuon tuumivan katseen muuttuessa taas lempeäksi ja tyytyväiseksi. Nyt kaikki henkilöt oltiin nimetty ja tilanteesta oli taas hieman parempi kuva... Vaikkakin kenraalin osa tässä oli vielä hankala arvata.
"Toivottavasti arvon kenraali on ollut avulias teitä kohtaan, neiti," Roswell hymyili pienen naurahduksen säveltämänä, silmät hieman katuvina,
"En ole itse vielä saanut kovin tarkkaa kuvaa hänen käytöksestään muita kohtaan... Omat sarveni kun saavat hänet pois tolaltaan, ikävä kyllä."

Se saikin sarvipään taas muistamaan tavan, millä neito oli juossut kirjastoon omeniensa kanssa vartija kannoillaan. Näin jälkikäteen mietittynä syytä ei ollut hankala arvata, mutta aikaisemmin Aleiga ei ollut näyttänyt pitävän demonin arvauksista ja johtopäätöksistä. Ainahan oli mahdollisuus, että tuo oli väärässä – ja kenties tämän neitokaisen ei edes kuulunut olla muurien sisällä tällä hetkellä. Kirouksen velho oli hoitanut pois alta ja Henry oli ilmeisesti myös puhunut tyttösen kanssa... Mutta entä jos nainen olikin karannut jostakin? Vastausta kysymykseensä hän ei saanut sitä viimeksi sitä kysyessään.
"Tosiaan," Roswell tuumasi ääneen aloittaessaan,
"Aamut hovissa harvoin tuntuvat yhtä jännittäviltä, neiti hyvä. Tapahtuiko oven ulkopuolella jotain, mikä sai vartijatkin liikkeelle?"
Seuraava

Paluu Linnan salit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö

Muuta yksityisyysasetuksia