Sivu 2/3

Re: Sarvijaakko

ViestiLähetetty: 30 Loka 2014, 21:19
Kirjoittaja Vahti
Aleiga pärskäytti huuliaan suupielet ylhäällä moisille toivomuksille Constantinen kohtelemistavoista muita kohtaan, sekä sille että eliittikenraalia vaivasi Rossyn sarvet niin paljon ettei tuo voinut kommunikoida daemonin kanssa. Tuskin se iso kyntäjä Rossya pelkäsi, ei ollut edes Aleigaa kun nainen oli poro muodossaan uhitellut. Joten mikähän siinä sitten oli... Sekö että toinen oli demoni? Aleiga ottaisi selkoa tästä hommasta heti kun näkisi sen soturi vanhuksen, ihan niin kuin Roswell oli kehottanut: Aina piti kuulla myös muiden näkökulma asiaan. Mutta mitä tuli eliittikenraalin käytöstapoihin...
Noh, suoraan sanottuna Consta ei ollut mikään herrasmies kuten vaikka sarvipää tässä. Vaan suorapuheinen ja melko röyhkeä, jos Aleiga siis oli ymmärtänyt sanan merkityksen oikein. Se mies osasi hermostua vääristä asioista turhankin paljon, ainakin niin tummatukka asian näki ja varsinkin jos Constan verenpaineen kohoamisen syynä oli pohjolaisen teot. Sekä joskus sen ukon tytöttelyt ja muu sellainen Aleigaa loukkaavat vähättelyt ketuttivat naista että tämä halusi vain iskeä miehen ikkunasta ulos.
Mutta, Aleiga ei ollut koskaan, tai ainakaan vielä, perustanut täkälaisistä hienosto käytös- ja puhetavoista.
Ja ainakin tällä hetkellä se uruzi oli ainoa seuraa, missä Aleiga viihtyi. Sitä ukkoa oli kiva kiusata, ja toinen ansaitsi sen myös.
"Uruzi on niin kuin uruzi keväällä: Helppo vihastuttaa. Ja se on hauskaa", nainen totesi virnuillen omenan takaa.

Pohjolainen kerkesi ottamaan seuraavan haukun hedelmästä ennen kuin toinen kerkesi kysyä vartijoiden päättömästä juoksemisesta käytävillä naikkosen perässä.
Jälleen villinaisen kasvoille kohosi ilkikurinen virne, tämän kohottaen pitelemäänsä omenaa esimerkillisesti.
"Keittiön kokin mielestä alfan pitäisi syödä omenia kuin hydd. Minä vain autan Henryä", tämä selitti muka-viattoman leveästi hymyillen. Tietenkin linnan keittiön pääkokki oli eri mieltä, mutta Aleiga ei antaisi niiden omenien olla!
Hän tarvitsi omenoita ja sillä selvä. Henryllä oli niitä ihan tarpeeksi joten ei tuskin haittaisi että Aleiga ottaisi kuormasta muutaman. Niin!
"Syövätkö demot muuta kuin mitä ihmiset?" Aleiga kysyi silkasta uteliaisuudesta, katsellen sarvipäätä samalla pureskellen omenapalaa. "Jos kerran näitä sarvipäitä niin paljon pelättiin, kai sille sitten oli hyväkin syy? Yleensä suututtiin syömisestä..."

Re: Sarvijaakko

ViestiLähetetty: 31 Loka 2014, 01:08
Kirjoittaja Sands
Roswell ei kyllä voinut itsekään kuin naurahtaa niin omalle kysymykselleen kuin tytön reaktiolle. No, niin. Molemmathan heistä olivat saaneet olla kenraali Fritzin kanssa tekemisissä ja olivat saaneet tuta sen miehen luonteen. Ehkäpä kohteliaisuus oli turhan suuri odotus, mutta kai demoni oli sitten toivonut, että kenraali olisi paremmalla tuulella ihmisten seurassa, eikä joutunut katselemaan neuvonantajaa. Ilmeisesti se oli ollut turha toivo... Eikä Roswell selvästikään tarvinnut lisäselityksiä, ymmärtäen tilanteen helposti ilmankin. Virnuillen Aleiga kuitenkin kertoi, kuinka helppo kenraali oli vihastuttaa... Ja kuinka hauskaakin se oli. Sillehän sarvipää vain naurahti pehmeästi päätään hieman pudistellen. Tiesihän hänkin ärsyttämisen ilot, vanhasta ulkomuodostaan huolimatta osaten olla varsinainen ilkikurinen pieni vintiö. Velho tiesi sen hyvin ja paikoitellen demoni taisi kerjätä verta nenästään hieman turhankin kärkkäästi. Osasi hän silti lopettaa ajoissa.

"Arvon kenraali on kuitenkin tulossa jo vanhaksi, neiti hyvä. Älkää kuitenkaan kiusatko häntä liikaa... Jos ei oman turvallisuutenne vuoksi, niin sitten ainakin kenraalin," vanhus hymyili, yrittäen tehdä kenraali Fritzin elämän edes hieman helpommaksi. Roswell ei tiennyt, kuinka helposti kenraali suuttuisi neitokaiselle, mutta hän kyllä tuumasi tytön tuhahtavan vain mahdolliselle vaaralle. Siksihän Fritzin oma terveys tuotiin esille, jos se vaikka Aleigaa enemmän kiinnostaisi ja huoletti. Tuskin toinen sentään halusi miestä hengiltä, vaikka kiusata tykkäsi?

Jo toisen kerran hydd tuotiin esille tytön kertoessa enemmän, mitä aamulla olikaan tapahtunut. Hetken aikaa demoni oli uskonut jopa tietävänsä, mitä se kenties oli tarkoittanut, olihan Aleiga maininnut saman kirouksesta ja hengistä puhuessaan... Mutta jos saman sanan olisi pitänyt toimia myös Henryn suhteen, ei hän enää omannut harmaintakaan aavistusta. Kokilta kuitenkin oltiin käyty nappaamassa omenoita, jotka Henrylle ilmeisesti oltiin tarkoitettu.
"No, Hänen Majesteettinsa tarvitsee kyllä nyt paljon ruokaa, että jaksaa tervehtyä," Roswell aloitti, toivottavasti saaden neitokaisen ymmärtämään, ettei kuninkaalta noin vain voinut ruokaa ottaa,
"Mutta yhteen ihmiseen ei paljoa ruokaa uppoa – etenkään Hänen Majesteettiinsa. Jos annoskoot ovat liian suuria, voin puhua siitä niin Hänen Majesteettinsa kuin kokinkin kanssa ja pitää huolen, että ylimääräinen ruoka päätyy parempiin suihin. Tunnetteko omat annoksenne liian pieniksi, jos teillä on nälkä, neiti...?"

