Kirjoittaja Sands » 22 Loka 2014, 04:06
Roswell istuskeli kirjastossa kaikessa rauhassa, katseen lukiessa kirjaa tuon käsissä kovin laiskanoloisesti. Kiirettähän tuolla ei ollut, tappaen vain aikaansa ja odottaen. Välillä sormet kävivät kääntämään sivua, varovaisesti, etteivät sivut vain repeäisi – tai ettei tuo vahingossakaan viiltäisi haavaa sormeensa ja tahrisi niitä puhtaita sivuja vereensä. Demoni sai uppoutua omaan pieneen maailmaansa kirjaston syövereissä, niin kaukana kaikesta muusta. Ketään muuta huoneesta ei löytynytkään, eikä ääniä juuri kirjansivujen selailun lisäksi ollut. Mitä oven ulkopuolella tapahtui oli vain pientä taustahälinää, johon ei enää edes sen enempää kiinnitetty huomiota. Suurten ikkunoiden verhot ainakin olivat avatut, aamuauringon tulviessa niistä sisään ja valaisten niin hyllyt kuin käytävät niiden välissä. Löytyihän kirjastosta tietenkin niitä hämärämpiäkin koloja, mutta demonia ei haitannut. Kunhan hän näki lukea, huone oli aivan tarpeeksi valoisa.
Yllättäen oven toiselta puolelta kuuluikin enemmän mekastusta, kirjan laskeutuessa vanhuksen syliin tuon yrittäessä kuunnella tarkempaa. Mitä luultavimmin se oli taas yksi niistä vääristä hälytyksistä, eikä syytä paniikkiin ollut... Mutta ottaen huomioon kuninkaan tilan, totta kai Roswellia aina huolestutti se. Jos pojalle kävisikin jotain, koko hovi olisi varmasti pitämässä kovaakin ääntä – ja silloin hän halusi olla Henryn vierellä heti, eikä kuulla vasta jälkeenpäin jostain kamalasta. Demoni odottelikin hiirenhiljaa, yrittäen saada äänistä jotain selkoa. Jonkinlaista huutoa hän kuuli kyllä, kuten myös askeleita... Juoksevia sellaisia, raskaan miehen erityisesti. Haarniskakin tuntui kilisevän, joten se kertoi siitä, että jokin vartijoista oli nyt liikkeellä. Ja sehän vasta saikin neuvonantajan kurtistamaan kulmiaan huolestuneena.
Ennen kuin sarvipäinen mies pääsi nousemaan sohvalta, kirjaston ovi aukeni yllättäen kyykistyneen hahmo livahtaessa sisään – ja sitähän tarkkasilmäinen demoni ei jäänyt näkemättä. Epäilyttäväähän se oli tietenkin, mutta heti mies ei ollut huutamassa vartijaa takaisin kuullessaan raskaiden askelien kaikkoavan, juosten oven ohi. Ensiksi Roswell halusi selvittää tilanteen kunnolla. Jo kaukaa tuo pystyi näkemään, ettei tuo pitkä, tummahiuksinen naishenkilö ollut tuttu näky hovissa, neuvonantaja tiesi kyllä, että olisi muistanut toisen oudon ulkonäön. Mutta selvää oli myös se, ettei tämä henkilö ollut demoni tai mikään muukaan epäilyttävä, vaarallinen olento. Siksi Roswell kykeni olemaan kovin rento tilanteessa, jonka todellista luonnetta tuo ei tunnistanut. Kenties tyttönen oli lainsuojaton, mutta syytä pelkoon demoni ei tuntenut.
Hitaasti vanhus kävi nousemaan sohvalta, vanhojen luiden vastustellessa sitä viimeiseen saakka. Luettu kirja laskettiin pinoon päällimmäiseksi sarvipään lähtiessä lähestymään "vierastaan", tuon kenkien kopistessa pehmeällä kuminalla hiljaisessa huoneessa.
"Nuorien neitojen olisi parempi istahtaa jollekin pehmeämmälle alustalle, neiti hyvä," demoni hymähti lempeästi, keltaisten silmien katsellessa tyttöstä istumassa lattialla selkä seinää vasten toisen maistellessa omenaa kädessään. Roswell jäi kunnioitettavan välimatkan päähän naisesta, eihän tuo toki halunnut säikäyttää toista. Jahtaamaan vanhoista jaloista ei taitaisi olla, mutta siinä tilanteessahan hän kyllä kykenisi huutamaan vartijoita apuun... Mutta se olisi niin ikävä tehdä ilman selitystä. Ehkäpä tyttönen oli varas, mutta omenat tuon sylissä eivät kyllä kertoneet mistään erityisen vaarallisesta rikoksesta... Eikä sellaiseen lakia tarvinnut sotkea, jos se puhumalla selviäisi.
"Jos annatte anteeksi töykeyteni, kuulisin mieluusti syyn näin aikaiselle urheilusuorituksellenne," sarvipää nosti toista tummista kulmistaan kysyvästi hymyillessään, käyden heti asiaan. Silmät katselivat kyllä tarkkaavaisena neitosta ja tuon liikkeitä, näin läheltä todellakin voidessaan sanoa, ettei koskaan tätä tyttöä ollut nähnyt. Kasvothan tuolla olivat maalatut, kovin villit... Ei mitään sellaista, jota hovissa normaalisti näki.
"Mutta olkaa toki huoleti – en tahdo teille pahaa, ellette anna minulle oikein hyvää syytä," Roswell kävi lisäämään vielä hymisten, ymmärtäen kyllä, ettei moni taitanut nauttia demonin läsnäolosta. Harvoinpa tuon sanoja uskottiin niin helpolla, mutta parempihan se oli sanoa. Jos tyttö nyt itse huutaisi ja hälyttäisi vartijat sillä paikalle, niin ainakin neuvonantaja oli yrittänyt parhaansa...