Aleiga kävi kysymään turhankin hyvän kysymyksen demoneiden ruokavaliosta, eikä vanha sarvipää voinut kuin katsahtaa maahan hiljaisena. Oikeaan neito taisi vahingossa osua.
"Itse en tarvitse samanlaista ruokaa, kuin ihmiset," demoni nosti katseensa maasta lempeän hymyn kera, aloittaen jollain helpolla ja vaarattomalla aiheella,
"Tietenkin yksi syy siihen, miksi demoneita pelätään niin paljon on niiden vaarallisuus. Onhan meitä niin monenlaisia, mutta niin monet meistä ovat muista kuolevaisista kovin riippuvaisia – juuri ruoan suhteen," Roswell nojasi ja antoi sohvan selkänojan tukea itseään, käden noustessa hieromaan leukaansa. Tähän asti hän oli pelotteluistaan huolimatta saanut naisen pysymään lähellä, mutta jatkuisiko se?
"Siksi minullakin on syyni viettää aikaa täällä, ihmisten keskellä. Tosin, toisin kuin monet niistä, jotka vaativat sieluja selvitäkseen... Itse en tarvitse niin paljon. Tuskin siinä tilanteessa olisin saanut edes lupaa jäädä," sarvipää naurahti, antaen katseensa valua lattialla istuvaan neitoseen tarkkaillakseen toisen reaktioita.

Re: Sarvijaakko

ViestiLähetetty: 31 Loka 2014, 12:26
Kirjoittaja Vahti
Ei, ei Aleiga eliittikenraalia sentään hengiltä halunnut vaikka vaikutti joskus sitä yrittävänkin, kohottaen aina tilaisuuden tullen Constantinen sydänkäyrää milloin mitenkin. Mutta kyse ei ollut muusta kuin huvista, pikku harmittomasta piruilusta niin hauskasti suuttutettavan kustannuksella.
Sillä vielä varsinaisesti kuulumatta mihinkään, tai paremminkin sanottuna ilman ammattia eli tekemistä mitä tehdä, ei naikkonen osannut keksiä muita keinoja purkaa energiaansa ympäri linnaa. Ja ei, palvelijaksi hänestä ei olisi, sehän oli selvää jo päällepäin. Miten villinainen vaihtoi asentoaan istumisesta vatsalleen makaamiseen kivilattialla kuin se olisi mukavin paikka. Jyrsien omenaa ja nuollen välillä huuliaan hedelmämehuista. Katsellen häpeilemättömäst itse kuninkaan neuvonantajaa kasvoihin tippaakaan osoittamatta etikettien mukaisia käytöstapoja tai kunnioitusta.
Voi sitä raukkaa joka uskoisi että Aleigan saisi tungettua mekkoon ja puhelemaan sivein elkein kuin mikäkin salien seinäruusu. Hah! Enemmänkin Aleiga todennäköisesti heittäisi koko epäkäytännöllisen rötkyn yltään ja hakeutuisi omaan rauhaansa, jahka oli haalinut kaikki lähellä olevat omenat.
Yhtään omenaa ei jätetty taakse...
Ei naisella siis ollut varsinaisesti mitään sitä uruzia vastaan, Aleiga vaan tykkäsi siitä miten uruzi suuttui ja puhui hänelle takaisin kuin maata uhitellen kuopiva uruzi.
"Hän on kokenut soturi, eiköhän hän kestä yhtä nageria", omenanpurija totesi kevyesti.

Kun puhuttiin nyt alfan ruuasta, daemonin yrittäen selkeästi saada häntä ajattelemaan Henryn hyvinvointia, Aleiga pysäytti automaattisen omenan syöntinsä hetkeksi. Katsahtaen sarvipäästä pitelemäänsä hedelmään hieman harmistuneena.
...Kyllä Henrylle jäi silti paljon ruokaa. Tuskin pari omenaa missään tuntui.
Mitä tuli taas hänen annoksiinsa, pohjolainen tokaisi lähes heti, melkeinpä hädissään: "Kyse on vain omenista" tämä tokaisi omenaa vasten, mistä nakerteli paloja kaikessa rauhassa.
Hän halusi omenat. Ne olivat hyviä. Niitä ei saanut pohjoisessa koskaan...

Tummatukka mietti tätä Rossyn "paljastusta" miten hän ruokaili, naikkosen juurikaan saamatta itse vastausta siitä irti. Ainakaan se ei ollut sielu, mikä ihmeen se sitten olikaan.
"...Lihaa?" Aleiga arvaili keskittyneenä, otsa rypyllä ja päätään kallistaen, omenan syöminen kokonaan jääneenä kesken. "Vai hoyt?"

Re: Sarvijaakko

ViestiLähetetty: 31 Loka 2014, 19:35
Kirjoittaja Sands
Roswell hymyili lempeästi tytön tuumiessa, kuinka kenraali varmasti kokeneena soturina kesti hieman kiusaa. Ehkäpä. Ehkäpä se teki vanhalle miehelle hyvääkin saada... No, tällainen ystävä. Yksinäiseltähän kenraali Fritz tuntui aikoinaan, aivan kuten velhokin. Samalla tavallahan demoni kiusasi itse kaljupäätä, mutta kyllä hän itse taisi olla se, johon lopulta enemmän sattui. Tässä tilanteessa kenraali ei luultavasti tyttöä satuttaisi, jos hän sitä miestä lainkaan tunsi... Joten ehkäpä Aleiga tosiaan voisi mennä liian pitkälle ja ainakin saada toisen elämän tuntumaan turhan rasittavalta, jos ei saisi jotain muuta pahempaa aikaiseksi.
"Nooh, muistakaa toki olla armollinen vanhoja miehiä kohtaa, neiti. Emmehän me enää kaikkea jaksa," Roswell naurahti päätään pudistellen. Olihan kenraalillakin jo ikää sen verran, että kyllä sekin tulisi vielä lähiaikoina tuntumaan kunnolla. Vanha demoni tiesi kyllä iän tuomista haitoista vaikka ja mitä, eikä hän voinut kuin toivoa muiden elämän olevan hieman helpompaa.

Neitonen näytti ymmärtävän, mitä demoni ajoi takaa puhuessaan kuninkaasta ja tuon tarpeesta hyvään, ravitsevaan ruokaan. Sarvipäästä se kyllä tuntui hyvältä merkiltä, kuinka toinen niin mietteliäänä katseli omenaa käsissään. Toivottavasti toinen ymmärsi nyt myös sen syyn, miksi kokkikin oli niin vihainen ollut. Kaikki tekivät Henryn vuoksi parhaansa, eivätkä monet ihmeparantajia olleet, joten joskus niillä yksinkertaisilla asioilla piti yrittää auttaa. Tuskinpa pari puuttuvaa omenaa teki mitään... Ja Aleiga kovasti oli sitä mieltä, että omenat tuota vain kiinnostivat. Hiljaa tuumien Roswell päätti ottaa tämän puheeksi ja katsoa, jos omenia voitaisiin jakaa koko hovin kesken, eikä vain säästellä kuninkaalle. Henryäkin moinen varmasti ärsytti.

"Ah, ei lihaa. En syö ihmisiä," demoni kävi nopeasti selittämään tyttösen ihmetellessä, mitä vanha sarvipää oikeastaan sitten söikään. Ihmissyöjän mainetta hän ei todellakaan halunnut saada, joten moinen ehdotus tyrmättiin hetkessä. Eihän hän tiennyt, mikä hoyt oli, mutta ehkäpä hänen oli sitten parempi yrittää selittää kaikki mahdollisimman hienokätisesti...
"Syön... No, kai minä sitten imen muista energiaa itseeni. En ole nähnyt sen vaikuttavan muihin huonolla tavalla tosin, joten ehkä en oikeastaan otakaan muilta mitään," Roswell tuumasi leukaa hieroen, itsekin hieman tietämätön. Hymy kuitenkin palasi huulille pian tuon katsoessa takaisin Aleigaan.
"Pahoitteluni, en itsekään oikein tiedä tarkasti. Tiedän, mitä minun pitää tehdä, ja siinä kaikki. Ehkäpä syönkin vain sitä energiaa, joka syntyy minun ja jonkun toisen... Ollessa yhdessä."

Re: Sarvijaakko

ViestiLähetetty: 01 Marras 2014, 02:57
Kirjoittaja Vahti
Se ei ollut ainoastaan kuninkaan omenat, jotka olivat saaneet Aleigan mietteliääksi, vaan myös tapa millä loukkaantuunutta kuningasta kohdeltiin.
Pohjolaisen kotiheimossa tapana ei ollut huolehtia loukkaantuneista, ei niin vakavasti haavoittuneista kuten jalkansa menettäneistä.
Kyseiset tapaukset kuolivat poikkeuksetta hyvin lyhyessä ajassa... Joten Aleigan heimolaiset yksinkertaisesti joko eristivät liian vakavasti loukkaantuneen muista, kuolemaan omaa tahtia, tai sitten lopettivat henkilön siihen paikkaan. Kuten hänenkin oli pitänyt tehdä isänsä kohdalla, kantaen tekojensa seuraukset loppuun asti.
Liian loukkaantuneet joista ei ollut mihinkään, ei kannattanut pitää elossa. He olisivat vain rasite ja ylimääräinen suu ruokittavaksi.
Mutta sen sijaan täällä, missä alfa oli menettänyt toisen jalkansa, kaikki yrittivät hoitaa loukkaantuneen parempaan kuntoon.
Se oli jotenkin nurinkurista, mutta toisaalta Aleiga oli Henrylle henkensä velkaa joten...
Koskikohan tämä käytäntö myös muita loukkaantuneita, vai oliko kyse vain siitä että Henry oli alfa?

"Ah, ei lihaa. En syö ihmisiä."
Sarvipään nopea kieltäminen ehdotetusta syömistavasta sai tummatukan kallistamaan päätään sivuun. Ei lihaa siis?
Toinen kyllä näköjään yritti sitä selittää, mutta lopputulos oli vain hämmentynyt omenanrouskuttaja. E-Ner-Ga? Mitä on energa? Jos ei kerran lihaa, niin ehkä... Hoytia?
"Saatko sinä energaa nyt? Minun kanssa?" villinainen kysäisi täysin vilpittömän viattomasti. "Voinko minäkin saada sitä sitten sinulta?"

Re: Sarvijaakko

ViestiLähetetty: 01 Marras 2014, 18:39
Kirjoittaja Sands
Roswell hymähti ja pudisti päätään tyttösen ihmetellessä, josko vanhus saisi energiaansa nyt toisen kanssa istuskellessa. Olihan se höpsö kysymys sellaiselle, joka asian jo ymmärsi... Mutta itse demoni oli tarkoituksellakin selittänyt sen tarkan syömistapansa hieman epäselvästi. Ehkei siitä kuitenkaan ollut hyvä mainita nuorelle neitoselle noin vain – mutta helppoahan se todellakin olisi ollut, jos hänen ei tarvitsisi kuin istua samassa huoneessa ihmisen kanssa!
"Pelkään pahoin, ettei se aivan niin helppoa ole. Ettehän tekään saa ruokaa tyydyttämään nälkäänne, jos vain istutte huoneessa omenan kanssa sitä syömättä," sarvipää valaisi tilannetta hieman, käyttäen vertauskuvia, jotka Aleiga varmasti ymmärsi itse kokemuksen kautta,
"Minunkin täytyy tehdä jotain syödäkseni. Joten olkaa huoleti, en tällä hetkellä syö mitään," Roswell hymisi lempein silmin.

"Mitä taas teihin tulee... En usko, että te saisitte mitään niin erikoista minulta, neiti hyvä," demoni pahoitteli uteliaan tyttösen ihmetellessä, jos tuokin voisi saada sitä samaa energiaa siinä samalla. Ikävä kyllä vanha neuvonantaja ei tiennyt paljoa syömisensä vaikutuksesta ihmisiin, joten hänen oli hankala sanoa... Mutta eivätpä muut näyttäneet olevan sen paremmassa tai huonommassa kunnossa hänen ruokailunsa jälkeen, joten aika varmasti sarvipää uskalsi sanoa, ettei se juurikaan vaikuttanut.
"Me vain syömme erilaista ruokaa. Voimmehan tietenkin yrittää syödä toistemme ruokia, mutta aivan kuten minäkään en tule kylläiseksi omenasta, minunkaan ruokani tuskin teitä auttaisi mitenkään. Ehkäpä nauttisitte siitä kuten minä voisin nauttia omenan mausta, mutta siihen se sitten jäisi."

Re: Sarvijaakko

ViestiLähetetty: 01 Marras 2014, 22:07
Kirjoittaja Vahti
Vastakäännetyn mullan väriset silmät katselivat kuninkaallista neuvonantajaa ankarasti miettien.
Aleigan pääkopassa pyörivät vinhaan tahtiin Roswellin selitykset ja kuvaukset syömistavastaan, pohjolaisen yrittäen selvittää mikä oli päätä ja mikä häntää toisen jutuissa. Mutta hän ei löytänyt edes sitä keskikohtaa!
Suoraan sanottuna villinainen ei ymmärtänyt vieläkään miten toinen ruokki itseensä muiden hoytia. Mutta jos toinen ei saanut sitä ihan vain näin samassa huoneessa olemalla, niin miten sitten? Kun toinen ei sitä kerran toisten lihaa syömälläkään saanut? Aleiga ei pitänyt siitä kun hänelle ei selitetty asioita oksia katkoen ja varsinkin se kun hän ei ymmärtänyt jotakin, sai hänet varsin pahalle tuulelle. Hän halusi tietää asioista kaiken. Niin hän olisi aina askeleen muita edellä ja selviytyisi paremmin.
Mutta Rossyn kiertelevät, kuin shamaanin lauluja muistuttavat arvoitukselliset puheet eivät antaneet ollenkaan lisävalaistusta tähän heidän puheenaiheeseensa.
Ja miten niin muka toinen ei tulisi omenista kylläisiksi?
Omenat täyttävät kenen vain vatsan, kun niitä työ tarpeeksi monta...
Toisaalta, tuntui jotenkin mielenkiintoiselta ajatukselta voida syödä niin paljon omenia kuin halusi, nauttia makeasta mausta ja mehusta ilman että täyttyi, joutuen lopettaa hedelmien syömisen hetkeksi.

"...Voinko nauttia siitä?" Aleiga kysyi uteliaana, jalat ylhäällä naikkosen maatessa lattialla. "Niin kuin omenan syömisestä? Miten?" Pohjoisen naikkosen mieli täyttyi loputtomista hetkistä nauttia omenan herkullisuudesta. "Vaikka en täyttyisikään, voinko silti kokeilla? Miten se tehdään?" Aleiga kohosi uteliaana ja innostuneena takaisin istuma-asentoon, pureskellen omenaansa.

Re: Sarvijaakko

ViestiLähetetty: 02 Marras 2014, 03:14
Kirjoittaja Sands
Roswell kohotti kulmaansa lattialla makoilevan neitosen käydessä kyselemään lisää demonin ruokailusta – ja tietenkin siitä, miten se tyttöön itseensä vaikuttaisi, kovin uteliaana ollen nautinnon perässä. Hieman sarvipää jo osasi kirota omia sanojaan, herättäessään nuoren naisen mielenkiinnon jostain sellaisesta asiasta, josta tuo ei oikeastaan halunnut puhua ja josta Aleigan ei edes tarvinnut kuulla. Mutta itsehän tuo oli tuonut esille, kuinka ihminenkin siitä voisi nauttia, aivan omaa typeryyttään. Tilanne kävi kovin hankalaksi, eikä Roswell enää voinut vain kieltää kaikkea ja vetää sitä mahdollista nautintoa pois tytön käsistä. Ei, sitten toinen olisi vain entistä uteliaampi – tai sitten suuttuisi demonille tuon aluksi houkutellen neidon lähemmäs palkinnolla ja sitten vetäisi sen pois koskaan sitä antamatta.

"...No, yritän tietenkin tehdä sen mahdollisimman nautittavaksi muille. Minähän se olen, joka siinä tilanteessa saa syödäkseen. En haluaisi käyttää muita hyväkseni, joten haluaisin antaa jotain vastalahjaksi muille," vanhus huokaisi, ei hän voisi vain valehdella nuorelle tytölle – etenkään sellaiselle, kuin Aleiga. Neito oli utelias, muttei tiennyt maailmasta paljoa. Ehkäpä demonin olisi pitänyt jo häätää toinen tiehensä ja ottaa vihat niskoillensa, mutta valehdella hän ei halunnut. Tuskin koko totuutta käytäisiin koskaan kertomaan, mutta nyt... Nyt Roswell ei vain voinut olla puhumatta, vaikka se luultavasti sai naisen innostumaan enemmän.
"Mutta se ei ole syömistä teille, neiti hyvä. Omenat eivät liity siihen mitenkään, se ei ole makeaa eikä välttämättä maistu millekään."

Sarvipäinen neuvonantaja vain yskähti kurkkuaan avaten toisen jopa kysellessä, jos tuo voisi sitä kokeilla! Sehän tästä vielä puuttuikin. Opettamaan hän ei kyllä nyt halunnut lähteä...
"Pahoitteluni. En ole kovin nälkäinen tällä hetkellä," demoni selitti nopeasti, ennen kuin jo istumaan noussut tyttö innostui enemmän mahdollisuudesta,
"Muutenkin... En usko, että haluan nähdä teidät ruokana, neiti."

Re: Sarvijaakko

ViestiLähetetty: 02 Marras 2014, 13:29
Kirjoittaja Vahti
"Mutta se ei ole syömistä teille, neiti hyvä. Omenat eivät liity siihen mitenkään, se ei ole makeaa eikä välttämättä maistu millekään."
...Miksi toinen sitten vertasi kokemusta ylipäätänsä omeniin sitten, jos toisen ruokailutapa ei maistuisi siltä lainkaan?!
Äskeinen innostuneisuus ja halu tietouteen olivat kadonneet nopeasti villinaisesta, lievä ärtyneisyys näkyen tämän kasvoilla kuin kissalla mikä mulkoili sen hännänpää nykien terävin liikkein. Tämä paikka oli ehkä monin tavoin parempi ja enemmän mahdollisuuksia antava kuin pohjoisen kylmä ja ankara partiarkaallinen heimo... Mutta ainakin siellä asiat vaikka lyötiin päin kasvoja suoraan ja kiertelemättä.
Tämä paikan ilmapiiri ei sopinut Aleigalle, sen naikkonen oli huomannut jo parin päivän jälkeen linnaan asetettuaan. Niin paljon kaikkea hyssyttelyä, kiertelyä ja outoja sääntöjä tai normeja miten tuli käyttäytyä ja miten ei. Tietenkin hän silti teki mitä huvitti ellei hänen toimintansa todellakin mennyt liian pitkälle, mutta pohjolaista yksinkertaisesti eniten turhautti se, miten pienetkin asiat piti houkutella pitkään ja kärsivällisesti ihmisistä esiin koska niistä ei saisi puhua niin julkeasti.
Kuin yrittäisi houkutella jänöä suoraan kotikolosta nätisti ansaan koska ei halunnut liata itseään tunkeutumalla multaiseen koloon.
Päänsärkyhän tässä tuli!

Omena parka joutui hyvin petomaisesti loppuun puretuksi, tummatukan nakaten sen terävällä liikkeellä olkansa yli jonnekin, päin seinää kenties. Niin kiukkuisella voimalla.
Väsynyt huokaisu, vaikka hän oli herännyt aamulla hyvin energisenä ja valmiina aiheuttamaan ongelmia kelle tahansa raukalle.
"Consta kyllä osaa olla ärsyttävä", nainen aloitti, sukien hiuksiaan pois kasvoiltaan hiuspantansa alle. "Mutta hän ainakin puhuu suoraan eikä jätä mitään arvailuksi. Tai anna asioita pitkän kaavan kautta... Miksi kaikki muut ovat täällä niin kuin vikisevä luch pienestäkin asiasta? Helpompaa olisi avata jokainen veitsellä ja katsoa mitä he sisältävät, kuin yrittää saada kukaan sanomaan mitä oikeasti tarkoitti tai ajattelee", Aleiga kitisti ärtyneenä daemolle, huokaisten hampaittensa välistä. Kaikki oli niin varovaista ja kuin kaiken päälle pitäisi heittää peitto että se ei vain pääsisi auringonvaloon muille paljastukseen.
Sellainen tukahdutti, Aleigasta tuntui kuin hän olisi jälleen poro, karsinassa vailla vapauksia lähteä minne halusi ja tehdä mitä halusi, vaan joutui pysymään pienellä alueella koko ajan.
Villinainenhan itse oli halunnut jäädä tähän heimoon ja liittyä sen sotureihin, yhä halusi, mutta hänenkin voimillaan oli rajansa...
Hänen mieltään kutitti kovasti halu lähteä ulos linnasta ympäröiviin metsiin. Hetkeksi.
Olla kerrankin keskellä kaikkea mikä oli suoraa ja peittelemätöntä toimien niin kuin vaistot käskivät.
Tummat silmät vilkaisivat apeina keltaisiin, naikkosen menetettyä jopa ruokahalunsa omeniin joita oli vielä pari paitansa sisällä.

Re: Sarvijaakko

ViestiLähetetty: 02 Marras 2014, 20:16
Kirjoittaja Sands
Roswell huomasi kyllä, kuinka ilmapiiri suorastaan latistui tuon sanojen myötä. Naisen uteliaisuus ja innostuneisuus oli tiessään, pelkän ärtymyksen loistaessa kasvoilta. Vanhuskin mutristi huuliaan, suoristaen hieman selkäänsä päästäkseen hieman lähemmäs tyttöä. Olihan tuo aluksi kironnut omien sanojensa saavan toisen uteliaaksi asiasta, josta ei haluttu puhua... Mutta oliko se sitten oikein noin vain latistaa toinen? Aleiga oli muukalainen, uudessa paikassa vailla vastauksia. Uteliaisuuttahan tuo tarvitsi oppiakseen ja selvitäkseen. Hedelmälihastaan kaluttu omena käytiin heittämään nopealla liikkeellä olan yli tympääntyneen neitosen johdosta, lentäen suoraa linjaa seinään märän läsähdyksen kera. Jälkihän omenan mehuista siihen jäi hedelmän itsensä tipahtaen lattialle. Lisää siivottavaa Roswellille, siis. Sokeriset litkut oli hyvä pyyhkäistä heti pois, ennen kuin niistä tulisi suurempi tahra... Tai sitten saisivat hyönteiset innostumaan herkusta. Heitettyjen omenienkin paikat laitettiin tarkasti muistiin, että demoni ei unohtaisi noukkia niitä mukaansa lähtiessään.

Lopulta tyttö tuhahti, ilmoittaen kenraalin olevan ärsyttävä, mutta silti se ainoa henkilö, joka puhui suoraan. Sehän sai sarvipään hymyilemään hieman, moiset sanat kun sopivat kenraali Fritziin oikein hyvin... Monien mielestä moinen käytös ei vain ollut hyvä puoli miehessä, mutta Aleiga oli eriä mieltä. Turha kohtelias kiertely taas sai tytön vain ärtyneeksi, ja kyllähän Roswell ymmärsi itse moiseen syyllistyvän, pahoittelevan katseen noustessa vanhuksen kasvoille.
"Pahoitteluni, neiti. Se vain on se kohtelias tapa täällä," demoni myönsi, naisen ilmeisesti ollessa tottunut kovin erilaiseen tapaan keskustella. Kielikin oli varmasti esteenä, eikä niitä kaikkia hienoimpia sanaleikkejä välttämättä ymmärrettykään.
"Etenkin minun kohdallani on kovin tärkeää, etten ärsyttäisi ketään sen enempää, kuin läsnäoloni jo tekee. Haluaisinhan tietenkin olla miellyttävä mahdollisimman monen silmissä," Roswell jatkoi kertoessaan syitä ainakin omalle käytökselleen tytön ihmetellessä sitä. Ehkei hän voinut puhua kaikkien muiden puolesta... Mutta luultavasti samat ideat pyörivät ihmistenkin päässä kohteliaan käytöksen pysyessä hengissä.

"Tapanani ei ole valehdella, mutta minullakin on salaisuuteni ja asiani, joista en haluaisi puhua. Kenties olen ollut hieman liian salamyhkäinen kanssanne, neiti hyvä... Mutta kysymyksenne ovat olleet minulle hieman liian hankalia," sarvipäinen mies naurahti lempeän pehmeästi pienen päänpudistuksen kera. Hetken hiljaisuuden ja tytön kasvojenkatselun jälkeen, demoni kävi kuitenkin taas avaamaan suunsa, miettien niitä neidon aikaisempia sanoja.
"Tosin, jos haluatte avata minut veitsellä, en vastustaisi. Nyt ei tosin olisi hyvä aika, onhan päivä vasta alkamassa ja minulla on tehtäväni... Mutta kenties sitten myöhemmin," Roswell nauroi hieman huvittuneena, tuon omasta kuolemattomuudesta ollen paljonkin hyötyä. Jos ei muuna, niin sitten hauskana temppuna muita hämmentääkseen.

Re: Sarvijaakko

ViestiLähetetty: 03 Marras 2014, 01:18
Kirjoittaja Vahti
Suoraksi viivaksi vetäytyneistä huulista toinen suupieli kohosi terävästi yhden kulmakarvan kera Aleigan kasvoilla demonin pahoittelulle. Ei siksi, etteikö villinainen olisi uskonut Rossyn vilpittömyyteen tai jotain sellaista. Kyllä hän oli sellaisen huomannut toisesta, tavalla tai toisella. Ei. Kyse oli siitä että daemon täällä pyyteli anteeksi niinkin pikku juttua sen sijaan, että olisi yrittänyt korjata asiaa. Toisaalta, ei Aleigakaan muuttaisi käytöstään jonkun toivomuksen mukaan. Ei... Tai... Nää, hän ei alkaisi muuntautumaan vain siksi että sopisi tähän paikkaan. Tai ehkä muutama kompromissi, sillä selviytyminen vaati ennen kaikkea mukautumista, mutta kyllä hän pitäisi omakuvastaan kiinni kynsin hampain.
Rossyn tosin jatkaessa, kerton syitä kiertelevälle käytökselleen, rentoutui naisen ilme hieman muuttuen enemmän ihmetteleväksi.
Miellyttää muita? Eikös tuo ollut hiukan pikkumaista? Mennä toisille kynnysmatoksi?
Tosin eihän villinainen voinut olla varma että antoiko sarvipää ihan kenen tahansa kävellä päältään, ihan toisen vuoksi tummatukka toivoi että demonissa löytyi hieman selkärankaakin. Yritti toinen nyt sitten kuinka kovasti olla muiden kanssa hyvissä väleissä tai jotain.
Mutta... Toisesta saattoi kyllä aistia sellaista salamyhkäisyyttä, mikä kai kuului kaikkien daemojen luonteeseen?

Aleiga halusi tietää lisää tästä neuvonantajasta.
Toinen ainakin vaikutti sellaiselta, jolta hän voisi saada kaiken tarvittavan tiedon tästä paikasta selviytymiseen. Tosin, sehän tietenkin riippui mitä hän kysyi toiselta, että Rossy kertoisi hänelle suoraan asian. Niin kuin se oli.
Mutta tutustumisen arvoinen toinen olisi. Ja jos Consta ei tykännyt sarvipäästä, Aleiga saisi kiusattua daemonin avulla eliittikenraalia lisää...
Pohjolainen naurahti leveästi virnuillen toisen viimeisimmille sanoille. Tuskin hän vähällä siitä pääsisi jos alkaisi aukoamaan alfan neuvonantajan sisälmyksiä ulos. Se voisi mennä liian pitkälle.
"Taidan jättää väliin. En ottanut veistänikään mukaan", tämä totesi leveästi hymyillen, nojaten taaksepäin käsiinsä istualtaan.
"Mutta eikö se käy rasittavaksi koko ajan nöyristellä muita? Entä jos alkaisit suorapuheisiksi, kertoisit mitä todella ajattelet niin kaikkien ei tarvitse miettiä huijaatko tai jotain?" Aleiga esitti ajatuksensa olkiaan kohauttaen. Sitten lisäten hymyillen: "Voitko opettaa minua? Tästä paikasta."
Hei, jos Constasta ei ollut paljon apua ja alfa oli kiireinen -ja ei, velho ei tullut kuuloonkaan- niin miksei sarvipää tässä?

Re: Sarvijaakko

ViestiLähetetty: 03 Marras 2014, 03:28
Kirjoittaja Sands
Roswell kykeni taas hymyilemään tyytyväisenä ja oikeastikin iloisena tyttösen itsensä naurahtaessa miehen sanoille. Leveästi toinen kävikin virnuilemaan demonin tarjoutuessa naisen leikeltäväksi, moinen huumori oli sitten ilmeisesti Aleigan mieleen. ...Tai sitten tyttö todellakin halusi käydä avaamaan sarvipään vatsan nähdäkseen, mitä siellä oli ja ajatteli täten luvan olevan kovin mukavaa. Eihän moinen ajatus nyt niin miellyttävää ollut, ja pysyisihän Roswell paljon mieluummin yhtenä palasena ilman sen kummempia leikkelyjä... Mutta olihan tuo jo luvan antanut, eikä aikonut syödä sanojaan. Mukavaa se ei olisi, kivuliasta enemmänkin, mutta ehkä se olisi sen arvoista. Jos se saisi Aleigan tyytyväiseksi ja tyydyttäisi toisen uteliaisuuden, eihän siitä mitään harmia koituisi kenellekään. Mitäpä siinä sitten.

Mutta neito oli sitä mieltä, että taitaisi kuitenkin jättää moisen leikin väliin – olihan tuo jättänyt veitsensäkin muualle. Siihen demoni naurahti pehmeästi, antaen asian sitten olla. Mitä toista suotta pakottaa tekemään jotain sellaista, mitä tuo itsekään ei oikeastaan halunnut tehdä. Mutta hymy pysyi kuitenkin molempien huulilla, joten se oli hyvä asia. Roswell ei voinut kuin nyökätä hyväksyvästi antaessaan Aleigan tehdä omat päätöksensä. Tyttöstä silti näytti ihmetyttävän demonin nöyristely, kuvitellen sen itse olevan rasittavaa. Toisen mielestä sarvipään pitäisi ehdottomasti alkaa suorapuheiseksi, sillä tavallahan muutkaan eivät voisi niitä sanoja epäillä.
"Ei se oikeastaan ole rasittavaa mielestäni, neiti hyvä," vanhus kävi vastaamaan heti lempeästi hymy huulillaan,
"Sellainen minä kai sitten olen, tai sellaiseksi olen ainakin oppinut. Minulle se tulee itsestään ja pidän muiden palvelemisesta," pehmeä naurahdus karkasi Roswellin huulilta tuon jatkaessa.

"Lajini maineesta en myöskään taitaisi päästä eroon olemalla suorapuheinen, neiti. Aina joku epäilisi... Ja silloinhan voisin suututtaa enemmän ihmisiä ja saada siten enemmän vihamiehiäkin," demoni hymisi tuumatessaan toisen ehdotusta hieman enemmän, vieden sen pidemmälle. Ei siitä kyllä taitaisi mitään tulla, vaikka Aleiga toisin ajattelikin – ja kävisihän se vielä kohteliaaksi oppineelle miehelle kovin hankalaksi yrittää muuttua niin suuresti! Eihän tuo ollut onnistunut sinuttelemaan vielä kuningastakaan, vaikka poika oli sitä pyytänyt.
"Hm?" Roswell nosti katseensa, joka oli hetkeksi onnistunut taas valumaan alemmas. Hetken tuo miettikin, oliko kuullut oikein... Mutta neito oli nyt pyytänyt neuvonantajalta apua, opetusta.

Ei hän ollut sitä odottanut, mutta tässä sitä oltiin. Tiesihän sarvipää vaikka ja mitä, mutta aiemmin Aleiga oli tehnyt kovin selväksi, ettei välittänyt toisen tavasta selittää. Välittäisikö toinen sitten enemmän hänen tavastaan opettaa? Kulmaa nostettiin kyllä kysyvänä, mutta hymy pysyi vanhuksen huulilla.
"Millaista opetusta te tarvitsisitte, neiti?" Roswell kävi kysymään hymyillen, kallistaen hieman päätään,
"Olenhan kuninkaan neuvonantaja ja siten päiväni osaavat olla kiireisiä... Mutta uskoisin teidänkin olevan kiireinen aamiaisen jälkeen. Iltaisin uskoisin omaavani enemmän aikaa, jos te silloin vielä jaksatte."

Re: Sarvijaakko

ViestiLähetetty: 03 Marras 2014, 16:37
Kirjoittaja Vahti
Nyökytellen päätään välillä sekä siinä samalla poimien toiseksi viimeisen omenan paitansa sisältä, kuitenkaan heti alkamatta sitä jyrsiä, Aleiga kuunteli Rossyn näkökulman tähän asiaan. Siis toisen asiaan, olemiseen nöyränä ja kiertelevästi puhuvana muiden seurassa. Pohjolainen ei sitä edelleen ymmärtänyt nyökyttelystään huolimatta, tai ollut samaa mieltä, mutta hän ei alkanut vaivaamaan päätään asioilla jotka eivät koskeneet häntä alun alkaenkaan. Tämä Henry alfan heimoon liittyminen, että voisi tapella halteja vastaan, oli taas eri asia.
Mutta siis se oli melkoo turhaa sellainen muiden asioihin nokkansa tunkeminen. Siinä heitti vain hukkaan energiaansa ja aikaa, loppujen lopuksi tilanne ratkeamatta omilla tavoilla koska kyseessä oli toisen henkilön asia. Pohjolan sääntö kuului: Jokainen huolehtii omastaan.
Ja jos tuollainen nöyristely sarvipäiselle sopi niin mikäs siinä.

Niin kuin sylikoira odottaen herkkuja tuijotti tummatukka neuvonantajaa innokkaan odottavasti.
Ehkä kuka tahansa muu ei olisi koskaan ikinä kuvitellutkaan aikovansa vaivata itse kuninkaan neuvonantajaa moisilla pyynnöillä, tai kysynyt niin suoraan, mutta tässä tapauksessa saattoi ajatella ettei Aleiga ollut ihan kuka tahansa muu. Hän oli villinainen vailla tämän yhteisön normeja ja käytöstapoja, toimien vaistojensa sekä oman kokemuksensa mukaisesti. Tuskin edes Henryn titteli kuninkaana muutti kovasti Aleigan käyttäytymistä, vaikkakin naikkonen omasi ymmärrettävästä syystä kunnioitusta uutta alfaansa kohtaan.
Aleigaa ei ainakaan nyt haitannut se tieto että opetukset ehkä olisivat illalla, tai sitten hän ei kuunnellut innostukseltaan tarpeeksi tarkkaan Rossya, mutta naisella oli muutenkin hieman jatkuvasti muuttuva aikataulu. Hän saattoi olla Rossyn opissa iltaisin jos se kerran oli daemonin ehdotus.
"Tietty!" naikkonen hihkaisi kuin pieni ilahtunut lapsi, pidellen omenaa käsissään sylissään. "Ja kaikki!" tämä lisäsi, mutta tarkensi onneksi vielä vähän maltillisemmin: "Ainakin halteista ja tästä heimosta. Sekä armiosta, sotureista. Ja uruzin rykimestä", tummatukka kokeili uusia, vielä tottumattomia sanoja suussaan. Jos hän halusi päästä Constantinen rykmenttiin, kai hänen piti tietää jotakin armeija-asioita. Jos ei käytännöllisistä syistä, niin ainakin voidakseen näpäyttää sitä uruzia nenälle kun tämä jälleen toteaisi naikkosen vain olevan "villi".
Vaikkakin eihän Aleiga sitä ottanut pahitteeksi, pikemminkin kehuna.

Re: Sarvijaakko

ViestiLähetetty: 04 Marras 2014, 02:15
Kirjoittaja Sands
Roswell hymyili ja naurahti hiljaisella äänellä katsellessaan tyttösen kasvoja. Toinen näytti taas niin kovin innokkaalta ja uteliaalta, ja sehän vasta saikin vanhuksen hyvälle tuulelle. Sen aikaisemman innostuksen tuo oli itse ikävä kyllä onnistunut pilaamaan, eikä se ollut tuntunut lainkaan hyvältä. Tästä demoni sen sijaan piti, nuorempien henkilöiden kiinnostuksesta oppimiseen ja siitä, että hän kykeni vihdoinkin auttamaan – tai ainakin hän toivoi kykenevänsä. Eihän hän välttämättä onnistuisi opettamaan Aleigaa toisen toivomalla tavalla, mutta kyllä hän ainakin aikoi yrittää parhaansa tytön vuoksi. Roswell ei halunnut saada naista pettymään taas toista kertaa, jo yksi kerta oli suorastaan särkenyt sydämen. Jos toinen piti moisen asenteen yllä pitkäänkin, niin eiköhän neitonen pian löytänyt paikkansa oudosta hovista ja oppinut ne tärkeimmät asiat hetkessä...

Demoni hymähti naisen suostuessa iltaopiskeluun, mutta kyllähän toiselle annettaisiin vielä aikaa kokeilla sitä käytännössäkin, varmuuden varalta. Eihän vanhempi mies oikeastaan tiennyt, mitä Aleiga päivisin teki ja kuinka rankkaa tuon työ oli, joten ehkäpä illat todellakin sopivat hyvin. Tai ehkä toinen sitten oli liian väsynyt. Se pitäisi vain kokeilemalla katsoa – ja jos ilta ei enää tuntunut sopivalta, niin ehkäpä he löytäisivät jotain muuta. Tyttö halusi tietää kaikesta, saaden Roswellin nostamaan toista kulmaansa kysyvänä, vaikka ilme oli suurimmaksi osaksi huvittunut. Kyllä toinen onneksi keksi jotain hieman pienempiäkin alueita, joista pystyi aloittamaan.
"Minun täytyy ensimmäisenä kertoa teille, etten ole itse täällä syntynyt ja koko elämääni elänyt, neiti," sarvipää kävi muistuttamaan tärkeästä asiasta, joka ei ollut tämän keskustelun aikana vielä tullut ilmi. Mutta toisen oli hyvä tietää siitä, sillä demonilla ei vain yksinkertaisesti tullut olemaan samanlaista tietoa ja näkökulmaa kanta-asukkaan kanssa.

"...Mutta olenhan minä viettänyt täällä aikani ja ollut elossa pidempään, kuin moni muu. Enköhän osaa vastata edes joihinkin kysymyksistänne," Roswell naurahti rauhoitellakseen niitä huolia, joita neidolle voisi nyt päähänsä nousta. Ehkei hän olisi se paras opettaja monestakaan syystä, mutta kyllä vanhuksella löytyisi paljonkin opetettavaa.
"En ikävä kyllä tiedä sotilaista ja armeijoista paljoa, neiti," tuo jatkoi leukaansa hieraisten, antaen silmiensä jatkaa Aleigan katselemista sohvalla istuskellessaan,
"Mutta sitähän varten on olemassa kirjastoja ja sitä varten minäkin luen," demoni myhähti tyytyväisenä nostaessa ja viedessään kätensä sille pienelle pöydälle sohvan vieressä, jolle tuo oli aikaisemmin pinonnut kirjansa. Käsi käytiin laskemaan kirjapinon päälle vanhan miehen niitä sitten taputellessa esittelevästi.

Re: Sarvijaakko

ViestiLähetetty: 04 Marras 2014, 22:07
Kirjoittaja Vahti
Aleiga vain oli niin innoissaan tästä ratkaisusta ongelmaansa. Sillä vaikka se ei ehkä siltä vaikuttanut muille hänen niin röyhkeän käytöksensä vuoksi, niin oikeastaan hän itsekin näki kielimuurin ja tietämättömyytensä tämän heimon asioihin ongelmallisena. Välillä häntä ei ymmärretty, tai hän ei ymmärtänyt muita, minkä vuoksi saattoi syntyä erinäisiä ongelmia. Kyllä villinainen tykkäsi järkyttää muita ja kiusata, hän oli ylpeä pohjolaisuudestaan sillä loppujen lopuksi: se oli kaikki mitä hän täällä oli. Vielä. Hän aikoisi kyllä kavuta sotureissa vielä pitkälle, vaikka ryömien millä tavoin tahansa jos se sitä vaati.
Joten niin kauan kun Rossy sarvipäällä täällä oli edes jotakin tietoa ja halua opettaa häntä, pohjolainen oli valmis.
Hän sitten voisi etsiä jonkun muun täydentämään daemon jättämiä aukkoja.
Ja ei, kaljupää ei edelleenkään kelvannut. Tuskin -onneksi- se velho edes suostuisi opettamaan tummatukkaa.

"Ei se minua haittaa", omenaholisti totesi sarvipään ääneen sanotuille huolille.
Se ehkä harmitti ettei Rossy voinut opettaa hänelle armeija-asioita, Constantine voitti tämän erän, mutta kun toinen viittasi kir- kirjai- kirjoihin, villi kallisti päätään kummastuneena. Hän oli nähnyt noita opuksia kyllä ennen, muttei koskaan koskenut tai- Tai tehnyt niillä mihin ne oli tarkoitettu, todennäköisesti. Ainakin muut vain tuijottivat ja kääntelivät sivuja niillä.
Porona hän yritti ennemminkin syödä niitä.
"...Voiko niistä oppia?" nainen totesi täysin vilpittömästi ääneen. "Puhuvatko ne historiasta?"